torstai 30. lokakuuta 2014

Bolt

Veera Välimäki on eittämättä lahjakas neulesuunnittelija, jonka alati laajenevaan mallistoon mahtuu niin hittejä kuin hutejakin - ihan niin kuin kaikilla muillakin. Bongasin Bolt-huivin jo aikoja sitten, ja taisin saada ohjeen joko lahjana tai arvontavoittona, mutta vaikka huiviin alunperin varatut vironvillat odottivat vain kerimistä ja neulomista, en saanut aikaiseksi aloittaa. Niinhän siinä pitikin käydä, sillä huivi syntyi lopulta aivan toisista langoista.

Ensin tein taannoisella keikkatyöpaikkakunnallani kaupat neulekirjasta ja lupasin samalla toimia kuriirina työ- ja kotipaikkakuntani välillä kirjan minulle myyneen tehtyä muita kauppoja kotopuolessani asuvan ihmisen kanssa. Vaikka kaupan toinen osapuoli korvasikin minulle kuriiripalveluja rahalla, sain kirjamyyjältäkin retrokangasta ja vyyhdin ruosteenoranssia ruotsalaista villalankaa kiitokseksi.

Sitten vietin yhden riemastuttavan yönseudun Tiinan luona. Rakas kaimani tuuppasi minulle kassin, jossa oli Eiran langat -lehden lisäksi isompi ja pienempi vyyhti huumaavasti lampaalle tuoksuvaa tummanruskeaa lankaa. Ne olivat kuulemma korvausta retriitissä Tiinalle siirtyneistä kirjoneulesukista. Pian paljastui, että lanka oli itse rakkaudella juuri minulle kehrättyä; minulle, joka olen suhtautunut nihkeillen käsin kehrättyihin lankoihin, koska noin keskimäärin pidän erityisen sileistä ja tiukkakierteisistä langoista. Vaan onhan se nyt luksusta, että minulle on ensin kehrätty toista kilometriä ohuenohutta säiettä ja kerrattu se vielä kaksinkertaiseksi eli juuri passeliksi huivineulontaan.

Nämä kaksi lankaa kohtasivat, vaikka ruotsalainen villalanka jonkin verran paksumpaa olikin. Kun alkuun pääsin, Bolt syntyi 3,25 mm puikoilla muutamassa päivässä.


Minulla oli huivin suhteen varaukseni koko neuleprosessin ajan. Huivi aloitettiin kuvassa oikeanpuolimmaisena olevan raitakolmion kärjestä, ja kun kolmio oli valmis, toisesta sivusta poimittiin silmukat osittain lyhennetyiin kerroksin tehtävään pidempään siipeen. Tekele näytti työn edistyessä epäilyttävälle niin kokonsa kuin muotonsa suhteen. Kaavailin avautuvani railakkaasti siitä, miten arvostettukin neulesuunnittelija kompastuu joskus omaan näppäryyteensä.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että huivi on ehkä juuri kokonsa vuoksi puettavissa yllättävänkin helposti ja huolettomasti; toki voimakas epäsymmetrisyys vaatii jonkin verran asetteluakin, muttei sentään erityistä mielikuvitusta.


Leveimmät raidat voi asetella vaikkapa toiselta olkapäältä eteenpäin, loppuhäntä kiepahtaa pitkälti toista kierrosta senkin jälkeen.


Huivin kärki asettuu ongelmitta myös taakse, jolloin lyhyemmässäkin päässä riittää mittaa somittavaksi pitkän ja kapean liehukkeen kanssa.

Nähtäväksi jää, saanko käytettyä tällaista hartioille asti tulevaa huivia. Olen erityisen tykästynyt kapeisiin, vain kaulan ympärille kietaistaviin malleihin; tiiviisti kaulaan kiedottavaksi tämä huivi on aavistuksen liian karhea. Mutta onhan siinä jotain, epäsymmetriassa ja vaihtelevissa aina oikein -raidoissa. Ja etenkin langassa, johon on kehrätty lampaanvillan lisäksi ystävyyden luja säie.

torstai 23. lokakuuta 2014

Lapastuttaa

Annoin elokuussa ystäväperheen rippilapselle konfirmaatiopäivänä lahjakortin käsinneulottuihin huovutettuihin tumppuihin. Pakkasten tultua nuorimies muisti kysellä tumppujensa perään, joten ei auttanut kuin ryhtyä viimeinkin tuumasta toimeen. Vaikka väritoiveet olivat kaikkea muuta kuin tummaa ja tylsää, otin puikoille kälyn kirpputorilta hamstraaman ja minun kaksisäikeiseksi kerimän tummanvihreän virolaisen hahtuvan - minulla nyt ei kertakaikkiaan ole mitään sateenkaarivärejä varastoissani, enkä katsonut aiheelliseksi sellaisia tähän häntään hankkiakaan.


