Joulupuun alle

Heräsin tänä vuonna Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräykseen viikko ennen keräyksen päättymistä luettuani sanomalehdestä jutun siitä, miten tänä vuonna sosiaalitoimi ei pystyne toimittamaan joululahjoja kaikkiin vähävaraisiin lapsiperheisiin. Päätin laittaa kaikki muut käsityöt viikoksi tauolle pystyäkseni neulomaan edes jotain keräykseen ja jakamaan siten oman perheeni turvasta ja hyvinvoinnista pienenpienen siivun muutamalle taloudellisessa ja ehkä henkisessäkin ahdingossa elävälle perheelle.

Ensin neuloin viime kevään retriitissä minulle päätyneestä Novitan Isovelistä Vertigo-myssyn. Yksi kerä riitti juuri sopivasti 4 mm puikolla neulottuna, yli jäi vain parisen metriä lankaa. Myssylle kaveriksi tai mahdollisesti kokonaan toiseen pakettiin neuloin ja huovutin kirpparilta löytämistäni SandnesGarnin Toveista tumput. Tummempi virheä ei olisi riittänyt yksin kokonaiseen pariin, joten ranneosat oli neulottava vaaleammalla vihreällä. Kokeilin kirjailla jotain pientä vaaleaan raitaan, mutta lopputulos oli niin tökerö, että purin kirjailut ja päätin tumppujen kelpaavan sellaisenaan.

Tumppuputkeen päästyäni tein toisetkin huovutetut Tove-lapaset, tällä kertaa luonnonvalkoinen oli peräisin kirpputorin sijaan naapurin muinoisesta lahjoituslankaerästä. Valkoista olisi kyllä ollut kokonaisiin tumppuihin, mutta halusin elävöittää lapasia vihreillä raidoilla. Jostain syystä tämä valkoinen lanka huopui värikkäämpiä vähemmän, joten lapasista tuli vähän isompaan käteen sopivat.

Viikon aikana ehdin neuloa vielä kolmannetkin tumput kanssaneulojan lahjoittamasta, mahdollisesti Pirtin kehräämön langasta. Näiden neulomusten lisäksi laitoin mukaan kaksi täysin uudenveroista Muumi-kirjaa, jotka omat lapseni olivat joskus saaneet lahjaksi, mutta jotka olivat jääneet käytännössä lukematta. Joulupuu-keräykseen otetaan periaatteessa vastaan vain täysin uutta, mutta koska kaupungin sosiaalitoimi jakaa nämäkin lahjat ja sosiaalitoimen kautta paketteihin päätyy myös hyväkuntoista käytettyä tavaraa, katsoin Muumi-kirjojen täyttävän kriteerit asianmukaisista lahjoista. Jätin kaikki lahjani paketoimatta, jotta sosiaalitoimi voi kohdentaa ne parhaalla mahdollisella tavalla sopiville saajille.

Minulle käsillä tekeminen ja antaminen tuo joulun. Ensi vuonna aion olla paljon paremmin hereillä joulun tulosta, jotta voin neuloa pidemmällä tähtäimellä joululahjoja niille, jotka eivät niitä juuri muuten saa. 

P.S. Tein minä pari pientä joululahjaa lähipiirillekin, siis niiden blogissa jo aikaisemmin esiteltyjen joulunaluslahjojen lisäksi.

Anopin paketista paljastuu tämä kaksipuoleinen kauppakassi, jonka sisus on (kuvassa ulkopuolelle käännettynä) kirpputorilta löytynyttä Ikean puuvillaa ja ulkopuoli mustaa kangasta varastojeni kätköistä. Tästä tuli mielestäni todella kaunis ja aivan anoppini oloinen; toivottavasti kassi ilahduttaa saajaansa yhtä paljon kuin tekijäänsä.

Patalappuja käyttävä ystäväperhe sai puolestaan kaksi omppupatalappua, joiden pääasiallinen materiaali on hyvin tuhdisti huovutettua, Tovesta neulottua neulosta, jonka naapurini lahjoitti minulle jo muutama vuosi sitten. Reunat huolittelin kaksinkertaisella Pallaksella pykäpistoin ja ripustuslenkit virkkasin jämäpussista löytyneestä tummanruskeasta Tovesta. Myös ripustuslenkkien kiinnitysnapit ovat kierrätystavaraa. Näistä patalapuista tuli niin kivat, että olisi tehnyt mieleni pitää ne itse vaikkapa vain koristeina, mutta tulin sentään järkiini. Nämä tosin olivat jo kolmannet joululahjapatalaput samaan perheeseen, joten ensi vuonna pitää kyllä keksiä jotakin ihan muuta...

Näiden sekalaisten käsitöiden myötä toivotan blogini lukijoille villanlämpöisiä joulunpyhiä.

Joulupuu on rakennettu

Tänäkin vuonna mietin tovin, etten lähettäisi yhtäkään joulukorttia. Vaan sitten silmäni osuivat lankalaatikossa olleeseen, kirpputorilta ostamani puuvillalankapussin mukana tulleeseen sähäkän vihreään palleroon, joka inspiroi kokeilemaan kuusen virkkaamista. Ensin katselin valmiita malleja, mutta lopulta päädyin modaamaan jostakin "isoäidinkolmiosta" oman versioni.

Kortin layout on minulle tyypilliseen tapaan niukka. Virkatussa kuusessa on siimaripustuslenkki siltä varalta, että kortin saaja haluaa ripustaa koristeen jonnekin. Korttiin on tulostettu ensimmäinen säkeistö tutusta "Joulupuu on rakennettu" -joululaulusta. Osassa korteista pahvi on kuvan mukaisesti ruskea, mutta osa on perusvihreitä.

