Viestejä hiljaisuudesta

Blogi on vaipunut horrokseen, eikä säännöllisestä elämästä täällä ole enää takuita. Tuntuu, että neulon nykyään pääsääntöisesti omia virityksiä, joista saatan kirjoitella ohjeita, joten neuleiden valmistuttua niitä ei henno vielä esitellä. Toisaalta en haluaisi, että tästä blogista tulisi pelkkä omien ohjeiden mainosalusta.

Olen neulonut edelleen, paljon.

Totaalinollauksen jälkeen ostin proosallisesti lankaa Prismasta. Näistä yksi kerä oli harmahtavan sinistä Regian Pairfectia, jonka päätin soveltuvan vanhapoikaveljeni villasukkiin. Malli on omasta päästä, mutta kantapää mukailee ainakin kuvien perusteella Vanilla is the New Black -sukkien kantapäärakennetta. Jatkoin kantapään käännöksen linjaa jalkapöydän päälle niin, että sain joustinneuleen vaihdettua pikkuhiljaa sileäksi neuleeksi.

Tylsä, mutta onnistunut projekti, vaikka lanka uhkasikin loppua kesken. Sukissa on melko pitkä varsi (silmukkamäärää en enää muista, ehkä 76 varressa ja 72 terässä?), mutta jalkaterä on vain kokoluokkaa 42-43. Sukat painoivat melko tarkkaan 90 g, ja sinistä lankaa jäi jäljelle muutama metri. Keltaista merkkilankaa sen sijaan oli peräti 5 g. Huijausta, sanon minä: odotan, että 100 g:n kerässä on vain lyhyet pätkät väritoistoja erottavia merkkilankoja ja loput varsinaista väriä. No, veli oli tyytyväinen uusiin sukkiinsa, mikä on tietysti pääasia.

Käytin minä sen merkkilangankin, tietysti.

Samalla Prisma-reissulla olin ostanut tummanharmaata Novita Venlaa tarkoituksenani neuloa siitä kuopukselle uudet villasukat parissa viikossa pilalle huopuneiden Tommy Hilfiger -sukkien tilalle. Neuloinkin sukat (niistä tuota tuonnempana), ja jämästä yhdessä Regia Pairfectin keltaisen merkkilangan kanssa taas yhden Norwegian Sweet Baby Capin. Tämän piposen neuloskelin muuten KalPan ja Kässäkerho Pom Pomin järjestämässä tempauksessa, jossa KalPa-KooKoo -jääkiekkopelissä neulottiin kutsuttuna porukalla vauvapipoja ja -sukkia KYS:aan.

Totaalinollauksen jälkeen tilasin ilolla myös käsinvärjättyjä lankoja iKKeltä.

Turkoosista Merino Sock 365:sta (värinimeltään Hometown) pyöräytin huvikseni vielä yhdet Your Highness -sukat, tällä kertaa Arctic Dawn -mallin kantapäämallilla.

Turkoosin lisäksi tilasin Merino Sock 365:a myös pinkkinä värisävyssä Petal, sekä Woolly Sockia harmaana värisävyssä Dorian Gray (juu, ja vihreänä värisävyssä Ruth, ettei totuus unohtuisi). Pääosa pinkistä meni sukkiin, joista oma tarinansa myöhemmin, mutta niiden sukkien jälkeen teki mieli neuloa pinkit ja turkoosit pois kuljeksimasta. Niinpä neuloin järjestyksessään ehkä seitsemännet Arctic Dawnit.

Tämän parin neuloin varpaista aloittaen ja kärjen värikkään osan pidemmäksi kuin alkuperäisessä mallissa - oikeastaan vähän turhankin pitkäksi. Pinkkiä ja turkoosia oli vähän eri määrät, joten vaihtamalla värien järjestyksen toiseen sukkaan varmistuin siitä, että saisin jokseenkin tasapainoiset väripalkit aikaiseksi. Aika hauskat, ja mikä parasta, rakas ystävä ihastui näihin niin, että adoptoi ne omakseen.

Niin, eihän pinkki ja turkoosi lanka tietenkään loppunut, kuinkas muuten. Vaan eipä hätää, aina voi neuloa norjalaisvauvamyssyjä lopuista pikkujämistä.

Valkoisen Regian kaverina raidoittuu lanka kuin lanka, näissä siis nuo jo edellä mainitut iKKen Merino Sock 365:t ja viimeinen jämä harmaata Venlaa. Tällaista tämä minun neulojanelämäni on, yksi projekti vie toiseen lankojen myötä.

Joskus harvoin päätän etukäteen, mitä aion neuloa, ja etsin siihen langat. Yksi näistä neuleprojekteista oli huivi fibromyalgiakivuista kärsivälle työtoverilleni. Jyväskylän Talvifestareilta löysin Lanitium ex Machinan värjäämää suomenlampaan karitsanvillaa, jota ostin kahdessa harmahtavan sinisessä sävyssä. Niistä syntyi Stripe Study Shawl.

Yksi bloggaamisen este on kuvaaminen ja sen tuskaisuus. Tätäkin huivia yritin kuvata helmikuisena päivänä, kun joka paikka oli täynnä lunta, eikä mitään kivaa kuvauspaikkaa tahtonut löytyä. Kampesin lumen keskelle viereiseen leikkipuistoon vain todetakseni, että auringossa oli liian kirkasta ja varjossa liian hämärää.

Pässikeinun selkään oli ihan pakko laskostella huivi kuvattavaksi, olipa valaistusolosuhde hyvä tahi huono. Karitsanvilla oli jopa täällaiselle merinon pilaamalle kermapyllyneulojalle aivan ihastuttavaa neulottavaa, ja värit olivat mitä parhaimmat ystävääni ajatellen. Huivista olisi saanut tulla isompikin, 240 g paksuhkoa lankaa oli sittenkin vähän turhan nafti määrä hartiahuivia ajatellen. Vaan ystäväni oli silti iloinen ja kiitollinen tästäkin lämmikkeestä.

Jahas, jokohan tässä olisi päivitystä tältä erää riittävästi. Kuka näitä nyt jaksaa loputtomiin lukea, joten runsaahko sukkaraportti joskus myöhemmin. Jos olen oikein reipas, kirjoitan sen nyt samoilla lämmöillä ja ajastan muutaman päivän päähän. Ja jos olen superreipas, naputtelen menemään vielä pari muutakin postausta tuota tuonnemmaksi, sillä neulomuksia totisesti riittää esiteltäväksi ja tarinoita kerrottavaksi.

Kun langat loppuivat

Olen ollut neljä vuorokautta käytännössä ilman lankaa ja ilman neulottavaa. Miten tähän tultiin, mitä syntyi edellisen postauksen viimeisessä kuvassa olevista langoista? Ensin neuloin kuvassa olleen keskeneräisen sukkaparin loppuun. Se pääsee esittelyyn sitten joskus, kun neulon työn alla olleesta mallista vielä yhden version ja kirjoitan siitä ohjeen Tour-de-Sockin yhteisneulontatempaukseen eli KALiin, tänä vuonna kun varsinaista kisaa ei järjestetä.

Vihreiden sukkien jälkeen tartuin uniikkiharmaaseen iKKen BFL Sockiin, jota oli kokonainen vyyhti.

