perjantai 23. joulukuuta 2016

Minä olen neulonut

... en ehkä tuhatta yötä, mutta iltoja varmasti. Niin myös tämän vuoden loppupuoliskolla, vaikka raskas työperiodi onkin verottanut (liian) paljon aikaa ja voimia, myös neulomiselta. Pimeys on syönyt voimien lisäksi kuvausmotivaation kokonaan, eikäpä ihan kaikkea valmistunutta vielä voisi esitelläkään, josko joskus jaksaisi tuotoksistaan ohjeita kirjoitella.

Jouluvapaan (pätkätyöläisellähän ei tunnetusti lomia olekaan) kunniaksi päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kuvata uusimman ihanuushuivini. Opin nimittäin viimeinkin käyttämään pitkään lipastonlaatikossa hyljeksittynä lojunutta harmaata Color Affectionia ja ihastuin siihen siinä määrin, että ostin taannoisesta Kässäkerho Pom Pomin superviikonlopusta langat toiseen versioon.


Voi rakkaus näitä värejä! Langat ovat Lanitium ex Machinan Basic Sockia väreissä Catalonian Nights (punaruskeakirjava), Dijon (kullankeltainen) ja Battleship (aavistuksen ruskeaan taittava harmaa) - mikä täydellinen kombinaatio! Neuloin huivin 2,5 mm puikoilla, jolla tiesin huivista tulevan omaan makuuni sopivan kokoisen ja neuloksesta juuri sopivan pehmeän, mutten liian harvan. Reunoissa käytin ensimmäisessä huivissa hyväksi havaittua tapaa neuloa ensimmäinen silmukka kahteen kertaan, ts. ensin neulottu silmukka siirrettiin takaisin vasemmalle puikolle ja neulottiin uudelleen. Siten reunaan tuli hieman enemmän joustoa ilman turhia pitkäksi venytettyjä silmukoita.


Ja näinhän minä huivejani käytän, pari kertaa kaulan ympäri kietaistuna ja mahdollisesti päät kevyesti päällimmäisen kerroksen alle solmittuna. Tämän omalta käsivaralta otetun kuvan myötä luovun myös periaatteestani olla näyttämättä kasvojani blogissani. Mitäpä minä enää kainostelemaan ja kuvittelemaan pystyväni pysymään anonyyminä. Ihan hyvin voin esiintyä blogissani ihan niin kuin esiinnyn muutenkin julkisesti: meikittömänä ja harmaantuneena, roikkuvine poskineni ja kaksoisleukoineni sekä tuikeine kiukkuryppyineni. Kaikkien niiden kovin viehättävien ja trendikkäiden neulesuunnittelijoiden joukossa lienee ihan tervettä olla yksi hieman nukkavieru, ylipainoinen, keski-ikäinen tavis, joka on kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) oikein tyytyväinen elämiseensä ja olemiseensa - ja etenkin uuteen huiviinsa!

Näine mietteineni toivotan blogini lukijoille levollista ja rentouttavaa joulunaikaa - olkoon joulusi juuri sinun näköisesi ja tuokoon vuosi 2017 mukanaan paljon villanlämpöisiä, onnellisia neulehetkiä!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hyväntekeväisyysähky

Olen aina elänyt fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti turvattua elämää. Minulla on ollut omakohtainen tarve jakaa omasta hyvinvoinnistani edes pienin teoin niille, joita elämä koettelee. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kärsiä enenevässä määrin hyväntekeväisyysähkystä. Olen neulonut vuosien varrella lukemattomiin keräyksiin, lahjoittanut rahaa kuukausilahjoittajana tai kertaluonteisesti ja ostanut erilaisia tukituotteita. Tänä vuonna ovellani on käynyt feissari houkuttelemassa kuukausilahjoittajaksi Itämeren ja norppien suojelemiseksi, minulle on soitettu Koulurauha- ja Freestyle-kannatuslehtien tilaamiseksi (ensimmäinen koululaisten kriisipuhelimen rahoittamiseksi, jälkimmäinen peruskoululaisten päihdevalistustyön tukemiseksi). On ollut nälkäpäivää, janopäivää, nenäpäivää, on ollut Roosa Nauhaa ja SPR:n keräyksiä Haitin maanjäristyksestä kärsiville ja Syyrian Aleppon lapsille. Operaatio Joulun Lapsi keräsi joululahjoja Euroopan köyhille lapsille ja parhaillaan MLL kerää valtakunnallisesti varoja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakortteihin. Hope-yhdistys, Lions Club ja Nuorkauppakamari yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa keräävät kukin tahollaan joululahjoja paikallisille vähävaraisille lapsiperheille. Olisi mahdollisuus neuloa sukkia ensi vuonna syntyville lapsille, 100 vuotta täyttäville veteraaneille, Suomen puolesta sodissa taistelleille virolaisille, asepalvelusta suorittaville tai vaikkapa oman kaupungin maaseutualakoulun oppilaille.

Kun keräyksiä ja tempauksia on koko ajan enemmän ja enemmän ja niitä tulvii joka tuutista aina sosiaalisesta mediasta ja televisiosta oman puhelimen kautta omalle kotiovelle asti, tulee ähky. Miten ihmeessä niistä kaikista tärkeistä kohteista pystyisi valitsemaan ne, joihin eniten haluaisi osallistua, kaikkeen kun ei hyvällä tahdollaankaan veny. Kun saturaatiopiste on saavutettu, tekee mieli olla osallistumatta enää yhtään mihinkään. Mutta vielä tänä vuonna päätin saada edes jotain itsetehtyä aikaiseksi Joulupuu-keräykseen, ihan vain siksi, että siitä on tullut minulle joulunalusperinne.


Woolly Wormhead lahjoitti Trumpin vaalivoiton jälkeisessä shokissa yhden omista ohjeistaan maksutta jakaakseen iloa tuona synkkänä päivänä. Minä nappasin omaan kirjastooni Quynn-pipon ohjeen, ja Pay it forward -hengessä neuloin ohjeella pipon kirpputorilta löytämästäni tummanruskeasta Hjertegarn Lima -villalangasta. Yksivärisyyttä rikkoakseni ja mallin muotoa korostaakseni tein reunaan harmaita raitoja Sandes Garnin Peer Gyntin jämällä. Isoimmalla koolla (96 silmukkaa) ja 3,5 mm puikolla tuli pienehköön aikuisen päähän tai lapselle sopiva pipo.

Samaisesta Hjertegarnin Lima -erästä riitti pipon lisäksi lapasiin. Malliksi valikoitui maksuton Sydänmaa.


Mallissa houkutteli erityisesti ns. intialainen peukalokiila, jota en ollut aikaisemmin tullut kokeilleeksi. Malli on kapea ja ohjeen mukaisena toteutettuna melko pitkä. Helppohan tuota olisi ollut lyhentää, mutta noudatin tällä kertaa orjallisesti ohjetta ajatellen, että onhan niitä pitkäsormisiakin lapasentarvitsijoita - jospa sellainen löytyisi kaupungin sosiaalitoimen asiakasperheiden joukosta.

Tällä kertaa Joulupuu-osallistumiseni typistynee pipoon, lapasiin ja aikaisemmin neulomiini lasten sukkiin. Voisin tietysti käyttää ajan sijasta rahaa ja hankkia lisäksi ostolahjoja, mutta rehellisesti sanottuna inhoan lahjojen ostamista. On riittävän tiukassa saada ostettua omille lapsille pari-kolme lahjaa jouluksi, muillehan en lahjoja annakaan.

Enpä olisi uskonut, että olisin joskus niin väsynyt, etten jaksaisi oikein innostua mistään hyvän tekemisestä. Vaan niin on sekin päivä nyt nähty.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Minä ja Sulo Vilén

En ole enää aikoihin ollut taipuvainen ns. vilenismiin, ostamaan "kun halavalla sai". Aina silloin tällöin tuo Tankki täyteen -sarjan eeppinen pipopää herää kuitenkin sisälläni ja hairahdan. Viimeksi niin kävi SPR:n Kontissa, jossa bongasin kaksi kerää rusehtavankirjavaa Regian Galaxy coloria varsin edulliseen 3 euron yhteishintaan. Regia on kyllä suosikkini teollisesti värjättyjen sukkalankojen luokassa, mutta milloinkahan opin, ettei edes laatulankaa kannata ostaa halvalla, jos väri ei herätä erityisiä intohimoja.

Poishan ne vilenismiostokset piti kuitenkin neuloa. Sopiva kohde löytyi, kun kälyni haastoi minut neulomaan sukkia AFS-vaihto-oppilasjärjestön joululahjakeräykseen.


Ensin neuloin lapasjulkkarireissussa helminauhasukat yhdessä tummanruskean Kraft Hand-Dyed BFL Sockin kanssa. Löperösti tuli neulottua, kun 72 silmukalla ja vakiopuikoilla tuli kokoluokan 40-41 sukat. Jokusen virheenkin onnistuin niihin neulomaan. Melkein tekisi mieleni kiteyttää sukat klassisesti toteamukseen paska homma, mutta tulipahan tehtyä.


Toiset sukat päätin neuloa napakammin, mutta edelleen 72 silmukalla. Kirjava lanka ei antanut paljon mahdollisuuksia hienoihin kirjoneulekoukeroihin, niinpä päätin ottaa jonkin todella yksinkertaisen mallineuleen luotto-opuksestani Suuresta Kinnaskirjasta. Kaveriksi nappasin luonnonvalkoista Regiaa. Eipä tästäkään parista jää jälkipolville muuta kerrottavaa kuin se, että napakasti neulominen kannattaa, tulee paljon siistimpää jälkeä. Kokoluokka sukilla lienee 37-38.