Piirsin käsin omasta kuusestani suuntaa-antavan virkkausohjeenkin:

Kuusi aloitetaan kiristettävästä lenkistä keskeltä. Uloimman (sinisen) kerroksen 4 kjs + ps edustavat nirkkoa. Koska kolmio on tasasivuinen, kuusen jalan voi virkata ohjeesta poiketen myös jomman kumman muun sivun keskelle. Itse taisin lopulta virkata jalan aina kerroksen viimeiselle sivulle, vaikka ohjeessa se on sitä edellisellä sivulla.

Olen viime vuosina virkannut kortteihin lumihiutaleita, pipareita, joulukukkia ja jopa tonttulakkeja. Jokohan ensi vuonna olisi ideapankki tyhjä ja kortit voisi jättää askartelematta ja lähettämättä...

Pientä puuhastelua

Työn alla on kaikenlaista vähän enemmän keskittymistä vaativaa, ja niiden valmistuminen ottaa aikansa. Ne harvat valmistuneet kuuluvat puolestaan kategoriaan Sesonkisalaisuudet. Niinpä kuittaan tämänkertaisen blogipostauksen parilla välipalahommalla, jottei useamman vuoden hyvin jatkunut säännöllinen bloggausputki pääsisi katkeamaan.

Näissä tiskiräteissä ei ole kerrassaan mitään uutta:

Sama malli kuin ennenkin ja onpa vaihtokauppadiilauksena minulle päätynyt, todellisuudessa kuvan väriä tummempi oliivinvihreä Novita Linneakin (se puuvilla-pellavasekoiteversio) tuttu aikaisemmista tiskiräteistä. Sitten viimenäkemän tiskirättejä on syntynyt laskujeni mukaan 7 kpl, eivätkä nämä tähän jää. Aina välillä kun tekee mieli neuloa jotain helppoa ja nopeaa valmiiksi asti, ja toisaalta tällainen suoraviivainen pikkupuuhastelu sopii oivallisesti tilanteisiin, joissa olisi tarkoitus keskittyä neulomisen sijaan vaikkapa luennon kuuntelemiseen. Osalle räteistä on jo uhri katsottuna, osa jää vielä jemmaan odottamaan.

Muutama päivä sitten vietin A-luokan vapaapäivän, mikä tarkoitti noin kuutta tuntia ihan yksin kotona. Sen kunniaksi tein ihan mitä huvittaa, ja siinä tuoksinassa kokeilin huovuttaa käsin muutamia huopapalleroita, ihan vain kokeeksi.

Kaikki lähti siitä, kun päättelin hahtuvasta neulomiani huovutettuja tumppuja. Siitä jäi kasa hahtuvapätkiä, joiden tuumasin soveltuvan oivallisesti pallerohuovutukseen. Niin syntyi tuo kuvan punaruskeakirjava huopahelmi. Tuloksesta innostuneena kaivoin huopuvien lankojen jämäpussistani pieniä nöttösiä pääosin hahtuvaa ja kerin niistä pieniä lankapalloja, jotka huovutin käsin mäntynestesaippualla ja vedellä. Vähän langasta riippuen palleroon jäi enemmän tai vähemmän näkyviin lankakerämäinen olomuoto, mutta yhtä kaikki ne huovuttuivat kuitenkin purkautumattomiksi pallosiksi. Näitä pitää tehdä lisää, eri kokoisia ja eri värisiä, jotta joskus saan yhdisteltyä näistä ja sattumanvaraisista puuhelmistä kaulakorun.

Kiitos pinkisti

Tänään on opiskelujeni pisimmän harjoittelujakson viimeinen päivä. Olin onnekas, kun sain harjoittelupaikan kotipaikkakunnaltani. Vielä onnekkaampi olin saadessani todella kärsivällisen ja mukavan ohjaajan, jonka ohjauksessa olen saanut olla oma itseni niin persoonani kuin taitojeni ja niiden puutteen suhteen. Olen oppinut valtavasti, ja ennen kaikkea (välillä pahastikin horjuvaa) luottamustani omiin taitoihini on tuettu johdonmukaisesti. Lisäksi minulla on ollut koko ajan turvallinen olo - ja tosi mukavaa!

Halusin kiittää ohjaajaani sanojen lisäksi pienellä lahjalla. Harjoittelun aikana kävi ilmi, että hän pitää pinkistä. Sattuneesta syystä tiedän melko tarkalleen hänen käsiensä koon. Siitä se ajatus sitten lähti.

Ostin retriitistä Kujeen kojulta aivan tätä tarkoitusta varten pinkkiä Opalia, sitä ohuinta versiota (4-fach). Malliksi valikoitui Kujeillen, kuinkas muuten, ja puikkokooksi 2 mm. Kirpputorilta löysin kymmenellä sentillä Pikku Myy -peltirasian (liekö ollut alunperin suklaamunan suojakuori?), jonka sisään kämmekkäät mahtuivat rullalle ja tilaa jäi vielä Geisha-konvehdeillekin.

Tein minä tietysti pinkin kortinkin, vaikka korttiaskartelu onkin ollut jo pitkään suoranaista pakkopullaa.

Taustapahvi on todellisuudessa vähän vähemmän possunvaaleanpunainen ja vähän enemmän pinkki, ja joutsen on oikeasti valkoisempi, en vain taas kerran jaksanut säätää väritasapainoa täysin kohdalleen. Swan motif -mallilla virkatun joutsenen tein alunperin mallikappaleeksi retriitin virkkauspajaan ajatellen, että kyllä sille vielä käyttökohde löytyy - eikä sitä kohdetta tarvinnut odottaa juuri kuukautta enempää.

Toivottavasti ohjaajani muistelee minua hyvällä, eikä pelkästään tämän kiitoslahjan vuoksi.

