sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Ensimmäinen valmis joululahja


Ainoa ehdottoman pakollinen joululahjottavani on nyt 12-vuotias kummipoikani. Muistan omasta lapsuudestani, etten arvostanut kovinkaan mummoilta tulleita pehmeitä paketteja; samaa on ollut havaittavissa esikoiseni kohdalla. Niinpä olen tähän asti hankkinut kummipojallenikin kovia paketteja tai antanut kylmää käteistä. Käsityön arvostus on kuitenkin nuorison keskuudessa kasvanut selvästi tällä vuosituhannella, joten päätin tänä vuonna antaa jotakin käsintehtyä.


Penkoessani lankalaatikoita ideoiden toivossa huomasin, että kesällä heräteostona valkoisin vyöttein ostamieni (1 € / 50 g) sinisten villalankojen väri sointui kauniisti Tessiltä peräisin olevaan Vuorelman Satakieleen. Siitä se idea sitten lähti: otin käsiini Distant Knitteriltä lunastamani 80-senttisen 5 mm Addi-pyörön ja päätin opetella magic loop -tekniikan, sillä inhoan paksuja sukkapuikkoja, ne kun tuppaavat painonsa ja löysän neulekäsialani takia putoilemaan helposti neuleesta.



Arvoin aikani sopivaa aloitussilmukkamäärää ja päädyin 40:ään. Koko työ tuntui takkuavan, kuten jostain syystä aina huovutukseen menevät projektini: ensin aloitin peukalokiilan liian myöhään, sitten huomasin tehneeni kiilalisäykset osittain väärin, peukaloaukosta tuli aluksi liian pieni ja toiseen lapaseen tein epähuomiossa peukalokiilan samalle puolelle kuin ensimmäiseen. Sitkeästi purin jo korjasin virheet, sillä magic loopin ansiosta paksulla puikolla neulominen olikin oikein mukavaa. Lopulta peukalokiilaan tuli 5 lisäystä kahden välisilmukan molemmin puolin joka kolmas kerros, aukon jälkeen loin 6 silmukkaa tilalle, joista neljä kavensin pois joka kolmas kerros. Peukalossa oli lopulta kavennuksien jälkeen 16 silmukkaa.


Isothan niistä tuli ja tuumasin, että elleivät tumput huopuisi tarpeeksi pieniksi, kävisivät ne vaikkapa pannukintaista. Ensimmäinen pesu 60 asteessa päivittäispesussa huovutti tumput sopiviksi miehelleni, toinen kierros 60 asteen tehopesussa muun pyykin joukossa ja täydellä linkouksella tuotti suurinpiirtein sopivan kokoluokan.



Lopputulos on rajusta huovutuksesta johtuen melko kova, lanka myös lenkittyi jonkin verran huopuessaan, mutta ei kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi Novitan Huopanen. Tuurilla nimetön villalanka ja Satakieli tuntuivat huopuvan kauniisti yhteen, mielestäni tumput ovat siinä suhteessa oikein onnistuneet. Lämpimät sekä tuulen- ja vedenpitävät nämä taatusti ovat!


Alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjan piti koostua vain tumpuista ja tumppujen sisään laitetusta setelistä sekä suklaapatukasta. Ahneus kuitenkin iski, kun huomasin villalankalaatikon siniset Novita Floricat (nekin Tessiltä peräisin), joiden sävymaailma oli tarpeeksi lähellä tumppuja. Niinpä puikoille livahti syksyn toinen melkein-Käänteinen.



Silmukoita pipossa on 125, puikossa oli mittaa 3 mm. Raidat ovat kymmenen kerroksen korkuisia, päälakikavennukset on aloitettu 22 cm suoran osuuden jälkeen ja tehty joka kolmas kerros. Suunnittelin neulovani pipoa raidallisena niin pitkään kuin vaaleamman sinistä riittäisi, lopulta se riitti juuri ja juuri aivan loppuun saakka. Mallailin pipoa omaan päähäni ja harmittelin, ettei tasaraidoitus tainnut sittenkään olla paras mahdollinen valinta. Melko syväkin tämä pipo on, voi olla, että pienipäisempi kummipoikani joutuu kääntämään reunaa kahdesti, ellei halua jättää päälakea hiipaksi. Niin hullu en kuitenkaan ollut, että olisin lähtenyt pipoa purkamaan, sillä ei ole mitään takeita, käyttääkö lahjansaaja tämäntyyppistä pipoa olipa se millainen hyvänsä.


