perjantai 30. elokuuta 2013

Tiikeri vaanii suolla

Toiset Kotitiikeri-sukat olivat melkein unohtua esittelemättä. Se olisi ollut vahinko, sillä toisella yrittämällä onnistuin sekä lankavalinnan että koon suhteen lähes täydellisesti. Lankana käytin viime vuoden kalakukkopikkujouluissa saamaani mysteerisukkalankaa.


Tällä kertaa neuloin käänteen 2 mm puikoilla eikä siitä löysän neulekäsialani huomioiden tullut lainkaan liian tiukka. Jo käännettä neuloessani huokasin ihastuksesta: voi mitkä värit!


Varsinaisen sukkaosan neuloin 1,5 mm puikolla ja 64 silmukalla, eikä koko olisi voinut osua oikeampaan. Ensimmäisessä sukassa värit läikittyivät kauniisti, toisessa sukassa ne sekoittuivat ihan yhtä kauniisti. En oikein osaa päättää, kummasta sukasta pidän enemmän, niin paljon molemmat viehättävät. Vyyhdissä oli puolivälissä solmu, joten ilmeisesti kyseessä olikin kaksi erillistä 50 gramman värjäystä, jotka oli yhdistetty samalle vyyhdille.


Nappivarastoistani kaivelin ruskeankirjavat napit, joita oli kahdeksan pienempää ja kaksi vähän isompaa. Isoimmat laitoin molempien sukkien ylimmäisiksi, mikä ehkä on pieni kauneusvirhe, onhan ylin nappi kovin lähellä käännettä. Ehkäpä se isoin nappi olisi ollut parhaimmillaan alimpana? Asia ei ole häirinnyt sitä vähää, että olisin viitsinyt siirtää nappien paikkoja.


Sukista tuli ihanat, ihanat, ihanat! Värit tuovat mieleen suon, onpa tuossa vasemman jalan sukassa muutama kirkkaampi oranssi pilkkukin, aivan kuin lakkoja konsanaan. Nämä tiikerit ovat minun!

maanantai 26. elokuuta 2013

Kassimania

Kesän perinteiset käsityöaktiviteetit - virkkaaminen ja ompeleminen - ovat loistaneet poissaolollaan kuluneena kesänä. Vaan jo aikaisemmin esitelty kaksipuoleinen kääntökassi avasi lopulta kaikki padot.


Kirpputorilta löysin isokukkaisen Finlaysonin pesulapulla varustetun sivuverhon ja beigekiekuraiset paneeliverhot. Tästä kombinaatiosta ompelin ensin kassin Hopeasäikeen Pirren ilahdutuspakettiin (tosin niin, että näkyvimmällä paikalla oli punainen ja oranssi kukka punaisen ja keltaisen sijaan) ja lopulta myös ihan muuten vaan, koska kuosi kohdistuu niin mainiosti juuri tähän kassimalliin.


Rinkulakuosinen kangas on vanhempaa kirpputorisatoa, vihreäkiekurainen vuori tämänkesäistä. Tuota päällikangasta olen hillonnut vuositolkulla, vuosi sitten taisin raaskia ommella siitä yhden kassin. Nyt totesin, että kankaita tulee ja kankaita menee, turha niitä on säilytellä odottamassa aina vain parempaa käyttökohdetta.


Tänä kesänä nappasin (muistaakseni) SPR:n Kontin Tuunaustorilta tämän kassin kuosikankaan, pieni verho lie ollut sekin. Vuorina jokunen kesä sitten naapurilta saatua pellavaa, jota oli juuri sopiva palanen tähän nimenomaiseen kassiin.


Ruskea-turkoosi kangas on jo esiintynyt aikaisemmin projektipusseissa muutamaan otteeseen, tällä kertaa Tiinan verhosta tuli kauppakassi yhdessä beigekiekurapuuvillan kanssa. Vielä tuota kangasta riittää, pitää vaan pikkuhiljaa ryhtyä täsmäilemään, miten lopun kankaan saisi käytettyä mahdollisimman hyödyllisesti.


Naapurin joskus aikaa sitten lahjoittamasta Ikean puuvillasta tuli kaksi lähes samanlaista kassia. Kuvassa vuorina on omien arkistojen paksuhkoa beigeä puuvillaa (second hand -ostosten mukana tullutta sekin), toisessa vastaavassa kankaassa vuori on vaaleanharmaata popliinikangasta, luultavasti samasta hankintaerästä kuin kuvan kassinkin vuorikangas.