Joulumielellä

Alunperin päätin, etten lähetä tänä vuonna yhtään joulukorttia, vaan laitan nekin vähäiset postimerkkirahat johonkin mukavaan keräykseen. Hyvin nopeasti hoksasin, että pitäisihän minulla kuitenkin olla muutama kortti, edes lasten opettajille ja hoitajille. Tietäähän sen, miten siinä kävi: virkkasin kaiken jäljellä olleen valkoisen langan kuusenkoristehiutaleiksi ja tulin näin tehneeksi nekin kortit, joita ei ollut alunperin tarkoitus.

Lanka on merseroitua Francis-puuvillaa, josta olen aikaisemmin neulonut kolme huivia, ja jota nyt virkkasin muistaakseni 1,5 mm koukulla. Jämä riitti 19 lumihiutaleeseen, joista noin puolet on Chain loop snowflake (vasemmalla) ja puolet Open chain loop snowflake (oikealla) -mallilla virkattuja. Molemmat ilmaisohjeet löytyvät samalta sivulta. Varastostani löytyi sopivasti alelaarista haalimaani sinistä askartelupahvia, joka saa luvan kuvastaa tummenevaa taivasta. Taakse printtasin pätkän Minna Lasasen Joululaulusta:

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet

kimmeltäen matkallaan.

Hiljaa loistaa valot kynttilöiden

ne luovat joulun tunnelman.

Minulla ei ollut myöskään tarkoitus tehdä tänä vuonna yhtään joululahjaa käsin. Päätin korttien riittävän opettajille ja hoitajille, muille aikuisille en ole enää vuosiin lahjoja antanutkaan. Tänä vuonna sovimme myös ystäväni kanssa, että jätämme toistemme lasten lahjomisen väliin lahjastressiä vähentääksemme. Mutta sitten törmäsin villalankalaatikkoni pohjalla nököttävään orpokerään liukuvärjättyä villalankaa (luultavasti virolaista), joka ihan itse kertoi, minkälainen lahja siitä tulisi aivan tietylle ystäväperheelle, jolta usein saamme joulumuistamisena piparkakkutalon.

Syntyi kolme Ten Stitch Blanket -mallilla neulottua, kevyesti huovutettua pannulappua. Patalaput on neulottu 2,5 mm puikolla ja huovutettu 40 asteen pikapesussa froteepyyhkeen kanssa, ja ne painavat vain 20 g kappaleelta. Huovutus teki lappusista keveydestään huolimatta tiiviit, joten eivätköhän ne asiansa aja.

Itselleni joulu merkitsee nimenomaan antamisen iloa. Vaikka osallistun läpi vuoden erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, joulun lähestyminen saa minut ajattelemaan erityisesti vähävaraisia lapsiperheitä. Tänä vuonna oma panokseni heidän hyväkseen oli tosin varsin vaatimaton, vain yksi lahja Joulupuu-keräykseen.

Neuloin pakettiin lahjoituksena saamastani Novita Isoveli -langasta tupsullisen Vertigo-myssyn ja ostin sen kaveriksi Roope-sedän joulu -kirjan. Ehkäpä joku pieni alakoululainen ilahtuu saadessaan nämä huomenna. Toivottavasti ensi vuonna jaksan taas panostaa enemmän myös näihin joulukeräyksiin.

Näiden pienten jouluvalmisteluideni myötä toivotan blogini lukijoille levollista joulunaikaa!

Pöllö karkasi käsistä

Niinhän siinä kävi, että pöllöjen virkkaaminen ei loppunut ihan yhteen tai kahteenkaan.

Esikoinen halusi ja sai koulureppunsa koristeeksi harmaa-mustan pöllön, jolla on toiveiden mukaiset keltaiset silmät. Virkkasin ripustuslenkin valmiiksi, joten pöllö oli helppo kiinnittää avaimenperälenksun avulla repun vetoketjun vetimeen.

Seuraavat pöllöt päätyivät koristamaan sekalaisia projektipusseja.

Sinisestä pellavasta ommeltu pussukka on osamaksu kanssaneulojalta parin viime vuoden aikana saaduista sekalaisista langoista. Vuorikankaana on sini-turkoosi-keltaista kuosipuuvillaa, ja pussukka on ommeltu siten, että sitä voi käyttää kumpi puoli päällä hyvänsä.

Toinen osamaksuerä on ensimmäistä pienempi pussukka, jonka sisus on violettia pellavasekoitetta ja päällinen pinkkiä puuvillaa (todellisuudessa hieman hillitympää kuin kuvassa; en ole vieläkään aivan sinut uuden kameran väritasapainon hakemisessa). Tämäkin on täysverinen kääntöpussukka.

Kolmannen pöllöpussukan arvoin halukkaiden virtuaalineuletoverien kesken Ravelryssa. Tässä pussissa sisus on pinkkiä pellavaa, päällinen samaa violettia pellavasekoitetta kuin edellisessä pussukassa. Nyörit pyörittelin DROPS Muskatin jämistä. Ja käännettävähän tämäkin on, ken haluaa pöllön ja violetin piiloon katseilta.

Eivät nämä pöllöt tähän lopu, eivätkä pussukatkaan. Enhän minä olisi minä, ellen hurahtaisi aina pienimuotoiseen liukuhihnatuotantoon. Näiden kässäpussien osalta tosin on todettava, että jokainen yksilö on uniikki, sillä pöllöt on virkattu sekalaisista jämälangoista ja pussukoiden kankaatkin on kaiveltu varastojen kätköistä. Pussien koot ovat määrittyneet pitkälti kangaspalojen kokojen mukaan niin, että olen saanut käytettyä kankaat mahdollisimman tarkkaan ilman turhia hukkapaloja.

