lauantai 28. helmikuuta 2009

Saatua ja löydettyä


Olen patologinen jämä- ja hylkylankojen haalija. Tällä kertaa hyvä ystäväni inventoi viime vuosituhannelta saakka hillottuja puuvillalankojaan lahjoittaen lähes kaiken löytyneen minulle.



Minulle tällainen kasa on oikea aarre. Puuvillalankavarastoni olivat ehtineet huveta melko olemattomiin, joten lahjoitus tuli kuin tilauksesta. Iloisenkirjavat värit ja erilaiset langat ovat itsessään suoranainen luovuuden lähde. Näistähän saa vaikka mitä! Isommista keristä saatan virkata kesäkassin, muut muuntunevat vähitellen erilaisiksi koristeiksi tai ehkäpä myös barbienasusteiksi. Mukana on myös ohuenohutta lankaa, joka houkuttelee kokeilemaan hienomman pitsin virkkaamista. Minulle tällainen sopii: ensin on (epämääräinen) materiaali, jonka jälkeen syntyy kuin itsestään tarve.


Löytöosastokin pitänee mainita, tosin ilman kuvaa. Lähikirjaston poistolehtimyynnistä bongasin viiden lehden nipun Suuria Käsityölehtiä vuodelta 2004. Euron hintaisessa nipussa oli vain yksi, joka minulla oli jo ennestään - ja niissä lopuissa neljässä oli vaikka millä mitalla toteutettavia ompelu-/virkkaus-/neulemalleja. Eihän kirpputoriltakaan koskaan löydä näin edullisia käsityölehtiä!


P.S. Naapurissakin on taas käyty, ihan viattomilla asioilla. Mukaan tuupattiin pari keltaista Mambo-kerää, vajaa kiekko luonnonruskeaa hahtuvaa ja neljä erilaista paitatrikoota/-neulosta. Taisteluni kasvavia käsityömateriaalipinoja vastaan on tuhoon tuomittu, jos jatkan kyläilyä seinän toisella puolella...

torstai 26. helmikuuta 2009

Lainesukat


Jo aikoja sitten pistin merkille Lainesukat Ullassa. Oikea lanka odotutti itseään, kunnes viimeisimmässä vaihtokaupassa sukkalankalaatikkooni ilmestyi farkunsinistä vuosikerta-Nallea (samaa, jota olin jo aikaisemmin saanut kerän, mutta jonka olin jo ehtinyt tärvätä lasten sukkiin).



Kokemuksesta osasin valita kyseiselle langalle ja 2,5 mm puikoille S-koon eli 60 aloitussilmukkaa. Kantapään vaihdoin pyöreäksi, muutoin etenin ohjeen mukaan lähes kärkeen asti. Kun silmukoita oli jäljellä 18, päättelin kärjen silmukoita jäljitellen.


Mallineule on varsin epätavallinen, pidin lopputulosta aluksi jopa kiehtovalla tavalla outona. Neulomisteknisesti pidin siitä, että mallineule oli Pomatomus-sukkien tapaan säännöllinen ja symmetrinen, joten logiikan oppi nopeasti ulkoa. Minussa asuu ilmeisesti pieni periodiajattelija ja insinööri, kun koukutun juuri näihin säännöllisiin kuvioihin.


Sukista tuli kertakaikkiaan täydellisen kokoiset, lisäksi pidän tuosta kyseisestä langasta poikkeuksellisen paljon. Se on nyky-Nallea ohuempaa ja sinisen sävykin miellyttää kovin. Ehkäpä yritän vaihtaa/lunastaa loputkin siniset Nallet seuraavissa ompeluseuroissa...