Kuvissa näkyy muuten käsityöparatiisini uusin lisävaruste: "oma" kannettava. Blogimies tuli hankkineeksi itselleen uuden läppärin ja koska talossa on myös pöytäkone(ita), vanha läppäri sijoitettiin hyvässä yhteisymmärryksessä ompelupöytäni nurkalle kodinhoitohuoneeseen. Nyt voin vetäytyä etsimään uusia neule- ja virkkausmalleja netistä ja bloggaamaan tuotoksiani omaan rauhaani enkä vie kenenkään (pöytä-)koneaikaa. Tätä minä kutsuisin jo käsityöparatiisini luksusvarusteluksi...

torstai 26. marraskuuta 2009

Hatuttaa


Sukkatehtaan sulkeuduttua toistaiseksi virittelin pikkuhiljaa itseäni pipotaajuudelle. Jo pidemmän aikaa olin suunitellut tekeväni Shedirin (pdf, sivu 3) - itse asiassa olin jo yrittänytkin neuloa sitä Novita Tennesseestä vain todetakseni piposta tulevan sillä langalla aivan liian suuren -, joten kun Tessiltä lunastamani lankasatsin mukana tuli puolitoista kerää Zitron Kokonia (35 % puuvillaa, 35 % silkkiä, 30 % tekokuitua) oli aika ryhtyä tuumasta toimeen. Puikkokooksi valitsin 3 mm.



Siinäpä oli vääntämistä kerrakseen, kahden silmukan palmikonkiertoja tiheämmin kuin laki sallii ja lääkäri määrää. Etenin ohjeen mukaan loppuun saakka vain todetakseni tälläkin kertaa, että pipo on aivan liian syvä jopa minulle saati ihmiselle, jolle pipoa alunperin suunnittelin. Niinpä purin koko päälaen ja yhden mallikerran ja väänsin päälaen uudelleen, lopputuloksena omaan isoon päähäni passeli pipo; lankaa kului melko tarkalleen 45 g. Onneksi väri on vain jonkinverran violettiin taittuva viininpunainen, joten hetken mietittyäni päätin pitää siitä. Lanka on todella pehmeää ja joustavaa, vaikka neulontatuntuma muistuttikin mikrokuituisista siivousliinoista. Päässä pipo on joka tapauksessa todella mukava ja olen tyytyväinen, että selätin tämän melko työlään mallin vihdoin ja viimein.


Kokonia oli jäljellä vielä reilut 30 g, jonka päättelin riittävän pienipäisen aikuisen tai lapsen pipoon. Mohariinan blogista bongasin jokunen aika sitten Claudian, joka iski minunkin keskimäärin nirsoon pipomakuuni, ja päätinkin kokeilla, taipuisiko se ohjeenmukaisin silmukoin valitsemalleni langalle.



Ensimmäisellä kerralla kävi klassisesti: lanka loppui kesken päälakikavennuksien. Laskeskelin jäljellä olevia silmukoita arvioidakseni, voisinko purkaa vastaavan määrän suoraa osuutta ja aloittaa kavennukset aikaisemmin. Päädyin purkamaan kolme kerrosta suorasta osasta ja vähentämään kavennusten välikerroksia, jolloin syntyi 3-vuotiaani 52-senttiseen päähän mahtuva pipo (luonnollisestikaan en saanut kuvattua pipoa hänen päässään, vaan jouduin turvautumaan mustalla pipolla vuorattuun minijalkapalloon). Pipo tosin venyy reilusti, joten luulisin sen olevan ihan passeli myös pienipäiselle naiselle. Koska lankaa jäi laskelmista huolimatta pätkä, päätin virkata siitä kukan ja kiinnittää sen nappilaatikosta löytyneellä napilla pipon piristykseksi. Taidan tarjota tätä jouluna ystävälleni, jonka perheessä on neljä eri-ikäistä tyttöä/naista ja joista vanhimmallakin (perheen äidillä) on varsin pieni pää.


