tiistai 29. huhtikuuta 2014

Savolaisen kieroa randomjämälankaraitaa

Näin vapun alla onkin sopivaa blogata melkein kuukausi sitten savolaisessa neuleretriitissä neulotut, iloisenkirjavat jämälankaraitasukat. Retriitissä oli mahdollisuus käydä nappaamassa nöttösiä muidenkin sukkalankajämistä, ja monet myös neuloivat erilaisten vihjeiden mukaisesti. Minä päätin neuloa ihan omalla fiiliksellä, välillä toisilta neulojilta mielipiteitä kysäisten.


Viikonlopun aikana sain kaiken muun aktiviteetin ohessa neulottua kuvan sukat alemman sukan kärkeä lukuunottamatta. Sukissa on 64 silmukkaa, lankoina on käytetty sekalaisia fingering-paksuisia (noin 400-420 m / 100 g) sukkalankajämiä ja työkaluna käytin 1,5 mm pyöröpuikkoa - ja silti onnistuin neulomaan itselleni vähän turhan väljät sukat. Sitä paitsi jälkimmäisenä neulottu (kuvassa alempi) sukka tuli neulottua vielä ensimmäistäkin rennommin, joten se on samoista silmukka- ja kerrosmääristä huolimatta noin numeron verran pariaan suurempi. Eriparikoko harmitti aluksi oikein todella, sillä nämä oli jo korvamerkitty Hillan sukiksi. Onneksi eräs toinen retriittiläisistä ilmoitti omaavansa juuri sopivat eriparijalat näille sukille, joten purkuhommiin ja uudelleen neulomiseen ei ollut syytä, vaan saatoin lähettää pelleraitasukat retriittimuistoksi sukkia arvostavaan kotiin.

Niin, se retriitti. Se oli tänäkin vuonna, ja toivottavasti tulee taas ensi keväänä uudelleen. Se on jotain sellaista, jota ei pysty sanoin kuvaamaan, vaan se on koettava henkilökohtaisesti paikan päällä. Nämä retriittisukat kuvastavat oikeastaan aika hienosti Kieroja Puikkoja ja neuleretriitin ainutlaatuista iloa, riemua ja erilaisten ihmisten kohtaamista.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Täysi ympyrä

Minulla on ollut vuosia kotivillatakkina naapurini Seiskaveikasta neuloma, lähes polvimittainen ja melkein kilon painoinen palmikkotakki. Nypyistään ja venähtämisestään huolimatta se on ollut mitä parhain kotilämmike, ja siitä innostuneena päätin joskus vuosi sitten, että voisin kai tehdä itselleni toisenkin paksun, mutta vähän sopivammankokoisen villatakin. Sopivasti neulojatoveri diilasi Oulun jo edesmenneestä Menitasta Seiskaveikan paksuista tummanharmaata Lauri-sukkalankaa hintaan 2,50 € / 100 g. Kun rakas neulojaystävä vielä lahjoi minua Full Circle -takkiohjeella, homman piti olla neulomista vaille valmis. Vaan ottihan se taas vuoden saada homma tehtyä - lopulta talviolympialaisten aikaan päätin toimeentua, ja päätös piti.

Kerrankin tein kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mallitilkkuja, jotka kastelin ja kuivasin ennen neuletiheyden mittaamista. Päädyin tilkkujen perusteella 4 mm puikkoon ja L-kokoon, vaikka se noin kirjaimena pieneltä tuntuikin - vaan kun mallitilkun perusteella minun piti päästä sopiviin mittoihin juuri tuolla koolla.


Villatakista tuli varsin kivannäköinen, kaikkien pikkufiksailuiden jälkeen. Ohje oli kyllä aivan erinomainen, joten sen puoleen muutoksia ei olisi tarvinnut tehdä, mutta symmetriavammaisena tein etukappaleiden palmikot toistensa peilikuviksi samoin päin kiertyvien sijaan. Hihansuihin tein ohjetta isommat palmikkokuviot ja koska mallissa on todella kapeat hihat, kavensin hihoja hieman maltillisemmalla tahdilla. Kapeat ne ovat kyllä edelleen. Lisäksi alkuperäisessä mallissa on vain kolme nappia takin yläosassa, minä tein napinläpiä koko napituslistan matkalle.