Joka tapauksessa pitkästä aikaa onnistuin siis tekemään itselleni mieluisat sukat.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Epäonnistuneet jämä-Pomatomusit


Tarvitsin yösäärystimet. Olen nimittäin taipuvainen kärsimään levottomista jaloista, jos säärillä on vähänkin vilpoista - ja parinkin pyjamani housunlahkeet tahtovat aina hilautua kohti polvia. Yövillasukkieni varret eivät ole olleet riittävän pitkät vastaamaan säärenlämmitystarpeeseen, joten säärystimet kuullostivat rationaaliselta ratkaisulta pulmaan.


Yritin aloitella erinäisiä säärystimiä paristakin eri langasta, kunnes muistin vaihdossa Tikrunmamilta saadun ONline Supersocke -pätkärääkin. En tunnetusti ole kirjavien lankojen suurin ystävä, mutta kyseisen langan värimaailma oli miellyttävä ja arvelin sen olevan mukavaa yösäärystinlaatua. Koska perusribbiä on tylsä jyystää, päätin kokeilla Pomatomus-sukkien mallineuletta 2,5 mm puikoilla (langan ohjeellinen puikkokoko taisi olla 3,25 mm).


Päästyäni pari mallikertaa varressa huomasin oikeastaan pitäväni siitä, miten langan värit asettuivat suhteessa mallineuleeseen. Niinpä vaihdoin lennosta suunnitelmaa ja päätinkin tehdä sukat. Paha vain, että kesken terän tajusin langan loppuvan kesken, olihan saamani kerä vajaa. Paluuta ei enää ollut, joten arvelin yksivärisen Nalle-kärjen olevan siedettävä ratkaisu.



Hyvä ajatus karahti lopullisesti kiville siinä vaiheessa, kun Supersocke loppui vielä aikaisemmin toisessa sukassa - sen saattaa havaita helposti myös kuvassa katsomalla kuvioneuleen osuutta valkoisesta osasta. Sitä paitsi alkuperäinen kantapää on omaan jalkaani aivan liian syvä. Olen aikaisemminkin huomannut omaavani joko kauttaaltaan pienen tai ainakin matalan kantapään. Niinpä nämäkin sukat valuvat kantapäästä. Seuraavan kerran vähennän ainakin neljä kerrosta kantalapun korkeudesta. Lähinnä pyhäinhäväistykseksi kääntyneen sukkaprojektin kruunaa kärkikavennukset, jotka muunnoksista huolimatta (tein kavennukset joka kerroksella sen jälkeen, kun silmukoita oli jäljellä puolet alkuperäisestä määrästä) jättivät toivomisen varaa istuvuuden suhteen. No jaa, ehkäpä näistä tuli myös kauttaaltaan liian isot sukat. Puhumattakaan siitä, että valkeat kärjet ovat oikeastaan aika rumat. Empiiristen kokemusten mukaan toimivat kuitenkin oivallisesti yökäytössä.


Pidän Pomatomus-mallista todella paljon. Minulla olisi varastossa ihanaista lohtulankaa, Araucanía Ranco Solidia, täydellisiä Pomatomuksia varten. En kuitenkaan ole vieläkään varma, mitä kaikkea täydellisyyteen tarvittaisiin matalamman kantalapun ja vielä jollain tapaa erilaisen kärkikavennustyylin lisäksi. Harkita sietäisi ainakin puikkokoon pienentämistä edelleen - tämä tarkoittaisi käytännössä 2 mm puikkoja, sillä välikokoja en satu omistamaan.


Koskahan uskaltaisi vihdoin keriä Araucanían.

perjantai 20. helmikuuta 2009

Kaksi tilauskassia


Vaihtokaupan myötä minulle langennut ilo ommella kauniista kankaista kasseja on saanut käsinkosketeltavia muotoja.



Malli on vanha tuttu, kankaatkin siis aikaisemmin esiteltyjä. Kassiompelujen myötä olen pikkuhiljaa edistynyt ompelujärjestyksen viilaamisessa siinä määrin, että kääntöaukonkin saumat alkavat olla melko huoliteltuja. Pohjan viimeistelyn kanssa sen sijaan on edelleen tekemistä, onneksi virheet ovat varsin siedettäviä. Ammattilainen olisi toki taatusti tehnyt siistimpää jälkeä, mutta hintakin olisi saattanut olla hieman erilainen...


