Kohti mukavuusrajaa ja sen yli!

Olen tunnetusti monivärivammainen: kaikenlaiset itseraidoittuvat ja pätkävärjätyt langat ovat minulle lähinnä kauhistus. Viime kevään retriitissä olin kuitenkin poikkeuksellisella tuulella: sen lisäksi, että hamstrasin lankoja lahjoituspöydästä, vaihdoin ja ostin niitä myös neulojatovereilta melko vapaamielisellä otteella. Siinä langanhankintatuiskeessa päädyin tekemään kaupat myös Wollmeise Twinistä värissä Aspentree ajatellen, että on vaihteeksi aika kokeilla omia mukavuusrajoja monivärilankojen suhteen. Vyyhdillä Aspentree oli oikein kaunis kimara tummanharmaata, vihreää, keltaista ja luonnonvalkoista, mutta tiesinhän minä jo siinä vaiheessa, että pätkärääkkihän se oli.

Puolisen vuotta vei, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen, kerin Aspentreeni (luvalla sanoen käsittämättömän rumankirjavalle lankakakulle) ja loin silmukat Lintillaan; Martina Behmin aina oikein -neuleiset huivit nyt vain on luotuja kirjaville langoille. Usko oli kyllä koetuksella moneen kertaan, mutta päätin neuloa huivin loppuun ja päättää vasta sitten, mitä mieltä siitä olisin.

Semmoinenhan siitä tuli, villi. Värit lätäköityivät varsin kohtuullisesti ja tasaisesti pitkin huivia, mikä on yksinomaan hyvä asia; yhden Aspentree-Lintillan löysin Ravelrysta, ja siinä keskellä huivia oli laaja keltavoittoinen lätäkkö.

Neuloin huivin löysähkösti 2,5 mm puikoilla, jolloin 157 grammaa lankaa riitti 19 röyhelöön runko-osassa sekä päättelyröyhelöön. Pidän huivin muodosta ja reunaröyhelöstä, mutten ole vieläkään päättänyt, onko väritys aivan kammottava vai jollain mielenvikaisella tavalla tosi päräyttävä. Mukavuusrajojani tämä huivi totisesti koettelee, ja jos päätän sen päälleni pukea, se lennättää minut kyllä takuuvarmasti myös kauas mukavuusrajan tuntemattomalle puolelle. Taidan kuitenkin jatkossa tyytyä hankkimaan hieman rauhallisemman värisiä lankoja, ihan vain mukavuuden nimissä...

Hyvän mielen sukkia

Olen taas joulun lähestyessä potenut pienimuotoista maailmantuskaa: siinä missä itselläni on henkisesti ja taloudellisesti turvattu elämä, moni muu elää joko subjektiivisesti tai objektiivisestikin mitattuna ahdingossa. Omat keinoni auttaa ovat rajalliset, mutta neulomaan onneksi pystyn edelleen ja lankaa minulla totisesti riittää. Niinpä päätin kerätä vuoden mittaan kaappiin kertyneet, puikkotuoreet villasukat yhteen ja neuloa vielä parit sukat lisukkeeksi Hyvän mielen sukkien Vaasan keräykseen lähetettäväksi.

Novitan valkoisesta Nallesta ja Regian sinisestä 6-säikeisestä syntyi kokoluokan 38 sukkapari. Malli on ihan peruskauraa varresta varpaisiin 54 silmukalla (kirjoneuleen kohdalla mallikuviosta johtuen 55 s), kantapää on vahvistettu ja käännös pyöreä, kärjessä sädekavennus. Hieman olisi voinut tehdä pidemmän valkoisesta kärjestä, mutta hyvä näinkin. Tätä yksinkertaista kirjoneuleideaa voisi jatkojalostaa vaikkapa kauttaaltaan raidallisiin sukkiin.

Lahjoitus-Nalleja minulle on kertynyt useampikin kerä, niistä punainen päätyi pääväriksi kissasukkiin, joiden kirjoneulekuvio on kaapattu maksullisesta Temple cats -pipomallista. Olin sen verran röyhkeä, etten ostanut ohjetta, vaan piirsin ruutukaavion itse pelkkien kuvien perusteella. Näissä on 56 silmukkaa ja ristiinvahvistettu kantalappu, muuten ovat samanlaiset perussukat kuin sinivalkoisetkin, ehkä vähän suuremmat tosin.