On asioita, joissa olen yksinkertaisesti hyvä, ja yksi niistä on huovutettujen hahtuvatumppujen tekeminen. Julkinen salaisuus on, että neulon huovutettavat lapaset melko pienillä puikoilla (tällä kertaa 4-millisillä), jolloin huovutustulos on paljon paremmin ennakoitavissa kuin hyvin harvaa neulosta konehuovutettaessa. Nämä neuloin 32 aloitussilmukalla, joihin lisäsin 4 s ennen peukalokiilaa. Kiilalisäyksiä on 4 x 2 s ja peukaloaukon yläosaan loin 4 s kiilan tilalle. Niistä kaksi silmukkaa kavensin pois parin kerroksen jälkeen. Peukalo on neulottu muistaakseni 16 silmukalla (= kiilan 10 s + aukon yläosasta poimitut 6 s) 12 kerroksen korkuiseksi ennen kavennuksia. Huovuttaminen hoitui 40 asteen päivittäispyykin mukana. Lopputulos oli taas kerran hahtuvan tapaan ihanan pehmoinen ja notkea. Toki peltisemmän ja tuulenpitävämmän tumppuparin olisi saanut neulomalla isompaa ja harvempaa sekä huovuttamalla rajummin, mutta itse olen tykästynyt näihin letkeisiin tumppuihin.

Koska teinin toiveissa oli oikeasti enemmän väriä, päätin neuloa vaihtoehdoksi paksut kirjoneulelapaset. Aikansa vei, ennen kuin löysin suurin piirtein mieleisen mallin, joka ei ollut perinteinen lumihiutale tai kukkakuvio. Tosin lopulta Tuulia Salmelan Red and Black Celtic Gloves -malli koki käsittelyssäni jonkin verran kovia. Langoiksi valitsin Tanssivien puikkojen Päiviltä arvontavoittona saamani oranssin ja retriitin lahjoituspöydästä hamstratun tummansinisen paksun Pirkkalangan, puikkokooksi taisi valikoitua parin metsään menneen kokeilun jälkeen 3 mm.


Kämmenselän kuvio on melkein alkuperäisen kaltainen, vain hieman suoraviivaistettu. Lapasen reunankin tein alkuperäisestä ohjeesta poiketen yksinkertaisemmaksi. Sivuihin lisäsin yhdet kontrastiväriset pystyraidat, koska kämmenen ja kämmenselän pohjaväri on minun versiossani sama eikä päinvastainen, kuten alkuperäisessä mallissa.


Kämmenen puolen kuviointi vaihtui totaalisesti. En oikein ymmärtänyt alkuperäisen ohjeen logiikkaa, jossa peukalokiila olisi tullut käytännössä enemmän kämmenselän puolelle, joten piirsin kämmenen uudelleen niin, että siinä oli helposti muistettava, yksinkertainen kirjoneulekuvio ja peukalokiilan sai asemoitua lapasen sivuun. Yleensä yritän tehdä kiilan silmukan tai parin verran kämmenen puolelle (kuten tein havunvihreissä hahtuvatumpuissa), sillä ainakin minun peukaloni sijoittuu käden ollessa rentona mieluummin kämmenen puolelle kuin aivan sivuun. Tässä mallissa peukalokiilan uudelleen sijoittelu olisi vaatinut lisää miettimistä kämmenen kirjoneulekuvion kanssa, enkä siihen puuhaan viitsinyt enää ryhtyä. 

Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta lapaset valmistuivat melko nopeastikin, vaan oikean käden lapasesta tuli aavistuksen vasenta suurempi hieman nopeamman ja rennomman neuletatsin myötä. Yritin korjailla tilannetta viimeistelyvaiheessa venyttelemällä, mutta kyllä tarkempi kokoeron käsissään tuntee. Lasken sen varaan, että saaja ei ole niin pilkuntarkka, tai ei uskalla ainakaan valittaa asiasta.

