Viestejä hiljaisuudesta

Blogi on vaipunut horrokseen, eikä säännöllisestä elämästä täällä ole enää takuita. Tuntuu, että neulon nykyään pääsääntöisesti omia virityksiä, joista saatan kirjoitella ohjeita, joten neuleiden valmistuttua niitä ei henno vielä esitellä. Toisaalta en haluaisi, että tästä blogista tulisi pelkkä omien ohjeiden mainosalusta.

Olen neulonut edelleen, paljon.

Totaalinollauksen jälkeen ostin proosallisesti lankaa Prismasta. Näistä yksi kerä oli harmahtavan sinistä Regian Pairfectia, jonka päätin soveltuvan vanhapoikaveljeni villasukkiin. Malli on omasta päästä, mutta kantapää mukailee ainakin kuvien perusteella Vanilla is the New Black -sukkien kantapäärakennetta. Jatkoin kantapään käännöksen linjaa jalkapöydän päälle niin, että sain joustinneuleen vaihdettua pikkuhiljaa sileäksi neuleeksi.

Tylsä, mutta onnistunut projekti, vaikka lanka uhkasikin loppua kesken. Sukissa on melko pitkä varsi (silmukkamäärää en enää muista, ehkä 76 varressa ja 72 terässä?), mutta jalkaterä on vain kokoluokkaa 42-43. Sukat painoivat melko tarkkaan 90 g, ja sinistä lankaa jäi jäljelle muutama metri. Keltaista merkkilankaa sen sijaan oli peräti 5 g. Huijausta, sanon minä: odotan, että 100 g:n kerässä on vain lyhyet pätkät väritoistoja erottavia merkkilankoja ja loput varsinaista väriä. No, veli oli tyytyväinen uusiin sukkiinsa, mikä on tietysti pääasia.

Käytin minä sen merkkilangankin, tietysti.

Samalla Prisma-reissulla olin ostanut tummanharmaata Novita Venlaa tarkoituksenani neuloa siitä kuopukselle uudet villasukat parissa viikossa pilalle huopuneiden Tommy Hilfiger -sukkien tilalle. Neuloinkin sukat (niistä tuota tuonnempana), ja jämästä yhdessä Regia Pairfectin keltaisen merkkilangan kanssa taas yhden Norwegian Sweet Baby Capin. Tämän piposen neuloskelin muuten KalPan ja Kässäkerho Pom Pomin järjestämässä tempauksessa, jossa KalPa-KooKoo -jääkiekkopelissä neulottiin kutsuttuna porukalla vauvapipoja ja -sukkia KYS:aan.

Totaalinollauksen jälkeen tilasin ilolla myös käsinvärjättyjä lankoja iKKeltä.

Turkoosista Merino Sock 365:sta (värinimeltään Hometown) pyöräytin huvikseni vielä yhdet Your Highness -sukat, tällä kertaa Arctic Dawn -mallin kantapäämallilla.

Turkoosin lisäksi tilasin Merino Sock 365:a myös pinkkinä värisävyssä Petal, sekä Woolly Sockia harmaana värisävyssä Dorian Gray (juu, ja vihreänä värisävyssä Ruth, ettei totuus unohtuisi). Pääosa pinkistä meni sukkiin, joista oma tarinansa myöhemmin, mutta niiden sukkien jälkeen teki mieli neuloa pinkit ja turkoosit pois kuljeksimasta. Niinpä neuloin järjestyksessään ehkä seitsemännet Arctic Dawnit.

Tämän parin neuloin varpaista aloittaen ja kärjen värikkään osan pidemmäksi kuin alkuperäisessä mallissa - oikeastaan vähän turhankin pitkäksi. Pinkkiä ja turkoosia oli vähän eri määrät, joten vaihtamalla värien järjestyksen toiseen sukkaan varmistuin siitä, että saisin jokseenkin tasapainoiset väripalkit aikaiseksi. Aika hauskat, ja mikä parasta, rakas ystävä ihastui näihin niin, että adoptoi ne omakseen.

Niin, eihän pinkki ja turkoosi lanka tietenkään loppunut, kuinkas muuten. Vaan eipä hätää, aina voi neuloa norjalaisvauvamyssyjä lopuista pikkujämistä.

Valkoisen Regian kaverina raidoittuu lanka kuin lanka, näissä siis nuo jo edellä mainitut iKKen Merino Sock 365:t ja viimeinen jämä harmaata Venlaa. Tällaista tämä minun neulojanelämäni on, yksi projekti vie toiseen lankojen myötä.

Joskus harvoin päätän etukäteen, mitä aion neuloa, ja etsin siihen langat. Yksi näistä neuleprojekteista oli huivi fibromyalgiakivuista kärsivälle työtoverilleni. Jyväskylän Talvifestareilta löysin Lanitium ex Machinan värjäämää suomenlampaan karitsanvillaa, jota ostin kahdessa harmahtavan sinisessä sävyssä. Niistä syntyi Stripe Study Shawl.

Yksi bloggaamisen este on kuvaaminen ja sen tuskaisuus. Tätäkin huivia yritin kuvata helmikuisena päivänä, kun joka paikka oli täynnä lunta, eikä mitään kivaa kuvauspaikkaa tahtonut löytyä. Kampesin lumen keskelle viereiseen leikkipuistoon vain todetakseni, että auringossa oli liian kirkasta ja varjossa liian hämärää.

Pässikeinun selkään oli ihan pakko laskostella huivi kuvattavaksi, olipa valaistusolosuhde hyvä tahi huono. Karitsanvilla oli jopa täällaiselle merinon pilaamalle kermapyllyneulojalle aivan ihastuttavaa neulottavaa, ja värit olivat mitä parhaimmat ystävääni ajatellen. Huivista olisi saanut tulla isompikin, 240 g paksuhkoa lankaa oli sittenkin vähän turhan nafti määrä hartiahuivia ajatellen. Vaan ystäväni oli silti iloinen ja kiitollinen tästäkin lämmikkeestä.

Jahas, jokohan tässä olisi päivitystä tältä erää riittävästi. Kuka näitä nyt jaksaa loputtomiin lukea, joten runsaahko sukkaraportti joskus myöhemmin. Jos olen oikein reipas, kirjoitan sen nyt samoilla lämmöillä ja ajastan muutaman päivän päähän. Ja jos olen superreipas, naputtelen menemään vielä pari muutakin postausta tuota tuonnemmaksi, sillä neulomuksia totisesti riittää esiteltäväksi ja tarinoita kerrottavaksi.

Kun langat loppuivat

Olen ollut neljä vuorokautta käytännössä ilman lankaa ja ilman neulottavaa. Miten tähän tultiin, mitä syntyi edellisen postauksen viimeisessä kuvassa olevista langoista? Ensin neuloin kuvassa olleen keskeneräisen sukkaparin loppuun. Se pääsee esittelyyn sitten joskus, kun neulon työn alla olleesta mallista vielä yhden version ja kirjoitan siitä ohjeen Tour-de-Sockin yhteisneulontatempaukseen eli KALiin, tänä vuonna kun varsinaista kisaa ei järjestetä.

Vihreiden sukkien jälkeen tartuin uniikkiharmaaseen iKKen BFL Sockiin, jota oli kokonainen vyyhti.

Kuvan palmikkosukat syntyivät 1,75-millisillä puikoilla ja 76 silmukalla aloittaen, kantapääkäännöksen myötä kavensin 72 silmukkaan. Palmikkomallin olin napannut jostain maksuttomasta ohjeesta, sovelsin sen vain nyt sukan ulkosyrjiin. Nämä sukat neuloin ihan tietylle työkaverille kokoon 42.

