tiistai 30. syyskuuta 2008

Syntiinlankeemus eli lohtulankaa


Arki on tuntunut jo jonkin aikaa pelkältä selviytymiseltä aamusta iltaan. Niinpä päätin heittää hetkeksi järkevyyden nurkkaan ja ostaa itselleni kallista laatulankaa paikallisesta ompelutarvike- ja lankakaupasta, joka on niin ihana, että sitä haluaa tukea oman kukkaronsakin uhalla.



Siinä ne ovat, pikashoppailun tulokset. Ruskeaa chileläistä käsinvärjättyä Araucanía Ranco Solid -lankaa (12,50€ / 100g) , josta kuvittelen tekeväni itselleni Petäjä-sukat. Upean syvänpunaista Austermann Step classic -lankaa (9,95€ / 100g), jotka muuntuvat toivottavasti (joulu)sukiksi isosiskolleni - malli vain on vielä löytymättä. Etsin oikeastaan tietynlaista sinistä lankaa, joka olisi sopiva Pomatomus-sukkiin, mutta juuri oikeaa sävyä ei kaupasta löytynyt. Sain siitä hyvän syyn ostaa tuota upeaa punaista - ja yhtä hyvän syyn tilata Vuorelmalta Veto-langan värikartan, josko sieltä löytyisi juuri oikea sininen. No jaa, oikeastaan haluaisin tilata siniseni Villa Mokasta (miten olisi uusimmista värjäyseristä Puhallus?). Hinta (ja postikulut) vain hirvittävät. Asuapa lähempänä Hämeenlinnaa. Saattaisi lähteä mukaan myös Twice ja Herra Tossavainen.

Huoh.


sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Kaksivuotislahja


Jottei elämä olisi pelkkää neulomista, päätin askarrella tuttavani tyttärelle lorupussin 2-vuotislahjaksi sen sijaan, että olisin tehnyt pipon tai sukat. Jostain syystä vähäinenkin luovuuteni oli karkuteillä, joten lopputulos oli ehkä hieman vaatimaton.



Lorukorttien kuvat ovat mikä mistäkin, osa on lapsuusaikaisia kiiltokuviani (keräilin niitä alakouluikäisenä ja kokoelmaa on piisannut käytettäväksi näihin päiviin asti), osa leikattu mainoksista tai lahjapapereista. Jalkapohjan kuva on kuopuksen räpylästä hänen ollessaan muutaman viikon ikäinen. Itse pussin kankaan ostin joskus vuosia sitten, kun suunnittelin ompelevani pehmokatselukirjan. Lopulta yhden sellaisen teinkin, mutta kankaasta on riittänyt useampaan pikkukassiin siitäkin huolimatta. Jostain syystä pidän juuri kahvallisista lorupusseista, niissä kun kuvittelen näiden laminoimattomien ja kontaktimuovittamattomien lorukorttien pysyvät astetta siistimpinä kulmistaan.

Pitihän se synttärikorttikin väkertää. Se on, jos mahdollista, vielä lorukorttejakin vaatimattomampi.



Vaaleanlilalle korttipohjalle on liimattu ikivanhaa valkoista mulperipaperia ja sen päälle vielä vanhempi kiiltokuva. Lopputulos on jokseenkin pliisu, mutta tähän oli tyytyminen rajallisen ajan ja mielikuvituksen (sekä rajallisten materiaalien) vuoksi.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Karhuvaarin tassut

Taisin taannoin mainostaa ostaneeni Kontista noin 250 g Sandnesin Fritidsgarnia, josta suunnittelin neulovani ja huovuttavani isälleni kotitossut. Katsastin suuntaviivoja sopiville puikoille ja silmukkamäärille Käspaikasta, mutta muutoin päätin tehdä tossut näppituntumalta omasta päästä. Lievää uskonpuutetta oli havaittavissa, kun blogimies epäili minun neulovan sittenkin kypärämyssyä. Vielä ensimmäisen tossun huovutuksenkin jälkeen näytti siltä, että kokonsa puolesta tuli tehtyä lämmikettä blogimiehen numeron 46 kanoottiin, mutta onneksi isä sovitti tossua sen kuivuttua ja ilmoitti pitävänsä sitä juuri sopivan kokoisena. Kun isäni ohitusleikkauspäivä (17. päivä kuluvaa kuuta) läheni, päätin jykertää tossut valmiiksi niin, että ne voisi viedä jo sairaalaan ilahduttamaan ja lämmittämään toipilasta.