Kankaat ovat todella ihastuttavia, yläkuvassa Marimekon Olkikukka (oikealla) näyttää tosin aivan liian tummalta. Liskokangasta jäi yli vain rippeet, Olkikukkaa jäi melkeinpä toisen samanmoisen kassin verran ylikin. Pääsimme jo Tikrun mamin kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mitä kankaista tehdään: minä saan pitää Olkikukan, Tikrun mamin Tyty käyttää lisko- ja vuorikankaat omiin käsitöihinsä. Näiden lisäksi odottamassa on vielä yksi Marimekko-kangas, josta jossain vaiheessa on määrä syntyä kolmas samanmallinen laukku Tikrun mamille.



Lähikuvasta käy paremmin ilmi Olkikukka-kankaan oikea väritys. Kuten kuvasta voi päätellä, kassi on vuoritettu yksivärisellä puuvillalla, toisella sisäsivulla on reilunkokoinen vetoketjullinen tasku. Liskokankaisessa kassissa vuori on hehkuvan auringonkeltainen. Koska nimikointinauhani väritys ei istunut kummankaan kassin sävyihin, ompelin tuotemerkkini suosiolla kassien sisäpuolelle. Pois en sitä kuitenkaan halunnut jättää.


Tikrun mami tuntui olevan tyytyväinen kasseihin, joten vaihtokauppa oli oikein onnistunut!

tiistai 17. helmikuuta 2009

Imitaatio BB:n Tiinan piposta


Yleissivistyksessäni on Big Brotherin mentävä aukko: kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ole koskaan katsonut Talon tapahtumia. Niinpä olin täysin tietämätön myös "BB:n Tiinan piposta" siihen saakka, kunnes aloin etsiä Maissikaulaliinani pariksi sopivaa pipomallia. Muistin puolitoista vuotta sitten lenkkikaverini päässä ihailemani pipon, joten kysyin häneltä, millä mallilla se oli tehty, ja hän ohjasi minut Lauran blogiin.



Pipolangan olin hankkinut jo syksyllä Tapion kaupasta. Se on ihanaista Dropsin Silke Alpacaa (20% silkki, 80% alpakka) - minun mittapuuni mukaan todellista hifistelylankaa siis. Koska olen suuripäinen ja lanka oli alkuperäisen mallin lankaa ohuempaa, tein pipon 112 silmukalla ja 4 mm puikolla. Tein piposta myös ohjetta syvemmän, sillä en voi sietää päälaella keikkuvia lättysiä. Kukan virkkasin oman mallin mukaan lisäten keskelle vanhoista koristetyynyistä pelastetun puunapin.


Lanka on todella silkkisen kiiltävää, pehmoista ja raskasta - pipoon kului kukka mukaan lukien melko tarkalleen kaksi 50 gramman kerää, kolmisen metriä taisi jäädä yli. Piposta tuli juuri sopivan kokoinen, toivottavasti se ei käytössä kovasti viru. Kovin oli lanka liukasta neuloa ja käsialasta tuli normaalia(kin) löysempää, mutta epätasaisuus oikeastaan sopii tyyliin. Tämä taitaa itseoikeutetusti jäädä hienostelupipoksi, en raaski sitä ihan joka säähän ja joka ryntteen kanssa pukea.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Uusia sukanteriä


Villasukat ovat taloudessamme kulutustavaraa jopa siinä määrin, että niiden kulumisvauhti ottaa välillä kupoliin. Esimerkiksi nämä sukat ovat jo parsintajonossa. Aina ei pelkkä parsiminenkaan riitä.


Miehelleni joskus vuosia sitten neulomieni sukkien pohjat olivat ehtineet hiutua siihen kuntoon, ettei niitä kannattanut enää parsia. Päätin säästää varret ja neuloa jatkoksi uudet terät.



