maanantai 30. maaliskuuta 2009

Ompeluseuroissa ja kirpparilla


Reilu viikko sitten kokoonnuimme taas ompeluseurojen merkeissä. Lähdin kotoa lähes tyhjin käsin, palatessa kassi oli pullollaan kaikenlaista. Ensimmäisenä Tikrun mami lahjoi minua tarpeellisiksi osoittautuneilla silmukka- ja kerrosmerkeillä:



On ne vaan hienoja! Kyllähän merkkauksen voisi hoitaa hakaneuloilla tai langanpätkillä, mutta se ei olisi lainkaan niin riemukasta kuin kauniiden helmitöiden käyttäminen samaan tarkoitukseen.


Sain myös lankaa:



Tikrun mami oli ajatellut minua käydessään Tallinnassa Karnaluksissa, josta oli löytynyt etsimääni yksiväristä Fortissima Sockaa. Vihdoinkin pääsen testaamaan kehutun sukkalangan! Toinen ompeluseurojen vakiojäsen lahjoitti loput siniset vuosikerta-Nallensa, joihin olen kovin ihastunut. Jään tästä lahjoituksesta kiitollisuudenvelkaan!


Ompeluseurat eivät jääneet pelkkien lahjoitusten varaan, vaan sain jo mahdollisuuden korvata Tikrun mamille ainakin osan lahjuksista. Ompelin hänelle autoon ristiselän tuen:



Tuki on 40 cm pitkä pötkö, jonka ympärysmitta on noin 27 cm. Vetoketjun kautta pötkön voi täyttää mieleisellään täytteellä käyttöön sopivaksi. Päihin on kiinnitetty leveä kuminauha, jolla pötkön saa kiinni penkin selkänojaan. Tikrun mami lupasi kiinnittää kuminauhaan soljen itse, jotta kiinnityksen saa säädettyä autoon sopivaksi. Mallin idea, vetoketju, kuminauha ja solki ovat Tikrun mamilta, kangas (sama kuin isäni kassissa) ja toteutus bloginpitäjän.


Kirpparillakin on tullut käytyä. Tällä kertaa täydentyivät ompelulankavarastoni:



Satsi maksoi yhteensä 3 € - viimeinkin minulla on tarpeeksi monta vaaleanpunaista lankarullaa saumuriinkin. Nyt puutteelliseksi on laskettavissa enää vihreäsävyisten ompelulankojen valikoimani.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Verkkoponcho ja -pussukka


Virkkaaminen on vienyt pikkusormen ja ehkäpä koko kädenkin. Tällä kertaa esittelyssä on ystävän tyttärelle virkattu lahjasetti, johon kuuluu verkkoponcho ja pussukka.



Lanka on Gjestalin Mystic Stretchgarnia (92% viskoosia, 8% polyesteria), naapurin aikanaan hylkäämää ja melko erikoista todella joustavan rakenteensa ansiosta. Poncho on aloitettu neulomalla kaulusosa 3,5 mm pyöröpuikolla ja 80 silmukalla 1o, 1n. Löysähkön päättelyn jälkeen on virkattu ketjusilmukkakaaria (ensimmäisellä kerroksella 26 kuuden ketjusilmukan kaarta) 4 mm koukulla, kaarien pituus kasvaa työn edetessä siten, että toinen ja kolmas kerros on seitsemän ketjusilmukan kaaria, seuraavat kolme kahdeksan kjs:n kaaria jne. kunnes kaaren pituus on 11 kjs. Koska lanka purkautuu rumasti päästään, en halunnut edes yrittää hapsujen tekemistä, vaan päätin virkata "lenkkihapsut" viimeiselle kerrokselle. Kuvassa ratkaisu näyttää hieman epämääräiselle, mutta luonnossa se on minusta ihan mukavan näköinen. Lankaa ponchoon meni vähän toistasataa grammaa.


Koska lankaa oli käytettävissä yhteensä 200 g, päätin tehdä ponchon kaveriksi pussukan.



