Mekkotehtaan tyttö

Olen raivannut ompelutarvikkeitani ja kankaitani samaan tapaan kuin kaikkea muutakin maallista omaisuutta tavoitteenani minimoida varastoidun tavaran määrä. Vuosi sitten olin jo leikellyt kassi- ja pussukkakappaleita, yhdet mekkokappaleet ja peräti ommellut yhden tunikan puolivalmiiksi, mutta vuosi siihen meni, että sain ne ommeltua kasaan. Siinä samassa rytäkässä tuli ommeltua saman tien vähän enemmän, sillä tuleva Kaakkois-Aasian (potentiaalisesti helteinen) matka vaati matkapuvuston päivittämistä.

Kaksipuoleisia eli vuoritettuja kangaskasseja valmistui 11 kpl - kuvasta puuttuu yksi kolmesta Marimekon Primavera-kankaasta ommellusta kassista, joka on jo pakattu tuliaisiksi kaakkoisaasialaistuneille sukulaisille. Sinne meni kaikenlaista kangasta naapurin verhoista, kirpputorilta haalituista paneeliverhoista ja anopin lehtitilauksen kylkiäisenä saamasta pöytäliinasta lakananliepeisiin saakka.

Pienemmistä paloista ompelin kahta eri kokoa knot bag -projektipussukoita, vuoritettuja nämäkin. Tuo pienempi malli on näppärä sukkaneuleelle, isompaan mahtuu vähän reilumpikin neule- tai virkkausprojekti mukana kuljetettavaksi.

Tärkein ompeluprojekti oli kuitenkin hellemekot. Olin ostanut Kässäkerho Pom Pomin Monday-mekkokaavan, olihan ajatuksissani ommella mahdollisimman helppoja, väljiä mekkoja kuumiin olosuhteisiin. Harmi vain, että ensimmäisen mekon valmistuttua totesin, ettei malli sovi minulle ollenkaan, vaan näytän siltä, että olisin pukeutunut perunasäkkiin. Olisi pitänyt etukäteen jo arvata, että minun ommelluissa yläosissani tulee olla rintamuotolaskokset ja mielellään istutetut hihat, etten näytä alakoulun naamiaisiin peikoksi pukeutuneelta. Tämä oli takaisku, onhan Monday-mekko niin monen neulojan luottovaate ja koko konsepti vallan mainio, sillä kahdesta kappaleesta muodostuva mekko on kenen tahansa aloittelijan helposti ommeltavissa.

Vaan eipä hätää, olinhan jo viime keväänä piirtänyt kirpparilta löytämästäni Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Aino-mekon kaavat ja leikannut yhdet mekkokappaleetkin. En ole aivan varma, muokkasinko tuolloin mekkokaavaan hyväksi havaitun tunikakaavan kädentiet ja hihapyöriöt, mutta sellainen hämärä mielikuva minulle on jäänyt. Ensimmäiseen mekkokokeiluun ompelin aluksi ohjeen mukaisen takavetoketjun vain todetakseni, että se on aivan turha ja vuorittomassa mekossa epämukavakin. Purin vetoketjun pois ja ompelin takasauman kiinni ylös asti. Tästä viisastuneena leikkasin ja ompelin loput mekot yhtenäisellä takakappaleella.

Loppujen lopuksi Aino-mekkovariaatioita tuli ommeltua viisi: kolme lyhythihaista pellavaista (joista ensimmäiseksi ommeltu eli tummanharmaa ilman taskuja) ja kaksi 2/3-hihaista ns. siistimpää mekkoa (näistä ruudullinen on taskuton ja se ensimmäinen, takasaumallinen variaatio). Koska en vuorittanut mekkoja, ompelin päänteille alavarat.

Nämä ovat sellaisia vähän polven yläpuolelle jääviä hetaleita, joita voi käyttää tarvittaessa myös housujen kanssa, paitsi ehkä nuo vähän siistimmät huutavat sukkahousuja kaverikseen. Hellekelejä ajatellen ostin kyllä lyhyehköt, mekon alle piiloon jäävät urheilushortsit estämään pulskien reisien hiertymistä potentiaalisesti pitkähköjen kävelysessioiden aikana.

Aika mukavasti kangasvarasto vajui, vaan vielähän sinne jäi sisustus- ja erikoiskankaita pari laatikollista. Vaatetuskankaita jäi vain yksi, kassikankaita ei käytännössä lainkaan. Jospa tuon kangasmäärän kanssa osaisi jo elää sovussa ilman, että tarvitsisi saada kaappi aivan tyhjäksi.

Turvaa lonkeroista

On se jo niin nähty: olen helppo saalis hyväntekeväisyyskäsitöihin haastaville. Tällä kertaa innostuin, kun neulojatoveri kyseli innokkaita Turvalonkeroiden virkkaajia. Vaikea oli olla innostumatta, kun keräys kohdistui omaan lähisairaalaan ja vapaaehtoinen kuriirikin oli jo valmiina. Hetken aikaa olin ymmälläni lankavarastoni äärellä, Turvalonkeroihin kun sopii parhaiten sileät kasvikuitulangat ja minulla puuvilla- ja bambulankajämiä oli jäljellä enää 47 g. Vaan mielikuvitusta venyttämällä ja osan langoista kaksinkertaisena virkkaamalla sain aikaan pienen vihreän lonkeroisen:

Tämän ensimmäiseni virkkasin pitkälti ohjeen mukaan 3 mm koukulla (silmät ohuemmista langoista 2 mm koukulla) ja sain lankoja kulumaan 20 g. Aika monta vihreää puuvilla- tai puuvilla-bambusekoitenöttöstä sainkin kulutettua loppuun ihan viimeiseen metriin ja hyvä niin.