Mitään varsiin sopivaa väriä ei lankavarastoistani löytynyt, joten valikoin tarjolla olevista vaihtoehdoista värin käytännöllisyysnäkökohtien perusteella: hiilenharmaa vaihtokauppa-Seiskaveikka antaa paljon enemmän anteeksi likaisille lattioille kuin vaikkapa luonnonvalkoinen kaverinsa. Näihin sukkiin tikuttelin pyöreän kantapään vahvistamattomana; vahvistettu kantapää ei ison miehen jalkaan istunut lainkaan.


Omien polvisukkieni terät olivat puolestaan lössähtäneet ja nöyhtääntyneet niin, ettei sukkia tehnyt mieli käyttää ollenkaan. Uudet terät olivat ainoa siedettävä vaihtoehto - ja tällä kertaa käytännöllisyysnäkökohdat joutuivat väistymään estetiikan tieltä.



Varastolankojeni ainoa kanervan väriin ainakin jotekin istuva Seiskaveikka oli vaihtokaupassa saatu luonnonvalkoinen. Pyöreän kantapään kantalappu olisi saanut ehkä olla pari kerrosta pidempi, 16 kerrosta 3,5 mm puikoilla (silmukoita 24) vaikutti ainakin alkuun melko naftilta. Kärjessä on sädekavennus, joka on ikiaikainen suosikkini. Alkuun näytti, että varsia paljon tiukemmalla käsialalla tehty terä jäi kokonaisuudessaan turhan niukaksi, mutta vaikuttaa siltä, että ainakin vanhemmat Seiskaveikat venähtävät nopeasti käytössä, kuten puolen vuorokauden käytön jälkeen voi kuvastakin ehkä havaita.


Pelkät valkoiset sileät terät näyttivät melkolailla orvoilta, joten päätin virkata kanervanvärisestä vaihtokauppa-Nallesta jonkin sortin koristeen. Virkkaajan käsikirjasta bongasin flaamilaisen kukan ohjeen, jota sovelsin paksummalle langalle. Kukasta tuli sen verran hallitseva, että päätin jättää toisen terän ilman koristelua. Tykkään lopputuloksesta niin paljon, että saatan innostua virkkaamaan joskus myöhemminkin kotisukkiin piristystä. Kenkiä tällaisten sukkien kanssa ei oikein pysty käyttämään, sen verran paksu tuo virkkaus jalkaterän päällä on.


Järkiperäinen terien neulominen vanhoihin varsiin (vieläpä epämääräisen värisistä varastolangoista) ei edusta kovinkaan suurta käsityötaidetta. Useimmiten vanhat varretkin ovat tylsiä, vaikkakin hyväkuntoisia. Niinpä mieleeni juolahti sekin vaihtoehto, että neuloisi jatkossa lähes pelkästään sniikereitä ja sarjan erilaisia säärystimiä/irtovarsia. Niitä voisi sitten mielensä mukaan yhdistellä ja sniikerien pohjien kuluessa puhki neuloa uusia varrettomia sukkia vanhojen säärystimien/irtovarsien pariksi. Asiaa sietänee ainakin harkita.

Ystävänpäiväkortti


Isosiskolle askartelemani ystävänpäiväkortin myötä toivotan kaikille blogini lukijoille hyvää mieltä ystävänpäivänä!