Lisää naapurin lahjoittamaa ikealaista puuvillaa, tällä kertaa sekä päällisenä että vuorina. Kummatkin kangaspalat olivat sen verran pieniä, että sankojen juureen oli tehtävä saumat, mutta eipä tuo mitenkään erityisesti pistä silmään.

... ja tämähän oli vasta ensimmäinen kassipostaus. Ihan noin vain varoituksena kerrottakoon.

P.S. Ompelin minä Pirrelle myös pienen tarvikepussukan:


Haastoin itseni kokeilemaan pitkästä aikaa vetoketjun ompelua pyöreän kappaleen reunaan. Tämä versio on kaiken lisäksi vuoritettu, joten haastetta riitti kiitettävästi. Vetoketjun toiseen päähän ompelin lenkin, johon laitoin avainrinkulan, ja koristeeksi virkkasin mysteeripuuvillasta pyörylän 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjasta. Siinäpä taisi ollakin tämän kesän ainoa varsinainen virkkaustyö ellei paria satunnaista pikkupöllöä lasketa mukaan.







torstai 22. elokuuta 2013

Kun neuloja ei osaa lopettaa ajoissa...

... syntyy aikamoinen kasa tiskirättejä.


Kaksi beigeä, kolme vaaleansinistä, neljä oranssinruskeaa ja seitsemän oliivinvihreää tiskirättiä sillä samaisella mallilla kuin aina ennenkin. Koristeena kakun päällä virkattu pesusieni. Beige ja oliivinvihreä lanka on Novitan Linneaa (sitä puuvilla-pellavasekoiteversiota), sininen tuntematonta puuvillaa ja oranssinruskea Marks&Kattensin Magnoliaa, puuvillaa sekin.

Siinä oli aika monta kolmen rätin settiä lahjoiksi ja viemisiksi kesän lukuisiin kyläpaikkoihin. Myös tiskirätti-pesusieni -setti on aika mukava pikkutuliainen.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Haalistunut tiikeri

Voitin keväällä savolaisen neuleretriitin lankalotosta 25 € lahjakortin Puffalan Puotiin. Kesäkuussa oli pakko toimia, sillä lahjakortin voimassaoloaika oli käymässä vähiin. Niinpä valikoin ostoskoriini ensin Tour-de-Sockin viitosetappiin jo käyttämäni Pikkaraisen, minkä jälkeen päätin ottaa toisenkin Sukka-Puffan ja maksaa itse ne muutamat eurot, joita lahjakortti ei kattanut. Tavoistani poiketen päädyin 2:1-pätkävärjättyyn värjäykseen nimeltä Banaanisuklaa, joka kuvan perusteella oli melko intensiivinen lämpimän keltaisen ja kullanruskean yhdistelmä. Kun suuren sukkahaasteen heinäkuun haasteena oli neuloa sukat jostakin suomalaisesta neulekirjasta, näin jo silmissäni hehkuvan keltaruskeat Kotitiikerit.

Vaan kun sain Banaanisuklaan käsiini, olin vallan hämmentynyt: värit olivat vaaleita ja haaleita, kovin kaukana siitä, mitä kuvittelin tilanneeni. En kuitenkaan halunnut reklamoida langasta, sillä olin saanut lahjakorttiin liittyvien laskutushankaluuksien vuoksi myös postikulut ja kolmen euron välirahan anteeksi - olisi tuntunut vähintäänkin tylyltä valittaa väärästä värisävystä. Pitäydyin siis alkuperäisessä suunnitelmassani neuloa langasta Kotitiikerit.


Päätin neuloa käänteen 2,5 mm puikolla ja loput suurimman silmukkamäärän (72 s) mukaan 1,5 mm puikolla. Aina oikein -käännettä neuloessani minulle tuli mieleen mummolan räsymatot, kymmeniä kertoja mäntysuovalla ja juuriharjalla harjatut, auringossa kuivatut ja vuosikymmenien aikana herttaisesti haalistuneet. Ei niin, että muistaisin oman mummolani mattoja - tai ukkilaksihan minä sitä kutsuin, olihan biologinen mummoni kuollut ainakin parikymmentä vuotta ennen syntymääni, ja ukilla oli uusi vaimo, "varamummo". Muistan kyllä hämmästyttävän paljon Välikylän ukkilasta, vaikka ukkikin kuoli ollessani alle 10-vuotias. Joka tapauksessa näiden sukkien käänteessä on jotakin samaa tunnelmaa kuin ukkilassa kaappikellon raksutuksineen, päästävedettävine varasänkyineen ja jyrkkine vintinrappusineen.


