Tarina viimeisistä hahtuvalangoista

Saaga nimeltä Totaalityhjennys siis jatkuu, tällä kertaa hahtuvalankojen osalta. Olin nimittäin jo puolisentoista vuotta sitten ostanut kiekon Pirtin kehräämön liukuvärjättyä hahtuvalankaa neuloakseni kälyn perheelle lisää huovutettuja tumppuja. Kiekon suuruuden vuoksi päädyin säilyttämään sitä askartelukaapissa, erilllään muista langoista, joten se oli helppo unohtaa tai "unohtaa". Kunnes elokuun lopulla päätin ottaa työn alle kaikki hahtuvat, koko kiekon ja aikaisemmin jemmatut jämät.

Ensin neuloin 4 mm puikoilla ja 32 silmukalla aloittaen kuvan oikeanpuoleiset tumput melko rennolla otteella. Ilokseni huomasin, että pystyn neulomaan kiekon eri päistä (päältä ja sisältä) väritykseltään melkein identtiset lapaset. Peukaloihinkin sain värit liukumaan mukavasti.

Ensimmäisen parin jälkeen mittasin kulutuksen ja jäljelle jääneen hahtuvan ja totesin, että vähän tiukemmin neuloen ja vartta vähän lyhentäen saisin vielä toisetkin tumput. Ja niin sain, tällä kertaa "vastaväriset", mutta edelleen myös peukaloiden osalta kauniisti väriliukuvat - ja vielä jäi lankaa ylikin. Molemmat lapaset huovutin pesukoneessa pyykin mukana kevyehköllä 40 asteen ohjelmalla. Pienemmistä tumpuista tuli juuri täydellisen napakat itselleni, isommat on korvamerkitty kälylle.

Tumppujen jälkeen jäljellä oli tasan 50 g hahtuvajämiä:

Pientä keltaista ja vihreää jämää lukuunottamatta näistäkin hahtuvista olisi saanut kohtuullisen kivan väriliu'un. Olin kuitenkin luvannut kanssaneulojalle hänen projektiinsa sopivia hahtuvajämiä, joten hän sai valita mieleisensä ensin. Sveitsiin lähti kaikki vähänkään punertavat hahtuvat sekä vihreä ja keltainen, minulle jäivät ruskeat, harmaat ja vaaleat. Ja sehän passasi: neuloin niistä kulmasta aloittaen neliön aina oikein -neuleella ja tyrkkäsin valmiin neliön pyykin mukaan koneeseen huopumaan.

Vallan pätevä ja mökille sopiva pannunalunen siitä tulikin. Ja voi mikä ilo ja onnistuminen kokemus oli saada taas yksi lankalaatu kulutettua (ja pieneltä osin annettuakin) kokonaan pois! Tästä on jälleen kevyempi olo jatkaa kohti seuraavaa nollausosaprojektia.

Tretoppvottene eli miten paksulangat neuloutuivat nolliin

Lankavaraston vajuttaminen kohti absoluuttista nollapistettä etenee omalla painollaan. Osaprojekteihin pilkkominen on ollut erinomainen motivaattori, sillä onnistumisen kokemuksia on tarjolla jokaisen välietapin myötä. Hiljattain sain neulottua viimeisetkin paksulangat viimeiseen metriin saakka, kun Riihivillan Aarnit muotoutuivat kahdeksi pariksi Tretoppvottene-lapasia.

Ensimmäisen parin (kuvassa oikealla) neuloin melkein ohjeen mukaan 3,5 mm puikoilla - mutta vain melkein. Joustimen oikeat silmukat on kierretty, ja kämmenselän pitsikuvion toteutin langankiertojen sijaan siten, että tein langankierron kohdalla kiertämättömän lisäyksen silmukoiden välisestä langasta. Näin lisäyksen tuottama reikä on pienempi ja neulos tiiviimpää.

Kun ensimmäinen lapaspari painoi 60 g ja jäljelle jäi 53 g lankaa, päätin neuloa toiset, vähän pienemmät lapaset kärjestä aloittaen. Neuloin aavistuksen napakammin ja puoli mallikertaa vähemmän, kämmenen puolellakin on pari silmukkaa vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Neuloin molemmat lapaset ensin ranteeseen saakka erikseen ja peukalotkin valmiiksi, ja lopuksi rannejoustimet yhtä aikaa, kunnes lankaa oli vain päättelykerroksen verran. Sain siis kulutettua langan loppuun varsin tarkasti, eikä minun tarvinnut turvautua hätäratkaisuihin.

Aarni oli puikkotuoreena aika karkean oloista käsiin, joten pesin lapaset vähän huovuttaenkin marseillesaippualla. Valitettavasti huovutus latisti kämmenselän mallineuletta, mutta vastaavasti lapasista tuli hieman pehmeämmät. Eihän niistä mitään merinonpehmeitä tullut, mutta jospa joku pystyisi näitäkin käyttämään, ainakin aluslapasten kanssa. Itselleni tuli olo, että vaikka Aarni on kivan rouheaa ja aidon oloista villalankaa, on se minulle liian karkeaa ja paksuakin. Hyvä kokemus siis tämäkin: tätä lankaa minun ei tarvitse jatkossa itselleni haikailla.

P.S. Virallisesti minulla oli näiden lapasten jälkeen vielä paksua lankaa, jos hahtuvalanka sellaiseksi lasketaan. Niistä hahtuvista sitten oma postauksensa myöhemmin, sillä nekin tuli neulottua samoilla paksulankalämmöillä.

Harmaa on uusi normaali

Maailma on täynnä värejä, mutta minä rakastun yhä uudelleen harmaan eri sävyihin. Niinpä haksahdin viime vuonna ostamaan SPR:n Kontista neljä kerää (yht. 200 g) Novita Wellamoa, joka vaikutti novitalaiseksi villalangaksi poikkeuksellisen pehmeältä. Pussukassa oli kolme kerää tummemman harmaata ja yksi vaaleampi, ja näin tietysti sieluni silmin neulovani niistä ainakin yhdet kirjoneulelapaset.

Oman aikansa se otti, ja lopulta motivaattorina toimi vuodenvaihteen lankainventaario, jonka myötä päätin neuloa kaikki ei-fingering -paksuiset langat mahdollisimman pian pois lankalaatikoistani.

Piirtelin kirjoneulekuvion ihan omasta päästäni ja pistelin menemään rannekkeen 3,5-millisillä ja kirjoneuleosuudet 4-millisillä puikoilla. Laiskansorttisena ajatuksena oli neuloa itselle paksut lapaset, mutta Wellamopa olikin vallan rentoa lankaa viimeistelyvaiheessa, joten koko venähti omaan käteeni aivan liian suureksi. Vaan eipä hätää: pian peruskoulunsa läpi kahlannut esikoispoikani totesi tuotokseni juuri sopiviksi hänelle niin koon, värin kuin kuosinkin suhteen.

