Kesäyössä

Näin talviaikaan siirtymisen kunniaksi voinkin esitellä lähes kaksi vuotta sitten Tuhansien villasukkien maa -kirjaan suunnittelemani mallin, joka sain nimekseen Kesäyössä.

Ensin oli - kuten niin usein aiemminkin - hahmotelma kirjoneuleraidasta. Sen reunoissa oleva lehtikuvio houkutteli suunnittelemaan samaa aihetta toistavan palmikkokuvion. Jokin lisähaaste suunnittelulle oli tarpeen, joten päätin suunnitella palmikkokuviot molempiin sivuihin niin, että ne yhdistyisivät kauniisti jalkaterän päällä. Kun sain kuvion mielestäni toimimaan, päätin, että muita jekkuja ja jippoja ei tähän malliin tarvitsisi upottaa. Paitsi että taisin jotain säätöä kehittää sukansuun joustimeen?

Kuva: Kati Länsikylä

Alkuperäinen mallipari on tuo yllä olevan kuvan etualan vihreä. Harmikseni siitä parista ei ollut ammattikuvaajan ottamien kuvien joukossa yhtään kuvaa yksinään, ja omat dokumentaariset otokseni ovat julkaisukelvottomia.

Tästä toisesta sinapinvärisestä parista sentään sain otettua siedettävän kuvan, jossa näkyy olennaisimmat. Kirjoneuleessa on kukkakuvion keskellä helmiä, mutta kukaan ei estä neulomasta kukan keskustaa kuviovärillä helmen pujottelun sijaan. Näissä sukissa on ihan tavallinen ranskalainen kantapää vahvistetulla kantalapulla ja nauhakavennuskärki. Muista kirjan ohjeista poiketen tähän malliin on vain kaksi kokoa, joissa molemmissa käytetään samaa palmikkokaaviota - olin sanalla sanoen liian laiska enää suunnittelemaan useampaa palmikkokaaviota, vaikkei se varmaankaan ylettömän vaikeaa olisi ollut.

Tämäkin malli voisi olla aika kiva ihan vain yksivärisenä, ilman kirjoneuletta. Silloin ehkä pitäisi vähän katsella, miten sukansuun joustimen asemoisi suhteessa kirjoneuleeseen, tai pitäisikö se tehdä kokonaan toisentyyppiseksi.

P.S. Käyttämäni langat ovat silkkaa ihanuutta: Lanitium ex Machinan, KVG Woolworksin ja Louhittaren Luolan sukkalangoilla nyt ei vaan voi rumaa tullakaan.

Sukkajumalattaren kesä

Otsikossa on rutkasti sarkasmia.

Olen viime kuukausina keskittynyt esittelemään blogissani Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja ja niiden taustoja. Minua muualla sosiaalisessa mediassa seuraavat saattavat jo tietää, mitä ajatuksia kirjan tekeminen ja julkaisu sekä sitä seuranneet viikot ja kuukaudet ovat minussa herättäneet. Ei niistä sen enempää kuin se, että suunnitteluinto on ollut kokonaan kadoksissa, ja olen viettänyt kesäni neuloen sukkia joko muiden suunnittelijoiden malleilla tai ihan vain autopilotilla jämälangoista. Tässä postauksessa olkoon kooste kesän neulomuksista; esittelemättä jääkööt vielä ne sukat, joista on ohje tulossa joskus ja jonnekin.

Tämän sukkaparin olen näköjään neulonut jo huhtikuussa vaaleanvihreästä Neuleunelmia-sukkalangasta (värisävy Kesäheinä) ja sammalenvihreästä iKKen Woolly Sockista (värisävy Ruth). Olin joskus hahmotellut ruutupaperille tuon pääkuvion ja päätin kokeilla, miltä se näyttää neulottuna. Kaveriksi piirtelin kuvioraidat alkuun ja loppuun sekä niitä mukailevan pohjakuvion. Ei vaikuuttanut, joten tämä malli jäi kokeiluasteelle.

Kokeilun piikkiin meni myös tämä malli:

Periaatteessa ihan kiva, mutta kovasti yksinkertainen malli, jossa testasin tuollaisen kalanruotokuvion käyttöä kasvihenkisesti. Tämä malli olisi kyllä ihan mahdollisuuksien rajoissa kirjoittaa ohjeeksi asti, mutta tästä seurasi samantyylinen kehitysversio, josta itse pidin enemmän ja josta aion joskus ohjeenkin kirjoittaa. Vaan voisihan tästäkin, samoilla lämmöillä? Kokeilupariin käytin tummanharmaata Regiaa ja ruohonvihreää Austermann Stepiä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, tänä kesänä Tour-de-Sockia ei kisattu, vaan järjestäjäosapuoli emännöi yhteisneulontaa. Ensimmäisen etapin malleista valitsin työn alle Claire Ellenin Thorinin, ja haastoin itseni noudattamaan ohjetta, vaikka mieli olisi tehnyt muokata sitä vähän sieltä ja täältä.

Lanka on turkoosia Hjertegarn Sock 4:ää, jota neuloin nyt ensimmäistä kertaa. Ihan OK, mutta kylläpä nämä tasaväriset, teollisesti värjätyt langat ovat visuaalisesti aika tylsiä, kun on tottunut käsinvärjättyjen elävyyteen. Pitkästä aikaa neuloin ihan rehellisiä palmikoita, ja pienen alkukankeuden jälkeen se oli oikeastaan varsin mukavaa - voisihan tuota toistekin...

Toisella etapilla yhteisneulonnan aiheena oli vaihtoehtoinen rakenne. En innostunut ehdolla olleista malleista, vaan päätin neuloa Sybil R:n Tipsy Toe Socks -mallin vähän omiani soppaan heitellen.

Langaksi valikoitui viimeisimmän savolaisen neuleretriitin lankalotosta käteen jäänyt Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Camo, se kun oli ainoa kirjava tai raidoittuva lankani. Seurasin ohjetta lähinnä vinon varvasosion ajan, siinäkin tein kaikki lyhennetyt kerrokset varjosilmukoin. Sen jälkeen pistelin menemään ihan omasta päästäni.

Kantapää on taas kerran Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi/bumerangi, se kun on niin helppo ja kuitenkin istuva näihin varpaista aloitettaviin sukkiin. Joustimen sijaan neuloin sukansuun poikittain aina oikein -neuleena samaan tapaan kuin Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallissa Varjoa ja Valoa.

Sittenpä oli vuorossa Anna Langen On the fence:

Tämän mallin osalta en voinut vastustaa kiusausta muokata kirjoneulekuviota hieman, jotta se on kaikin puolin jatkuvaa siksakkia. Lankoina käytin tummansinistä ja vaaleanharmaata Hjertegarnin Aloe Sockwoolia, ja loin 80 silmukkaa miesten sukkia ajatellen. Varressa vähentelin parissa erässä 72 silmukkaan. Oikein mainiot sukat kokoluokkaa 43, ja päätynevät aikanaan vanhapoikaveljelleni, joka on kova kuluttamaan villasukkia puhki.