Harmaiden sukkien valmistuttua jäljellä oli enää vajaita lankaeriä. Niistä ensimmäisenä minulle huutelivat vihreä Kässäkerho Pom Pomin BFL Sock ja keltainen Lanitium ex Machinan Merino Bamboo Sock. Päätin kokeilla, riittäisivätkö ne vielä yhteen pariin Arctic Dawn -sukkia niin, että voisin lahjoa vielä yhtä työkaveria, jonka jalan koko on noin numeroa omaani pienempi.

Aloitin varpaista ja jämälankojen määrän tiedostaen neuloin vihreät osat alkuperäistä mallia pidemmiksi. Vuorotellen ja lopulta molempia yhtä aikaa neuloen sain kulutettua keltaisen langan käytännössä viimeiseen metriin, niin kuin oli tarkoituskin. Muilta osin onnistunut projekti, mutta sukista tuli liian isot jopa minulle. Vaan eipä hätää, nämä löytänevät paikkansa eläköityvälle ex-työkaverille koottavan läksiäislahjan osana.

Tässä vaiheessa lankavarastoni koko oli reilut 80 g. Päätin, että siitä määrästä on saatava ne koon 36-37 sukat, joita suunnittelin pienijalkaiselle työtoverilleni.

Onnistuihan se - neulomalla sileät perussukat varpaista varteen kaksi yhtä aikaa 64 silmukalla ja tuon Arctic Dawn -mallin kantapäällä. Raidoitin jämälangoilla aikalailla summamutikassa ja näppituntumalta, kovin kummoisesti suunnittelematta. Siitä huolimatta sukista tuli mielestäni aika tasapainoiset väritykseltään - ja sain kulutettua sekä tummanharmaan että yhden vaaleanharmaan jämän kokonaan loppuun.

Vihonviimeisistä jämistäni neuloin vielä yhden Norwegian Sweet Baby Capin Vaaka ry:lle.

Halusin käyttää kaikki värilliset jämät viimeiseen metriin asti, joten aloitin ja lopetin valkoisella Regialla, jota jäi lopulta jäljelle 2 g. Eihän tuosta myssystä mikään kaunotar tullut, muttei hirviökään. Ja vaikka lankaa siis jäi, päätin tämän olevan niin lähellä totaalista varaston nollausta kuin neulomalla käyttökelpoisia ja kohtuullisen järkeviä projekteja oli inhimillisesti ottaen mahdollista.

Niin, onhan se elämä ilman lankoja ollut vähän kummallista, etenkin kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä ajattelua vaativia hommia kuten ohjeiden kirjoittamista, editointia tai suunnittelua. En jaksanut myöskään lähteä erikseen lankakauppaan kaupungille, mutta onneksi iKKen nettipuodissa oli sopivasti päivitys, josta tilasin puoli kiloa käsinvärjättyjä sukkalankoja. Niiden kotiutumista odotellessa voin vielä fiilistellä, miltä vapaa-aika ilman neulomista tuntuukaan. Hengissä ollaan, mutta onhan se nyt selvä, että tämä ei ole vain erään lankavaraston loppu, se on myös jonkin uuden alku.

Kohti lankavaraston totaalinollausta

Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa kunnianhimoisen päämääräni tavoitella hetkellistä tilaa, jossa en omista lankaa (juuri) lainkaan - nyt se hetki on lähempänä kuin koskaan sen jälkeen, kun aloitin uudelleen aktiivisen neulomisen kuopuksen synnyttyä yli kymmenen vuotta sitten.

Vuoden 2017 lopussa, noin vuosi sitten, lankavarastoni kokonaismassa oli noin 6 kg. Ostin vuonna 2018 lankoja kolme kertaa: Kässäkerho Pom Pomin superviikonlopun pop upista 400 g Lanitium ex Machinan merino-bambusukkalankoja, Jyväskylän neulefestareilta 300 g käsinvärjättyjä sukkalankoja ja lokakuussa vielä Tampereen reissulla Lankaideasta täsmäostona 100 g käsinvärjättyä ja 350 g teollisesti värjättyjä sukkalankoja. Joitakin varastolankoja lahjoitin pois, mutta pääosin neuloin, neuloin ja neuloin sitkeästi ja määrätietoisesti.

Kovin vähän olen neulomismäärään nähden voinut valmiita neulomuksia esitellä täällä blogissa: lähes kaikki tulevan sukkakirjani malliparit on neulottu viime vuoden aikana juuri niistä omista varastolangoistani. Jokunen malli on syntynyt neulomalla vain yhden parin, mutta montaa mallia varten olen neulonut useamman sukkaparin: 20 mallia varten on neulottu tuplamäärä sukkapareja, joista yhtäkään ei passaa esitellä ennen kirjan ilmestymistä.

Kirja-asiat ovat siirtyneet nyt kustantajan murheeksi ainakin joksikin aikaa, joten minä olen voinut keskittyä uusien mallien kehittelyn rinnalla ihan vain neulomaan lankavarastoani tyhjäksi.

Kuopukseni, 12-vuotiaan kutosluokkalaisen jalka on kasvanut pari numeroa viime talvesta ollen nyt kokoluokkaa 43-44. Taloudesta ei löytynyt yhtään sopivaa villasukkaparia, sillä isoveljen jalka on numeroa-paria pienempi ja isänsä jalka vastaavasti pari numeroa isompi. Kuopus on muista perheenjäsenistämme poiketen kohtuullisen tarkka vaatetuksestaan, joten kyselin etukäteen, minkä väriset villasukat poika huolisi. Kun kuulin, että luokkatoverien keskuudessa kovinta huutoa ovat juuri nyt Filan ja Tommy Hilfigerin hupparit (joita oma poikani ei sivumennen sanoen itselleen halua), ehdotin puolipiloillani, että voisin suunnitella ja neuloa hänelle Tommy Hilfiger -villasukat. Siitä se idea sitten lähti, suoraan puikoille.

Varastoni ainoa sopivan värinen sukkalanka oli Lanitium ex Machinan mustanharmaa Firestar Sock, ostos Jyväskylän neulefestareilta. Kirjoneuleraidan pohjaksi löytyi valkoista Regiaa (kiitos lokakuisen retken Lankaideaan), mutta punainen oli tuottaa ongelmia. Sitten hoksasin, että isossa lasipurkissa, jonne tuuppaan kaikki alle metriset pätkät (ml. päättelylanganpäät), on varmasti riittävästi jotakin punaista logon vaatimiin muutamiin silmukoihin. Ja niinhän siellä oli.

Lähes pelkästään sileitä, lähes mustia sukkia olisi ollut todella tylsää neuloa - etenkin, kun huomasin ensimmäisen sukan jalkaterässä, että 72 silmukalla napakasti neulottu ensimmäinen yritelmä oli aivan liian kapea kuopuksen rintavaan jalkaan, ja jouduin purkamaan lähes valmiin sukan -, mutta kummasti homma eteni, kun katsoin kolmena iltana peräkkäin esikoisen kanssa Hobitti-elokuvatrilogian neuloen siinä samalla. Sukkiin kului jokseenkin 80 g tuota Lanitiumin lankaa, ja sukista tuli kuopukselle niin mieluiset, että sain hänestä irti nykyään niin harvinaisen hymyn!

Jämälankalaatikossani alkoivat puolestaan vihreät jämät huudella haluavansa keskenään raitasukiksi. Tiesin, että vihreitä (LeM:n Basic Sock värissä Foliage, KVG Woolworksin merinosukkalanka värissä Kambuja ja iKKen BFL Sock värissä Plan 9 From Outer Space) oli yhteensäkin niukasti, joten arvelin pelastaa tilanteen neulomalla sekä varteen että terään kirjoneuletta yhdessä valkoisen Regian kanssa. Suunnitelma melkein onnistui - paitsi että tummemmat vihreät langat olisivat loppuneet kesken, ellei ystävällinen kanssaneuloja olisi lahjoittanut minulle viitisen grammaa lisää samaista Foliage-väriä kuin mitä minulla jo oli. Näissä sukissa taisin toteuttaa sen vision, että varressa on enemmän silmukoita kuin terässä. 