Kuvan palmikkosukat syntyivät 1,75-millisillä puikoilla ja 76 silmukalla aloittaen, kantapääkäännöksen myötä kavensin 72 silmukkaan. Palmikkomallin olin napannut jostain maksuttomasta ohjeesta, sovelsin sen vain nyt sukan ulkosyrjiin. Nämä sukat neuloin ihan tietylle työkaverille kokoon 42.

Harmaiden sukkien valmistuttua jäljellä oli enää vajaita lankaeriä. Niistä ensimmäisenä minulle huutelivat vihreä Kässäkerho Pom Pomin BFL Sock ja keltainen Lanitium ex Machinan Merino Bamboo Sock. Päätin kokeilla, riittäisivätkö ne vielä yhteen pariin Arctic Dawn -sukkia niin, että voisin lahjoa vielä yhtä työkaveria, jonka jalan koko on noin numeroa omaani pienempi.

Aloitin varpaista ja jämälankojen määrän tiedostaen neuloin vihreät osat alkuperäistä mallia pidemmiksi. Vuorotellen ja lopulta molempia yhtä aikaa neuloen sain kulutettua keltaisen langan käytännössä viimeiseen metriin, niin kuin oli tarkoituskin. Muilta osin onnistunut projekti, mutta sukista tuli liian isot jopa minulle. Vaan eipä hätää, nämä löytänevät paikkansa eläköityvälle ex-työkaverille koottavan läksiäislahjan osana.

Tässä vaiheessa lankavarastoni koko oli reilut 80 g. Päätin, että siitä määrästä on saatava ne koon 36-37 sukat, joita suunnittelin pienijalkaiselle työtoverilleni.

Onnistuihan se - neulomalla sileät perussukat varpaista varteen kaksi yhtä aikaa 64 silmukalla ja tuon Arctic Dawn -mallin kantapäällä. Raidoitin jämälangoilla aikalailla summamutikassa ja näppituntumalta, kovin kummoisesti suunnittelematta. Siitä huolimatta sukista tuli mielestäni aika tasapainoiset väritykseltään - ja sain kulutettua sekä tummanharmaan että yhden vaaleanharmaan jämän kokonaan loppuun.

Vihonviimeisistä jämistäni neuloin vielä yhden Norwegian Sweet Baby Capin Vaaka ry:lle.

Halusin käyttää kaikki värilliset jämät viimeiseen metriin asti, joten aloitin ja lopetin valkoisella Regialla, jota jäi lopulta jäljelle 2 g. Eihän tuosta myssystä mikään kaunotar tullut, muttei hirviökään. Ja vaikka lankaa siis jäi, päätin tämän olevan niin lähellä totaalista varaston nollausta kuin neulomalla käyttökelpoisia ja kohtuullisen järkeviä projekteja oli inhimillisesti ottaen mahdollista.

Niin, onhan se elämä ilman lankoja ollut vähän kummallista, etenkin kun olen ollut iltaisin töiden jälkeen niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä ajattelua vaativia hommia kuten ohjeiden kirjoittamista, editointia tai suunnittelua. En jaksanut myöskään lähteä erikseen lankakauppaan kaupungille, mutta onneksi iKKen nettipuodissa oli sopivasti päivitys, josta tilasin puoli kiloa käsinvärjättyjä sukkalankoja. Niiden kotiutumista odotellessa voin vielä fiilistellä, miltä vapaa-aika ilman neulomista tuntuukaan. Hengissä ollaan, mutta onhan se nyt selvä, että tämä ei ole vain erään lankavaraston loppu, se on myös jonkin uuden alku.

Kohti lankavaraston totaalinollausta

Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa kunnianhimoisen päämääräni tavoitella hetkellistä tilaa, jossa en omista lankaa (juuri) lainkaan - nyt se hetki on lähempänä kuin koskaan sen jälkeen, kun aloitin uudelleen aktiivisen neulomisen kuopuksen synnyttyä yli kymmenen vuotta sitten.

Vuoden 2017 lopussa, noin vuosi sitten, lankavarastoni kokonaismassa oli noin 6 kg. Ostin vuonna 2018 lankoja kolme kertaa: Kässäkerho Pom Pomin superviikonlopun pop upista 400 g Lanitium ex Machinan merino-bambusukkalankoja, Jyväskylän neulefestareilta 300 g käsinvärjättyjä sukkalankoja ja lokakuussa vielä Tampereen reissulla Lankaideasta täsmäostona 100 g käsinvärjättyä ja 350 g teollisesti värjättyjä sukkalankoja. Joitakin varastolankoja lahjoitin pois, mutta pääosin neuloin, neuloin ja neuloin sitkeästi ja määrätietoisesti.

Kovin vähän olen neulomismäärään nähden voinut valmiita neulomuksia esitellä täällä blogissa: lähes kaikki tulevan sukkakirjani malliparit on neulottu viime vuoden aikana juuri niistä omista varastolangoistani. Jokunen malli on syntynyt neulomalla vain yhden parin, mutta montaa mallia varten olen neulonut useamman sukkaparin: 20 mallia varten on neulottu tuplamäärä sukkapareja, joista yhtäkään ei passaa esitellä ennen kirjan ilmestymistä.

Kirja-asiat ovat siirtyneet nyt kustantajan murheeksi ainakin joksikin aikaa, joten minä olen voinut keskittyä uusien mallien kehittelyn rinnalla ihan vain neulomaan lankavarastoani tyhjäksi.

Kuopukseni, 12-vuotiaan kutosluokkalaisen jalka on kasvanut pari numeroa viime talvesta ollen nyt kokoluokkaa 43-44. Taloudesta ei löytynyt yhtään sopivaa villasukkaparia, sillä isoveljen jalka on numeroa-paria pienempi ja isänsä jalka vastaavasti pari numeroa isompi. Kuopus on muista perheenjäsenistämme poiketen kohtuullisen tarkka vaatetuksestaan, joten kyselin etukäteen, minkä väriset villasukat poika huolisi. Kun kuulin, että luokkatoverien keskuudessa kovinta huutoa ovat juuri nyt Filan ja Tommy Hilfigerin hupparit (joita oma poikani ei sivumennen sanoen itselleen halua), ehdotin puolipiloillani, että voisin suunnitella ja neuloa hänelle Tommy Hilfiger -villasukat. Siitä se idea sitten lähti, suoraan puikoille.

Varastoni ainoa sopivan värinen sukkalanka oli Lanitium ex Machinan mustanharmaa Firestar Sock, ostos Jyväskylän neulefestareilta. Kirjoneuleraidan pohjaksi löytyi valkoista Regiaa (kiitos lokakuisen retken Lankaideaan), mutta punainen oli tuottaa ongelmia. Sitten hoksasin, että isossa lasipurkissa, jonne tuuppaan kaikki alle metriset pätkät (ml. päättelylanganpäät), on varmasti riittävästi jotakin punaista logon vaatimiin muutamiin silmukoihin. Ja niinhän siellä oli.

