tiistai 31. joulukuuta 2013

Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa

Kun joskus aikoja sitten kyselin miehen veljen perheeltä, olisiko heillä tarvetta esimerkiksi villasukille, sieltä päästä ehdotettiin sukkien lisäksi neulottavaksi myös ratsastuslapasia. Vasta pakkasten myötä ottauduin ajatukselle ja ryhdyin kokeilemaan, taipuisiko huovutettava peruslapasmalli myös ratsastukseen sopivaksi. Työn alle otin neulojatoverin lahjoittaman villalangan, jonka hän arveli olevan peräisin Pirtin kehräämöltä. Lanka vaikutti melkolailla Toven paksuiselta, joten samoilla spekseillä (3 mm puikko, 40 aloitussilmukkaa) mentiin. Täysin summittaisella arvioinnilla päätin erillisen pikkurillin aloituskohdan ja silmukkamäärät.


Ennen huovuttamista lapaset olivat aika ohuet ja löröt, mutta pesu 60 asteessa muun pyykin mukana teki juuri sen, mitä pitikin: lapasista tuli tiiviit, mutta notkeat ja pehmeät. Mittasuhteetkin osuivat ainakin omaan käteeni kerralla kohdalleen niin leveyden, pituuden kuin pikkurillin aloituskohdankin suhteen.

Ratsastava neulojatoveri (ja aika moni muukin) kommentoi tuoreeltaan, että näihin lapasiin olisi hyvä laittaa sormiin ja kämmeniin pitoa parantavat ja kulutusta estävät paikat. Nahkaa minulla olisi ollut vaikka jurtan tekoon, mutta jo pelkkä ajatus siitä, että olisi pitänyt täysin ratsastusta ymmärtämättömänä ryhtyä säätämään sopivan muotoisia ja -kokoisia nahkapaikkoja juuri oikeisiin paikkoihin, oli liikaa. Niinpä lapaset lähtivät kohti pohjoista tällaisenaan. Aika näyttää, miten mallia on jatkossa syytä kehittää, myös niiden vahvikkeiden osalta.

Ratsastustumppujen myötä toivotan kaikille stressittömämpää käsityövuotta 2014.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Tassutellen

Tänäkin vuonna paikalliset neulojat kokoontuivat pikkujouluilemaan Lellun luo. Pikkujoululahjojen lisäksi moni kalakukkoneulojien jouluvaihtopaketti toimitettiin saajalleen, niin myös minun suurella hartaudella Niinalle kasaamani paketti. Se sisälsi punaista ja pinkkiä villalankaa, paneeliverhosta ompelemani projekti- ja tarvikepussukat, Hiya Hiyan pyöröpuikon, pientä suklaaherkkua, pienen (omilta lapsiltani kierrätetyn) lastenkirjan sekä onteloneulelapaset.


Lapaset on neulottu Novitan Woolista muistaakseni 2 mm puikolla; silmukkamäärät olen jo autuaasti unohtanut, kuten lähes kaikki muutkin speksit. Tassukuvion nappasin jostain maksuttomasta nettiohjeesta ja muokkasin sitä mieleisemmäksi.


Aloitin lapaset välaikaisella aloituksella punaisella, neuloin kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa, kerroksen nurjaa ja toiset kymmenkunta kerrosta sileää oikeaa. Sen jälkeen taitoin  alun kaksinkertaiseksi ja poimin väliaikaisen aloitusreunan silmukat samalle puikolle vuorotellen päällipuolen silmukoiden kanssa. Tästä jatkoin onteloneuleena valkoinen sisäpuolen värinä. Jälkiviisaana tajusin, että ehkä olisi kannattanut aloittaa valkoisella ja vaihtaa punaiseen vasta viimeisellä oikealla kerroksella ennen taitokseen tulevaa nurjaa. Tässä lapasversiossa sisäpuoli jäi ulkopuolta hieman väljemmäksi ja jossain vaiheessa tajusinkin, että pitämällä lankoja toisessa järjestyksessä olisin saanut tasoitettua eroa tai muutettua sen jopa niin päin, että päällinen olisi ollut löysempää. No, oppia ikä kaikki, niin tämäkin projekti.

Oli yllättävän vaikeaa arvioida kokoa, sillä Niinan käsi on omaani selvästi kookkaampi. Lisäksi onteloneulos on tietysti paksumpaa ja muutenkin vähän eri tyyppistä kuin yksinkertainen perussileä. Toivottavasti lapasista tuli kuitenkin käyttökelpoiset kaikista pikkuvioistaan huolimatta. Ainakin minusta idea oli onnistunut ja lapasia oli mukava neuloa. Olipa kertakaikkisen mukavaa koota paketti juuri Niinalle!


tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulupuun alle

Heräsin tänä vuonna Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen viikko ennen keräyksen päättymistä luettuani sanomalehdestä jutun siitä, miten tänä vuonna sosiaalitoimi ei pystyne toimittamaan joululahjoja kaikkiin vähävaraisiin lapsiperheisiin. Päätin laittaa kaikki muut käsityöt viikoksi tauolle pystyäkseni neulomaan edes jotain keräykseen ja jakamaan siten oman perheeni turvasta ja hyvinvoinnista pienenpienen siivun muutamalle taloudellisessa ja ehkä henkisessäkin ahdingossa elävälle perheelle.


Ensin neuloin viime kevään retriitissä minulle päätyneestä Novitan Isovelistä Vertigo-myssyn. Yksi kerä riitti juuri sopivasti 4 mm puikolla neulottuna, yli jäi vain parisen metriä lankaa. Myssylle kaveriksi tai mahdollisesti kokonaan toiseen pakettiin neuloin ja huovutin kirpparilta löytämistäni SandnesGarnin Toveista tumput. Tummempi virheä ei olisi riittänyt yksin kokonaiseen pariin, joten ranneosat oli neulottava vaaleammalla vihreällä. Kokeilin kirjailla jotain pientä vaaleaan raitaan, mutta lopputulos oli niin tökerö, että purin kirjailut ja päätin tumppujen kelpaavan sellaisenaan.