Vaasaan lähti lopulta kaikkiaan 9 paria sukkia. Ennen joulua ehtinen neuloa jokusen lasten sukkaparin vielä paikallisiin keräyksiin, joihin toimitan luultavasti myös syksyn mittaan tekemiäni lapasia. Lasten neuleiden mukaan pitänee keksiä jotain pientä lisäkivaa, sillä muistan itse omasta lapsuudestani, etten erityisemmin arvostanut niitä pehmeitä joulupaketteja. Enhän halua, että minun neulomani sukat tai tumput aiheuttavat jouluaattona haikeankatkeria pettymyksen kyyneliä...

Lauri ja Virpi ne yhteen soppii

Tämä on (lyhyehkö) tarina täydellisten, paksujen kirjoneulelapasten metsästyksestä: peltimaatuskoista alkanut jahti on päässyt kolmanteen Puna-mustakirjavat lapaset -ottoon saakka. Tällä kertaa langoiksi valikoituivat tummanharmaa Lauri-sukkalanka sekä Kontista taannoin ilman sen kummempaa suunnitelmaa haalimani Kouvolan Villa Oy:n varsin retrohenkinen kirkkaanoranssi Virpi (100 % konepestävää villaa, TEX 250 x 2 eli tutummin ilmaistuna 200 m / 100 g). Edellisen oton kokeilujen perusteella päätin käyttää 80-senttistä ja 4-millistä pyöröpuikkoa.

Tällä kertaa sain valita itse pohjavärin, joten se oli paitsi visuaalisesti, myös lankojen riittävyyden varmistamisen kannalta luonnollisesti harmaa. Koska olen kovasti viehättynyt latvialaisiin kierreraitoihin, niitä tuli tähänkin versioon. Peukakiilan siirsin sivusilmukan ympäriltä parin silmukan verran kämmenpuolelle, sillä kaikki edelliset lapaset tuntuivat kiertyvän hieman epämiellyttävästi peukalon suuntaan. Tämän seikan huomioiden jaksan edelleen ihmetellä, miten kummassa alkuperäisessä mallissa hieman kämmenselän puolelle tuleva peukalo voi oikein toimia. Makukysymys lienee tämä, ja onneksi meillä neulojilla on täysi mahdollisuus muokata mallia omien mieltymysten mukaan.

Kämmenpuolelle tein perusruudukkoa, jota piti tietysti vähän asemoida peukalokiilan suhteen. Luulin kerrankin olevani kaukaa viisas ja piirsin ruutupaperille asemointisuunnitelman - paha vain, etten tullut noudattaneeksi suunnitelmaani riittävän tarkasti, vaan aloitin ruutukuvion väärästä kohdasta. Niinpä päädyin pienimuotoisiin ongelmiin kärkikavennusten aikana, ja ongelma kertautui jälkimmäisessä lapasessa, jossa olin epähuomiossa aloittanut kämmenpuolen kuvion kerroksen ensimmäisen puolikkaan silmukoilla enkä jälkimmäisillä, kuten ensimmäisessä lapasessa. Lankoja kului yhteensä 90 g, josta 50 g Lauria ja 40 g Virpiä.

Kolmansista kelttilapasista tuli kyllä istuvuudeltaan ja väreiltään oikein mieluisat, mutta kämmenpuolen virhe jäi harmittamaan. Purkamaan en kuitenkaan ryhtynyt, vaan ajattelin joskus neuloa vielä neljännet (ne Täydelliset) lapaset omilla muokkauksillani. Minusta tämä oranssi-harmaa -kombo on kerrassaan loistava, ja jostain omituisesta syystä tuo mieleen ritarit. Esikoiseni puolestaan saa näistä mielleyhtymän kesämökistämme, ja kuopukselle kokeilin markkinoida lapasia HPK-henkisinä. Harmi, että kuopus on käsistään niin herkkäihoinen, että nämä lapaset ovat ehdottomasti liian karkeat ja kutittavat. Tai ehkä sittenkin parempi niin, käyttäköön pieni toiminnallinen alakoululainen mieluummin teollisia hanskoja rymypuuhissaan ja jätetään nämä käsinneulotut niille, jotka mylläävät vähän vähemmän ryteiköissä.