Toivottavasti toinen lapaspareista kelpaa lahjottavalle. Itse innostuin lapasneulonnasta siinä määrin, että eiväthän nämä viimeisiksi lajissaan jää. Tiedä häntä, josko sitä innostuisi vaikkapa suunnittelemaan omankin (kirjoneule)lapasmallin.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ei aina pelkkää luksusta ja ihanuutta

Hyväntekeväisyysneulontani on hiipunut lähes olemattomiin. Periaate vähemmän, mutta laadukkaampaa yhdistettynä oikean käden asettamiin fyysisiin rajoituksiin ei vain oikein suosi sarjatuotantoneulontaa edullisista langoista. On kuitenkin niitä hetkiä, kun ei oikein tiedä, mitä seuraavaksi haluaisi tehdä, mutta jotain helppoa ja nopeaa pitäisi puikoille kuitenkin saada. Siihen tarpeeseen hyväntekeväisyysasusteiden neulominen vastaa oikein hyvin.


Jo kesällä neuloin kevään retriitin lahjoituspöydästä nappaamastani king cole bamboo cotton -langasta yksinkertaisen sytomyssyn. Valmistumisestaan asti myssy on pysynyt tiukasti mallipäässä odottamassa kuvausta. Luonnollisestikaan en voi enää muistaa silmukkamäärää, puikkokokoa tai langanmenekkiä, mutta lankaa on joka tapauksessa jäljellä vielä reilut 100 g, joten siitä saisi varmaankin pari myssyä lisääkin. Bamboo cottonin neulominen oli muistaakseni ihan miellyttävää, mutta jostain syystä päähineiden neulomisinto lopahti aivan totaalisesti tähän myssyyn.

Samaisen retriitin yhteydessä vastaanotin myös kerän raidallista Novitan Nallea, josta sain vasta hiljattain neulottua kuvassa olevat perussukat.


Sukat on neulottu varresta varpaisiin muistaakseni 2 mm puikolla ja 56 silmukalla. Joustinneule on 3 o, 1 n, kantapää vahvistettu ranskalainen ja kärjessä sädekavennus. Omaa mielenkiintoani ylläpitääkseni tein teräosaan tuollaisen joustinneuleen lopetuskiilan, mutta eipähän se levottoman raidallisesta sukasta mihinkään näy. Tähtäsin kokoluokkaan 39/40, sillä nuorison keskimääräinen jalan koko tuntuu kasvaneen minun nuoruusvuosistani ja nämä olisi tarkoitus lähettää psykiatrisessa sairaalassa hoidossa olevalle nuorelle. Ainakin mikäli löydän vielä jostain yhteystietoja keräykseen, joka kulkee kyllä Hyvän Mielen Sukat -nimellä, mutta joka ei ole kuitenkaan sama kuin viime vuonna. Onnekseni sukkiin kului lähes koko 100 gramman kerä, vain pieni nöttönen jäi jämäpussiin odottamaan loppusijoituspaikkaansa.

Neuloessani näitä sukkia muistin taas, miksi olen päättänyt keskittyä enemmän laatuun kuin määrään. Niin se vain on, että joko minusta on tullut kermapylly tai näppituntumani novitalaisten lankojen jatkuvasta karhentumisesta on totta. Joka tapauksessa karheiden ja pörröisten lankojen neulominen ei tuota lainkaan samanlaista nautintoa kuin pehmeiden ja sileiden, joten miksi vaivautua. Onneksi maailma (ja jopa minun oma lankavarastoni) on pullollaan ihanuuksia, joiden neulominen on todellista itsensä hemmottelua.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Nuku nuku nurmilintu

Suuren asustehaasteen lokakuun haastevaihtoehto käyttää jotakin itse ihkuksi luokittelemaansa lankaa sai minut viimeinkin tarttumaan varastojeni vanhimpaan aarteeseen, Hopeasäikeen Cashiin.  Näin pitkään unelmanpehmeää ja upean vihreää ihanuutta piti hillota, jotta se löysi täydellisen parinsa, Heidi Alanderin Nurmilinnun.


Neuloin huivin 3,25 mm puikolla ohjeenmukaisin toistoin. Hetken aikaa pelkäsin, ettei lanka tulisi riittämään, mutta lopulta sitä piisasi nirkkopäättelyynkin, jäipä pieni nöttönen ylikin.



Huivista tuli täydellisen ihana, kaulaan huolettomasti kietaistava lämmike ja asuste. Muoto ja koko ovat kertakaikkisen käytännöllisiä, ja pitsikaistaleet sekä nirkkoreunus tuovat juuri sopivasti persoonallisuutta. Ja se lanka, Cashin ylittänyttä ei vain ole, eikä käsinvärjätty vihreä voi olla muuta kuin upea.

Kuvista ja kuvaussessiosta kiitos knittintinille, jota ilman varsin vastahakoinen malli olisi jättänyt koko huivin kuvaamisen hamaan tulevaisuuteen.