Lankaa kirjoneulelapaspariin kului yli 100 g ja vaaleaa lankaa jäi jäljelle varsin vähän, joten totesin loppujen tummanharmaiden Wellamoiden riittävän korkeintaan yksiväriseen lapaspariin. Onneksi muistin Sammaleiset-mallin Ullasta: ne neulotaan kärjestä aloittaen, mikä on erinomainen etu, kun lankaa on rajallisesti, ja niissä on intialainen peukalokiila, jota en ole koskaan ennen kokeillut.

Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin sen verran, että loin alkuun enemmän silmukoita (8 + 8) turkkilaisella aloituksella ja ennen ranneketta kavensin kaksi silmukkaa, että sain tehtyä rannekkeen kämmenselän mallikuvioon istuvalla 2 o, 1 n -joustimella. Silmukat päättelin ommellen. Näille lapasille kävi samalla tavalla viimeistelyssä kuin kirjaville kavereilleen, eli lanka rentoutui ja lapasen koko kasvoi selvästi, mutta toisin kuin ensimmäinen pari nämä oli jo alkujaankin suunniteltu lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.

Intialainen peukalokiila on mielenkiintoinen ja vallan mukavasti istuva tapaus, mutta näin paksusta langasta (182 m / 100 g) neulottuna kavennuslinjan kyllä tuntee kämmentä vasten; toiseen suuntaan neulottuna eli lisäyksin samanlaista saumantunnetta tuskin tulisi.

Tummanharmaata ei jäänyt muutamaa metriä enempää, vaalean jämäpalleron siirsin jo varsinaisesta lankalaatikosta pois pieneen jämälankapussiin. Paksummista langoista olisi jäljellä enää kaksi vyyhtiä Riihivillan Aarnia sekä noin 150 g Tukuwool Sockia, joten vähiin käyvät paksummat langat ennen kuin loppuvat!

Lapashyrrä

Suomen kesä on juuri sopivaa aikaa neuloa kirjoneulelapasia paksuista langoista. Tai vaikka ei olisikaan, minä tein niin, sillä omaa lankavarastoani penkoessani minulle tuli pakottava tarve neuloa pois kaikki paksummat langat, joita olin heikkona hetkenäni tullut ostaneeksi juurikin lapasia varten. Mitäpä siinä sitten muuta kuin suunnittelemaan mallia, valmiita ohjeita peukalokiilallisille paksulankalapasille kun ei varsinaisesti riesaksi asti ole saatavilla.

Ensin syntyi petrooli-harmaa lapaspari petroolista ja vaaleanharmaasta Lauri-neulelangasta 3,5 ja 4,0 mm puikoilla. Muuten hyvä, mutta ranneresorista tuli ylipitkä, sillä olen niin tapoihini piintynyt sukanneuloja, että mikä tahansa joustinvarsi näyttää aina liian lyhyeltä. Olin vallan unohtanut, että lapanen ei ole sukka, joten ohohups. Sitä paitsi yhden kerroksen raidat joustinneuleessa näyttävät venyttyneenä sotkuiselta. Koko osoittautui sopivaksi pitkäsormiselle teinilleni, ja lankoja jäi melkein puolet jäljelle, joten päätin tehdä toiset lapaset vastavärein vähän lyhyemmällä rannekkeella.

Tällä kertaa ranneke on jo järkevämmän mittainen, mutta raidoituksen erehdyin tekemään toistamiseen pelkällä joustinneuleella - virhe. Sitä paitsi petrooli lanka loppui kuin loppuikin ensimmäisen peukalon alkukerroksilla. Päätin olla järkevä ja jatkaa jollakin toisella varastolangalla sen sijaan, että olisin metsästänyt lisää lankaa. Vähän hassuthan nuo eri väriset peukalot ovat, mutta omalta kannaltani parempi sekin kuin lisää paksulankoja varastoon neulottavaksi.

Mutta ihan alunperinhän minun piti neuloa teinille ne paksulankalapaset; ohuet ja puolipaksut kirjoneulelapaset hänellä jo ennestään onkin, samoin superpaksut aluslapasin. Kyllähän ysiluokkalainen tarvitsee ehdottomasti vielä neljännetkin kirjoneulelapaset! Petrooli-harmaissa oli hänen(kin) makuunsa turhan pitkä ranneke, eikä värityskään ollut paras mahdollinen. Vaan eipä hätää, jo viime vuoden lopulla olin ostanut TeeTeen Sallaa kahdessa eri harmaan sävyssä juuri teinin lapasia varten.

Salla osoittautui samasta juoksevuudesta (200 m / 100 g) huolimatta Lauria ohuemman oloiseksi, joten teinin lapasiin piti neuloa yksi 6 kerroksen mallikerta lisää pituutta ja peukalonkin kuviota piti hieman jatkaa. Rannejoustimen yhden kerroksen raidat neuloin tällä kertaa pelkillä oikeilla silmukoilla, ja venyttyneenäkin raidoitus näyttää siten siistimmältä. Samalla vaihdoin joustimessa värit päikseen, mikä näyttää omaan silmääni vielä paremmalta kuin vaaleavoittoinen joustin. Salla vaikuttaa kohtuullisen pehmoiselta langalta lapasiin, ja ehdotonta plussaa on sen konepestävyys. Lapasista tuli juuri sopivat teinille, joten nyt pitäisi hänen käsinevalikoimansa olla vallan kattava talvea ajatellen (sen sijaan sain jo tilauksen ohuemmasta piposta).

Olin ostanut varmuuden vuoksi kaksi kerää tummanharmaata Sallaa, joten päätin kokeilla, riittäisikö se yhdessä aikaisemmasta kirjoneulelapasparista jääneen valkoisen Lauri-jämän kanssa mallikertaa pienempiin lapasiin.

Riittihän se, ja lapasista tuli lyhyemmällä peukaloversiolla juuri sopivan kokoiset omaan töpösormiseen käteeni. Tässä kuvassa näkyy tuo rannejoustimen raidoitus: kun vaalea raita on neulottu kokonaan oikeilla silmukoilla, raita on siisti myös joustimen nurjien silmukoiden kohdalla.

Siinäpä se, koko kahdeksan lapasen lapashyrrä. Yhdet lapaset siis jäävät ysiluokkalaisellemme, molemmat petrooli-harmaat lähtenevät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen tai vaihtoehtoisesti kuopuksen harrastusseuran varainkeruuarpajaisiin. Valkea-harmaa pari minun tekisi mieleni pitää itselläni ihan vain koska se on niin sopiva ja muutenkin mieleinen - mutta minä en totisesti tarvitse uusia lapasia, kun entisiäkin on laatikko pullollaan. Ehkäpä luovun siitäkin hyväntekeväisyyden tai varainkeruun nimissä - kuopuksen harrasteseuran lisäksi hänen luokkaretkirahastonsa kaipaa alati täydennystä, joten poikkeuksellisesti saatan jopa myydä jokusen neuletuotokseni lahjoittaakseni rahat leirikoulurahastoon.