Keisarin morsian

Verkkoneulelehti Ullan 10-vuotisjuhlanumero 3/14 on samalla minun neulesuunnittelu-urani 5-vuotisjuhla, onhan elämäni ensimmäinen virallinen neuleohjeeni eli Verso-sukat julkaistu Ullassa 3/09. Tuplajuhlan kunniaksi halusin suunnitella Ullaan jotakin erityistä, itsellenikin uutta ja haastavaa. Kun anoppini minulle lahjoittamasta vanhasta ruotsalaisesta kirjontakirjasta löytyi houkutteleva ristipistokuvio, päätin kokeilla, onnistunko kehittelemään sen ympärille varpaista aloitettavat kirjoneulesukat. Aika monta ruutupiirrosta ja neuloo-purkaa -kierrosta siihen tarvittiin, että syntyi Keisarin morsian -sukkamalli.

Langoiksi valikoituivat herkullinen tummanruskea Regia 4-fädig ja hempeän roosa Roosa Nauha -sukkalanka, puikkoina käytin kärjessä sekä sukansuussa 1,75-millisiä ja muuten 2,25-millisiä pyöröpuikkoja. Kärjestä aloitettavien kirjoneulesukkien etuna on se, että kuvio asettuu automaattisesti kauniisti jalkaterässä, olipa terän pituus mikä hyvänsä. Varren pituuden voi päättää niin, että siinäkin kuvio loppuu kauniisti eikä epämääräisesti kesken kaavion. Augusta Abrahamssonin kirjontakirjasta Märkbok (painettu vuonna 1955) sukkiin päätyi lopulta pelkkä keskuskukkakuvio; sitäkin jouduin suoraviivaistamaan melko paljon, jotta se oli riittävän selkeä kirjoneuleeksi. Keskuskuvion ympärille kehittelin koukeroita omasta päästäni sillä ajatuksella, ettei pitkiä lankajuoksuja jäisi kovin monelle kaaviokerrokselle.

Pohjaan halusin ehdottomasti jotakin muuta kuin perusraitaa tai -ruutua. Ensimmäisessä versiossa ruskealla pohjalla oli roosan värisiä vinoneliöillä rikottuja pystyraitoja, mutta jossain vaiheessa kuvio alkoi näyttää silmissäni aivan liikaa vaarinkalsarikuosilta. Onneksi älysin lopulta kehitellä pohjakuviot etupuolen sivukiekuroista. Halusin ehdottomasti sukkiin kiilan tuomaan tilaa rintavallekin jalalle, ja se piti saada jalkapohjaan, jottei se näkyisi sukan sivuprofiilissa. Niinpä jalkapohjan kuvion piti olla sellainen, että keskuskiilan pystyi sijoittamaan mihin tahansa kaaviokohtaan kuvion varsinaisesti häiriintymättä. Tässä onnistuin mielestäni lopulta aika mainiosti. Kantapäässä on pyöreä käännös ja kantalappu on vahvistettu, jotta sain siihen riittävästi kerroksia ja siten kiilaan riittävästi leveyttä.

Jalkapöydän ja pohjan sekä varren etu- ja takaosan kirjoneulekuvion erottaa pystyraita, joka mahdollistaa myös parin silmukan lisäämisen malliin sikäli mikäli 72 s tuntuu vähäiseltä kirjoneulesukkaan. Halutessaan pohjan kuviota voi jatkaa varren takaosassa, sillä molemmat kaaviot ovat samankokoisia.

Onhan tämä malli aikamoinen romantiikkaöveri, varsinkin valituilla langoilla. Vaan pitäähän elämässä olla myös kiehkuroita ja yltiönaisellisuutta pelkistetyn niukkalinjaisuuden vastapainoksi! Ainakin Suomen verkkoneuleyhdistyksen jäsenet arvostivat Keisarin morsianta siinä määrin, että äänestivät sen Ullan juhlanumeron kansikuvaneuleeksi. Äänestysvoitto oli iso yllätys, sillä olen ottanut ulkokuvat itse omalta käsivaralta, sukat omissa jaloissani. Lähileikkipuiston kävijöillä saattoikin olla hieman hymyssä pitelemistä, kun pyllersin kalliolla ja kivillä mitä eksoottisimmissa asennoissa.