Esikoiseni Lina on ollut kovassa käytössä ja päättelinkin hänen kaipaavan toista pipoa paitsi vaihtovaraksi, myös kovemmille pakkasille. Ensin ajattelin neuloa viime jouluna lahjaksi saamastani Novita Luxus Stonesta Claudian tai Aatoksen, mutta päädyin lopulta improvisoimaan. Syntyi "Pyyhi pois joustinraidat" -pipo:



Olen varsin ihastunut 3 o, 2 n -ribbipipoihin. Niinpä tälläkin kertaa aloitin 120 silmukalla ja 3,5 mm puikolla kyseisen joustimen. Muutaman kerroksen jälkeen lähdin "pyyhkimään pois joustinneuletta" kuudessa kohtaa. Siinä vaiheessa, kun koko kerros oli sileää, oli jo kiire aloittaa päälakikavennukset. Ne onkin tehty joka kerroksella samoissa kohdissa, joissa "joustinta on pyyhitty pois". Ensi alkuun esikoinen ei oikein innostunut ja arvelin pitäväni pipon itselläni, mutta hetken asiaa haudottuaan poika sanoikin pitävänsä piposta.


Itse en oikein innostunut langan neulottavuudesta, liekö syynä suositusta selvästi pienempi puikkokoko (halusin tiiviin pipon) vai alati liukas Addi-pyörö, josta silmukat liukuivat takaisin kaapelille turhan helposti. Roskiakin langassa oli melkolailla, muistutti siltä osin enemmän hahtuvaa kuin mitään kerälle kerittyä lankaa. Valmis pipo sinänsä oli ihan mukavantuntuinen, joten luultavasti käytän varastoissa muhivia Stoneja jatkossakin pipoprojekteihin, ellen muuta keksi. Lankaa tähän versioon kului noin 65 g.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Virkattu verkkokassi


Tehtävien käsitöiden jonotuslistalla oli jo pitkään Super Self Pouching String Bag (pdf), virkattu verkkokassi, jonka saa sullottua kaksinkertaisen pohjakappaleen sisään. Puuvillalankalaatikkoa kaivellessani törmäsin erään The Cotton Gardenin Erica -lankaa, jonka olin taannoin saanut lahjoituksena - Laura Hi tunnistanee langan, mikäli vielä lukee blogiani -, ja jonka arvelin sopivan tyttömäisen verkkokassin materiaaliksi. Ensimmäinen ohjeenmukainen yritelmä oli katastrofi, joten purin sen ja tein uuden omilla mitoilla 3 mm koukulla. Syntyi reilun käsilaukun kokoinen verkkokassi:



Lankaa oli käytössä vajaa 70 g, joten tein pohjakappaleista pienemmät, samoin muutin jonkin verran ketjusilmukkakaarien kokoa ja lukumäärää. Näinollen myös kassinsuu on pienempi ja kantokahvat lyhyemmät. Kuvassa kassin sisälle on laitettu isokokoinen reijitin, nitoja ja teippiteline painoksi, enemmänkin tavaraa olisi mahtunut, mutta mikään varsinainen ostoskassi tämä ei ole.



Kassin juju on kaksinkertainen pohja, jonka yhteen reunaan on jätetty aukko, joten verkko-osan voi tunkea pohjakappaleiden väliseen pussukkaan. Minusta idea on mainio ja pakattuna kassinyssykkä on jokseenkin herttainen.


Alunperin ajattelin kassia osaksi ystäväni joululahjaa, mutta ehkä sittenkin teen hänelle jotain ihan muuta. Niinpä tämä kassi on vielä vailla omistajaa ja se päätyykin toistaiseksi muiden saajaa vailla olevien valmiiden käsitöiden laatikkoon.


Ystäväni kuopus täyttää tänään kolme vuotta. Hän saa lahjaksi tämän kassin, Hello Kitty -puuhakirjan ja puuvärikynät sekä kortin, jonka tein todella paniikissa tajuttuani, että lahja on saatava postiin melkein välittömästi.



Tarvikkeet ovat jälleen mallia "kaapista löytyy"; osasta saan kiittää kälyäni, joka oli taannoin pelastanut superalennuksesta useita askartelutarvikkeita nimenomaan minua ajatellen. Vaan kunpa taas joskus olisi aikaa antaa luovuuden kukkia myös askartelupuolella...

perjantai 20. marraskuuta 2009

Palkinto ja sen kaverit


Lupasin pienen palkinnon MinnaN:lle, jonka ehdotuksen pohjalta Kiertoradalla-sukat saivat nimensä. MinnaN saa noin kolmanneksen näistä:



Erinäisistä puuvillalangoista virkkasin Spiral scrubbie -pesusieniä, näistä sinisemmänvihreä kuuluu Minnan pakettiin yhdessä käsintehdyn (lenkkikaverini käsialaa, ei omaani) piparminttusaippuan ja saippua-/pesusienitelineen kanssa.