Kortissa on paljon symboliikkaa; sen jätän kuitenkin jokaisen lukijan itse pohdiskeltavaksi. Materiaaleista sen verran, että halpiskorttipohjan päälle on liimattu pala rikkoutuneesta paperikassista, puunkaarnakuvioista mustaa nahkaa (naapurilta monien muiden nahkojen ohella saatua) sekä jo aikaisemminkin esiintyneestä vihreästä nuopaneuloksesta leikattu sydän. Vähän jyrkkähän tuo musta on muuhun sävytykseen nähden, kun se halkoo kortin kokonaan alalaidasta ylälaitaan, mutta ehkä sekin on osa kortin symboliarvoa.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Lace ribbon -huivi


Bambu-Linan kaveriksi suunniteltu kaulaliina odotutti kauan mieleisen mallin löytymistä. Sovittelin lankaa Leskenlehtihuiviin, johon olin iskenyt silmäni jo kauan ennen em. myssyn syntyä. Novitan Bambu tuntui kuitenkin auttamattoman paksulle langalle Leskenlehtihuiville, joten jatkoin satunnaista etsiskelyä, kunnes löysin Lace ribbon scarfin Knittystä. Vasta huivin valmistuttua tajusin pistäneeni mallin merkille vain vähän aikaisemmin Mohariinan blogissa.



Käytössäni oli vajaat kaksi kerää lankaa, joten kavensin huivia yhden yhdeksän silmukan mallikerran verran varmistaakseni edes kohtuullisen pituuden - sitä paitsi pidän enemmän kapeahkoista kaulahuiveista. 3,5 mm puikoilla ja 44 silmukalla lanka riitti noin 130 cm pitkään huiviin, mikä minusta vaikutti varsin riittävältä omaan käyttööni. Ihastuin malliin kertaheitolla: se oli helppo neuloa ja sopi langalle erinomaisesti. Tässä taas yksi malli, jolla voisin tehdä kaulahuiveja lahjaksikin, jos sopivaa lankaa ilmestyisi varastoihini (vaihtokauppojen tai poistomyyntien myötä ehkäpä).

maanantai 9. helmikuuta 2009

Ompeluseuroissa ja naapurissa


Reilu viikko sitten kokoonnuimme jälleen ompeluseuroihin. Lankojen, työvälineiden ja kirjallisuuden hipeltelyn sekä kahvinjuonnin ohella ehdimme tehdä erinäisiä vaihtokauppoja.



Oma lankakokoelmani kasvoi näillä "poistolangoilla", Seiskaveikan ja Nallen ohella siis myös erillä Regia Silkiä (punainen), Wetterhoff Sofiaa (okrankeltainen) ja Online -sukkalankaa (kirjava). Sukkalankalaatikkoni alkaakin pikkuhiljaa olla täynnä, joten pitänee polkaista sukkatehdas taas käyntiin. Tänä vuonna lähtötilanne (toivottavasti syksyllä alkavaan) Sukkasatoonkin on siis luultavasti vallan erilainen kuin viime syksynä.



Sain myös ihkaensimmäiset silmukka- ja kerrosmerkkini, jotka kaikki ovat Tikrunmamin käsialaa (ja joista yksi silmukka- ja yksi kerrosmerkki olivat jo kuvaushetkellä kiinni neuleessa). Tykkään kovasti, kaikki ovat sopivasti erilaisia eli erilaisiin töihin ja mielialoihin. Elämä ja etenkin käsityöt ovat taas asteen verran hauskempia näiden helmitöiden saavuttua taloon.



Minulle siirtyivät väliaikaisesti myös nämä herkkukankaat, tosin pelkästään työstettäviksi kasseiksi. Näiden kankaiden ompelulla kolmeksi kassiksi lunastan niin silmukkamerkit kuin tukun tämän- ja viimekertaisessa ompeluseurasessiossa saatuja lankoja. Eläköön vaihdantatalous!


Parasta antia ompeluseuroissa on kuitenkin ollut samanhenkinen seura, jota ilman elämä olisi kovin paljon köyhempää.