Tumppuputkeen päästyäni tein toisetkin huovutetut Tove-lapaset, tällä kertaa luonnonvalkoinen oli peräisin kirpputorin sijaan naapurin muinoisesta lahjoituslankaerästä. Valkoista olisi kyllä ollut kokonaisiin tumppuihin, mutta halusin elävöittää lapasia vihreillä raidoilla. Jostain syystä tämä valkoinen lanka huopui värikkäämpiä vähemmän, joten lapasista tuli vähän isompaan käteen sopivat.


Viikon aikana ehdin neuloa vielä kolmannetkin tumput kanssaneulojan lahjoittamasta, mahdollisesti Pirtin kehräämön langasta. Näiden neulomusten lisäksi laitoin mukaan kaksi täysin uudenveroista Muumi-kirjaa, jotka omat lapseni olivat joskus saaneet lahjaksi, mutta jotka olivat jääneet käytännössä lukematta. Joulupuu-keräykseen otetaan periaatteessa vastaan vain täysin uutta, mutta koska kaupungin sosiaalitoimi jakaa nämäkin lahjat ja sosiaalitoimen kautta paketteihin päätyy myös hyväkuntoista käytettyä tavaraa, katsoin Muumi-kirjojen täyttävän kriteerit asianmukaisista lahjoista. Jätin kaikki lahjani paketoimatta, jotta sosiaalitoimi voi kohdentaa ne parhaalla mahdollisella tavalla sopiville saajille.

Minulle käsillä tekeminen ja antaminen tuo joulun. Ensi vuonna aion olla paljon paremmin hereillä joulun tulosta, jotta voin neuloa pidemmällä tähtäimellä joululahjoja niille, jotka eivät niitä juuri muuten saa. 

P.S. Tein minä pari pientä joululahjaa lähipiirillekin, siis niiden blogissa jo aikaisemmin esiteltyjen joulunaluslahjojen lisäksi.


Anopin paketista paljastuu tämä kaksipuoleinen kauppakassi, jonka sisus on (kuvassa ulkopuolelle käännettynä) kirpputorilta löytynyttä Ikean puuvillaa ja ulkopuoli mustaa kangasta varastojeni kätköistä. Tästä tuli mielestäni todella kaunis ja aivan anoppini oloinen; toivottavasti kassi ilahduttaa saajaansa yhtä paljon kuin tekijäänsä.


Patalappuja käyttävä ystäväperhe sai puolestaan kaksi omppupatalappua, joiden pääasiallinen materiaali on hyvin tuhdisti huovutettua, Tovesta neulottua neulosta, jonka naapurini lahjoitti minulle jo muutama vuosi sitten. Reunat huolittelin kaksinkertaisella Pallaksella pykäpistoin ja ripustuslenkit virkkasin jämäpussista löytyneestä tummanruskeasta Tovesta. Myös ripustuslenkkien kiinnitysnapit ovat kierrätystavaraa. Näistä patalapuista tuli niin kivat, että olisi tehnyt mieleni pitää ne itse vaikkapa vain koristeina, mutta tulin sentään järkiini. Nämä tosin olivat jo kolmannet joululahjapatalaput samaan perheeseen, joten ensi vuonna pitää kyllä keksiä jotakin ihan muuta...

Näiden sekalaisten käsitöiden myötä toivotan blogini lukijoille villanlämpöisiä joulunpyhiä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Minun joululahjani

Minä sain (ja avasin) tämän joulun ainokaiseksi luulemani joululahjan jo viikko sitten. Osallistuin nimittäin paikallisten neulojien jouluvaihtoon, ja sain vaihtopakettini jo perinteeksi muodostuneissa pikkujouluissa. Ja voi minkä paketin rakas, rakas parini olikaan minulle koonnut! Jo vaihdon alkumetreillä sain ohjetoivelistallani olleen Tuulia Salmelan Deep in the Forest Mittens -lapasohjeen, jonka perään olin haikaillut aikani ja lisännyt sen lopulta Ravelryn jonooni.


Pakettina oli samanlainen laatikko, joissa meillä kotona säilytetään kaikenlaisia sekalaisia tavaroita aina tärkeistä lasten tekemistä korteista kännyköiden lisätarvikkeisiin - siis myös pakettikääre tuli totiseen tarpeeseen. Olihan siinä alunperin kaunis paperinaru ympärillä ja tuo houkutteleva pakettikortti, mutta avasin paketin ennen ohikiitävää joulukuista kuvausvaloa ulkona. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt parini henkilöllisyyttä, joskin oli minulla salainen toive erään vaihtoon liittyvän keskustelukommentin perusteella.


Toivolan Vanhan Pihan paperipussi paljasti paitsi aivan huikean sepän takoman huivineulan, myös vaihtoparini. Lisävahvistuksen sain tuosta seepian sävyisestä kortista, josta pidän ihan valtavasti (kehystän sen ehkä seinälle toisen kaimaltani tulleen partamieskortin kera). Vaikkei kortissa nimeä ollutkaan, tunnistin kyllä käsialan.


Koska parini tuntee minut pintaa ja vaihtolomakkeen tarinoita syvemmältä, myöskään lanka- ja herkkuvalintojen osumatarkkuus ei jättänyt toivomisen varaa. Louhittaren Luolan Väinämöisen Omena on keväinen, energisoiva vihreä, siis kertakaikkisen ihana. Rakkauteni kokonaisia pähkinöitä sisältäviin suklaisiin ei ole sekään jäänyt kenellekään epäselväksi. Fazerin keltainen on ehdottomasti yksi parhaista, sen kanssa kisaa tasaveroisesti Kalevin pähkinäsuklaa ja ehkä jopa Maraboun puolitumma pähkinäinen. Vaan Fazer on aina Fazer...


Olipa vaihtopaketin muu sisältö miten osuva hyvänsä, mikään ei vedä vertoja Stegosaurus-huiville. Se on ihana, se on pehmeä, se on juuri minun väriseni - ja se on malli, jonka neulomiseen omat hermoni eivät olisi riittäneet. Kun eräänä iltana minulla oli epämääräisestä syystä surullinen ja alakuloinen olo, kiedoin huivin kaulaani ja söin rivin Fazerin pähkinäsuklaata ja tunsin tulleeni lohdutetuksi, myötäkarvaan silitetyksi. Tämä on uusi lempihuivini, jota pidän niin kotona kuin kylilläkin.