Teline on tehty tietokoneen tuulettimen ritilästä, jalkoina on erään ystäväni vauvakortista jemmaamat muovikuutiohelmet. Kuutioita oli alunperin neljää eri väriä (B-A-B-Y), kutakin kuusi kappaletta, mutta vain sinisiä säilyi neljän sarja ehjänä: blogimies päätti porata muovikuutioissa olevia reikiä suuremmiksi sopimaan ritilän alkuperäisille kiinnitysruuveille, mutta rei'istä tuli sen verran naftit, että osa kuutioista halkesi ruuvatessa. Yritin kyllä vienosti kertoa, että löysin ruuvilokerikosta alkuperäisiin reikiin sopivampia, tosin hieman liian pitkiä ruuveja ja että tarvitsisin vain muutaman rikan lisäämään jalan korkeutta. Mies oli kuitenkin selvästi päättänyt toimia oman näkemyksensä mukaan ja vasta kahden eriparivärisistä kuutioista kootun telineen jälkeen sain pelastettua loput materiaalit, kun alkuperäisruuvit loppuivat. Sinijalkaiseen telineeseen laitoinkin pultit korokkeiksi.


Idea saippuatelineestä ei ole omani, vaan kaappasin sen nähtyäni vastaavia telineitä kesälomamatkalla Kiteen käsityökeskuksella (ja sitä ennen luultavasti jossain aikakauslehdessä). Alkuperäisessä mallissa jalkoina ovat vanhanaikaisten hiirten kumikuulat (siis ne pohjassa olevat), mutta niitä ei minulla ollut käytössäni. Meni aika kauan keksiessä vaihtoehtoinen, vettä kestävä ratkaisu.


Telineen päällä voi myös kuivattaa pesusienen, jos ei halua pitää siinä saippuaansa. Virkkasin tosin ensimmäistä lukuunottamatta kaikkiin ripustuslenkin, josta sienen saa kuivumaan johonkin koukkuun. Yksi telineistä sekä beige sieni ovat menossa sisarelleni, toinen teline matkaa mantelisaippuan ja kellanvihreämmän sienen kera hyvälle ystävälleni. Ruskea sieni on virkattu kaksinkertaisesta langasta ja on aika tuhti, sen olen jo itse ottanut käyttöön kasvojenpesusieneksi.


Spiral scrubbie -malli koukuttaa aivan kuten Tuulimylly-rättien ohje. Pesusienenkin voisi tehdä raidallisena tai kirjavana, voisi tulla aika hauska efekti. Niinpä tämäkin malli on mitä erinomaisin pienten jämälankaerien käyttökohde. Minua tietysti viehättää myös se, että pesusieni on tiskirätin tapaan aito käyttöesine, ei pelkkä koriste. Erilaisista materiaaleista tehtyinä sienistä saa pehmeitä tai karkeita, kasvoille tai vaikka lieden hankaamiseen. Eri käyttökohteisiin voisi käydä hyvinkin erilaiset langat, pesunkestävät toki. Eiköhän näitäkin tule tehtyä joka tapauksessa ajan saatossa omaksi ja muiden riesaksi asti...


PS. Pari jämälankapatalappuakin on taas tullut virkattua Patalapputalkoisiin:



Tällä kertaa käytin villasekoitelankoja ja kuten kuvasta voi päätellä, nöttöset olivat todella pieniä. Tavoittelin jonkinlaista räsymattofiilistä ja mielestäni siinä onnistuinkin melko hyvin. Lähinnä harmittaa vain se, että löysin myöhemmin "väärästä paikasta" pikkusatsin tummankeltaista lankaa, joka olisi ollut oivallinen lisä vasemmanpuoleiseen virkkuuseen kirkkaankeltaisen ja oranssin väliin; niin hullu en sentään ole, että olisin purkanut melkein koko tekeleen vain lisätäkseni yhden värin väliin.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Taasko se niitä sukkia...


Vaikka on Lapaskuu, en millään motivoidu tekemään niitä ainokaisia kämmekkäitä, jotka suunnittelin tekeväni ystävälleni syntymäpäivälahjaksi. Kumma juttu, ei luulisi kämmekkäiden eroavan kovinkaan sukanvarren neulomisesta. Silti tökkii, vaikka lankakin on ihan kivaa, ehkäpä siksi, etten sittenkään ole löytänyt mieluista mallia tuolle langalle.