Lonkerovirkkuu jatkui savolaisessa neuleretriitissä, jonka tunnelmapaloja voi käydä ihastelemassa esimerkiksi tuolla ja tuolla. Ensimmäisen linkin takaa löytyy myös retriittiläisten yhteinen mustekalaparvi, joista minun tekemiäni on tässä esitellyn lisäksi toinen vihreä sekä pitkälonkeroisempi tummanpunainen. Ne virkkasin lahjoituslangoista, enkä tullut ottaneeksi tekeleistäni omia kuvia ollenkaan.

Retriitistä puheenollen: olihan taas kertakaikkisen hauska viikonloppu! Tänä vuonna mukana oli paljon uusia neulojatuttavuuksia, mikä oli yksinomaan hieno juttu. Retriittitunnelma vei taas kerran mukanaan siinä määrin, että neulominen jäi vähemmälle (parin turvalonkerovirkkuun lisäksi neuloin viikonlopun aikana vain muutaman kerroksen kirjoneulesukkaa sekä muutaman vaakapeittotilkun lahjoituslangoista), mutta kukapa nyt neuleretriittiin neulomaan (tahi nukkumaan) menisikään...

Koska tänä vuonna nimi-/tunnistelaput olivat kaulaan ripustettavaa mallia, ompelin kaapin kätköistä kaivelluista tarvikkeista itselleni omaan värimaailmaani sopivan avainkaulanauhan, jonka pituutta voi säätää. Tästä taitaakin tulla Wirallinen retriittinauha, sillä töissä roikotan avaimiani mieluummin vähemmän roiskeita imevästä materiaalista tehdyssä mainosnauhassa.

Saatoin minä retriitissä myös lähes tuplata lankavarastoni:

Ihan rahan kanssa ostin viisi vyyhtiä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia, kolme harmaata (Black Mamba, Scorzonera ja Phantom) sekä kaksi tummanruskeaa (Trial&Error-versioita väristä Robusta, joka on näitä minun uniikkivyyhtejäni hieman enemmän keltaiseen taittava tummanruskea). Pinkin Handun perussukkalangan ja ruskea-vihreä-oranssiraidallisen Stepin vaihdoin neulomuksiin, vihreäkirjavat sukkalangat nappasin lahjoituspöydästä.

Hyvä on nyt neuloja neuloa sydämensä kyllyydestä kauniista laatulangoista.

Liikaa kaikkea

Olen jatkanut nurkkien raivaamista. Liekö tämä jonkinlaista neljänkympin kriisiä vai pelkkää länsimaisen hyväosaisen massiivista tavaraähkyä, mutta tarve päästä eroon kaikesta ylimääräisestä on vain voimistunut. Olemme mieheni kanssa heittäneet roskiin, laittaneet kierrätykseen, lahjoittaneet ja jopa myyneet tavaraa kiihtyvää tahtia, mutta aina sitä roinaa pursuaa lisää jostain nurkasta.

Minä olen työstänyt kaiken muun ohella edelleen kodinhoitohuoneessa sijaitsevaa käsityösoppeani, joka 2,5 vuotta sitten näytti jokseenkin tältä:

Pöydänalusten ja -päällysen lisäksi täynnä tavaraa olivat paitsi kaapit, myös kaapinpäällykset. Vielä tämän vuoden alussa pöydän alla oli viisi laatikollista neulelankoja ja vähintään yhtä monta laatikollista kankaita sekä vähän muutakin käsityösälää. Kuluneen vuoden mittaan olen siis ommellut ja neulonut maanisesti, lahjoittanut kankaita ja ompelutarvikkeita varsin avokätisesti, onpa jotain mennyt suoraan roskiinkin kierrätyksen lisäksi. Nyt käsityönurkkaukseni näyttää enimmäkseen tältä:

Kuvanottohetkellä pöydän alla oli vielä kaksi lankalaatikkoa, mutta sittemmin olen saanut sijoitettua niiden sisällön kangaskaappiini. Poissa ovat siis kaikki rojut pöytien alta, siellä on enää tuoleja, roskis sekä mieheni "sisätyökalupakki", jolle ei toistaiseksi ole löytynyt parempaakaan paikkaa. Tavarat ovat järjestyksessä, kaapinpäällyset tyhjät ja pöytäpinnat kuurattu vuosikertaliasta. Aika paljon mukavampi tulla puuhastelemaan tällaiseen työpisteeseen.

Jotta sain langat mahtumaan kangaskaappiin, piti minun ommella vielä muutama kassi.

Alla olevassa kuvassa värit ovat vääristyneet, tuo puutarhatonttukangas on enemmän yläkuvan vihreän sävyinen kuin alakuvan kellanvihreä.

Vielä niitä kassikankaita jäi muutamaan isoon ja moniin, moniin pieniin pussukoihin, mutta välitavoite on nyt saavutettu, kun kaikki langat ja kankaat ovat yhdessä ainoassa kaapissa - ja sinne niiden on jatkossakin mahduttava. Seuraavaksi pitäisi varmaankin ruveta tyhjentämään valmiiden kassien ja pussien täyttämää hyllyä käsityösopen yläkaapissa...

Junnausvaihteella

Piti lopettaa se turkasen kassien ompelu. No lopetinko? Enpä tietenkään.

Sain päähäni leikellä loput ruskeakuvioisesta kirpparilöytökankaasta, josta olen jo kolme kassia ommellut aikaisemmin. Tuli kolme lisää, ja projektipussukka lisäksi. Eikä tarvinne kertoa, että vuorina on sitä samaista valkopohjaista Ikean lintukangasta, jota käytin niihin kolmeen ensimmäiseen kassiin, sekä muutamaan muuhun.

Mutta nyt se on loppu. Sekä päällis- että lintukangas nimittäin, ja tuurilla menivät vielä tasankin, parittomia kassinosia ei jäänyt. Kassienkin ompelu saisi loppua, mutta pitänee olla realisti ja tavoitella ensialkuun pelkkää onnistunutta katkoa päälle jääneeseen putkeen.