Nyt on aivan pakko sanoa se, mitä parini jo ennakkokeskusteluissa vähän vaatikin: rakas kaima(a)ni, tämä oli kyllä ihan paska paketti! (Tämä viimeisin avautuu vain niille, jotka olivat kuulolla viime kevään Kierot puikot -retriitissä, muut voivat ohittaa sisäpiiriläpän olankohautuksella.)

P.S. Olen minä saanut muutaman muunkin joulunaluslahjan, kaikki yllätyksinä. Asianomaiset tietävät jo, miten paljon heidän ajatuksella antamiaan lahjoja arvostan, joten en niitä tässä sen enempää esittele. Paljastan kuitenkin sen, mitä tänä vuonna annoin itse itselleni:


Nyt minulla on viimeinkin ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi Oikea Ammatti, ja sen kunniaksi ostin itselleni pikkujoulujen yhteydessä Kraftin MerinoSilk Sockia täydellisessä harmaan sävyssä, jota olen metsästänyt iät ja ajat. Värjääjä itse oli kuitannut värisävyn virheeksi ja siten kuin minua varten vähän edullisemmaksi hinnaltaan. Aivan selvästi siis minua varten värjätty vyyhti! Ihan pikkuisen harmittaa, etten saanut vielä yhtä joululahjaa: työpaikkaa. Jospa sekin ensi vuonna löytyisi, ja jos ei löydy, pitänee opiskella vähän lisää...

perjantai 20. joulukuuta 2013

Rispektiä sukilla

Esikoiseltani hävisi toinen musta-keltainen villasukka ystäväperheen mökillä kyläillessä. Puute realisoitui talven lähestyessä, joten ei auttanut muuta kuin ryhtyä etsimään sukkamallia, joka miellyttäisi esikoista ja inspiroisi tekijäänsä. Melko nopeasti päädyimme yhteistuumin Dither-malliin, johon lapsi itse visioi värit punaisesta oranssin kautta keltaiseen. Oranssi ja keltainen Opal minulta löytyivätkin jo jämälankaosastolta, ja punaisenkin ostamiselta vältyin, kun kyselin jämälankojen perään nettifoorumilla; punainen lanka on Fabelia.


Ensimmäisen sukan neuloin aloittaen esikoisen toiveesta punaisella. Kun oli toisen sukan aloittamisen vuoro, kysyin, halusiko hän kaksi samanlaista sukkaa vai toisen sukan värityksen keltaisesta punaiseen; lopputulos on nähtävissä kuvassa. Nämä sukat on neulottu 72 silmukalla ja pääosin 2,25 mm puikolla, 1,5 mm puikkoa käytin aloitusjoustimessa, vahvistetussa kantapäässä ja yksivärisessä kärjessä. Koko osui kerralla passelisti omaa jalkaani vähän suuremmaksi - eli esikoisen kokoluokan 38-39 jalkaan juuri sopivaksi.


Olisin saattanut itse suunnitella liukuvan gradientin vähän eri tavoin, mutta nämä sukat tein kirjoneuleen osalta orjallisesti alkuperäisohjeen mukaan. Sen sijaan tavoilleni uskollisesti sooloilin ihan omiani kantapään, kiilakavennusten ja kärjen suhteen.

Eiköhän näillä sukilla saa ihan kiitettävästi rispektiä vitosluokkalaisten poikien (ja miksei tyttöjenkin) keskuudessa.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Paneeliverhosta kasseiksi

Ei kai kukaan erehtynyt luulemaan, että kassitehdas on vaihteeksi suljettu? No, tässä ovat (luultavasti) viimeiset tältä erää eli siihen saakka, kunnes hulluuskohtaus iskee taas.


Kuosikangas on (tietysti kirpparilta ostettua) Hemtexin paneeliverhoa, vuori tässä kauppakassissa ruskeaa pellavaa. Tämäkin on se vähän pienempi versio alkuperäiskaavasta.


Kauppakassin lisäksi yhdestä verhosta piisasi kangasta pariin knot bagiin, toinen (kuvassa) tuli vuoritettua ruskealla, toinen "pirteellä peikellä".


Loppurääppeitä ompelin vetoketjupussukoiksi. Taaempi on ihan lituska ilman muotoiluja, etummaisena on tuttu Hipun pussukka. Molemmat vetoketjupussukatkin on luonnollisesti vuoritettu.

Jemmassa olisi vielä toinenkin samanlainen paneeliverho, mutta ajattelin jättää sen odottamaan Todellista Tarvetta. Olen nimittäin ollut melkein pulassa näiden kassi- ja pussiompeluksieni kanssa, sillä vaikka osalle on ollut jo tekovaiheessa saaja mielessä, osa on pitänyt hajasijoittaa erilaisin metodein mikä minnekin.

torstai 12. joulukuuta 2013

Twisted Mockery

Innostuin jokunen aika sitten tilaamaan uudelta suomalaiselta värjäriltä, InayaCreationsilta muutaman vyyhdin varsin edullista sukkalankaa. Yhden vyyhdeistä piti olla kuvauksen ja kuvankin perusteella punainen, mutta minun silmissäni se oli enemmänkin lohenpunaisella taitettu vaaleanpunainen. Se ei siis käynyt alkuperäiseen käyttötarkoitussuunnitelmaani. Vaan eipä hätää, sillä keksin hyvin pian, kenelle siitä voisi pyöräyttää joulunaluslahjasukat. Malliksi valikoitui Twisted Mockery. Samalla tuli kuitatuksi Suuren Sukkahaasteen marraskuun haaste käyttää suomalaisen värjärin lankaa.