Vaan jo kantapään tienoilla alkoi käydä selväksi, että sukista olisi tulossa itselleni liian väljät, joten päätin tehdä terään reilusti pituutta, onhan ystävä- ja tuttavapiirissäni merkittävästi enemmän omiani selvästi isompia jalkoja. Jossain vaiheessa tajusin, että lanka tulisi kaiken kukkuraksi loppumaan kesken, niinpä jätin toisen sukan kesken ja neuloin toisen samaan vaiheeseen terää, siirsin sukat samalle puikolle ja neuloin ensimmäistä kertaa elämässäni kahta sukkaa yhtä aikaa samalla puikolla langan juostessa saman kerän molemmista päistä. Näppärä tapa varmistaa, että molempiin sukkiin riittää lankaa yhtä pitkälle. Kärjet neuloin valkoisella Novitan Tico Ticolla, joka oli varastoni ainoa Banaanisuklaa-Puffaan sopiva lanka, kaikki muut sukkalankani kun ovat paljon värikylläisempiä tai aivan eri värimaailmaa. Oikeastaan valkoiset kärjet ovat aika herttaiset; hetken aikaa suunnittelin jopa neulovani muutaman viimeisen kerroksen tummanharmaalla tai mustalla, ikään kuin kuonoksi. Laiskuus kuitenkin voitti.


Napeiksi kaivoin varastoistani kaikenlaisia pronssinruskehtavia ja vähän muitakin tummia nappeja, osa parillisia ja osa parittomia. Eripariset napit ikään kuin täydentävät kokonaisuuden.

En ole erityisemmin ihastunut yhden kerroksen raitoihin enkä etenkään raitaryhmiin, jotka lätäköityvät. Potentiaalisesti nämä sukat voisivatkin olla kaikin puolin vastenmieliset, mutta jostain syystä olen alkanut pitää niitä melko sympaattisina ja herttaisina. Vähän niin kuin pehmotiikeriä, joka on unohtunut 1970-luvulla liian pitkäksi aikaa Datsunin takaikkunalle auringonpaahteeseen. Ehkäpä näillekin tiikereille löytyy onnellinen adoptiokoti.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Teemaväri: oranssi

Kesä on kulunut aika tarkasti vuorotellen sukkia ja hyväntekeväisyyspäähineitä neuloen. Aina kun olen epäillyt, että sopivat sytomyssylangat loppuvat pian varastoistani, niitä on päätynyt minulle lisää tavalla tai toisella. Ei voi valittaa, näin on juuri hyvä.

Eräänä heinäkuun alun päivänä kuopus kantoi sisälle postilaatikosta löytämänsä paketin. Se oli minulle, enkä tunnistanut lähettäjän nimeä. Aavistelin saaneeni SYT-postia, ja asia varmistui, kun avasin paketin: sisältä löytyi kolme kokonaista ja yksi vajaa kerä puuvilla-bambusekoitelankaa, tummaa suklaata, vetoketjuja, käsintehtyjä lasihelmiä, nappeja, yrttijuomapusseja ja kortti, jossa kiitettiin maksutta tarjoamistani neuleohjeista ja ilmaistiin ihailu ahkeraa hyväntekeväisyyneulontaani kohtaan. Ravelrykaheliksi paljastuneen lähettäjän kokoama paketti ilahdutti kovasti ja langat tulivat juuri sopivasti tarpeeseen, jälleen kerran, olivathan sytomyssylankani käymässä vähiin.

Oransseista Rellana Bambus Plus -langoista syntyi kaksi sytomyssyä itse kehitellyillä malleilla.


Ensimmäiseen pipoviritelmään nappasin pitsimallikuvion jostain vanhasta Novitan lehdestä, jossa kyseinen mallineule oli sijoitettu paidan helmaosaan. Olen viime aikoina neulonut enimmäkseen löysiä myssyjä, mutta myös päänmyötäisemmille pipoille on suosijansa, joten päätin välillä tehdä vähän pienemmän pipon. Löysän neulekäsialani huomioiden neuloin pipon 2,25- ja 2,75-millisillä hiilikuitupyöröpuikoillani, joista on tullut suosikkipuikkoni. Aika reikäinenhän tämä pipo on, mutta ehkäpä sillekin löytyy ottajansa, ainakin väri on pirteä ja langan tuntuma herkullisen pehmeä.


Toisesta piposta halusin syvemmän ja isomman, mutta edelleen enemmän pipo- kuin myssymallisen. Kaivelin taas vanhoja Novita-lehtiä ja nappasin sieltä pitsimallikuvion, jonka istutin päälaelta aloitetun pipon alaosaan juuri ennen reunajoustinta. Lopputulos oikeastaan aika onnistunut. Puikot olivat samat kuin edellisessä pipossa.