Sitävastoin sukkia on tullut vieläkin neulottua, vaikka pahin himo talttuikin Sukkasadon aikana. Ensin mieltä painoivat langat, jotka oli lahjoitettu Joulusukat 2009 -tempaukseen ja jotka olin luvannut jatkojalostaa.



Kahdesta kerästä oranssia Gjestal Maijaa syntyi tuollaiset koon 38-39 sukat kärjestä aloitettuna (54 s terässä ja 56 s varressa, 3 mm puikot). Päätin tällä kertaa kokeilla, miten "tähtineule"  istuisi sukkiin; lopputulos ei ollut kummoinen, mutta pusersin sukat valmiiksi silkalla tahdonvoimalla. Distant Knitterin ukaasi sukkien viimeistelystä sai minut kastelemaan nämä sukat siistimmän lopputuloksen toivossa.


Jämänöttösiä Maijaa tuntui lainehtivan sukkalankalaatikossa melkein riesaksi asti. Niinpä otin isänpäivän reissutekemiseksi mummolaan mukaan puikot ja kokoelman lankoja. Ensimmäinen sukka syntyi mummolassa, toinen illalla kotona telkkarin ääressä.



Perussukat kokoa >40, sillä satuin vahingossa ottamaan 3,5 mm puikot kolmemillisten sijaan. 54 silmukalla tulikin todella joustavat ja pehmoiset sukat, lankaa kului paksuista puikoista johtuen vain noin 90 g. Vaan niin pääsin taas eroon kuudesta keränlopusta ja lopputuloskin on yllättävän soinnukas, vaikka luovuin varsinaisesta raitasukka-ajatuksesta jo ennen aloittamista. Nämä olivat järjestyksessään 10. ja 11. joulusukat; nyt tuntuu, että tusina jää täyttymättä, mutta vielähän tässä on melkein kuukausi tehokasta peliaikaa...

lauantai 14. marraskuuta 2009

Rättisulkeiset eli jämälankailua


Toiset tekevät kauniita käsitöitä harkiten hankituista materiaaleista ja kuvaavat ne kauniisti - niin kuin esimerkiksi Joko ja Eila. Minä rämmin sekalaisten jämämateriaalien suossa, innostun milloin mistäkin epämääräisestä lankakerästä tai kankaanpalasta ja kehittelen projektin, jonka avulla saan kulutettua kulloisenkin materiaalin mahdollisimman tarkkaan loppuun. Useimmiten pyrin edes etäisesti käyttökelpoiseen lopputulokseen, mutta läheskään aina en tiedä, kenen riesaksi jämätöitäni lykkäisin. Toisekseen minulla ei ole silmää, malttia eikä välineitä kauniiden kuvien ottamiseen, joten otokset ovat lähes poikkeuksetta korkeintaan juuri ja juuri arkistointikelpoisia. Niinpä tälläkin kertaa on tarjolla taiteen sijaan raportti muutamien jämälankojen kohtaloista.



Noin 60 g kirpputorilta ja huutonetistä hankittuja Novita Bambuja muuttui Windmill-tiskiräteiksi 3,5 mm puikoilla. Tällä kertaa luin ohjeen kunnolla läpi, joten ainoa modaus on ulommaisten silmukoiden aina oikein -neule, päättelylangalla virkkasin lisäksi keskelle ripustuskoukut. En yleensä suuremmin välitä aina oikein -neuleesta enkä lyhennetyistä kerroksista, mutta tämä nimenomainen malli on todella koukuttava. Vielä kun keksisin, kuka näitä rättejä tarvitsisi.


Ei kolmea ilman neljättä ja viidettä:



Entinen työkaverini muutti Helsinkiin ja tarjosi muuton yhteydessä käsityötarvikkeitaan minulle loppusijoitukseen. Mukana oli persikanväristä ja vihreää puuvillalankaa, jotka väkisin halusivat nekin tuulimyllyiksi. Lanka oli Bambua paksumpaa, joten sitä kului kokonaiseen rättiin noin 30 g samoilla silmukoilla ja puikoilla; persikkaista oli alunperinkin alle 20 g, joten tein suosiolla kaksi sektoria ruskealla Bambu-jämällä, joka oli jäänyt yli edellisistä räteistä. Nämä taidan sisäänajopesun jälkeen lähettää lakojen alkuperäiselle omistajalle.