Hyvästä palautteesta rohkaistuneena saatan joskus uskaltautua suunnittelemaan lisääkin kirjoneuleasusteita. Ehkä seuraavaksi olisi lapasten vuoro?

Käsiasioita

Kun annoin käsiasioille pikkusormen, se vei koko neulojan. Kaikenlaista kädenlämmitintä pukkaa melkein riesaksi asti. Vaan minkäs teet, kun inspiraatio iskee.

Keksin yhdistää peltimaatuskoista jääneen tummanruskean Frö-villalangan kevään retriitissä minulle lahjoitettuun, puolukoilla värjättyyn Nauravan lampaan Ehta villa -lankaan. Malliksi valikoitui jokin aika sitten Blogistaniaa valloittanut Kupla ja puikkokooksi 3,5 mm. Taisin kerrankin neuloa lapaset aivan ohjeen mukaan alusta loppuun saakka, mikä on yhdenlainen ihme sekin. Langat riittivät sopivasti, vain pienet nöttöset siirtyivät jämäpussiin odottamaan muita samanlaisia rouheita ja lanoliinintuoksuisia lajitovereita.

Kuplista tuli aika kivat, mutta myös isot ja pistelevät. Liottelu pehmensi tuntumaa hieman, mutta kyllä nämä varmasti aluslapasia kaipaavat kaverikseen. Minulla itselläni on jo neulojatoverin neulomat, sopivammankokoiset Kuplat, joten nämä minun neulomani jäävät odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Kuplia neuloessani esikoinen ilmoitti, että tarvitsisi uudet lapaset. Vuosi sitten neulomani pöllölapaset olivat kokeneet runsaassa käytössä kovia: valkoinen oli muisto vain, ja olipa lapasiin tullut jo reikäkin. Nyt piti saada jotain punaista, ja aikaisemmin rippilahjaksi neulomani kelttilapasmalli sai osakseen hyväksyvää hyminää. Vain punainen lanka puuttui, mutta kaupastahan sitäkin sai.

Punaisen Paksun pirkkalangan rinnalle nappasin varastosta tummanharmaata Lauri-sukkalankaa. Aloitin 3,25 mm puikoilla vain todetakseni, että turhan napakkaa tulee. Vaihdoin varttimillisen suurempaan, mutta eipä se juuri auttanut. Seuraavaksi kokeiluun 4 mm puikot, ja tulosta alkoi syntyä. Ensimmäisestä versiosta poiketen tein näihin lapasiin varren pystyraidan alkuun ja loppuun kierreraidat, jotka ovat kyllä hitaita tehdä, mutta ovat vaivansa väärtit.

Ensimmäisen lapasen valmistuttua tuntui, että se on vieläkin liian napakka ja nafti. Hätäpäissäni aloitin toisen lapasen peräti 5 mm puikolla, kunnes esikoinen totesi, että alkuperäinen on ihan hyvä, hän haluaakin niukat lapaset. Niinpä palasin takaisin 4-millisiin puikkoihin ja pienen neuloo-purkaa -operoinnin jälkeen sain aikaan lähestulkoon samankokoisen lapasen kuin ensimmäinen. Pirkkalankaa lapaspariin kului 45 g ja sukkalankaa 40 g.

Kastelu rentoutti neulosta aavistuksen, ja lapaset ovat todentotta täsmälleen oikean kokoiset niin minulle kuin esikoisellenikin, jolla on vielä hetken aikaa saman kokoinen käsi kuin minulla. Ensi talveksi pitääkin sitten neuloa reilusti isompaa, venähtihän esiteini pituudessa minun ohitseni jo viime kesänä.

Olin jo ottamassa puikoille kolmansia kelttilapasia, kun sain neulojatoverilta pyynnön neuloa hänelle vihreäsävyiset, aaltokuvioiset kämmekkäät. Kokemuksesta tiesin Mixed Waves Mitts -mallin olevan koukuttavaa neulottavaa, joten otin sen puikoille välittömästi - vihreitä sukkalankajämiähän minulla oli sopivasti omissa varastoissani, mitään ei siis tarvinnut hankkia.