Työkaverini kaipaili eskariin menevälle pojalleen ohuita, kutittamattomia villasukkia. Minä lupasin yrittää tehdä mittojen mukaan jonkinlaiset raitasukat jämälangoista.

Ensimmäiseen pariin sain kulutettua reilut puolentusinaa jämäpalleroa, ja äiti raportoi pojan sekä tykänneen sukistaan että nukkuneen ne jalassa nyt paljon tavallista paremmin. Mikä ihana palaute! Neuloin sukat normaalilla neuletiheydelläni ja 56 silmukalla niin, että terä on kantapää mukaan lukien noin 19 cm pitkä. Oikein sopusuhtaiset sukat tuli, ihan yllättäen, sillä en ole aikoihin neulonut lasten sukkia.

Koska nuoretmiehet todistetusti kasvavat kuin rikkaruohot (allekirjoittanut on jo jäänyt oman perheensä lyhyimmäksi seiskaluokkalaisen venähdettyä niin, että ohittaa pituudessa pian 4 vuotta vanhemman isoveljensäkin), päätin neuloa samaiselle eskarilaiselle toiset, vähän isommat sukat odottamaan sitä hetkeä, kun jalka on kasvanut ulos edellisistä sukista. Nämä sukat neuloin vihreistä jämälangoista (Austermann Step sukansuun joustimissa, raitoina ystäväni värjäämää tummanvihreää Vole's Nest Merino Sockia sekä Lanitium ex Machinan Merino Twist Sockia värissä Sapling) jokseenkin Tuhanisen villasukkien maa -kirjan Suunnaton tie -mallilla, ilman kirjoneuleosioita tosin. Silmukoita sukissa on 60 ja jalkaterässä pituutta ehkä sellaiset 20-21 cm.

Aina ei raitasukista tule varsinaisesti kaunista jälkeä.

Tummanharmaan Regian ja Camo-värisen Väinämöisen yhdistelmä näyttää lähinnä likaisilta sukilta, mutta en viitsinyt purkamaankaan ruveta, kun sen huomasin. Jospa nämäkin raitasukat jotakuta lämmittäisivät; kantapäähän neuloin taakse lisäyksiä ja käännös on neulottu leveänä tummanharmaalla. Rakenne on sama kuin esimerkiksi Rakkautesi jäljet -sukissa, joista muuten ei ole kirjassa sellaista kuvaa, jossa kantapään rakenne näkyisi selvästi. Niin kuin ei muuten tässäkään kuvassa, ohohups.

Jossain välissä neuloin jämälangoista taas yhdet Valuva taivas meets Arctic Dawn -hybridisukat, kun en muutakaan neulottavaa siihen hätään keksinyt.

Näihin sain kulumaan vaaleanvihreän Neuleunelmia-sukkalangan jämän lähes kokonaan, ja suurimman osan saman värjärin tummanruskeasta glittersukkalangan vyyhdinpuolikkaasta. Aika kiva yhdistelmä, vaikka tuo glitterlanka olikin karkeaa ja "kuolleeksi" värjättyä toisin kuin kivan pehmoinen vaaleanvihreä serkkunsa.

Olisikohan siinä kaikki tällä kertaa? Paitsi että pitkästä aikaa virkkasin!

Muutimme heinäkuun lopussa (meille) uuteen kotiin, ja sen kunniaksi halusin vihdoinkin ksylitolipastillit esille jotenkin kauniimmin kuin ennen. Meillähän on tuollainen Läkerol Dents -tukkupakkaus (2,5 kg ksylitolipastilleja) aina avoimena jossain keittiössä, että muistaisimme itse kukin ottaa ksylitolipastillin tai pari jokaisen ruokailun jälkeen. Muovirasia on ruma, ja olin ajatellut hankkia jonkin kauniimman tarjoilurasian. Sitten hoksasin, että voisin yrittää virkata myyntipakkaukselle jonkinlaisen päällyksen. Kun miehen jemmoista löytyi tarkoitukseen potentiaalisesti soveltuvaa puuvillanarua, kävin tuumasta toimeen. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta tuli onnistuminen: virkkasin 4,5 mm koukulla rasian ympärille napakasti istuvan lieriön, jonka yläreunan huolittelin rapuvirkkauksella. Nyt rasia on paljon mukavamman näköinen, ja virkatun lieriön voi pujottaa aina uuteen rasiaan, kun entinen tyhjenee. Tuli hyvä mieli, kun ei tarvinnut ostaa mitään, vaan sen sijaan sain hyötykäytettyä yhden varastoissa viereksineen narupalleron näin helposti.

Silmitön talvi

Näin helteisenä heinäkuun päivänä on juuri oikea aika esitellä talven viimoistaan inspiraationsa saanut sukkamalli Silmitön talvi. Sen alkujuuret juontavat jämälankoihini, Louhittaren Luolan Väinämöinen Sportiin värissä Muste ja helmenharmaaseen Vuorelma Vetoon. Lankoja oli sen verran niukalti jäljellä, että tuumasin varpaista aloitettavan mallin olevan se kaikkein käytännöllisin.

Ihan alunperin olin vähän sitä mieltä, että tämä malli on liiankin yksikertainen kirjaa ajatellen, mutta testineulojani olivat tällä(kin) kertaa oikeassa ja minä väärässä, sillä Silmitön talvi on ollut yksi kirjan suosituimpia malleja. Ja mikä ettei, helppoa kirjoneuletta, johon jämälangat ovat omiaan, ja malli, jonka voi kääntää helposti neulottavaksi myös varresta aloittaen. Ja koska kantapään seudussa on vain yhtä väriä, myös sen mallia on helppo vaihtaa.

Kirjan kuvauksia varten päätin neuloa toisenkin parin Regian 6-säikeisistä sukkalangoista. Se pari päätyikin lopulta alkuperäisen sijaan kirjaan asti.

Kuva: Kati Länsikylä

Tässä kuvassa on tavoitettu jotain hyvin olennaista. Siinä on juuri sitä talvista valoa ja jonkinlaista kaihoa. Ja harmaa, se ei petä koskaan.

Silmitön talvi pitäisi joskus neuloa fingeringistä. Sen voisi myös tehdä raidallisena versiona niin, että kantapään alue tulisikin samalla värillä kuin kärki ja sukansuu. Tai ehkä jokin kiva pieni pintaneule olisi paikallaan, sellainen, joka myötäilisi sahalaitaista värinvaihtumisrajaa. Mahdollisuuksia on loputtomasti, neulomisaikaa ei.