Lähes pelkästään sileitä, lähes mustia sukkia olisi ollut todella tylsää neuloa - etenkin, kun huomasin ensimmäisen sukan jalkaterässä, että 72 silmukalla napakasti neulottu ensimmäinen yritelmä oli aivan liian kapea kuopuksen rintavaan jalkaan, ja jouduin purkamaan lähes valmiin sukan -, mutta kummasti homma eteni, kun katsoin kolmena iltana peräkkäin esikoisen kanssa Hobitti-elokuvatrilogian neuloen siinä samalla. Sukkiin kului jokseenkin 80 g tuota Lanitiumin lankaa, ja sukista tuli kuopukselle niin mieluiset, että sain hänestä irti nykyään niin harvinaisen hymyn!

Jämälankalaatikossani alkoivat puolestaan vihreät jämät huudella haluavansa keskenään raitasukiksi. Tiesin, että vihreitä (LeM:n Basic Sock värissä Foliage, KVG Woolworksin merinosukkalanka värissä Kambuja ja iKKen BFL Sock värissä Plan 9 From Outer Space) oli yhteensäkin niukasti, joten arvelin pelastaa tilanteen neulomalla sekä varteen että terään kirjoneuletta yhdessä valkoisen Regian kanssa. Suunnitelma melkein onnistui - paitsi että tummemmat vihreät langat olisivat loppuneet kesken, ellei ystävällinen kanssaneuloja olisi lahjoittanut minulle viitisen grammaa lisää samaista Foliage-väriä kuin mitä minulla jo oli. Näissä sukissa taisin toteuttaa sen vision, että varressa on enemmän silmukoita kuin terässä. 

Keräsin kasaan kaikki loput värikkäät sukkalankajämäni sillä ajatuksella, että neulon ne kaikki yhdessä harmaiden kanssa jämälankaraitasukiksi. Onnistuinkin käyttämään kuvan sukkiin yhteensä 11 erillistä lankanöttöstä, ja näiden sukkien jälkeen jämälankalaatikossani oli hetken vain yksi turkoosi sekä vaaleanharmaita ja valkoinen jämälankapallero. Oivallinen projekti, ja kohdekin sukille löytyi kivuttomasti, sillä annoin nämä työtoverilleni, joka on tukenut minua uskollisesti vaikeina hetkinä.

Parit muutkin kirjaan tai muihin uusiin malleihin liittymättömät sukat olen neulonut, mutta toisista jäi kuva ottamatta (annoin ne heti langanpäät pääteltyäni ex-työkaverilleni, kun satuimme istumaan samassa koulutuksessa) ja toisesta räpsäisin vain pikaisen taltioinnin kännykällä. Myös jälkimmäiset sukat menivät työkaverille, kuten niin monet viime vuonna neulomistani sukista.

Matkan varrella olen neulonut erinäisistä jämistä myös Norwegian Sweet Baby Cap -vauvamyssyjä Vaaka ry:n keräykseen. Alla olevan kolmikon neuloin Prymiltä saatujen sukkalankojen jämistä: harmaasta Alpaca Sockista (siitä neulotut sukat esittelen sitten joskus, kun julkaisen uuden sukkaohjeen) ja epämääräisen rusehtavanviininpunaisesta Merino Yakista (tästä langasta neuloin ne ex-työkaverille antamani sukat ensin).

Kimi no na wa -sukista jäänyt violetinkirjavakin piti saada kulutettua loppuun, samoin pieni jämä pinkkiä Undercover Otter Squirm Sockia. Mitäpä muuta niistä kuin norjalaisvauvamyssyjä.

Oli aika tyydyttävää saada upotettua näihin kolmeen myssyyn yhteensä viisi jämäpalleroa, joista pienin oli vain muutaman metrin pätkä valkoista Novita Bambinoa. Hyvin se upposi valkoraitaisen myssyn sitomisnauhoihin yhdessä valkoisen Regian kanssa. Samoin yläkuvan myssyistä vielä jääneen Merino Yak -nöttösen sain neulottua häivyttäen tuohon tummimpaan myssyyn niin, ettei siitä pikavilkaisulla edes huomaisi, että kirjavaan lankaan on yhdistetty yksivärisestä langasta neulottuja yhden kerroksen raitoja.

Vuodenvaiheessa sitkeä puurtamiseni oli vajuttanut lankavarastoni näin pieniin:

Neulomatonta lankaa oli jäljellä noin 230 grammaa, ja puikoilla oli lähes valmis sukkapari. Sittemmin tuo sukkapari on jo valmistunut ja harmaasta langasta on aloitettu seuraava, joten matka kohti nollaa on hyvällä mallilla. Tavoitteena on, että olen päässyt alle 20 gramman ennen helmikuun alkupuolella järjestettävää Jyväskylän Neulefestarien Talvea. Sieltä ajattelin sitten ostostella ihan uuden lankavaraston perustan hyvällä omallatunnolla, ylpeänä hullusta ja sinänsä tarpeettomasta saavutuksesta, hetkellisestä langattomuudesta.

Mitä kuuluu, missä mennään

Neulon kaiken työltä liikenevän vapaa-aikani, mutta blogiin ei tunnu ilmaantuvan mitään uutta. Syykin on selvä: joko olen neulonut viimeisiä mallipareja tulevan sukkakirjan kuvauksia varten tai neulonut jotain sellaista, josta kuvittelen kirjoittavani ohjeen sitten, kun kirjaähkyltä kykenen. No, ensi vuoden loppupuoliskolle riittää tarinaa, jos ei muuta niin ainakin koottuja selityksiä kirjan malleista.

Aina välissä tulee kuitenkin neulottua jotakin satunnaista, etenkin jämälangoista.

Kuvan sukkien langoista piti syntyä jotain ihan toisenlaista, mutta kun alkuperäinen visio ei toiminut, päädyin varpaista aloitettuihin raitasukkiin. Ensin neuloin tummanharmaan Lanitium ex Machinan Basic Sockin (väri Charcoal) loppuun ja sen jälkeen lähdin raidoittamaan vaaleanharmaata KVG Woolworksin merinosukkalankaa (uniikkivärjäys) yhdessä LeM:n mustanpunaisen Black Phoenix -värjäyksen kanssa. Kantapää on oma viritys, josta tulee aikanaan ohje kirjaan muutoin eri näköisen mallin yhteydessä.

Jossain vaiheessa tuli jälleen vastustamaton tarve neuloa räsymattosukat jämälangoista. Sinne upposi taas puolentusinaa pientä käsinvärjättyä keränperää, muutamaa isompaa jämää jäi vielä tähteeksikin. Jokin erityinen viehätys näissä räsymattoraitasukissa on.

Jos ei muuta, niin norjalaismyssyn voi aina neuloa pikkujämistä. LeM:n tummanturkoosi Black Wind oli vähän parittoman oloinen jämälankalaatikossani, joten yhdistin sen saman värjärin Alabasteriin ja neuloin vauvamyssyn Vaaka ry:lle. Langat riittivät juuri sopivasti, jäljelle jäi vain päättelylanganpäät.

Kirjan mallipareja varten päätin ostaa Regian 6-säikeisiä sukkalankoja. Kahden malliparin jälkeen jämiä oli jäljellä noin 60 g, joista päätin yrittää neuloa lasten sukat johonkin sopivaan kohteeseen, kenties Vaaka ry:lle tai Hopelle.