P.S. Olen minä pöllöillyt askartelurintamallakin, nimittäin isänpäiväkortin merkeissä.

Oman isän korttiin lennähti Chinami Horiban pöllö, lasten toivomuksesta. Noin muutoin layout on minulle tyypillisesti niukkaeleinen.

Appiukko ei ole pöllömpi tapaus hänkään, mutta koska hän on kova ravimies, päätin Chinami Horiban yksisarvisen toimittavan hevosen virkaa - ilman sitä sarvea tietenkin. Vähän tuo heppa on hempeä ja tyttömäinen, mutta luulenpa appiukon kestäneen sen kuin ravimies konsanaan...

Minivirkkauksia

Kevät ja kesä tuovat vääjäämättä tullessan vastustamattoman halun virkata mitä tahansa pienimuotoista ohuehkoista langoista pienillä koukuilla.

Kuopuksen hoitotätien kevätkortit taisivat jäädä aikanaan esittelemättä. Kuuluvat samaan sarjaan kuin kaikki muutkin viimeaikaiset askartelut: kun inspiraatio on kadoksissa, tulos on tylsä ja sataan kertaa nähty. Kun kerran teki mieli virkata muutama perhonen, saivat kierrätyslahjapaperista leikatut kukkakuvat toimia taas kerran korttien pohjina. Ihanhan nuo asiansa ajoivat, tuskin kukaan sen suurempaa taidetta odottikaan.

Chinami Horiban (Ravelry-linkki) tyttöfiguurit olivat kerrassaan vastustamattomia. Liisa Ihmemaassa, ballerina ja Helinä-keiju päätyivät kolmen siskoksen synttärikortteihin. Virkkuut ovat kyllä herkän kauniita, mutta itse korteista en taida sanoa sen enempää, ettei mene ainaisen kitinän puolelle.

Samainen Chinami Horiba on oikea velho kaikenlaisten pienten virkkausmallien kehittelyssä, hänen virkkausmallinsa kun tehdään yhtenä pitkänä jatkumona alusta loppuun saakka. Stegosaurus koukutti niin, että niitä piti virkata lopulta yhteensä neljä. Yhden säästin omalle kuopukselleni, josko johonkin vaatteeseen joskus ompelisi, kaksi meni ihanaisille neulojatovereille, viimeisen arvoin Ravelryssä.

Triceratops oli melkein yhtä hauska kuin edeltävä dinokaverinsa. Tämäkin jäi odottelemaan omaa (= kuopuksen) tarvetta.

Eräs kanssaneuloja puolestaan toivoi bambia. Minä virkkasin niitä hänelle kaksin kappalein, kun ruskeaa lankaa oli juuri sopivasti bambipariin.

Eikä siinä vielä kaikki Horiba-virkkuut. Pitihän sitä pyöräyttää kiitoskortit esikoisen opettajalle ja erityisopettajalle, joista jälkimmäinen oli kullanarvoisena tukena, kun esikoiseen iski voimakas koulupelko kevättalvella. Ilman tämän nimenomaisen erityisopettajan jämäkkää otetta tuo koko perhettä uuvuttanut tilanne olisi voinut jatkua paljon pidempään.

Joutsenen virkkasin aivan ohjeen mukaan, siilin sen sijaan muokkasin lyhytnokkaisemmaksi. Aika mukavasti alan päästä jyvälle Horiban virkkausmallien anatomiasta ja siitä, miten niitä voi muokata tarpeen tullen. Opettajat saivat korttien lisäksi tässä postauksessa esitellyt kevätkukkaset sellofaaniin pakattuina kuten leikkokukat ikään.

Palataanpa kuitenkin japanilaisista virkkausmalleista takaisin kotimaan kamaralle.

Ystäväperheen tytär lakitettiin kesäkuun alussa ylioppilaaksi. Lahjaksi annoin huivin, korttiin virkkasin pienenpienen ylioppilaslakin 1,5 mm koukulla puuvillaisesta virkkauslangasta ja kaksinkertaisesta Merinosilkistä (muuta riittävän ohutta mustaa lankaa ei sattunut olemaan). Tähän korttiin olen oikeastaan varsin tyytyväinen, siinä on jotakin hyvin saajansa oloista.

Kuopukselle olen virkkaillut jämä- ja kirpparilangoista lisää leikkiruokia. Tai no, osa näistä on jo vanhempaa perua, ovat vain jääneet kuvaamatta.

Takana jättimäinen (oikeastaan oikean kokoinen) mansikkajäätelötuutti, sen lisäksi tarjolla on mm. vanilja- ja mansikkajäätelöpallot, pipari, porkkana, peruna, makkara sekä napilla kiinnitettävä tortilla täytteineen (punainen on tietysti paprikasiivu, ruskea naudanlihaa ja vihreä, no sovitaan vaikka sen olevan jonkinlainen papu tai muu rehu). Tuuttiin ja tortillaviritelmään sain idean selaillessani Ravelryn ohjehakemistoa rajauksin "free", "crochet", "toys and hobbies" ja "food", mutta lopulta taisin tehdä sapuskat ihan omasta päästäni viritellen. Hupaisintahan tässä leikkiruokaprojektissa on se, että ruuat eivät ole millään muotoa suhteessa toisiinsa kokonsa puolesta, mutta siitä huolimatta niillä tuntuu leikki sujuvan. Lapsia ei onneksi rajoita samanlainen totinen mittasuhdepakko kuin varsinaisia miniharrastajia.

Raitaa ja muutakin jämälangoista

Ja taas se pakollinen jämälankapostaus, johon oksennetaan kaikki sekalaiset pikkujämistä rääpityt tekeleet. Blogikriiseilyn kynsissä voisi tietysti kyseenalaistaa tämänkin postauksen mielekkyyden, mutta vielä toistaiseksi arkistointivimmani voittaa turhautumiskriisini.