Valuva taivas

Valuva taivas on yksi niistä Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista, joita voin neuloa yhä uudelleen ja uudelleen erilaisina variaatioina. Jälleen kerran kaikki sai alkunsa aaltoilevasta kirjoneuleesta, jonka myötä sukansuun väri vaihtuu toiseen ja jälleen kärjessä takaisin. Oleellista oli jälleen kerran se, että kerroksen vaihtumiskohta on mahdollisimman huommamaton sekä kirjoneuleessa että sen muotoja toistavassa pintaneuleessa.

Ihan ensimmäisen parin neuloin valkoisesta ja hernekeitonvihreästä Novita Venlasta jo niin kauan aikaa sitten, että siitä parista otettu kuva on jäänyt edellisen tietokoneeni uumeniin (tai paremminkin jonnekin, johon mieheni on varmuuskopioinut tietokonevainaan tärkeimmät tiedostot). Sen sukkaparin sai ex-työkaverini osana työporukan kokoamaa läksiäislahjaa.

Ensimmäinen julkaisukelpoiseksi hyväksymäni sukkapari syntyi Lanitium ex Machinan Glitter Sockista värissä Ra (oranssi) ja Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Rust (ruosteenoranssi).

Kuva: Kati Länsikylä

Rakastan tämän sukkaparin hehkuvia värejä, jotka olivat osasyynä siihen, että henkilökohtainen jukeboksini soitti korvieni välissä Neljää Ruusua "palava maa ja valuva taivas...". Kirjan pääkuvaksi valikoitui kuitenkin testineulojani upea pinkkivoittoinen sukkapari:

Kuva: Kati Länsikylä

Kantapääksi neuloin Kanteletar-sukkamallistani tutun version, mikä jälkikäteen vähän harmitti, sillä kantapohjan alla olevan kantalapun kavennuslinja ei asetu loppuosastaan kauniisti suhteessa jalkapöydän päällä kulkevaan pintaneulekuvioon. Päätin kuitenkin sietää visuaalisen epäjatkuvuuden sen sijaan, että olisin lähtenyt neulomaan uusia mallisukkia; minulla ei enää ollut Kraftin Rustia jäljellä, ja lisälangan saatavuus oli epävarmaa. Mallin muokkaamisen sijaan neuloin toisenkin parin vaihtoehdoksi kuvauksia varten:

Tämä Lanitiumin langoista neulottu beige-harmaa pari ei koskaan päätynyt kirjaan asti, vaikka omasta mielestäni väriyhdistelmä on harmonisen kaunis. Hiekanruskea Alabaster on hienostunut, ja harmaan bambu-villasekoitesukkalangan hienostunut uniikkiväri suorastaan klassinen.

Kun viralliset, ohjeenmukaiset malliparit oli neulottu, saatoin neuloa samalla mallilla lisää kaikenlaisin muokkauksin, useimmiten korvaamalla pintamallineuleen sileällä ja vaihtamalla kantapäämallia.

iKKen vihreästä BFL Sockista (Plan 9 From Outer Space) ja petroolista Handun glittersukkalangasta neulotuissa sukissa on kantapäänä sama kuin kirjan Rakkautesi jäljet -mallissa. Nämä sukat menivät baby shower -lahjaksi työkaverilleni, jolle syntyi kevättalvella esikoinen.

Toisen työkaverin yllätin rakkaan ystäväni värjäämästä roosasta merinosukkalangasta (virallisesti Vole's Nest Merino Sock värissä Linnea Borealis) ja harmaasta Austermann Stepistä neulotuilla Valuva taivas -sukilla, joissa on kantapäänä mm. Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi- tai bumerangikantapää.

Anoppini puolestaan saanee osana 80-vuotislahjaansa tämän harmaaskaalan sukkaparin, jossa kantapäänä on jälleen kerran minikiilallinen tiimalasi/bumerangi ja lankoina iKKen ihanuuksia, vaaleanharmaa BFL Sock värissä Mithril ja tummanharmaakirjava Woolly Sock värissä Dorian Gray.

Olen siis laskujeni mukaan neulonut tällä samalla kirjoneuleidealla ainakin 6 paria sukkia, mahdollisesti enemmänkin, sillä on hyvin mahdollista, että olen unohtanut dokumentoida jonkin parin. Eikä tuo anopin harmaa pari varmaankaan viimeiseksi jää, sen verran leppoisaa ja kiitollista neulottavaa tämä malli on.

Suunnaton tie

Siihen aikaan, kun suunnittelin ja neuloin Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja, sukkamaailmassa tuntui olevan yksi trendi ylitse muiden: jälkijättöisesti neulottu kantapää. Minä mietin, mikä olisi sellainen syy, että haluaisin sellaisen sukkiini neuloa. Keksin äkkiseltään muutaman syyn:

1. Symmetrinen, kontrastivärinen kantapää. Lyhennetyin kerroksin neulottava tiimalasikantapää ilman välikerroksia on kyllä sellainen, mutta itse en saa lyhennettyjen kerrosten käännöksistä siistejä ilman välikerroksia. Välikerrokset aiheuttaisivat puolestaan kontrastivärisen raidan muiden raitojen väliin.

2. Raidallinen kantapää. Jos haluaisikin tasaraitasukkiin samalla tavalla raidallisen kantapään, sen saa kätevimmin neulomalla kantapään jälkijättöisesti.

3. Pystyraitainen kantapää kirjoneulesukkiin, mikäli haluaa kantapäästä vaikkapa kärjen kanssa identtisen. Moni muukin kirjoneuleinen kantapää voi olla kätevämpää neuloa jälkikäteen.

Kiilatonta jälkijättöistä kantapäätä en sen sijaan pystynyt kuvittelemaan, joten minikiilat piti tähänkin viritykseen kehittää. Samalla ajattelin ohjeistaa yhden tavan yrittää häivyttää raitasukkiinkin kerroksen vaihtumiskohtaan helposti syntyvää pykälää.

Ihan ensimmäinen kehitelmä oli samalla yritys kesyttää kirjava lanka yksivärisellä:

Kirjavan Louhittaren Luolan Väinämöisen (värinimeltään Orientti) ja auringonkieltaisen Jawollin kimppa oli kyllä kiva, mutta joustimen, kantapään ja kärjen pystyraidat olivat sittenkin liikaa, lopputulema oli rauhallisen sijaan levoton. Vaan onpahan tässä esimerkki siitä, miksi jälkijättöinen kantapää on tarpeen, jos haluaa kantapäästä identtisen kärjen kanssa.

Jotain rauhallisempaa siis, ja edelleen jokin hyvä syy neuloa kantapää jälkijättöisesti. Eikun vaan jämälankoja kehiin ja kokeilemaan.

