Elämä on joskus ruusuilla tanssimista

... ja jos ei ole, voihan sitä kuvitella niin, kun vetäisee jalkaansa ruususukat. Olin nimittäin jo aikoja sitten päättänyt käyttää vuoden 2013 Roosa Nauha -sukkalankakuvaston Ingrid-sukkamallin ruusukuviota joihinkin sukkiin, ja sopiva hetki koitti, kun päätin syyskuun ratoksi sommitella kukkasukat jämälangoista.

Tummanruskeankirjava on Heritage Paintsia (Indian Summer), punainen Fabelia ja harmahtava Novita Pikkusiskoa. Silmukoita sukissa on ne perinteisest 72, ja siihen silmukkamäärään piti istuttaa ruusukuvion kaveriksi jokin toinenkin kirjoneuleraita. Päätin mennä vähän helpomman kautta ja piirtelin uuden sovelluksen jo aikaisemmin nähdyn sukkaparin kirjoneulekuviosta. Kuviot ovat toki peilikuvina vasemmassa ja oikeassa sukassa, mutta kuviokohdistuksen kanssa olisi voinut olla vähän fiksumpikin.

Pystyraidallisen kiilan piilotin taas jalkapohjaan, jotta ruusukuvio ei suotta rikkoonnu näkyvällä paikalla. Kantapää on perinteitä kunnioittaen vahvistettu ranskalainen ja kärjessä on nauhakavennus. Sukista tuli arviolta kokoluokkaa 40, joten eiköhän niille käyttäjä löydy, jos ei tuttavapiiristä niin ainakin hyväntekeväisyyden kautta. Mikä parasta, kaikkia lankoja jäi jäljelle enää pari grammaa kutakin (paitsi että Pikkusiskoa on oikeasti jäljellä yksi korkkaamatonkin kerä, parigrammainen nöttö jäi ensimmäisestä kerästä), ne passaavat mukavasti suunnitteilla oleviin jämälankaräsymattosukkiin.

Onnestain on puolet sinun

Näinä päivinä, kun uutiset ja jopa henkilökohtainen some-feedini täyttyvät leikkauksista, irtisanomisista, rahanpuutteesta ja pakolaistulvasta vihapuheineen ja vihapuheen vastustuksineen, tulee tarve sanoa: minulla on asiat hyvin, minä voin auttaa, minulla on varaa osallistua kansallisiin säästötalkoisiin omia tulojani leikkaamalla. Koska olen jo SPR:n ja Unicefin kuukausilahjoittaja, enkä kuulu minkään leikkurin piiriin, enhän tee vuorotyötä eikä minulla pätkätyöläisenä ole vuosilomiakaan mistä leikata, päätin tehdä sen, minkä osaan parhaiten: neuloin taas jotakin pientä hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa päätin ottaa työn alle petroolit Laurit, joista erinäisten mutkien kautta päädyin neulomaan 1898 Hat -pipoja.

Ensin neuloin yhden 3,5 mm puikolla melko napakasti, jolloin myssylle tuli mittaa sopivasti tuollaiseen noin 56-senttiseen päähän. Lankaa sain kulumaan 88 g.

Malli oli niin koukuttavaa neulottavaa ja erinomaisen käytännöllisen tuntuinen, että neuloin samoilla lämmöillä vielä kaksi myssyä lisää. Ne neuloin aavistuksen rennommin, jolloin lankaa kului 92 g, eikä jämälankapussiin jäänyt kuin muutama hassu metri varastoitavaksi.

Turvapaikanhakijoillehan minä näitä hattuja ensisijaisesti ajattelin, mutta uutiset kertovat paikallisen Kontin ja SPR:n piiritoimistonkin olevan pian pulassa lahjoitustulvan kanssa, joten jemmailen hattuja vähän pidempään omissa nurkissani odottamassa sopivaa hetkeä toimittaa ne eteenpäin. Ja tuleehan se Joulupuu-keräys toivottavasti tänäkin vuonna, samoin Lions Clubin joululahjakeräys lapsille, joten eivätköhän hatut löydä joka tapauksensa tiensä jonkun tarvitsevan päätä lämmittämään.