P.S. Kävin taas taannoin naapurissakin. Sinne jäi noutoa odottamaan niin Tennesseestä neulottu palmikkopaita (tekijälleen liian pieni, minulle juuri sopiva, joten tekijä luopui neuleesta lankojen hinnalla) kuin kassillinen tilkkuja ja muutama Mambo-kerä. Eikä siinä vielä kaikki, kainalooni lykättiin myös sekalainen seurakunta mainioita käsityölehtiä:



Eihän tässä voi kuin huokailla ja toivoa lisää (käsityö)tunteja vuorokausiin.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Uusi puikkopussi


Vanha puikkopussini alkoi käydä ahtaaksi (pienensin sitä pian bloggauksen jälkeen). Sitä paitsi se oli liian leveine lokeroineen ja lyhyine yläläppineen epäkäytännöllinen sukkapuikoille (sen sijaan se toimii oivallisesti pyöröpuikkojen säilytyksessä). Niinpä päätin ommella uuden.



Varastoista löytyi sopivankokoinen pala ohutta, joustavaa vakosamettia, vieläpä sykähdyttävän punaisena. Ompelin sievät käänteet reunoihin, käänsin puikkotuntumalla alaosaa ja tikkasin lokeroita puikoille ja koukuille. Kokoelmani on sikäli vaatimaton, että tilaa jäi uusillekin hankinnoille. Osan pussista jätin kokonaan tikkamatta, jotta voin myöhemmin jakaa sen tarpeita vastaaviin lokeroihin. Yläläppä yltää nyt peittämään kokonaan puikkojen ja koukkujen vapaat päät, joten suljetusta puikkopussista eivät työkalut takuulla karkaa. Kuvaa käsitellessäni huomasin muuten laittaneeni yön hämärinä tunteina pari puikkoa vääriin lokeroihin (ks. yläkuva).



Sulkumekanismiksi valitsin nappikuminauhan, juuri sopiva nappikin löytyi sekalaisten nappien laatikosta. Kuminauha pitää paketin napakasti kasassa ja sallii työkalujen merkittävänkin lisääntymisen. Yläläppä jää rullauksen jälkeen tursottamaan epäammattimaisesti, mutta henkilökohtaisesti en pidä sitä minkäänlaisena ongelmana, onhan siihen kätevää kiinnittää lapasneulonnassa tarvittavat (peukalosilmukka-)hakaneulat sekä päättelyneula. Siinä ne ovat mukavasti käyttövalmiina ilman, että puikkopussia tarvitsee avata. Hakaneuloihin voi tarvittaessa säilöä myös silmukkamerkkejä.


Blogimies yritti kyllä esittää malliin parannusehdotuksia, jotta syntyneeltä kauneusvirheeltä vältyttäisiin, mutta kieltäydyin kauniisti retusointioperaatiosta. Pidin lopputuloksesta niin paljon, että tuikkasin "tuotemerkkini" paraatipaikalle. Jos joskus keksisin asiallisen yläläppävariaation, jolla pursuilulta vältytään, saattaisin ommella puikkopusseja muillekin tarvitsijoille. Toistaiseksi versio 1.1 on riittävän hyvä vain henkilökohtaiseen käyttööni.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Riemastuttava blogilinkki


Päivä käynnistyi heikosti: esikoinen ilmoitti olevansa liian väsynyt ja kipeä lähteäkseen eskariin. Se tietää pitkää ja piinallista päivää sisällä, kirkuvaa kaksivuotiasta ja vinkuvaa kuusivuotiasta tappelemassa keskenään väsyneen äidin hermojen kiristyessä siihen pisteeseen, että voisi heittää kakarat niskapersotteella lumihankeen lukua ottamaan.


Onneksi löysin Mohariinan blogin kautta Naimisissa käsitöihin -blogiin. Jokaisen parisuhteessa elävän käsityöharrastajan kannattaa ainakin pistäytyä siellä tutustumassa käsityöharrastuksen uhrin (= puolison) näkökulmaan. Haitaksi ei ole, että bloginpitäjällä tuntuu olevan sana hallussa ja (Rouvan tekemä) pipo sopivasti kallellaan.