Mitä opimme tästä? Ei tule minusta ja Sulo Vilénistä kavereita.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Luovuudesta ja luovuudesta

En koskaan ajatellut olevani luova. Olen ollut nopea oppimaan ja hyvä muistamaan, ja olen pystynyt hyödyntämään oppimiani asioita varsin tehokkaasti. Minulla on ollut kiinnostuksen lisäksi luontaista lahjakkuutta kielten ja matemaattis-luonnontieteellisten aineden oppimiseen. Tein kouluaikana valtavasti töitä osatakseni ihan kaiken, mitä minulle opetettiin - ja aika hyvin osasinkin niin pitkään, kun kyse oli yhtälönratkaisusta, lauserakenteista tai muusta jo opittujen asioiden laittamisesta paperille. Siinä vaiheessa, kun matematiikan tunnilla olisi vaadittu luovaa ongelmanratkaisua, jotakin uutta, iso pyörä suti lahjakkaasti tyhjää.

Minulle luovuus on tarkoittanut kokonaan uuden luomista, ei valmiiden palikoiden asettelua uuteen järjestykseen. Neulesuunnittelun saralla olen nähnyt sieluni silmin oikeasti luovien suunnittelijoiden tekevän lennokkaita luonnoksia uusista malleistaan ja sen jälkeen tarkentavan luonnoksiaan. Niinpä en ole koskaan pitänyt itseäni erityisen luovana, minähän vain yhdistelen muiden jo keksimiä osasia uudella tavalla yhteen, niin kuin esimerkiksi näissä sukissa:


Ensin oli Opalin teollisesti liukuvärjätyn turkoosin kerän reilu puolikas, jonka arvelin sopivan yhteen valkoisen Regian kanssa. Halusin tehdä sukat 72 silmukalla, ja sillä ajatuksella etsin väreihin sopivan kirjoneulemallikuvion Suuresta Kinnaskirjasta. Koska päätin olla reipas, tein kerrankin myös sukansuun joustimen, kantapään ja kärjen kirjoneuleena; samalla varmistin, ettei turkoosi lanka pääsisi vahingossa loppumaan kesken.


Loin silmukat kahdella värillä, eikä siihenkään mitään suurta luovuutta vaadittu. Kantalapun jälkeen oli luontevaa jatkaa kiilakavennuksia pohjassa. Sukista tuli mukavan talviset ja kaikin puolin tasapainoiset, ellei oteta lukuun vähän turhan pitkäksi livahtanutta kantalappua. Tällaisia ja tämäntapaisia sukkia voisin tehtailla pilvin pimein ottamalla aina uuden mallineulekuvion jostakin valmiista lähteestä. Niin teenkin, mutten näe tarpeelliseksi kirjoittaa niistä ohjeita, koska "kuka tahansa neuloja osaa halutessaan päätellä, miten sukat on tehty".

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut havahtua siihen todellisuuteen, ettei ehkä sittenkään kuka tahansa osaa tällaista minulle hyvin luontaista palikoiden yhdistelemistä. Ehkä kyse on osittain matematiikasta: neulemallien kehittely on lopultakin enimmäkseen numeroita ja laskemista, sopivan palikan etsimistä ja löytämistä (ja joskus myös puoliväkisin survomista) sopivanmuotoiseen koloseen. Olen alkanut kutsua tätä ominaisuutta termillä insinööriluovuus.

Aina välillä mietin, että minusta olisi tullut hyvä insinööri - samaan viittasivat vuonna 2010 ammatinvalintapsykologilla tekemäni testitkin. Vielähän tuota ehtisi vaihtaa alaa, kolmannen kerran. Olisihan se aikamoinen urakaari, akateemisesta tutkimuksesta sosiaali- ja terveysalan kautta insinööriksi.

P.S. Sukista tuli aivan yhden tietyn ystäväni näköiset, ja toivottavasti myös hänelle sopivat (kantapäästä huolimatta). Hän ne saa siirtyessään piakkoin samalle ikävuosikymmenelle kanssani.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Suomi 100 - Sydämeni laulu

Kun Suuri Käsityölehti, Pirkanmaan kotityö ja Tampereen messut julkistivat kesällä Suomi 100 -sukkakilpailun, jossa sai vapaasti käyttää haluamiaan lankoja (toisin kuin kisoissa, joissa Novita on osallisena), päätin harkita osallistumista vakavasti, lahjoitettaisiinhan kaikki osallistuneet sukat kisan jälkeen suomalaisiin vanhainkoteihin. Varmistin vielä kisaorganisaatiolta, etten joutuisi luopumaan kokonaan oikeuksistani suunnittelemaani malliin, vaikka kisassa pärjäisinkin. Vastaus oli, että Suuri Käsityölehti julkaisisi kymmenen parhaan sukkaparin ohjeet vuoden 2017 aikana, mutta ohjeiden julkaisun jälkeen suunnittelijat olisivat oikeutettuja julkaisemaan ohjeensa myös itse muualla, esimerkiksi verkkoneulelehti Ullassa ja Ravelryssa. Mitäpä siinä sitten sen enempiä miettimään, ei kun vaan suunnittelumoottori käyntiin.

Minä halusin lähtökohdaksi suomalaiset käsinvärjätyt langat. Päävärin piti olla ehdottomasti perinteinen harmaa, joka sai nykyaikaisen ilmenemismuotonsa juuri käsinvärjäyksestä. Kirjoneuletta tietysti, luontoa ja vuodenaikoja, mutta ei mitään liian monimutkaista eikä ilmeistä. Ei Suomen lippuja, ei joutsenia, ei tekstejä eikä vuosilukuja. Syntyi ensimmäinen pari Sydämeni laulu -sukkia:


Pääväri on Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Sterling, tummanharmaa Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera, valkoinen Regiaa ja vihreä vintagea Schoeller Esslinger Vivaa. Perusspekseillä mentiin, 1,75-millisillä yksivärisissä osissa ja 2,25-millisillä kirjoneuleessa. Olin jo tyytyä tähän, mutta sitten tuo käytetty vihreä alkoi harmittaa. Piti neuloa toinenkin pari, johon vaihdoin vihreän Kraft Hand-Dyedin BFL Sockin uniikkivärjärjäykseen.


Kuvien valaistusolosuhteet ovat näköjään olleet erilaiset, samoin kameran säädöt, joten alempi kuva näyttää ylempää sinisemmälle. Totuus lienee jossain välimaastossa, tai ehkä lähempänä ylempää kuvaa. Alemman kuvan sukat lähetin kisaan ajatellen, ettei niillä kyllä voitettaisi, mutta kymmenen sakkiin voisi hyvinkin päästä.

Hyvin osasin mahdollisuuteni arvioida, sillä kisa-ajan umpeuduttua sain sähköpostia Tampereen messujen asiakaspalvelusta. Siinä onniteltiin sijoittumisesta kymmenen parhaan joukkoon ja tiedusteltiin postitusosoitetta palkinnoksi lähetettävien Tampereen käsityömessujen kolmen päivän rannekkeiden toimittamista varten. Rannekkeet tulivat ja menivät, sillä lahjoitin ne eteenpäin itselleni tarpeettomina, enhän kuvitellutkaan jaksavani lähteä messuille heti Lentoon-lapasjulkkarien jälkeisenä viikonloppuna. Minä jäin ihmettelemään, moneskohan mahdoin lopulta sukkineni olla. Messuilta sain onneksi kuvallistakin raporttia, jolloin kävi ilmi, että vain voittaja ja toiseksi tullut oli nimetty, loput kahdeksan jakoivat määrittelemättömät sijat 3-10.

Voittajaksi valittiin oma sukkaidolini Päivi, eikä syyttä. Hänen sukkansa ovat niin taidokkaat kuin perinteitä henkivätkin. Toiseksi tuli neulojatoverini Niina, jonka sukkia pääsin kurkkimaan jo tekovaiheessa - erinomaisen ansaittu sijoitus myös hänelle.

Minä jään ihmettelemään, haluaako Suuri Käsityölehti lopulta julkaista ohjetta minun sukkiini vai ei; ainakaan vielä yhteydenottoa asian tiimoilta ei ole kuulunut. Mikäli ei, ajattelin tarjotella jo valmiiksi hahmoteltua (ja testineulottua!) ohjetta johonkin ensi vuoden Ullaan ja tietysti englanninkielisenä myös Ravelryyn. Pitänee odotella mahdollista yhteydenottoa vielä jokunen tovi ja kysellä sitten perään, sillä koko ensi vuotta en aio kyllä tätä ohjetta pantata - Sydämeni laulu on nimittäin toinen osa perinnesukkatrilogiaksi suunnittelemastani sukkamallisarjasta (Echoes from Karelia oli se ensimmäinen), ja päätösosakin olisi tarkoitus julkaista ennen juhlavuoden päättymistä.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Kunhan nyt jotain kirjoneuletta

Viime aikoina on ollut havaittavissa jonkinlaista neulelamaannusta. Syytän stressaavia työkuvioita, mutta voihan mukana olla ihan vain sitäkin, ettei millekään neuleelle olisi oikeastaan tarvetta. Sitten tuli haaste neuloa villasukkia joululahjoiksi AFS-järjestön vaihto-opiskelijoille. Sillä varjolla arvelin voivani pyöräyttää miesten koon kirjoneulesukat jollakin Suuren Kinnaskirjan kuviolla. Langoiksi valikoituivat musta Novita Venla ja turkoosi teollisesti "liukuvärjätty" Opal.