Nurkat siisteiksi

Keskeneräisten kassiompelusten loppuunsaattaminen käynnisti tutun tapahtumaketjun: parittomalle pussinpuolikkaalle piti leikellä päälliset/vuori, ja siinä samalla piti leikeillä tietysti käyttöön otettu kangas mahdollisimman tarkkaan loppuun. Uusille ylimääräisille kassinkappaleille piti taas leikellä jostain toisesta kankaasta vastinkappaleet ja sitä rataa, kunnes parit menisivät päikseen. Muutama kassi ja pussukka siitä karusellista taas pullahti ulos.

Ensialkuun piti oranssi-punakuvioiselle kassinpuolikkaalle saada toinen puoli. Siihen virkaan kelpuutin tummanruskean puuvillan, josta riitti ison kassin lisäksi useammankin alla olevan kuvan projektipussukan kääntöpuoleksi. Kankaita penkoessani törmäsin myös siniharmaaseen paneeliverhon pätkään, josta tuli vuoriton peruskauppakassi ihan vain koska siihen sain kulumaan koko kangaspalan tasan ja täsmälleen. Samassa rytäkässä hoksasin viininpuna-pellavaisen kukkakankaan riittävän sopivasti isoon kassiin; vuorikseen tuo kassi sai ohutta tummanharmaata ruutukangasta.

Ruskeita pussinpaloja paritin useampaankin eri kankaaseen, ja taas yli jääneitä paloja johonkin toiseen. Aina vaan jäi jokin vuori tai päällinen vaille sopivaa kaveria.

Vaan tulihan sekin hetki, että parit menivät tasan. Niin kävi näiden sinisävyisten pussien kanssa, kun leikkasin niille vuorit vanhoista lakananreunoista. Pienemmän pussin vaaleansininen lakana oli muilta osin jo sen verran hiutunut, että jouti rasvarättikassiin, isomman kassin valkoista lakanaa jäi vielä varalle. Nyt on ompelupöytä kassien osalta putsattu, ja voisi olla fiksua puuhailla jotain ihan muuta. Mitäpä jos vaihteeksi neuloisin jotain...?

Parempi myöhään...

... kuin ei silloinkaan.

Muistaneeko kukaan, että lupasin tässä postauksessa arpoa projektipussukan tai pari kommentoineiden kesken? Nekin, jotka ovat muistaneet, ovat luultavasti luopuneet toivosta, että minä muistaisin. Vaan kyllä se on mielen päällä ollut, minä vain onnistuin rikkomaan saumuristani osan, ja uuden hankkiminen lykkääntyi lykkääntymistään. Lopulta mieheni yllätti minut eräänä päivänä tuomalla asiointireissuillaan ompelukoneliikkeestä hakemansa käytetyn varaosan - täsmälleen oikean! Niinpä pääsin vihdoinkin viimeistelemään keskeneräiset kassi- ja pussukkaompelut, ja siitä innostuneena päätin viedä arvontaprojektinkin loppuun saakka. Mallit ja osin kankaatkin on jo niin nähty, mutta mitäs sitä luopumaan hyviksi havaitsemistaan asioista.

Ensin valmistui kuvan pikkuinen knot bag, jonka päällinen on kirpparilta bongattua, luultavasti Ikean puuvillaa. Vuorikangas on saatu lahjoituksena ja se taitaa olla ihan aitoa retroa ajan patinasta päätellen. Tähän tuli pieni vekki vuoripuolelle kääntöaukon tikkaukseen, joten päätin lahjoittaa pussukan Ravelryn kautta.

Lopuista valmiiksi leikatuista ja osin jo ommelluistakin kassin- ja pussinosista syntyi vielä yksi kauppakassi ja neljä projektipussia. Oranssi-punakukallisissa vuorina on tuota samaa oranssivalkoista retrokukkakangasta, joka on päällipuolena kuvan oikean yläkulman pussukassa. Kolmessa pussukassa vuori on yksivärinen tummanharmaa.

Niin, ja ketäs se arvontakoneisto suosi? Kuvan pienimmän pussukan (keskellä ylhäällä) sai MiunMaun ja sen alapuolella olevan oranssikukkaisen Lotta.

Kassialman päiväkirja

Kun pahin lanka-ahdistukseni alkoi hellittää, ryhdyin katselemaan, mitä muuta pitäisi tehdä nurkkien raivaamiseksi. Luonnollinen johtopäätös oli aloittaa kangasvaraston vajuttaminen. Mitäpä minä muutakaan ompelisin kuin kaksipuoleisia kauppakasseja ja projektipusseja, samoilla vanhoilla malleilla kuin ennenkin.

Ihan aluksi ompelin knot bag -projektipussin Pehtoori-yhteissukkaneulonnassa vähintään yhden sukan valmiiksi saaneiden kesken arvottavaksi. Kun kerran otin esiin kirpparilta haalimani Maija Isolan Anemone -kankaan sekä jo kovin tutun vihreän kiekurakuosisen, päätin käyttää koko kukkakankaan mahdollisimman tarkkaan. Se riittikin yhteen pienempään ja yhteen vähän isompaan pussukkaan. Siitä se sitten lähti, kassialman ristiretki kangasvarastojen uumeniin. Ensin leikkelin kustakin kankaasta isojen kauppakassien osia (mikäli kankaan koko oli riittävä), lopuista paloista täsmäilin isompia ja pienempiä projektipusseja sen mukaan, miten sain kunkin kankaan kulutettua mahdollisimman tarkasti.

Vihreä peikonlehtikuosinen tukeva puuvilla sai kaverikseen jo useampaan otteeseen kassiompeluksissa vilahtaneen vihreäsävyisen rinkulakuosin. Joulunpunaisen kuosikankaan kaverina on yksivärinen tummanruskea.