Tossut on neulottu 5,5 mm puikoilla tiimalasikantapäästä alkaen ja kantapään jälkeen sivuun on lisätty silmukoita niin, että pyöröneuleosa on tehty 48 silmukalla. Tossut ovat sileää neuletta lukuunottamatta tossunsuun kolmen silmukan ainaoikein-reunaa. Lankaa sain kulumaan noin 100 g. Lopullisen muotonsa töppöset saivat 40 asteen pikapesussa parin froteepyyhkeen kanssa. Vähän leveänsorttisethan nuo ovat, joten seuraavat tossut pitänee tehdä tavoitellusta koosta riippuen 40-44 silmukalla. Parhaassa tapauksessa lopusta 150 grammasta riittää kaksiinkin räpylänlämmittimiin.

Koska isäni pitää kotioloissa jonkinlaisia tossuja lähes aina, ne tahtovat kulua päkiän ja kantapään kohdalta puhki. Niinpä hän toivoi näihin tossuihin nahkapohjia kulutuskestävyyttä parantamaan. Koska minulla on naapurin lahjoitusten myötä enemmän kuin hyvä valikoima erilaisia nahkoja, toivetta ei ollut vaikea toteuttaa.



"Anturat" ovat ihanan pehmoista ja notkeaa mokkanahkaa. Päädyin ompelemaan ne tossun pohjiin käsin sen jälkeen kun sain reijitettyä reunat nahkapaskalla (sillä nimellä olen lapsesta asti tottunut kyseistä työkalua kutsumaan). Ompelulankana käytin jotakin tuntematonta keinokuitu- tai sekoitelankaa, jonka arvelin kestävän paremmin kuin puhtaan villan.

Elämäni ensimmäisistä huovutetuista tossuista tuli siis ilmiselvät karhuvaarin tassut. Kokemuksesta rohkaistuneena teen varmasti lopustakin Fritidsgarnista tossuja - ja pidän jatkossakin silmällä Kontin lankavalikoimaa, josko sieltä tämänkaltaisia aarteita löytyisi toistekin.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Lahjasniikereitä

Lahjoituslangat ja Sukkasato laukaisivat pakkoneuloosin. Sen seurauksena syntyivät myös elämäni ensimmäiset parit varrettomia sukkia, sniikereitä.



Ensimmäiset neuloin Petäjä-sukista yli jääneestä ruskeasta Nallesta ja lenkkikaverin lahjoittamasta pinkistä langasta, joka taisikin olla Seiskaveikkaa. Malli on oma, silmukoita 48 ja puikot 3 mm. Koko on jokseenkin 37, mikä on toivottavasti tarpeeksi sopiva helmikuussa 11 vuotta täyttävälle veljentyttärelle, jolle suunnittelin antavani nämä lahjaksi yhdessä (vielä ompelemattoman) pikkulaukun kanssa. Lankaa kului yhteensä noin 50 g. Virheiltä ei tämäkään neulomus säästynyt, raidoitin nimittäin väsymyksen suossa velloessa toisen sukan terän väärin, joten jouduin purkamaan sen kantapäähän asti. Kärjen päättelykään ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sai luvan välttää.