Kuvio on yhdistelmä kahdesta eri Suuren Kinnaskirjan mallista, jotka sovitin 78 silmukalle sopiviksi. Laiskuuttani tein taas joustimen, kantapään ja kärjen yksivärisinä ja kantakiilan pin stripenä jalkapohjaan. Sukista tuli kokoluokkaa 43-44 (kuvan mallijalkana teinin kapea 42), ja niin vain kävi, että työkaverini veti välistä ostamalla sukat omalle pojalleen - ja tämä sen jälkeen, kun olin myynyt ylijäämäneulevarastoni pohjiaan myöten työkavereilleni tuoton mennessä lyhentämättömänä jälkikasvuni leirikoulu- ja harrastetoiminnan varainkeruuseen. Ei kai auta muuta kuin neuloa lisää sukkia, jospa jokin pari jäisi annettavaksi AFS:llekin...

maanantai 14. marraskuuta 2016

Lapanen lähti lentoon

Järvenpäässä sijaitsee vallan ihastuttava neulekahvila Lentävä Lapanen, jossa kävin avaamassa pari kesää sitten Tour-de-Sock -sukkakisan jälkeisen sukkanäyttelyn. Jo siinä yhteydessä yrittäjä kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen yhteistyöhön, mutta sillä erää suunnitelmat kuivuivat kasaan inspiraation puutteen vuoksi. Tänä vuonna Lentävä Lapanen lähestyi minua taas, ja lupasin yrittää kehitellä jotakin. Paljon inspiraatiota ei tällä kertaa tarvinnut houkutella, ja niin syntyi Lentoon-lapasmalli.


Ensimmäisen malliparin neuloin uniikkivihreästä sekä Phantom-harmaasta Kraft BFL Sockista. Lintukuvio on vanhasta kirjonta- ja ristipistokirjasta, ja sen ympärille hahmottelin mallin, jossa sormiosan ja peukalon pituutta on helppo säätää muuttamalla pystyraitaosuuksien korkeutta. Rannekekuvio on erillään pääkuviosta, joten kukkia karsastava voi vaihtaa sen pystyraitaan tai neuloa vaikkapa yksivärisen tai raidallisen joustinrannekkeen.


Lentävän Lapasen hyväksyttyä malli-idean sain käyttööni tummansinistä ja helmenharmaata Handun 100 % merinoa. Niistä neuloin malliparin Lentävän Lapasen käyttöön. Vaikken itse suuri sinisen ystävä olekaan, tämä väriyhdistelmä on kyllä aika hieno. Handun merinokin neuloutui todella helposti siistiksi pinnaksi.


Lapasista jäi sen verran lankaa tähteeksi, että päätin kokeilla, riittäisivätkö jämät kämmekäspariin vastaväreillä. Ja riittiväthän ne, joten päätin samoilla lämmöillä kirjoittaa ohjeen myös kämmekäsversioon. Samalla lapasten neulojat saisivat vähän lisävinkkiä siihen, miten helposti moni asia on tässä mallissa muunneltavissa: kämmekkäissä on taitereunan sijaan aina oikein -reuna, lintukuviota on siirretty jonkin verran lähemmäs rannetta ja kämmenestä on jätetty kukkakuvio pois.

Molemmat ohjeet on hankittavissa yksinoikeudella Lentävästä Lapasesta seuraavan puolen vuoden ajan. Ohjeet voi ostaa sellaisenaan yhteishintaan 5 € joko printattuna Lentävän Lapasen neulekahvilasta tai (toivottavasti) pikapuoliin pdf:inä myös heidän Ravelry-kaupastaan. Toistaiseksi ohjeet ovat vain suomeksi, mutta lupasin ryhtyä käännöspuuhiinkin heti, kun lievästi sanoen haasteelliseksi käynyt työkuvioni helpottaa.

Ihan parasta koko yhteistyökuviossa oli viime lauantaina pidetyt "julkkarit" Lentävässä Lapasessa! Epävirallinen ja erittäin rento tapahtuma oli kuin mikä tahansa neuletapaaminen, jossa nyt satuttiin julkistamaan Lentoon-lapasten ohje. Niille, joille oma suhtautumiseni suunnittelija-statukseeni on tuttu juttu, ei liene yllätys, miten hassulta minusta tuntui kuulla, että jotkut olivat tulleet paikalle ihan vartavasten minun takiani! Yritin kyllä käyttäytyä ihmisiksi, mutta ihan täysin asiallinenhan minä en oikein osaa olla, varsinkaan silloin, kun minulla on niinkin hauskaa kuin mitä Lentävässä Lapasessa lauantaina oli...

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Harmaa hurmaa nuorisonkin

Harmaa saa taas lisää palstatilaa. Neulottuani melkein Celtic Carol -lapaset lasteni serkkutytölle päätin tehdä hänelle myös paksummat harmaasävyiset kirjoneulelapaset kovemmille pakkasille. Harmaata piti olla, ja lankakaupasta tarttui matkaan kahta eri sävyä Sandes Garnin Peer Gyntiä, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Näppituntumalta täysvillainen lanka vaikutti hintaansa nähden varsin asialliselta, joten ehkä siitä neulottuja lapasia voisi ainakin ei-kovin-herkkäihoinen pitää käsissään ilman aluslapasiakin.


Päädyin neulomaan samalla valmiin mallin muokatulla versiolla, jolla neuloin yhdet lapaset suomenlammas-lähilangasta. Tosin ensimmäisen lapasen neulottuani totesin sen olevan aavistuksen nafti, joten purin lapasen alun kierreraitaan asti ja fiksasin hieman sekä kirjoneuleen aloitusta että peukalokiilan paikkaa. Tiiviit ja varsin istuvat lapaset sain aikaiseksi 4 mm puikoilla, toivottavasti mahtuvat saajalleen. Minä kuittasin voiton yarn chicken -kisasta, sillä tummanharmaa pohjaväri riitti kuin riittikin loppuun saakka, taisi metrin pätkä jäädä ylikin. Vaaleamman harmaata jäi reilumpi pallero loppusijoittettavaksi toistaiseksi vielä tuntemattomaan projektiin.

Näitä lapasia neuloessani tajusin taas yhden syyn, miksi kirjoittelen ohjeita muistiin itselleni ja julkiseen jakoon: on mukava, kun ei ihan joka kerran uutta neuletta aloittaessaan tarvitse aloittaa kaikkea alusta, vaan voi joskus neuloa jotain (ainakin melkein) suoraan valmiista mallista.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Harmaa hurmaa

Kampaajani löysi minulta ensimmäisen harmaan hiuksen ollessani alle 20-vuotias. Kolmekymppisenä harmaantuminen oli jo siinä määrin hyvässä vauhdissa, että Tivoli Sariolan mutkapeilistä päälakeani katsellessani erehdyin miettimään, liekö pulu paskonut päähäni vai miksi pääni näyttää niin vaalealta. Nuorempana värjäytin hiuksiani kampaajalla, mutta ajan kuluessa ja harmaantumisen edetessä päätin, että harmaa on hienostunut klassikkoväri, jota on turha peitellä. Hiusteni luonnollisesta väristä lähtenyt harmaan arvostaminen on sittemmin levinnyt myös lankamieltymyksiini jopa siinä määrin, että suppea lankavarastoni alkaa olla melko monokromaattinen. Niinpä esittelen tälläkin kertaa harmaan neuleen.

Neulojatoverini Niina esitteli alkusyksystä tekemäänsä palmikkopipoa ja pohdiskeli, kannattaisiko siitä kirjoittaa ohje. Kannattihan siitä, sillä pipossa oli mietitty yksityiskohdat loppuun saakka. Testineulontavaiheeseen en ehtinyt mukaan, mutta onneksi Fredrica hat -ohje tuli jakoon maksutta, ja lopulta minäkin sain hankittua sopivat langat. Kerrankin kävi niin, että lankakaupassa pyöriskellessäni muistin alkuperäisen mallipipon langan, ja kun siitä löytyi mieluinen grafiitinharmaa sävy, ostin suositellut kolme kerää Schachenmayr Merino Extrafine 85:a. Oman löysän käsialan tuntien valitsin puikoiksi 3,5-milliset joustimeen ja 4-milliset palmikko-osaan.


Kertakaikkisen parasta on se, kun valmiiseen ohjeeseen ei tarvitse tehdä kerrassaan mitään muutoksia, vaan se on sellaisenaan juuri oman maun mukainen. Taisin neuloa puolivahingossa joustinta sentin enemmän kuin ohjeessa, mutta muuten noudatin ohjetta orjallisesti. Lanka riitti, kuten luvattiin, myös muhkean kokoiseen tupsuun niin, ettei pätkääkään lankaa jäänyt tähteeksi. Ihan parasta.


Yksityiskohdista tarkka neuloja nauttii erityisen paljon paitsi siitä, että palmikkokuvio jatkuu saumattomasti reunajoustimesta, myös siitä, miten tässä pipossa palmikkokuvio kavennetaan päälaella kerrassaan nerokkaasti. Tarkkasilmäisimmät toki tuumaavat, että tupsu saattaisi kaivata vielä trimmausta, ja olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä - minulla on edelleen vaikeuksia onnistua tekemään pyöreitä tupsuja, joissa mikään lanka ei törröttäisi muita pidempänä.