Ruskea-valkoista kuosikangasta riittää ja riittää ja riittää, samoin sen kaverina olevaa Ikean musta-valko-ruskeaa lintukangasta. Tämä oli jo kolmas kassi samoista kankaista, ja vieläkin niitä jäi kahteen tai kolmeen kassiin. Valkopohjainen pallokangas on naapurini entisiä sisustustekstiilejä, tuosta samasta kankaasta on paneeliverhot esikoiseni huoneessa edelleen. Toisena puolena on yksivärinen tummanruskea.

Pienempi nurkka ruskea-valkoista kangasta riitti pieneen pussukkaan, jonka toisena puolena on kaurapuuronbeige. Hurmaavaa kahviaiheista kangasta olen säästellyt näihin päiviin asti, enkä vieläkään raaskinut ommella kuin pienen pussukan, jonka sisäpuolella on turkoosi-ruskeaa puuvillaa.

Vasemmanpuoleisessa pussukassa on edellä mainitsemani vihreäsävyinen rinkulakangas, sisäpuolella jälleen vaaleanvihreää kiekurakangasta - loppuivathan ne molemmat vihdoin ja viimein! Omppukankaan nappasin neulojatoverilta, joka oli laittamassa sitä paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikkoon. Vuorina on jälleen yksiväristä tummanruskeaa. Näistä vihreävoittoinen pussukka lähti uudelle omistajalle vaihtokaupalla maksullista neuleohjetta vastaan.

Ohutta päivänkakkara-perhosverhokangaspalastakin olin hillonnut valehtelematta kymmenen vuotta, peräisin se on ns. sikasäkkiostoksesta (ostin auton peräkontillisen sekalaisia kankaita sen kummemmin niitä perkaamatta, koska kotipihaan asti tuotiin ja melkein ilmaiseksi sai). Raitakankaan sain entiseltä työkaveriltani hänen tehdessään muuttoa toiselle paikkakunnalle ja peratessaan omia käsityötarvikkeitaan. Kukkakankaan taisin saada kulutettua loppuun, mutta raitakangasta jäi vielä reilusti.

Edellä nähtyjä peikonlehti- ja omppukankaita riitti vielä kolmeen projektipussiin, kahteen pieneen ja yhteen vähän isompaan. Näissä kaikissa on siis samat kankaat.

Ruskea-valkoisia projektipusseja yhdistää puolestaan tuo sähäkällä oranssilla tehostettu lehtikuvioinen kuosikangas, joka siis löytyy kaikista pussukoista.

Eivät nämä tähän jää, valitettavasti. Kauppakasseille on kyllä kysyntää, ajattelin antaa lasten opettajille yhdet kevätlahjoiksi, mutta projektipussit odottavat vielä loppusijoituskohdetta. Voisin vaikka arpoa yhden tai kaksi projektipussukkaa halukkaiden kesken; halukkuutensa osallistua arvontaan voi ilmaista vaikkapa kommenttina tähän postaukseen.

Pahoin pelkään, ettei kassimania tähän jää. Järjestelin kyllä kankaani uudelleen ja sain taas yhden laatikon vähemmäksi lattiasäilytyksestä, mutta eivät nuo kankaat ihan heti ompelemalla lopu. Mutta kuten norsukin syödään pala kerrallaan, myös minun käsityömateriaalivarastoni pienenevät kerä ja kangaspala kerrallaan...

Satunnaisia kohtaamisia ompelukoneen kanssa

Ompelurintamalla on ollut hiljaista paria satunnaista aamupäivän tuntia lukuunottamatta. Vuoden ensimmäinen ompelus oli tilaustyö, kun neulojatoveri kyseli, voisinko ommella hänen jälkikasvulleen vetoketjulliset ja hieman pehmustetut tablettipussukat. Lupasin tehdä kaivauksia materiaalivarastoihini ja ryhtyä toimeen, mikäli sopivia kankaita ja vetoketjuja löytyisi. Minähän en nykyään tilauksesta tee juuri mitään, mutta tällä kertaa innostuin, kun arvelin voivani päästä eroon joutavista kangaspaloista. Ja löytyihän niitä sopivia materiaaleja, joten rohkeasti ryhdyin väsäilemään suojapusseja. Ensimmäisestä kokeiluversiosta tuli tietysti ihan susi, ja se jouti suoraan purkamatta roskiin, mutta kaksi seuraavaa olivat jo ihan kelvollisia.

Molemmissa pussukoissa päälliskankaana on jonkin second hand -kangasostoksen myötä minulle päätynyttä stretch-farkkukangasta, vuori on puolestaan naapurilta peräisin olevaa paksuhkoa huonekalukankaan tyyppistä materiaalia, josta viime keväänä ompelin retkiluistinten terille suojapussit. Kankaitten väliin ompelin lasten vanhasta pinnasuojasta (sekin muuten itse aikanaan ommeltu tikkikankaasta ja opiskeluaikaisista verhoista...) pehmusteen. Vetoketjutkin löytyivät varastojen uumenista. Yllättäen molemmat pussukat olivat myös kooltaan passelit, vaikka saajien tabletit olivat keskenään selvästi eri kokoiset ja tietysti eri kokoisia kuin meidän taloutemme kaksi tablettia.

Olin lupautunut myös ompelemaan knot bag -projektipussukan palkinnoksi yhteen neuletempaukseen, ja lupauksen lunastaminen tuli eteen helmikuun puolivälissä. Palkinnon voittajan värimieltymykset olivat totaalisesti erilaiset kuin omani, hän kun pitää kylmistä väreistä ja minä lämpimistä. Kuvan kukkakangas oli varastokankaideni viileäsävyisin, kääntöpuoleksi valikoitui neutraali musta-valkoinen.