Keräsin kasaan kaikki loput värikkäät sukkalankajämäni sillä ajatuksella, että neulon ne kaikki yhdessä harmaiden kanssa jämälankaraitasukiksi. Onnistuinkin käyttämään kuvan sukkiin yhteensä 11 erillistä lankanöttöstä, ja näiden sukkien jälkeen jämälankalaatikossani oli hetken vain yksi turkoosi sekä vaaleanharmaita ja valkoinen jämälankapallero. Oivallinen projekti, ja kohdekin sukille löytyi kivuttomasti, sillä annoin nämä työtoverilleni, joka on tukenut minua uskollisesti vaikeina hetkinä.

Parit muutkin kirjaan tai muihin uusiin malleihin liittymättömät sukat olen neulonut, mutta toisista jäi kuva ottamatta (annoin ne heti langanpäät pääteltyäni ex-työkaverilleni, kun satuimme istumaan samassa koulutuksessa) ja toisesta räpsäisin vain pikaisen taltioinnin kännykällä. Myös jälkimmäiset sukat menivät työkaverille, kuten niin monet viime vuonna neulomistani sukista.

Matkan varrella olen neulonut erinäisistä jämistä myös Norwegian Sweet Baby Cap -vauvamyssyjä Vaaka ry:n keräykseen. Alla olevan kolmikon neuloin Prymiltä saatujen sukkalankojen jämistä: harmaasta Alpaca Sockista (siitä neulotut sukat esittelen sitten joskus, kun julkaisen uuden sukkaohjeen) ja epämääräisen rusehtavanviininpunaisesta Merino Yakista (tästä langasta neuloin ne ex-työkaverille antamani sukat ensin).

Kimi no na wa -sukista jäänyt violetinkirjavakin piti saada kulutettua loppuun, samoin pieni jämä pinkkiä Undercover Otter Squirm Sockia. Mitäpä muuta niistä kuin norjalaisvauvamyssyjä.

Oli aika tyydyttävää saada upotettua näihin kolmeen myssyyn yhteensä viisi jämäpalleroa, joista pienin oli vain muutaman metrin pätkä valkoista Novita Bambinoa. Hyvin se upposi valkoraitaisen myssyn sitomisnauhoihin yhdessä valkoisen Regian kanssa. Samoin yläkuvan myssyistä vielä jääneen Merino Yak -nöttösen sain neulottua häivyttäen tuohon tummimpaan myssyyn niin, ettei siitä pikavilkaisulla edes huomaisi, että kirjavaan lankaan on yhdistetty yksivärisestä langasta neulottuja yhden kerroksen raitoja.

Vuodenvaiheessa sitkeä puurtamiseni oli vajuttanut lankavarastoni näin pieniin:

Neulomatonta lankaa oli jäljellä noin 230 grammaa, ja puikoilla oli lähes valmis sukkapari. Sittemmin tuo sukkapari on jo valmistunut ja harmaasta langasta on aloitettu seuraava, joten matka kohti nollaa on hyvällä mallilla. Tavoitteena on, että olen päässyt alle 20 gramman ennen helmikuun alkupuolella järjestettävää Jyväskylän Neulefestarien Talvea. Sieltä ajattelin sitten ostostella ihan uuden lankavaraston perustan hyvällä omallatunnolla, ylpeänä hullusta ja sinänsä tarpeettomasta saavutuksesta, hetkellisestä langattomuudesta.

Mitä kuuluu, missä mennään

Neulon kaiken työltä liikenevän vapaa-aikani, mutta blogiin ei tunnu ilmaantuvan mitään uutta. Syykin on selvä: joko olen neulonut viimeisiä mallipareja tulevan sukkakirjan kuvauksia varten tai neulonut jotain sellaista, josta kuvittelen kirjoittavani ohjeen sitten, kun kirjaähkyltä kykenen. No, ensi vuoden loppupuoliskolle riittää tarinaa, jos ei muuta niin ainakin koottuja selityksiä kirjan malleista.

Aina välissä tulee kuitenkin neulottua jotakin satunnaista, etenkin jämälangoista.

Kuvan sukkien langoista piti syntyä jotain ihan toisenlaista, mutta kun alkuperäinen visio ei toiminut, päädyin varpaista aloitettuihin raitasukkiin. Ensin neuloin tummanharmaan Lanitium ex Machinan Basic Sockin (väri Charcoal) loppuun ja sen jälkeen lähdin raidoittamaan vaaleanharmaata KVG Woolworksin merinosukkalankaa (uniikkivärjäys) yhdessä LeM:n mustanpunaisen Black Phoenix -värjäyksen kanssa. Kantapää on oma viritys, josta tulee aikanaan ohje kirjaan muutoin eri näköisen mallin yhteydessä.

Jossain vaiheessa tuli jälleen vastustamaton tarve neuloa räsymattosukat jämälangoista. Sinne upposi taas puolentusinaa pientä käsinvärjättyä keränperää, muutamaa isompaa jämää jäi vielä tähteeksikin. Jokin erityinen viehätys näissä räsymattoraitasukissa on.

Jos ei muuta, niin norjalaismyssyn voi aina neuloa pikkujämistä. LeM:n tummanturkoosi Black Wind oli vähän parittoman oloinen jämälankalaatikossani, joten yhdistin sen saman värjärin Alabasteriin ja neuloin vauvamyssyn Vaaka ry:lle. Langat riittivät juuri sopivasti, jäljelle jäi vain päättelylanganpäät.

Kirjan mallipareja varten päätin ostaa Regian 6-säikeisiä sukkalankoja. Kahden malliparin jälkeen jämiä oli jäljellä noin 60 g, joista päätin yrittää neuloa lasten sukat johonkin sopivaan kohteeseen, kenties Vaaka ry:lle tai Hopelle.

Kärjestä aloitin ja neuloin jämät yhden kerrallaan loppuun, varren suuhun tein vielä rullautuvan reunuksen kangaslaatikosta jokunen aika sitten löytyneestä Nalle Colori -jämästä. Ei erityisen kauniit sukat, mutta lämpimät ja käytännölliset, joten jospa joku ne lapselleen huolisi. Minulle oli tärkeintä saada neulottua kaikki ostamani paksummat sukkalangat pois heti tuoreeltaan, jotta pääsen takaisin varsinaisen totaalinollausprojektini pariin. Tällä hetkellä ohuita sukkalankoja on jäljellä noin 1,3 kg ja pienen täydennyksen (mm. valkoista 4-säikeistä Regiaa kontrastiväriksi kirjoneulesukkiin) jälkeen ostotarpeita ei ole, vaan ideoita varastolangoille riittää vähintäänkin muutamaksi viikoksi eteenpäin.

Näin kulutan lankaa

Kaiken maanisen testineulomisen (siltä saralta ei siis vieläkään mitään julkisesti esiteltävää) lomassa sain päähäni haluta kuluttaa kaikki varastoni teollisesti värjätyt langat loppuun. Tuli neulottua sitä, mitä lähes aina ennenkin: sukkia ja vauvamyssyjä.

Punaisesta Novita Venlasta, valkoisesta Marks&Kattens Famesta ja tuntemattomasta (ehkä Zitron Trekking?) ruskea-punakirjavasta sukkalangasta syntyi tutulla kaavalla ihan mukiinmenevät sukat kokoluokkaa 38. Nämä tällaiset jämälankaprojektit ovat kyllä hyvä mahdollisuus testata, miten paperille piirretyt kirjoneulekuviot toimivat käytännössä; näiden sukkien myötä totesin, että tuo isompi kuvio on riittävän selkeä neulottavaksi myös hieman kirjavalle pohjalle.