Puikkotuoreena pipo tuntui omaan 60-senttiseen päähäni aika napakalta, mutta merinolle tyypillisesti neulos rentoutui sopivasti viimeistelyvaiheessa, kun kastelin pipon perikotaisin ja annoin kuivua rauhassa tasolla. Minun harmaa Fredricani on ihanan muhkea ja lämmin, toivottavasti osaan pakkasten tullen käyttää tupsullista pipoa ensimmäisen kerran sitten lapsuusaikojen.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pitsiä ja perinteitä

Olen viimeisen vuoden aikana puuhastellut lähinnä kirjoneuleen parissa. Niinpä oli ihan virkistävää välillä pyöräyttää pääosin yksivärinen sukkapari. Onhan tässä Päivi Hoon Pitsiä ja perinteitä -sukkamallissa toki kirjoneulettakin, mutta omasta versiostani vaihdoin terän kirjoneuleen pelkkään pitsiin.


Kerrankin kävi niin, että ensin oli malli ja sukkien saaja mietittynä, vasta sitten kävin täsmäostamassa lankaa. Oranssia rakastavalle uudelle työkaverille yllärilahjaksi meneviin sukkiin ostin siis porkkananoranssia Austermann Stepiä; luonnonvalkoista Regiaa löytyi omasta jemmasta.

Oman versioni neuloin muuten ohjeen S-koon mukaan, mutta kirjoneuleosuuden tein isomman koon mukaan. Yksiväriset osat on neulottu semirennosti 1,75 mm puikoilla ja kirjoneule tiukistellen 2,5 mm puikoilla, sillä olin unohtanut 2,25-millisen luottopuikkoni kotiin mummolareissun ajaksi. Hyvä tuli näinkin, kokoluokan 38-39 sukkiin kului 75 g Stepiä, kulutetun Regian määrää tai sukkien kokonaispainoa en tullut punninneeksi.

Sukista tuli mielestäni oikein kauniit, toivottavasti myös saaja ilahtuu niistä.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Melkein Celtic Carol

Lasten teini-ikäiseksi varttunut serkkutyttö toivoi tulevaksi talveksi musta-harmaa-valkoisia lapasia. Kolmivärisiä en luvannut, mutta kun musta-harmaatkin tuntuivat kelpaavan, ryhdyin tuumasta toimeen. Liian hörselöistä ei saanut enää olla, vaan jotakin vähän tyylikkäämpää. Niinpä piirtelin oman variaation maksuttomasta Celtic Carol -lapasmallista. Langoiksi valitsin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia väreissä Black Mamba ja Phantom.


Kraftin langat eivät kyllä petä koskaan, niistä tulee joka ikinen kerta kaunista jälkeä, ihan sama mitä neuloo. Tällä kertaa olen oikein tyytyväinen myös kuvioihin ja kokonaisuuteen ylipäänsä. Eiväthän nämä tällaiset ohuista, tiukkakierteisistä sukkalangoista neulotut lapaset ole niitä kaikkein lämpimimpiä, mutta eivätpä ne Etelä-Suomen talvetkaan ole keskimäärin kovin kylmiä. Lapasista tuli aavistuksen reilut, joten alle voi ihan hyvin mahduttaa vaikkapa ohuet alpakkalapaset lisälämmikkeeksi. Lupasin kyllä varmuuden vuoksi neuloa vielä toiset, kertaluokkaa tai paria paksummat kirjoneulelapaset, ihan vaan koska voin. Ihan parasta, että teinien keskuudessa käsinneulotut asusteet tuntuvat edelleen olevan IN.

torstai 20. lokakuuta 2016

Velipojan paksukat

Neuloin aikamiesveljelleni viime talvena liekkisukat. Kun kävin veljeni luona kesällä, näin sukkien olevan täysin päreinä päkiän kohdalta: mitä ilmeisimmin äidin jämälankavarastoista nappaamistani langoista punainen olikin ollut vahvistamatonta (luultavasti Novita Woolia), eikä sellainen tietenkään kestä veljeni sukissa ohikiitävää ajatusta pidempään. Niinpä päätin neuloa hänelle uudet kirjoneulesukat, joihin sopivat langat löysin paikalliselta kirpputorilta sopuhintaan (2 x 100 g Novita Nallea yhteishintaan 3 €).


Mallineuleen nappasin Suuresta Kinnaskirjasta, ja niin sitä mentiin 70 aloitussilmukalla, vahvistetulla ranskalaisella kantapäällä, jalkapohjakiilalla ja nauhakavennuskärjellä. Yksivärisissä osissa käytin 2,25 mm puikkoja ja kirjoneuleessa 2,75 mm puikkoja; tummanharmaata lankaa kului muistiinpanojeni mukaan 88 g ja luonnovalkoista 46 g, sukkien kokoluokka on toivottavasti siellä 42-43 hujakoilla. Tuhdit sukat tuli, ja toivottavasti kestävät edes hieman kauemmin kuin liekkisukat. Tiedän kyllä jo nyt, että tuo meleerattu tummanharmaa tulee puskemaan käytössä kiitettävän määrän valkoista nöyhtää pintaansa, mutta tuskinpa se sukkien käyttäjää haittaa.

Sen verran jäi jämiä, että yhdessä mustan Nalle-jämän kanssa niistä riitti pariin lasten sukkia.


Näiden sukkien speksejä en enää muista, lienenkö luonut 48 silmukkaa. Ulkomuistista yritin tehdä broken seed stitchiä raidoiksi, mutta taisin muistaa sen väärin, kun lopputulos on tuollaista verkkomaista pintaa. Ihan kivat tuli kaikesta huolimatta, ja tärkeintä oli saada Nalle-jämiä pois viereksimästä. Koska omassa perheessäni minun koon 37-38 jalkani ovat ne pienimmät, nämä kokoluokkaa 33-34 olevat sukat menevät johonkin keräykseen joulun alla.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lisää lämmintä kättä

Tulihan ne toisetkin Pirtin kehräämön hahtuvasta neulotut tumput huovutettua, tälläkin kertaa 40 asteessa pyykin mukana, mutta vähän lyhyemmällä ohjelmalla. Hyvät tuli, ellei suorastaan loistavat. Ei kuitenkaan täydelliset, vaikka yritinkin täsmätä värejä kohdilleen; pikkuisen on tumma alue ylempänä oikean käden lapasessa.


Eipä ole hahtuvalangan voittanutta huovutetuissa tumpuissa, ei ainakaan lopputuloksen pehmeydessä. Pirtin kehräämön hahtuva on sen verran paksua, että se on helppoa neulottavaa (vrt. virolainen ohut hahtuva), joten pitäisi varmaan käydä suosiolla ostamassa pari kiekkoa varastoon tulevan talven tarpeita varten.

Saman tien kirjattakoon viimein valmiiden käsitöiden listaan myös toiset Winter Wonder Mittensit (tai paremminkin oma muokattu versioni niistä), jotka jäivät taannoin kesken lankojen loputtua. Jälleen kerran Ravelryn neulojayhteisö tuli apuun, ja sain sitä kautta sopivat jämänöttöset molempia värejä Tukuwool fingeringiä.


Tein vielä jatkomuokkauksia ensimmäiseen pariin, jonka neuloin vastakkaisilla väreillä: taittoreunan pykärivi on tiheämpi, rannekkeen kuvio kohdistettu kämmenselän kuvion kanssa ja sitä on myös aavistuksen muutettu. Hyvät tuli, ja niin sai lipastonlaatikko taas lisää täytettä. Joulun alla olisikin hyvä aika pitää pienimuotoiset neuleasustemyyjäiset urheiluseuran ja/tai leirikoulun varainkeruun nimissä, toivottavasti sellaiseen avautuu sopiva tilaisuus jossain vaiheessa.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Lämmintä kättä

Käly perheineen arvostaa huovutettuja tumppuja, ja niitä olen luvannut heille aina tarpeen tullen tehdä. Tänä syksynä oli pitkästä aikaa tilanne, ettei kotoa löytynyt valmiiksi hahtuvaa, vaan kävin ihan varta vasten ostoksilla. Mukaan tarttui kiekko liukuvärjättyä Pirtin Kehräämön kaksisäikeistä hahtuvalankaa. Vanhoista blogimerkinnöistäni kaivelin sopivaksi katsomani speksit ja pistelin menemään.


Hahtuvakiekosta riitti sopivasti kahteen pariin tumppuja, kun neuloin ne 4 mm puikoilla 32 silmukalla aloittaen. Edellisten huovutusten jälkeen meille on tullut uusi pesukone, joten laitoin ensimmäiseen 40 asteen peruspyykkiin vain toisen parin, jotta näkisin, miten nykyinen pesukone kohtelee hahtuvaa. Kuten vähän pelkäsinkin, pitkään ja hartaasti pyykkiä vellova pesukone sylkäisi sisuksistaan melko tiukaksi paketiksi huopuneet mytyt, jotka onneksi sain lievää väkivaltaa käyttäen venytettyä omiin käsiini sopiviksi tumpuiksi.

Ihan käyttökelpoiset ja todennäköisesti melko tuulenpitävät tumput näistä tuli, mutta omaan makuuni ne ovat vähän turhan jäykät, ja kälylle todennäköisesti pienenpuoleiset. Toinen lapaspari odottaa vielä huovutusvuoroaan, joten pitänee katsella pesukoneesta jokin kertaluokkaa hellävaraisempi ohjelma ja sopiva määrä pestävää pyykkiä mukaan.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jämälankarakkautta

Kun antaa jämälangoille pikkusormen, ne vievät molemmat neulojan kädet ja valtaavat mielen. Niinpä levittelin loput pikkujämät (käytännössä kaikki alle 25-grammaiset nöttöset, joista isoimmatkin taisivat olla enintään 10-grammaisia) ja ryhdyin valikoimaan keskenään sopivia värejä yhteen kasaan. Kasa oli sen verran pieni, että päätin tavoistani poiketen ryhtyä raitasukkapuuhaan neuloen kahta sukkaa yhtä aikaa. Näin tehden minun ei tarvinnut huolehtia, että toiseen sukkaan jäisi edes suunnilleen saman verran samansävyisiä lankoja. Perusspekseillä mentiin eli 80-senttisellä 1,75 mm pyöröpuikolla ja 66 silmukalla varresta varpaisiin.