Sukkien saajalla on vielä numeroa pienempi jalka kuin minulla, joten valitsin mallista S-koon ja käytin 2 mm puikkoa, lankaa sain kulumaan kokoluokan 36-37 sukkiin vaivaiset 65 g. Malli oli joutuisaa neulottavaa, mutta likainen mielikuvitukseni alkoi hahmottaa palmikkomallin tietyt osat kovin alatyylipainotteisesti. Koska lankakin oli kovin punakan limakalvon väristä (kamerani rakastaa punaista, todellisuudessa väri on vähemmän pinkki/punainen ja enemmän lohenpunainen), sukat saivat tekonimekseen Pimperosukat. Toivottavasti saajalla on puhtoisempi mieli, tai mikäli ei ole, toivottavasti häntä ei moinen alatyylinen assosiaatio häiritse. Todellisuudessahan tuo palmikkokuvio on varsin kaunis.


Ohjeesta poiketen tein kiilakavennukset ns. riverbed gusset -tyyliin eli siten, että kavennuslinjat alkavat läheltä kantapääkäännöstä ja päättyvät keskelle jalkapohjaa. Sukista tuli yrityksestä huolimatta lähes itselleni sopivat, joten pelkään, että ne ovat saajalleen aavistuksen väljät. Ohjeistinkin sukkien saajaa laittamaan toiset sukat alle, vaikka se suoranainen synti näin pehmoisten sukkien kanssa onkin.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu

Tänäkin vuonna mietin tovin, etten lähettäisi yhtäkään joulukorttia. Vaan sitten silmäni osuivat lankalaatikossa olleeseen, kirpputorilta ostamani puuvillalankapussin mukana tulleeseen sähäkän vihreään palleroon, joka inspiroi kokeilemaan kuusen virkkaamista. Ensin katselin valmiita malleja, mutta lopulta päädyin modaamaan jostakin "isoäidinkolmiosta" oman versioni.


Kortin layout on minulle tyypilliseen tapaan niukka. Virkatussa kuusessa on siimaripustuslenkki siltä varalta, että kortin saaja haluaa ripustaa koristeen jonnekin. Korttiin on tulostettu ensimmäinen säkeistö tutusta "Joulupuu on rakennettu" -joululaulusta. Osassa korteista pahvi on kuvan mukaisesti ruskea, mutta osa on perusvihreitä.

Piirsin käsin omasta kuusestani suuntaa-antavan virkkausohjeenkin:


Kuusi aloitetaan kiristettävästä lenkistä keskeltä. Uloimman (sinisen) kerroksen 4 kjs + ps edustavat nirkkoa. Koska kolmio on tasasivuinen, kuusen jalan voi virkata ohjeesta poiketen myös jomman kumman muun sivun keskelle. Itse taisin lopulta virkata jalan aina kerroksen viimeiselle sivulle, vaikka ohjeessa se on sitä edellisellä sivulla.

Olen viime vuosina virkannut kortteihin lumihiutaleita, pipareita, joulukukkia ja jopa tonttulakkeja. Jokohan ensi vuonna olisi ideapankki tyhjä ja kortit voisi jättää askartelematta ja lähettämättä...

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kurkistus salaisuuksien kammioon

Tänä vuonna aika moni yllättynee saadessaan minulta käsintehdyn joulunaluslahjan. Koska tavallisesti en juurikaan joululahjoja tee tai osta, voin aivan hyvin paljastaa sesonkisalaisuuksia täällä, sillä kukaan ei saata tietää, onko juuri hän vai joku muu lahjontani kohteena.


Yhdestä yllätyspaketista putkahtavat kuvan huovutetut tumput. Ne on neulottu kirpputorilta löydetystä epämääräisen ruskeakirjavasta kaksisäikeisestä paksuhkosta hahtuvalangasta 5 mm puikolla. Neulepinta oli melko tiivistä jo ennen huovutusta, mutta pyöräytys 60 asteen lyhyellä ohjelmalla muun pyykin mukana teki sen minkä pitikin: tumpuista tuli ihanan paksut, tiiviit ja suorastaan unelmanpehmeät. Hetken aikaa mietiskelin, miten piristäisin tylsähkön yksivärisiä tumppuja: kirjailisinko kukkia tai kenties linnun jalanjälkiä. Onneksi törmäsin ajoissa käsityöpöydälleni jääneisiin pöllöaihioihin, jotka viimeistelin nappisilmillä ja jotka kiinnitin tumppuihin pykäpistoin.

Aika kivat tumput, sanoisin.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pientä puuhastelua

Työn alla on kaikenlaista vähän enemmän keskittymistä vaativaa, ja niiden valmistuminen ottaa aikansa. Ne harvat valmistuneet kuuluvat puolestaan kategoriaan Sesonkisalaisuudet. Niinpä kuittaan tämänkertaisen blogipostauksen parilla välipalahommalla, jottei useamman vuoden hyvin jatkunut säännöllinen bloggausputki pääsisi katkeamaan.

Näissä tiskiräteissä ei ole kerrassaan mitään uutta:


Sama malli kuin ennenkin ja onpa vaihtokauppadiilauksena minulle päätynyt, todellisuudessa kuvan väriä tummempi oliivinvihreä Novita Linneakin (se puuvilla-pellavasekoiteversio) tuttu aikaisemmista tiskiräteistä. Sitten viimenäkemän tiskirättejä on syntynyt laskujeni mukaan 7 kpl, eivätkä nämä tähän jää. Aina välillä kun tekee mieli neuloa jotain helppoa ja nopeaa valmiiksi asti, ja toisaalta tällainen suoraviivainen pikkupuuhastelu sopii oivallisesti tilanteisiin, joissa olisi tarkoitus keskittyä neulomisen sijaan vaikkapa luennon kuuntelemiseen. Osalle räteistä on jo uhri katsottuna, osa jää vielä jemmaan odottamaan.

Muutama päivä sitten vietin A-luokan vapaapäivän, mikä tarkoitti noin kuutta tuntia ihan yksin kotona. Sen kunniaksi tein ihan mitä huvittaa, ja siinä tuoksinassa kokeilin huovuttaa käsin muutamia huopapalleroita, ihan vain kokeeksi.