Samaa kuviota piti tietysti testata erilaisella värityksellä. Kuvan sukissa Novitalta kokeiluun saatua tummanharmaata Venlaa, vihreä-ruskeakirjavaa Kirjopirkkaa sekä sama punainen ja valkoinen kuin ensimmäisissä sukissa. Näistä tuli astetta raikkaammat, jopa aika kivat sukat.

Punaista ja ruskea-punakirjavaa lankaa riitti vielä Norwegian Sweet Baby Capiin. Loput mustat (kahta eri värjäyserää, kuten kuvasta huomaa) ja harmaat Venlat sekä valkoisen Famen upotin varpaista varteen neulottuihin perussukkiin, jotka neuloin kaksi yhtä aikaa, jotta sain kunkin langan neulottua viimeiseen metriin ja sukista symmetriset. 

Norjalaisvauvamyssyjä on tullut muutenkin neulottua välipalatöinä jämistä, sillä osallistun tänä vuonna Ravelryn Lankalaatikon haasteeseen neuloa vauva-asusteita Vaaka ry:lle. Yläkuvan kolmikkoon on käytetty valkoista Novita Bambinoa, pinkkiä Lanitium ex Machina Basic Merino Sockia (värissä Heartache) ja uniikkivihreää iKKe BFL Sockia.

Norjalaismyssy on siitä kiva malli, että siihen on helppo kuluttaa jämälankoja niin, että väritys näyttää suunnitellulta. Ensin neuloin kokonaan raidallisen myssyn kirjavasta iKKe BFL Sockista (värissä Don't Dead Open Inside) ja vaaleanvihreästä Lanitium ex Machina Basic Sockista (värissä Key Lime Pie). Kun kirjavaa lankaa vielä jäi, käytin sen yhdessä valkoisen Bambinon kanssa raitamyssyyn, jossa päälakiosa on yksivärinen raitavärin loputtua. Silti lopputulos on harkitun näköinen.

Teollisesti värjätyt langat ovat käymässä varastossani varsin vähiin, ja myös jämälankalaatikkoon tuli hetkellisesti tilaa näiden neulomusten myötä. Nyt työn alla ovat veljeltäni yllättäen ja pyytämättä saadut Novitan 7 Veljestä Nostalgia -langat, joista yritän saada neulottua veljelleni tilkkupeiton. Lopuista veljeksistä syntyy sekalaisia peittotilkkuja, sillä neulojatoverini on lupautunut kokoamaan tilkkupeittoja vauvateholle pienten potilaiden vanhempien käyttöön. Horisontissa siintää siis paitsi nolla Novitaa, myös nolla teollisesti värjättyä lankaa. Nämä ovat tosin vain osatavoitteita kohti lopullista päämäärää eli sitä, että olen käyttänyt kaikki varastolankani loppuun ja voin aloittaa uuden lankavaraston suunnittelun ja ylläpidon täysin puhtaalta pöydältä. Vielä sinne on matkaa arviolta kolmisen kiloa, eli tänä vuonna en taida lankavarastoani nolliin saada, mutta jospa mahdollisimman pian ensi vuoden puolella kuitenkin...

Harmaa on uusi normaali

Maailma on täynnä värejä, mutta minä rakastun yhä uudelleen harmaan eri sävyihin. Niinpä haksahdin viime vuonna ostamaan SPR:n Kontista neljä kerää (yht. 200 g) Novita Wellamoa, joka vaikutti novitalaiseksi villalangaksi poikkeuksellisen pehmeältä. Pussukassa oli kolme kerää tummemman harmaata ja yksi vaaleampi, ja näin tietysti sieluni silmin neulovani niistä ainakin yhdet kirjoneulelapaset.

Oman aikansa se otti, ja lopulta motivaattorina toimi vuodenvaihteen lankainventaario, jonka myötä päätin neuloa kaikki ei-fingering -paksuiset langat mahdollisimman pian pois lankalaatikoistani.

Piirtelin kirjoneulekuvion ihan omasta päästäni ja pistelin menemään rannekkeen 3,5-millisillä ja kirjoneuleosuudet 4-millisillä puikoilla. Laiskansorttisena ajatuksena oli neuloa itselle paksut lapaset, mutta Wellamopa olikin vallan rentoa lankaa viimeistelyvaiheessa, joten koko venähti omaan käteeni aivan liian suureksi. Vaan eipä hätää: pian peruskoulunsa läpi kahlannut esikoispoikani totesi tuotokseni juuri sopiviksi hänelle niin koon, värin kuin kuosinkin suhteen.

Lankaa kirjoneulelapaspariin kului yli 100 g ja vaaleaa lankaa jäi jäljelle varsin vähän, joten totesin loppujen tummanharmaiden Wellamoiden riittävän korkeintaan yksiväriseen lapaspariin. Onneksi muistin Sammaleiset-mallin Ullasta: ne neulotaan kärjestä aloittaen, mikä on erinomainen etu, kun lankaa on rajallisesti, ja niissä on intialainen peukalokiila, jota en ole koskaan ennen kokeillut.

Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin sen verran, että loin alkuun enemmän silmukoita (8 + 8) turkkilaisella aloituksella ja ennen ranneketta kavensin kaksi silmukkaa, että sain tehtyä rannekkeen kämmenselän mallikuvioon istuvalla 2 o, 1 n -joustimella. Silmukat päättelin ommellen. Näille lapasille kävi samalla tavalla viimeistelyssä kuin kirjaville kavereilleen, eli lanka rentoutui ja lapasen koko kasvoi selvästi, mutta toisin kuin ensimmäinen pari nämä oli jo alkujaankin suunniteltu lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.

Intialainen peukalokiila on mielenkiintoinen ja vallan mukavasti istuva tapaus, mutta näin paksusta langasta (182 m / 100 g) neulottuna kavennuslinjan kyllä tuntee kämmentä vasten; toiseen suuntaan neulottuna eli lisäyksin samanlaista saumantunnetta tuskin tulisi.

Tummanharmaata ei jäänyt muutamaa metriä enempää, vaalean jämäpalleron siirsin jo varsinaisesta lankalaatikosta pois pieneen jämälankapussiin. Paksummista langoista olisi jäljellä enää kaksi vyyhtiä Riihivillan Aarnia sekä noin 150 g Tukuwool Sockia, joten vähiin käyvät paksummat langat ennen kuin loppuvat!

Hullun kiilto silmissä

Niinhän siinä kävi, kuten odottaa saattoi: varastolankojen inventaarion myötä tuli pakkomielle neuloa ihan kaikki kasvikuitulangat sytomyssyiksi. Soijalangoista neulotut kolme Lupaus-myssyä jo esittelinkin, tässä loput:

Ensin neuloin kirpputorilta hamstratusta harmaasta Novita Bambusta 112 silmukalla ja 2,5 mm puikoilla A. Aalto -myssyn Ullaneuleesta. Ohjetta ohuemman langan vuoksi neuloin puoli mallikertaa enemmän korkeutta ja päälakikavennukset peilikuvana. Yllätyksekseni lankaa kului vain noin 40 g, joten tämän keskikokoisen myssyn jälkeen jäi vielä 60 g neulottavaksi.

Seuraavaksi päätin haluta saada kulutettua lopun beigestä Just Soyasta. Sopivasti bongasin Ravelrysta Anker's Hat -mallin, jonka modasin raidalliseksi ja päälakikavennuksetkin sooloilin niin, että saatoin jatkaa joustinneuletta aivan viimeisille kerroksille saakka. Silmukoita taisi olla 110 tai 112 ja puikkona sama 2,5 mm kuin A. Aallossakin. Soijalankaa kului vajaat 30 g ja Bambua noin 20 g.