Sinne upposi yli 20 erillistä jämälankapalleroa, mukana kaikenlaista Louhittaren Luolan Väinämöisestä ja Kraft Hand-Dyedin sukkalangoista (sekä MerinoSilkistä että BFL:stä) aina saksalaisiin perussukkalankoihin ja Novitan Venlaan. Kärkeä lähestyttäessä alkoi jännittää, saisinko valitsemani langat riittämään niin, ettei loppuun tulisi liian pitkää pätkää pelkkiä tummia lankoja. Lopulta lankoja kului yhteensä 68 g ja sukista tuli kokoluokkaa 38. Mustaa Kraftia jäi vielä pätkä ja varalla olisi ollut vähän isompi pallero tummanharmaata Lanitium ex Machinan Basic Sockia, joten eihän se edes tiukille mennyt.

Sukat ovat itselleni tosi mieluisen väriset ja oloiset, ja kooltaankin ne ovat juuri passelit. Paha vain, että oma sukkalaatikkoni on edelleen sen verran turvoksissa, enkä ehdi entisiäkään sukkia kuluttaa puhki, joten nämäkin joutavat lipastonlaatikkoon odottamaan sopivaa kohdetta. Mieluisen lopputuloksen lisäksi minua ilahduttaa se, että minijämiä jäi jäljelle enää 55 g, ja siinäkin määrässä on muutama vähän isompi erä, josta riittää vaikkapa kirjoneuleraitasukkien raitoihin kuvioväreiksi. Lankavarasto on siis myös jämälankojen osalta varsin hyvin hallinnassa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Mikä on oikein ja mikä kohtuullista?

Käsityöyhteisössä ja välillä laajemminkin käydään keskustelua käsitöiden myymisestä. Siitä, maksavatko käsityöharrastajat myymistään tuotteista asianmukaiset verot, vievätkö he mahdollisesti verottomilla polkuhinnoillaan leivän ammattilaisten suusta ja polkevatko he tekijänoikeuksia plagioimalla ideoita tai käyttämällä suoraan jonkun toisen tekemiä ohjeita myyntiartikkeliensa valmistamisessa. Viimeksi eilen luin Kototeko-blogin Kässäharrastaja - ethän syö ammattilaisen leipää! -blogikirjoituksen, jonka myötä ryhdyin miettimään, mitä minun pitäisi tehdä ylijäämäneuleillani.

Minä neulon paljon. Todella paljon. En kuitenkaan neulo ammatikseni, vaan intohimosta lajiin. Joskus neulon tarpeeseen, useimmiten neulon juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan, lähinnä sukkia ja lapasia. Vääjäämättä niitä kertyy ylimäärin lipastonlaatikkoon odottamaan lopullista kohtaloaan. Joskus se tuntuu yhtä ongelmalliselta kuin ydinjätteen loppusijoitus.



Kuva 1. Se usein mainitsemani lipasto, joka on ensimmäinen äitini itselleen hankkima huonekalu. Sittemmin se palveli minun koulupöytänäni alakoululaisena, minkä jälkeen isäni kunnosti sen kokonaan ja se kulkeutui vanhempieni mukana päätyäkseen viimein minulle. Laatikoiden muoviset vetimet vaihdoimme jokunen vuosi sitten vähän (mutta vain vähän) tyylikkäämpiin. Tämä lipasto on niitä harvoja huonekaluja, joista en tunnesyistä aio luopua kuin korkeintaan antaakseni sen aikanaan jommalle kummalle lapsistani.


Ainahan voi lahjoittaa. Ja voi pojat, minähän olen lahjoittanut. Olen lahjoittanut niin moneen hyväntekeväisyyskeräykseen, etten jaksa kaikkia muistaa, eikä niiden muistelu tai luettelointi tarpeen olisikaan. Olen antanut tuotoksiani ystäville, tuttaville ja joskus kylänmiehillekin. Viime vuonna keksin viedä korillisen ylijäämäsukkia ja -lapasia työpaikan kahvihuoneeseen, jossa jokainen halukas sai ottaa korista mieleisensä ja lahjoittaa parhaaksi katsomansa summan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. En pyytänyt todisteita lahjoituksista, joten saattoi joku ottaa sukat tahi lapaset ihan ilman vastinettakin, mutta pääasia, että minä pääsin eroon ylimääräisistä neulomuksista ja vastaavasti joku muu sai kenties tarvitsemansa. Joku otti useammat ja antoi eteenpäin joululahjaksi. Mikäpä siinä - mutta veinköhän nyt leivän ammattilaisen suusta eli olisiko tuo "joku" ostanut vastaavia neuleita ammattilaiselta käypään ammattilaishintaan, ellei olisi saanut ilmaiseksi/halvalla minun tekemiäni? En oikein usko.

Lahjoittaminenkin alkaa joskus vähän kyllästyttää. Olen vuosien varrella alkanut suosia yhä yksilöllisempiä ja laadukkaampia lankoja, jotka ovat toki kalliimpia ja joskus valmiiden neuleiden huolto vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttäkin. Kai se on puhdasta itsekkyyttä, kun en haluaisi lahjoittaa käsinvärjätyistä ihanuuslangoista tehtyjä neuleita hyväntekeväisyyteen kuin korkeintaan satunnaisesti. Rakkaimmilleni ja neuloville ystävilleni sen sijaan lahjoitan niitä aina yhtä mielelläni, sillä tiedän heidän osaavan arvostaa sekä työpanosta että käytettyjä materiaaleja. Heille en kuitenkaan pysty ihan kaikkea syytämään, sillä rajansa on heidänkin kulutuksellaan ja säilytyskapasiteetillaan.



Kuva 2. Lipaston sukkalaatikko, jossa ovat loppusijoitustaan odottavat ylijäämäsukat. Niitä on tällä hetkellä laatikossa 15 paria; työpöydälläni lojuu lisäksi kaksi paria odottamassa sitä hetkeä, että saisin itsestäni irti kasata kummastakin parista ohjeen. Kyllähän tuohon laatikkoon vielä toiset 15 paria ainakin mahtuu, joten mikäs hätä tässä. Sitä paitsi ainakin kaksille sukille on jo saaja mietittynä, enää pitää toimittaa ne perille.


Entäs se myyminen sitten? Ensimmäinen kompastuskivi on hinta, sillä käsinneulotuille asusteille on mahdoton asettaa mitään järkevää hintaa. Liian matala hinta vie käsityön arvostuksen ja leivän ammattilaisten suusta. Liian matalaa hintaa yhtään korkeampi hinta - joka sekään ei ole lähellekään ns. käypää hintaa - karkottaa ostajat. Pimeänä verotta myyminen on vähintään synti ellei suorastaan rikos, ja verottajaa varten tehtävä kirjanpito rasittaa jo pelkästään ajatuksen tasolla. Sitä paitsi olen tälläkin hetkellä työtön työnhakija, ja TE-palvelut varmasti hanakasti tuuppaisi minut yrittäjälokeroon "työllistämään itseni", jos antaisin siihen pienenkin mahdollisuuden. Niin hullu en sentään minäkään ole, että kuvittelisin neulomisharrastuksen elättävän minut ja siinä sivussa vielä perhettänikin.

Jos en voi tai halua myydä enkä jaksa aina ja iankaikkisesti lahjoittaa, jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa: joko jemmaan jatkuvasti valmistuvia neuleitani niin, että pian voin lisäeristää talomme niillä (aika kalliisti, sanoisin) tai vaihtoehtoisesti lopetan huvineulomisen ja neulon vain silloin, kun on tarve, eli en käytännössä juuri koskaan. Jostain syystä en innostu kummastakaan skenaariosta.



Kuva 3. Lipaston lapaslaatikko, jossa majailee tällä hetkellä myös yksi orpo käyttämättä jäänyt huivi. Lapasia on vain 10 paria, lisäksi työpöydällä lojuu sekä lapaset että kämmekkäät samasta syystä kuin edellisessä kuvatekstissä mainitut sukat: ohje niistä (tai ainakin lapasista) tulee sitten ajallaan. Tähän laatikkoon mahtuu vielä hilloamaan varmasti ainakin 30 lapasparia lisää.


Jos kuitenkin myisin, koska kyse on ylijäämäneuleista, ei suunnitellusti tai tilauksesta myytäväksi tehdyistä? Jos en pidä rahoja itselläni, vaan lahjoitan tuoton lyhentämättömänä parhaaksi katsomaani kohteeseen, oli se sitten urheiluseuran tai koulun varainkeruu tai jokin hyväntekeväisyysorganisaatio, voinko silloin skipata verottajaa koskevan kohdan ja murehtia vain leivän viemisestä ammattilaisen suusta? Voisin toimia samaan tapaan kuin vuosi sitten, eli raha ei kiertäisi ollenkaan minun kauttani, vaan menisi suoraan kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi kuopukseni leirikoulutilille. Mutta kai tässä byrokraattisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi on jokin este tällaisellekin toiminnalle, jos ei laillista estettä niin vähintäänkin moraalinen: jonkun on aina pakko pahoittaa mielensä, se on selvä.