Lasten kokoa oleviin kämmekkäisiin sain upotettua lankalaatikossa häirinneet jämät kanervanväristä Sandesin Sisua sekä vaalean hiekanruskeaa Novitan Luxus Alpacaa. Aloitin ylhäältä alaspäin langankulutuksen maksimoimiseksi. Mitäs näistä muuta voisi sanoa? Taisi olla 2,5 mm ebenpuiset sukkapuikot ja silmukoita mahdollisesti 40 alussa ja 38 ranteessa, peukalossa ehkäpä yhteensä 18? Lankoja taisi kulua noin 25 g. Kelpaisivatkohan nämä kaverin tyttären synttärilahjaksi, tai ehkäpä lasten eteläiselle serkkutytölle muuten vaan. Pääasia, että langat eivät enää pyöri orpoina lankalaatikossa.

Lisää raitoja. Näitä samanlaisia norskimyssyjä on jo nähty blogissa kolmin kappalein. Tässä siis neljäs, koskapa yksi ystävistäni ilmoitti odottavansa perheeseensä iltatähteä, ja jotainhan vauvalle on tietysti neulottava lahjaksi. Puikko 2,5 mm ja silmukoita 97, lopputuloksena melkolailla vastasyntyneelle sopiva hattu. Eivät ne langat (vihreä Hjertegarn Ciao Trunte ja tuntematon tummanruskea villalanka, joka muuten myöhemmin paljastui Adriafil Avantgardeksi) suostuneet vieläkään loppumaan, joten tein Newborn Norwegian Sweet Mittsit pariksi. Vielä olisi jämät toisiinkin samanlaisiin tumppuihin (ne voisi neuloa pariksi aikaisemmalle norskimyssylle), mutta en oikein tahdo innostua näin pienten neuleiden nyhertämisestä.

Bambulankajämistä neuloin vielä pari vauvapipoa Jorviin tai johonkin toiseen synnytyssairaalaan. Näiden jälkeen vauvapipoihin sopivia jämiä ei olekaan ennen kuin neulon lisää sytomyssyjä.

Omalle kuopukselle on pitänyt virkkailla kaikenlaista pientä sälää.

Tämä ohje oli niin veikeä, että piti säätää oma sovellus. Kuopus omi sinisen linnun itselleen ksylitolipastillien säilytysrasiaksi jo ennen kuin sain korjattua epäonnistuneen liimauksen. Minä hurrasin, kun pääsin eroon taas yhdestä hankalasta jämästä ihan kokonaan. Tällaisia voisi tehdä jokusen itsellekin vaikkapa silmukkamerkeille ja muulle pikkutilpehöörille. Jostain pitäisi tosin sitä ennen kaivaa esiin kontaktiliima, sillä eihän mikään erikeepperi muoviin pure.

Kauppareissulla paikalliseen automarkettiin kuopus liimautui leluosastolle, jossa hän haikeana hypisteli muovisia leikkiruokia. Muoviruuille tuli äidiltä tyly tuomio, jota loivensi lupaus virkata herkkuja langasta. Ravelrysta katselin inspiraatiota ja joitakin mallejakin, mutta jäätelötuutin vohveliosaa lukuunottamatta mallit kehittyivät omasta päästä virkatessa sen mukaan, mitä lankoja sattui olemaan jäljellä minkäkin verran. Aika monta epämääräistä puuvillalankanöttöstä sainkin tuhottua näihin. Kaikkea sitä tuleekin säilöttyä, esimerkiksi kirsikanpunaista Tennesseetä oli jäljellä juuri tuon yhden ainokaisen kirsikan tekotarpeiksi, hillotäytekeksin hillosilmä ja välihillo ovat nekin eri lankaa (välissä on oikeasti vanua molemmissa täytekekseissä, väliväri on vain keksin puoliskot yhdistävä kiinteiden silmukoiden ketju). Muillekin leikkiruuille olisi edelleen tilausta, vaikka sekä muovisia että virkattuja ruokia on jo kohtuullinen kattaus.

Äitienpäiväkin oli ja meni jo aikaa sitten.

Anoppi sai kortin, johon virkkasin perhosen. Malli on täältä, ja tein huolimattomuuksissani onnekkaan virheen uloimmalla kerroksella: virheen ansiosta lankanöttönen (muistaakseni Novitan Virkkauslankaa) riitti juuri ja juuri, ja perhonen mahtui jokseenkin standardikokoiselle korttipohjalle. Askartelutarvikkeissani on ammottava aukko korttipohjien kohdalla, joten jouduin valitsemaan sinisen, possunvaaleanpunaisen ja vaaleanharmaan välillä. Tällä kertaa sininen näytti vähiten huonolta. Askartelumotivaationi on uinut pohjavesissä jo pitkään, mikä kyllä näkyy lopputuloksessa. Vaan muistaminen kai tässäkin tapauksessa on se tärkein juttu.

Oman äitini korttiin virkkasin kissan. Noin muutoin valituksenaiheet ovat jokseenkin samat kuin anopin äitienpäiväkortissa. Virkkausmallit ovat samalta japanilaiselta sivustolta, jossa on muitakin viehättäviä pikkumalleja. Parhaan katsauksen taidokkaisiin malleihin saa Ravelrysta, jonka kautta pääsee helpoiten myös itse ohjeisiin käsiksi.

Jospa sitä seuraavaksi esittelisi taas jonkin kivan käsityön, noin niin kuin blogi-innon ylläpitämiseksi.