Samalla periaatteella nyhersin paria numeroa suuremmat sniikerit veljeni vanhemmalle tyttärelle, joka täyttää 15 vuotta tammikuussa. Lankana oli lahjoitettu kauniin keväänvihreä Nalle, jalkaterän mallineule on napattu Ullan Strawberry Field -sukista. 48 silmukalla ja 3 mm puikoilla lankaa näihin (arviolta) koon 39 sukkiin kului jotakuinkin 40 g. Toisen sukan mallikuvioon jäi yksi virhe, jonka huomasin vasta pääteltyäni langat. Harmittaahan se, mutta onneksi virhe on melko siedettävä. Vielä enemmän harmitti se, miten epätasaiseksi koko neulepinta jäi; osasyynä lienee pakkoneuloosin aiheuttama rasitusvamma oikeassa kädessä. Neuleita taitaa kuitenkin vielä syntyä, kunnes särky on jatkuvaa ja vaatii kipulääkitystä...

lauantai 20. syyskuuta 2008

Pieni pellavalaukku

Pitihän sitä kokeilla aikaisemmin hyviksi havaittuja kassikaavoja pienemmässäkin koossa. Koska tietotekniset taitoni ovat jokseenkin puutteelliset, en pahimpaan hätääni osannut skaalata pdf-tiedostona olevia kaavoja muuten kuin tulostamalla ne vaakasuunnassa paperille, mikä määritteli suoraan pienoiskassin koon.



Kangas on naapurin lahjoittamaa mustaa pellavaa eikä laukussa ole alavarojen lisäksi varsinaista vuoria, sen sijaan pieni vetoketjullinen tasku avautuu toiseen sivuun. Lyhyt (olisiko ollut 10 cm) vetoketju oli ainoa musta, jonka omistin, mutta eipä tähän laukkuun olisi oikeastaan pidempi soveltunutkaan. Kassi on mukavasti kainalomallia, sen saa siis ongelmitta olalle pohjan yltäessä tällaisella hukkapätkällä jonnekin lonkan tienoolle.

Kassista tuli sen verran näppärän oloinen, että ajattelin ommella tällaiset lahjaksi ainakin ensi vuoden alkupuolella 11 ja 15 vuotta täyttäville veljentyttärilleni. Sen verran mukavaa tämän mallisen kassin ompelu on, että yritän blogimiehen suosiollisella avustuksella saada skaalattua kaavat myös välikoon kassiin.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Sukkasatoa

Sitä mukaa kun lasten sairastelujakso venyi ja paukkui, minä pyrin yhä useammin hukuttamaan uuvuttavan arkitodellisuuden neuleisiin. Hyväntekeväisyyskohteisiin neulominen on ammentanut iloa jo pelkästään siitä ajatuksesta, että voin kenties tuottaa hyvää mieltä jollekulle muulle, jolla asiat ovat taatusti paljon huonommin kuin itselläni. Niinpä olen tikutellut lenkkikaverini lahjoittamista langoista sukkia Sukkasadon innoittamana Pipoapu-lahjoitukseeni:



Seiskaveikan jämänöttösistä syntyivät nämä perussukat 40 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla, kokonsa puolesta mennevät arviolta 4-5 -vuotiaalle. Koska valmiiksi raidoitetun langan jämistä ei saanut enää aivan identtistä raidoitusta molempiin sukkiin, varret jäivät eriparisiksi. Toivottavasti sukat kuitenkin ilahduttavat saajaansa; taatusti lämpimät ne ainakin ovat. Langanmenekki oli 60 gramman luokkaa, yli jäi pieni mytty viininpunaista.



Kahdesta eri sinisensävyisestä Seiskaveikasta raidoitetut perussukat 48 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla, koko omaan räpylääni sopiva 37-38. Näiden kanssa tuhrasin ja tuhrasin, ensimmäisen sukan jouduin purkamaan alkutekijöihinsä eikä toinenkaan välttynyt virheiltä. Valmista kuitenkin tuli ja ohikiitävän hetken pohdin, josko sittenkin pitäisin itse nämä sukat. Seiskaveikka on kuitenkin sen verran karkea lanka, että se kutittaa paljaalla iholla - ja minä pidän villasukista ensisijaisesti paljaissa jaloissa. Lankaa kului reilut 90 g, sinikirjavaa jäi yli vielä joidenkin sukkien raidoiksi asti.