Kärjestä aloitin ja neuloin jämät yhden kerrallaan loppuun, varren suuhun tein vielä rullautuvan reunuksen kangaslaatikosta jokunen aika sitten löytyneestä Nalle Colori -jämästä. Ei erityisen kauniit sukat, mutta lämpimät ja käytännölliset, joten jospa joku ne lapselleen huolisi. Minulle oli tärkeintä saada neulottua kaikki ostamani paksummat sukkalangat pois heti tuoreeltaan, jotta pääsen takaisin varsinaisen totaalinollausprojektini pariin. Tällä hetkellä ohuita sukkalankoja on jäljellä noin 1,3 kg ja pienen täydennyksen (mm. valkoista 4-säikeistä Regiaa kontrastiväriksi kirjoneulesukkiin) jälkeen ostotarpeita ei ole, vaan ideoita varastolangoille riittää vähintäänkin muutamaksi viikoksi eteenpäin.

Viimeiseen metriin

Sain päähäni neuloa lankavarastoni viimeiset ei-sukkalangat kertakaikkiaan loppuun. Ei niitä tässä vaiheessa enää paljon ollut: muutaman kauluriraidan verran korkattu keltainen iKKe Alpaca Sock värissä Midas sekä vajaa puolikas vyyhti harmaata ja kokonainen 50 g:n vyyhti vihreää Naturally Amuri -merino-opossumilankaa.

Ensin väänsin 2,75 mm puikoilla Surge-huivin. Alkuun raidoitin keltaista harmaalla, jonka kuvittelin loppuvan hyvinkin varhain, olihan sitä jäljellä vain 22 g. Vaan sitä pirulaista riitti ja riitti, muttei kuitenkaan koko huiviin. Niinpä päätin vaihtaa harmaan vihreään viimeisiin kahteen raitasektoriin.

Mitähän tästä nyt sanoisi. Semmoinen vähän vajaamittainen lirpakehan siitä tuli. Olisi ehkä pitänyt sittenkin ottaa isommat puikot, tai kenties soveltaa vielä pari raitasektoria lisää. En kuitenkaan jaksanut enää säätää vaan arvelin, että kyllä tämä jollekulle kelpaa. Joka tapauksessa itselläni on jo nyt liikaa huiveja, joten olisipa Surgesta tullut minkä kokoinen hyvänsä, tuskin olisin sitä itselläni pitänyt.

Seuraavaksi halusin kuluttaa harmaan kertakaikkiaan loppuun. Ravelrya selaillessani törmäsin U-Turn Hat -ohjeeseen, jonka päätin toteuttaa osittain raidallisena.

U-Turn neulotaan kokonaan tasona sivusta sivuun ja päälaen muoto syntyy säteittäisistä lisäyksistä toisella sekä vastaavista kavennuksista toisella puoliskolla. Minä aloitin keltaisella, mikä näkyy hatussa kahden nurjan kerroksen korkuisena raitana sivussa. Puikkokoko oli sama kuin huivissakin eli 2,75 mm.

Käsittämätöntä, miten pitkälle harmaa lanka riitti. Itse asiassa pelkäsin, että myssystä tulee kokonaan raidallinen, mikä ei ollut ensinkään tarkoitus. Vaan loppuihan se viimein, ja neuloin viimeisen raidan viimeiset 20 silmukkaa lähinnä sopivalla harmaalla sukkalangalla, ettei minun tarvinnut purkaa lähes kokonaista raitaa. Tällainen epäsymmetrinen väritys on paljon mielenkiintoisempi kuin tasaraitainen.

Harmaa loppui, mutta keltaista alpakkasukkalankaa jäi vielä. Luottavaisin mielin päätin tehdä siitä ja huivista jääneestä vihreästä merino-opossumista vielä yhden myssyn.

Vaihdoin vähän pienempiin puikkoihin (olisikohan ollut 2,25-milliset), loin 110 silmukkaa ja neuloin aina oikein -raidoitusta suljettuna neuleena, kunnes keltainen lanka loppui. Tässäkin myssyssä pelastin viimeisen raidan viimeiset silmukat penkomalla päättelylanganpääpurkista juuri ja juuri riittävän pätkän tätä samaista lankaa. Vihreällä merino-opossumilla jatkoin sileää isommilla puikoilla, kunnes kuvittelin lopun langan riittävän enää suunnittelemiini melko tiheisiin päälakikavennuksiin. Vaan kavennukset tehtyäni lankaa oli jäljellä vielä useampi metri, joten purin kavennukset ja neuloin vielä kolme lisäkerrosta korkeutta sekä kavennukset - eikä lankaa jäänyt jäljelle kuin sopiva häntä päättelyyn.

Mitä opimme tästä? Uusiseelantilainen Naturally Amuri on ihan käsittämättömän riittoisaa lankaa, mutta loppuihan sekin, kun riittävän sitkeästi neuloi. Minun ei kyllä kannata enää jatkossa näitä ei-sukkalankoja varastooni hankkia, sillä enhän minä näitäkään neuleita itselläni aio pitää, vaan niille on keksittävä muita käyttäjiä. Tulipahan tehtyä, ja nyt lankavarastossani on enää ohuita, käsinvärjättyjä sukkalankoja, joten alan olla aika lähellä sitä, mitä kutsuisin unelmieni lankavarastoksi.

Näin kulutan lankaa

Kaiken maanisen testineulomisen (siltä saralta ei siis vieläkään mitään julkisesti esiteltävää) lomassa sain päähäni haluta kuluttaa kaikki varastoni teollisesti värjätyt langat loppuun. Tuli neulottua sitä, mitä lähes aina ennenkin: sukkia ja vauvamyssyjä.

Punaisesta Novita Venlasta, valkoisesta Marks&Kattens Famesta ja tuntemattomasta (ehkä Zitron Trekking?) ruskea-punakirjavasta sukkalangasta syntyi tutulla kaavalla ihan mukiinmenevät sukat kokoluokkaa 38. Nämä tällaiset jämälankaprojektit ovat kyllä hyvä mahdollisuus testata, miten paperille piirretyt kirjoneulekuviot toimivat käytännössä; näiden sukkien myötä totesin, että tuo isompi kuvio on riittävän selkeä neulottavaksi myös hieman kirjavalle pohjalle.

Samaa kuviota piti tietysti testata erilaisella värityksellä. Kuvan sukissa Novitalta kokeiluun saatua tummanharmaata Venlaa, vihreä-ruskeakirjavaa Kirjopirkkaa sekä sama punainen ja valkoinen kuin ensimmäisissä sukissa. Näistä tuli astetta raikkaammat, jopa aika kivat sukat.

Punaista ja ruskea-punakirjavaa lankaa riitti vielä Norwegian Sweet Baby Capiin. Loput mustat (kahta eri värjäyserää, kuten kuvasta huomaa) ja harmaat Venlat sekä valkoisen Famen upotin varpaista varteen neulottuihin perussukkiin, jotka neuloin kaksi yhtä aikaa, jotta sain kunkin langan neulottua viimeiseen metriin ja sukista symmetriset. 

Norjalaisvauvamyssyjä on tullut muutenkin neulottua välipalatöinä jämistä, sillä osallistun tänä vuonna Ravelryn Lankalaatikon haasteeseen neuloa vauva-asusteita Vaaka ry:lle. Yläkuvan kolmikkoon on käytetty valkoista Novita Bambinoa, pinkkiä Lanitium ex Machina Basic Merino Sockia (värissä Heartache) ja uniikkivihreää iKKe BFL Sockia.