Kämmekkäistä tuli melkein yhtä hienot kuin mitä alunperin ajattelinkin. Neulekäsialani on kuitenkin löystynyt sitten edellisen kerran tämän mallin kanssa, joten puikkokooksi olisi kannattanut valita 2 mm sijaan 1,75 mm. Nyt neulos on vähän turhan rentoa, ja pelkään kämmekkäiden lörpähtävän käytössä. Onneksi huomasin tilanteen peukalopaneelia neuloessani, joten pystyin vielä vaikuttamaan lopputuloksen kokoon vähentämällä peukalopaneelin kerroksia.

Lankoina näissä kämmekkäissä käytin tummanvihreää Fortissima Sockaa (jämä näistä sukista), sammalenvihreää Väinämöistä (jämä näistä sukista), vaaleanvihreää Trekkingiä (jämä näistä sukista) ja tummanvihreää Laine Nylonia (jämä näistä sukista, joissa vaalean vihreä on edellämainittua Trekkingiä). Vain Fortissima Sockaa minun oli jämän loputtua korkattava myös täysi kerä saadakseni kaikki kapeat raidat samalla tummanvihreällä; peukalopaneelit ovat Laine Nylonia.

Toivottavasti kämmekkäät ovat käyttökelpoiset rentoudestaan huolimatta. Annoin niille kuitenkin laatutakuun: mikäli kämmekkäät lörpähtävät käyttökelvottomaan kuntoon, neulon tilalle uudet, kenties vähän erilaiset vihreäsävyiset aaltokämmekkäät.

Kun oli tarve onnistumisen kokemuksille

Peltimaatuskojen jälkeen piti saada puikoille jotakin sellaista, joka onnistuisi aivan takuuvarmasti: perusvillasukat. Sivarisukkia kerätään tänä vuonna viidettä kertaa, joten siinäpä jo perinteeksi muodostunut kohde aivottomille paksulankasukille.

Full Circle Cardiganista oli jäänyt reilusti tummanharmaata Lauri-sukkalankaa, tiikerisukista puolestaan nöttönen oranssinruskeaa Seiskaveikkaa. 2,75 mm pyöröpuikko, 54 silmukkaa, 2 o, 1 n -joustin, ranskalainen kantapää vahvistetulla kantalapulla ja sädekavennus kärjessä, siinäpä minun reseptini perussukkiin. Molempia lankoja jäi vielä, mutta mitäs siitä, kevenihän lankavarasto kuitenkin toistasataa grammaa ja minä sain kaipaamani onnistumisen kokemuksen. Ja joku tuntematon sivari saa jouluksi asialliset villasukat, kunhan nyt ensin saan lähetettyä nämä eteenpäin.

Toinen takuuvarma artikkeli on huovutetut tumput. Tällä kertaa käsittelyyn pääsi Tiinan lahjoittama paksu, siniharmaa lanka, jonka merkistä minulla ei ole mitään käsitystä.

Nämä on neulottu 4 mm puikolla ja 32 aloitussilmukalla (+ 4 s ennen peukalokiilaa), peukalokiilassa on lisäyksiä 4 x 2 s joka 3. kerros, kiilan tilalle on luotu 4 s, joista 2 s on kavennettu pois parin kerroksen jälkeen. Kärjessä on sädekavennus. Peukalossa on kiilan 10 s + 6 s aukon yläosasta, kerroksia taisin tehdä peräti 16. Huovutus hoitui 60 asteen peruspyykin mukana. Tiivistä ja muhkeaa tuli, vaan ei kovaa koppuraa lainkaan. Lankaa oli käytössä sen verran vähän, ettei peukaloiden värejä pystynyt täsmäämään aivan täydellisesti, mutta on lopputulos siedettävä näinkin. Nämä tumput voisi lahjoittaa vaikkapa Joulupuu-keräykseen, jos mitään varsinaista lapaskeräystä ei mistään tähän hätään ilmaannu.

Onneksi voi aina palata hetkeksi perusasioihin ja varmoihin nakkeihin. Ilman näitä projekteja käsityöinto voisi vallan hyytyä vastoinkäymisiin.

Tarina pahantuulisista afroamerikkalaisista peltimaatuskoista

Kelttilapasista innostuneena tongin paksumpien villalankojen laatikkoani kirjoneulelapastelun jatkaminen mielessäni. Löytyi pari vuotta sitten paikallisten neulojien pikkujouluissa lahjaksi saamani kolmisäikeinen luonnonruskea suomenlammasvillalanka Frö sekä sen kaveriksi retriitissä minulle lahjoitettu, kasviväreillä värjätty kellanbeigehkö lanka. Molemmat tuoksuivat huumaavasti lanoliinilta ja kun langat vaikuttivat sopivan yhteen niin paksuudeltaan kuin väreiltään, päätin vihdoinkin neuloa muutama vuosi sitten blogimaailmassa paljonkin nähdyt Maatuskat.