Kuva: Kati Länsikylä

Kolmesta Lanitium ex Machinan sukkalankajämästä syntyi kirjaan päätynyt versio. Jos olisin halunnut neuloa kantapään tummemalla vihreällä (Radioactive Swamp), olisin voinut tehdä sen tiimalasikantapäänä ja välikerroksin ilman, että raidoituksen rytmitys oisi kärsinyt. Mutta harmaa kantapää vihreän raidoituksen keskellä olisi vaatinut joko tiimalasikantapään ilman käännöksen välikerroksia tai harmaan raidan tuonne virheiden raitojen väliin, joista kumpikaan ei sovi minun neuloimstyyliini tai estetiikkaani.

Anna Puun Linnuton puu -laulun hengessä tämä malli saa kukoistuksensa vasta siitä, että kukin neuloja tuo siihen jotain omaansa. Se voi olla värivalintoja, neulomissuunnan muutos (kiilat ovat symmetriset kantapään molemmin puolin, joten aivan hyvin nämä sukat voi neuloa myös kärjestä aloittaen) tai vaikkapa jokin oma kirjoneulekuvio.

Näissä jouluisissa raitasukissa on unohdettu pystyraitakirjoneule ja lisätty varteen hiutalekuvio. Jälkijättöinen kantapää oli perusteltu, sillä en osannut arvioida, riittääkö harmaa lanka kärkiin, jos neulon myös harmaat kantapäät. Kun jätin kantapään neulottavaksi viimeisenä, minulla oli mahdollisuus tehdä harmaan riittäessä yksiväriset kantapäät tai raidoittaa kantapää tarvittaessa punaisella muun sukan tyyliin, kuten alla olevassa sukkaparissa.

Edellisessä parissa harmaa riitti yksivärisiin kantapäihin, tässä parissa tumma lanka ei olisi riittänyt. Kun kantapään apulanka oli asetettu raidan keskelle (kuten edellisessäkin parissa) eikä raitojen väliin, kuten kirjan ohjeessa, raidat sai jatkumaan kantapäässä täysin saumattomasti. Aivan yhtä saumattomasti jatkuvaa raitakantapäätä on käsittääkseni aika vaikea neuloa muuten kuin jälkikäteen. Tätä paria piristin (tai oikeammin mustanruskean ja punaisen langan loppumisen pelossa jatkoin niin varresta kuin terästäkin) ihan eri värisillä kirjoneuleraidoilla. Ei ehkä ihan heti uskoisi, että tämäkin pari on neulottu yhteensä viidestä eri jämälangasta, koska tummanpunaisiakin oli kahta eri laatua kahdelta eri värjäriltä. Eron huomaa vain luonnossa, jos tietää katsoa, tottumattomampi luulisi punaisen langan olevan koko matkaltaan samaa.

Kaikissa kuvissa taitaa hyvin näkyä kantapään molemmin puolin olevat kiilat, jotka tuovat lisätilaa rintavammallekin jalalle. Kiilat voi aivan hyvin jättää pois, jos kiilaton jälkijättöinen kantapää istuu paremmin. Itse ottamissani räpsyissä on näkyvillä myös kerroksen vaihtumiskohta, jossa raidat tekevät pienen mutkan, mutta varsinainen pykälä puuttuu.

Paljon tarinaa yksinkertaisesta mallista. Mutta pitihän minun perustella, miksi tällainen minun tyylistäni jonkin verran poikkeava malli on päätynyt kirjaan asti.

Merivesi lainehtii

HUOMIO! Kirjan ensimmäisessä painoksessa B-kaavioiden mallikertatoisto on virheellisesti rajattu kerroksille 2-10, kun sen pitäisi olla (kuten tekstissä sanotaan) kerrokset 3-10.

Tämä keskipaksuille sukkalangoille suunniteltu sukkamalli sai alkunsa pienestä kirjoneulekuviosta ja jämälangoista. Jostain syystä mallisukkien harmaa kirjoneulekuvio toi mieleen pohjalaiset helavyöt, ja kun siniseen osaan lähti muodostumaan veden pintaväreitä, alkoi päässäni soida vastustamattomasti Elastisen ja Lauri Tähkän Lempo-kappale.

Kuva: Kati Länsikylä

Malli on kaikin puolin perinteinen, se neulotaan varresta varpaisiin ja kantapää on ranskalainen. Mallineuleet ovat vain neljän silmukan levyisiä, joten skaalaamismahdollisuudet ovat vallan loputtomat. Oma aikomukseni on neuloa tämä joskus malliparin Tukuwool Sockin sijaan ohuista sukkalangoista.

Testineulojani värivalinnat ovat suoraan kanervanummelta:

Kuva: Kati Länsikylä

Näistä kahdesta malliparista minun neulomani eli nuo ensimmäisen kuvan sukat lähtevät mukaan Jyväskylän Neulefestareille, jossa niitä voi käydä hypistelemässä Titityyssä. Tai niin on ainakin tarkoitus, toivottavasti muistan pakata mukaan mukavan pinon Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallisukkia.

Viestejä hiljaisuudesta

Blogi on vaipunut horrokseen, eikä säännöllisestä elämästä täällä ole enää takuita. Tuntuu, että neulon nykyään pääsääntöisesti omia virityksiä, joista saatan kirjoitella ohjeita, joten neuleiden valmistuttua niitä ei henno vielä esitellä. Toisaalta en haluaisi, että tästä blogista tulisi pelkkä omien ohjeiden mainosalusta.

Olen neulonut edelleen, paljon.

Totaalinollauksen jälkeen ostin proosallisesti lankaa Prismasta. Näistä yksi kerä oli harmahtavan sinistä Regian Pairfectia, jonka päätin soveltuvan vanhapoikaveljeni villasukkiin. Malli on omasta päästä, mutta kantapää mukailee ainakin kuvien perusteella Vanilla is the New Black -sukkien kantapäärakennetta. Jatkoin kantapään käännöksen linjaa jalkapöydän päälle niin, että sain joustinneuleen vaihdettua pikkuhiljaa sileäksi neuleeksi.

Tylsä, mutta onnistunut projekti, vaikka lanka uhkasikin loppua kesken. Sukissa on melko pitkä varsi (silmukkamäärää en enää muista, ehkä 76 varressa ja 72 terässä?), mutta jalkaterä on vain kokoluokkaa 42-43. Sukat painoivat melko tarkkaan 90 g, ja sinistä lankaa jäi jäljelle muutama metri. Keltaista merkkilankaa sen sijaan oli peräti 5 g. Huijausta, sanon minä: odotan, että 100 g:n kerässä on vain lyhyet pätkät väritoistoja erottavia merkkilankoja ja loput varsinaista väriä. No, veli oli tyytyväinen uusiin sukkiinsa, mikä on tietysti pääasia.

Käytin minä sen merkkilangankin, tietysti.