Loppujämä oranssia Bambus Plus -lankaa riitti vielä yhteen vauvapipoon, joka jäi kuvaamatta ennen kuin laitoin sen eteenpäin sairaalalle toimitettavaksi.

lauantai 10. elokuuta 2013

Erään kauppakassin tarina

Tarina alkaa siitä, kun vaihdoin savolaisessa neuleretriitissä petrooli-turkoosin Stripe Study Shawlini lupaukseen parista-kolmesta reilun kokoisesta kauppakassista. Huivi oli kuin vartavasten uudelle omistajalleen tehty, ja oli sykähdyttävää nähdä se arvoisessaan käytössä jo heti retriitin aikana.

Jonkin aikaa myöhemmin vastaanotin oman osani vaihtokaupasta: kolme erilaista, kaksipuoleista kauppakassia. Ihastuin sekä niiden kuoseihin että käytännölliseen malliin kuten myös ajatukseen siitä, että kassien ompelija oli valinnut kankaat ja ommellut kassit juuri minua ajatellen. Jossain ajatusten perukoilla pohdin, mistä löytäisin kaavan tuohon kassimalliin - kunnes se tarjoiltiin minulle kuin tilattuna: Finlaysonin 2-puoleinen kääntökassi. Kaukaa viisaana tulostin ohjeen heti, mutta itse ompeleminen ei houkuttanut yhtään.

Kesän alkupuolella kanssaneuloja lähestyi minua kysyen, haluaisinko osallistua jotenkin Hopeasäikeen Pirren yllättämiseen. Tietysti halusin, pidänhän kovasti Pirren värjäystyylistä ja Hopeasäikeen langoista ylipäänsä. Tuskasteltuani hetken sopivan lahjaidean puutetta muistin kääntökassin kaavan ja päätin ommella yhden kassin kokeeksi. Se onnistui ja lähti Pirrelle ennen kuin ehdin edes kuvata kassia. Onnistumisen tunne oli sen verran voimakas, että asiat johtivat kohti vääjäämätöntä, kun löysin SPR:n Kontista tämän kankaan:


Iso kangaspala maksoi vain 3,50 €, luultavasti siksi, että siinä oli pienenpieniä ruskeita pilkkuja siellä täällä. Ovatko pöllöt kenties roikkuneet joskus jonkun opiskelijan keittiössä, vai mikä lie kankaan tarina. Joka tapauksessa tiesin kankaan nähdessäni, että siitä tulee kaksipuoleinen kääntökassi, tai kenties useampikin. Ensimmäiseen kassiin valitsin toiseksi puoleksi kirpparilta löytämäni vaaleanvihreäsävyisen kiekurakankaan.


Kun sovittelin kangaskappaleita yhteen, kassi suorastaan huusi kuuluvansa Vynnelle. Ommellessani ajattelin lämmöllä Vynneä ja muistelin myös retriittiä.


Kassi on sen verran suuri, että sinne mahtuivat kuvausrekvisiitaksi kaikki taannoiselta Tallinnan reissulta ostamani langat, päällimmäisenä toinen niistä vihreistä, joista Vynnekin pitäisi. Lisäksi kassi on kaksipuolisuutensa ansiosta paitsi moni-ilmeinen, myös riittävän tukeva painavillekin ostoksille, vaikka käytetyt kankaat olisivat kevyehköä puuvillaa kuten tässä kassissa.

Tähän kassiin kiteytyy kovin monta minulle tärkeää asiaa. Kankaat ovat kierrätettyjä, niillä on jo meille salaisuuksiksi jääviä tarinoita kerrottavanaan. Tunsin suurta iloa ommellessani jotakin omasta mielestäni kovin kaunista ja käytännöllistä ihmiselle, josta pidän kovasti. Ajatus siitä, että kassi muistuttaa Vynneä minusta, tuntuu lämpönä sydänalassa. Tiedän, etteivät pienet ruskeat pilkut pöllökankaassa häiritse Vynneä, vaan hän arvostaa niitä kauneuspilkkuina aivan kuten minäkin.

On niin paljon antoisampaa tehdä käsitöitä jollekin muulle kuin itselle, silloinkin, kun lopputulos on itselleni niin mieluinen, että melkein haluaisin pitää tekemäni käsityön. Aivan samalla tavalla kaikilla niillä käsin tehdyillä asioilla, jotka olen saanut, on erityisarvo juuri niiden tunteitten ja ajatusten vuoksi, joita saamani käsityöt herättävät.