Minähän vien muutenkin leipää ammattilaisten suusta tarjoamalla neuleohjeitani maksutta. Onko se suunnittelutyön arvostuksen polkemista? Jättääkö joku ammattilaisen suunnitteleman ohjeen ostamatta, koska saa minun ohjeeni maksutta? Entäs jos ajateltaisiinkin niin, että sille ostajalle jää minun ohjeestani säästyneet roposet käytettäväksi johonkin toiseen, maksulliseen ohjeeseen? Että kukaan ei häviäisikään, vaan kaikki voittaisivat?

Kaikkein helpointahan olisi lopettaa ohjeiden julkaiseminen ja neulominen, sillähän nämä ikuisuusongelmat ratkeaisivat. En taida kuitenkaan pystyä kumpaankaan, joten luultavasti taiteilen ylijäämäneuleiden lahjoittamisen ohella jossain pienimuotoisen "hyväntekeväisyysmyymisen" ja maksuttomana julkaistavien neuleohjeiden hetteiköllä. Joka tapauksessa itselläni ei ole mitään intressiä hyötyä harrastuksestani taloudellisesti, eikä edes yrittää kattaa sen kuluja, sillä harrastuksethan nyt tuppaavat joka tapauksessa maksamaan enemmän tai vähemmän. Lopultakin minulle tärkeintä on se, miten suunnattoman paljon nautin neulomisesta.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Jämähdys eli taas sitä mennään

Niin saavutettiin taas se saturaatiopiste, jossa sukkalankajämiä alkoi olla vähän turhankin laaja valikoima jemmassa. Tuli pakottava tarve neuloa niistä ensialkuun yhdet kirjoneuleraitasukat.


Perinteiseen tyyliin mentiin tälläkin kertaa varresta varpaisiin 72 silmukalla ja 1,75/2,25 mm puikoilla sekä ranskalaisella kantapäällä ja nauhakavennuskärjellä. Kuvioita nappasin epämääräisten muistiinpanojen papereistani, niihin kuviot ovat päätyneet eri kirjoista tai olen muokannut valmiita kuvioita sopimaan johonkin silmukkamäärään, tässä tapauksessa 8 silmukan kuvioleveyteen. Sinne upposi niin harmaata ja luonnonvalkoista Novita Venlaa, sinistä Regiaa, helmenharmaata Jawollia, vihreänkirjavaa Opalia kuin haamunharmaata Kraftiakin. Valitettavasti vain sininen lanka loppui käytännössä kokonaan (siitä jäi sopiva pätkä parsinlangaksi miehen Skandium-sukkiin), muita lankoja jäi nöttöset edelleen pyörimään jämälankapussiin. Eihän sellainen sovi, joten perästä kuuluu.

Sukista tuli kokoluokkaa 38 ja alunperin kaavailin lahjoittavani ne Hope-yhdistyksen villasukkakeräykseen. Kävin kuitenkin jo viemässä parit muut sukat Hopelle, ja voikin olla, että nämä myyn (sikäli mikäli joku ne ostaa) kuopuksen leirikouluvarainkeruun nimissä. Mieluummin myyn itse neulomiani sukkia kuin niitä iänikuisia keksejä / karkkeja / vessapaperia / pesuaineita / Pilkkoset-tuotteita / mitäikinä. Lipastonlaatikossa on muutamat muutkin sukat, jotka voisi myydä, ja tuoton laittaa lyhentämättömänä leirikoulurahastoon. Viisienkin sukkien myynnillä tulisi kuitattua aika monen keksi- ja toffeerasian myyntituotto...

tiistai 20. syyskuuta 2016

Herttuatar

Vihdoinkin monien muiden ohjeprojektien jalkoihin jäänyt, kärjestä aloitettava kirjoneulelapasmalli on saatettu julkaisukuntoon: Herttuatar-lapaset, olkaapa hyvät. Ohje on nimestään huolimatta toistaiseksi vain englanniksi ja linkki vie Ravelryyn, mutta entiseen tapaan minulta voi pyytää ohjetiedoston myös sähköpostitse, mikäli ei tunne pärjäävänsä tuolla kansainvälisellä käsityöfoorumilla. En toistaiseksi kuitenkaan lupaa kääntää ohjetta suomeksi, vaikka olen kuullut kritisoitavan sitäkin, miksi suomalainen suunnittelija kirjoittaa ohjeensa englanniksi eikä suomeksi. (Siihen vastaan, että samasta syystä kuin moni artisti laulaa englanniksi suomen sijaan: potentiaalinen kuluttajakunta nyt vain on aika paljon suurempi kansainvälisillä vesillä liikuttaessa.)


Tämän mallin suunnittelun lähtökohtana oli se, että se taipuisi kaiken pituisille sormille sopivaksi kirjoneulekuvion siitä häiriintymättä. Ratkaisu oli ilmeinen: kärjestä kohti rannetta neulominen, jolloin peukaloaukon voi jättää juuri siihen kohtaa kuin itselle sopii. Valtiatar-sukista tuttu kirjoneulekuvio istui mukavasti pyöreään kärkeen, joten sillä mentiin, kämmenpuolen kuvio on sama kuin sukkien jalkapohjassa, peukalon ja ranteen kuviot on suunniteltu käymään yhteen kämmenselässä olevien sivukiekuroiden kanssa. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan, ensin olivat nuo rannekkeen ja peukalon kiekurakuviot, jotka bongasin anoppilassa vanhan kirjan selkämykseen painetusta ornamentista, ja niiden pohjalta aikanaan piirtelin rönsyilevämmät kiekurat pääkuvion sivuille.

Neuloin oman malliparini Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista (tummanharmaa Scorzonera) ja pinkistä Regiasta, joita molempia oli sopivat jämät jäljellä. Itse asiassa Kraftia oli jämät kahdesta eri värjäyserästä, joten toinen lapanen on pohjaväriltään vähän haaleampi kuin toinen, mikä anteeksi annettakoon, kun tiesin sen jo etukäteen. Pinkki lanka riitti juuri ja juuri, 25 gramman nöttösestä ei jäänyt kuin parinkymmenen sentin pätkä päättelyyn, harmaata jäi sentään jokunen irtogramma jämälankapussin täytteeksi.

Jäin tällä päivämäärällä taas vaihteeksi työttömäksi, joten josko tässä ehtisi taas edistää muitakin ohjeita. Tulilla on ainakin vielä yhdet lapaset ja jokunen sukkamallikin. Rehellisyyden nimissä suunnittelusäätäminen ja ohjeenkirjoitus alkavat pikkuhiljaa taas kyllästyttää, mutta yritän siitä huolimatta saada keskeneräiset vietyä maaliin asti. Sitten voi taas horrostaa määrättömän ajan ja neuloa jotain vaikka ihan suoraan valmiista ohjeesta (no nivvarmaan, senku näkis).



perjantai 9. syyskuuta 2016

Tuku tuku lampaitani

Kiitän lämpimästi suunnittelijuuspohdintojani kommentoineille. Palannen aiheen syrjään joskus kirjaamalla mietteitäni luovuudesta ja ammattimaisuudesta noin niin kuin omasta näkökulmastani, mutta sitä ennen esittelen pitkästä aikaa jotakin valmista neulottua, siis sellaista, jota voi julkisestikin esitellä. Niistä toistaiseksi vähemmän julkisista neuleista lisää joskus tuota tuonnempana (lisää omia malleja on siis tulossa, sitten aikanaan).

Taannoin ostin pari vyyhtiä Tukuwool Fingeringiä ajatuksenani neuloa mitäs muutakaan kuin kirjoneulelapaset. Luulin ostaneeni tummanharmaata ja luonnovalkoista, mutta kun viimein ottauduin neulomaan lankojani, huomasin sen tummemman olevan ruskeaa. Eipä hätää, kaunis väri sekin. Ensin kuvittelin fingeringin tarkoittavan ihan normispeksejä lapasille, vaan totuus on taruakin ihmeellisempää ja Tuku paljon pörheämpää kuin sukkafingeringit. Niinpä piti vaihtaa mallia, purkaa ja säätää taas jonkin verran ennen kuin sain aikaan melkolailla näpsäkän kokoiset lapaset.


Malli on maksuton Winter Wonder Mittens, paitsi että minunhan piti taas kerran säätää lapasiin kiilallinen peukalo. Samaan syssyyn lisäsin sivuihin kontrastiväriraidat ja rannekkeen kuviotakin piti aavistuksen muokata, että se istui valittuun silmukkamäärään. Peukaloihin en enää alkuperäistä mallia katsonut lainkaan, ja saatoin minä neuloa kärjessäkin ihan omiani. Tyypillinen "ihan melkein mallista neuloin, mitä nyt vähän muokkasin" -projekti siis.

Neuloin lapaset itselleni tyypillisillä puikoilla, yksiväriset 1,75-millisillä ja kirjoneuleet 2,25-millisillä, jolloin kämmenen kohdalta ympärysmitaltaan 64 silmukan lapasista tuli sopivahkot omaan käteeni. Toki lyhensin jo suunnitteluvaiheessa vähän sormiosaa alkuperäisestä. Tai no vähän ja vähän, olisinkohan asemoinut oman peukaloaukon 8 kerrosta lähemmäs kärkeä kuin alkuperäisessä ohjeessa, mikä tarkoitti minun kerrostiheydelläni lähes 3 cm vähemmän mittaa peukalohangasta kärkeen. Hyvä tuli ainakin koon puolesta.