Just Soyaa oli enää pieni nöttönen ja Bambuakin inasen vajaa 40 g. Päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää, ja neuloin 108 silmukalla kuvan myssyn, jossa on aloitusreunassa pari kerrosta soijalankaa ja loput harmaata Bambua. Mallineule on rikottua joustinta eli joka toinen kerros oikein, joka toinen kerros 5 o, 1 n.

Päälakikavennuksiin olen erityisen tyytyväinen, sillä pipo ei pussita melko napakasta kavennustahdista huolimatta. Myssystä tuli mitoitukseltaan niukahko, mutta pieneen hiuksettomaan päähän se lienee oikein passeli. Minä olen tyytyväinen paitsi alkuvuoden sytomyssysaldooni, myös siihen, ettei lankavarastooni jäänyt käytännössä yhtään kasvikuitulankoja. Ihanan vapauttava tunne, kun matalaan Elfa-koriin tuli näin helposti 300 gramman kevennys!

Varastoinventaario ja kolme Lupausta

Joululoman (palkallisen, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen!) kunniaksi tein inventaarion lankavarastooni. Tulos oli odotettuakin karumpi: lankavarastoni massa on suurin piirtein kaksinkertaistunut vuoden 2017 aikana!

Siinä ne ovat. Vasemman yläkulman matalassa Elfa-korissa ovat kaikki ne langat, jotka eivät ole fingering-paksuisia sukkalankoja. Siellä on sulassa sovussa uusiseelantilaista merinovilla-opossumisekoitetta (yllätystuliainen ja -lahja yhdeltä uskolliselta testineulojaltani), Riihivillan Aarnia ja Tukuwool Sockia, käsityövaihtolaatikosta sytomyssyjä ajatellen hamstrattua beigeä Just Soyaa, jämiä vähän paremmista sport-sukkalangoista ja löytöjä SPR:n Kontista (harmaata Novita Bambua, yhtälailla harmaita Novita Wellamoita - merkki, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan, mutta joka vaikutti novitalaiseksi 100 % villaksi oikein kelvolliselta -, valkoista Novita Bambinoa ja kerä mustaa Gjestal Maijaa). Yksistään tuossa onnettomassa korissa oli lähes 1,5 kg lankaa. Auts.

Elfa-korin alapuolella kuvassa on 11-litrainen Smart Store -laatikko, jossa nykyään varastoin kaikki alle 50-grammaiset fingering-sukkalankajämät. Tuon laatikon sisältöä en tullut punninneeksi, mutta kyllä siinä vaarmasti vähintään puolisen kiloa oli. Nämä eivät ole mikään ongelma, vaan suuri ilon ja inspiraation lähde!

Vapaasti lattialla makoilevat ylärivissä teollisesti värjätyt fingering-sukkalangat ja niiden alapuolella käsinvärjätyt. Oikeassa alanurkassa olivat kuvanottohetkellä ainoat keskeneräiset työt: kirjoneulesukat Novita Venlasta ja huivinalku jostakin huippupehmeästä iKKe-ihanuudesta. Sittemmin sukat ovat valmistuneet (ei julkaisukelpoista materiaalia toistaiseksi) ja huivinalku sai purkutuomion oltuaan pitkälti yli puoli vuotta ufoutuneena.

Fingering-sukkalankoja (yli 50-grammaiset jämät mukaan lukien) on nelisen kiloa. Niiden kotimaisuusaste on ilahduttavan korkea: teollisesti värjätyistäkin osa on edes nimellisesti kotimaista (Novita Venlaa ja Kirjo-Pirkkaa), käsinvärjätyistä vain viime kesän Amsterdamin reissulta matkamuistoiksi ostetut kaksi vyyhtiä Undercover Otterin sukkalankaa on ulkomailla värjättyjä. Loput ovat Kraft Hand-Dyediä, Lanitium ex Machinaa, iKKeä, Hopeasäiettä, Handua, Puffaa, Louhittaren Luolaa ja onpa mukana myös Zelda's Dippins ja Lai-la-lai Yarnzkin.

Lankavaraston laatu on siis mitä mainioin, ja kaikki tulee varmasti neulottua. Vaan on lankaa ihan liikaa, vähintään se puolet. Niinpä päätin toimeentua ja aloittaa tuosta kaikkein epämääräisimmästä erästä eli ei-fingeringeistä. Ensi alkuun pyöräytin Just Soya -langoista kolme sytomyssyä omalla Lupaus-mallillani.

Kaikki kolme myssyä on neulottu ohjeesta poiketen 98 silmukalla ja 2,5- sekä 3,0-millisillä puikoilla. Aloitusreunoihin päätin neuloa pienenpienen kasvikuitujämälankapussin pohjalta löytyneet nöttöset puuvilla- ja bambulankoja tuomaan vähän eloa "pirteeseen peikeen". Valkoinen ja tummanruskea reunus sen asian ajoivat, vaan tuo haaleanvirheä näyttää vähän onnettomalta. Neljästä Just Soya -kerästä jäi jäljelle enää puolikas, joka odottaa vain sitä, että saisin ensin neulottua harmaasta Novita Bambusta yhden yksivärisen sytomyssyn. Lopuista jämistä voisi värkätä vielä vihonviimeisen, vaikkapa raidallisen sytomyssyn. Enää puuttuu se riittävän inspiroiva malli harmaalle Bambulle.

Näiden kolmen Lupaus-myssyn myötä tulin ihan vahingossa ottaneeksi vastaan Lankapirtin Matleenan perinteisen alkuvuoden haasteen neuloa sytomyssyjä ystävänpäiväksi. Jospa sen haasteen myötä saisin neulottua myös nuo edellä mainitut loputkin kasvikuitulankani hyvään tarkoitukseen sen sijaan, että hilloaisin niitä tilan tukkeena lankavarastossani.

Viestejä hiljaiselosta

Neule- ja blogirintamalla on ollut viime viikkoina minun osaltani poikkeuksellisen hiljaista. Olenhan minä jotain välillä neuloskellut, ja kolme sukkaohjetta (vanhin tammikuulta, jumankekka!) odottaa sopivaa julkaisuaikaa - vaan se ei ole nyt eikä seuraavaan kahteen kuukauteen, sillä koko sukkia neulova maailma keskittyy tulevana lauantaina alkavaa Tour-de-Sock -kisaan. Pitänee julkaista jokin ohje kisanjälkeisestä sukkakrapulasta kärsiville, ja pari muuta vielä vähän myöhemmin.

Touria odotellessa päätin pusertaa loppuun jo kevättalvella Holst Garnin Coastista aloitetun Breathing Spacen, joka oli jäänyt ainakin pariksi kuukaudeksi vaiheeseen, jossa ensimmäinen hiha oli puolivälissä. Takkuinen oli senkin puseron loppusuora, sillä neulekäsialani vaihtelee sekä tietoisesti että tiedostamattani, ja ensimmäinen yritys jatkaa puolikasta hihaa johti vain purkamiseen turhan löysän käsialan vuoksi. Tahtia hidasti entisestään epäusko projektin onnistumisesta - mutta lopulta paidasta tuli odotuksia paljon parempi.

Niin, siinäpä se koivupöllin nokassa lepäilee viikattuna, päällään loppulangoista (melkein kahteen kertaan) neulottu kauluritötterö. Pitäisi saada kuvattua, mutta kukahan kuvaisi. Inhoan kuvattavana olemista ihan yhtä paljon kuin ennenkin, enkä ole jaksanut ruveta säätämään kolmijalan ja vitkalaukaisimen kanssa. Tätä menoa paita jää kuvaamatta ja käyttämättä vähintäänkin ensi vuoden savolaiseen retriittiin saakka. Mutta onpahan nyt neulottu jokavuotinen kiintiövaate, loppuvuodesta voinkin neuloa pelkkiä sukkia. Ja ehkä muutamat lapaset, pipon ja huivin.