Tasaisin väliajoin minuun iskee virkkauspiru juurikin puuvillaisten jämälankojen äärellä. Todella onnettomista, pääosin Tennessee-jämänöttösistä syntyi tämä patalapuntekele:



Tällä kertaa aloitin kulmasta ja tein raidoista juuri sen levyisiä kuin mihin kukin lanka riitti. Kuten kuvasta voi päätellä, säilytän aika surkeitakin pätkiä, valkoisetkin kun ovat kaikki eri sävyä. Lopputulos ei varsinaisesti hivele omaa silmääni, vaan niin keveni jämälankapussi taas kuudella nöttösellä ja vastuun patalappu-uhrista siirsin Vienon Kammarille Patalapputalkoitten nimissä.


Toisesta jämälankavirkkauksesta syntyi hieman kauniimpi lopputulos.



Loretta's Starburst Hotpad ehti olla tehtävien listalla aika pitkään kunnes inspiroiduin (tuntemattomista) vihreistä (ystävien lahjoittamista) puuvillalangoista. Menin modaamaan ohjetta hieman virkkaamalla ensimmäiset pylväsryhmät yhteen, mikä ei ehkä sittenkään ollut paras mahdollinen ratkaisu (tämä käy parhaiten ilmi ihastelemalla Ravelryn Starbursteja). Lankani olivat melko ohuita: käytin 3,5 mm koukkua ja pannunalusesta tuli aika pieni. Malli on todella helppo, vaikkakin viidestä palasta koottuna siihen tulee aika paljon pääteltäviä lankoja. Itse tosin virkkasin langanpäitä piiloon sitä mukaa kun työ eteni, joten pääteltäväksi jäi oikeastaan vain viisi aloituslankaa sekä viimeinen langanpää. Tähän malliin palaan taatusti uudelleen, sillä väriydistelmien kehittely (jämälangoista, tietysti) on suorastaan kutkuttavaa. Jo nyt syyhyttäisi tehdä puna-valkoisia versioita joulua ajatellen, vaikkapa esikoisen opettajalle ja kuopuksen hoitajille. Tämä vihreä puuvillaversio lähti jo hyväntekeväisyyteen.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kiertoradalla


Tässä ne viimein ovat, tosin ylivalottunein kuvin esiteltyinä: Kiertoradalla-sukat.



Nimestä olen palkinnon velkaa Hermolepoa-blogin MinnaN:lle, jonka ehdotuksen ("Pitsiä kiertoradalla") pohjalta nimi muotoutui. Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla Gjestalin Siljasta, sillä se sattui olemaan sopivasti tarjouksessa (1,50 € / 50 g), kun etsin kiireessä haluamani paksuista (300 m / 100 g) lankaa. Violetti ei ole edelleenkään lempivärejäni, mutta tuohon hieman avaruudelliseen nimeen se istuu oikeastaan aika mainiosti.


Ensimmäiseen versioon verrattuna näissä sukissa on 2 o, 1 n -joustinta, jonka pitsiraita pyyhkäisee mennessään sileäksi, siis myös kantapää on kokonaan sileä.



Sukat ovat nyt peilikuvat pitsiraitaa myöten; onnistuin suunnittelemaan pitsikuvion reunakavennuksenkin itseäni tyydyttävästi. Kärjessä on edelleen nauhakavennus ja viimeiset silmukat on päätelty silmukoiden.


Mallista on nyt editoitu ohje ja kaaviot laadittuina. Sen verran säätöä ohjeen kanssa oli, että malli kaipaa koeneulojaa / koeneulojia ennen kuin uskallan lähettää sen (ja astetta paremmat kuvat) tarjolle Ullaan. Sen verran haastoin itseäni, että kirjoitin ohjeet eri levyisiin sukkiin (S-M-L); lisämausteensa tuo pitsiraidan kavennus, se kun pitäisi ehtiä tehdä ennen kärkikavennuksia. Niinpä hakusassaan olisi etenkin sellainen koeneuloja, jolla on pituuteen nähden leveä jalkaterä, jolloin tulisi koeajettua myös ohjeen "vinkit"-osio.


MinnaN:n palkinto on suunniteltu ja osittain tehty, mutta viimeinen tekninen älynväläys odottaa vielä itseään, joten palkinnon esittely jää myöhempään ajankohtaan.