Lapasista tuli herkullisen lämpimän oloiset, mutta jäi niihin ärsyttävä virhe rannekkeen ja kämmenselän kuvioiden kohdistuksen suhteen (sitä kohdistusta en nimittäin jaksanut miettiä, eikä se tietenkään vahingossa osunut kohdalleen). Tukun neulominen oli jossain määrin nihkeämpää kuin mihin olen sileiden sukkalankojen kanssa tottunut, ja ihan herkimpiä se taatusti kutittaakin, vaikka minun makuuni rehellisen villanpehmeää onkin. Nyt painiskelen taas perinteisen ongelman äärellä: pidänkö lapaset itse eli tuleeko näille käyttöä, vai hilloanko aikani lipastonlaatikossa odottamassa sopivaa kohdetta. Arvelen jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisemmäksi, sen verran monet lapaset minulla vielä on käyttökierrossa talvikuukausien varalle.

perjantai 26. elokuuta 2016

Minä, suunnittelija(ko?)

Viimeisen puolen vuoden aikana aktivoitunut suunnittelumoottorini on pistänyt minut miettimään neulesuunnittelua ja siihen liittyviä ilmiöitä laajemminkin. Niinpä päätin voivani yrittää jäsennellä niitä kirjoitettuun muotoon. Tämä blogipostaus ei siis sisällä mitään uutta auringon alla, ja pelkistä käsitöistäni kiinnostuneiden kannattaakin lopettaa lukeminen tähän. Tosielämän tutuille sisältö on jo entuudestaan tuttua huttua, joten hekin voivat käyttää aikansa johonkin hyödyllisempään. Niin, jäikö niitä lukijoita tämän jälkeen vielä jäljelle...? No mutta, itsellenihän minä tätä enimmäkseen kirjoitan, jotta voin vuosien päästä naureskella omille pohdinnoilleni. Siinä sivussa voi naureskella joku muukin.

Mutta asiaan. Viime vuosina neulesuunnittelu on ollut kovassa kurssissa, ja erilaisia neulekirjoja on julkaistu ilahduttavan paljon myös suomeksi. Maailmalla ja kotimaassakin on muutamia ikonin asemaan nousseita suunnittelijoita, joilla on omat ihailijakuntansa. Starojen varjossa tuhannet muut suunnittelevat ja julkaisevat ohjeita, jotkut ammattimaisemmin ja suurin osa puhtaasti amatööripohjalta. Minä olen laskenut itseni aina viimeisimmäksi mainittuun kategoriaan - tähän asti. Olen nauranut railakkaasti, kun minusta on käytetty sellaisia termejä kuin Neulesuunnittelija, Sukkaguru tai Sukkajumalatar. Yhtä lailla minua on hymyilyttänyt palaute, jonka mukaan voisin aivan hyvin pyytää rahaa ohjeistani, kyllä niille ostajakuntaa löytyisi. Olenpa jopa kuullut ääneen lausuttavan sanat "Sinä voisit kyllä ihan hyvin julkaista oman villasukkaohjekirjan". Sellaisille puheille olen viitannut (kirjoneule)kintaalla, joutavaa hupatusta.

Tänä vuonna ajattelussani on ollut havaittavissa jonkinlaista muutosta. Olen selaillut etenkin painettuja sukkakirjoja ja löytänyt yhdestä jos toisestakin mallista toivomisen varaa. Sitä kritiikkiä vasten olen pohtinut omia syitäni suunnitella ja kirjoittaa ohjeita. Ja tästäpä päästäänkin sujuvasti ns. suunnittelijanurani historiikkiin. Kaikkihan alkoi syksyllä 2009, kun uskaltauduin julkaisemaan ihan ensimmäisen neuleohjeeni, Verso-sukat, verkkoneulelehti Ullassa. Olin toki sitä ennenkin neulonut kaikenlaista ihan omasta päästäni, mutten ollut koskaan kirjoittanut mitään ohjeen muotoon - ei nimittäin ollut tullut mieleenkään, että ketään kiinnostaisi minun turaamiseni.



Olin tuossa vaiheessa tutustunut jo verkossa jaettaviin maksuttomiin neuleohjeisiin ja tuskastunut siihen, miten kaikkien pitsisukkamallien kuvio loppui töksähtämällä sileään kärkeen. Piti kehitellä malli, jossa mallineule jatkuu koko kärjen matkalta ja vieläpä loppuu loogisesti. Mallineuleen nappasin jostain vanhasta saksalaisesta mallineulelehdestä, neuloin yhdet koesukat, tein tarpeelliseksi katsomani korjaukset ja neuloin kuvan sukat, joihin kirjoitin ohjeen.

Sitten tuli joitakin pipokokeiluja ja Elonpolkuja-sukat, joissa ei mielestäni ollut mitään uutta, kunhan istutin kirjasta nappaamani ja vähän muokkaamani palmikkomallin perussukkaan. Seuraava todellinen haaste oli korjata tuohon aikaan uskomattomaan suosioon nousseen Cookie A:n Kai Mei -sukissa ärsyttämäni ominaisuus: taas kerran mallineule yksinkertaisesti lopahti sileään kärkeen. Minä halusin suunnitella jonkinlaisen kiertävän pitsimallin, jossa pitsi kaventuisi jalkaterän sivussa loogisesti pois ennen kärkikavennuksia. Niin syntyi muutamien kokeilujen jälkeen Kiertoradalla.



Kovinkaan paljoa en viitsinyt panostaa itse pitsineuleen malliin, tärkeintä oli se pitsiraidan kaventaminen pois ennen kärkeä. Näiden sukkien jälkeen tuli taas sytomyssyilyn innoittamia pipomalleja, joissa ainoa idea taisi olla erilaisten mallineuleiden istuttaminen päähineeseen, sekä päälaelta aloitettujen pipomallien testailu. Jonnekin väliin mahtui myös ensimmäinen verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voittoni. Niistä ei sen enempää. Samalla metodilla neuloskelin myös sittemmin melko laajan suosion saavuttaneita Merenkulkija-sukkia.



Minulle ne olivat vain yhdet perussukat, joihin olin tällännyt mallineulekirjasta bongaamani ja omaan käyttööni sopivaksi muokkaamani mallineuleen. En olisi koskaan kirjoittanut ohjetta noihin sukkiin, ellei lankakaupassa pidetyssä neuletapaamisessa kanssaneulojat olisi minua siihen patistelleet. Kummallisia ovat kohtalon tiet: enpä olisi koskaan uskonut, minkälaiseen lentoon Merenkulkija pyrähätäisikään. Tästä jotain oppineena olen myöhemmin kirjoitellut ohjeita sellaisiinkin oman pään tuotoksiin, joilla ei ole itselleni mitään uutuusarvoa tai niihin ei liity mitään itseni haastamista.

Niin, se itsensä haastaminen ja itselle mieluisten ratkaisujen löytyminen, kun valmiina ohjeina ei sellaisia löydy. Tai kun tulen kokeilleeksi jotakin mallia, jossa on kiinnostava rakenneratkaisu, mutta joka ei sellaisenaan toimi. Niin sai alkunsa Fredrika, jonka kantapään anatomian innoittajana toimi Helix Cable Socks -ilmaismalli.



Kantapään ympärille piti tietysti kehitellä jotain riittävän nopeasti neulottavaa, että itse rakennetta pääsi testaamaan ja kehittelemään istuvammaksi. Fredrika oli Verso- ja Kiertoradalla-mallien ohella jotain, josta osasin itsekin olla jollain tasolla ylpeä. Fredrikan jälkeen julkaisin taas kaikenlaista sekalaista, sytomyssyilyn ja mallineulekokeilujen tuottamaa perushuttua, kunnes oli aika haastaa itsensä suunnittelemaan helposti hartioille asettuva pitsihuivi. Syntyi Myrskylintu.



Myrskylinnusta minulla ei ole juuri mitään erityistä sanottavaa, toinen yritelmä taisi tuottaa jokseenkin halutun lopputuloksen, jonka kirjoitin ohjeeksi. Taas yksi "en ole koskaan suunnitellut" -listalla ollut asia tuli näin kuitatuksi. Samalta listalta kuittasin pois sellaiset ensimmäiset kerrat kuten sukat fingering-vahvuisesta langasta (Quintessence) ja kärjestä aloitettavat sukat (Arkadian Ulla). Viimeksi mainituissa oli toinenkin haaste, nimittäin kääntää Fredrika-sukkien kantapää varpaista päin neulottavaksi.



Arkadian Ulla oli samalla myös ensimmäinen MKAL (mysteeriyhteisneulonta), jossa julkaisin ohjeen pienemmissä osissa neulojien tietämättä, minkälainen lopputulos oli luvassa.

Väliin mahtui taas kaikenlaista, kunnes tuli Kujeillen-kämmekkäät. Minulle sekin malli oli vain peruskämmekäs, johon istutin itse suunnittelemani, melko yksinkertaisen palmikkomallin.



Koskaan, en ikikuuna kullanvalkeana olisi voinut kuvitella, minkälaiseen suosioon tämä yksinkertainen kämmekäsmalli singahtaisi. Kujeillen päätyi Ravelryn Hot right now -listan kärkeen, mikä on suoranainen ihme, kun kyseessä on ilmaismalli, suunnittelija ihan Nobody enkä markkinoinut mallia mitenkään. Niin, onhan tuo palmikkokuvio aika viehättävä, mutten vieläkään käsitä, miten jokin näin yksinkertainen perusjuttu voi lyödä niin tehokkaasti läpi.

Itseni haastaminen ja "en ole koskaan ennen suunnitellut" -listan perkaaminen alkoivat pikkuhiljaa nousta yhä kantavammaksi teemaksi suunnittelussani. Tuli ensimmäiset kirjoneulesukkani, Kyrönniemet.