Paidan ja kaulurin jälkeen iski paha neulejumi. Nolla keskeneräistä neuletta ja pari liian alkutekijöissään olevaa sukkamalli-ideaa eivät auttaneet asiaa. Epämääräisen levoton olo piti kuitenkin jotenkin saada taltutettua, joten päätin neuloa kaikki paksulankajämät ja muutaman ohuemmankin peittotilkuiksi.

Langat riittivät yhdeksään 20 cm x 20 cm -kokoiseen tilkkuun, jotka toimitan eteenpäin hyväntekeväisyyspeittoihin käytettäviksi. Voisin koota itsekin peiton, mutta puuttuvia 11 tilkkua saisi odotella luvattoman kauan, sen verran vähän enää neulon sellaisia lankoja, joiden jämät ohjautuisivat tilkkukäyttöön. Oma mieleni keventyi kummasti, kun sain mieltä vaivanneet epämääräiset langanloput kulutettua hyödyllisesti. Neulejumikin helpotti, ja tilkkujen jälkeen oli mukava tarttua unelmanpehmeisiin, käsinvärjättyihin lankoihin sekä valmiiseen huiviohjeeseen.

Ihan perus

Tulin ostaneeksi joskus tammi-helmikuussa kirpputorilta kahden euron lankapussin, jossa oli toistasataa grammaa Regia Activea valkoisena ja intensiivisen turkoosina. Ajatuksissa oli testata tuo "avaruusteknologialanka" (sellaiseksi muistelen Activea joskus tituleeratun) neulomalla muutamat juhlavuoden vauvasukat KYS:ssa tänä vuonna syntyville jaettavaksi. Langan kuitukoostumus kyllä arvelutti, sillä en ole suuri tekokuitujen ystävä, ja niitä tuossa langassa on yli puolet.

Kun lopulta toimeennuin asian äärelle, kuulin, että KYS:n vauvasukkakiintiö koko vuodelle olikin jo täynnä. Vaan eipä hätää, kun samaan hengenvetoon tiedotettiin, että syöpäosastolla otettaisiin kiitollisina vastaan ihan aikuisten kokoisia villasukkia potilaille annettavaksi. Mikäs sen parempaa, neuloa kerralla koko lankasatsi hyvään tarkoitukseen, eikä tarvitsisi nyhertää mitään miniatyyrikokoista.

Hetken aikaa pyörittelin ajatuksissani erilaisia kirjoneulevaihtoehtoja, mutta lopulta päädyin ihan tavallisiin perusraitasukkiin:

Sukat on neulottu 2,75 mm puikoilla, 56 silmukalla ja 3 o, 1 n -joustinneuleella, kantapääkäännös on pyöreä ja kärjessä nauhakavennus. Kylläpä olikin kerrassaan outo fiilis neuloa pitkästä, pitkästä aikaa niin perussukat kuin olla ja voi, ja vielä tuollaisesta paksummasta langasta! Rehellisyyden nimissä on todettava, että tylsäähän se oli, ja puoliväkisin pusersin sukkaparin valmiiksi Sock Madnessin ensimmäisen kisakierroksen loputtua osaltani. En erityisemmin pitänyt Activen neuletuntumastakaan, se kun oli kuin mikrokuituista siivousliinaa olisi käsitellyt. Vaan valmiit sukat ovat kyllä pehmeät ja kutittamattomat, ja toivottavasti myös lämpimät, joten ne lienevät oikein sopivat syöpäosastolle lahjoitettaviksi.

Hyväntekeväisyysähky

Olen aina elänyt fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti turvattua elämää. Minulla on ollut omakohtainen tarve jakaa omasta hyvinvoinnistani edes pienin teoin niille, joita elämä koettelee. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kärsiä enenevässä määrin hyväntekeväisyysähkystä. Olen neulonut vuosien varrella lukemattomiin keräyksiin, lahjoittanut rahaa kuukausilahjoittajana tai kertaluonteisesti ja ostanut erilaisia tukituotteita. Tänä vuonna ovellani on käynyt feissari houkuttelemassa kuukausilahjoittajaksi Itämeren ja norppien suojelemiseksi, minulle on soitettu Koulurauha- ja Freestyle-kannatuslehtien tilaamiseksi (ensimmäinen koululaisten kriisipuhelimen rahoittamiseksi, jälkimmäinen peruskoululaisten päihdevalistustyön tukemiseksi). On ollut nälkäpäivää, janopäivää, nenäpäivää, on ollut Roosa Nauhaa ja SPR:n keräyksiä Haitin maanjäristyksestä kärsiville ja Syyrian Aleppon lapsille. Operaatio Joulun Lapsi keräsi joululahjoja Euroopan köyhille lapsille ja parhaillaan MLL kerää valtakunnallisesti varoja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakortteihin. Hope-yhdistys, Lions Club ja Nuorkauppakamari yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa keräävät kukin tahollaan joululahjoja paikallisille vähävaraisille lapsiperheille. Olisi mahdollisuus neuloa sukkia ensi vuonna syntyville lapsille, 100 vuotta täyttäville veteraaneille, Suomen puolesta sodissa taistelleille virolaisille, asepalvelusta suorittaville tai vaikkapa oman kaupungin maaseutualakoulun oppilaille.

Kun keräyksiä ja tempauksia on koko ajan enemmän ja enemmän ja niitä tulvii joka tuutista aina sosiaalisesta mediasta ja televisiosta oman puhelimen kautta omalle kotiovelle asti, tulee ähky. Miten ihmeessä niistä kaikista tärkeistä kohteista pystyisi valitsemaan ne, joihin eniten haluaisi osallistua, kaikkeen kun ei hyvällä tahdollaankaan veny. Kun saturaatiopiste on saavutettu, tekee mieli olla osallistumatta enää yhtään mihinkään. Mutta vielä tänä vuonna päätin saada edes jotain itsetehtyä aikaiseksi Joulupuu-keräykseen, ihan vain siksi, että siitä on tullut minulle joulunalusperinne.

Woolly Wormhead lahjoitti Trumpin vaalivoiton jälkeisessä shokissa yhden omista ohjeistaan maksutta jakaakseen iloa tuona synkkänä päivänä. Minä nappasin omaan kirjastooni Quynn-pipon ohjeen, ja Pay it forward -hengessä neuloin ohjeella pipon kirpputorilta löytämästäni tummanruskeasta Hjertegarn Lima -villalangasta. Yksivärisyyttä rikkoakseni ja mallin muotoa korostaakseni tein reunaan harmaita raitoja Sandes Garnin Peer Gyntin jämällä. Isoimmalla koolla (96 silmukkaa) ja 3,5 mm puikolla tuli pienehköön aikuisen päähän tai lapselle sopiva pipo.

Samaisesta Hjertegarnin Lima -erästä riitti pipon lisäksi lapasiin. Malliksi valikoitui maksuton Sydänmaa.

Mallissa houkutteli erityisesti ns. intialainen peukalokiila, jota en ollut aikaisemmin tullut kokeilleeksi. Malli on kapea ja ohjeen mukaisena toteutettuna melko pitkä. Helppohan tuota olisi ollut lyhentää, mutta noudatin tällä kertaa orjallisesti ohjetta ajatellen, että onhan niitä pitkäsormisiakin lapasentarvitsijoita - jospa sellainen löytyisi kaupungin sosiaalitoimen asiakasperheiden joukosta.

Tällä kertaa Joulupuu-osallistumiseni typistynee pipoon, lapasiin ja aikaisemmin neulomiini lasten sukkiin. Voisin tietysti käyttää ajan sijasta rahaa ja hankkia lisäksi ostolahjoja, mutta rehellisesti sanottuna inhoan lahjojen ostamista. On riittävän tiukassa saada ostettua omille lapsille pari-kolme lahjaa jouluksi, muillehan en lahjoja annakaan.