Aurinkoinen köyhäilyvaihto

Kun Ravelryn Kahelit-keskusteluryhmässä viritettiin pienen budjetin aurinkoista käsityövaihtoa varsin väljällä aikataululla, päätin melko pitkään harkittuani lähteä mukaan. Vaihdon budjetti oli 15 €, mikä madalsi kynnystä osallistua, sillä kukaan ei voi venyä mahdottomiin noin pienellä budjetilla (vähemmän paineita) ja toisaalta vaikkei onnistuisikaan miellyttämään pariaan, kukaan ei putoaisi kovin korkealta (entistä vähemmän paineita).

Minun parikseni osui Norjassa asuva kanssakaheli, joka ilmoitti pitävänsä erityisesti merinovillalangoista, mutta joka ei toisaalta halunnut saada paketissa mitään syötävää tai juotavaa. Lempivärit oli määritelty jokseenkin niukasti, ja vaikka yritin tehdä salapoliisityötä hänen bloginsa (uinunut jo jokusen vuoden) ja Ravelryn (lankastash, projektit ja keskustelut) avulla, jäin aika epävarmaksi parini todellisesta mausta. Niinpä päätin lähteä rakentelemaan pakettia Suomen, suomalaisuuden ja aurinkoisen kesän ympärille.

Ensimmäisenä innostuin väkertelemään ihan kahelin kortin.

Kaikki lähti Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvista. Nappasin neulovan Mummon ja harrastin kuvankäsittelyä, jossa muutin Mummo-tekstin vaihtoparini nimimerkiksi. Printtasin muokatun kuvan ja värittelin sitä parhaan taitoni mukaan puuvärikynillä. Neuleeksi Mummo sai Lai-la-lai Yarnzin Sock-langasta 2 mm puikoilla aloitetun kaulahuivintekeleen, johon neulomisen jälkeen vaihdoin puiset cocktailtikut ennen korttiin liimaamista. Kun vasen yläkulma näytti kovin autiolta, virkkasin ohuesta puuvillalangasta 1,00 mm koukulla pienet sydämet. Kortin taakse printtasin tekstin "Memmu vartoo / se nauraa, se kutoo ja purkaa / villaa ja puuvillaa... / ... vaihtopaketti on tullut kotiin!", jonka voi laulella Pojun "Poika saunoo" -sävelellä. Kortissa suomalaisuutta edustavat siis paitsi suomalainen sarjakuva ja suomalaisvärjärin lanka, myös kaiut Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-kullasta vuoden takaa. Kesää ja yhtä parini lempiväriä edustaa puolestaan korttipohjan ja Mummon neuleen vihreä.

Paketin aurinkoiseksi osaksi muodostui kirpputorilta löytämästäni Maija Isolan Kivet-marimekkokankaasta ommeltu reilun kokoinen projektipussi. Kuva ei tee oikeutta keltaisen hehkulle, jota voisi kuvata jopa räikeäksi. Vuorina pussissa on valkoista kierrätyslakanaa.

Parini oli ilmoittanut yhdeksi lempiväreistään sinisen ilman sen tarkempia määreitä sävystä. Halusin pakettiin mukaan suomalaisen värjääjän merinovillalankaa ja päädyinkin Hopeasäie Merinoon, jota hankintahetkellä oli saatavissa vain kahta eri sinisen sävyä. Parini Ravelry-lankastashissa oli useampaakin turkoosia lankaa, joten otin riskin ja tilasin Villavyyhdistä kuvan Pyhäjärvi-värisen hehkuvan turkoosin vyyhdin. Ihan alunperin olin kaavaillut hieman hillitympää väriä, mutta koska Hopeasäie Merino oli kaikilta muilta osin täydellinen valinta parini makua ja paketin teemaa ajatellen, päätin turkoosin edustavan myös kesätaivasta.

Koska vaihtobudjettini meni kokonaisuudessaan lankaan, täydensin pakettia projektipussin lisäksi muilla itselleni ilmaisilla osilla. Hiiri-neulatyynyn neuloin Mari-Liisa Varilan Waste yarn hedgehog -ohjetta mukaillen jämävillalangasta, kaksi silmukkamerkkiä ovat Tikrunmamin käsialaa ja ne ovat jääneet minulla kokonaan muiden silmukkamerkkien jalkoihin, ja takuukaheli Muista muata -pinssi on ilmaislöytö Aivot narikasta -promotapahtumasta.

Postitin paketin köyhäilyn merkeissä kierrätyspahvilaatikossa, joka oli koristeltu muutamalla kierrätyslahjapaperista revityllä auringolla. Yhtä lailla köyhäilyn hengen mukaisesti paketti lähti Economy-luokassa ja Suomi-teemaan sopivasti postimerkeissä oli vaakunaleijonia. Jos projektipussin ja langan värit eivät osuneetkaan parin toiveisiin, niin mielestäni muilta osin paketista tuli alkuperäisen aurinkoisen köyhäilyn idean mukainen; Suomi-teema tuli bonuksena muistuttamaan expatia entisestä kotimaastaan.

C niin kuin Christmas

Joulukuu on Kahelien aakkoshaasteen C-kuukausi. Minä päätin tavoilleni uskollisesti virkata joulukortteihin kuusenkoristeita, tänä vuonna malliksi valikoitui C-haasteeseen sopiva Crochet Star, joka minusta muistuttaa hyvin suuresti joulutähteä (sitä kasvia siis).

Lankana joulutähdissä on kälyn kirpputorilta minulle haalima Coatsin Aida 15, jota virkkasin 1,00 mm koukulla. Tällä kertaa en viitsinyt tärkätä virkkuita lainkaan, sillä pelkkä silittäminen teki tähdistä riittävän jämäkät koristekäyttöön. Korttipohjaksi käytin jo parina jouluna hyväksi havaitsemaani kierrätysaaltopahvia, jolle liimasin printatun joulurunon. Yksinkertaista ja sopivan ekohenkistä omaan makuuni.