Norjalaismyssy on siitä kiva malli, että siihen on helppo kuluttaa jämälankoja niin, että väritys näyttää suunnitellulta. Ensin neuloin kokonaan raidallisen myssyn kirjavasta iKKe BFL Sockista (värissä Don't Dead Open Inside) ja vaaleanvihreästä Lanitium ex Machina Basic Sockista (värissä Key Lime Pie). Kun kirjavaa lankaa vielä jäi, käytin sen yhdessä valkoisen Bambinon kanssa raitamyssyyn, jossa päälakiosa on yksivärinen raitavärin loputtua. Silti lopputulos on harkitun näköinen.

Teollisesti värjätyt langat ovat käymässä varastossani varsin vähiin, ja myös jämälankalaatikkoon tuli hetkellisesti tilaa näiden neulomusten myötä. Nyt työn alla ovat veljeltäni yllättäen ja pyytämättä saadut Novitan 7 Veljestä Nostalgia -langat, joista yritän saada neulottua veljelleni tilkkupeiton. Lopuista veljeksistä syntyy sekalaisia peittotilkkuja, sillä neulojatoverini on lupautunut kokoamaan tilkkupeittoja vauvateholle pienten potilaiden vanhempien käyttöön. Horisontissa siintää siis paitsi nolla Novitaa, myös nolla teollisesti värjättyä lankaa. Nämä ovat tosin vain osatavoitteita kohti lopullista päämäärää eli sitä, että olen käyttänyt kaikki varastolankani loppuun ja voin aloittaa uuden lankavaraston suunnittelun ja ylläpidon täysin puhtaalta pöydältä. Vielä sinne on matkaa arviolta kolmisen kiloa, eli tänä vuonna en taida lankavarastoani nolliin saada, mutta jospa mahdollisimman pian ensi vuoden puolella kuitenkin...

Hullun kiilto silmissä

Niinhän siinä kävi, kuten odottaa saattoi: varastolankojen inventaarion myötä tuli pakkomielle neuloa ihan kaikki kasvikuitulangat sytomyssyiksi. Soijalangoista neulotut kolme Lupaus-myssyä jo esittelinkin, tässä loput:

Ensin neuloin kirpputorilta hamstratusta harmaasta Novita Bambusta 112 silmukalla ja 2,5 mm puikoilla A. Aalto -myssyn Ullaneuleesta. Ohjetta ohuemman langan vuoksi neuloin puoli mallikertaa enemmän korkeutta ja päälakikavennukset peilikuvana. Yllätyksekseni lankaa kului vain noin 40 g, joten tämän keskikokoisen myssyn jälkeen jäi vielä 60 g neulottavaksi.

Seuraavaksi päätin haluta saada kulutettua lopun beigestä Just Soyasta. Sopivasti bongasin Ravelrysta Anker's Hat -mallin, jonka modasin raidalliseksi ja päälakikavennuksetkin sooloilin niin, että saatoin jatkaa joustinneuletta aivan viimeisille kerroksille saakka. Silmukoita taisi olla 110 tai 112 ja puikkona sama 2,5 mm kuin A. Aallossakin. Soijalankaa kului vajaat 30 g ja Bambua noin 20 g.

Just Soyaa oli enää pieni nöttönen ja Bambuakin inasen vajaa 40 g. Päätin pelata upporikasta ja rutiköyhää, ja neuloin 108 silmukalla kuvan myssyn, jossa on aloitusreunassa pari kerrosta soijalankaa ja loput harmaata Bambua. Mallineule on rikottua joustinta eli joka toinen kerros oikein, joka toinen kerros 5 o, 1 n.

Päälakikavennuksiin olen erityisen tyytyväinen, sillä pipo ei pussita melko napakasta kavennustahdista huolimatta. Myssystä tuli mitoitukseltaan niukahko, mutta pieneen hiuksettomaan päähän se lienee oikein passeli. Minä olen tyytyväinen paitsi alkuvuoden sytomyssysaldooni, myös siihen, ettei lankavarastooni jäänyt käytännössä yhtään kasvikuitulankoja. Ihanan vapauttava tunne, kun matalaan Elfa-koriin tuli näin helposti 300 gramman kevennys!

Varastoinventaario ja kolme Lupausta

Joululoman (palkallisen, ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen!) kunniaksi tein inventaarion lankavarastooni. Tulos oli odotettuakin karumpi: lankavarastoni massa on suurin piirtein kaksinkertaistunut vuoden 2017 aikana!

Siinä ne ovat. Vasemman yläkulman matalassa Elfa-korissa ovat kaikki ne langat, jotka eivät ole fingering-paksuisia sukkalankoja. Siellä on sulassa sovussa uusiseelantilaista merinovilla-opossumisekoitetta (yllätystuliainen ja -lahja yhdeltä uskolliselta testineulojaltani), Riihivillan Aarnia ja Tukuwool Sockia, käsityövaihtolaatikosta sytomyssyjä ajatellen hamstrattua beigeä Just Soyaa, jämiä vähän paremmista sport-sukkalangoista ja löytöjä SPR:n Kontista (harmaata Novita Bambua, yhtälailla harmaita Novita Wellamoita - merkki, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan, mutta joka vaikutti novitalaiseksi 100 % villaksi oikein kelvolliselta -, valkoista Novita Bambinoa ja kerä mustaa Gjestal Maijaa). Yksistään tuossa onnettomassa korissa oli lähes 1,5 kg lankaa. Auts.

Elfa-korin alapuolella kuvassa on 11-litrainen Smart Store -laatikko, jossa nykyään varastoin kaikki alle 50-grammaiset fingering-sukkalankajämät. Tuon laatikon sisältöä en tullut punninneeksi, mutta kyllä siinä vaarmasti vähintään puolisen kiloa oli. Nämä eivät ole mikään ongelma, vaan suuri ilon ja inspiraation lähde!

Vapaasti lattialla makoilevat ylärivissä teollisesti värjätyt fingering-sukkalangat ja niiden alapuolella käsinvärjätyt. Oikeassa alanurkassa olivat kuvanottohetkellä ainoat keskeneräiset työt: kirjoneulesukat Novita Venlasta ja huivinalku jostakin huippupehmeästä iKKe-ihanuudesta. Sittemmin sukat ovat valmistuneet (ei julkaisukelpoista materiaalia toistaiseksi) ja huivinalku sai purkutuomion oltuaan pitkälti yli puoli vuotta ufoutuneena.

Fingering-sukkalankoja (yli 50-grammaiset jämät mukaan lukien) on nelisen kiloa. Niiden kotimaisuusaste on ilahduttavan korkea: teollisesti värjätyistäkin osa on edes nimellisesti kotimaista (Novita Venlaa ja Kirjo-Pirkkaa), käsinvärjätyistä vain viime kesän Amsterdamin reissulta matkamuistoiksi ostetut kaksi vyyhtiä Undercover Otterin sukkalankaa on ulkomailla värjättyjä. Loput ovat Kraft Hand-Dyediä, Lanitium ex Machinaa, iKKeä, Hopeasäiettä, Handua, Puffaa, Louhittaren Luolaa ja onpa mukana myös Zelda's Dippins ja Lai-la-lai Yarnzkin.

