maanantai 29. huhtikuuta 2019

Mekkotehtaan tyttö

Olen raivannut ompelutarvikkeitani ja kankaitani samaan tapaan kuin kaikkea muutakin maallista omaisuutta tavoitteenani minimoida varastoidun tavaran määrä. Vuosi sitten olin jo leikellyt kassi- ja pussukkakappaleita, yhdet mekkokappaleet ja peräti ommellut yhden tunikan puolivalmiiksi, mutta vuosi siihen meni, että sain ne ommeltua kasaan. Siinä samassa rytäkässä tuli ommeltua saman tien vähän enemmän, sillä tuleva Kaakkois-Aasian (potentiaalisesti helteinen) matka vaati matkapuvuston päivittämistä.



Kaksipuoleisia eli vuoritettuja kangaskasseja valmistui 11 kpl - kuvasta puuttuu yksi kolmesta Marimekon Primavera-kankaasta ommellusta kassista, joka on jo pakattu tuliaisiksi kaakkoisaasialaistuneille sukulaisille. Sinne meni kaikenlaista kangasta naapurin verhoista, kirpputorilta haalituista paneeliverhoista ja anopin lehtitilauksen kylkiäisenä saamasta pöytäliinasta lakananliepeisiin saakka.


Pienemmistä paloista ompelin kahta eri kokoa knot bag -projektipussukoita, vuoritettuja nämäkin. Tuo pienempi malli on näppärä sukkaneuleelle, isompaan mahtuu vähän reilumpikin neule- tai virkkausprojekti mukana kuljetettavaksi.

Tärkein ompeluprojekti oli kuitenkin hellemekot. Olin ostanut Kässäkerho Pom Pomin Monday-mekkokaavan, olihan ajatuksissani ommella mahdollisimman helppoja, väljiä mekkoja kuumiin olosuhteisiin. Harmi vain, että ensimmäisen mekon valmistuttua totesin, ettei malli sovi minulle ollenkaan, vaan näytän siltä, että olisin pukeutunut perunasäkkiin. Olisi pitänyt etukäteen jo arvata, että minun ommelluissa yläosissani tulee olla rintamuotolaskokset ja mielellään istutetut hihat, etten näytä alakoulun naamiaisiin peikoksi pukeutuneelta. Tämä oli takaisku, onhan Monday-mekko niin monen neulojan luottovaate ja koko konsepti vallan mainio, sillä kahdesta kappaleesta muodostuva mekko on kenen tahansa aloittelijan helposti ommeltavissa.

Vaan eipä hätää, olinhan jo viime keväänä piirtänyt kirpparilta löytämästäni Mekkotehdas aikuisille -kirjasta Aino-mekon kaavat ja leikannut yhdet mekkokappaleetkin. En ole aivan varma, muokkasinko tuolloin mekkokaavaan hyväksi havaitun tunikakaavan kädentiet ja hihapyöriöt, mutta sellainen hämärä mielikuva minulle on jäänyt. Ensimmäiseen mekkokokeiluun ompelin aluksi ohjeen mukaisen takavetoketjun vain todetakseni, että se on aivan turha ja vuorittomassa mekossa epämukavakin. Purin vetoketjun pois ja ompelin takasauman kiinni ylös asti. Tästä viisastuneena leikkasin ja ompelin loput mekot yhtenäisellä takakappaleella.


Loppujen lopuksi Aino-mekkovariaatioita tuli ommeltua viisi: kolme lyhythihaista pellavaista (joista ensimmäiseksi ommeltu eli tummanharmaa ilman taskuja) ja kaksi 2/3-hihaista ns. siistimpää mekkoa (näistä ruudullinen on taskuton ja se ensimmäinen, takasaumallinen variaatio). Koska en vuorittanut mekkoja, ompelin päänteille alavarat.

Nämä ovat sellaisia vähän polven yläpuolelle jääviä hetaleita, joita voi käyttää tarvittaessa myös housujen kanssa, paitsi ehkä nuo vähän siistimmät huutavat sukkahousuja kaverikseen. Hellekelejä ajatellen ostin kyllä lyhyehköt, mekon alle piiloon jäävät urheilushortsit estämään pulskien reisien hiertymistä potentiaalisesti pitkähköjen kävelysessioiden aikana.

Aika mukavasti kangasvarasto vajui, vaan vielähän sinne jäi sisustus- ja erikoiskankaita pari laatikollista. Vaatetuskankaita jäi vain yksi, kassikankaita ei käytännössä lainkaan. Jospa tuon kangasmäärän kanssa osaisi jo elää sovussa ilman, että tarvitsisi saada kaappi aivan tyhjäksi.


perjantai 26. huhtikuuta 2019

Sukkakimara

Taisin viime viikolla luvata massapostitusta. Täältä pesee ja huuhtelee linkouksen kera - sukkia on totisesti tullut neulottua muutenkin kuin uusien mallien toivossa.

Helmikuun alussa piipahdin Jyväskylän Talvifestareilla, josta mukaan tarttui paitsi jo esittelemäni huivin karitsanvillalangat, myös useampi vyyhti toinen toistaan kauniimpia käsinvärjättyjä sukkalankoja. Rva Silmusolmun Villa Sukkiksesta värissä Joulu sekä jo aiemmin iKKeltä tilaamastani BFL Sockista värissä Mithril väsäsin kirjoneulesukat Suuren Kinnaskirjan innoittamana.



Sukkien pääkuvio on Suuresta kinnaskirjasta, ainakin noin pääpiirteittäin. Sen kaveriksi piirtelin pohjaan vähän väljemmän kuvion, ja kirjoneuleraidat varren alkuun ja ennen kärkikavennuksia.