Sen verran tyytyväinen olen sinänsä yksinkertaiseen ja perinteisen oloiseen lapasmallikehitelmääni, että taidan kirjoittaa tästä joskus syksyn mittaan ihan ohjeenkin. Toivottavasti jossain välissä on siihen hommaan riittävästi aikaa ja energiaa toisin kuin nyt, kun tunnun kahlaavan vielä julkaisemattomien ohjetekeleiden suossa pääsemättä koskaan niiden kanssa kuiville eli julkaisuvaiheeseen asti.

Krysanteemi

Neulojienkin maailmassa muoti-ilmiöt tulevat ja menevät. Kaksivärinen patenttineule, jota englanninkielisen brioche-termin vuoksi tuttavallisesti briossiksikin kutsutaan, taisi jo mennä pois muodin terävimmältä huipulta, mutta milloinkas minä olisin muotivirtauksien mukaan mitään tehnytkään. Mikä sitten sai minut tarttumaan kaksiväriseen patenttiiin juuri nyt, vaikka itse tekniikka oli minulle jo entuudestaan tuttu? Jäljet sylttytehtaalle ovat lyhyet ja ne johtavat kirjastoon, josta lainasin hiljattain Vicki Twiggin kirjan Kääntöneuleet (kuva kustantajan eli Minervan sivulta röyhkeästi napattu):

Kirjassa esitellään uudeksi väitetty silmukkatyyppi, Twigg stitch, ja niistä muodostuva kaksivärinen ja kaksipuoleinen joustinneule. Olihan sitä pakko kokeilla ja ryhtyä analysoimaan, miten Twigg stitch oikeastaan eroaa kaksivärisestä patenttineuleesta. Hetki siinä meni, ja johtopäätökseni oli lopulta se, että Twigg stitch on vain yhdenlainen tapa tehdä kaksiväristä patenttia molemmilla väreillä yhtä aikaa. Itse tekniikan takia lankojen kireys on hieman erilainen kuin patenttineuleessa, joten myös väritasapaino on jossain määrin erilainen nurjien silmukoiden kohdalla. Lisäksi Twigg stitch -metodilla on mahdollista saada aikaan kavennuksia ja lisäyksiä, jotka toistuvat samanlaisina neuleen molemmin puolin, eri väreillä vain. Erinomaisen houkutteleva tekniikka siis, joten päätin kokeilla Twigg stitch -metodia johonkin pieneen kaksiväriseen patenttimalliin. Malliksi valikoitui Soile Pyhänniskan eli Neulovan nartun Krysanteemi-kämmekkäät.

Kokeilin saman tien luoda silmukat Twiggin kirjassa esitellyllä italialaisella aloituksella, jossa virkataan ensin apulangalla ketjusilmukkaketju ja sen avulla luodaan silmukat kahdella värillä tietyllä tavalla lankoja kieputellen. Apulangan purkamisen jälkeen luontireuna jää joustavaksi ja joustin ikään kuin jatkuu reunan yli nurjalle puolelle. Kätevää kerrassaan. Vaan siihen se kätevyys sitten jäikin. Sinänsä Twigg stitchin metodilla neulominen kävi kätevästi kirjoneuleisiin tottuneelta, mutta voi tuska miten neulos alkoikaan kiertyä spiraalille! Kävin kurkkaamassa Twiggin Ravelry-ryhmää ja totesin, että joku muu oli tehnyt saman huomion. Purkuun siis, ja Krysanteemit työn alle ihan rehellisellä kaksivärisellä patenttineuleella. No, luontikerroksen tein edelleen kuten yllä kuvasin, ja vielä ensimmäisen varsinaisen pyöröneulekerroksenkin Twiggin tyyliin, mutta sitten siirryin patenttiin.

Kuvan kämmekäsparin neuloin rennosti 1,75 mm puikoilla, lankoina käytin okrankeltaista Malabrigo Sockin sekä hiilenharmaata Lanitium ex Machinan Basic Sockin jämää; kulutusta en tullut mitanneeksi sen tarkemmin, mutta vajaan 30 gramman Malabrigo-jämästä jäi vielä reilu nöttönen jäljelle. Sen verran sooloilin vielä alussa, että neuloin yhteensä viisi kerrosta kaksiväristä patenttia / Twigg stitchiä, ennen kuin aloitin varsinaisen kuvion. Päättelykerroksen jouduin tekemään arviolta neljästi, ennen kuin se oli riittävän löysä (tiukka se on vieläkin), ja siitä viisastuneena jätin peukaloon pari ylimääräistä silmukkaa ja päättelin sen silmukat vähän eri tavalla kuin ohjeessa.

Ei kerrota kenellekään, että toiseen kämmekkääseen jäi nurjalle puolelle pari virhettä. Huomasin ne vasta lankoja päätellessäni, muuten olisin luultavasti purkanut virheisiin saakka ja neulonut uudelleen. Vaan hullu ei huomaa, ja viisas ei virka - ja nyt se on todistettu, etten taida olla järin viisas. Jospa siitä huolimatta kauniit patenttikämmekkäät löytäisivät käyttäjän, sillä itsehän en tämän sortin kädenlämmittimiä enää käytä, kun nykyinen työni ei vaadi pitkiä istuntoja näppäimistön äärellä.

Sen verran tuo Twigg stitch jäi kutkuttelemaan, että täytynee joskus palata uudelleen jonkin kaksivärisen patenttineuleohjeen pariin ja vääntää se Twiggin tyyliin. Tai voisihan sitä suunnitella jotain omaakin, vaikkapa kirjan kannessa olevan huivin kaksivärikuvioinnin tyylistä kääntönreunusta sukkiin?

Tammikuu - maaliskuu

Ostin viime syyskuun alussa vyyhdin Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport -sukkalankaa värissä Muste, kun Kässäkerho Pom Pom kauppasi viimeisiä Väiskejään alennettuun hintaan. Tuolloin oli suunnitelmissa tehdä siitä sekä samalla ostetusta vaaleanharmaasta Platinasta esikoiselle kirjoneulelapaset. Suunnitelma muuttui hovissa: neuloin kyllä kirjoneulelapaset esikoiselle, mutta vaaleanharmaan Väiskin kaverina oli tuolloin tummanharmaa Kraft Hand-Dyedin 6-säikeinen sukkalanka.

Vasta tämän vuoden tammikuussa sain idean hankkia Musteelle kaveriksi vyyhdin vaaleanharmaata Vuorelman Vetoa - ja viimein helmikuun lopulla ryhdyin tuumasta toimeen. Olin jo aikoja sitten piirrellyt oman sovellukseni Hanna Leväniemen January Mittens -lapasmallista, joten eipä siinä kovin kauaa nokka tuhissut, kun valmis lapaspari putosi puikoilta viimeisteltäväksi.

Neuloin lapaset melko tiiviiksi 2,5 mm puikoilla ja kuten kuvasta näkyy, muokkasin tosiaan alkuperäistä mallia reippaanlaisesti. Anatomisesti sijoitetusta kiilapeukalosta en hevillä luovu, minkä vuoksi tein rannekkeen omaa modaushommaani helpottaakseni kaksivärisenä joustinneuleena.