Hätähousuna kyselin sopivien nappien perään neulefoorumilla, ja lopulta päädyin hankkimaan perusnapit SPR:n Kontista. Siellä pieni pussillinen kierrätysnappeja maksaa euron, joten kovin korkealta en putoa, jos joskus tekee mieleni vaihtaa vähän fiinimmätkin napit. Eipä tälle villatakille muutenkaan tullut turhan paljoa hintaa, kuluihan lankaa vain noin 650 g.


Full Circlen takaosan juju on keskellä kulkeva palmikko - tämä takki päällä minulla on kerrankin selkärankaa! Lauri-sukkalankaa oli mukava neuloa ja siitä tuli helposti siistiä jälkeä, joten kaiken piti olla juuri kohdallaan.

Vaan se koko. Siitä tuli liian pieni. Makkarankuori kerrassaan. Neuletiheyteni ei vastannutkaan mallitilkkuni tiheyttä, vaan olin neulonut takin selvästi napakammin. Edes läpimäräksi kastelu ja reilu pingotus ei pelastanut kaikkea. Neuletiheydestä johtuen takki jäi myös hieman lyhyeksi omaan makuuni. Niinpä ei olekaan ihme, että takki jäi lopulta kuvaamatta päälläni, vaikka suunnittelinkin jonkinasteista kuvasessiota kuun alussa pidetyn savolaisen neuleretriitin yhteyteen.

Eihän tässä tietysti tarvitsisi muuta tehdä kuin hoikistua pari vaatekokoa sopiakseen kauniiseen villatakkiin. Sitä paitsi se hoikistuminen olisi terveydenkin kannalta ihan suotavaa. Mutta toistaiseksi on tyytyminen makkarankuoreen tai siihen, että hiippailen edelleen jättisuuressa veikkatakissani pitkin kotinurkkia.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ompelee se

On sitä tullut ommeltuakin kevään aikana, mitäpä muuta kuin kauppakasseja ja projektipussukoita. Ja vieläpä sen verran monta, etten ole lainkaan varma, onko kaikkia tullut kuvattua ennen kuin ne ovat karanneet käsistäni maailmalle.


Yhden punavuorisen kukkakassin ompelin jo aikanaan Iikun pyynnöstä, tämä toinen samanlainen, mutta hieman pienempi valmistui mallikappaleeksi taannoisen savolaisen neuleretriitin ompelupajaan. Pajan jälkeen kassi taisi mennä arvontapalkinnoksi lankalottoon.


Kirpputoreilla on vaikea vastustaa napakoita puuvillakankaita (useimmiten alunperin verhoja) silloin, kun hinta on kohdallaan. Niin kävi kuvan ruskeakuvioisten verhojen kanssa: kaksi isoa verhoa maksoi yhteensä 2 €. Toistaiseksi olen ommellut kaksi samanlaista kassia, joissa toisena puolena on Ikean valkopohjaista lintukangasta, kirpputorilta aikanaan sekin hankittu. Toisen kasseista laitoin tarjolle paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikkoon, toinen odottaa vielä sopivaa kohdetta.


Tuunasin taannoin kahdesta eri knot bag -pussukkakaavasta oman hybridin, johon lisäsin kauppakassin tyyliset muotolaskokset pohjaan. Sillä kaavalla ompelin kuvan pussukan, jonka upea kukkakangaspala on peräisin Tiinalta. Toiseksi puoleksi tälläsin kukkakankaan kanssa hieman väärän sävyisen vihreän kiekurakankaan, joka on oma kirpparilöytöni. Tämäkin pussukka löysi uuden omistajan retriitin lankaloton kautta.