Pyöreä pohja on kiinteitä silmukoita, "runko" 6 kjs:n kaaria. Kaksinkertaisella langalla virkatulle sulku-/kantonarulle virkkasin pylväskerroksen, johon naru oli helppo pujottaa; pylväskerroksen jälkeen on muutama kerros pidentyviä ketjusilmukkakaaria röyhelöinä.


Lanka kimaltaa kauniisti ja laskeutuu painonsa ja joustavuutensa ansiosta mainiosti. Pussukka tosin venähtää helposti raskaamman sisällön voimasta pitkäksi sipulipussiksi, mutta toivoa sopii, ettei tulevalla ekaluokkalaisella ole kovin painavaa kannettavaa. Synttärit ovat vasta syyskuussa, joten tämä tullee mukavasti hyvissä ajoin ennen (pikku)jouluaikaa. Minulle jäi vielä pikku kerä lankaa virkata vaikkapa joulukuusenkoristeita, jahka se aika taas tänä vuonna koittaa...

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Perhoskranssi


Etuoveamme koristi viime viikkoihin asti ystäväni tekemä jouluinen havukranssi. Kalenterin käännyttyä maaliskuulle hoksasin viimein minäkin punaisen huopasydämen ja kulkusen ajan jo menneen. Niinpä päätin päivittää näistä kransseista jälkimmäisen kevätkuntoon.



Ystävältä saaduista puuvillalangoista sininen kutsui tekemään perhosia, lisäksi päätin virkata sekaan kevätkukkasia, joiden keskustassa on napit. En ole aivan varma, pidänkö noista kukista, mutta koska tuuppasin kaikki osaset kiinni kranssiin tukevasti kuumaliimalla, katselen ensin kranssia muutaman päivän ennen kuin lähden repimään siitä mitään irti. Ehkäpä vihreä lehtiköynnös olisi sittenkin ollut kauniimpi...



Sinisiipiperhosten siivet on virkattu 1,5 mm koukulla yksinkertaisesta, vartalo 2,0 mm koukulla kaksinkertaisesta langasta. Toteutus on ulointa kerrosta lukuunottamatta tämän ohjeen mukainen, vain nirkot jätin pois, sillä eihän oikeillakaan sinisiivillä ole pykäreunaisia siipiä.


En taaskaan jaksanut säätää kameraa toimimaan kirkkaassa luonnonvalossa, joten kuvat ovat ikävästi ylivalottuneita. Vaan kyllä kai noistakin idean näkee.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Onnea päivänsankarille


Isäni täyttää tänään pyöreitä vuosia. Perheemme on erikoistunut vaatimattomiin juhlallisuuksiin - blogimies ja allekirjoittanut menivät aikanaan salaa naimisiin maistraatissa eikä lapsille ole järjestetty minkään valtakunnan nimijuhlia - eikä ole vaikea käsittää, mistä juhlakammo on peritty: isäni nimittäin kieltäytyi pitämästä syntymäpäiväjuhlia niitä halajaville sisaruksilleen. Ainoa myönnytys oli ravintolalounas blogiperheen kanssa.


Niinpä lahjontakin suoritetaan vaatimattomasti matalalla profiililla. Aivan lahjatta en halunnut isäni täysiä kymmeniä ohittaa, joten ompelin hänelle aina tarpeellisen kangaskassin:



Kassin mitat ja malli on Suuresta Käsityölehdestä 4/2005, vain rivat tein mielestäni ohjetta siistimmin ja tukevammin. Kangas on tietysti varastoista pengottua (sikasäkkiosastoa muistaakseni) ulkoilukangasta, joten sen pitäisi suojata kuljetettavat tavarat kuraroiskeilta. Sisäreunassa on kiinteä tasku, johon kassin saa siististi taiteltua:



Ohjeesta poiketen laitoin taskuun nepparin niin, että kassin ollessa käytössä tasku ei repsota hankalasti auki.


Ei merkkipäivää ilman omatekoista korttia.



