Olen jo pidemmän aikaa potenut jonkin sortin kriisiä suhteessa blogin pitämiseen. Toisaalta oman käsityöblogin pitäminen on innostanut tekemään aina vain uusia ja uusia käsitöitä, joista on ollut iloa niin itselle kuin monelle muullekin. Jokainen blogikommentti on myös lämmittänyt sydäntä ja voidellut sielua, vaikken ole kommenteista erikseen kiittänytkään; vaikka blogini on alunperin perustettu omaksi käsityöarkistokseni, juuri saamani kommentit ovat tehneet bloggaamisesta ihan toisella tavalla palkitsevaa. Blogin myötä olen myös päässyt osaksi virtuaalista käsityöyhteisöä, johon kuuluminen tuntuu etuoikeudelta. Yhteisöllisyyden myötä olen innostunut julkaisemaan omia neuleohjeita, ja jokainen jonkun toisen neulojan ohjeellani tekemä työ on tuntunut todella hienolta.
Toisaalta etenkin omien töiden kuvaaminen on alkanut turhauttaa. Arvostan kovasti kauniita neulekuvia, joten jo aikaisemminkin puiduista syistä johtuvat rääpäisyt omista töistäni jos eivät nyt aivan hävetä, eivät juuri mieltä ylennäkään. Sitä paitsi neulon harvoin mitään todella hohdokasta, ja oma lähes autistinen tapani uppoutua aina yhteen teemaan kerrallaan ärsyttää välillä itseänikin.
En kuitenkaan ole lopettamassa blogin pitämistä, sen sijaan harkitsen ainakin puolivakavasti keskittymistä vain omasta mielestäni onnistuneimpien töiden raportointiin. Asiaa pähkäillessä esiteltäköön taas yksi huivintekele: Pitsigootti.
Tästä(kään) ei ole tämän kummoisempaa kuvaa; huivin muodosta kiinnostuneet voivat kurkata yllä olevan linkin takana olevaa ohjetta, jonka kuvassa huivi on levitetty tasolle. Oma versioni on tosin pingotettu selvästi matalammaksi ja siinä on yläreunassa reikärivi estämässä rullaantumista. Lankana käytin Schachenmayr nomottan Fine Woolia (entinen Rheuma Thermal Wolle) tuollaisessa haalistuneen mustassa sävyssä. Puikossa oli mittaa 3 mm ja lankaa kului hiukan toista kerää, alle 55 grammaa kuitenkin. Lanka on ihanan pehmoista ja neuletuntuma oli miellyttävä, mutta neulomissessio sattui saumaan, jossa huivinneulontainto katosi kokonaan. Valmista tuli kuitenkin, ja kaipa ihminen yhden mustankin huivin tarvitsee, joten ehkä pidän tämän itse kaiken varalta.