Vihreä peikonlehtikangas oli sekin huippulöytö kirpparilta, sen kaveriksi vaaleanvihreä kiekurakangas sopi enemmän kuin hyvin. Toisen peikonlehtikuvioisen pussukan ompelin yksivärisellä vaaleanvihreällä puuvillalla vuoritettuna. Kiekuravuorinen meni lankalottoon, toinen Kraft Hand-dyedin Mikolle, joka lupasi vaihtokauppana päällevärjätä (muistaakseni) Regian farkunsinisen pätkärääkkisukkalangan.


Ikean lintukankaasta ja Kontista rohmuamastani tummanruskeasta puuvillasta syntyi puolestaan palkinto tammi-helmikuussa pidettyyn kahelineulojien omaan nopeusneulontakisaan.


Nyöripussukoiden ompelu on jäänyt melkein kokonaan kauppakassien ja knotbagien jalkoihin. Sellainen piti kuitenkin väsätä mallikappaleeksi retriitin toiseen ompelupajaan. Toisen puolen isokuvioinen kukkakangas löytyi Kontin kilohinnalla myytävistä tilkuista.


Saman pussukan toinen puoli on tehty Tiinalta saadusta verhokapasta. Pussukan malli on aidosti kaksipuoleinen, sillä missään ei ole näkyvillä kiinni ommeltua kääntöaukkoa ja nyörikuja on yläreunassa siten, että se toimii moitteetta, olipa kumpi tahansa kuosi päällisenä ja toinen vuorina. Näitä sinisävyisiä nyöripussukoita tuli ommeltua kaksi melkein samanlaista: kuvan valkonyörisen arvoin käsityöfoorumilla ja toinen sininyörinen on tarkoitus antaa neulojatoverille ihan muuten vaan yllätyksenä.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Jämälankailua

Pitkällehän tässä kevättä päästiinkin, ennen kuin teki mieleni puuhastella pienten jämälankanöttösten parissa muutenkin kuin vauvapipojen ja randomraitasukkien merkeissä. Tällä kertaa sekalaisen säätämisen alullepanijana oli minulle ennestään kokeilematon käsityötekniikka: frivolite-pitsin tekeminen eli käpyily. Suomessa frivolite-pitsejä tehtäneen pääosin siihen tarkoitetulla työkalulla, kävyllä, mutta minua kiehtoi heti alkuun pitkällä neulalla tehtävä frivolite. Onneksi on internet, jonka syövereistä löytyy ohjeet melkein mihin tahansa, niin myös neulalla käpyilyyn (engl. needle tatting).

Eihän minulla tietysti ollut varsinaista frivolite-neulaa, eikä niitä valitettavasti tunnu ainakaan helpolla kotimaasta löytyvän. Ennen kuin lähdin tilaamaan neuloja ulkomailta, päätin kokeilla, toimisiko pisin ja tasapaksuin parsinneulani, jos tylsyttäisin sitä vähän viilalla. Kokeilulangaksi valitsin pari pientä virkkauslankanöttöstä, mallin etsin luonnollisesti netistä.


Kuvassa 7 cm pitkä parsinneulani, jolla tein sekä punaisen että vihreän frivolitekukkasen. Puikkomitan viivain antaa osviittaa pitsikukkien koosta - ne siis ovat melko suuria ollakseen frivolitea. Sirompaan pitsiin tarvitsisi tietysti paitsi ohuempaa lankaa, myös ohuemman neulan - tai vaihtoehtoisesti kävyn, jolla voi työstää lähes minkä paksuisia lankoja hyvänsä. Käpyilyn tekniikka on kuitenkin aivan toinen kuin neulalla työskentelyn; jälkimmäinen muistuttaa melko paljon silmukoiden luomista neuletyötä varten ja oli siten minusta luontevaa heti alusta alkaen.