Luulin näiden sukkien lankojen olevan Nallea, mutta ne lienevät kuitenkin ohuempaa laatua Seiskaveikkaa. Sukat on aloitettu vaihteeksi kärjestä ja niissä on tiimalasikantapää. Jalkapöydän päällä on 2o 2n -joustinneuletta, joka jatkuu varteen. Värin vaihtumiskohdassa koko kerros on neulottu oikein, jotta raidat ovat siistit myös nurjien silmukoiden kohdalla. Vaaleansininen lanka loppui ennen aikojaan, joten kaivelin omasta olemattomasta jämälankavarastostani hieman tummempaa vaaleansinistä, jotta varsista tuli omaan makuuni riittävän pitkät. Silmukoita näissäkin sukissa on 48 ja puikkokoko 3,5 mm, terän pituuden perusteella sukkien koko on noin 39-40. Lankaa kului yhteensä 105 g, jäljelle jäi lähinnä parsinlankapätkiä.

Tästä on hyvä jatkaa: lahjoituslangat kutsuvat seireenien lailla suunnittelemaan aina uusien sukkien väriyhdistelmiä. Välillä en voi vastustaa kiusausta neuloa jotakin lahjaksi omaan sukuun, mutta tavoitteena on tikuttaa vähintään joka toiset sukat tuntemattomille tarvitsijoille. Siinäpä sukkaterapiaa kerrakseen.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Petäjä-sukat

Neulon, siis elän. Mennyt kuunvaihde uuvutti ja vain käsityöt tuntuivat tuottavan mielihyvää. Kesken lasten pahimman sairastelun sain hankittua ruokaostosten yhteydessä marketista kerän ruskeaa Nallea, josta pääsin neulomaan appiukolle kaavailemiani Petäjä-sukkia. Alunperin oli tarkoitus hankkia Laatulankaa, mutta hätä ei lue lakia. Sukat valmistuivat vajaassa viikossa ja tuottivat jo prosessivaiheessa tavoiteltua voimaannuttavaa mielihyvää.



Sukat on neulottu 3 mm puikoilla ja 60 silmukalla. Vartta tein enemmän kuin ohjeessa, kantapää on vahvistettu ja kärkikavennukset epäsymmetriset - sukat on siis muotoiltu erikseen vasempaan ja oikeaan jalkaan sopiviksi. Koko on toivottavasti edes oikean suuntainen, muistelen apen jalan olevan numeron pari blogimiehen jalkaa pienempi ja siihen tähtäsin. Koska perhekuntamme aikuiskaviot ovat kokoa 37 ja 46, ne eivät kelvanneet kuvausjaloiksi; yllä oleva kuva ei tee lainkaan oikeutta sukkien yksinkertaiselle tyylikkyydelle.

Mallineule oli kerrassaan addiktoiva, mutta kuitenkin tarpeeksi yksinkertainen, jotta sitä saattoi neuloa vajaatehollakin. Olen tyytyväinen, toivottavasti saajakin on. Toivon näiden olevan ne "Appiukon Paremmat Sukat", jotka vedetään jalkaan saunan jälkeen telkkarin ääreen istuttaessa eikä piiloteta saappaisiin metsätöissä.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Kuka muistaisi kotiäitiä?