Lankoja kului alle puoli vyyhtiä kumpaistakin väriä, joten samoilla väreillä saisi tehtyä toisetkin lapaset. Pitkäsorminen kasiluokkalaiseni totesi lapaset itselleen juuri sopivan kokoisiksi ja erehtyi vielä päälle kehaisemaan värejä, jotka sopivat kuin nakutettu hänen talvitakkiinsa; eipä tässä kai voi muuta kuin olla tyytyväinen lopputulokseen.

Vastarinta ei ole turhaa

Jokunen viikko sitten eräs ravelrylainen neuloja halusi lahjoittaa jollekulle maksullisen neuleohjeen, jonka myyntitulot menevät hyväntekeväisyyteen. Koska muita halukkaita lahjaohjeen vastaanottajia ei tuntunut löytyvän, minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi neulomaan tämän talven aikana Peace de Resistance Mittens -lapaset. Langoiksi valitsin jämiä, joiden uskoin riittävän sopivasti lapaspariin: pohjaväriksi Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Catalonian Nights (jämä viimeisimmästä Color Affection -huivistani) ja kuvioväriksi luonnonvalkoista Novita Panda Babya, kirpparilöytöä, jota olin jo käyttänyt puoli kerää toisiin kirjoneulelapasiin.

Ohjeesta poiketen loin rannejoustimeen 60 s, ja vasta joustimen jälkeen lisäsin silmukkamäärän kirjoneulekuvion vaatimaan 72 silmukkaan. Peukaloon taisin poimia pari ylimääräistä silmukkaa ja kärkikavennukset aloitin pari kerrosta ohjetta myöhemmin, jotta sain tehtyä kavennuslinjan kuviovärillä siten, että väliin jäi yksi pohjavärin silmukka. Osan nyrkin kirjoneuleesta toteutin jacquard-tekniikalla, eli sidoin pitkät lankajuoksut keskimäärin neljän silmukan välein onteloneuleen tyylisesti työn nurjalla puolella kulkeviksi silmukkajonoiksi.

Kooltaan lapasista tuli sopivat pitkäsormiselle teinilleni, mutta saapa nähdä, onko hänellä tarvetta osoittaa julkisesti vastarintaa lapasten muodossa... Itse huomasin taas kerran näitä lapasia kokeillessani, etten henkilökohtaisesti pidä sivusaumaan tehdyistä peukaloista, sillä niiden myötä minulla on vastustamaton tarve venyttää peukaloita suoraan sivuille, ettei muu lapanen kiertyisi kämmenien suuntaan. Taidan vastaisuudessakin suosia malleja, joissa peukalokiila on anatomisemmin sijoitettu, tai vähintäänkin muunnan itse valmiin mallin sellaiseksi.

Langat riittivät, ja niitä jäi mukavan vähän jäljelle; tarkkoja grammamääriä en jaksanut tällä(kään) kertaa mittailla, mutta 25 gramman Panda Babysta ei jäänyt kuin korkeintaan pari grammaa lapasten kokonaispainon ollessa noin 60 g.

Kiekuraiset lapaset

Pyrin tietoisesti välttelemään Pinterestiä monestakin syystä. Yksi niistä on se, että siellä tunnutaan jakavan surutta myös maksullisten ohjeiden osia, esimerkiksi kaavioita. Kun sitten yritin etsiä sopivaa kirjoneulelapasmallia worsted-paksuisille langoille, enkä mieleistä Ravelryn kautta löytänyt, annoin pirulle pikkusormen ja tulostin Googlen kuvahaulla vastaan tulleen, Pinterestissä olevan kaavion, jonka toivoin sopivan Lauri-neulelangoilleni.

Semmoiset niistä lapasista sitten tuli, 4 mm puikoilla neulottuna. Tuo kämmenselän kuvio on se Pinterest-löytö, muuten junailin lapaset omien speksien mukaan: loin alkuun muistaakseni 46 s, tein latvialaisen kierreraidan ja kaksiväristä joustinta melko pitkästikin, kunnes tuli aika siirtyä varsinaiseen kuvioon. Lapaset painavat kokonaisuudessaan tuhdit 115 g ja ne ovat sopivimmat pitkäsormiselle teinipojalleni, joten kaipa näillekin käyttäjä joskus löytyy; alunperin suunnittelin kyllä tekeväni paksut naisten lapaset. Ja mallien etsiminen jatkuu, sillä halvalla lapasia varten hamstraamiani Laureja on näistä lapasista jääneiden "jämien" lisäksi vielä kaksi täyttä kerää...

Vaan olipahan outoa taas pitkästä aikaa neuloa paksuja lankoja (minulle) paksuilla puikoilla!

Hyväntekeväisyysähky

Olen aina elänyt fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti turvattua elämää. Minulla on ollut omakohtainen tarve jakaa omasta hyvinvoinnistani edes pienin teoin niille, joita elämä koettelee. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kärsiä enenevässä määrin hyväntekeväisyysähkystä. Olen neulonut vuosien varrella lukemattomiin keräyksiin, lahjoittanut rahaa kuukausilahjoittajana tai kertaluonteisesti ja ostanut erilaisia tukituotteita. Tänä vuonna ovellani on käynyt feissari houkuttelemassa kuukausilahjoittajaksi Itämeren ja norppien suojelemiseksi, minulle on soitettu Koulurauha- ja Freestyle-kannatuslehtien tilaamiseksi (ensimmäinen koululaisten kriisipuhelimen rahoittamiseksi, jälkimmäinen peruskoululaisten päihdevalistustyön tukemiseksi). On ollut nälkäpäivää, janopäivää, nenäpäivää, on ollut Roosa Nauhaa ja SPR:n keräyksiä Haitin maanjäristyksestä kärsiville ja Syyrian Aleppon lapsille. Operaatio Joulun Lapsi keräsi joululahjoja Euroopan köyhille lapsille ja parhaillaan MLL kerää valtakunnallisesti varoja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakortteihin. Hope-yhdistys, Lions Club ja Nuorkauppakamari yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa keräävät kukin tahollaan joululahjoja paikallisille vähävaraisille lapsiperheille. Olisi mahdollisuus neuloa sukkia ensi vuonna syntyville lapsille, 100 vuotta täyttäville veteraaneille, Suomen puolesta sodissa taistelleille virolaisille, asepalvelusta suorittaville tai vaikkapa oman kaupungin maaseutualakoulun oppilaille.

Kun keräyksiä ja tempauksia on koko ajan enemmän ja enemmän ja niitä tulvii joka tuutista aina sosiaalisesta mediasta ja televisiosta oman puhelimen kautta omalle kotiovelle asti, tulee ähky. Miten ihmeessä niistä kaikista tärkeistä kohteista pystyisi valitsemaan ne, joihin eniten haluaisi osallistua, kaikkeen kun ei hyvällä tahdollaankaan veny. Kun saturaatiopiste on saavutettu, tekee mieli olla osallistumatta enää yhtään mihinkään. Mutta vielä tänä vuonna päätin saada edes jotain itsetehtyä aikaiseksi Joulupuu-keräykseen, ihan vain siksi, että siitä on tullut minulle joulunalusperinne.