Jospa lankavarastojen huvetessa ja kesän lähestyessä innostuisin toden teolla taas myös ompelemisesta. Kirpputoreilta on tullut haalittua aika kuumottava määrä kaikenlaisia kankaita lähinnä kauppakasseja ja projektipusseja ajatellen, joten olisi korkea aika vajuttaa myös turhan paljon tilaa vievää kangasvarastoa.

Mitä paketeista paljastuikaan

Osallistuin vuoden lopun kunniaksi perinteiseen paikallisten neulojien jouluvaihtoon. Oman pakettini avasin jo pikkujouluissa, ja niin teki myös Miikkulainen, minun kokoamani paketin saaja. Koska vaihtoparit oli määrä pitää salassa jouluaattoon asti, pääsevät molemmat paketit esittelyyn näin joulupäivän kunniaksi.

Minun avaamastani paketista löytyi tällaisia herkkuja:

Alimpana on soma Ilon Lapsen laukku, suomalaista käsityötä oleva kangaskassi, jossa on niin pitkät sangat, että sitä voi kantaa helposti myös olkapäällä. Langat oli valittu selvästi kirjoneulemieltymyksiäni silmällä pitäen: kaksi kerää Regian 4-säikeistä sukkalankaa ja kaksi kerää Hot Socksia. Bonuslankana paketissa oli kerä Novita Ainoa, jonka neuloin saman tien Vertigo-myssyksi Joulupuu-keräykseen. Herkkuosastoa edusti appelsiininkuorella maustettu tumma suklaa ja omin käsin tehtyä rehdit villasukat sekä pieni huovutettu kukkanen, jossa on takana hakaneula. Selvästi näki, että parini on ajatellut minua pakettia kootessaan, ja sekös ilahduttaa mieltä vielä paketin sisältöäkin enemmän.

Minulla oli ilo koota jouluvaihtopaketti Miikkulaiselle, jonka ilmoittautumislomake antoi sekä runsaasti vapauksia että selkeitä vihjeitä siitä, mikä saattaisi olla erityisen mieluisaa. Ensimmäisenä tartuin kommenttiin siitä, ettei Miikkulainen ei saa neulottua kirjoneuletta eikä itselleen käsineitä; oli siis aivan pakko neuloa hänelle kirjoneulelapaset! Malliksi valikoitui Tuulia Salmelan Egyptiläiset lapaset ja langoiksi kirpputorilta aikanaan haalimani vihreä ja leijonankeltainen Novita Florica.

Aluksi yritin neuloa lapaset 2,25 mm puikolla, mutta olin tyytymätön sekä kokoon että neulejälkeen. Niinpä purin aloituksen ja neuloin lapaset 2 mm puikoilla, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi.

Malli oli mielenkiintoista neulottavaa ja arvostin paitsi sitä, että peukalo on kiilallinen ja samaa kirjoneuletta kuin kämmenselkä, myös sitä, että oikean ja vasemman käden lapasten kämmenselässä kirjoneulekuviot ovat eri järjestyksessä. Lapasprojekti oli kertakaikkisen nautinnollinen: Florica on mitä mainioin kirjoneulelanka, lopputulos oli kaunis, koko ilmeisen sopiva ja mikä parasta, saaja ilmeisen tyytyväinen.

Kirjoneuleelapasista innostuneena päätin tehdä pakettiin myös kämmekkäät, sillä sain vision petroolin Novita Woolin yhdistämisestä keltaiseen mysteerivillalankaan. Hail Hydra -kämmekäsmalli oli niin Miikkulaisen näköinen, että päätin uhmata neulejumalia ja yrittää sitä ohjetta paksummista langoista. Samalla tulin opetelleeksi latvialaisen kierreraidan tekemisen. Sellainen olisi kuulunut myös kämmekkäiden yläosaan, mutta omassa versiossani yläreuna lähti rullautumaan pahasti kierreraidan vuoksi. Niinpä jouduin tekemään oman ratkaisuni ja neulomaan kaksiväristä nurjaa pari kerrosta. Kämmekkäistä tuli aika isot ohjetta paksumman langan vuoksi, mutta sen verran karkeatkin ne ovat, että niitä on parempi pitää toisten käsineitten päällä.

Ei pakettia minulta ilman jotakin ompelusta. Tällä kertaa päädyin tuttuun kauppakassiin, jonka kankaat olen haalinut tietysti kirpputorilta. Toinen puoli on joulun kunniaksi tummanpunaista kuosikangasta. Kauppahallista kävin ostamassa herkuksi pöllön muotoisen suklaan sekä suklaan, jossa oli teksti "Hyvää joulua".

Sopivien lankojen hankkiminen pakettiin oli todellinen tuskien taival. Minulla oli kyllä selvä mielikuva siitä, mitä olin etsimässä, mutta yritys toisensa perään karahti kiville syistä X, Y ja Z. Lopulta päädyin kysymään, värjäisikö Inaya Creations minua varten Evolution Sport Sockia värissä Acid rain, sillä tietokoneen ruudulla kyseinen värjäys oli houkuttelevan intensiivinen liuku petroolihtavasta turkoosista kirkkaankeltaiseen. Vahinko vain, että totuus oli jonkin verran odotuksiani haaleampi, keltaisen osalta jopa pastellinen. Myös kanssaneulojan omista varastoistaan myymä Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Fire Opal osoittautui luonnossa vähemmän värikylläiseksi kuin esimerkiksi yllä olevassa kuvassa. No, aina ei voi voittaa, ja pelkän netissä olevan kuvan perusteella ostamalla käy usein juuri näin. Laadukkaita, Suomessa käsin värjättyjä lankoja nämä molemmat joka tapauksessa olivat, ja yritystä riitti, joten päätin lankojen kelpaavan, vaikkeivät ne täydellisiä olleetkaan.