Tekniikasta innostuneena etsin lisää kiinnostavia malleja, ja lopulta päädyin tekemään kuvan lehtiköynnöksen Jaipur Silk Fino -jämästä. Tämä lienee sopiva vaikkapa kortin koristeeksi. Esikoista ajatellen väkersin vielä valkoisesta langasta pienen pöllön:


Pöllön korkeus on noin 4 cm ja sillä on silminä ruskeat tsekkiläiset lasihelmet kokoa 6/0. Varsinaista ohjetta en pöllöön löytänyt, vaan tein sen Pinterestistä löytämääni kuvaa mukaillen ihan kokeilemalla. Tekniikka vaatii selvästi vielä harjoitusta sekä oikeat frivoliteneulat, mikäli mielin saada tasalaatuista jälkeä. Hauska näitä on kuitenkin näperrellä, vaikken lopputuotteilla välttämättä mitään teekään.

Frivoliten lisäksi avasin vihdoin kevään virkkauskauden muuntamalla muutaman jämälankanöttösen neulatyynyksi.


Sinne kuluivat viime vuoden lopulla arvontavoittona saamastani yllärijämälankakerästä poistetut vaaleanvihreät villalangat sekä pienet nöttöset kahta tummemman vihreää villalankaa, toinen reunuksen virkkaamiseen ja toinen ympäri kieputteluun. Kyllä taas kannatti hillota niitäkin pieniä pätkiä samoin kuin kahta paritonta valkoista nappia, joista yhdessä syntyi ihanan keväinen neulatyyny.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Viikinkipöllöt

Kun ensimmäisen kerran näin Viking Ugla -sukkaohjeen, tiesin heti pöllöhullun esikoisen innostuvan. Hetken aikaa pyörittelin erilaisia värivaihtoehtoja, mutta kun neulojatovereilta saatua lankakaupan lahjakorttia vihdoin käyttäessäni törmäsin Regian harmaakirjavaan Allround coloriin, värit loksahtivat välittömästi kohdilleen.


Neuloin sukansuun joustimen ja kärjen 1,5 mm puikolla ja kirjoneuleosat sekä kantapään 2,25 mm puikolla. Aluksi pelkäsin sukista tulevan hurjan suuret, olihan aloitussilmukkamäärä peräti 78 ja käsialani löysä. Sukan varret ovat kuitenkin varsin pitkät ja nilkkaan tultaessa silmukat vähenevät 70:ään, joten melko napakasti neuloen sain oikein oivallisen kokoiset sukat. Sen verran poikkesin alkuperäisestä ohjeesta, että tein kiilakavennukset joka kolmas kerros joka toisen sijaan, jotta sain riittävästi tilaa rintavammankin jalan sujahtaa melko joustamattomaan kirjoneulesukkaan. Kärkikavennuksetkin tein oman maun mukaan nauhakavennuksena niin, että aluksi kavennuksia on joka toinen kerros ja lopuksi joka kerros.


Varren takana on samanlainen pöllö kuin edessä ja kantapään vahvistettu neule jatkaa kirjoneuleen pystyraidallista linjaa hienosti. Kontrastiväriksi valittu hyvin haaleankeltainen / luonnonvalkoinen Fabel passasi harmaaseen juuri niin hyvin kuin alunperin kuvittelinkin. Sukista tuli muuten itselleni taas kerran numeron-pari liian isot, eli esikoiselle juuri passelit. Onneksi lapsi halusi ottaa sukat käyttöön heti, sillä ensi talvena nämä ovat luultavasti hänelle jo liian pienet.