Woolly Wormhead lahjoitti Trumpin vaalivoiton jälkeisessä shokissa yhden omista ohjeistaan maksutta jakaakseen iloa tuona synkkänä päivänä. Minä nappasin omaan kirjastooni Quynn-pipon ohjeen, ja Pay it forward -hengessä neuloin ohjeella pipon kirpputorilta löytämästäni tummanruskeasta Hjertegarn Lima -villalangasta. Yksivärisyyttä rikkoakseni ja mallin muotoa korostaakseni tein reunaan harmaita raitoja Sandes Garnin Peer Gyntin jämällä. Isoimmalla koolla (96 silmukkaa) ja 3,5 mm puikolla tuli pienehköön aikuisen päähän tai lapselle sopiva pipo.

Samaisesta Hjertegarnin Lima -erästä riitti pipon lisäksi lapasiin. Malliksi valikoitui maksuton Sydänmaa.

Mallissa houkutteli erityisesti ns. intialainen peukalokiila, jota en ollut aikaisemmin tullut kokeilleeksi. Malli on kapea ja ohjeen mukaisena toteutettuna melko pitkä. Helppohan tuota olisi ollut lyhentää, mutta noudatin tällä kertaa orjallisesti ohjetta ajatellen, että onhan niitä pitkäsormisiakin lapasentarvitsijoita - jospa sellainen löytyisi kaupungin sosiaalitoimen asiakasperheiden joukosta.

Tällä kertaa Joulupuu-osallistumiseni typistynee pipoon, lapasiin ja aikaisemmin neulomiini lasten sukkiin. Voisin tietysti käyttää ajan sijasta rahaa ja hankkia lisäksi ostolahjoja, mutta rehellisesti sanottuna inhoan lahjojen ostamista. On riittävän tiukassa saada ostettua omille lapsille pari-kolme lahjaa jouluksi, muillehan en lahjoja annakaan.

Enpä olisi uskonut, että olisin joskus niin väsynyt, etten jaksaisi oikein innostua mistään hyvän tekemisestä. Vaan niin on sekin päivä nyt nähty.

Lapanen lähti lentoon

Järvenpäässä sijaitsee vallan ihastuttava neulekahvila Lentävä Lapanen, jossa kävin avaamassa pari kesää sitten Tour-de-Sock -sukkakisan jälkeisen sukkanäyttelyn. Jo siinä yhteydessä yrittäjä kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen yhteistyöhön, mutta sillä erää suunnitelmat kuivuivat kasaan inspiraation puutteen vuoksi. Tänä vuonna Lentävä Lapanen lähestyi minua taas, ja lupasin yrittää kehitellä jotakin. Paljon inspiraatiota ei tällä kertaa tarvinnut houkutella, ja niin syntyi Lentoon-lapasmalli.

Ensimmäisen malliparin neuloin uniikkivihreästä sekä Phantom-harmaasta Kraft BFL Sockista. Lintukuvio on vanhasta kirjonta- ja ristipistokirjasta, ja sen ympärille hahmottelin mallin, jossa sormiosan ja peukalon pituutta on helppo säätää muuttamalla pystyraitaosuuksien korkeutta. Rannekekuvio on erillään pääkuviosta, joten kukkia karsastava voi vaihtaa sen pystyraitaan tai neuloa vaikkapa yksivärisen tai raidallisen joustinrannekkeen.

Lentävän Lapasen hyväksyttyä malli-idean sain käyttööni tummansinistä ja helmenharmaata Handun 100 % merinoa. Niistä neuloin malliparin Lentävän Lapasen käyttöön. Vaikken itse suuri sinisen ystävä olekaan, tämä väriyhdistelmä on kyllä aika hieno. Handun merinokin neuloutui todella helposti siistiksi pinnaksi.

Lapasista jäi sen verran lankaa tähteeksi, että päätin kokeilla, riittäisivätkö jämät kämmekäspariin vastaväreillä. Ja riittiväthän ne, joten päätin samoilla lämmöillä kirjoittaa ohjeen myös kämmekäsversioon. Samalla lapasten neulojat saisivat vähän lisävinkkiä siihen, miten helposti moni asia on tässä mallissa muunneltavissa: kämmekkäissä on taitereunan sijaan aina oikein -reuna, lintukuviota on siirretty jonkin verran lähemmäs rannetta ja kämmenestä on jätetty kukkakuvio pois.

Molemmat ohjeet on hankittavissa yksinoikeudella Lentävästä Lapasesta seuraavan puolen vuoden ajan. Ohjeet voi ostaa sellaisenaan yhteishintaan 5 € joko printattuna Lentävän Lapasen neulekahvilasta tai (toivottavasti) pikapuoliin pdf:inä myös heidän Ravelry-kaupastaan. Toistaiseksi ohjeet ovat vain suomeksi, mutta lupasin ryhtyä käännöspuuhiinkin heti, kun lievästi sanoen haasteelliseksi käynyt työkuvioni helpottaa.

Ihan parasta koko yhteistyökuviossa oli viime lauantaina pidetyt "julkkarit" Lentävässä Lapasessa! Epävirallinen ja erittäin rento tapahtuma oli kuin mikä tahansa neuletapaaminen, jossa nyt satuttiin julkistamaan Lentoon-lapasten ohje. Niille, joille oma suhtautumiseni suunnittelija-statukseeni on tuttu juttu, ei liene yllätys, miten hassulta minusta tuntui kuulla, että jotkut olivat tulleet paikalle ihan vartavasten minun takiani! Yritin kyllä käyttäytyä ihmisiksi, mutta ihan täysin asiallinenhan minä en oikein osaa olla, varsinkaan silloin, kun minulla on niinkin hauskaa kuin mitä Lentävässä Lapasessa lauantaina oli...

Harmaa hurmaa nuorisonkin

Harmaa saa taas lisää palstatilaa. Neulottuani melkein Celtic Carol -lapaset lasteni serkkutytölle päätin tehdä hänelle myös paksummat harmaasävyiset kirjoneulelapaset kovemmille pakkasille. Harmaata piti olla, ja lankakaupasta tarttui matkaan kahta eri sävyä Sandes Garnin Peer Gyntiä, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Näppituntumalta täysvillainen lanka vaikutti hintaansa nähden varsin asialliselta, joten ehkä siitä neulottuja lapasia voisi ainakin ei-kovin-herkkäihoinen pitää käsissään ilman aluslapasiakin.

Päädyin neulomaan samalla valmiin mallin muokatulla versiolla, jolla neuloin yhdet lapaset suomenlammas-lähilangasta. Tosin ensimmäisen lapasen neulottuani totesin sen olevan aavistuksen nafti, joten purin lapasen alun kierreraitaan asti ja fiksasin hieman sekä kirjoneuleen aloitusta että peukalokiilan paikkaa. Tiiviit ja varsin istuvat lapaset sain aikaiseksi 4 mm puikoilla, toivottavasti mahtuvat saajalleen. Minä kuittasin voiton yarn chicken -kisasta, sillä tummanharmaa pohjaväri riitti kuin riittikin loppuun saakka, taisi metrin pätkä jäädä ylikin. Vaaleamman harmaata jäi reilumpi pallero loppusijoittettavaksi toistaiseksi vielä tuntemattomaan projektiin.