Sen pituinen se.

tiistai 6. elokuuta 2013

Aallonmurtaja

Tour-de-Sockin ohella olen tullut neuloneeksi kesän aikana jokusen parin muitakin sukkia. Ravelrykahelien suuren sukkahaasteen kesäkuun toisena haastevaihtoehtona oli neuloa sukat omalla mallilla. Extremehaasteeksi heitettiin ohjeen kirjoittaminen juuri kehitetystä mallista. Mitäpä minä olisin voinut muuta tehdä kuin tarttua haasteisiin.


Mallineuleen nappasin taas kerran 25 vuotta vanhasta Burdan mallineulelehdestä, muokkasin vain silmukkamäärät sopimaan 2 o, 2 n -joustinneuleeseen. Tavoilleni uskollisesti sijoitin sukan varteen pitsikaistaleen niin, että varren jälkeen toinen puolisko neulotaan kantalapun reunassa ja toinen jatkaa matkaansa jalan ulkosyrjässä kohti varpaita. Toisin sanoen ei mitään uutta auringon alla.


Jotain pientä erityistä piti keksiä, niinpä suunnittelin kärkikavennukset siten, että pitsi jatkuu aivan sukan kärkeen saakka. Enkä kai minä olisi minä, jos vasen ja oikea sukka eivät olisi peilikuvia keskenään. Neuloin sukat tarkoituksella itselleni liian suuriksi, jotta minulla olisi suurempi mahdollisuus päästä niistä eroon joko vaihtokaupoilla tai lahjoitusmentaliteetilla.


Lankana käytin Opalin 4-säikeistä, puikkona tavalliseen tapaan 80-senttistä 2 mm pyöröpuikkoa. Lopputulos ei aiheuttanut minussa itsessäni sen erityisempiä värinöitä, mutta kun esittelin sukkakuvat kanssaneulojille, sain useampia pyyntöjä kirjoittaa ohje. Tässä tapauksessa ohjeen kirjoittaminen oli melko helppo homma, joten haastetta päin, loppuun saakka.

Ystävälliset kanssakahelit auttoivat sukkien nimeämisessä, niinpä sukkien nimeksi tuli Aallonmurtaja.

perjantai 2. elokuuta 2013

Baby blue(s) ja muita vauvapipoja

Sytomyssyjen sivutuotteena on valmistunut myös lisää vauvapipoja sairaalalle.


Neulon yleensä isommat erät puuvillalankoja ensin sytomyssyiksi ja käytän jämät vauvapipoihin. Kirpputorilta ostamassani puuvillalankapussukassa ollut reilu satsi vaaleansinistä lankaa näytti kuitenkin jo kerällä aivan vauvapipoilta, joten annoin mielihaluni viedä. Ylhäällä vasemmalla on Excess-mukaelma, kolme muuta ovat oman otsaluun takaa. Viimeiseen myssyyn sininen lanka ei yksin riittänty, mutta ihan hauskahan tuo valkoinen pilvi päälaella on.


Pienistä nöttösistä vaaleanpunaisia ja pinkkejä lankoja tuli valkoisen langan avustamana tämä minikokoinen hattarapipo, suloisen sokerinen pläjäys kenties vähän ennenaikaisesti syntyneelle pienokaiselle (mallinuken pään ympärysmitta on noin 27 cm). Langat uhkasivat loppua kesken, joten purkamiselta välttyäkseni tein päälakikavennukset niin tiuhatahtisesti, että päälaki jää rypyille. Päätin kutsua sitä virheen tai puutteen sijaan malliin kuuluvaksi ominaispiirteeksi.

Ja aina kun ajattelen, että vauvapipoihin sopivat langanloput alkavat käydä vähiin, niitä ilmestyy jostain lisää. Niinpä olen neuloskellut lisää pieniä jämälankaraitapipojakin.


Ylärivin piposet ovat perussileitä, alarivin raitoihin lisäsin vähän eloa nurjilla silmukoilla. Punaisessa pipossa on kolmen kerroksen raidat, kunkin raidan viimeinen kerros on nurjaa. Lilaraitaisen pipon raidoissa on puolestaan kaksi kerrosta, luonnonvalkoiset raidat ovat sileää, lilassa raidassa jälkimmäinen kerros on 1 o, 1 n.

Näiden valmistuttua vauvapiposaldoni on noin 50 tältä vuodelta. Tähän se taitaa jäädäkin toistaiseksi, sillä pesaisin hatut kevyesti ja toimitin eteenpäin sairaalalle vietäväksi.