Kaikki lähti siitä, kun päättelin hahtuvasta neulomiani huovutettuja tumppuja. Siitä jäi kasa hahtuvapätkiä, joiden tuumasin soveltuvan oivallisesti pallerohuovutukseen. Niin syntyi tuo kuvan punaruskeakirjava huopahelmi. Tuloksesta innostuneena kaivoin huopuvien lankojen jämäpussistani pieniä nöttösiä pääosin hahtuvaa ja kerin niistä pieniä lankapalloja, jotka huovutin käsin mäntynestesaippualla ja vedellä. Vähän langasta riippuen palleroon jäi enemmän tai vähemmän näkyviin lankakerämäinen olomuoto, mutta yhtä kaikki ne huovuttuivat kuitenkin purkautumattomiksi pallosiksi. Näitä pitää tehdä lisää, eri kokoisia ja eri värisiä, jotta joskus saan yhdisteltyä näistä ja sattumanvaraisista puuhelmistä kaulakorun.


tiistai 26. marraskuuta 2013

Lopun pöllökankaan tarina

Olen jo pariin otteeseen esitellyt kirpputorilta ostamastani ihanaisesta pöllökankaasta ommeltuja kääntökasseja. Pussihulluudessani päätin ommella lopunkin kankaan pois kuljeksimasta.


Onnistuin sommittelemaan knot bag -pussikaavat kahteen pussukkaan siten, että sain pöllön vähintään toiselle puolelle kohtuullisen näkyvälle paikalle. Vuorina käytin ruskeaa pellavaa, kuinkas muuten.


Knot bagien jälkeen pitikin ryhtyä toden teolla suunnittelemaan, miten jäljelle jääneet pöllöt saisi parhaiten käyttöön. Yksi iso pöllö oli oikein somasti tarjolla, mutta nyörillinen peruspussi olisi jäänyt aavistuksen matalaksi, ellen olisi tehnyt ruskeasta pellavavuorista ylipitkää ja kääntänyt sitä nyörikujan verran oikealle puolelle.


Toisessa kohtaa rajoittavana tekijänä oli kangaspalan leveys, niinpä tästä pussista tuli kyllä korkea, muttei kovin leveä. Toivotaan, että tämänkin malliselle pussille löytyy käyttäjä.

Vihonviimeisestä palasesta saa vielä vetoketjullisen pikkupussukan, se tosin odottaa edelleen kokoon ompelemista. Aika moneen ompelukseen näitä pöllöjä riittikin!

perjantai 22. marraskuuta 2013

Settiajattelu kunniaan

Kuten on jo nähty, olen ommellut kasseja ja pusseja siihen malliin, että samankuosisista tulee suorastaan monen pussukan settejä - niin tälläkin kertaa.


Jo vähän liiankin tutuksi tulleen kauppakassimallin sini-turkoosimarjainen kangas on luottokangaskaupastani SPR:n Kontista kilotavarana ostettu, vuori on pellavaa. Joku voisi kenties huomauttaa, että tämä kovin marjaisa puu kasvaa väärään suuntaan, mutta minä kutsun sitä suunnitteluelementiksi - kassikaava ei nimittäin olisi mahtunut omistamalleni kangaspalalle toisin päin, olinhan joskus aikaisemmin leikellyt kankaasta jo yhdet kappaleet knot bag -projektipussukkaan. Tämä kassiversio on se pienempi ja kapeasankaisempi alkuperäiseen verrattuna.


Riittihän marjakankaasta vielä knot bag -pussiinkin, jonka vuoritin yllätyksellisesti jo tutuksi tulleella ruskea-turkoosilla verhokankaalla. Tuli muuten aika sypäkkä yhdistelmä!


Jäljelle jääneillä pienemmillä kangaspaloilla sai taas treenattua vetoketjupussukoiden ompelua. Etualan matalampi on Hipun pussukka, taaempana oleva korkeampi samaan tyyliin omilla mitoilla väsätty.

... ja tarina jatkuu.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Vanhan kertausta

Marraskuu houkuttelee perinteisesti neulomaan myös käsiasioita. Jonossa olisi useampikin huovutettu tumppupari erilaisista langoista, mutta aloitin tällä kertaa siitä helpoimmasta ja varmimmasta eli Sandesin Tovesta, jota löysin taannoin kirpputorilta lempivärissäni.


Koska joka vuosi joudun muistelemaan, miten olen neulonut tumput edellisvuosina, laitettakoon tähän nyt jonkinlaiset muistiinpanot pienehköön käteen sopivista tumpuista: puikko 3 mm, aloitussilmukkamäärä 40; 6 krs aina oikein -neuletta pyörönä, 20 krs sileää; lisää 4 s, 3 krs sileää; peukalokiila 6 x 2 s joka 3. krs (12 + 2 keskisilmukkaa); peukalokiilan tilalle 4 s, 2 krs sileää ja 2 s kavennus peukaloaukon yläpuolella; 24 krs sileää ja sädekavennus (ensimmäisellä kerroksella kavenna 4 s, 5 välikerrosta ja sen jälkeen tavallinen sädekavennusprotokolla 8 kavennuksella); peukaloon 20 s, 19 krs sileää ja seuraavalla kavenna 2 s, jatkossa kavenna 3 s/krs, kunnes jäljellä on 6 s. Huovutus lyhessä 60 asteen pesussa muun pyykin mukana.

Neuloin nämä tumput aivan tiettyä ihmistä ajatellen: vaikka en tavallisesti harrasta joululahjoja, tänä vuonna muutama Tärkeä Ihminen saa minulta yllätyspaketin ihan vain siksi, että satuin saamaan sopivan inspiraation. Toivottavasti koko on sopiva; huovutetuissa tumpuissa on onneksi se hyvä puoli, että niitä voi tarvittaessa joko huovuttaa lisää tai kastella ja venyttää. Näihin tumppuihin jäi hyvin potentiaalia molempiin suuntiin, kuten oli tarkoituskin.

torstai 14. marraskuuta 2013

Retro on toinen nimeni

Niitä kasseja ja pussejahan minä taas olisin esittelemässä. Tälläkin kertaa määräävänä tekijänä kassiompeluksille oli Kontista hankittu retrokangaspala, josta olin ehtinyt aikaisemmin ommella yhden kaksipuoleisen kääntökassin. Sinisen sohvan emännän vinkin perusteella löytyi ihan käyttämääni Finlaysonin kaavaa vastaava kassikaavakin; suosittelen kiinnostuneita tallentamaan tiedoston omalle koneelleen vastaisuuden varalle, josko tämäkin kaava joskus vedetään pois julkisesta jakelusta.