Enpä olisi uskonut, että olisin joskus niin väsynyt, etten jaksaisi oikein innostua mistään hyvän tekemisestä. Vaan niin on sekin päivä nyt nähty.

Minä ja Sulo Vilén

En ole enää aikoihin ollut taipuvainen ns. vilenismiin, ostamaan "kun halavalla sai". Aina silloin tällöin tuo Tankki täyteen -sarjan eeppinen pipopää herää kuitenkin sisälläni ja hairahdan. Viimeksi niin kävi SPR:n Kontissa, jossa bongasin kaksi kerää rusehtavankirjavaa Regian Galaxy coloria varsin edulliseen 3 euron yhteishintaan. Regia on kyllä suosikkini teollisesti värjättyjen sukkalankojen luokassa, mutta milloinkahan opin, ettei edes laatulankaa kannata ostaa halvalla, jos väri ei herätä erityisiä intohimoja.

Poishan ne vilenismiostokset piti kuitenkin neuloa. Sopiva kohde löytyi, kun kälyni haastoi minut neulomaan sukkia AFS-vaihto-oppilasjärjestön joululahjakeräykseen.

Ensin neuloin lapasjulkkarireissussa helminauhasukat yhdessä tummanruskean Kraft Hand-Dyed BFL Sockin kanssa. Löperösti tuli neulottua, kun 72 silmukalla ja vakiopuikoilla tuli kokoluokan 40-41 sukat. Jokusen virheenkin onnistuin niihin neulomaan. Melkein tekisi mieleni kiteyttää sukat klassisesti toteamukseen paska homma, mutta tulipahan tehtyä.

Toiset sukat päätin neuloa napakammin, mutta edelleen 72 silmukalla. Kirjava lanka ei antanut paljon mahdollisuuksia hienoihin kirjoneulekoukeroihin, niinpä päätin ottaa jonkin todella yksinkertaisen mallineuleen luotto-opuksestani Suuresta Kinnaskirjasta. Kaveriksi nappasin luonnonvalkoista Regiaa. Eipä tästäkään parista jää jälkipolville muuta kerrottavaa kuin se, että napakasti neulominen kannattaa, tulee paljon siistimpää jälkeä. Kokoluokka sukilla lienee 37-38.

Mitä opimme tästä? Ei tule minusta ja Sulo Vilénistä kavereita.

Velipojan paksukat

Neuloin aikamiesveljelleni viime talvena liekkisukat. Kun kävin veljeni luona kesällä, näin sukkien olevan täysin päreinä päkiän kohdalta: mitä ilmeisimmin äidin jämälankavarastoista nappaamistani langoista punainen olikin ollut vahvistamatonta (luultavasti Novita Woolia), eikä sellainen tietenkään kestä veljeni sukissa ohikiitävää ajatusta pidempään. Niinpä päätin neuloa hänelle uudet kirjoneulesukat, joihin sopivat langat löysin paikalliselta kirpputorilta sopuhintaan (2 x 100 g Novita Nallea yhteishintaan 3 €).

Mallineuleen nappasin Suuresta Kinnaskirjasta, ja niin sitä mentiin 70 aloitussilmukalla, vahvistetulla ranskalaisella kantapäällä, jalkapohjakiilalla ja nauhakavennuskärjellä. Yksivärisissä osissa käytin 2,25 mm puikkoja ja kirjoneuleessa 2,75 mm puikkoja; tummanharmaata lankaa kului muistiinpanojeni mukaan 88 g ja luonnovalkoista 46 g, sukkien kokoluokka on toivottavasti siellä 42-43 hujakoilla. Tuhdit sukat tuli, ja toivottavasti kestävät edes hieman kauemmin kuin liekkisukat. Tiedän kyllä jo nyt, että tuo meleerattu tummanharmaa tulee puskemaan käytössä kiitettävän määrän valkoista nöyhtää pintaansa, mutta tuskinpa se sukkien käyttäjää haittaa.

Sen verran jäi jämiä, että yhdessä mustan Nalle-jämän kanssa niistä riitti pariin lasten sukkia.

Näiden sukkien speksejä en enää muista, lienenkö luonut 48 silmukkaa. Ulkomuistista yritin tehdä broken seed stitchiä raidoiksi, mutta taisin muistaa sen väärin, kun lopputulos on tuollaista verkkomaista pintaa. Ihan kivat tuli kaikesta huolimatta, ja tärkeintä oli saada Nalle-jämiä pois viereksimästä. Koska omassa perheessäni minun koon 37-38 jalkani ovat ne pienimmät, nämä kokoluokkaa 33-34 olevat sukat menevät johonkin keräykseen joulun alla.

Jämähdys eli taas sitä mennään

Niin saavutettiin taas se saturaatiopiste, jossa sukkalankajämiä alkoi olla vähän turhankin laaja valikoima jemmassa. Tuli pakottava tarve neuloa niistä ensialkuun yhdet kirjoneuleraitasukat.

Perinteiseen tyyliin mentiin tälläkin kertaa varresta varpaisiin 72 silmukalla ja 1,75/2,25 mm puikoilla sekä ranskalaisella kantapäällä ja nauhakavennuskärjellä. Kuvioita nappasin epämääräisten muistiinpanojen papereistani, niihin kuviot ovat päätyneet eri kirjoista tai olen muokannut valmiita kuvioita sopimaan johonkin silmukkamäärään, tässä tapauksessa 8 silmukan kuvioleveyteen. Sinne upposi niin harmaata ja luonnonvalkoista Novita Venlaa, sinistä Regiaa, helmenharmaata Jawollia, vihreänkirjavaa Opalia kuin haamunharmaata Kraftiakin. Valitettavasti vain sininen lanka loppui käytännössä kokonaan (siitä jäi sopiva pätkä parsinlangaksi miehen Skandium-sukkiin), muita lankoja jäi nöttöset edelleen pyörimään jämälankapussiin. Eihän sellainen sovi, joten perästä kuuluu.

Sukista tuli kokoluokkaa 38 ja alunperin kaavailin lahjoittavani ne Hope-yhdistyksen villasukkakeräykseen. Kävin kuitenkin jo viemässä parit muut sukat Hopelle, ja voikin olla, että nämä myyn (sikäli mikäli joku ne ostaa) kuopuksen leirikouluvarainkeruun nimissä. Mieluummin myyn itse neulomiani sukkia kuin niitä iänikuisia keksejä / karkkeja / vessapaperia / pesuaineita / Pilkkoset-tuotteita / mitäikinä. Lipastonlaatikossa on muutamat muutkin sukat, jotka voisi myydä, ja tuoton laittaa lyhentämättömänä leirikoulurahastoon. Viisienkin sukkien myynnillä tulisi kuitattua aika monen keksi- ja toffeerasian myyntituotto...

Turvaa lonkeroista

On se jo niin nähty: olen helppo saalis hyväntekeväisyyskäsitöihin haastaville. Tällä kertaa innostuin, kun neulojatoveri kyseli innokkaita Turvalonkeroiden virkkaajia. Vaikea oli olla innostumatta, kun keräys kohdistui omaan lähisairaalaan ja vapaaehtoinen kuriirikin oli jo valmiina. Hetken aikaa olin ymmälläni lankavarastoni äärellä, Turvalonkeroihin kun sopii parhaiten sileät kasvikuitulangat ja minulla puuvilla- ja bambulankajämiä oli jäljellä enää 47 g. Vaan mielikuvitusta venyttämällä ja osan langoista kaksinkertaisena virkkaamalla sain aikaan pienen vihreän lonkeroisen:

Tämän ensimmäiseni virkkasin pitkälti ohjeen mukaan 3 mm koukulla (silmät ohuemmista langoista 2 mm koukulla) ja sain lankoja kulumaan 20 g. Aika monta vihreää puuvilla- tai puuvilla-bambusekoitenöttöstä sainkin kulutettua loppuun ihan viimeiseen metriin ja hyvä niin.