Olen ollut huomaavinani, että kunnallisvaalit ovat tulossa tässä joskus. Minullekin soitettiin vuosi sitten ja kosiskeltiin ehdokkaaksi Vihreiden listoille (edes sitoutumattomana). Kieltäydyin kunniasta, sillä en hetkeäkään usko voimavarojeni riittävän kunnallispolitiikkaan sillä intensiteetillä, jota itseltäni vaatisin, jos hommaan ryhtyisin. Siksi toisekseen olen kovin kyyninen vaikutusmahdollisuuksien suhteen: isojen puolueiden isot pojat päättävät ja pitävät ryhmänsä kurissa, Vihreät ja muut pienpuolueet saavat vapaasti esittää mielipiteitään vailla todellista mahdollisuutta vaikuttaa yhtään mihinkään. Kuvittelisin myös kyllästyväni (liian) pian byrokratiaan, jaaritteluun ja kokousteluun. Toimin paljon mieluummin yksilötasolla. Tällä hetkellä yksilötason toimintani tosin rajoittuu lähinnä perhepiiriin. No, lapsissahan on tulevaisuus.

Vaan kuka ajaisi kotiäidin asiaa? Voisin ensialkuun tehdä kansalaisaloitteen kotiäidin vuosilomasta. Kun kerran kunnalla ei ole varaa tarjota tukea esimerkiksi kodinhoitajan muodossa, lakisääteinen lomittaja neljäksi tai viideksi viikoksi vuodessa olisi paikallaan. Lomittaja kävisi hoitamassa lapset ja kotityöt viitenä päivänä viikossa kahdeksasta neljään, minkä ajan kotiäiti voisi käyttää omien akkujensa lataamiseen, kukin omien mieltymystensä mukaan. Minä kyllä keksisin itselleni tekemistä muutamaksi viikoksi. Enkä tarkoita pelkästään käsitöitä ja Käsitöitä, vaan kenties sopivasti terveysliikuntaa ja uppoutumista todellisuuspakoiseen kirjallisuuteen. Vuosilomalla ei taatusti kävisi kuten nyt on käynyt: kuukauden lainassa ollut Remeksen Itäveri pitäisi palauttaa tai uusia, vaikka en ole edes avannut sitä.

Ainahan sitä voisi lähteä töihin tai opiskelemaan ja laittaa lapsensa muiden hoidettaviksi. Vaan kun sitä haluaisi tällä kertaa hoitaa lapsia kotona pidempään. Jotta sitä jaksaisi vuodesta toiseen, tarvitsisi tällainen rajallisella kantokyvyllä varustettu kotiäiti välillä lomaa - Superäitejä ei kannata mainita samassa lauseessa.

En ole mikään pullantuoksuinen kotihengetär, mutta tänään leivoin lasten kanssa huomisia yhteissynttäreitä varten litran pullataikinasta korvapuusteja. Niistä tuli herkullisia - melkein yhtä hyviä kuin anopin pullat. Tässäpä blogini lukijoille virtuaalimaistiaiset:




torstai 11. syyskuuta 2008

Lisää vaihtarilankoja

Sukkasato on kuin onkin osaltani turvattu - minä raportoin sadonkorjuustani Heinäladon puolella. Vielä elokuun lopussa näytti siltä, ettei minulla ole ensinkään räpylänlämmittimien neulomiseen soveltuvaa lankaa. Hätäpäissäni ostin Kontista vajaat 250 g Fritidsgarnia (neljällä eurolla) ajatuksena neuloa ja huovuttaa isälleni kotitossut, langan väri kun oli kerrassaan ukinruskea. Koska edelleen haudon mielessäni sopivaa tossumallia, olin suorastaan pakotettu ostamaan kerän Nallea (oikeaan lankakauppaan ei ollut mitään asiaa lasten pahimpien sairaspäivien aikana - ja lanka oli saatava HETI). Todellinen pelastus tuli kuitenkin lenkkikaverini muodossa. Kerrottuani aikeistani neuloa sukkia hyväntekeväisyyteen - ja tietysti lankapulastani - hän lupasi lahjoittaa minulle kaikki ne langat, joista oikeastaan halusi päästä eroon. Tässä on saldo:



Hirviölankojen (mm. Teddy ja muu sekalainen seurakunta enemmän tai vähemmän keinokuitulankoja) lisäksi lahjoitussäkki sisälsi ällistyttävän määrän villaa, käsikopelolta ainakin kasan Seiskaveikkaa, Nallea, Woolia ja Huopasta. Kysyin kyllä puolen tusinaa kertaa, onko lenkkikaverini aivan varma, että haluaa luopua kaikista näistä langoista. Hän tuntui olevan tyytyväinen päästessään eroon "rahvaslangoistaan" siirryttyään jonkin aikaa sitten Tosineulojien Laatulankoihin. Minä luulen keksiväni käyttöä myös Hirviölangoille, ainakin ajan kanssa. Villat menevät varmasti suurimmaksi osaksi hyväntekeväisyyssukkiin, mutta ehdin korvamerkitä muutaman langan myös omia lahjaneuleita (sukkia ja pipoja) silmälläpitäen.

Olisi ollut kohtuutonta ottaa vastaan tuollainen määrä lankaa kokonaan korvauksetta. Laukkufriikki lenkkikaveri ottikin ilolla vastaan ruskean ja pellavan sävyisen mielihyvälaukun. Taisin silti jäädä kiitollisuudenvelkaan - toivottavasti se kuittautuu ainakin osittain hyväntekeväisyysneuleilla.


maanantai 8. syyskuuta 2008

Fleecetakki

Takkitilanteeni on ollut jo pitkään luvattoman heikko. Syyskelien myötä etenkin lenkkivarustukseni vajavaisuus kävi turhan konkreettiseksi. Niinpä päätin kokeilla, onnistuisinko ompelemaan itselleni lenkkitakin fleecestä Suuren Käsityölehden 1/2004 kaavoilla.



Viininpunaisen fleecen olin saanut naapurilta, kuinkas muuten, vetoketjun olin ostanut vapputorin helppohelenalta kymmenellä sentillä. Koska vetoketju oli viisi senttiä pidempi kuin alkuperäisessä mallissa, lisäsin helmaan samaisen viisi senttiä, jotta sain valmiina olevan vetoketjun passaamaan.

Ihan hyvä takista tuli, mutta ei sittenkään aivan niin hieno kuin ensialkuun haaveilin. Sivutaskut pönäköittävät suotta jo valmiiksi tukevaa keskivartaloa ja kauluksestakin tuli aavistuksen ahdas omaan makuuni. Vetoketjun kanssa turasin muutamaan otteeseen, muuten takki oli superhelppo ommella. Kelvannee lenkkikäyttöön, fleece ainakin on todella laadukkaan ja miellyttävän oloista. Sitä olisi vielä kauniin vihreänäkin, josko ompelisin toisen takin ilman taskuja.


perjantai 5. syyskuuta 2008

Onnea uusi serkku!

Blogimiehen sukuhaaran uusin jäsen syntyi maanantai-iltana serkussarjan yhdeksänneksi jäseneksi. Tulokas sai meiltä tämän vauvalahjan, vaan pitihän mukaan askarrella onnittelukorttikin:



Joku voi ajatella, että alan toistaa itseäni korttiaskarteluissa. Voi olla, olenhan addiktoitunut lahjapapereiden hyödyntämiseen ja päällekkäisiin paperi- ja kangaskerroksiin. Tässäkin siis korttipohjalla tummemmansininen (Sebamed-mainoslehtisestä) leikattu suorakulmio, sikasäkissä tullutta pitsikangasta sekä kierrätyslahjapaperista repäisty kuva. Rusetin paperinaru on sentään korttipohjan lisäksi uutena kaupasta ostettu. Puolustuksekseni voin vain vedota viimeaikaiseen totaaliväsymykseen, johon on olleet osasyyllisiä niin esikoulun alku kuin lasten sairastelukin.