Lankavaraston laatu on siis mitä mainioin, ja kaikki tulee varmasti neulottua. Vaan on lankaa ihan liikaa, vähintään se puolet. Niinpä päätin toimeentua ja aloittaa tuosta kaikkein epämääräisimmästä erästä eli ei-fingeringeistä. Ensi alkuun pyöräytin Just Soya -langoista kolme sytomyssyä omalla Lupaus-mallillani.

Kaikki kolme myssyä on neulottu ohjeesta poiketen 98 silmukalla ja 2,5- sekä 3,0-millisillä puikoilla. Aloitusreunoihin päätin neuloa pienenpienen kasvikuitujämälankapussin pohjalta löytyneet nöttöset puuvilla- ja bambulankoja tuomaan vähän eloa "pirteeseen peikeen". Valkoinen ja tummanruskea reunus sen asian ajoivat, vaan tuo haaleanvirheä näyttää vähän onnettomalta. Neljästä Just Soya -kerästä jäi jäljelle enää puolikas, joka odottaa vain sitä, että saisin ensin neulottua harmaasta Novita Bambusta yhden yksivärisen sytomyssyn. Lopuista jämistä voisi värkätä vielä vihonviimeisen, vaikkapa raidallisen sytomyssyn. Enää puuttuu se riittävän inspiroiva malli harmaalle Bambulle.

Näiden kolmen Lupaus-myssyn myötä tulin ihan vahingossa ottaneeksi vastaan Lankapirtin Matleenan perinteisen alkuvuoden haasteen neuloa sytomyssyjä ystävänpäiväksi. Jospa sen haasteen myötä saisin neulottua myös nuo edellä mainitut loputkin kasvikuitulankani hyvään tarkoitukseen sen sijaan, että hilloaisin niitä tilan tukkeena lankavarastossani.

Hyväntekeväisyysähky

Olen aina elänyt fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti turvattua elämää. Minulla on ollut omakohtainen tarve jakaa omasta hyvinvoinnistani edes pienin teoin niille, joita elämä koettelee. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kärsiä enenevässä määrin hyväntekeväisyysähkystä. Olen neulonut vuosien varrella lukemattomiin keräyksiin, lahjoittanut rahaa kuukausilahjoittajana tai kertaluonteisesti ja ostanut erilaisia tukituotteita. Tänä vuonna ovellani on käynyt feissari houkuttelemassa kuukausilahjoittajaksi Itämeren ja norppien suojelemiseksi, minulle on soitettu Koulurauha- ja Freestyle-kannatuslehtien tilaamiseksi (ensimmäinen koululaisten kriisipuhelimen rahoittamiseksi, jälkimmäinen peruskoululaisten päihdevalistustyön tukemiseksi). On ollut nälkäpäivää, janopäivää, nenäpäivää, on ollut Roosa Nauhaa ja SPR:n keräyksiä Haitin maanjäristyksestä kärsiville ja Syyrian Aleppon lapsille. Operaatio Joulun Lapsi keräsi joululahjoja Euroopan köyhille lapsille ja parhaillaan MLL kerää valtakunnallisesti varoja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakortteihin. Hope-yhdistys, Lions Club ja Nuorkauppakamari yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa keräävät kukin tahollaan joululahjoja paikallisille vähävaraisille lapsiperheille. Olisi mahdollisuus neuloa sukkia ensi vuonna syntyville lapsille, 100 vuotta täyttäville veteraaneille, Suomen puolesta sodissa taistelleille virolaisille, asepalvelusta suorittaville tai vaikkapa oman kaupungin maaseutualakoulun oppilaille.

Kun keräyksiä ja tempauksia on koko ajan enemmän ja enemmän ja niitä tulvii joka tuutista aina sosiaalisesta mediasta ja televisiosta oman puhelimen kautta omalle kotiovelle asti, tulee ähky. Miten ihmeessä niistä kaikista tärkeistä kohteista pystyisi valitsemaan ne, joihin eniten haluaisi osallistua, kaikkeen kun ei hyvällä tahdollaankaan veny. Kun saturaatiopiste on saavutettu, tekee mieli olla osallistumatta enää yhtään mihinkään. Mutta vielä tänä vuonna päätin saada edes jotain itsetehtyä aikaiseksi Joulupuu-keräykseen, ihan vain siksi, että siitä on tullut minulle joulunalusperinne.

Woolly Wormhead lahjoitti Trumpin vaalivoiton jälkeisessä shokissa yhden omista ohjeistaan maksutta jakaakseen iloa tuona synkkänä päivänä. Minä nappasin omaan kirjastooni Quynn-pipon ohjeen, ja Pay it forward -hengessä neuloin ohjeella pipon kirpputorilta löytämästäni tummanruskeasta Hjertegarn Lima -villalangasta. Yksivärisyyttä rikkoakseni ja mallin muotoa korostaakseni tein reunaan harmaita raitoja Sandes Garnin Peer Gyntin jämällä. Isoimmalla koolla (96 silmukkaa) ja 3,5 mm puikolla tuli pienehköön aikuisen päähän tai lapselle sopiva pipo.

Samaisesta Hjertegarnin Lima -erästä riitti pipon lisäksi lapasiin. Malliksi valikoitui maksuton Sydänmaa.

Mallissa houkutteli erityisesti ns. intialainen peukalokiila, jota en ollut aikaisemmin tullut kokeilleeksi. Malli on kapea ja ohjeen mukaisena toteutettuna melko pitkä. Helppohan tuota olisi ollut lyhentää, mutta noudatin tällä kertaa orjallisesti ohjetta ajatellen, että onhan niitä pitkäsormisiakin lapasentarvitsijoita - jospa sellainen löytyisi kaupungin sosiaalitoimen asiakasperheiden joukosta.

Tällä kertaa Joulupuu-osallistumiseni typistynee pipoon, lapasiin ja aikaisemmin neulomiini lasten sukkiin. Voisin tietysti käyttää ajan sijasta rahaa ja hankkia lisäksi ostolahjoja, mutta rehellisesti sanottuna inhoan lahjojen ostamista. On riittävän tiukassa saada ostettua omille lapsille pari-kolme lahjaa jouluksi, muillehan en lahjoja annakaan.

Enpä olisi uskonut, että olisin joskus niin väsynyt, etten jaksaisi oikein innostua mistään hyvän tekemisestä. Vaan niin on sekin päivä nyt nähty.

Harmaa hurmaa

Kampaajani löysi minulta ensimmäisen harmaan hiuksen ollessani alle 20-vuotias. Kolmekymppisenä harmaantuminen oli jo siinä määrin hyvässä vauhdissa, että Tivoli Sariolan mutkapeilistä päälakeani katsellessani erehdyin miettimään, liekö pulu paskonut päähäni vai miksi pääni näyttää niin vaalealta. Nuorempana värjäytin hiuksiani kampaajalla, mutta ajan kuluessa ja harmaantumisen edetessä päätin, että harmaa on hienostunut klassikkoväri, jota on turha peitellä. Hiusteni luonnollisesta väristä lähtenyt harmaan arvostaminen on sittemmin levinnyt myös lankamieltymyksiini jopa siinä määrin, että suppea lankavarastoni alkaa olla melko monokromaattinen. Niinpä esittelen tälläkin kertaa harmaan neuleen.