Lonkerovirkkuu jatkui savolaisessa neuleretriitissä, jonka tunnelmapaloja voi käydä ihastelemassa esimerkiksi tuolla ja tuolla. Ensimmäisen linkin takaa löytyy myös retriittiläisten yhteinen mustekalaparvi, joista minun tekemiäni on tässä esitellyn lisäksi toinen vihreä sekä pitkälonkeroisempi tummanpunainen. Ne virkkasin lahjoituslangoista, enkä tullut ottaneeksi tekeleistäni omia kuvia ollenkaan.

Retriitistä puheenollen: olihan taas kertakaikkisen hauska viikonloppu! Tänä vuonna mukana oli paljon uusia neulojatuttavuuksia, mikä oli yksinomaan hieno juttu. Retriittitunnelma vei taas kerran mukanaan siinä määrin, että neulominen jäi vähemmälle (parin turvalonkerovirkkuun lisäksi neuloin viikonlopun aikana vain muutaman kerroksen kirjoneulesukkaa sekä muutaman vaakapeittotilkun lahjoituslangoista), mutta kukapa nyt neuleretriittiin neulomaan (tahi nukkumaan) menisikään...

Koska tänä vuonna nimi-/tunnistelaput olivat kaulaan ripustettavaa mallia, ompelin kaapin kätköistä kaivelluista tarvikkeista itselleni omaan värimaailmaani sopivan avainkaulanauhan, jonka pituutta voi säätää. Tästä taitaakin tulla Wirallinen retriittinauha, sillä töissä roikotan avaimiani mieluummin vähemmän roiskeita imevästä materiaalista tehdyssä mainosnauhassa.

Saatoin minä retriitissä myös lähes tuplata lankavarastoni:

Ihan rahan kanssa ostin viisi vyyhtiä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia, kolme harmaata (Black Mamba, Scorzonera ja Phantom) sekä kaksi tummanruskeaa (Trial&Error-versioita väristä Robusta, joka on näitä minun uniikkivyyhtejäni hieman enemmän keltaiseen taittava tummanruskea). Pinkin Handun perussukkalangan ja ruskea-vihreä-oranssiraidallisen Stepin vaihdoin neulomuksiin, vihreäkirjavat sukkalangat nappasin lahjoituspöydästä.

Hyvä on nyt neuloja neuloa sydämensä kyllyydestä kauniista laatulangoista.

Miniapupupu

Seijasisko haastoi minut tekemään turvalelun Oulun Heikinharjun pakolaiskeskukseen toimitettavaksi. Tartuin haasteeseen vähän epäröiden, sillä lankavarastoni alkaa olla aika niukka, eikä se sisällä enää kovinkaan paljon ylimääräistä lankaa. En toisaalta halunnut ostaakaan lisää lankaa, haluanhan edelleen kokeilla, miten pienellä lankavarastolla oikeasti pärjään. Aika nopeasti kuitenkin sain idean fingering-jämistä neulotusta minikokoisesta Apupupusta, ja sitä piti lähteä kokeilemaan.

Minun pikkupupuseni on neulottu kokonaan pyörönä, täysin saumattomasti. Aloitin jaloista samaan tapaan kuin kärjestä aloitettavat sukat ja päälaen sekä kädet (etukäpälät?) silmukoin kiinni. Puikkokoko oli oman löysän käsialani mukaillen 1,75 mm. Vähän muotopuoli tästä veijarista tuli, mutta se toivottavasi lisää vain persoonallisuutta. Pituutta pupusella on noin 25 cm ja jämälankoja kului noin 26 g. Punaisen ja vadelmanpunaisen jämän sain kulumaan viimeiseen metriin asti, muita lankoja jäi vielä pienet nöttöset.

Eihän tämä mikään sylihalittava ole, mutta pieneen käteen sopiva pehmokaveri kumminkin: toivottavasti se tuo jollekin lapselle iloa ja lohtua haasteellisessa elämäntilanteessa. Minä olen tyytyväinen siitä, että sain pitkästä aikaa tehtyä jotain hyväntekeväisyyteen ja samalla kokeiltua tätä pupumallia saumattomana. Aikamoista näpertämistähän se oli näin pienessä koossa, mutta lopputulos on ihan mainio.

Sukkahulluutta tai sitten ei

Tänäkin vuonna kisataan kansainvälisessä Sock Madness -sukanneulontakisassa. Minä olin jo hyvän aikaa sitten päättänyt, etten halua varsinaiseen kisaan mukaan, mutta ohjeet olisi mukava saada samaa tahtia kisailijoiden kanssa. Sen mahdollisti ensimmäisen kierroksen SlipStripeSpiral -sukkien neulominen vähintään puolivalmiiksi (mutta ei kuitenkaan valmiiksi asti) ja raportoiminen kahden viikon määräajassa. Minun sukkani valmistuivat kyllä ennen määräajan umpeutumista, mutta raportoin ne keskeneräisinä välttääkseni kisajoukkueeseen joutumisen.

Sukat neulottiin varpaista varteen ja niissä oli minulle uusi (oikein mieluinen) aloitustapa sekä ns. sweet tomato heel -kantapää, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Kantapään lyhennetyt kerrokset olisi pitänyt neuloa hankalasti ylimääräisten kilkkeiden kera, minä vanhana huijarina analysoin tekniikkaa hieman syvällisemmin ja toteutin sen itselleni helpommalla tavalla. Lopputulos on siis täsmälleen sama kuin ohjeessa, juuri niin kuin kuuluukin, se vain on saavutettu ilman ohjeessa mainittuja apuvälineitä. Kantapää oli kyllä ihan mukavaa neulottavaa, mutta ei se mikään istuvuuden riemuvoitto ole, ainakaan yhtään rintavampaan jalkaan.

Langoiksi valikoituivat lankavarastoni ainoat perussukkalangat, kirpparilta löytämäni auringonkeltainen Lang Yarnsin Jawoll Superwash ja paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta nappaamani vuosikertalanka (made in W. Germany!) likaisenvihreä Schoeller Esslinger Viva, puikkokokona minulle vakio 1,75 mm. Vihreää sain kulumaan kokoluokan 38-39 sukkiin 44 g ja keltaista puolet vähemmän. Aika retro väritys näissä, ja kuosi kuin vaarin kalsareista, mutta tulipahan tehtyä. Eivätköhän nämäkin sukat käyttäjänsä löydä viimeistään jonkin hyväntekeväisyyskeräyksen kautta.

Vaan kyllä on aikoihin eletty, kun kisasukat ovat vasta maaliskuun toinen valmistunut käsityö. Se ensimmäinen oli jämälankanorjalaismyssy:

Tässä myssyssä on luksusta kerrakseen: The Uncommon Threadin Posh Fingeringiä, Hopeasäikeen Cashia ja Lanitium Ex Machinan Basic Sockia. Ja taas on kulutettu pieniä jämälankanöttösiä vähemmäksi.

Lankavarastoni pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Mitä pienempi lankavarastoni on, sitä vapautuneempi olen, sillä yht'äkkiä minulla ei olekaan mikään kiire neuloa. On oikein mukavaa ja ehkä terveellistäkin päästä irti lähes pakkomielteenomaisesta neulomisesta ja ryhtyä harrastamaan kenties jotain ihan muutakin. Hetken harkitsin, että alkaisin kirjoittaa kantaaottavia blogikirjoituksia minua ihmetyttävistä asioista, mutta taidan sentään armahtaa käsityöblogini lukijoita siltä riesalta. Uutta blogia tuskin perustan.