Koko blogiperhe onnittelee lämpimästi Pohjoista Ulottuvuutta ja toivottaa rauhallista vauva-arkea!

torstai 4. syyskuuta 2008

Huovutettuja lapasia

Syksy alkoi kalenterinkin mukaan, säiden puolesta syksy seurasi pitkää ja epävakaista kevättä heti elokuun alusta. Varsinaista kesää ei näillä leveyspiireillä tänä vuonna juuri näkynytkään. Ilmojen viilettyä entisestään elokuun alkupuolella teki mieli tarttua pitkästä aikaa villalankoihin. Naapurini lahjoituseristä ensimmäisessä oli kolme kerää SandnesGarnin Tovea, josta googlaamisen jälkeen päätin neuloa huovutettuja lapasia. Google löysi minulle tämän ohjeen, jota seurailin ensimmäisiä lapasia tehdessäni.



Kolmosen puikoilla ja 48 aloitussilmukalla syntyivät siis elämäni ensimmäiset huovutetut lapaset. 50 g:n kerä riitti silkalla tuurilla juuri ja juuri lapaspariin, vain muutama hassu metri jäi yli. Aluksi karkea lankatuntuma pehmeni 40 asteen pesussa (mukana pari froteepyyhettä ja hiukan kirjopesuainetta), mutta lapaset kutistuivat melko vähän jääden miellyttävän joustaviksi. Koska seurailemassani ohjeessa ei kerrottu, montako välikerrosta peukalokiilan lisäyskerrosten välillä on, neuloin summittaisesti yhden välikerroksen. Ahdas peukalokiila jäikin lapasten ainoaksi selkeäksi miinukseksi. Nämä menevät äidilleni, jahka näemme seuraavan kerran.

Toiset mustat lapaset päätin tehdä anopille. Niihin neuloin peukalokiilaan kaksi välikerrosta lisäysten väliin, minkä takia suoraa vartta oli lyhennettävä, jotta lanka riittäisi molempiin lapasiin. Ne, jotka minut jo entuudestaan kyllin hyvin tuntevat, tietävät perustavanlaatuisen vihani käsinompeluun. Niinpä hoidin huovuttamisen vaatiman pakastuspussisuojauksen hakaneulojen avulla:



Hakaneulakiinnitys toimi moitteetta ainakin tällaisessa tiiviissä neuleessa. Valmiit lapaset annoin anopille ennen kuin ehdin niitä kuvatakaan. Alunperin ajatus oli säästää lapaset joululahjaksi, mutta koska anoppilaväki seurailee blogiani enkä kuitenkaan olisi jaksanut pantata bloggaamista joulun yli, oli luonnollista luovuttaa "joululahja" jo elokuun lopulla. Lahjansaaja tuntui aidosti pitävän uusista lapasistaan, toivottavasti ne osoittautuvat toimiviksi myös varsinaisessa käytössä.

Viimeinen kerä Tovea oli punaista ja halusin tehdä siitä itselleni lapaset, olinhan edelliskeväänä ostanut uuden punaisen talvtakin. Koska omat käteni ovat piirun verran äitini ja anoppini käsiä pienemmät, vähensin aloitussilmukat 44:ään ja lyhensin kärkeä pari kerrosta, peukalokiilan tein kuten anopin lapasissa. Pienennyksistä säästyneillä langoilla pidensin vastaavasti lapasen vartta. Laskuissa taisi tulla jokin pieni virhe, sillä tällä kertaa lankaa jäi yli metritolkulla.



Omista lapasistani tuli ehkä kaikkein onnistuneimmat, ainakin ne olivat täydellisesti oikean kokoiset ja varttakin oli riittävästi. Värikin on kertakaikkisen upea joulunpunainen aivan kuten talvitakissani. Hieman pelkään lapasten kuitenkin kutittavan, sen verran karkeutta jäi jäljelle huovutuksenkin jälkeen, mutta toivottavasti se ei estä käyttöä.