Minä olen yrittänyt pitää kiinni periaatteestani lopettaa käsitöiden tekeminen lasten nukahdettua illalla. Ihan vain siksi, että olisin enemmän läsnä myös puolisolleni. Päätös on merkinnyt radikaalia vähennystä ompeluaikaan, sillä istuessani ompelukoneen ääreen lapset tuntuvat liimautuvan työpisteeni ääreen levittelemään kaikki tarvikkeet (ml. nuppineulat ja ompelukoneen varaosat) pitkin kodinhoitohuonetta, repimään ja leikkaamaan pöydällä lojuvat kaavat, tonkimaan roskikset, säätämään ompelukonetta ja saumuria ja terrorisoimaan kaikin keinoin yritykseni saada aikaan käyttökelpoista tekstiiliä. Se on merkinnyt myös sitä, että neuleita ja virkkauksia syntyy enemmän, niitä kun pystyy tekemään vähän siinä sivussa, vaikka puoli minuuttia kerrallaan. Yhtä kaikki lapset ovat heitteillä ja koti rempallaan. Mies parka.


Tänään tunikaneule on edennyt vähän. Sen lisäksi olen tonkinut jääkaappia keksiäkseni, mitä helppoa ja nopeaa voisin tehdä lounaaksi. Löytyi lauantaisia keitettyjä perunoita ja paketti nakkeja. Päätin tehdä pyttipannua, paistoin jokusen kananmunankin. Rehuja ei talosta löytynyt, ketsuppi joutui toimittamaan tomaatin virkaa. Lapset söivät hyvällä ruokahalulla. Viikon (tai kuukauden) nitriittikiintiö tuli varmaankin täyteen, paistorasvana sentään käytin oliiviöljyä ja nakitkin olivat kevytkalkkunaversioita. Minä ryyditin omaa (mausteetonta) pyttäriäni sunnuntain tortillalounaalta jääneen guacamolepurkin pohjallisilla sekä barbeque-kermaviilidipin rääppeillä. Aterian kruunasi aimo annos raejuustoa. En ole ylpeä päivän menusta, mutta energiantarve tuli tyydytettyä ja hypoglykemiakriisi vältettyä.


Että sellaisia arkisia tekoja tänään.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Pomatomus-sukat


Pomatomus-sukat kummittelivat mielessäni kuukausia. Yritin aluksi etsiä mieleistä sinisävyistä lankaa, mutta jossain vaiheessa luovutin. Lopulta päätin käyttää lohtulangaksi ostamani Austermann Stepin näihin sukkiin.



Sukat on neulottu täsmälleen ohjeen mukaan 2,5 mm puikoilla. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun neuloin sukat neljällä puikolla viiden sijaan. Myös pyöristetty kantapää oli minulle uusi ja mieluinen tuttavuus. Ajattelin näitä ystävänpäiväyllätykseksi isosiskolleni, jonka jalka on 1-2 numeroa omaani suurempi; toivottavasti kärki istuu hieman isompaan jalkaan kauniimmin, en itse erityisemmin pidä tuollaisesta suiposta nauhakavennuksesta. Vanha ja raihnainen kameramme polttaa ikävästi punaiset sävyt puhki, joten kuva ei taaskaan tee oikeutta kauniille mallille ja upealle rubiininpunaiselle värille.



Lähikuva paljastaa lähinnä kameramme heikkoudet. Käy siitä kuitenkin ilmi mallineuleen idea, joka on luonnossa todella kaunis. Kovinkaan vaikea se ei ole, mutta vaatii jatkuvaa neuleen seuraamista tai vähintäänkin silmukoiden laskemista. Yllättävän nopeasti sukat kuitenkin neuloituivat siihen nähden, miten ohutta Step on verrattuna karvalakkisukkalankoihin. En ole kuullut kovinkaan hyvää Stepin kulutuskestävyydestä, joten nähtäväksi jää, miten pian sukat palaavat parsittaviksi. Lankaa jäi sadan gramman kerästä sen verran vähän jäljelle, ettei siitä enää ihmeitä neulota.