Neulojatoverini Niina esitteli alkusyksystä tekemäänsä palmikkopipoa ja pohdiskeli, kannattaisiko siitä kirjoittaa ohje. Kannattihan siitä, sillä pipossa oli mietitty yksityiskohdat loppuun saakka. Testineulontavaiheeseen en ehtinyt mukaan, mutta onneksi Fredrica hat -ohje tuli jakoon maksutta, ja lopulta minäkin sain hankittua sopivat langat. Kerrankin kävi niin, että lankakaupassa pyöriskellessäni muistin alkuperäisen mallipipon langan, ja kun siitä löytyi mieluinen grafiitinharmaa sävy, ostin suositellut kolme kerää Schachenmayr Merino Extrafine 85:a. Oman löysän käsialan tuntien valitsin puikoiksi 3,5-milliset joustimeen ja 4-milliset palmikko-osaan.

Kertakaikkisen parasta on se, kun valmiiseen ohjeeseen ei tarvitse tehdä kerrassaan mitään muutoksia, vaan se on sellaisenaan juuri oman maun mukainen. Taisin neuloa puolivahingossa joustinta sentin enemmän kuin ohjeessa, mutta muuten noudatin ohjetta orjallisesti. Lanka riitti, kuten luvattiin, myös muhkean kokoiseen tupsuun niin, ettei pätkääkään lankaa jäänyt tähteeksi. Ihan parasta.

Yksityiskohdista tarkka neuloja nauttii erityisen paljon paitsi siitä, että palmikkokuvio jatkuu saumattomasti reunajoustimesta, myös siitä, miten tässä pipossa palmikkokuvio kavennetaan päälaella kerrassaan nerokkaasti. Tarkkasilmäisimmät toki tuumaavat, että tupsu saattaisi kaivata vielä trimmausta, ja olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä - minulla on edelleen vaikeuksia onnistua tekemään pyöreitä tupsuja, joissa mikään lanka ei törröttäisi muita pidempänä.

Puikkotuoreena pipo tuntui omaan 60-senttiseen päähäni aika napakalta, mutta merinolle tyypillisesti neulos rentoutui sopivasti viimeistelyvaiheessa, kun kastelin pipon perikotaisin ja annoin kuivua rauhassa tasolla. Minun harmaa Fredricani on ihanan muhkea ja lämmin, toivottavasti osaan pakkasten tullen käyttää tupsullista pipoa ensimmäisen kerran sitten lapsuusaikojen.

Sukkahulluutta tai sitten ei

Tänäkin vuonna kisataan kansainvälisessä Sock Madness -sukanneulontakisassa. Minä olin jo hyvän aikaa sitten päättänyt, etten halua varsinaiseen kisaan mukaan, mutta ohjeet olisi mukava saada samaa tahtia kisailijoiden kanssa. Sen mahdollisti ensimmäisen kierroksen SlipStripeSpiral -sukkien neulominen vähintään puolivalmiiksi (mutta ei kuitenkaan valmiiksi asti) ja raportoiminen kahden viikon määräajassa. Minun sukkani valmistuivat kyllä ennen määräajan umpeutumista, mutta raportoin ne keskeneräisinä välttääkseni kisajoukkueeseen joutumisen.

Sukat neulottiin varpaista varteen ja niissä oli minulle uusi (oikein mieluinen) aloitustapa sekä ns. sweet tomato heel -kantapää, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Kantapään lyhennetyt kerrokset olisi pitänyt neuloa hankalasti ylimääräisten kilkkeiden kera, minä vanhana huijarina analysoin tekniikkaa hieman syvällisemmin ja toteutin sen itselleni helpommalla tavalla. Lopputulos on siis täsmälleen sama kuin ohjeessa, juuri niin kuin kuuluukin, se vain on saavutettu ilman ohjeessa mainittuja apuvälineitä. Kantapää oli kyllä ihan mukavaa neulottavaa, mutta ei se mikään istuvuuden riemuvoitto ole, ainakaan yhtään rintavampaan jalkaan.

Langoiksi valikoituivat lankavarastoni ainoat perussukkalangat, kirpparilta löytämäni auringonkeltainen Lang Yarnsin Jawoll Superwash ja paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta nappaamani vuosikertalanka (made in W. Germany!) likaisenvihreä Schoeller Esslinger Viva, puikkokokona minulle vakio 1,75 mm. Vihreää sain kulumaan kokoluokan 38-39 sukkiin 44 g ja keltaista puolet vähemmän. Aika retro väritys näissä, ja kuosi kuin vaarin kalsareista, mutta tulipahan tehtyä. Eivätköhän nämäkin sukat käyttäjänsä löydä viimeistään jonkin hyväntekeväisyyskeräyksen kautta.

Vaan kyllä on aikoihin eletty, kun kisasukat ovat vasta maaliskuun toinen valmistunut käsityö. Se ensimmäinen oli jämälankanorjalaismyssy:

Tässä myssyssä on luksusta kerrakseen: The Uncommon Threadin Posh Fingeringiä, Hopeasäikeen Cashia ja Lanitium Ex Machinan Basic Sockia. Ja taas on kulutettu pieniä jämälankanöttösiä vähemmäksi.

Lankavarastoni pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Mitä pienempi lankavarastoni on, sitä vapautuneempi olen, sillä yht'äkkiä minulla ei olekaan mikään kiire neuloa. On oikein mukavaa ja ehkä terveellistäkin päästä irti lähes pakkomielteenomaisesta neulomisesta ja ryhtyä harrastamaan kenties jotain ihan muutakin. Hetken harkitsin, että alkaisin kirjoittaa kantaaottavia blogikirjoituksia minua ihmetyttävistä asioista, mutta taidan sentään armahtaa käsityöblogini lukijoita siltä riesalta. Uutta blogia tuskin perustan.

Viimeiseen metriin

Minut paremmin tunteville on tuttua se, miten paljon nautin, kun saan kulutettua mitä tahansa täysin loppuun. Niinpä kaikenlaiset jämälankatyöt ovat oleellinen osa käsityöharrastustani, ja nyt niiden merkitys korostuu, kun tavoittelen yhä pienempää ja pienempää lankavarastoa.

Lopuista ohuista Pirkkalangoista päätin neuloa vielä yhdet (järjestyksessään jo viidennet) kirjoneulelapaset. Koska lankoja oli rajoitetusti, valitsin mallin niin, että pystyin käyttämään kahta eri harmaata kuviovärinä oranssin toivottavasti riittäessä lapasparin pääväriksi. Mallineuleet nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta ja tuhersin taas jonkinlaiset peukalokiila- ja peukalosuunnitelmat ruutupaperille.