En koskaan uskonut ryhtyväni huovutushommiin. Luultavasti tämäkin onnistumisen kokemus olisi jäänyt väliin, ellen olisi saanut ilmaisia lankoja. Kipinä jäi kuitenkin kytemään, joten suunnitelmissa on kokeilla ainakin tossujen huovutusta.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Pellavainen lohtulaukku

Esikoulun mukanaan tuomaan uuteen elämänrytmiin sopeutuminen on vaatinut veronsa. Kun viime viikolla minulle avautui mahdollisuus hemmotella itseäni ompelemalla kesken päivän - kuopus nukkui päiväuniaan ja esikoinen kyläili uuden eskarikaverinsa luona -, päätin lohduttautua tekemällä itselleni laukun. Hyvät kaavat oli sopivasti tarjoiltu käsityöpostituslistalla ja Altocumuluksen laukkuprojektin rohkaisemana uskaltauduin minäkin tositoimiin.



Päällinen on ommeltu pellavasta, joka on tietysti peräisin naapurini lahjoituksista. Uskaltauduin leikkuupuuhiin ilman kankaan esikutistusta, sillä kangasta oli paikoin päärmätty ja siten oletan naapurin pesseen kankaan ennen työstämistä, ammatti-ihminen kun on.



Sisäosan vuoritin vanhalla lakanakankaalla. Saumaan vuorin ja pellavaisen "alavaran" väliin sijoitin ison vetoketjullisen taskun lompakolle, kännykälle ja avaimille; vetoketjukin löytyi sopivasti omista varastoista. Kaikki päällisen saumat on tikattu, vuorin suhteen olin laiskempi. Ainoa jännitysmomentti oli, saisiko kassia käännettyä oikein päin olkahihnan kautta (olkapään sauma on ommeltu viimeisenä). Tiukkaa teki, mutta onnistuihan se onneksi.

Kassi on luultavimmin melko suora kopio erään suuren ja menestyneen yrityksen olkalaukusta. Se on ilmiselvästi suunniteltu naisille, jotka kantavat mukanaan puoli omaisuutta. Minä en ole niitä naisia. Kuljetan mukanani yleensä vain lompakon, kännykän ja avaimet - ne mahtuvat mainiosti tämän laukun vetoketjutaskuun. Mitä ihmettä kuljetan itse kassissa? Ehkä tästä tulee vaihtoehto hoitorepulle, jossa on aina muutama vaippa, harso, likavaippapussi ja vaihtovaatteet lapsille. Ainakin olkahihna on tarpeeksi pitkä yltääkseen kärryjen aisan ympärille.

Koska pellavakankaita oli enemmänkin, harrastin muutama päivä myöhemmin lisää ompeluterapiaa:



Ruskean pellavan olen saanut ystävältäni, jolta se oli jäänyt yli verhopaneelien lyhennyksen jälkeen. Vetoketju on muinoisesta pikkurepustani, vaalea pellava samaa kuin ensimmäisessä laukussa. Tässä vetoketjutaskuun pääsee kassin ulkopuolelta, sillä tein (ruskeasta kankaasta) pelkän alavaran enkä lainkaan varsinaista vuoria. Tikkaukset tein tarkoituksella vaalealla langalla, jotta laukkuun tulisi lisää ilmettä. Tämä väriyhdistelmä miellyttää itseäni vielä enemmän kuin ensimmäinen, mieheni taas tuntui arvostavan yksivärisen tyylikkyyttä. Esikoinen puolestaan kysyi, onko tämäkin "lohtulaukku", johon vastasin, että tämä on enää vain "mielihyvälaukku".

Pahoin pelkään, ettei kahta ilman kolmatta (tai neljättä ja viidettäkin, jos kankaita vain riittää). Minusta laukut ovat joka tapauksessa sen verran hienoja, että niitä viitsisi antaa lahjaksikin. Jos en keksi lahjalaukuille sopivia saajia, aion diilata pari kassia vaihdossa (sukka-)lankoihin, meninhän ilmoittautumaan elämäni ensimmäiseen blogitempaukseen, Sukkasatoon.