Lempijoulukoristetonttuni myötä toivottelen blogini lukijoille lämmintä joulumieltä ja rentouttavia joulunpyhiä!

P.S. Tässäpä kuva paketeista, joista mainitsin edellisissä postauksissa. Käärepaperina toimi tällä kertaa käytetyt paperikassit, joista kustakin riitti useampaan pieneen lahjaan. Paperikassimateriaalinhan saa kierrätettyä pahvin mukana tai poltettua toisin kuin perinteisen lahjapaperin, joka kuuluu sekajätteeseen.

Tonttujen jouluparaati

Joulukuun alkupuolella yritin innostaa nuorempaa lastani askartelemaan kanssani. Etsiskelin netistä ohjeita perinteisille lankatontuille, mutta kiireessä en löytänyt juuri sitä, mitä olin etsimässä. Sen sijaan törmäsin Perhosefektin tonttuaskartelusivulla veikeään malliin, jonka päätin ottaa kokeiluun. Lopulta kävi tietysti niin, että minä askartelin ihan itsekseni lapseni häivyttyä vähin äänin horisonttiin.

Näiden tontunpäiden runkona on mistä lie minulle päätyneet muovirinkulat; en kuolemaksenikaan muista, mistä ne olisin ottanut talteen, joten minulla ei ole mitään käsitystä, mitä virkaa ne ovat alunperin toimittaneet. Langoiksi kaivelin kaikenlaisia pieniä jämänperiä punaisia ja valkoisia villalankoja, olipa mukana myös yksi valkoinen tekokuitunöttönenkin. Koska rinkulat olivat melko pieniä (sisähalkaisijaltaan vain sentin ja ulkohalkaisijaltaan 2 cm), jätin suosiolla silmät ja nenät askartelematta. Näistä tulikin aika hauskoja kuusenkoristeita - ei ehkä ihan eleganteimmasta päästä, mutta eipä meidän jouluamme tarvitse minkään sisustuslehden sivuilla esitelläkään. Kaikkein parasta niissä on kuitenkin kierrätysaspekti: kaikki tarvittava löytyi heti ja helposti kotoa ex tempore -askartelutuokiota varten. Surkeinta tässä projektissa puolestaan oli kuvaaminen pääasiassa onnettomien valaistusolosuhteitten vuoksi.

Tonttuilua on näin joulun alla saanut harrastaa ihan koko vuoden tarpeiksi muutenkin kuin kuusenkoristeaskartelun merkeissä. Yksi tonttuilun muoto on joululahjapussien ompelu, sillä talostahan ei tänä vuonna löytynyt jouluista lahjapaperia käytännössä lainkaan. Olemme siis jo vuosi sitten tulleet siihen elämänvaiheeseen, jossa lapset eivät enää malta kuunnella äidin opastusta lahjojen varovaisesta avaamisesta. Sitä paitsi olemme olleet kaksi viimeistä vuotta joulun anoppilamummolassa, enkä minäkään sentään ole niin hullu, että a) käskyttäisin lapsia mummolassa sievään lahjanavaukseen ja b) lähtisin raahaamaan käytettyjä papereita sieltä kotiin.

Joskus aikaisemmin ompelemani lahjapussit eivät tietenkään olleet riittävän isoja näille lahjoille: yhdelle kauko-ohjattavalle autolle ja kahdelle NHL-pussilakanasetille. Niinpä sain vihdoin tartuttua jostain kaappiini eksyneeseen vihreä-punaruudulliseen puuvillakankaaseen, jossa oli vielä kullan kimallettakin. Mihinkään muuhun projektiin kyseistä kangasta ei olisi voinutkaan kuvitella. Ompelin tämänvuotisille lahjoille suurinpiirtein sopivia pusseja, lahjanaruksi sai kelvata hamppulanka, sillä olen mystisesti kadottanut punaisen ja harmaan satiininauhani (sellaiset kammottavat muoviset, joita ei voi käyttää askartelua kummempaan).

Eiväthän nämä nyt mitään kaunottaria ole, mutta ajanevat asiansa eli peittävät sisällön. Sitä paitsi kaikki ne muut (lähinnä isovanhemmilta tulevat) lahjat on joka tapauksessa paketoitu perinteisesti, joten eiköhän sitä paperisaastetta ole riittävästi tänäkin vuonna. Meiltä lähteneet lahjat pakkasin muuten ruskeaan pakkauspaperiin ja sidoin juuttinarulla. Vilauttaisin kuvaa paketeista, vaan siinä paljastuisi samalla seuraavan postauksenkin sisältö, joten jätän pakettien ulkonäön lukijan mielikuvituksen varaan.

Tyttövauvalle

Entiselle tutkija(koulutettava)kollegalleni syntyi syyskuun puolivälin tienoilla esikoistytär. Halusin muistaa perhettä muutenkin kuin sähköpostionnittelujen verran.

Viimeisimmän lankahankintani mukana oli tullut vajaan 30 gramman nöttönen hyvälaatuista ohutta sukkalankaa, josta neuloin 2 mm puikoilla Tuulan sukat / junasukat. En malttanut tälläkään kertaa olla sooloilematta, vaan neuloin taas ranskalaisen kantapään, se kun lähtee minulta nykyään oletusarvoisesti selkäytimestä, ja silmukoin kärjen, kun silmukoita oli jäljellä 12. Pienemmistä puikoista ja ohuemmasta langasta huolimatta näistä tuli minusta vieläkin aika isot, ehkäpä puolivuotiaalle sopivat, mutta sopinevat siten oikein hyvin tulevana talvena näin alkusyksystä syntyneelle.