Pohja vanhan kirjoituslehtiön takapahvia, pitsinauhat muinoisesta helletopista, kangassoiro sikasäkistä, vihreä neuloshuopa naapurilta ja langat kukkaan ystävältä. Aika mukava kimara sekalaista kierrätettyä. Esikoinen tosin totesi, että kortti on aivan liian hörsö ukille, mutta kai raavas mies vähän hömppääkin kestää...

lauantai 21. maaliskuuta 2009

ET-lehden kesäkassi


Vähintään joka toinen vakavammin otettava virkkausbloggaaja on tehnyt ET-lehden (10/2007) kesäkassin, siltä ainakin jossain vaiheessa tuntui. Minäkin kiinnostuin kassimallista, mutta aloittaminen viivästyi paristakin syystä. Ensiksi piti saada jostakin ohje, netistä en sitä löytänyt - onneksi on kirjastot ja kirjastojen lehtiarkistot, josta tälläkin kertaa löytyi pelastus. Sen jälkeen podin kroonista lankapulaa siihen saakka kunnes ystäväni lahjoitti nämä langat. Niin näkin päivänvalonsa ensimmäinen täysin ohjeen mukaan virkkaamani kassi:



Vihreää puuvillalankaa (paksumpaa kuin Kotiväki, mutta reilusti ohuempaa kuin Tennessee) kului 2,0 mm koukulla virkattuna noin 160 g. Tykkäsin lopputuloksesta, vaikka se onkin omaan makuuni liian matala ja lyhythihnainen. En kuitenkaan uskaltanut riskeerata langan riittävyyttä jatkamalla kassia syvemmäksi, näin tehdenkin lankaa jäi jäljelle vain 20 g. Olkahihnaa olisi toki voinut virkata pidemmäksi, mutta silloin kassin mittasuhteet olisivat minusta kärsineet. Langan lahjoittaneen ystäväni teini-ikäinen tytär pitää kovasti virkatuista kasseista, joten tarjottelen tätä ensimmäisenä hänelle. Mallin innoittamana mielessä pyörii jo erilaisia muunnelmia, mikään jäljellä olevista langoista kun ei yksin riitä samanlaiseen saati syvempään kassiin. Ehkäpä kehittelen raidallisen rantakassin, iloisia kesävärejä kun on mukavasti tarjolla.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Hugo-kauluri ja mini-Fifi


Koska joka tapauksessa neulon (lähes) koko ajan jotakin, välillä on vaikea keksiä, kuka mitäkin saattaisi tarvita. Onneksi huomasin kysyä sisareltani, mahtaisiko hänen ystävämies-miesystävänsä tarvita jotakin neulottua. Sukkia kuulemma piisaa omiksi tarpeiksi, mutta takaa pidemmälle kaulurille voisi olla tarvetta. Onneksi on Ulla, tällä kertaa pelastus löytyi Hugo-kaulurin muodossa.



Langaksi valikoitui punaruskea Gjestal Maija, sillä se oli varastolangoistani ainoa tarpeeksi ohut ja vähänkään pehmoisempi villalanka, jonka oletin riittävän takaa pidennettyyn kaulurimalliin. Etenin ohjeen mukaan 3,5 mm puikolla reunuskerroksiin asti, jolloin aloitin takakappaleen valmistelun. Pääteltyäni sivut ja etuosan jatkoin takaosaa lisäyksittä vielä 15 cm sileänä (pl. neljä reunasilmukkaa, jotka on neulottu ainaoikein) ja sen jälkeen muiden sivujen kaltainen reunus. Lankaa kului lopulta vähän kolmatta kerää.


Kuvausmalliksi nakitettu blogimies valitteli langan kutittavan kaulaa. Mikäli saajalla on samoja ongelmia, täytynee neuloa toinen samanmoinen kauluri, mutta käyttää joustinosassa jotakin kutittamattomampaa lankaa. Etuosalla tuntui olevan taipumus rullautua ylöspäin, joten senkin modifioimista voisi harkita. Tämä versio talttui käytettävään kuntoon, kun silitin sen kostean liinan läpi reilulla lämmöllä.