Pakkasin lahjasisällön omista jemmoistani löytyneeseen ikkunalliseen pahvilaatikkoon, joka oli kooltaan kuin tehty juuri näille komponenteille. Laitoin mukaan vielä perinteisen "kootut selitykset" -kirjeen, joka korvasi askartelematta jääneen kortin.

Olipahan ihan älyttömän kivaa koota näin värikästä pakettia ihan älyttömän mukavalle neulojatoverille!

Puuteriroosaa

Kevään ja kesän juhlakauden lähestyessä havahduin siihen tosiasiaan, etten omista mitään sellaista edes kohtuullisen siistiä vaatepartta, jota voisin käyttää juhlissa yhdessä pitsihuivien kanssa. Kierros kirppareilla tuotti vesiperän, ja hetken aikaa kaipasin lisähappea. Vaan hätä keinot keksii, niin minäkin: pengoin kangasvarastojani ja päätin kokeilla, onnistuisinko ompelemaan itselleni mekon pellavasta. Ainoa selkeästi vaatekäyttöön tarkoitettu pellavakangas oli murretun roosan värinen, mutta päätin sen välttävän ainakin kokeiluun.

Vanha käsityölehtikokoelmani ei pettänyt tälläkään kertaa: kokeiluun sopiva mekkokaava löytyi Suuren Käsityölehden numerosta 5/2000. Olen aikaisemminkin todennut, että vuosituhannen vaihteen käsityölehdissä on hämmästyttävän paljon ajattomia perusmalleja, jotka eivät ehkä ole koskaan olleet muodin terävintä huippua, mutta jotka eivät toisaalta näytä koskaan varsinaisesti vanhanaikaisilta. Noissa lehdissä on myös paljon malleja, joissa riittää kokoja myös meille vähemmän mallivartaloisille.

Mekkokaava oli täyspitkä, ja pitkän mekon olisin mieluusti ommellutkin. Vaan kankaani ei siihen riittänyt, joten oli tyytyminen polvimittaiseen mekkoon.

Ripustimella mekko ei näytä kummoiseltakaan. Minua kuitenkin miellyttää kovasti se, että tässä mallissa etuosa muodostuu neljästä eri kappaleesta, joista keskimmäisissä on lisäksi poikittaiset muotolaskokset. Myös pääntiessä on vähän jujua: vaikka pääntie on periaatteessa pieni, pystyhalkio keventää yleisilmettä mukavasti. Kuvassa mekko on muuten kuvattu muutaman sovituksen ja aika monen silityksen jälkeen; pellava nyt vain rypistyy helposti ja pysyy sitkeästi ryppyisenä. Helpommalla pääsee, jos pitää sitä ominaisuutena, ei puutteena.

Takaosaan antaa muotoa pitkät pystyt vyötärömuotolaskokset, ja takana helmassa on pieni halkio.

Roosa ei ole vaatevärinä mukavuusalueellani, mutta se tarjoaa upealle Out of Darkness -pitsihuivilleni täydellisen kontrastin. Mikä parasta, mekko jokseenkin sopivan kokoinen ja erinomaisen mukava päällä.

Entäpä se ompelukokemus? Lienee vierähtänyt useampi vuosi, kun viimeksi olen ommellut vaatteita. Kaavojen piirtäminen ja leikkaaminen sekä mekon kappaleiden leikkely olivat ihan yhtä tuskastuttavia kuin muistinkin. En jaksanut olla kovin tarkka saumavarojen kanssa; kiinnitin kaavat (liian vähillä) nuppineuloilla ja leikkasin kappaleet silmämääräisesti saumavarat arvioiden. Yleensä tämä ei tiedä kovinkaan hyvää, mutta tällä kertaa suurpiirteisyydestäni ei ollut erityistä haittaa. Hämmentävintä oli, että ompelu sujui ongelmitta, en tainnut purkaa yhtään saumaa ja jopa vetoketjun ompelu onnistui kerralla. Tämän kokemuksen innoittamana päädyin tekemään lisää arkeologisia kaivauksia kangasvarastoistani, josko saisin ommeltua vielä jotakin muutakin vaatetta ihan itselleni. Tarvetta totisesti olisi vaikkapa siisteille housuille.

Ennen kuin ryhdyin yrittämään uudelleen vaateompelua, päätin tarvitsevani mekon ja huivin kaveriksi vielä jonkinlaisen käsilaukun. Neulistin ja Hillasen postauksista innostuneena päätin kokeilla, riittäisikö kärsivällisyyteni ommella Susie-pussukkaa. Päätökseni sinetöi se, että satuin löytämään varastoistani juuri oikean mittaisen ja oikean värisen vetoketjun; roosasta pellavasta olikin jäänyt sopivasti pieniä ylijäämätilkkuja, ruskeaa kangasta puolestaan oli varastoissa vielä yllin kyllin kassi- ja projektipussukkaompelusten jäljiltä.

Onnistuihan se, ainakin noin suurinpiirtein. Pikkuisen olivat nämä käyttämäni pellavat (ruskea saattaa kyllä olla ihan vain paksua puuvillaakin) paksuja ja jäykkiä, joten näkymättömiin jääneet saumat ovat nekin paksut ja jäykät. Jotain pientä ilmettä pussukkaan olisi voinut tietysti kehitellä, pitsiä tai blingiä tai edes roosat tikkaukset, mutta hyvä näinkin, ehkä jopa enemmän minun näköiseni juuri tällaisena.

Kun kerran olin Susie-pussukan onnistunut ompelemaan, piti tietysti ommella toinenkin ihan vain siksi, että varastoista löytyi sopiva purkuvetoketju ja tilkkuja.

Kankaat ovat samoja kuin jossakin aikaisemmassa pussukkaompelussa, punaista puuvillaa kirpparilta ja kukikkaan kankaan jämät. Tämä pussukka meni arpajaispalkinnoksi neulefoorumille.