Ensin se pakollinen kauppakassi. Tällä kertaa käytin alkuperäistä kaavaa ilman isoja saumavaroja, joten kassista tuli jonkin verran pienempi ja sangoista kapeammat. Vuoriksi valikoitui tummanruskea pellava. Tämä voisi ehkä kulkea jopa olalle heitettynä, ainakin sirommalla kantajalla.


Seuraavaksi pakollinen knot bag, sekin tummanruskealla pellavalla vuoritettuna. Mitäpä siitä sen enempiä kertomaan.


Ja lopuksi vetoketjupussukka Hipun ohjeella.

Eipä kai näistä ole sen kummempaa sanottavaa. Vaan aina on yhtä mukavaa yhdistellä omiin kangasvarastoihin kertyneitä kankaita toisiinsa ja saada samalla kulutettua joitakin kankaita tilkkuja lukuunottamatta loppuun. Vielä kun keksisi, mitä niistä jäljelle jääneistä tilkuista tekisi; ihan pienimmät olen kyllä heittänyt kylmästi roskiin, mutta isompia olen vielä hillonnut, josko niitä vaikkapa yhdistelisi toisiinsa. Hullun hommaa, sillä en ole mikään tilkkuihminen, enkä aio sellaiseksi ryhtyäkään...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lunta odotellessa

Marraskuun harmaassa valossa on oma viehätyksensä - silloin kun ei sada. Siitä huolimatta odotan kovasti pysyviä lumia ja pikkupakkasia, jotka toisivat vähän lisää valoa elämään. Lunta odotellessa ja vähän jouluunkin orientoituessa innostuin virkkaamaan lumihiutaleita.


Malliksi valitsin tällä kertaa Simple Picot Snowflaken, johon tein ihan pieniä muutoksia. Lankana käytin kirpputorilta ostamaani mysteeripuuvillaa, joka vaikutti hyvin Novita Kotiväen oloiselta. Virkkasin hiutaleet 1,75 mm koukulla, joten niistä tuli riittävän jämäköitä pysymään kuosissaan pelkän silittämisen jäljiltä; tärkkiä siis ei tarvittu lainkaan. Ripustuslenkiksi löytyi ohutta siimaa, joten nämä tämänkertaiset lumihiutaleet näyttävät leijailevan melkein itsekseen ilmassa.


Ensialkuun tein reilusti toistakymmentä hiutaletta, mutta tuskinpa nämä tähän jäävät, sillä lankaa kyllä riittää. Ajattelin pakata hiutaleita 10-12 kappaleen eriin ja laittaa ainakin yhden satsin paikallisten neulojien kesken kierrätettävään käsityövaihtolaatikkoon. Jospa joku innostuisi ripustamaan omaan joulukuuseensa (tai aivan hyvin jonnekin ihan muualle, vaikkapa ikkunaan) virkattua lunta.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Pussihulluuden uusi tuleminen

Olen neulonut vähän. Todella vähän. Sitä kompensoidakseni päätin ommella, ihan vaan pari kassia tai pussia, kun on noita kankaitakin kertynyt. Jep jep - tietäähän sen, miten siinä kävi. Tässä yhden kankaan metamorfoosi: aluksi oli SPR:n Kontista ostettu retrohenkinen verho, lopuksi jotain ihan muuta.


Tämä on se aikaisemmistakin postauksista tuttu kaksipuoleinen kääntökassi, jonka kaava on valitettavasti kadonnut jonnekin bittiavaruuteen. Kukkakankaan lehtevämpi osa sai vuorikseen perusvihreää popliinikangasta, sävyltään vähän turhan sinertävää kuosikankaaseen nähden, mutta haitanneeko tuo. Tässä kuvassa kuosikankaan värit toistuvat joka tapauksessa todellisimpana.


Kukkaisemmat kankaanosat paritin luonnonvalkoisen, ohuen mysteerikankaan kanssa - tällaisia kasseja ompelin kaksi lähes identtistä. Vuorikankaan ohuuden vuoksi koko kassi on hyvin kevyt ja taittuu pieneen tilaan.


Pitkästä aikaa päätin ommella myös nyöreillä suljettavan peruspussukan. Tämäkin on kokonaan käännettävä pussinsuuhun sijoitetun nyörikujan ansiosta.


Kun isommista kasseista ja peruspussukasta jäi vielä yli pienempiä kangaspaloja, piti ommella tietysti yksi knot bag -mallinenkiin projektipussukka vihreällä vuorilla. Tarkkasilmäisimmät saattavat havaita kukkien ja lehtien kulkevan vähän hassuun suuntaan, vaan toisin päin kangas ei olisi riittänyt.


Ja jotta kangas tuli käytettyä mahdollisimman tarkkaan, piti nyhertää vielä vetoketjullinen pikkupussukka Hipun ohjeita mukaillen. Ihan en yhtä siistiä saa aikaa kuin Hippu, mutta tarkoitus olikin lähinnä treenata vetoketjullisen pussukan ompelua.

... ja sitten se varoituksen sana: näitä samantyyppisiä postauksia on tulossa useampiakin. Jumittaja mikä jumittaja.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ihan pimeetä eli pussista asiaa

Kirottu on tämä pimeä vuodenaika, jolloin kaikenlainen käsitöiden kuvaaminen on harvinaisen hankalaa. Nykyinen kamera taipuu sentään sisäkuvaukseen sen verran, että kuvista saa selvää, mutta stailausolosuhteissa on lievästi ilmaistuna toivomisen varaa. Niinpä läjä ompeluksia odottaa hetkeä, jolloin sää sallisi kuvaamisen luonnonvalossa ja mieluummin pihalla. Sitä odotellessa tarjolla on vain pieniä puheita yhdestä pussista.