Näitä lapasia neuloessani tajusin taas yhden syyn, miksi kirjoittelen ohjeita muistiin itselleni ja julkiseen jakoon: on mukava, kun ei ihan joka kerran uutta neuletta aloittaessaan tarvitse aloittaa kaikkea alusta, vaan voi joskus neuloa jotain (ainakin melkein) suoraan valmiista mallista.

Melkein Celtic Carol

Lasten teini-ikäiseksi varttunut serkkutyttö toivoi tulevaksi talveksi musta-harmaa-valkoisia lapasia. Kolmivärisiä en luvannut, mutta kun musta-harmaatkin tuntuivat kelpaavan, ryhdyin tuumasta toimeen. Liian hörselöistä ei saanut enää olla, vaan jotakin vähän tyylikkäämpää. Niinpä piirtelin oman variaation maksuttomasta Celtic Carol -lapasmallista. Langoiksi valitsin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia väreissä Black Mamba ja Phantom.

Kraftin langat eivät kyllä petä koskaan, niistä tulee joka ikinen kerta kaunista jälkeä, ihan sama mitä neuloo. Tällä kertaa olen oikein tyytyväinen myös kuvioihin ja kokonaisuuteen ylipäänsä. Eiväthän nämä tällaiset ohuista, tiukkakierteisistä sukkalangoista neulotut lapaset ole niitä kaikkein lämpimimpiä, mutta eivätpä ne Etelä-Suomen talvetkaan ole keskimäärin kovin kylmiä. Lapasista tuli aavistuksen reilut, joten alle voi ihan hyvin mahduttaa vaikkapa ohuet alpakkalapaset lisälämmikkeeksi. Lupasin kyllä varmuuden vuoksi neuloa vielä toiset, kertaluokkaa tai paria paksummat kirjoneulelapaset, ihan vaan koska voin. Ihan parasta, että teinien keskuudessa käsinneulotut asusteet tuntuvat edelleen olevan IN.

Lisää lämmintä kättä

Tulihan ne toisetkin Pirtin kehräämön hahtuvasta neulotut tumput huovutettua, tälläkin kertaa 40 asteessa pyykin mukana, mutta vähän lyhyemmällä ohjelmalla. Hyvät tuli, ellei suorastaan loistavat. Ei kuitenkaan täydelliset, vaikka yritinkin täsmätä värejä kohdilleen; pikkuisen on tumma alue ylempänä oikean käden lapasessa.

Eipä ole hahtuvalangan voittanutta huovutetuissa tumpuissa, ei ainakaan lopputuloksen pehmeydessä. Pirtin kehräämön hahtuva on sen verran paksua, että se on helppoa neulottavaa (vrt. virolainen ohut hahtuva), joten pitäisi varmaan käydä suosiolla ostamassa pari kiekkoa varastoon tulevan talven tarpeita varten.

Saman tien kirjattakoon viimein valmiiden käsitöiden listaan myös toiset Winter Wonder Mittensit (tai paremminkin oma muokattu versioni niistä), jotka jäivät taannoin kesken lankojen loputtua. Jälleen kerran Ravelryn neulojayhteisö tuli apuun, ja sain sitä kautta sopivat jämänöttöset molempia värejä Tukuwool fingeringiä.

Tein vielä jatkomuokkauksia ensimmäiseen pariin, jonka neuloin vastakkaisilla väreillä: taittoreunan pykärivi on tiheämpi, rannekkeen kuvio kohdistettu kämmenselän kuvion kanssa ja sitä on myös aavistuksen muutettu. Hyvät tuli, ja niin sai lipastonlaatikko taas lisää täytettä. Joulun alla olisikin hyvä aika pitää pienimuotoiset neuleasustemyyjäiset urheiluseuran ja/tai leirikoulun varainkeruun nimissä, toivottavasti sellaiseen avautuu sopiva tilaisuus jossain vaiheessa.

Lämmintä kättä

Käly perheineen arvostaa huovutettuja tumppuja, ja niitä olen luvannut heille aina tarpeen tullen tehdä. Tänä syksynä oli pitkästä aikaa tilanne, ettei kotoa löytynyt valmiiksi hahtuvaa, vaan kävin ihan varta vasten ostoksilla. Mukaan tarttui kiekko liukuvärjättyä Pirtin Kehräämön kaksisäikeistä hahtuvalankaa. Vanhoista blogimerkinnöistäni kaivelin sopivaksi katsomani speksit ja pistelin menemään.

Hahtuvakiekosta riitti sopivasti kahteen pariin tumppuja, kun neuloin ne 4 mm puikoilla 32 silmukalla aloittaen. Edellisten huovutusten jälkeen meille on tullut uusi pesukone, joten laitoin ensimmäiseen 40 asteen peruspyykkiin vain toisen parin, jotta näkisin, miten nykyinen pesukone kohtelee hahtuvaa. Kuten vähän pelkäsinkin, pitkään ja hartaasti pyykkiä vellova pesukone sylkäisi sisuksistaan melko tiukaksi paketiksi huopuneet mytyt, jotka onneksi sain lievää väkivaltaa käyttäen venytettyä omiin käsiini sopiviksi tumpuiksi.

Ihan käyttökelpoiset ja todennäköisesti melko tuulenpitävät tumput näistä tuli, mutta omaan makuuni ne ovat vähän turhan jäykät, ja kälylle todennäköisesti pienenpuoleiset. Toinen lapaspari odottaa vielä huovutusvuoroaan, joten pitänee katsella pesukoneesta jokin kertaluokkaa hellävaraisempi ohjelma ja sopiva määrä pestävää pyykkiä mukaan.

Herttuatar

Vihdoinkin monien muiden ohjeprojektien jalkoihin jäänyt, kärjestä aloitettava kirjoneulelapasmalli on saatettu julkaisukuntoon: Herttuatar-lapaset, olkaapa hyvät. Ohje on nimestään huolimatta toistaiseksi vain englanniksi ja linkki vie Ravelryyn, mutta entiseen tapaan minulta voi pyytää ohjetiedoston myös sähköpostitse, mikäli ei tunne pärjäävänsä tuolla kansainvälisellä käsityöfoorumilla. En toistaiseksi kuitenkaan lupaa kääntää ohjetta suomeksi, vaikka olen kuullut kritisoitavan sitäkin, miksi suomalainen suunnittelija kirjoittaa ohjeensa englanniksi eikä suomeksi. (Siihen vastaan, että samasta syystä kuin moni artisti laulaa englanniksi suomen sijaan: potentiaalinen kuluttajakunta nyt vain on aika paljon suurempi kansainvälisillä vesillä liikuttaessa.)