Newgrange goes socks

Anoppi ihailee kovasti tekemiäni sukkia ja kertoi hartaasti parsineensa hänelle viime syksynä antamiani Kahlittu-sukkia. Siinäpä syytä kerrakseen neuloa hänelle uudet sukat. Tällä kertaa päätin tehdä kirjoneuletta, mutta otti tovin jos toisenkin löytää mieluinen malli, jossa olisi valmiiksi riittävän paljon silmukoita, jotta sukista tulisi vähän tavanomaista tilavammat ja siten helpommin jalkaan sujahtavat. Lopulta päädyin soveltamaan Newgrange Mittens -lapasten kirjoneulekuviota sukkiin. Langaksi valikoituivat Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Noki sekä kaurapuuronbeige Novita Pikkusisko.

Silmukoita sukissa on 76, sukansuun joustimeksi valikoitui tällä kertaa 3 o, 1 n, kantapää on vahvistettu ranskalainen ja kärjessä nauhakavennus. Perusspekseillä siis mentiin sekä tutuilla puikoilla (2,25-milliset kirjoneuleessa, 1,75-milliset yksivärisissä osissa), mutta jostain syystä valittu lankayhdistelmä neuloontui käsissäni tavallista löperömmäksi. Vähän harmittaa, sillä pidän napakasta kirjoneulepinnasta, ja pelkään sukkien olevan vähän turhankin isot, vaikka anoppini kengänkoko on pari-kolme numeroa suurempi kuin omani.

Väritykseltään ja tyyliltään sukat ovat kyllä ihan selvästi anoppini oloiset. Olen myös tyytyväinen jalkapohjan kuviointiin ja siihen, miten sain istutettua sen myös kiilakavennusten ajaksi. Pieni virhe pohjan puolelle jäi, sillä aloitin ilmeisesti kantapään jälkimmäisessä sukassa kerrosta liian aikaisin. Tällä kertaa annoin armon kuitenkin käydä oikeudesta enkä purkanut puolta sukkaa - virhettä tuskin kukaan muu huomaa kuin minä. Ja jos sukat liian isot ovatkin ainahan appiukko voi testata, kestääkö katsella kiehkuroita omissa jaloissaan...

Junnausvaihteella

Piti lopettaa se turkasen kassien ompelu. No lopetinko? Enpä tietenkään.

Sain päähäni leikellä loput ruskeakuvioisesta kirpparilöytökankaasta, josta olen jo kolme kassia ommellut aikaisemmin. Tuli kolme lisää, ja projektipussukka lisäksi. Eikä tarvinne kertoa, että vuorina on sitä samaista valkopohjaista Ikean lintukangasta, jota käytin niihin kolmeen ensimmäiseen kassiin, sekä muutamaan muuhun.

Mutta nyt se on loppu. Sekä päällis- että lintukangas nimittäin, ja tuurilla menivät vielä tasankin, parittomia kassinosia ei jäänyt. Kassienkin ompelu saisi loppua, mutta pitänee olla realisti ja tavoitella ensialkuun pelkkää onnistunutta katkoa päälle jääneeseen putkeen.

Tyhmästä päästä kärsii

... pahasti, oman mielenrauhan lisäksi perhe (koska neuloja on ärtynyt ei-motivoivan neuleen äärellä) ja neulomisesta ärtyilevä käsi. Piti silti neuloa taas jämälankasukat, ihan vain koska halusin päästä eroon kahdesta vähän isommasta oranssista sukkalankajämästä. Yhdessäkään ne eivät olisi riittäneet kokonaiseen sukkapariin, joten päätin väkerrellä varteen kirjoneuleraitoja muista jämistä.

Kirjoneuleen malli on ihan oman pään kehitelmiä ja alunperin vähän toisenlaiseen yhteyteen ajateltu. Vaan tuollaiseksi pikkujämien kuluttamiseen sopivaksi raidaksi kehitelmäni päätyi. Kuvio on jaollinen 12 silmukalla, joten näissä sukissa on 72 s, puikkoina 1,75- ja 2,25-milliset. Oranssit langat (Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Appelsiini ja Inaya Creationsin Skinny Sock, jonka värinimeä en enää muista) raidoitin yhden kerroksen välein, jotta saisin värin näyttämään yhdeltä käsinvärjätyltä langalta. Muut jämät ovat mitä sattuu: keltaista Opalia, luonnonvalkoista Roosa Nauhaa, turkoosia Hot Socksia (tai saattaa se olla Fabeliakin), vihreää Väiskiä ja ruskeaa Regiaa.