En voinut taaskaan turvautua ostokorttiin, vaikka askarteluinto on ollut pitkään kadoksissa. Niinpä tein tuttua ja turvallista perushuttua.

Peruskorttipohjalla on pala kohokuvioitua pahvia, käytetystä lahjapaperista leikattu kuva ja itse virkattu pyörylä, geelikynällä tekstit "onnea" ja "tyttövauvalle". Aika pelkistettyhän tästä tuli, mutta enempää luovuutta ei askartelupuolelta kertakaikkiaan irronnut tällä(kään) kertaa. Sisälle printtasin vielä onnitteluksi tämän runon.

Vauvauutiset (ja etenkin niitä seuranneet kuvat) nostattivat mukavia muistoja melko tarkalleen neljän vuoden takaa, olihan kuopuksemme syntyessään täsmälleen saman painoinen kuin tämä nyt onnittelun kohteena oleva vauva. Vaan on ihana ajatella, että meidän perheemme on jo koossa, lapset kasvavat ja saan nukkua jo melko usein kokonaisia öitä!

Anna hyvän kiertää: osa 1

Vaikka Napit puuttuu -blogin Tiina oli ensimmäinen haasteeseeni tarttunut, valmistui Menninkäisen Merjan lahjus ensin. Kävin kurkkimassa Merjan blogia ja huomasin hänen saaneen uuden upeanvihreän Marimekon kapan keittiöönsä - ja siitä se ajatus sitten lähti.

Omenasadon kypsyessä puissa päätin virkata Merjan keittiöön kestäviä ja pestäviäkin omenoita Amigurumi Apples -ohjeella ihanaisen pirteänvihreästä puuvillalangasta, joka oli jo tovin odottanut sopivaa käyttökohdetta. Jäin totaalisesti koukkuun ja niin syntyi kokonainen kulhollinen omppuja:

Punainen lanka on SYTinä saatua Steinbach Wolle -puuvillalankaa, jota kului yhteen omenaan 3 mm koukulla virkaten 10 g; ohuempaa vihreää mysteeripuuvillaa kului samalla koukulla vain 5 g. Ompun malli on minusta poikkeuksellisen onnistunut, se on alaosastaan hieman yläosaa kapeampi ja pohjaan syntyy aidonoloinen kantakuoppa, jonka ansiosta omena pysyy tarvittaessa kätevästi pystyssä.

Kattauskorin virkkasin 4 mm koukulla kaksinkertaisesta hahtuvalangasta ja huovutin 60 asteen pesussa tavallisen pyykin mukana. Nämä omenat soveltuvat paitsi koristeiksi, myös neulatyynyiksi, stressileluiksi, lasten kauppaleikkeihin tai vaikkapa muuten vaan heiteltäviksi pehmopalloina. Irtoavia osia ei ole ja vanutäytteensä ansiosta omput ovat sen verran pehmeitä, ettei niillä kovin suurta vahinkoa saa aikaan. Pesuakaan nämä omput eivät säikähtäne, onhan täytevanu vanhan pesunkestävän tyynyn sisuksista peräisin.

Kirjoitin mukaan vielä oman lempiomenapiirakkani ohjeen ja jäin jännittämään, aiheutinko enemmän iloa vai pettymystä jokseenkin höpsöllä lahjallani... Helpotus oli aikamoinen, kun Merja tuntui tykkäävän paketistaan!

Pussukkaa pukkaa

SYT-hengessä ompelin tämän pussukan kiitokseksi taannoin saamistani langoista:

Viimeinen pala verhopellavaa (alunperin naapurilta peräisin), kaunista puuvillapitsinauhaa (muistaakseni Eijalta), kolme perusmuovinappia, purjerenkaat ja anorakkinyöri omista varastoista. Yksinkertainen, mutta ei hassumpi.

Lasten etelänserkkutyttö sai puolestaan nämä kännykkäpussit odottamaan ensi syksyä ja ekaluokan aloitusta:

Kukkapussukka oli ensimmäinen prototyyppi ja sen läppä jäikin paitsi aavistuksen lyhyeksi, myös vähän vinoon. Farkkukankainen onnistuikin jo sitten toivotusti, vaikka aivan priima ei tietenkään tämäkään ole. Molemmat päällyskankaat ovat "sikasäkkihankintaa" ja molemmat pussit on kokonaan vuoritettu kierrätyslakanakankaalla, kukat olen joskus ostanut Euronkankaasta puoli-ilmaiseksi.

Blogimies innostui hankkimaan lähes 10-vuotiaalle kamerallemme seuraajan, näppärän kokoisen Canonin pikkupokkarin. Sillehän piti tietysti ommella suojapussi.

Ensimmäinen pussi (vasemmalla) on sekundaa, läppä kun jäi lyhyeksi suhteessa varsin alas ommeltuun tarrakappaleeseen ja ideani muuttaa ompelujärjestystä osoittautui sekin huonoksi. Kakkosversiosta (keskellä) oli tulla liian syvä, mutta onneksi oli varaa ottaa pohjasta erilusti sisään ja pussista tuli ihan asiallinen. Samalla tulin ommelleeksi vielä yhden kännykkäpussin, joka tuskin jää viimeiseksi lajissaan. Farkkukangas on sikasäkistä, ruudullisesta nallekankaasta olen ommellut reilusti yli 10 vuotta sitten veljentyttärelle punaisella vuoritetun takin. Vuorina näissäkin on kierrätyslakana.

Tulkoon esitellyksi myös yksi pikakortti, jonka väsäsin kiireessä kuopukseni ystävän 4-vuotissynttäreille:

Laivamiehelle merihenkistä: pakkausaaltopahvia, kuva lahjapaperista sekä juuttinarua. Tämän kortin mukana meni Pelastuslaiva Elias -DVD, joten teemassa pysyttiin mukavasti.