Samalla Prisma-reissulla olin ostanut tummanharmaata Novita Venlaa tarkoituksenani neuloa siitä kuopukselle uudet villasukat parissa viikossa pilalle huopuneiden Tommy Hilfiger -sukkien tilalle. Neuloinkin sukat (niistä tuota tuonnempana), ja jämästä yhdessä Regia Pairfectin keltaisen merkkilangan kanssa taas yhden Norwegian Sweet Baby Capin. Tämän piposen neuloskelin muuten KalPan ja Kässäkerho Pom Pomin järjestämässä tempauksessa, jossa KalPa-KooKoo -jääkiekkopelissä neulottiin kutsuttuna porukalla vauvapipoja ja -sukkia KYS:aan.

Totaalinollauksen jälkeen tilasin ilolla myös käsinvärjättyjä lankoja iKKeltä.

Turkoosista Merino Sock 365:sta (värinimeltään Hometown) pyöräytin huvikseni vielä yhdet Your Highness -sukat, tällä kertaa Arctic Dawn -mallin kantapäämallilla.

Turkoosin lisäksi tilasin Merino Sock 365:a myös pinkkinä värisävyssä Petal, sekä Woolly Sockia harmaana värisävyssä Dorian Gray (juu, ja vihreänä värisävyssä Ruth, ettei totuus unohtuisi). Pääosa pinkistä meni sukkiin, joista oma tarinansa myöhemmin, mutta niiden sukkien jälkeen teki mieli neuloa pinkit ja turkoosit pois kuljeksimasta. Niinpä neuloin järjestyksessään ehkä seitsemännet Arctic Dawnit.

Tämän parin neuloin varpaista aloittaen ja kärjen värikkään osan pidemmäksi kuin alkuperäisessä mallissa - oikeastaan vähän turhankin pitkäksi. Pinkkiä ja turkoosia oli vähän eri määrät, joten vaihtamalla värien järjestyksen toiseen sukkaan varmistuin siitä, että saisin jokseenkin tasapainoiset väripalkit aikaiseksi. Aika hauskat, ja mikä parasta, rakas ystävä ihastui näihin niin, että adoptoi ne omakseen.

Niin, eihän pinkki ja turkoosi lanka tietenkään loppunut, kuinkas muuten. Vaan eipä hätää, aina voi neuloa norjalaisvauvamyssyjä lopuista pikkujämistä.

Valkoisen Regian kaverina raidoittuu lanka kuin lanka, näissä siis nuo jo edellä mainitut iKKen Merino Sock 365:t ja viimeinen jämä harmaata Venlaa. Tällaista tämä minun neulojanelämäni on, yksi projekti vie toiseen lankojen myötä.

Joskus harvoin päätän etukäteen, mitä aion neuloa, ja etsin siihen langat. Yksi näistä neuleprojekteista oli huivi fibromyalgiakivuista kärsivälle työtoverilleni. Jyväskylän Talvifestareilta löysin Lanitium ex Machinan värjäämää suomenlampaan karitsanvillaa, jota ostin kahdessa harmahtavan sinisessä sävyssä. Niistä syntyi Stripe Study Shawl.

Yksi bloggaamisen este on kuvaaminen ja sen tuskaisuus. Tätäkin huivia yritin kuvata helmikuisena päivänä, kun joka paikka oli täynnä lunta, eikä mitään kivaa kuvauspaikkaa tahtonut löytyä. Kampesin lumen keskelle viereiseen leikkipuistoon vain todetakseni, että auringossa oli liian kirkasta ja varjossa liian hämärää.

Pässikeinun selkään oli ihan pakko laskostella huivi kuvattavaksi, olipa valaistusolosuhde hyvä tahi huono. Karitsanvilla oli jopa täällaiselle merinon pilaamalle kermapyllyneulojalle aivan ihastuttavaa neulottavaa, ja värit olivat mitä parhaimmat ystävääni ajatellen. Huivista olisi saanut tulla isompikin, 240 g paksuhkoa lankaa oli sittenkin vähän turhan nafti määrä hartiahuivia ajatellen. Vaan ystäväni oli silti iloinen ja kiitollinen tästäkin lämmikkeestä.

Jahas, jokohan tässä olisi päivitystä tältä erää riittävästi. Kuka näitä nyt jaksaa loputtomiin lukea, joten runsaahko sukkaraportti joskus myöhemmin. Jos olen oikein reipas, kirjoitan sen nyt samoilla lämmöillä ja ajastan muutaman päivän päähän. Ja jos olen superreipas, naputtelen menemään vielä pari muutakin postausta tuota tuonnemmaksi, sillä neulomuksia totisesti riittää esiteltäväksi ja tarinoita kerrottavaksi.

Kun langat loppuivat

Olen ollut neljä vuorokautta käytännössä ilman lankaa ja ilman neulottavaa. Miten tähän tultiin, mitä syntyi edellisen postauksen viimeisessä kuvassa olevista langoista? Ensin neuloin kuvassa olleen keskeneräisen sukkaparin loppuun. Se pääsee esittelyyn sitten joskus, kun neulon työn alla olleesta mallista vielä yhden version ja kirjoitan siitä ohjeen Tour-de-Sockin yhteisneulontatempaukseen eli KALiin, tänä vuonna kun varsinaista kisaa ei järjestetä.

Vihreiden sukkien jälkeen tartuin uniikkiharmaaseen iKKen BFL Sockiin, jota oli kokonainen vyyhti.

Kuvan palmikkosukat syntyivät 1,75-millisillä puikoilla ja 76 silmukalla aloittaen, kantapääkäännöksen myötä kavensin 72 silmukkaan. Palmikkomallin olin napannut jostain maksuttomasta ohjeesta, sovelsin sen vain nyt sukan ulkosyrjiin. Nämä sukat neuloin ihan tietylle työkaverille kokoon 42.

Harmaiden sukkien valmistuttua jäljellä oli enää vajaita lankaeriä. Niistä ensimmäisenä minulle huutelivat vihreä Kässäkerho Pom Pomin BFL Sock ja keltainen Lanitium ex Machinan Merino Bamboo Sock. Päätin kokeilla, riittäisivätkö ne vielä yhteen pariin Arctic Dawn -sukkia niin, että voisin lahjoa vielä yhtä työkaveria, jonka jalan koko on noin numeroa omaani pienempi.

Aloitin varpaista ja jämälankojen määrän tiedostaen neuloin vihreät osat alkuperäistä mallia pidemmiksi. Vuorotellen ja lopulta molempia yhtä aikaa neuloen sain kulutettua keltaisen langan käytännössä viimeiseen metriin, niin kuin oli tarkoituskin. Muilta osin onnistunut projekti, mutta sukista tuli liian isot jopa minulle. Vaan eipä hätää, nämä löytänevät paikkansa eläköityvälle ex-työkaverille koottavan läksiäislahjan osana.