Kelttilapasten perusteella otin käyttöön 3 mm puikot - ja ryhdyin soveltamaan omiani. Peukalokiila ainakin piti olla, ja pari lisäsilmukkaa leveyteen muutenkin. Ranne saisi olla samantyyppinen kuin kelttilapasissa, muutaman silmukan kapeampi kuin kämmen, ja aina oikein -osuuksien tilalla pari peräkkäistä nurjaa kerrosta.

Ensimmäisestä yritelmästä tuli ihan liian pieni, purkuun meni jo melko pian ranteen jälkeen. Uutta piti kuitenkin laittaa tulille, vaikka rasvaisten ja karkeahkojen lankojen neulominen melko pienillä puikoilla työstä kävikin. Aikamoista peltiähän siitä syntyi. Kun lapasesta uhkasi tulla kapea ja pitkä, piti kärkikavennuksetkin aloittaa ohjetta aikaisemmin.

Toisen lapasen neulominen kehtuutti. Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin hommiin. Kärkikavennuksia aloitellessa sovitin tekelettä - voi taivahan talikynttilät, työn alla ollut lapanen oli ensimmäistäkin peltisempi, suorastaan ahdistavan tiukka. Purkutuomiohan siitä tuli, ja mietin hetken, josko unohtaisin koko homman. Vaan eihän sisu periksi antanut, piti se pari neuloa. Yritin rentouttaa otetta ja kuinkas kävikään: jälkimmäisestä lapasesta tuli sen verran löysempi kuin ensimmäisestä, että sen kyllä huomaa. Edes viimeistelykastelu ja -venyttely ei häivyttänyt kokoeroa kokonaan. Enää en purkanut, päätin antaa olla.

Maatuskat näyttävät juuri niin kiukkuisilta kuin miltä itseni tunsin, kun päätin projektin olevan valmis. Värivalintojen vuoksi maatuskoilla on kovin tumma hipiäkin; vaaleaa lankaa oli sen verran naftisti, etten uskaltanut ottaa sitä pohjaväriksi. Sehän se oliskin tästä puuttunut, että toinen langoista olisi loppunut kesken!

Miten vaikeaa voi olla neuloa kaksi samankokoista kirjoneulelapasta? Näköjään liian vaikeaa minulle. Mitä tästä voisi muuta sanoa kuin sen legendaarisen: paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Vielä kun keksisi, minne nämä voisi lahjoittaa minun mieltäni pahoittamasta.

Väsy väsy västäräkki

Usein ne yksinkertaisimmat ideat ovat kaikkein parhaita. Niin kuin se, että Nurmilintu toimii hienosti ilman pitsiosuuksia ja nirkkoreunaa, kun juju onkin värityksessä; johan sen Tiinan Sateenkaarihuivikin osoitti. Minä puolestaan sain neronleimauksen neuloa Oodi Veeralle -huivista jääneet luksuslangat Nurmilinnun muotoon.

Aloitin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockilla (Black Mamba), jatkoin Lanitium ex Machinan BFL Sock Twistillä (Sterling) ja loppuun neuloin Regian valkoisen Extra Twist Merinon. Värinvaihtokohtiin tein kapeat raidat yletöntä graafisuutta rikkoakseni. Puikkokoko oli 3,25 mm ja langat taisivat riittää hieman isompaan huiviin kuin mitä alkuperäinen Nurmilintu on.

Väriensä puolesta minun versiostani tuli selvästi västäräkki. Huivista voi pyöräyttää mielihalujensa ja -alansa mukaan minkä tahansa värin vallitsevaksi, ja luksuslankojen ansiosta se on myös ihastuttavan pehmeä asuste. Ellei västäräkkini näyttäisi aivan kälyni kaulaan tarkoitetulta, pitäisin sen itse, niin paljon siitä pidän. Ehkäpä neulon itselleni vastaavanlaisen huivin, kenties aavistuksen pienemmillä puikoilla.