Tämän mallin suunnittelun lähtökohtana oli se, että se taipuisi kaiken pituisille sormille sopivaksi kirjoneulekuvion siitä häiriintymättä. Ratkaisu oli ilmeinen: kärjestä kohti rannetta neulominen, jolloin peukaloaukon voi jättää juuri siihen kohtaa kuin itselle sopii. Valtiatar-sukista tuttu kirjoneulekuvio istui mukavasti pyöreään kärkeen, joten sillä mentiin, kämmenpuolen kuvio on sama kuin sukkien jalkapohjassa, peukalon ja ranteen kuviot on suunniteltu käymään yhteen kämmenselässä olevien sivukiekuroiden kanssa. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan, ensin olivat nuo rannekkeen ja peukalon kiekurakuviot, jotka bongasin anoppilassa vanhan kirjan selkämykseen painetusta ornamentista, ja niiden pohjalta aikanaan piirtelin rönsyilevämmät kiekurat pääkuvion sivuille.

Neuloin oman malliparini Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista (tummanharmaa Scorzonera) ja pinkistä Regiasta, joita molempia oli sopivat jämät jäljellä. Itse asiassa Kraftia oli jämät kahdesta eri värjäyserästä, joten toinen lapanen on pohjaväriltään vähän haaleampi kuin toinen, mikä anteeksi annettakoon, kun tiesin sen jo etukäteen. Pinkki lanka riitti juuri ja juuri, 25 gramman nöttösestä ei jäänyt kuin parinkymmenen sentin pätkä päättelyyn, harmaata jäi sentään jokunen irtogramma jämälankapussin täytteeksi.

Jäin tällä päivämäärällä taas vaihteeksi työttömäksi, joten josko tässä ehtisi taas edistää muitakin ohjeita. Tulilla on ainakin vielä yhdet lapaset ja jokunen sukkamallikin. Rehellisyyden nimissä suunnittelusäätäminen ja ohjeenkirjoitus alkavat pikkuhiljaa taas kyllästyttää, mutta yritän siitä huolimatta saada keskeneräiset vietyä maaliin asti. Sitten voi taas horrostaa määrättömän ajan ja neuloa jotain vaikka ihan suoraan valmiista ohjeesta (no nivvarmaan, senku näkis).

Tuku tuku lampaitani

Kiitän lämpimästi suunnittelijuuspohdintojani kommentoineille. Palannen aiheen syrjään joskus kirjaamalla mietteitäni luovuudesta ja ammattimaisuudesta noin niin kuin omasta näkökulmastani, mutta sitä ennen esittelen pitkästä aikaa jotakin valmista neulottua, siis sellaista, jota voi julkisestikin esitellä. Niistä toistaiseksi vähemmän julkisista neuleista lisää joskus tuota tuonnempana (lisää omia malleja on siis tulossa, sitten aikanaan).

Taannoin ostin pari vyyhtiä Tukuwool Fingeringiä ajatuksenani neuloa mitäs muutakaan kuin kirjoneulelapaset. Luulin ostaneeni tummanharmaata ja luonnovalkoista, mutta kun viimein ottauduin neulomaan lankojani, huomasin sen tummemman olevan ruskeaa. Eipä hätää, kaunis väri sekin. Ensin kuvittelin fingeringin tarkoittavan ihan normispeksejä lapasille, vaan totuus on taruakin ihmeellisempää ja Tuku paljon pörheämpää kuin sukkafingeringit. Niinpä piti vaihtaa mallia, purkaa ja säätää taas jonkin verran ennen kuin sain aikaan melkolailla näpsäkän kokoiset lapaset.

Malli on maksuton Winter Wonder Mittens, paitsi että minunhan piti taas kerran säätää lapasiin kiilallinen peukalo. Samaan syssyyn lisäsin sivuihin kontrastiväriraidat ja rannekkeen kuviotakin piti aavistuksen muokata, että se istui valittuun silmukkamäärään. Peukaloihin en enää alkuperäistä mallia katsonut lainkaan, ja saatoin minä neuloa kärjessäkin ihan omiani. Tyypillinen "ihan melkein mallista neuloin, mitä nyt vähän muokkasin" -projekti siis.

Neuloin lapaset itselleni tyypillisillä puikoilla, yksiväriset 1,75-millisillä ja kirjoneuleet 2,25-millisillä, jolloin kämmenen kohdalta ympärysmitaltaan 64 silmukan lapasista tuli sopivahkot omaan käteeni. Toki lyhensin jo suunnitteluvaiheessa vähän sormiosaa alkuperäisestä. Tai no vähän ja vähän, olisinkohan asemoinut oman peukaloaukon 8 kerrosta lähemmäs kärkeä kuin alkuperäisessä ohjeessa, mikä tarkoitti minun kerrostiheydelläni lähes 3 cm vähemmän mittaa peukalohangasta kärkeen. Hyvä tuli ainakin koon puolesta.

Lapasista tuli herkullisen lämpimän oloiset, mutta jäi niihin ärsyttävä virhe rannekkeen ja kämmenselän kuvioiden kohdistuksen suhteen (sitä kohdistusta en nimittäin jaksanut miettiä, eikä se tietenkään vahingossa osunut kohdalleen). Tukun neulominen oli jossain määrin nihkeämpää kuin mihin olen sileiden sukkalankojen kanssa tottunut, ja ihan herkimpiä se taatusti kutittaakin, vaikka minun makuuni rehellisen villanpehmeää onkin. Nyt painiskelen taas perinteisen ongelman äärellä: pidänkö lapaset itse eli tuleeko näille käyttöä, vai hilloanko aikani lipastonlaatikossa odottamassa sopivaa kohdetta. Arvelen jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisemmäksi, sen verran monet lapaset minulla vielä on käyttökierrossa talvikuukausien varalle.

Kelttiritarilliset

Kaiken maanisen suunnittelusäätämisen välissä neuloin suomenlammasvilloista vielä toisetkin kirjoneulelapaset. Lähtökohtana oli Memmun Kelttisolmukuvioiset lapaset, mutta niin kuin aina käy, minä menin ja muutin mallia aika radikaalisti niin, että alkuperäisestä mallista jäi jäljelle lähinnä se kelttisolmukuvio. Puikkokokona oli edellisissä lapasissa hyväksi havaittu 4,0 mm.

Koska lapaset oli tarkoitus tehdä esikoiselle, jonka koura alkaa olla jo ihan miehen mitoissa, silmukoita ja kerroksia on enemmän kuin edellisissä ritarilapasissa. Kämmenselän kelttisolmut ovat lapasissa peilikuvina, kämmenpuoli ja ranne ovat lähinnä liituraitaa. Lopputulos on ihan OK ja koko sopiva esikoiselle, mutta sama vikahan näissä on kuin edellisissäkin: kovasti tuntuvat kutittavan herkkähipiäistä teiniä. Pitänee vielä miettiä jonkinlaista hoitoainekylpyä tai kevyttä huovutusta, josko kuitenkin pehmenisivät riittävästi - ellei, pitänee yrittää tarjotella molempia lapasia vähemmän herkkäihoisille ystäville, tuttaville tahi kylänmiehille.