Tässä vaiheessa lankavarastoni koko oli reilut 80 g. Päätin, että siitä määrästä on saatava ne koon 36-37 sukat, joita suunnittelin pienijalkaiselle työtoverilleni.

Onnistuihan se - neulomalla sileät perussukat varpaista varteen kaksi yhtä aikaa 64 silmukalla ja tuon Arctic Dawn -mallin kantapäällä. Raidoitin jämälangoilla aikalailla summamutikassa ja näppituntumalta, kovin kummoisesti suunnittelematta. Siitä huolimatta sukista tuli mielestäni aika tasapainoiset väritykseltään - ja sain kulutettua sekä tummanharmaan että yhden vaaleanharmaan jämän kokonaan loppuun.

Vihonviimeisistä jämistäni neuloin vielä yhden Norwegian Sweet Baby Capin Vaaka ry:lle.

Halusin käyttää kaikki värilliset jämät viimeiseen metriin asti, joten aloitin ja lopetin valkoisella Regialla, jota jäi lopulta jäljelle 2 g. Eihän tuosta myssystä mikään kaunotar tullut, muttei hirviökään. Ja vaikka lankaa siis jäi, päätin tämän olevan niin lähellä totaalista varaston nollausta kuin neulomalla käyttökelpoisia ja kohtuullisen järkeviä projekteja oli inhimillisesti ottaen mahdollista.

Niin, onhan se elämä ilman lankoja ollut vähän kummallista, etenkin kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä ajattelua vaativia hommia kuten ohjeiden kirjoittamista, editointia tai suunnittelua. En jaksanut myöskään lähteä erikseen lankakauppaan kaupungille, mutta onneksi iKKen nettipuodissa oli sopivasti päivitys, josta tilasin puoli kiloa käsinvärjättyjä sukkalankoja. Niiden kotiutumista odotellessa voin vielä fiilistellä, miltä vapaa-aika ilman neulomista tuntuukaan. Hengissä ollaan, mutta onhan se nyt selvä, että tämä ei ole vain erään lankavaraston loppu, se on myös jonkin uuden alku.

Kohti lankavaraston totaalinollausta

Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa kunnianhimoisen päämääräni tavoitella hetkellistä tilaa, jossa en omista lankaa (juuri) lainkaan - nyt se hetki on lähempänä kuin koskaan sen jälkeen, kun aloitin uudelleen aktiivisen neulomisen kuopuksen synnyttyä yli kymmenen vuotta sitten.

Vuoden 2017 lopussa, noin vuosi sitten, lankavarastoni kokonaismassa oli noin 6 kg. Ostin vuonna 2018 lankoja kolme kertaa: Kässäkerho Pom Pomin superviikonlopun pop upista 400 g Lanitium ex Machinan merino-bambusukkalankoja, Jyväskylän neulefestareilta 300 g käsinvärjättyjä sukkalankoja ja lokakuussa vielä Tampereen reissulla Lankaideasta täsmäostona 100 g käsinvärjättyä ja 350 g teollisesti värjättyjä sukkalankoja. Joitakin varastolankoja lahjoitin pois, mutta pääosin neuloin, neuloin ja neuloin sitkeästi ja määrätietoisesti.

Kovin vähän olen neulomismäärään nähden voinut valmiita neulomuksia esitellä täällä blogissa: lähes kaikki tulevan sukkakirjani malliparit on neulottu viime vuoden aikana juuri niistä omista varastolangoistani. Jokunen malli on syntynyt neulomalla vain yhden parin, mutta montaa mallia varten olen neulonut useamman sukkaparin: 20 mallia varten on neulottu tuplamäärä sukkapareja, joista yhtäkään ei passaa esitellä ennen kirjan ilmestymistä.

Kirja-asiat ovat siirtyneet nyt kustantajan murheeksi ainakin joksikin aikaa, joten minä olen voinut keskittyä uusien mallien kehittelyn rinnalla ihan vain neulomaan lankavarastoani tyhjäksi.

Kuopukseni, 12-vuotiaan kutosluokkalaisen jalka on kasvanut pari numeroa viime talvesta ollen nyt kokoluokkaa 43-44. Taloudesta ei löytynyt yhtään sopivaa villasukkaparia, sillä isoveljen jalka on numeroa-paria pienempi ja isänsä jalka vastaavasti pari numeroa isompi. Kuopus on muista perheenjäsenistämme poiketen kohtuullisen tarkka vaatetuksestaan, joten kyselin etukäteen, minkä väriset villasukat poika huolisi. Kun kuulin, että luokkatoverien keskuudessa kovinta huutoa ovat juuri nyt Filan ja Tommy Hilfigerin hupparit (joita oma poikani ei sivumennen sanoen itselleen halua), ehdotin puolipiloillani, että voisin suunnitella ja neuloa hänelle Tommy Hilfiger -villasukat. Siitä se idea sitten lähti, suoraan puikoille.

Varastoni ainoa sopivan värinen sukkalanka oli Lanitium ex Machinan mustanharmaa Firestar Sock, ostos Jyväskylän neulefestareilta. Kirjoneuleraidan pohjaksi löytyi valkoista Regiaa (kiitos lokakuisen retken Lankaideaan), mutta punainen oli tuottaa ongelmia. Sitten hoksasin, että isossa lasipurkissa, jonne tuuppaan kaikki alle metriset pätkät (ml. päättelylanganpäät), on varmasti riittävästi jotakin punaista logon vaatimiin muutamiin silmukoihin. Ja niinhän siellä oli.

Lähes pelkästään sileitä, lähes mustia sukkia olisi ollut todella tylsää neuloa - etenkin, kun huomasin ensimmäisen sukan jalkaterässä, että 72 silmukalla napakasti neulottu ensimmäinen yritelmä oli aivan liian kapea kuopuksen rintavaan jalkaan, ja jouduin purkamaan lähes valmiin sukan -, mutta kummasti homma eteni, kun katsoin kolmena iltana peräkkäin esikoisen kanssa Hobitti-elokuvatrilogian neuloen siinä samalla. Sukkiin kului jokseenkin 80 g tuota Lanitiumin lankaa, ja sukista tuli kuopukselle niin mieluiset, että sain hänestä irti nykyään niin harvinaisen hymyn!

Jämälankalaatikossani alkoivat puolestaan vihreät jämät huudella haluavansa keskenään raitasukiksi. Tiesin, että vihreitä (LeM:n Basic Sock värissä Foliage, KVG Woolworksin merinosukkalanka värissä Kambuja ja iKKen BFL Sock värissä Plan 9 From Outer Space) oli yhteensäkin niukasti, joten arvelin pelastaa tilanteen neulomalla sekä varteen että terään kirjoneuletta yhdessä valkoisen Regian kanssa. Suunnitelma melkein onnistui - paitsi että tummemmat vihreät langat olisivat loppuneet kesken, ellei ystävällinen kanssaneuloja olisi lahjoittanut minulle viitisen grammaa lisää samaista Foliage-väriä kuin mitä minulla jo oli. Näissä sukissa taisin toteuttaa sen vision, että varressa on enemmän silmukoita kuin terässä. 