Kyrönniemi oli myös ensimmäinen malli, jonka suunnittelin neulekisaan. Se oli rento, pienen suomalaisen joukon sisäpiirijuttu, mutta yhtä kaikki kisa.

Kaarisillan myötä haastoin itseni suunnittelemaan raitahuivin lyhennetyillä kerroksilla.



Tavallisuudesta poiketen tähän huiviin minulla oli jo visio, jonka halusin toteuttaa. Tietysti toteutin sen kirpputorilta haalimistani peruslangoista, en mistään ihanuusluksuksesta. Lyhennettyjen kerrosten makuun päästyäni huiville syntyi kaveriksi myös pipo (Kaarisillan päässä) ja siinä sivussa toinenkin raitahuivi (Raitahullaannus).

Jokin kynnys ylitettiin, kun nyt jo edesmennyt helsinkiläinen lankakauppa Villavyyhti pyysi minua suunnittelijakseen Suureen suomalaiseen neulekerhoon. Olin suorastaan äimistynyt: ihanko oikeasti minua pyydetään varta vasten suunnittelijaksi johonkin noin hienoon juttuun! Sen toimeksiannon lopputulemana oli Keväthuuma.



Sinänsä sukkien rakenne mukaili Arkadian Ullaa, mutta kehittelin malliin jo kärkilevennysten aikana alkavan palmikkokuvion. Tästä mallista, aivan kuten Fredrikasta, olin jopa lapsellisen ylpeä. Pidän edelleen tuosta palmikkomallista, ja vielä joskus käytän sitä jossakin muualla.

Eteenpäin piti päästä. Koska olin jo suunnitellut varresta aloitettavat kirjoneulesukat, piti minun tietysti saada suunniteltua varpaistakin aloitettava malli, mieluummin fingering-sukkalangalle. Tuumasta toimeen, ja niin näki Keisarin morsian päivänvalon.



Tässä vaiheessa aloin olla omien mallieni suhteen jo melko kriittinen ja kunnianhimoinenkin, halusin kaikkien yksityiskohtien olevan tarkkaan harkittuja. Aika monta kertaa neuloin ja purin tämänkin mallisukkaparin, ennen kuin sain kaiken natsaamaan. Keisarin morsian toi minulle taas verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voiton, vieläpä Ullan 10-vuotisjuhlanumeroon. Samalla juhlistin oman "suunnittelijaurani" viisivuotista taivalta. Viidessä vuodessa olin tullut sport-vahvuisesta langasta ja varresta varpaisiin neulottavista sukista fingering-sukkalangasta ja varpaista varteen neulottaviin kirjoneulesukkiin. Ei hassummin. Onneksi ei tarvinnut sittenkään jäädä polkemaan paikalleen, haasteita riitti edelleen. Etenkin kun kansainvälisen Tour-de-Sock -sukkakisan järjestäjä kysyi, haluaisinko minä suunnitella kesän 2015 Tourille varpaista aloitettavan mallin sport-vahvuiselle sukkalangalle. Halusinhan minä, jälleen kerran täysin puulla päähän lyötynä silkasta yllättyneisyydestä. Minä, ihan oikeiden suunnittelijoiden joukossa, kansainvälisillä vesillä, aika hurjaa ja käsittämätöntä!



Virrat-sukkiin halusin taas jotain uutta, niinpä kehitin niihin sädekavennuskärjen varpaista aloitettavan muodon. Halusin mallista melko yksinkertaisen, mutta riittävän kiinnostavan neuloa. Itselleni tärkeät yksityiskohdat hioin mieleisikseni, kaikenlaisten pystylinjojen piti olla kohdistettuina eikä epäjatkuvuuskohtia saanut tulla. Mutta kyllä tämän mallin tärkein anti sittenkin oli se Tour-huuma ja ajatus siitä, että minua oli ihan oikeasti pyytämällä pyydetty suunnittelijaksi Tourille. Hämmentävä kokemus kerrassaan, eikä vähiten siksi, että suunnittelin ja kirjoitin ohjeen syksyllä 2014, joten jouduin pitämään koko asian salassa yli puoli vuotta.

Onneksi oli Kierot Puikot 2015, jonne suunnitella ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan intarsiaohjeeni osallistujen iloksi ja riesaksi.



Myös Villiviini kuuluu niihin omiin malleihin, joihin olen aidosti tyytyväinen. Katselin YouTubesta pyöröintarsiaohjevideoita, joita oli ainakin silloin luvattoman vähän. Lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta kehitin oman systeemini intarsian tekemiseen. Eikä tietenkään riittänyt, että olisin tällännyt sukkaan pätkän pitsiä, sehän piti saada loppumaan kauniisti ennen kärkikavennuksia. Jep, taas yksi yliviivaus "en ole koskaan suunnitellut" -listaan.

Villiviinin jälkeen tuli pitkä kuiva kausi. Pääasiassa työttömästä tuli pääsääntöisesti pätkätyöllistetty. Ehkä kyllästyinkin suunnitteluun, siihen jatkuvaan säätämiseen ja ohjeiden kirjoittamisen työläyteen. Mitä minä suunnittelemaan, maailma on neuleohjeita pullollaan. Salaa odotin, että minua pyydettäisiin toistamiseen suunnittelijaksi Tourille. Pyyntöä ei koskaan tullut, joten hautasin Touria varten alustavasti hahmottelemani sukkasuunnitelman pöytälaatikkoon vain kaivaakseni sen uudelleen esille tämän vuoden kevättalvella.



Oli minulla tämänkin mallin julkaisuun omat syyni. Kaikenlaisia kirjoneulesukkamalleja on netti pullollaan, mutta harvassa ovat ne, joissa on useampi kuin yksi koko. Minä halusin julkaista ohjeen, joka olisi helposti muokattavissa hyvinkin moneen kokoon, ja ohjeeseen kirjoitin valmiiksi kolme kokoa. Taas kerran piti sipistellä yksityiskohdilla, joten tein yksivärisessä osassa olevan sivupalmikon samanlaiseksi kuin varressa olevan punapohjaisen kirjoneuleraidan kuvio on. Kokonaisuus oli omasta mielestäni onnistunut, ei vähiten upeiden lankojen ja niiden värien vuoksi, mutta kyllä mallin saama suosio yllätti taas kerran.


Kuvakaappauksen Ravelryn hot right now -listasta otin, kun Echoes from Karelia oli listalla neljäntenä. Tuosta se kipusi vielä yhden sijan ylöspäin. Aika muikea fiilis!

Karjala-sukkien jälkeen tuli julkaistua Valtiatar, jossa ei ollut mitään sen kummempaa haastetta tai uutuusarvoa, se oli vain yksi kuvioversio Keisarin morsian -mallin päälle liimattuna. Kaunis sellainen, ja puolustanee paikkaansa yhtenä monien joukossa, mutta kyllä minä hetkisen melkein häpesin, miten matalan aidan yli tällä kertaa loikkasin ohjeen suunnittelun ja kirjoittamisen kanssa. Eihän siinä ole edes kuin yksi ainoa kokovaihtoehto!

Kun Pandoran lipas oli kerran avattu, sieltä onkin sitten pursunnut kaikenlaista. Niin kuin esimerkiksi elämäni ensimmäinen lapasmalli, Keisarinna. Se piti suunnitella ihan vain siksi, että kaikki valmiit kirjoneulelapasmallit tuntuvat olevan niille, joilla on pitkät soittajansormet. Kai maailmassa on muitakin kaltaisiani töpösormia, jotka arvostaisivat valmiiksi suunniteltua, napakasti istuvaa mallia. Sitä paitsi en ollut koskaan aikaisemmin suunnitellut mihinkään aikaisempaan malliini taittoreunaa. Nyt on sekin tehty. Niin kuin on tehty malli, jossa on latvialaisia kierreraitoja ja kuvio, jossa ei ole toistuvaa mallikertaa: Garden Dreams Mittens.

Mikä oli koko tämän pitkän ja puuduttavan historiikin opetus? Ehkä sittenkin olen Melkein Oikea Suunnittelija, vaikken mitään elämänkoulua ja -kokemusta kummempaa koulutusta ole aiheeseen saanutkaan. Kyllä näistä malleista olisi yhden neulekirjan kasannut, jos siihen olisi ryhtynyt. Vaan ei asu minussa minkäänlaista kaupallista kunnianhimoa; minua ajaa suunnittelijana eteenpäin aivan toisenlainen kunnianhimo. Sen kunnianhimon pakottamana luvassa on tulevaisuudessakin lisää maksuttomia neulemalleja, joista ainakin osassa on jotakin minulle itselleni uutta tai haastavaa, tai jonka myötä ratkaisen jonkin itseäni harmittaneen puutteen tai epäkohdan muiden suunnittelemissa malleissa. Yritän myös päästä irti liiasta itsekritiikistä sen suhteen, että jokaisen uuden ohjeen on sisällettävä jotakin uutuusarvoa. Välillä voinee julkaista myös pelkkiä entisten mallien variaatioita (ks. kappale Valtiatar-sukista), sillä niinhän tekevät myös Ihan Oikeat Suunnittelijat, jotka tienaavat jos ei aivan leipäänsä niin ainkin leikkeleitä leivän päälle suunnittelutyöllään.

Kirjoneulesukka-aiheinen kunniamerkki sille, joka luki koko tekstin alusta loppuun asti haukottelematta kertaakaan. Ja sitten se loppukaneetti, jonka halusin kirjoitta ihan ensimmäiseksi: Jokainen meistä voi olla oman elämänsä puikkomaisteri. MOT.