Enpä voi sanoa erityisesti pitäväni lopputuloksesta, mutta päätavoitteeni saavutin: oranssi riitti juuri ja juuri loppuun saakka, tummanharmaa loppui muutamaa silmukkaa vaille kesken (jatkoin sujuvasti puuttuvat silmukat lähinnä vastaavan värisellä sukkalangalla) ja vaaleanharmaatakin jäi vain sen verran, että neuloin sen suoraan pienten sukkalankajämien kanssa vaakapeittotilkkuun. Ei lapasissa varsinaisesti mitään isoa vikaa ole, mitä nyt peukalokiilan seutu kuvioineen on ihan omituista suttua (paperilla suunnitelma näytti ihan selkeälle) ja rannekkeen väritys kontrastin puutteen vuoksi epämääräinen. Eivätköhän nämä ole ihan pätevät lapaset johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen tai muuten lahjoitettavaksi vapaaehtoiselle vastaanottajalle.

Ystävä- ja tuttavapiiriini on syntymässä lisää jälkikasvua. Siitä ja sukkalankajämistä innostuneena pistelin menemään useammankin Norwegian Sweet Baby Capin. Kaikki seuraavat vauvamyssyt on neulottu 2,25 mm puikoilla ja 102 aloitussilmukalla.

Ensimmäisenä yhdistin Lorna's Laces Shepherd Sockin monivärisessä Christmas at Downton -värissä tuntemattomaan (näppituntumalta hyvin Wollmeise Twinin oloiseen) viininpunaiseen. Lopputulos on yllättävänkin kiva, vaikken tuosta monivärisestä sukkalangasta noin muuten erityisemmin välitäkään.

Seuraavaksi kyytiä saivat Hopeasäie Cashin Sammal (myssyn aina oikein -reunus ja solmimisnauhat), Kraftin vihreäksi värjäämä Regia sekä sinapinkeltainen Fabel. Tämä väriyhdistelmä on omaan makuuni aina yhtä onnistunut.

Kolmanteen sain vision, kun tarvitsin haaleansinistä mysteerisukkalankajämää täydentämään yhtä keskeneräistä vaakapeittotilkkua. Jämä oli sen verran iso, että päätin neuloa siitä ensin yhdessä siniharmaan Regian kanssa perinteisen poikavärisen norjalaismyssyn. Murretun sävymaailman ansiosta myssystä tulikin oikein mainio, ei millään muotoa imelä.

Joku voi tietysti olla sitä mieltä, että sukkalangat ovat liian karkeita vauvan herkkää ihoa vasten. Jos niin on, ainahan neulotun hatun alle voi pukea vaikkapa Ruskovillan silkkisen kypärämyssyn, kuten me usein teimme omien lastemme ollessa pieniä. Ja ainahan tällaisen myssyn voi siirtää nukkeleikkeihin asusteeksi, jos ei ihmislapsen päässä tule käytettyä syystä tahi toisesta.

Teinipojan toivesetti

Esikoiseni on jo vuosia osannut arvostaa neulomani villasukat, pipot ja lapaset varsin korkealle. Niinpä oli jälleen kerran iso ilo toteuttaa hänen toiveensa uudesta paksusta kirjoneulepiposta ja -lapasista. Nuorimies valitsi itse mieluisen pipomallin sekä langat siihen, minä sain vapaat kädet miettiä lopuista langoista lapaset.

There's a Rabbit on my Head on neulottu 3,5 mm ja 4 mm puikoilla Louhittaren Luolan Pohjan Akasta väreissä Itämeri ja Porkkana. Esikoinen halusi hattuunsa vähän lisäpituutta, joten neuloin pipoon yhden ylimääräisen kirjoneuleraidan. Voi sitä tyytyväisyyden määrää (puolin ja toisin!), kun pipo valmistui ja osoittautui kaikki toiveet täyttäväksi! Olen ihan valtavan ylpeä lapsestani, joka osaa arvostaa paitsi käsinvärjättyjä lankoja ja käsityötä ylipäänsä, myös yksilöllisyyttä ja "massasta" erottumista vaikkapa sitten äidin neulomien asusteiden avulla.

Lapasia suunnitellessa oli pakko huomioida lankojen rajallinen määrä. Päädyin soveltamaan Bird Mitten chartia niin, että tein peukalon kiilalliseksi ja koko kämmenpuolen peukaloineen oman pääni mukaan. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella juuri ennen kirjoneuleen alkua ja neuloin ensin kirjoneuleen peukaloineen. Sen jälkeen oli pakko tehdä pipoon tupsu, jonka piti olla oranssi. Jäljelle jääneellä oranssilla langalla neuloin rannejoustimia väliaikaisesta aloituksesta "alaspäin" sen, mitä lankaa oli jäljellä. Lyhyethän noista joustimista tuli siitäkin huolimatta, että käytin pipotupsuun osittain oranssia ryijylankaa Pohjan Akkaa lapasiin säästääkseni. No, jos lyhytvartiset lapaset osoittautuvat epäkäytännölliseksi, neulon oranssilla ryijylangalla tuohon alle pidemmät rannejoustimet, alkuperäinen saa jäädä päälle koristeeksi.

Pohjan Akka oli kyllä sen verran mainio tuttavuus, että taidan hankkia sitä jatkossakin, jos tarvitsen paksua pipo- ja lapaslankaa. Mukavan pehmoistakin se on, mutta edelleen selvästi villan tuntuista, ei mitään pumpulihöttöä.

Pipo päässä pakkasella

Jo melko pieneksi kuihtuneessa lankavarastossani odotteli vielä pari vyyhtiä Malabrigon Merino Worstedia ahaa-elämystä käyttökohteesta. Lopulta innostuin neulomaan niistä pari kirjoneulepipoa.

Stephen Westin There's a Rabbit on my Head -pipossa viehätti erityisesti epäsymmetrinen aina oikein -reunus. Neuloin reunuksen 3,5 mm puikoilla ja kirjoneuleen 4-millisillä, ja hatusta tulikin oikein mainiosti vähän isompaankin päähän sopiva ihan vain täysin ohjeen mukaan neuloen.

Alkuperäisessä mallipipossa taitaa olla jonkinlainen pupunhäntä tupsuna, minä tein konservatiivisesti ihan vain perinteisen pallotupsun. Lanka oli ihanan pehmoista ja helppoa neulottavaa, eikä ilokseni juurikaan löpsähtänyt viimeistelyvaiheessa. Harmi, ettei tämän mallinen pipo sittenkään sopinut omaan päähäni; esikoinen sen sijaan innostui mallista ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta vielä vähän pidemmän ja eri värisen, niinpä tämä ei varmasti jää viimeiseksi laatuaan. Ruskeaa lankaa tähän pipoon (kun tupsuun kulunutta lankaa ei huomioida) kului 50 g ja oranssia 26 g.

Ennen tupsun väsäämistä neuloin kuitenkin toisenkin kirjoneulepipon, ettei vain kävisi niin, että lanka loppuisi kesken kaiken

Snow Stars -pipo neulotaan päälaelta aloittaen, joten malli sopii mainiosti tilanteisiin, joissa langan riittävyys on epävarmaa. Minä neuloin oman versioni muuten täysin isomman koon mukaan, mutta taisin tehdä enemmän yksivärisiä kerroksia ennen kirjoneuleosuutta ja joustintakin sen verran kuin sillä hetkellä hyvältä tuntui. Hyvä tuli, ja tykkään tuosta yksityiskohdasta, että päättelykerros on tehty kontrastivärillä.

Kospa perhekunnasta ei näille pipoille käyttäjää löytynyt, taidan lahjoittaa ne joko Hope-yhdistykselle tai Joulupuu-keräykseen.