P.S. Sukkasadon kokonaissaldoni oli 20 paria sukkia ja aavistuksen vajaat 2 kg kulutettua lankaa. Ne 20. sukat neuloin itselleni:



Orvoista ja sekalaisista Maijoista melkein-polvisukat kärjestä aloittaen (50 s, 3 mm puikot ja yhteensä noin 110 g lankaa). Ei mitkään silmiähivelevän kauniit, mutta perussukkiakin tarvitaan, oikeastaan kaikki kauniimmat sukat jäävät käyttämättä, kun "eihän niitä raski pelkästään kotona pitää". Näitä on mukava käyttää myös varret käännettyinä. Ja taas väheni jämälangat sukkalankalaatikosta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Meidän isi on parempi kuin teidän isi...


... ja jos ei olekaan, on hän silti Maailman Paras Isi sankarikaksikollemme. Koska hän sattuu olemaan niin ihana, halusin muistaa häntä jotenkin isänpäivänä siitäkin huolimatta, ettemme yleensä lahjo toisiamme merkkipäivinä. Koska miehen suosima Cousteau-pipo on kovassa käytössä venähtänyt - se oli alunperinkin melko reilu -, päätin neuloa kälyn kirpputorilta löytämästä tummanharmaasta langasta uuden ribbipipon. Inspiraatiota hain Distant Knitterin Käänteisestä.



70 grammaa lankaa muuntui 3,5 mm puikolla ja 125 silmukalla 3 o, 2 n -ribbipipoksi, jossa on 22 cm suoraa ennen päälakikavennuksia, jotka tein viidessä kohdassa. Käänteisestä poiketen halusin kavennukset niin, että nurjat ja oikeat raidat kaventuvat kohdakkain, joten kavennukset on kohdistettu alkavaksi joka viidenteen oikeaan raitaan. Langan paksuuden huomioiden kavennukset on tehty joka toisella kerroksella.



Toiselta puolelta pipo näyttää tältä. Kavennuskohdat ovat niin siistit, että pipoa voi käyttää kummin päin vain - aivan kuten Käänteistä. Pidän lopputuloksesta todella paljon, vaikka langan koostumuksesta ei ole varmaa tietoa. Kerissä oli eri vyötteet, toinen oli varmuudella väärä, sillä mohairia tässä langassa ei taatusti ole, toisen mukaan lanka olisi Filatura VVG Coralloa, 100% superwash-villaa. Yritin polttaa lankaa saadakseni selville, voisiko vyöte olla oikea, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Puhdas akryylilanka paloi iloisesti isolla liekillä, villalanka heikommin, mutta molemmat paloivat tuhkaksi (ehkä villa paremmin murenevaksi kuitenkin). Jos jotakin, kirpparilangan polttotulos oli lähempänä villaa kuin puhdasta tekokuitua. Haju oli joka tapauksessa aikamoinen polttokokeiden jälkeen...


Pitihän se langanloppukin saada neulottua samantien:



Mitäpä muuta siitä olisi voinutkaan tehdä kuin Calorimetryn, tällä kertaa 108 silmukalla ja 3,5 mm puikolla. Merkitsin langan keskikohdan ja jatkoin lyhennettyjä kerroksia keskimerkkiin saakka, joten pannan korkeus määrittyi langan riittävyyden mukaan. Noin 20 grammalla vaikutti tulevan ihan järkevän kokoinen panta, toivottavasti tämä kelpaa kälylle ainakin varakäyttöön.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Aronialankaa vol 2


Ensimmäinen aroniavärjäyskokeiluni oli oikein onnistunut, joten päätin käyttää talteen ottamaani lientä uudelleen. Äitini toimitettua minulle kertaalleen neulottua ja purettua luonnonvalkoista Seiskaveikkaa sain hyvän syyn pistää padan uudemman kerran tulille. Tavoitteena oli tällä kertaa vaaleampi lila, joten laimensin alkuperäisen väriliemen 1:2. Lisäksi lankaa oli tällä kertaa reilummin, noin 140 g, puretteena käytin reilut 20 g alunaa.



Lopputulos oli yllättävänkin lähelle tavoittelemaani sävyä. Pienet vyyhdit tosin nappasivat aavistuksen enemmän punaista, taisin heittää ne pataan ennen isompaa vyyhtiä. Lämpötilaa en vahtinut sen tarkemmin enkä kelloakaan seurannut, aikansa muhivat kuumassa liemessä, minkä jälkeen pesin vyyhdit huolellisesti villanpesuaineella.