Malli vaati neuloessa tavallista enemmän seuraamista, sillä siinä ei ollut mitään ulkoa opittavaa mallikertaa. En yleensä käytä minkäänlaisia kaavioseuraimia, mutta tällä kertaa huomasin sellaisesta olevan hyötyä. Omistin kyllä kahdesta magneettilituskasta muodostuvan seuraimen, mutta sen siirtäminen on harvinaisen rasittavaa, joten värkkäsin itselleni kätevämmän tee-se-itse -version:


Päällystin siis kopiopaperisuikaleen molemmin puolin kontaktimuovilla ja leikkasin siihen paperileikkurilla (mattoveitsikin olisi käynyt hommaan yhtä hyvin) viillon suunnillen A4-arkin leveyden mitalta. Toinenkin viilto tuossa on, joten kaavion voi tarvittaessa pujottaa kulkemaan seuraimen alalaidan alitse ja kaavio pysyy jämäkämmin paikoillaan. Itse tykkään käyttää seurainta niin, että näen aikaisempien kerrosten kuviot ja seuraavaksi neulottava kerros on tuossa viiltoaukon reunassa.

Tämä yksinkertainen kaavioseurain oli sen verran toimiva, että taidan tehdä seuraavan version vähän jämäkämmästä materiaalista, vaikkapa pahvista. Eipähän nuo vastaavalla idealla toimivat kaupallisetkaan seuraimet maltaita maksa, mutta miksi maksaa mitään, jos itse saa tehtyä riittävän hyvän version kotoa löytyvistä jämämateriaaleista...

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ettei totuus unohtuisi

Voisi melkein luulla, että olen unohtanut sytomyssyilyn. Ei sentään, sopivat langat vain loppuivat hetkeksi, kunnes neulojatoveri lahjoitti itselleen tarpeettomia puuvillalankoja sytomyssy- ja vauvapipotarkoituksiin. Minä innostuin neulomaan langat lähet välittömästi, mutta bloggaaminen on jäänyt mielenkiintoisempien käsitöiden esittelyn jalkoihin. Koska blogini alkuperäinen tarkoitus on toimia omana arkistonani (lähes) kaikista tekemistäni käsitöistä, tulkoon nämäkin varsin perusmalliset päähineet esiteltyä.


Sytomyssyjä lahjoitetuista Schachenmayr Cotton Time- ja Tennessee-langoista syntyi neljä. Kaikki ovat varsin perusmallisia, yksivärisessä lilassa jujuna on nostettujen silmukoiden jonot. Musta Tennessee on omista varastoistani, ja hattu, johon sitä käytin, on neulottu sillä periaatteella, että kaikki langat neulotaan loppuun saakka ennen värinvaihtoa, toki viimeistä valkoista lukuun ottamatta.


Lopuista jämistä syntyi muutaman oman jämänöttösen kera kuvan viisi vauvapipoa, perusmallisia nekin. Varsin pienillä nöttösillä saa jo aikaan raidallisen, ympärysmitaltaan reilusti alle 40-senttisen pikkupiposen.

Innostuin myssyilystä siihen malliin, että tulin poikkeuksellisesti ostaneeksi lankaa aivan tätä tarkoitusta varten. Tiesin kyllä tarvittaessa saavani lisää lahjoituksiakin, mutten voinut vastustaa Lidlin tarjouskoria, jossa 200 gramman erä merseroimattomia puuvilloja maksoi vain 3,50 € / paketti. Joitakin ajatuksia mallineulekokeiluistakin jo on, joten nähtäväksi jää, syntyykö kevään ja kesän mittaan uuden myssyohjeen ansaitsevaa mallia.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kaarisilta revisited

Mikä on omahyväisyyden huipentuma? Neulojan kohdalla se lienee jumittuminen neulomaan monta asustetta putkeen samalla, omalla mallilla. Minä jäin juuri siten koukkuun Kaarisilta-huiviin.


Ensin sain vision siitä, miten hienosti Imagine When -huivista yli jäänyt liukuvärjätty vironvilla sopisi Kaarisillan pohjaväriksi. Raitoihin nappasin kirpparilta haalittua vaalean beigeä Novitan Floricaa


Pohjaväri vaihtuu kyllä ruskehtavasta mustan kautta takaisin ruskeaan, mutta olisin toivonut sen ehtivän enemmän okraan asti. Toisaalta tällaisenaan huivi on melko neutraali ja sopii monenlaisten vaatteitten seuraksi.