Ystäväni lahjoittamien puuvillalankojen joukossa oli kerä ehtaa kasari-ysärikauhistusta: valkoista lankaa pastellisin nypyin. Lanka ei taipunut kunnolla virkattavaksi, joten päädyin kokeilemaan Fifi-huivin neulomista. En ole mikään salmiakkiruutujen ystävä, mutta muutakaan suoraviivaista en siihen hätään keksinyt.



Lopputulos yllätti positiivisesti: 3,5 mm puikolla neulottu ja 50 grammaa painava huivi oli pingotuksen jälkeen ihan kohtuullisen kokoinen ja lähtökohtiin nähden varsin mukiinmenevän näköinenkin ajatellen 4,5-vuotiasta tyttöä, jota silmälläpitäen huivia lähdin tekemään. Varmuuden vuoksi virkkasin kuitenkin langanlopulla solmiamisnauhat:



Eihän tämä mitään huivien aatelia ole, mutta tehnee tehtävänsä ainakin prinsessaleikeissä. Kuvausmallin ilme tosin kertoo, mitä mieltä hän on moisista leikeistä...

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Huovutettua


Yhdessä ostamistani kirjaston poistolehdistä (Suuri Käsityölehti 11-12/2004) oli huovutettujen tumppujen ohje, johon minulla oli juuri oikeat tarvikkeet: kahta eri väristä Sandnesgarn Tovea (naapurin hylkäämiä) sekä 5,5 mm puikot. Niinpä oli luontevaa nitkutella lasten lapaset kerrankin prikulleen ohjeen mukaan.



Ohjeenmukaisin silmukoin (28) ja 60 asteen pesussa huopui 6-vuotiaan käteen sopivat tumput, jotka olivat saajalleen oikein mieluisat. Muutaman käyttökerran perusteella kestovalitusaiheeksi muotoutui kuitenkin tumppujen pysyminen käsissä ja lumen joutuminen hihoihin. Niinpä päätin neuloa tavallisesta villalangasta rannekeresorit ja ommella ne tumppujen sisään.



Tummanpunaista (ilmeisesti Woolia) oli jo lähtökohtaisesti liian vähän, joten jaoin nöttösen tasan kahtia ja neuloin näkyville jäävän resoriosan punaisella. Lisäpituutta tuli mustalla Floricalla. Silmukoita resorissa on 40, puikoissa mittaa 3 mm.


Itse olin positiivisesti yllättynyt kaksinkertaisen Toven huopumisominaisuuksista: tiivistä ja lämmintä tuli ilman, että lopputulos olisi ollut koppura. Voi olla, että kokemuksesta rohkaistuneena päädyn jossain vaiheessa suorastaan ostamaan Tovea varastoihini. Myös resoriviritelmä vaikutti kohtuullisen toimivalta eikä lainkaan hullumman näköiseltä, joten sitäkin voi tarvittaessa soveltaa tuleviin huopatumppuihin.


Tumppuihin kului lankaa yhteensä noin 55 g, joten yli jäi jonkin verran, vaikka tummanpunainen kerä vajaa olikin. Koska tänään on blogimiehen veljen vanhimman tyttären konfirmaatiopäivä, päätin neuloa ja huovuttaa hänelle lahjaksi kännykkäpussin.