Keräsin kasaan kaikki loput värikkäät sukkalankajämäni sillä ajatuksella, että neulon ne kaikki yhdessä harmaiden kanssa jämälankaraitasukiksi. Onnistuinkin käyttämään kuvan sukkiin yhteensä 11 erillistä lankanöttöstä, ja näiden sukkien jälkeen jämälankalaatikossani oli hetken vain yksi turkoosi sekä vaaleanharmaita ja valkoinen jämälankapallero. Oivallinen projekti, ja kohdekin sukille löytyi kivuttomasti, sillä annoin nämä työtoverilleni, joka on tukenut minua uskollisesti vaikeina hetkinä.

Parit muutkin kirjaan tai muihin uusiin malleihin liittymättömät sukat olen neulonut, mutta toisista jäi kuva ottamatta (annoin ne heti langanpäät pääteltyäni ex-työkaverilleni, kun satuimme istumaan samassa koulutuksessa) ja toisesta räpsäisin vain pikaisen taltioinnin kännykällä. Myös jälkimmäiset sukat menivät työkaverille, kuten niin monet viime vuonna neulomistani sukista.

Matkan varrella olen neulonut erinäisistä jämistä myös Norwegian Sweet Baby Cap -vauvamyssyjä Vaaka ry:n keräykseen. Alla olevan kolmikon neuloin Prymiltä saatujen sukkalankojen jämistä: harmaasta Alpaca Sockista (siitä neulotut sukat esittelen sitten joskus, kun julkaisen uuden sukkaohjeen) ja epämääräisen rusehtavanviininpunaisesta Merino Yakista (tästä langasta neuloin ne ex-työkaverille antamani sukat ensin).

Kimi no na wa -sukista jäänyt violetinkirjavakin piti saada kulutettua loppuun, samoin pieni jämä pinkkiä Undercover Otter Squirm Sockia. Mitäpä muuta niistä kuin norjalaisvauvamyssyjä.

Oli aika tyydyttävää saada upotettua näihin kolmeen myssyyn yhteensä viisi jämäpalleroa, joista pienin oli vain muutaman metrin pätkä valkoista Novita Bambinoa. Hyvin se upposi valkoraitaisen myssyn sitomisnauhoihin yhdessä valkoisen Regian kanssa. Samoin yläkuvan myssyistä vielä jääneen Merino Yak -nöttösen sain neulottua häivyttäen tuohon tummimpaan myssyyn niin, ettei siitä pikavilkaisulla edes huomaisi, että kirjavaan lankaan on yhdistetty yksivärisestä langasta neulottuja yhden kerroksen raitoja.

Vuodenvaiheessa sitkeä puurtamiseni oli vajuttanut lankavarastoni näin pieniin:

Neulomatonta lankaa oli jäljellä noin 230 grammaa, ja puikoilla oli lähes valmis sukkapari. Sittemmin tuo sukkapari on jo valmistunut ja harmaasta langasta on aloitettu seuraava, joten matka kohti nollaa on hyvällä mallilla. Tavoitteena on, että olen päässyt alle 20 gramman ennen helmikuun alkupuolella järjestettävää Jyväskylän Neulefestarien Talvea. Sieltä ajattelin sitten ostostella ihan uuden lankavaraston perustan hyvällä omallatunnolla, ylpeänä hullusta ja sinänsä tarpeettomasta saavutuksesta, hetkellisestä langattomuudesta.

Tasaraitaa

En yleensä erityisemmin nauti kapeiden raitojen neulomisesta. Niinpä onkin kumma, miten tänä vuonna olen innostunut neulomaan jämälangoista myös tasaraitasukkia.

Jotenkin Lanitium ex Machinan vaaleanharmaa Bamboo Sock ja oranssi Glitter Sock alkoivat jutella keskenään jämälankalaatikossani, ja niin sitä mentiin. Vähän pientä särmää piti kehittää, joten ensimmäiseen sukkaan neuloin terään yhden raidan iKKen norsunluunvalkoisella Glitter Sockilla - ja koska symmetria on joskus aika tylsää, toiseen sukkaan tein vastaavan raidan varteen. Ihan randomisti en pystynyt jälkimmäistä raitaa asemoimaan, vaan se piti neuloa kahden oranssin raidan päähän joustimesta aivan kuten toisessa sukassa se on kahden oranssin raidan päässä kärjestä.

Näissäkin sukissa kantapäätä varten on tehty lisäyksiä varren takaosassa kiilamaisesti ja kantapää on käännetty koko pohjan leveydeltä. Kivaa vaihtelua niin neulontateknisesti kuin visuaalisestikin, eikä vaadi silmukoiden poimimista. Vähän ehkä pitää totutella siihen tosiasiaan, että tässä kantapäämallissa varren takaosa lisäyskiiloineen taipuu reilusti kantapään alle. Jos näin ei sukkaa mitoita, nilkan taitekohtaan jää sukan eteen ruttua.

Nämäkin sukat menevät tarjolle työpaikan taukotilaan. Tänä vuonna jokainen saa ottaa sukka- ja lapaskasasta yhdet itselleen ihan ilman korvausta. Toiveenani tosin on, että jokainen itselleen sukat tai lapaset ottava laittaisi edes pienen nimellisen summan johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Näin kaikki voittavat: työkaverini saavat kivat sukat tai lapaset, minä pääsen ylijäämäneuleista eroon ja toivottavasti hyväntekeväisyyskeräyksetkin saavat pieniä lahjoituksia.

Mitä kuuluu, missä mennään

Neulon kaiken työltä liikenevän vapaa-aikani, mutta blogiin ei tunnu ilmaantuvan mitään uutta. Syykin on selvä: joko olen neulonut viimeisiä mallipareja tulevan sukkakirjan kuvauksia varten tai neulonut jotain sellaista, josta kuvittelen kirjoittavani ohjeen sitten, kun kirjaähkyltä kykenen. No, ensi vuoden loppupuoliskolle riittää tarinaa, jos ei muuta niin ainakin koottuja selityksiä kirjan malleista.

Aina välissä tulee kuitenkin neulottua jotakin satunnaista, etenkin jämälangoista.