Päätin nimittäin opetella taas vaihteeksi vetoketjullisten pikkupussukoiden ompelua, sillä isommista ompeluksista jää lähes aina kangaspaloja, joista ei ole edes varsinaiseksi projektipussukaksi. Sitä paitsi minulle on kertynyt kasa lyhyitä vetoketjuja, kiitos nyttemmin eläköityneen, naapurissa asuvan kotiompelijan. Siinä opettelun tuoksinassa päädyin jonkin käsityöblogin kautta tämän saksankielisen ohjevideon äärelle, minkä jälkeen päätin kyseisen vetoketjupussimallin olevan riittävän helppo jopa nykyiselle vireystilalleni.


En jaksanut miettiä tukikankaitten kanssa värkkäämistä, joten kaivoin varastojen kätköistä todella tukevan kangaspalan päälliseksi ja jotakin melko randomia vaaleaa kangasta vuoriksi. Pussukan koko määräytyi käytettävissä olevan vetoketjun mukaan. Malli on tosiaan helppo, mutta siitä huolimatta onnistuin asemoimaan saumaan ommeltavan lenksun vinksalleen, mutta eipä anneta pienten kauneusvirheiden häiritä. Ihan hupaisa lopputulos, miten lie käyttökelpoisuuden laita. Ehkä tässä voisi kuljetella jotain neulonnan oheishärpäkkeitä, saksia ja mittanauhaa ja sensellaista. Eiköhän tämä kelvanne johonkin vaikkapa arvontapalkinnoksi, itse en pussukalla joka tapauksessa mitään tee.

Toivotaan, että pyhäinpäivän viikonloppu on ulkokuvauksille suosiollinen. Muussa tapauksessa blogini saattaa vallan hiljetä toviksi, sillä poikkeuksellisesti minulla ei ole enää yhtään blogipostausta ajastettuna tuleville päiville. Kerrankos sitä nähtiin tämäkin päivä käsityöhullun elämässä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Minä myös

... koska kaikki muutkin. Ja koska esikoiseni on pöllöhullu. Tässä minun (ensimmäinen) versioni Horatio and Oren -lapasmallista.


Esikoinen esitti väritoiveet: valkoinen pöllö mustalla pohjalla. Ja kas kummaa, minullahan oli lahjoituksena saatua mustaa sekä SPR:n Kontista kotiutettua valkoista Novita Woolia. Lähdin yrittämään naisten kokoa (48 s) 2,5 mm puikolla, joustimen jälkeen vaihdoin 3 mm puikkoon. Ei hyvä, ei yhtään. Yhtä huono oli yritys pienemmällä puikolla. Kirjoneuleesta oli tulossa ärsyttävän epäsiistiä jälkeä ja pitkiä lankajuoksuja sai olla sitomassa myötäänsä. Sitten keksin ilmiselvän ratkaisun: onteloneule. Paha vain, etten ollut koskaan ennen kokeillutkaan onteloneuletta. Mutta sen verran tarkasti olen lukenut Lankapirtin Matleenan ohjeet tuplalapasien tekoon, että päätin vihdoinkin opetella tämän houkuttelevan tekniikan.


Alku oli hidasta ja luonnostaankin löysä käsialani löystyi edelleen onteloneuletta tehdessä. Pikkuhiljaa harjaannuin tekniikkaan, mutta aika monta kertaa jouduin purkamaan ja neulomaan uudelleen väärän koon tai liian epäsiistin neulejäljen takia. Lopulta lisäsin muutaman kerroksen lapasten pituuteen ja peukalotkin neuloin pariin kertaan, jotta sain niistä riittävän väljät. Tekniikan kehittyessä neulontanopeus kasvoi ja käsiala löystyi entisestään - lopulta neuloin toisen lapasen onteloneuleosuuden 2,25 mm puikolla.

Neulejälki on näin tekniikkaan tottumattomalla vielä aika epätasaista, etenkin kun en viitsinyt taaskaan viimeistellä lapasia kastelemalla ja kuosittelemalla. Ihastuin kuitenkin onteloneuleeseen, se kun ratkaisee kätevästi pitkien lankajuoksujen ongelman: niitä ei tule, kun koko ajan neulotaan molemmilla väreillä. Sitä paitsi onteloneule tekee lapasista ihanan muhkeat ja lämpimät - ja täysin kaksipuoleiset.

Ilman Matleenan esimerkkiä en olisi tainnut ryhtyä tähän touhuun, mutta nyt kun annoin onteloneuleelle pikkusormen, se on viemässä koko käden. Oikein odotan sitä, että tekniikkani kehittyy ja neulejälki tasoittuu ja siinä samalla saan näppituntuman siihen, minkälaisia puikkoja ja silmukkamääriä minun kannattaa käyttää onteloneulelapasiin. Seuraavaksi harjoituskappaleeksi taitaa päätyä kuopuksen tilaamat pöllölapaset.


perjantai 25. lokakuuta 2013

Ei mitään vihaisia lintuja

Meillä ei maailmankuulu lintubrändi ole herättänyt juuri minkään valtakunnan värinöitä. Sen sijaan etenkin esikoinen on tykästynyt kaikenlaisiin pöllöihin sen jälkeen, kun hän sai kirpputorilta unileluksi pehmopöllön. Pöllöwaari on ollut haastavien aikakausien tuki ja turva siinä missä hyvien päivien ilo. Pikkuhiljaa pöllöt ovat hiipineet esikoisen elämään muutenkin. Niinpä tuli sekin hetki, että aikanaan Tiimarista valittu oranssi peruspenaali sai väistyä uniikin pöllöpenaalin tieltä.

Oikeastaan kaikki lähti kuopuksesta, joka eräänä päivänä puuskahti vihaavansa isoveljeltä perittyä ruskeaa lohikäärmepenaaliaan. Lupasin, että heti seuraavalla kauppakierroksella katselisimme uutta penaalia niin kirpputoreilta kuin isosta päivittäistavaramarketistakin. Vaan mieluista ei löytynyt, joten aloin ajatella ääneen, josko minä osaisin tehdä kuopukselle mieluisen penaalin. Kun puhe kääntyi pöllökoristeisiin, esikoinenkin heräsi ottamaan osaa keskusteluun: hänelle myös! Lopulta juuri esikoisen penaali valmistui ensimmäisenä.