Silmukkamäärä ja puikot olivat samat kuin tumpuissa, läpän neuloin 12 silmukalla ja hihnan kahden silmukan i-cordina. Koristelua pähkäilin hetken jos toisenkin, kokeilin kaikenlaista, mutta lopulta hyväksyin (hieman pitkin hampain tosin) parsinlankapurkista löytyneellä vaaleanvirheällä langanpätkällä tehdyn kirjailun. Nappi on luonnollisesti sekalaisten jämänappien laatikosta valikoitu. Taakse ompelin "tuotemerkkini" - se olikin koristelun jälkeen vaikein osio tässä projektissa - ja reunat huolittelin pykäpistoin tummanpunaisella villalangalla, joka löytyi parsinlankapurkista sekin. Tummanpunainen lanka loppui kesken hihnan, mutta sain korvattua sen Revontulihuivista yli jääneellä pätkällä; kaikenkaikkiaan lankaa kului reilut 20 g. Huovutuksen jälkeen langan vaihtumiskohtaa ei oikein huomaa, vaikka tietää, mistä kohtaa etsiä. Itse olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka viimeistely olisi voinut osua vieläkin paremmin kohdilleen.


Korttikin piti toki tehdä. Tällä kertaa lahjoituslangat inspiroivat virkkaamaan "suojelusenkelin":



Korttipohjavarastoni oli huvennut luvattoman huonoksi, lila vaikutti olemassa olevista vaihtoehdoista parhaiten rippikortin henkeen sopivalta. Nauhalaatikossa oli sopivat pätkät satiininauhoja sävy sävyyn (nauhapätkäpussin oli ystäväni joskus napannut mukaan kirpparilta minua silmällä pitäen), kangasmerkkilaatikossa oli jäljellä vielä pieniä kukkia. Enkelin ja kukat sain pysymään tukevasti kortissa kuumaliimalla. Kokonaisuus on ehkä hieman pliisu ja hörhö omaan makuuni, mutta on siinä ehkä tiettyä juhlaan sopivaa herkkyyttäkin.


Onnittelut lastemme serkussarjan ensimmäiselle rippilapselle rippiteinixille, toivottavasti punainen ja lila eivät satu olemaan pahimpia inhokkivärejäsi (ainahan voit luovuttaa pussukan vaikkapa urheiluseuran arpajaispalkinnoksi)!

torstai 12. maaliskuuta 2009

Anorakki 140 cm


Anorakki esikoiselle on ollut suunnitteilla jo pari vuotta. Esikoinen on ehtinyt kasvaa muutaman vaatekoon ja omat suunnitelmat muuttua, kun täysin mieleistä mallia ei ole tahtonut löytyä. Viimein etsimäni malli löytyi lainassa olevasta Suuresta Käsityölehdestä (8/2007): alas asti avattava vuoriton takki. Koska kokovaihtoehdot olivat 128 cm ja 140 cm, päädyin varmuuden vuoksi suurempaan.



Kangas on naapurin lahjoittamaa öljyisen tuntuista ja öljyisen hajuista tukevaa puuvillaa, pitänee siis sekä tuulta että sadetta kohtuullisesti. Omista tahi naapurin varastoista ei löytynyt sopivan pituista ruskeaa vetoketjua, joten päädyin okrankeltaiseen - pitänee myöhemmin keksiä rintamukseen jonkin sortin kangasmerkki, jossa on samaa okran sävyä. Vetoketju on PTA:n jäämistöä ja metallinen, joten kuvittelisin sen kestävän käyttöä paremmin kuin muoviset keskivertovetskarit.


Tällä kertaa jaksoin tehdä kaikki ohjeenmukaiset kikkailut: kaksinkertaiset taskut (ylätasku läpällä, eri lokeroon avautuva sivutasku avonaisena) sekä sivutampit, joilla on merkitystä vain ulkonäön kannalta. Tamppi oli sinänsä oiva paikka "tuotemerkille".



Sivutampit kiinnittyvät painonapeilla taakse - tämän varjolla sain viimein hankittua nepparipihteihini painonappisovittimetkin. Takakappaleessa on "anorakkilaskos" lapaluiden korkeudella, sekin on pelkkä ulkonäkökikka ilman käytännön merkitystä. Tässä mallissa ei muuten poikkeuksellisesti ollut nyörejä hupussa eikä helmassa.


Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että maltoin ommella sen pikkuhiljaa yön pimeitä tunteja vältellen. Malli on tosin varsin leveä, joten myöhemmin voi miettiä, josko taakse lisäisi yhdet painonappien alakappaleet. Tällöin tampeilla voisi kuroa helmaa hieman supumpaan. Takki on vielä reilu, vaikka kuusivuotiaamme onkin kohtalaisen kookas, mutta se voi olla hyvinkin käyttökelpoinen jo tulevana kesänä. Käyttäjä oli innoissaan, takki kuulemma on "ihan kuin Indiana Jonesin takki" - piiskaakin voisi säilyttää tampin muodostamassa lenkissä...


Kangasta jäi vielä vaikka millä mitalla, joten kokemuksesta rohkaistuneena takkeja voisi harkita tekevänsä myöhemminkin


P.S. Hullulla on hullun tuuri: tällä kertaa kirpparilta löytyi viisi minulta vielä puuttuvaa käsityölehteä (vsk 2005) euron kappalehintaan. Sen sijaan itsekurini piti, vaikka hypistelin lankoja sekä käsityökaupassa että kirppareilla. Kangasta kyllä ostin, mutta vain tarpeeseen (kaikkea sentään ei naapurinikaan lähes ehtymättömästä varastosta löydy lahjoitettavaksi) ja nekin palalaareista... seli seli.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Pörrötunika


Naapurin lahjoittamien lankojen joukossa oli kassillinen tummanruskeita Marks&Kattens Teddyjä, pörröisiä ja tekokuituisia (17% villaa, loput tekokuituja) karvakeriä. Kesti aikansa, ennen kuin hahmotin, mitä voisin edes yrittää saada niistä aikaiseksi. Suuressa Käsityölehdessä 8/2007 törmäsin vihdoin Novitan Kuurasta tehtyyn tunikaan, jonka näin sieluni silmin toimivan myös Teddystä tehtynä - siispä toimeen. Laiskanlaisen mallitilkun perusteella päätin, että tiukentamalla hieman käsialaa M-koon silmukkamäärät tuottaisivat 6 mm puikoilla suunnilleen sopivan koon itselleni.



Kuva on järkyttävän huono, luonnossa tunika on omaan makuuni varsin mukiinmenevä ja on jo ehtinyt ulkoilla ihmisten ilmoillakin. Mallista poikkesin vain kädenteiden suhteen, alkuperäisessä mallissa joustinneule oli pidempi ja löysempi. Iso kaulus (joka on oikeasti ihan suora ja symmetrinen) on koko homman juju ja vetää huomion pois hyvinmuodostuneesta vyötärönseudun pelastusrenkaasta. Lanka oli karmivaa neulottavaa, mutta pörröisyys on lopputuloksen kannalta kuitenkin positiivinen asia. En ole jaksanut punnita tunikaa, mutta kuvittelen tuhlanneeni ainakin puolisen kiloa lankaa, luultavasti enemmänkin. Jäljelle jäi kuitenkin lähes 300 g villakoirakeriä, jää nähtäväksi, keksinkö niistä mitään kelvollista. Hyviä ideoita otetaan ilolla vastaan.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Saltkråkan-sukat


Heti nähtyäni Ullan 3/08 Saltkråkan-sukat tiesin tekeväni ne joskus. Joululahjaksi sain sopivasti Seiskaveikkaa, jonka väri sopi mielestäni sukkamallin henkeen.



Sukat on neulottu muuten ohjeen mukaisesti (3,5 mm puikoilla), mutta kantapään vaihdoin pyöreään ja jatkoin mallineuletta kärkikavennuksienkin ajan. Lankaa kului lähes koko 150 g:n kerä. Työn alusta asti oli epäilyksen hetkiä, jotka konkretisoituivat ensimmäisen sukan valmistuttua: en kertakaikkiaan pidä minkään sortin helmineuleesta, en ainakaan sukissa. Palmikkokuvion jatkuminen kärkeen saakka tekee pienijalkaisen sukista helposti töpön näköiset, niin nytkin. Hetken harkitsin jopa sukan purkamista, mutta koska vartta piisaa lähes polveen asti, päädyin neulomaan toisenkin, ovathan nämä kuitenkin ihan kelvolliset lahjasukat. Saajankin taidan jo tietää, ystäväpiirissäni on onneksi muitakin pienijalkaisia. Joka tapauksessa on mukavaa, että myös paksuille sukkalangoille on perussukasta poikkeavia malleja tarjolla.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Kaukosäädinpussikko