Neulojien seuraava sukupolvi

Paikalliset neulojat jatkavat seuraavan sukupolven kasvattamista. Tällä kertaa perheenlisää on tullut Villaviidakkoon, sen johdosta onnea koko perheelle! Yhtä aikaa Emman vauvamahan kanssa kasvoi myös neulojaporukan valmistelema lahjakasa, jonka kokoamiseen minäkin luonnollisesti osallistuin.

Helmikuussa hahtuvia tumpuiksi neuloskellessani päätin pitkästä aikaa pyöräyttää myös parit pitkälahkeiset vaippahousut. Ruskean, Kontista löytyneen hahtuvan korkkasin ihan tätä tarkoitusta varten (myöhemmin neuloin siitä vielä parit tumput), oranssi virolainen hahtuva oli puolestaan ylijäämää parin tumppuparin jäljiltä. Malli on jokseenkin sama kuin aikaisemmin neulomissani pöksyissä: kombinaatio Villapöpät- ja Tiuhtis-villahousuista (linkit ohjeisiin edellä mainitussa postauksessa). Puikkoja ja silmukkamääriä en enää muista, mutta näistä tuli kyllä melkolailla pienet. No, Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten ehkäpä näille tulee jokunen käyttökerta - tai vaihtoehtoisesti tuore isosisko saa omalle vauvanukelleen oivat villahousut!

Vahingosta viisastuneena päätin neuloa toiset villahousut reilusti isommiksi. Arvelin Altocumulukselta saamani yhden virolaisen kiekon valkoista hahtuvaa riittävän, kun raidoittaisin sen lopulla oranssi-punaisella hahtuvajämällä. Vaan niin kävi, että sekä valkoinen että punainen loppuivat kesken. Eipä hätää, onneksi ruskeaa oli jäljellä, joten sillä sitten loppuun. Pöksyistä tuli todellakin reilusti isommat ja tuo eriparilahkeisuus on oikeastaan aika herttainen ominaisuus.

Vaippojen ompeluun ei tällä kertaa energia ja into riittänyt, joten tyydyin kevyempään kesto-ompeluun. Tiina tuuppasi minulle sopivasti raidallista flanellia, joka riitti kuuteen ohuehkoon pikkuhousunsuojaan ja neljään pariin liivinsuojia. Varastoista löytyi edellisen vauvalahjakierroksen jäljiltä vielä sekalainen joukko liivinsuojia, joissa toisena puolena on joustofrotee, ja jotka siten palvelevat tarvittaessa mukavasti myös pesulappuina.

Vielä kerran onnea Villaviidakkoon!

Ompelee se, osa 2

Tällä kertaa todistan ompelevani joskus jotain muutakin kuin pelkkiä kauppakasseja ja projektipusseja. En tosin olisi ryhtynyt hommaan ilman ulkoisia pakotteita: mieheni innostui menneenä talvena retkiluistelusta ja luistelukauden päätyttyä haikaili terilleen sopivaa kuljetus- ja varastointipussukkaa. Terät eivät kuulemma siirtyisi ullakolle kesäsäilytykseen ennen kuin ompelisin pussukan. Tovin vei innostua, mutta viimein pääsiäisen alla otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin puuhaan. En tosin jaksanut olla millään muotoa suunnitelmallinen, vaan roiskin menemään arviosotalla.

Varastojen uumenista löytyi tarkoitukseen sopivaa, naapurin vuosia sitten lahjoittamaan paksuhkoa kangasta, sellaista kudotun päiväpeiton tyyppistä. Luistinterät mittana leikkelin kangasta ja arvioin mallia. Päädyin kaksilokeroiseen pussukkaan, jossa kummallekin terälle on oma lokero ja siten tylsyminen epätodennäköisempää. Pussinsuuhun tein nyörikujan ja pujotin kaksi varastojeni ruminta nyöriä. Kuvan pussukasta tuli ehkä aavistuksen korkean sorttinen tarpeeseen nähden, joten ompelin toisen vähän matalamman, sillä mies toki hankki kerralla kahdet terät (ilmeisesti sillä ajatuksella, että ensi vuonna myös minä luistelen - tai ehkä sittenkin todennäköisemmin jompi kumpi lapsista).

Jos joku ihmettelee kohtuullisen retron värisiä siteitä, sille on hyvinkin luonnollinen selitys. Eihän alesta ostettuihin teriin tietenkään hankita uusia siteitä urheilukaupasta, vaan käydään ostamassa Kontista kympillä sukset, joissa on suunnilleen sopivat siteet. Siteet siirretään luistinteriin ja viedään siteettömän sukset takaisin Konttiin. Näin meillä...

Luistinpussien jälkeen innostuin ompelemaan virkkuukoukuilleni uuden säilytyslokerikon. Tähän asti koukkuni ovat olleet samassa löperössä puikkokotelossa kuin kaikki sukkapuikkoni. Koska en enää juuri koskaan käytä sukkapuikkoja, iso puikkokotelo viereksi turhan päiten käsityöpöydällä vain virkkuukoukkujen vuoksi. Nappasin koukut pois, pyöräytin puikkokotelon rullalle ja nakkasin sukkapuikot kotelossaan sen laatikon perille, jossa kaikki muutkin puikkoni säilytän. Koukuille ompelin (jälleen ilman mitään tarkempia mittailuja) paksusta canvastyyppisestä kankaasta yksinkertaisen lokerikon:

Hullulla on hullun tuuri, joten leikkaamani kankaan leveys riitti juuri sopivasti kaikille koukuilleni. Pitkä ylälipare oli alunperin suunnitelmissa sen vuoksi, että voisin taittaa sen tarvittaessa koukkujen suojaksi ennen lokerikon kääräisemistä rullalle varastointia tai mukana kuljetusta varten. Hetken katselin ympärilleni ja totesin, että koukkulokerikko olisi oikeastaan kätevä sijoittaa käsityösoppeni seinällä olevaan pieneen "naulakkoon", joten kiinnitin pari muovista purjerengasta ylälipareeseen juuri naulakkokoukkujen leveydelle.