Vaan kylläpä olikin tylsää ja ärsyttävää neuloa perussileää kahdelta kerältä kerroksen välein raidoittaen. Eipä siis ihme, että sukkien valmistuminen vei melkein kolme viikkoa, varsinkin kun päätin tehdä sukat kerralla vähän reilumpaan kokoon, isommille sukille kun on nykymaailmassa selvästi suurempi tilaus kuin pienemmille. Mutta lopussa kiitos seisoo: sukkalankajämävarastoni pieneni taas 78 grammalla, eikä oransseja jäänyt kuin räsymattosukkiin sopiviksi raidoiksi.

P.S. Tässäpä vielä tuo kirjoneuleen malli, jos joku haluaa sitä omiin neulomuksiinsa soveltaa:

Nurkat siisteiksi

Keskeneräisten kassiompelusten loppuunsaattaminen käynnisti tutun tapahtumaketjun: parittomalle pussinpuolikkaalle piti leikellä päälliset/vuori, ja siinä samalla piti leikeillä tietysti käyttöön otettu kangas mahdollisimman tarkkaan loppuun. Uusille ylimääräisille kassinkappaleille piti taas leikellä jostain toisesta kankaasta vastinkappaleet ja sitä rataa, kunnes parit menisivät päikseen. Muutama kassi ja pussukka siitä karusellista taas pullahti ulos.

Ensialkuun piti oranssi-punakuvioiselle kassinpuolikkaalle saada toinen puoli. Siihen virkaan kelpuutin tummanruskean puuvillan, josta riitti ison kassin lisäksi useammankin alla olevan kuvan projektipussukan kääntöpuoleksi. Kankaita penkoessani törmäsin myös siniharmaaseen paneeliverhon pätkään, josta tuli vuoriton peruskauppakassi ihan vain koska siihen sain kulumaan koko kangaspalan tasan ja täsmälleen. Samassa rytäkässä hoksasin viininpuna-pellavaisen kukkakankaan riittävän sopivasti isoon kassiin; vuorikseen tuo kassi sai ohutta tummanharmaata ruutukangasta.

Ruskeita pussinpaloja paritin useampaankin eri kankaaseen, ja taas yli jääneitä paloja johonkin toiseen. Aina vaan jäi jokin vuori tai päällinen vaille sopivaa kaveria.

Vaan tulihan sekin hetki, että parit menivät tasan. Niin kävi näiden sinisävyisten pussien kanssa, kun leikkasin niille vuorit vanhoista lakananreunoista. Pienemmän pussin vaaleansininen lakana oli muilta osin jo sen verran hiutunut, että jouti rasvarättikassiin, isomman kassin valkoista lakanaa jäi vielä varalle. Nyt on ompelupöytä kassien osalta putsattu, ja voisi olla fiksua puuhailla jotain ihan muuta. Mitäpä jos vaihteeksi neuloisin jotain...?

Peitehommia

Heti kun sain tietää, että neulova ystävä odotti kauan kaivattua perheenlisää, tiesin neulovani tulokkaalle jotain niin kuin meillä neulojaporukassa on tapana. Aika pian lankavarastoja pöyhiessäni sain vision Undercover-peitosta, jossa keskiosan lehtikuvio olisi sammalenvihreää Wetterhoffin ryijylankaa ja helmineulereunus luonnonruskeaa villaa. Mallinimi natsasi projektiin täydellisesti, pitihän lahja pitää salassa vauvan syntymään saakka.

Noin neliön kokoiseen peittoon kului muistiinpanojen mukaan 260 g ryijylankaa - neuloin lehtikuviota niin pitkälle kuin vihreää lankaa suinkin piisasi - ja 150 g ruskeaa villalankaa. Muistiinpanot eivät kerro, minkä kokoista puikkoa käytin, mutta luulen koon olleen 3,5 mm. Saattoi se tosin olla puoli milliä isompikin, langat kun ovat suurin piirtein worsted-paksuisia.

Tuoreeltaan ryijylangasta neulottu pinta oli kovin karheaa, joten päätin antaa peitolle aika railakkaan marseillesaippuapesun siinä toivossa, että keskusosa huopuisi hiukan ja sen myötä pehmenisi. Niin kävikin, mutta kyllähän tuo peitto vieläkin aika rouhea on - mutta sellaisenaan varmasti ihan toimiva esimerkiksi vaunupeittona tai muuten käytettynä niin, ettei peitto ole suoraan ihoa vasten.