Kaikki materiaalit löytyivät omista varastoista. Pöllöjen lanka oli oikea ongelmajämänpoikanen, viimeinen nöttönen ruskearaidallista Austermann Stepiä, jota olin aikaisemmin käyttänyt jo kolmeen pariin kirjoneulesukkia. Kankaan otin aikanaan talteen käyttökelvottomaksi hajonneesta matkapukupussista. Materiaaliltaan kangas (tai "kangas") on penaaliin aivan optimaalista: jämäkkää tekokuitua, jonka sisäpinta on lähes sileää muovia, kun taas ulkopinta jäljittelee kudottua kangasta - sellaista ohuehkoa reppumateriaalia siis. Vuoria penaaliin siis ei tarvinnut; sisäosan siisteyden takasi saumurointihuolittelu. Vetoketju ja napit ovat myös purkuprojektien peruja. Esikoinen sai itse valita pöllöjen määrän ja asemoinnin, minä huolehdin muusta designista. Tässä penaalimallissa vain alakulmat on otettu sisään, se on siis päädyltään korkean ja kapean kolmion mallinen.


Saihan se kuopuskin omansa, samasta kangasmateriaalista ja samalla mallilla tehdyn penaalin. Myös tämän penaalin vetoketju on kierrätystavaraa, ruskea villalanka jämälankapussista ja valkoinen hiljattain kirpparilta ostettu. Kuopus ilmoitti haluavansa vain yhden vähän isomman pöllön, myös värispeksit olivat selvät. Pikkuisen osui pöllö sivuun pyydetystä keskikohdasta, mutta kun en sitä erikseen kuopukselle maininnut, kelpasi vähän sivuun vinksahtanut pöllö mutinoitta.

Eihän tämä mitään mullistavaa käsityötaidetta ole, mutta minua ilahduttaakin erityisen paljon se, että jälleen kerran jokin käyttökelvoton muuttui käsissäni käytännölliseksi ja tarpeelliseksi tavaraksi. Kuka tahansa osaa ostaa penaalin kaupasta, mutta harvempi pystyy kehittelemään kotona olevista tarpeista toimivat ja toiveiden mukaiset pussukat. Enkä minä väheksy lainkaan tästä seurannutta rahansäästöäkään...

maanantai 21. lokakuuta 2013

Terhen

Suuren sukkahaasteen lokakuun haasteena oli joko tehdä sukat kanssakahelin sukkaohjeesta tai itselle haastavalla tekniikalla. Minä yhdistin haasteet ja neuloin Terhen-sukat kaksi sukkaa samalla pyöröllä, enhän ole koskaan neulonut sillä tekniikalla kokonaista sukkaparia. Kun neuloin näitä kärjestä aloitettavia sukkia Roosa Nauha -tapahtuman neulekahvilassa, se herätti monissa ihailua ja ihmetystä, mutta myös aitoa kiinnostusta.


Sukat on neulottu Louhittaren Luolan Väinämöisestä 2 mm puikolla ja pienemmän koon mukaan eli 60 silmukalla. Langan värinimi on Vilja, joka on todellisuudessa jonkin verran vähemmän oranssi ja enemmän okra kuin kuvissa. Malli on kaunis, ja minua viehättää se, että sukat ovat peilikuvat keskenään.


Näistäkin sukista tein tietoisesti itselleni vähän isot, sillä vaikka pidän langasta, väristä ja mallista todella paljon, minä en kertakaikkiaan tarvitse lisää sukkia. Jo nyt liian moni kaunis sukkapari viettää suurimman osan ajasta sukkakorissa sen sijaan, että ne olisivat kaiken kansan (tai edes minun itseni) ihailtavana ja käytössä.

Entäs se tekniikka? Eipä se sen kummempi ole kuin yhdenkään sukan neulominen, mutta jos huomio herpaantuu, saattaa kerralla tulla kahden sukan purkuhommia. Taidan jatkossa pitäytyä pääasiassa yhden sukan neulomisessa kerrallaan, sillä toistaiseksi minulla ei ole ollut ns. toisen sukan syndroomaa.

torstai 17. lokakuuta 2013

Maitohorsmaa

Norsusukat paiskasivat minut kirjoneuleinnon pyörteeseen. Niinpä päätin toteuttaa toisenkin Rose Hiverin maksuttoman kirjoneulesukkamallin, Fireweedsin.


Langoiksi valikoituivat viininpunainen Katia laine nylon ja luonnonvalkoinen Novitan Tico Tico. Joustimen ja yksivärisen kärjen neuloin 2 mm puikolla, kirjoneuleosat ja vahvistetun kantapään 2,25 mm puikolla. Tavoitteena oli reilusti omaan jalkaani isot sukat, sillä niille on lähipiirissäni enemmän potentiaalisia käyttäjiä; itse en lisää villasukkia todellakaan tarvitse, sukkakori pursuaa jo nyt pahasti yli.


Vähän jäin miettimään, onko värikombinaatio turhan jouluinen, mutta haitanneeko tuo lopulta vaikka olisikin. Tämäkin Rose Hiverin malli on kirjoneuletta vasta opettelevalle oikein mainio, sillä mallikerrassa on vain pari kerrosta, joissa tulee pari pidempää, sidottavaa lankajuoksua. Itse kuvionkin oppi lopulta melko nopeasti ulkoa, eikä kaaviota juuri tarvinnut vilkuilla.


Ja aivan kuten norsusukissa, myös näissä on pohjassa kaunis kirjoneulekuvio pelkän raidan, ruudun tai pilkkujen sijaan. Nämä sukat tuli kyllä neulottua hieman turhan isolla puikolla tai muuten vaan löysästi: viimeistelemätön neulejälki ei ole ollenkaan samaa siisteysluokkaa kuin norsusukissa. Pitäsiköhän minun tällä kertaa venyä ja todellakin viimeistellä nämä sukat kastelemalla kunnolla ja venyttelemällä kirjoneuleosuuksia...

Vaan niin rakkauteni kirjoneulesukkiin syvenee sukkapari kerrallaan.