Joku toinen olisi tietysti tehnyt näkyvälle paikalle jäävän säilytyssysteemin kauniista kankaasta tai koristellut sen houkuttelevasti, vaan minä olen tällainen karu pragmaatikko, joka ei jaksa kikkailla estetiikan vuoksi. Pääasia, että koukut ovat nyt jämäkästi järjestyksessä, helposti saatavilla, poissa pöydältä viereksimästä ja vieläpä kokojärjestyksessä (lukuunottamatta oikeanpuolimmaista 3,5 mm koukkua, joka on KnitPron Waves-koukku, jossa on jonkinlainen anatomisempi varsiosa).

Jottei totuus unohtuisi, olen kyllä ommellut vielä kauppakassin ja muutaman projektipussukankin.

Peikonlehti- ja lintukankaat on jo nähty, tällä kertaa tein niistä projektipussin sijaan kauppakassin. Tämä meni ilahduttamaan retriitistä viime hetkellä perhesyistä jättäytynyttä neulojatoveria.

Retriitin ompelupajaa varten ompelin muutamia pussukoita eri vaiheisiin mallin vuoksi, ja pääsiäisen alla vihdoin ompelin mallikappaleet loppuun. Vaaleat ovat kankailtaan identtiset: sekä kukkakuosinen päällikangas että vaaleanvihreä vuorikangas ovat tietysti kirpparilöytöjä. Isokukkainen kangas on jo tehnyt ensiesiintymisensä aikaisemmassa ompelupostauksessa, tämän pussukan vuori on yksivärinen punainen aikaisemman kiekuraisen vihreän sijaan.

Jospahan nyt tulisi hieman taukoa kassi- ja pussiompeluista. Ainakin suunnitelmissa on tänä vuonna antaa opettajille ja kerhotädeille pelkkiä tiskirättikukkasia. Ja kun kaikille näillekään ompeluksille ei ole vielä saajaa katsottuna, on turha enää kartuttaa lahjusvarastoa sen enempää.

Ompelee se

On sitä tullut ommeltuakin kevään aikana, mitäpä muuta kuin kauppakasseja ja projektipussukoita. Ja vieläpä sen verran monta, etten ole lainkaan varma, onko kaikkia tullut kuvattua ennen kuin ne ovat karanneet käsistäni maailmalle.

Yhden punavuorisen kukkakassin ompelin jo aikanaan Iikun pyynnöstä, tämä toinen samanlainen, mutta hieman pienempi valmistui mallikappaleeksi taannoisen savolaisen neuleretriitin ompelupajaan. Pajan jälkeen kassi taisi mennä arvontapalkinnoksi lankalottoon.

Kirpputoreilla on vaikea vastustaa napakoita puuvillakankaita (useimmiten alunperin verhoja) silloin, kun hinta on kohdallaan. Niin kävi kuvan ruskeakuvioisten verhojen kanssa: kaksi isoa verhoa maksoi yhteensä 2 €. Toistaiseksi olen ommellut kaksi samanlaista kassia, joissa toisena puolena on Ikean valkopohjaista lintukangasta, kirpputorilta aikanaan sekin hankittu. Toisen kasseista laitoin tarjolle paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikkoon, toinen odottaa vielä sopivaa kohdetta.

Tuunasin taannoin kahdesta eri knot bag -pussukkakaavasta oman hybridin, johon lisäsin kauppakassin tyyliset muotolaskokset pohjaan. Sillä kaavalla ompelin kuvan pussukan, jonka upea kukkakangaspala on peräisin Tiinalta. Toiseksi puoleksi tälläsin kukkakankaan kanssa hieman väärän sävyisen vihreän kiekurakankaan, joka on oma kirpparilöytöni. Tämäkin pussukka löysi uuden omistajan retriitin lankaloton kautta.

Vihreä peikonlehtikangas oli sekin huippulöytö kirpparilta, sen kaveriksi vaaleanvihreä kiekurakangas sopi enemmän kuin hyvin. Toisen peikonlehtikuvioisen pussukan ompelin yksivärisellä vaaleanvihreällä puuvillalla vuoritettuna. Kiekuravuorinen meni lankalottoon, toinen Kraft Hand-dyedin Mikolle, joka lupasi vaihtokauppana päällevärjätä (muistaakseni) Regian farkunsinisen pätkärääkkisukkalangan.

Ikean lintukankaasta ja Kontista rohmuamastani tummanruskeasta puuvillasta syntyi puolestaan palkinto tammi-helmikuussa pidettyyn kahelineulojien omaan nopeusneulontakisaan.

Nyöripussukoiden ompelu on jäänyt melkein kokonaan kauppakassien ja knotbagien jalkoihin. Sellainen piti kuitenkin väsätä mallikappaleeksi retriitin toiseen ompelupajaan. Toisen puolen isokuvioinen kukkakangas löytyi Kontin kilohinnalla myytävistä tilkuista.

Saman pussukan toinen puoli on tehty Tiinalta saadusta verhokapasta. Pussukan malli on aidosti kaksipuoleinen, sillä missään ei ole näkyvillä kiinni ommeltua kääntöaukkoa ja nyörikuja on yläreunassa siten, että se toimii moitteetta, olipa kumpi tahansa kuosi päällisenä ja toinen vuorina. Näitä sinisävyisiä nyöripussukoita tuli ommeltua kaksi melkein samanlaista: kuvan valkonyörisen arvoin käsityöfoorumilla ja toinen sininyörinen on tarkoitus antaa neulojatoverille ihan muuten vaan yllätyksenä.