Aina välillä tarvitaan jokin ulkoinen voima, joka saa toteuttamaan jo pitkään suunnitelmissa olleen neuleen. Tällä kertaa se voima oli varastoneulonta-KAL, jonka myötä syntyi silkkinen
Semele.
Ihastuin Semeleen välittömästi nähtyäni sen, luultavasti syksyllä 2010. Ohje oli maksullinen, joten annoin asian olla, onhan maailma pullollaan maksuttomia huiviohjeita. Keväällä 2011 virtuaalikanssaneuloja yllätti kuitenkin minut ohjelahjalla ajankohtana, jolloin tunsin olevani näkymätön ja ulkopuolinen. Vaan sopivaa lankaa minulla ei tuolloin ollut.
Syksyllä 2011 ovikello soi ja oven takana oli
Tiina, joka yllätti minut täydellisesti kahdella vyyhdillä hohtavan vaalean vihreää
Jaipur Silk Finoa. Minun ensimmäinen silkkilankani! Tiesin, että tämä olisi Se Lanka, Semeleen korvamerkitty. Mutta seuraava kynnys oli jo edessä: langan keriminen. Käsin en kuvitellutkaan silkkiä keriväni: näin sieluni silmissä, miten kaunis lankani leviäisi kerta toisensa jälkeen käsiini ja hermostuisin totaalisesti.
Keväällä 2012 minut yllätettiin taas, tällä kertaa kerijälaitteella, kiitos ihanaisten kanssaneulojien. Enää ei pitänyt olla mitään esteitä minun ja silkkisen Semelen välissä. Mutta arastelin edelleen, pelkäsin mallin olevan työläs ja silkin kovin liukasta ja hankalaa neulottavaksi. Vasta tämän vuoden alussa rohkaistuin kerimään langan ja jo siinä vaiheessa uskalsin hengittää helpommin: kerät eivät levinneetkään epämääräisiksi kasoiksi, vaan pysyivät kauniina kakkusina kuosissaan.
Neuloin huivin 2,5 mm puikolla niin, että maksimoin langan käytön. Kun ensimmäistä kerää alkoi olla loppusuoralla, lopetin keskiosan levennykset ja tein parin mallikerran verran suoraa. Optimointi onnistui, sillä lankaa jäi niin vähän, ettei se olisi enää riittänyt yhteenkään mallikertaan. Opin myös lehtikuvion jo melko alkuvaiheessa, ehkäpä kolmannen mallikerran kohdalla, joten sinänsä ison kaavion seuraaminen oli tarpeetonta. Aluksi malli koukutti, lopulta se jo hieman puuduttikin, mutta kun otin huivin mukaan hiihtolomareissulle, se tuli myös neulottua loppuun. Entäpä se langan neuletuntuma? Ei lainkaan niin liukas kuin kuvittelin, vaan miellyttävä ja helppo.
Pingottaminen otti taas oman aikansa. Pelkäsin, ettei huivi mahtuisi oikein mihinkään. Vaihdoimme nimittäin jonkin aikaa sitten joustinpatjallisen parisänkymme Tempur-sänkyyn patjoineen, eikä se oikein sovellu neuleiden pingotusalustaksi. Tavallinen 80 cm leveä patja taas ei ihan kaikkeen riitä. Rohkaistuin kuitenkin yrittämään, ja onnekseni huivi mahtui kuin mahtuikin esikoisen sänkyyn. Siipiväli on aika tarkalleen standardipatjan mittainen: huivi on siis hieman vajaat 200 cm pitkä.
Ja se on ihana. Niin kuin lämmin vesi joka läikehtii.