Kattilasta nostettuna lanka oli erehdyttävästi kanervanväristä. Koska olen neulonut kanervakiintiöni täyteen jo jonkin aikaa sitten, olin todella huojentunut, kun punaiset sävyt irtosivat huuhdellessa ja jäljelle jäi tuollainen kylmähkö lila. En ole edelleenkään violetin ystävä, mutta eiköhän näistä sukat joskus synny, jos ei itselle niin hyvälle ystävälleni, joka pitää lilasta. Pienemmät kerät pitänee tasata niin, että molempiin sukkiin tulee samaan kohtaan samanlainen pätkä tuota hieman punertavaa sävyä, sillä iso kerä ei yksin riitä ainakaan pitkävartisiin sukkiin.


Ei tämä ollut omiaan ainakaan laannuttamaan kasvivärjäysintoa, siitä helppoa aroniavärjäys oli. Nyt on projektina taltioida sipulinkuoria sitä mukaa kun niitä ruuanlaitosta kertyy, josko pääsisin kokeilemaan keltaisia sävyjä. En tosin ole suuri keltaisenkaan ystävä, mutta ehkäpä vaalean harmaanruskean langan päälle siitä tulisi mukavaa murrettua sävyä...

tiistai 3. marraskuuta 2009

Lisää sukkia


Satoraportoinnin loppu alkaa häämöttää, sillä kyllästyin vihdoin sukkien neulomiseen jotakuinkin näiden parien jälkeen:



Perussukat kokoa 36 (66 s, 2 mm puikot ja noin 65 g Regia 4-fädig Jet Set Coloria) lasten 8-vuotiaalle serkkupojalle. Olipa mukava pitkästä aikaa neuloa ohuilla puikoilla, pidin myös yllätyksekseni tästä "monivärilangasta", jonka ystäväni toi minulle kesällä Saksan-tuliaisina. Musta ja harmaa asettuvat rauhallisesti ja koko langan matkalla kulkeva musta säie luo mukavan meleeratun efektin. Ohuista langoista ohuilla puikoilla neuloessa vältyn nopeasti valmiiksi saamisen pakkomielteeltä ja voin keskittyä oleelliseen: neulomisen nautinnollisuuteen. Yllättävän nopeasti nämä sukat siihen nähden valmistuivat.



Joulusukat 2009 -tempauksen yhdeksännet sukat neuloin tähän tarkoitukseen lahjoitetusta Seiskaveikasta, jonka sain käsiini neuletapaamisessa. Sukat ovat kokoluokkaa 39-40 (50 s, 3,5 mm puikot ja 140 g lankaa), ne on aloitettu kärjestä ja pitsikuvio on modattu vanhan Burda Maschenmuster -mallineulelehden mallista oman maun mukaiseksi. Tykästyin näihin sukkiin oikein todenteolla, onneksi terä on aivan liian suuri omaan jalkaani, joten varsinaista houkutusta pitää sukat itse ei tullut. Sen sijaan suunnittelen tekeväni itselleni pienemmät vastaavat sukat polvipituisina, samalla pohdin tuon pitsikuvion alkuasemoinnin uudelleen, jotta se alkaisi mahdollisimman sujuvasti mahdollisimman kärjestä. Myös pohjelevennykset ajattelin omiin sukkiini tehdä. Nopeasti napattu kuva ei tee oikeutta sukille, lisäksi pitsikuviolle olisi eduksi kiristyä hieman (kuten se tekee muhkean pohkeeni tienoilla näissä sukissa), sen ympärillä kun ei ole lainkaan nurjia silmukoita korostamassa kuviota, vaan lehdykät saavat hieman ryhtiä ulommaisista kierretyistä oikeista silmukoista.


Vielä pitäisi saada yhdet Sukkasadon aikana neulotut sukat kuvattua, mutta niiden kuvaamiseen haluan panostaa vähän enemmän, ajattelinhan taas tarjota mallia Ullaan. Samalla selviää mallin nimi ja se, kenen ehdotukseen se pohjautuu (pikkuruinen palkintokin on jo alkutekijöissään). Sen lisäksi pitänee tehdä loppulaskelmat siitä, paljonko lankaa tulikaan neulottua sukiksi Sukkasadon myötä.