Takkahuoneemme seinälle ilmestyi muutamia viikkoja sitten (ihan luvan kanssa) taulutelkkari ja samalla toinen nojatuoleista siirtyi olohuoneesta takkahuoneen puolelle. Luonnollisena jatkumona näille tapahtumille oli tarve kaukosäädinpussikolle.



Omasta päästä kehitelty malli on suunniteltu kaukosäätimen ja tuolin mittojen mukaan. Kangas lienee intianpuuvillaa, muistelen sen tulleen muutaman vuoden takaisen "sikasäkki"-kangasvalikoimahankintani mukana. Pussikko kiinnittyy yläreunastaan tarranauhoilla tuolin (tarroilla irrotettavan) käsinojapehmusteen alle ja siinä on kaukosäädinlokeroiden lisäksi takana tila (käsityö?-)lehdelle. Koska takkahuoneessa on (toistaiseksi) tarvetta vain yhdelle kaukosäätimelle - muut kaksi on lainattu kuvausrekvisiitaksi olohuoneen pussikosta -, vapaita taskuja voi käyttää vaikkapa puikkopussin säilytykseen...

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Pari Twister-pipoa


Navettakissa teki sen, mitä hain taannoisella "BB:n Tiinan pipolla". Twister-pipon ohjeeseen oli pakko tarttua heti, kun sain lainaan lyhyen 6 mm pyöröpuikon ystävältäni. Langaksi valikoitui itseoikeutetusti naapurin lahjoittama Mambo.



Isopäisenä päädyin 79 aloitussilmukkaan, joka yhdistettynä Mambon paksuuteen, 6 mm puikkoon ja löysähköön käsialaani oli melkolailla onnistunut arvaus. Sain tärvättyä melkein koko kerän, aavistuksen syvempikin pipo olisi voinut olla, mutta en uskaltanut riskeerata langan riittävyyttä. Nyt kerästä jäi nöttönen, mutta pidän langan väristä siinä määrin, että keksin sille varmasti käyttöä jossakin koristeessa tai askartelussa.


Piposta tuli hieno - se on muuten nurjaltakin niin kiva, että pipoa voi käyttää kummin päin vain. Mieheni tosin kommentoi tuoreeltaan Twisterin näyttävän "lähinnä joltain Indiana Jones -pelin palvelijan turbaanilta", minkä myös kyseisen Lego-pelin suurkuluttaja (esikoisemme) vahvisti ja tarkensi kyseessä olevan "sarvityypin palvelijan turbaani".


Viittaukset Indy-peliin kilauttivat kelloja ja päädyin tekemään samaan syssyyn toisenkin Twisterin, tällä kertaa nimenomaan roolipäähineeksi Indiana Jones -leikkeihin.



Näin pääsin vihdoinkin eroon naapurin lahjoittamasta lankahirvityksestä nimeltä Novita Karuselli. Täysin tekokuituinen ja sinisenturkoosilla värillä pilattu lankakerä ei kelvannut kenellekään enkä uskonut itsekään keksiväni siitä mitään järjellistä. Sarvityypin palvelijan turbaanina Karuselli-Twister toimii kuitenkin loistavasti. Tätäkin lankaa jäi jäljelle Mamboa reilumpi nöttönen, vaikka puikot ja silmukat olivat samat kuin virheässä Twisterissä. Onneksi kaksivuotias kuopuksemme on kunnostautunut viime aikoina lankojen silppuamisessa, joten jämänöttönen ei luultavasti pitkään nurkissa happane.