Kun kerran alkuun oli päästy, päätin samoilla vauhdeilla käyttää vuosi sitten Emmalta retriitissä vaihdetun punasävyisen vironvillajämän. Hetken muita lankoja pyöriteltyäni valitsin raitalangaksi Inaya Creationsin pinkihtävän Skinny sock -jämän. Kyseisestä langastahan neuloin opiskelutoverilleni valmistujaislahjaksi ne kuuluisat pimperosukat...


Niinhän siinä sitten kävi, että vironvillan tumma viininpunainen värijuoksu oli niin pitkä, ettei ehtinyt muuttua kuin aavistuksen verran. Tai no, totuuden nimissä moka oli oikeastaan omani: jämiä oli useammassa nöttösessä ja täsmäilin niitä siten, että saatoin käyttää mahdollisimman monta palleroa kokonaan pois. Alkureunaan tuli kyllä lähes kirkkaan punaista, mutta se vaihtui hyvin nopeasti pitkien alkukerrosten aikana viininpunaiseen ja siinä värimaailmassa pysyttiin vain hieman sinertävämpään viininpunaiseen päätyen. Ihan kiva näinkin, mutta edelleen jäi kaivelemaan se kunnon väriliu'un puuttuminen. Kuvassa väri on muuten turhan rusehtava ja hailakka, todellisuudessa huivi on melko tumma ja intensiivisen värinen.

Kolmas kerta toden sanoo? Sama punainen vironvillajämäerä, toinen otto.


Tällä kertaa pohjaväri ehti vaihtua aloitusreunan kirkkaanpunaisesta viininpunaisen kautta takaisin kirkkaan punaiseksi. Raitalankana käyttämäni tummanruskea mysteerivillalankajämä ei ehkä ollut optimaalisin valinta, mutta ajoi se asiansa ihan mukavasti.

Seuraavaksi voikin kysyä, mitä järkeä tässäkin huivineulonnassa oli. Itse en aikonut pitää mitään näistä kolmesta huivista, eikä myöskään mikään jämälangoista loppunut kokonaan. No, eiköhän kaikille huiveille löydy käyttäjä ajan kanssa, samoin jämänjämille jokin inspiroiva projekti. Tärkeintähän ei käsitöissä - niin kuin ei koko elämässäkään - ole päämäärä, vaan matkanteko.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Lisää randomraitaa

Ei reissua ilman reissuneuletta: jo aikoja sitten tehdylle lyhyelle hiihtolomareissulle pakkasin mukaan 1,5 mm pyöröpuikon ja loput sinisen/harmaan/ruskeansävyiset ohuet sukkalankajämät.


Samoilla spekseillä mentiin kuin edellisissä vastaavissa sukissa, silmukoita 64 ja tavoitteena satunnaiset raidat siten, että molemmissa sukissa olisi kuitenkin osittain samojakin lankoja. Kantapää on vahvistettu ranskalainen ja kärjessä perinteistäkin perinteisempi sädekavennus. Aika mukavasti mielestäni onnistuin raidoittamisessa tälläkin kertaa, eikä pikkunöttösiä juurikaan enää jäänyt. Muutamia pilkullisia lankaosuuksia katkoin pois ja siirsin ihan omaan erillisjemmaansa, niitä kun en halua sukkiin jatkossakaan neuloa.

Tarkoituksella neuloin taas kerran itselleni liian isot sukat, jotta potentiaalinen käyttäjäkunta olisi laajempi. Sitä paitsi minulla on tarkoitus neuloa ihan pian olevan savolaisen neuleretriitin aikana randomraidoitetut jämälankaretriittisukat ihan itselleni ja nimenomaan kaikista ihanista jämistä, joita olen hartaudella keräillyt juuri täydellisiä räsymattosukkia varten.