Kuvan sukkien langoista piti syntyä jotain ihan toisenlaista, mutta kun alkuperäinen visio ei toiminut, päädyin varpaista aloitettuihin raitasukkiin. Ensin neuloin tummanharmaan Lanitium ex Machinan Basic Sockin (väri Charcoal) loppuun ja sen jälkeen lähdin raidoittamaan vaaleanharmaata KVG Woolworksin merinosukkalankaa (uniikkivärjäys) yhdessä LeM:n mustanpunaisen Black Phoenix -värjäyksen kanssa. Kantapää on oma viritys, josta tulee aikanaan ohje kirjaan muutoin eri näköisen mallin yhteydessä.

Jossain vaiheessa tuli jälleen vastustamaton tarve neuloa räsymattosukat jämälangoista. Sinne upposi taas puolentusinaa pientä käsinvärjättyä keränperää, muutamaa isompaa jämää jäi vielä tähteeksikin. Jokin erityinen viehätys näissä räsymattoraitasukissa on.

Jos ei muuta, niin norjalaismyssyn voi aina neuloa pikkujämistä. LeM:n tummanturkoosi Black Wind oli vähän parittoman oloinen jämälankalaatikossani, joten yhdistin sen saman värjärin Alabasteriin ja neuloin vauvamyssyn Vaaka ry:lle. Langat riittivät juuri sopivasti, jäljelle jäi vain päättelylanganpäät.

Kirjan mallipareja varten päätin ostaa Regian 6-säikeisiä sukkalankoja. Kahden malliparin jälkeen jämiä oli jäljellä noin 60 g, joista päätin yrittää neuloa lasten sukat johonkin sopivaan kohteeseen, kenties Vaaka ry:lle tai Hopelle.

Kärjestä aloitin ja neuloin jämät yhden kerrallaan loppuun, varren suuhun tein vielä rullautuvan reunuksen kangaslaatikosta jokunen aika sitten löytyneestä Nalle Colori -jämästä. Ei erityisen kauniit sukat, mutta lämpimät ja käytännölliset, joten jospa joku ne lapselleen huolisi. Minulle oli tärkeintä saada neulottua kaikki ostamani paksummat sukkalangat pois heti tuoreeltaan, jotta pääsen takaisin varsinaisen totaalinollausprojektini pariin. Tällä hetkellä ohuita sukkalankoja on jäljellä noin 1,3 kg ja pienen täydennyksen (mm. valkoista 4-säikeistä Regiaa kontrastiväriksi kirjoneulesukkiin) jälkeen ostotarpeita ei ole, vaan ideoita varastolangoille riittää vähintäänkin muutamaksi viikoksi eteenpäin.

Viimeiseen metriin

Sain päähäni neuloa lankavarastoni viimeiset ei-sukkalangat kertakaikkiaan loppuun. Ei niitä tässä vaiheessa enää paljon ollut: muutaman kauluriraidan verran korkattu keltainen iKKe Alpaca Sock värissä Midas sekä vajaa puolikas vyyhti harmaata ja kokonainen 50 g:n vyyhti vihreää Naturally Amuri -merino-opossumilankaa.

Ensin väänsin 2,75 mm puikoilla Surge-huivin. Alkuun raidoitin keltaista harmaalla, jonka kuvittelin loppuvan hyvinkin varhain, olihan sitä jäljellä vain 22 g. Vaan sitä pirulaista riitti ja riitti, muttei kuitenkaan koko huiviin. Niinpä päätin vaihtaa harmaan vihreään viimeisiin kahteen raitasektoriin.

Mitähän tästä nyt sanoisi. Semmoinen vähän vajaamittainen lirpakehan siitä tuli. Olisi ehkä pitänyt sittenkin ottaa isommat puikot, tai kenties soveltaa vielä pari raitasektoria lisää. En kuitenkaan jaksanut enää säätää vaan arvelin, että kyllä tämä jollekulle kelpaa. Joka tapauksessa itselläni on jo nyt liikaa huiveja, joten olisipa Surgesta tullut minkä kokoinen hyvänsä, tuskin olisin sitä itselläni pitänyt.

Seuraavaksi halusin kuluttaa harmaan kertakaikkiaan loppuun. Ravelrya selaillessani törmäsin U-Turn Hat -ohjeeseen, jonka päätin toteuttaa osittain raidallisena.

U-Turn neulotaan kokonaan tasona sivusta sivuun ja päälaen muoto syntyy säteittäisistä lisäyksistä toisella sekä vastaavista kavennuksista toisella puoliskolla. Minä aloitin keltaisella, mikä näkyy hatussa kahden nurjan kerroksen korkuisena raitana sivussa. Puikkokoko oli sama kuin huivissakin eli 2,75 mm.

Käsittämätöntä, miten pitkälle harmaa lanka riitti. Itse asiassa pelkäsin, että myssystä tulee kokonaan raidallinen, mikä ei ollut ensinkään tarkoitus. Vaan loppuihan se viimein, ja neuloin viimeisen raidan viimeiset 20 silmukkaa lähinnä sopivalla harmaalla sukkalangalla, ettei minun tarvinnut purkaa lähes kokonaista raitaa. Tällainen epäsymmetrinen väritys on paljon mielenkiintoisempi kuin tasaraitainen.

Harmaa loppui, mutta keltaista alpakkasukkalankaa jäi vielä. Luottavaisin mielin päätin tehdä siitä ja huivista jääneestä vihreästä merino-opossumista vielä yhden myssyn.

Vaihdoin vähän pienempiin puikkoihin (olisikohan ollut 2,25-milliset), loin 110 silmukkaa ja neuloin aina oikein -raidoitusta suljettuna neuleena, kunnes keltainen lanka loppui. Tässäkin myssyssä pelastin viimeisen raidan viimeiset silmukat penkomalla päättelylanganpääpurkista juuri ja juuri riittävän pätkän tätä samaista lankaa. Vihreällä merino-opossumilla jatkoin sileää isommilla puikoilla, kunnes kuvittelin lopun langan riittävän enää suunnittelemiini melko tiheisiin päälakikavennuksiin. Vaan kavennukset tehtyäni lankaa oli jäljellä vielä useampi metri, joten purin kavennukset ja neuloin vielä kolme lisäkerrosta korkeutta sekä kavennukset - eikä lankaa jäänyt jäljelle kuin sopiva häntä päättelyyn.

Mitä opimme tästä? Uusiseelantilainen Naturally Amuri on ihan käsittämättömän riittoisaa lankaa, mutta loppuihan sekin, kun riittävän sitkeästi neuloi. Minun ei kyllä kannata enää jatkossa näitä ei-sukkalankoja varastooni hankkia, sillä enhän minä näitäkään neuleita itselläni aio pitää, vaan niille on keksittävä muita käyttäjiä. Tulipahan tehtyä, ja nyt lankavarastossani on enää ohuita, käsinvärjättyjä sukkalankoja, joten alan olla aika lähellä sitä, mitä kutsuisin unelmieni lankavarastoksi.