Ritarillista

Neulojatoveri diilasi keväällä lähilammastilan villalankoja varsin kustannustehokkaaseen 6 € / 100 g hintaan. Pitihän sitä pari vyyhtiä ottaa kokeiluun, josko saisi aikaan paksuja kirjoneulelapasia seuraavan talven paukkupakkasiin. Lanka on juoksevuudeltaan noin 230 m / 100 g, rouheaa ja maanläheistä, lampaisen lanoliiniselta tuoksuvaa ja rasvaista, siis kerrassaan aitoa villaa. Sopivaa mallia etsiskelin aikani, ja lopulta päädyin muokkaamaan omiani Wehlse Wanten -ohjeen kaavion pohjalta.

Ensimmäinen yritys 3,5 mm puikoilla tuotti peltiä, mutta oli silti liian suuri. Piirsin kaavioita uudelleen vähemmille silmukoille, mutten tyhmyyksissäni vaihtanut puikkokokoa. Niinpä ensimmäinen kokonainen lapanen päätyi lopulta purkuun, kun päätin vaihtaa 4 mm puikkoon. Hyvä päätös, nyt lapasista tuli juuri sopivat joko itselleni tai kuopukselle, jolle näitä alun perin kaavailin vanhojen, pilalle huopuneiden kirjoneulelapasten tilalle. Vaan mitä vielä! Siinä missä minä näen tummaa grafiitinharmaata, oikeastaan luonnonmustaa sekä keskiharmaata, kuopus ja moni muu näkee ruskeaa. Eikä ruskea kuulemma käy alkuunkaan. Sitä paitsi kuopus valitti, että lapaset pistelevät inhottavasti. Ei auttanut, vaikka lupasin neuloa alle siloiset aluslapaset, ei kelpaa sitten mitenkään.

Ja minusta kun näistä lapasista tuli tosi hienot, jotenkin sellaiset aatelisen oloiset ritarilapaset. Voin vain kuvitella, miten käyttö huovuttaa ja samalla pehmentää lapaset aivan täydellisen tiiviiksi ja lämpimiksi, mutta sen ne tekevät ilmeisesti jonkun muun kuin kuopuksen käsissä. Häntä varten pitänee ostaa jotakin konepestävää, paksua ja mahdollisuuksien mukaan pehmoisen kutittamatonta lankaa, sillä kyllähän hänellä on kirjoneulelapaset oltava myös ensi talvena.

Puutarhaunelmia

Muistaako joku nämä kirjoneulelapaset, joiden toisesta evoluutioversiosta lupailin tehdä ohjetta? Projekti vähän venähti, kun väliin kiilasi uusia ideoita ja tietysti sukka-Tour. Vaan tulipahan viimein valmista, ja kun muutaman testineulojan avulla saatiin pahimmat virheetkin karsittua, saattoi ohjeen vihdoin julkaista.

Garden Dreams Mittens -ohje on englanninkielinen ja saatavilla maksutta Ravelryn kautta. Vierasta kieltä vieroksuville lohdutukseksi voinee sanoa, että pelkkien kaavioiden avulla pääsee jo pitkälle. Lapasen suussa on Keisarinna-lapasista tuttu taittoreuna ja rannekkeen kirjoneuleraitaa reunustavat rakastamani Latvialaiset kierreraidat. Ohjeessa on YouTube-linkki videoon, jossa neuvotaan kierreraidan tekeminen.

Kämmenselän puolella kuviot ovat peilikuvina, samoin rannekkeessa. Molempiin lapasiin on omat kaavionsa, vaikka totta puhuen peilikuvat saisi neulottua lukemalla samaa kaaviota eri suuntiin. No, olen kiltti suunnittelija ja helpotan neulojan elämää, vaikka tuollaisen ei-säännöllisen kirjoneulekaavion tekeminen onkin melkolailla tuskallista väkertämistä.

Lapasissa on peukalokiila - tietysti! -, joka on sijoitettu pari silmukkaa kämmenen puolelle. Tällä kertaa haastoin itseni  suunnittelemaan myös peukalokiilaan sopivaa kirjoneuletta. Peukalon sisäpuolen kuvio on hieman erilainen; siitä puolesta peukaloa minulla ei taida kuvaa ollakaan.

Lankoina näissä mallilapasissa käytin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera (tummanharmaa) ja Lola-Doodle's Pure Sockia värissä Sweet Pea - siis täysin samoja lankoja kuin taannoisissa Valtiatar-mallisukissa. Lapasten koko on annetulla neuletiheydellä melko napakka ja lyhytsormiselle suunniteltu, mutta peukalokiilaa on kyllä varaa siirtää ainakin sentin verran alaspäin, jos on tarvetta vähän pidemmälle sormiosalle.

Blogini hiljennee joksikin aikaa, sillä suunnittelumoottori lähti pyörimään isolla vaihteella. Keskeneräisyyksiä ei passanne esitellä ennen kuin ohjekin on julkaistavissa ja siinä saattaa kestää, niin kuin kävi näiden puutarhalapasten kanssa. Puikoilla on kuitenkin koko ajan jotakin, eli sitten taas joskus jotain, kun sen aika on.

Kopukoita Taalainmaalta

Olen jatkanut hyvin alkanutta Tour-välitöiden putkea kirjoneulelapasten merkeissä. Dala Selbu Hybridit aloitin ennen vitosetapin alkua ja päädyin neulomaan ne loppuun ennen sukkaetapin aloittamista.

Koska olen melkolailla tylsä ja ennalta-arvattava, tein näihinkin lapasiin samanlaisen rannekkeen kuin kaksissa edellisissä Seppo-lapasissa. Noin muutoin neuloskelin aikalailla ohjeen mukaan, mitä nyt peukalon sisäpuolelle tein saman kuvion kuin ulkopuolelle alkuperäisen ohjeen tekstikuvion sijaan.

Kämmenselästä kuviot ovat peilikuvina. Hevosaiheen tienoilla käytin pitkien lankajuoksujen sitomisessa onteloneuletekniikkaa, joka tuottaa erinomaisen siistin lopputuloksen, mutta on jonkin verran joustavampaa kuin perinteinen tapa. Viimeistelemättömissä lapasissa keskusosa pullotti hieman löysempänä, mutta kastelu ja kuosittelu teki tehtävänsä.

Pitkäthän näistä taas tuli, niin kuin kaikista valmismalleista tuppaa minun neulominani tulemaan. Olisivat ihan sopivat teinipoikani pitkäsormisiin käsiin, mutta hevosaihe sai hänet kavahtamaan - hänen luokallaan on puheitten mukaan ihan liikaa "tosi rasittavia hevostyttöjä". Niinpä nämäkin lapaset menevät lipaston laatikkoon odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Ai niin, ne langat. Vihreä on länsisaksalaista vuosikertalankaa, Schoeller Esslinger Vivaa ja valkoinen kirpparilta ostettua, luultavasti Vivan ikäluokkaa olevaa Novitan Panda Babya, molemmat fingering-paksuutta, ensin mainittu vahvikkeella ja jälkimmäinen puhdasta villaa. Muistiinpanojen mukaan langankulutukset ovat 32 g ja 25 g, puikot olivat taas vakiot eli 2,25-milliset. Miten sitä ei enää tasamillisillä osaa neuloakaan, kaikki on noita varttikokoja...