Kantakiila on minulle tyypillisesti jalkapohjassa kantakäännöksen jatkeena, ettei se häiritse muuta kirjoneuletta. Ai miten ihanat näistä sukista tulikaan! Rva Silmusolmun Villa Sukkis pääsee kyllä suosikkilankojeni TOP 5:een aivan heittämällä; iKKen sukkalangat siellä jo valmiiksi olivatkin. Kummatkin värisävyt ovat aivan huikeita, Joulu todellakin syvä, elävä ja lämmin joulunpunainen, Mithril nimensä veroinen hyvin vaalea hopeanharmaa. Luin jouluna viimeinkin Tolkienin Taru Sormusten Herrasta, joten siinäkin suhteessa tuo Mithril puhutteli kovasti.

Joku jo kyseli, tuleeko tästä mallista ohjetta. Ei taida tulla - mallikerta on sen verran leveä, että ohjetta olisi vaikea sarjoittaa moneen kokoon. Nykyisin olen niin kunnianhimoinen, että ns. yhden koon (eli yhden silmukkamäärän) mallit tuntuvat huijaukselta ja suunnittelun laiskuudelta. Nämä sukat on neulottu 72 silmukalla, ja ne menivät villasukkia arvostavaan kotiin, työkaverini jalkoja lämmittämään.

Suuri Kinnaskirja on kyllä loputon inspiraation lähde, joten sillä mentiin toinenkin kierros.


Näissäkin sukissa pääkuvio on Suuresta Kinnaskirjasta, jalkapohjaan halusin kehitellä muuta. Tällä kertaa ajattelin, että teen kiilat sivuihin ja niihin jotakin kirjoneuletta. Tuhrasin aikani, kunnes luovutin, ja päätin tehdä, mitä sattui sillä hetkellä paperilla olemaan. Langat eli Rva Silmusolmun Villa Sukkis petroolissa värisävyssä Jalokivi ja Lanitium ex Machinan vaaleanvihreä BFL Sock Twist värissä Sapling olivat nekin Jyväskylän talvifestarien hankintoja, ja ne soivat hienosti yhteen.



Siinäpä vielä lähikuvaa kiilasta siinä perinteisimmässä kohdassa. Tuollainen samanlainen kuviopystyraita on jalkapohjan keskelläkin, sillä muuten en olisi saanut pohjan pääkuviota asettumaan kauniin symmetrisesti niin kuin halusin sen asettuvan. Ja ei, tästäkään mallista ei ole luvassa ohjetta, ainakaan toistaiseksi. Laiskottaa, ja kuka tahansa voi napata kirjastosta Suuren kinnaskirjan ja tehdä sen avulla ihan vastaavat sukat.

Käsinvärjättyjen sukkalankojen vastapainoksi päätin neuloa appiukolle sukat hänen kotikuntansa vaakunakuvion ja suurimman teollisuusyrityksen innoittamana ihan perussukkalangoista.


Vieremän vaakuna taipuu hienosti kirjoneuleeksi, samoin Ponssen logo. Aloitin ensin sukkia varresta päin, mutta silmukoiden muoto kirjoneulekuviossa oli epäedullinen, joten vaihdoin neulomissuunnan kärjestä aloitettavaksi. Vaakunakuvion alalaidan siksak-kuvion olisi pitänyt olla leveämpi, mutta hoksasin vasta varren lopussa, miten olisin voinut toteuttaa sen venyttämättä Ponsse-logoa enää yhtään korkeammaksi. Näihin sukkiin en ideaa enää jaksanut toteuttaa, se kun olisi vaatinut kokonaisen sukan purkamista ja uudelleen neulomista - niin masokisti en sentään minäkään ole, että sen olisin viitsinyt tehdä.



Omissa kokoluokan 37-38 jaloissa tuollaiset noin koon 43-44 sukat näyttävät kyllä aika hassuille, mutta toivon koon olevan jokseenkin oikea appiukolle. Hän tuntee hyvin myös Ponssen toimitusjohtaja Juha Vidgrenin, ja lupasinkin apelle, että neulon Juhalle omat Vieremä/Ponsse-sukat vaikkapa synttärilahjaksi eli elokuuhun mennessä. Niihin sukkiin voi sitten optimoida myös tuon vaakunakuvion alalaidan kuntoon.

Kotiseutusukkia varten piti metsästää sekä perusmustaa että lämpimän keltaista - ei muuten ollut mikään helppo homma. Yksikään verkkokauppa ei myynyt minulle molempia, ja etenkin oikeanlainen keltainen oli kiven alla löytää. Opalista (eli Tapion kaupasta) olisi molemmat värit saanut, mutten halunnut Opalia tilata. Niinpä päädyin tekemään monta lankatilausta useammastakin paikasta, ja lopulta kävin ostamassa mustan Regian paikallisesta kivijalkakaupasta. Tuli ostettua viikon sisällä parisen kiloa sukkalankoja, ihan vain keltaista lankaa etsiskellessä. Tuo keltainen on muuten Hjertegarn Sock 4 -sukkalankaa, oikein mukava uusi perussukkalankatuttavuus minulle.

Keltaista lankaa etsiskellessä kompastuin huhtikuun lopussa virtuaaliovensa sulkevan Neuleunelmia-nettikaupan aleen. Sieltä tarttui mukaan monen muun langan ohessa käsinvärjättyä neonpinkkiä (!!!) sukkalankaa hopeaglitterillä. Hitusen ihmettelin itsekin omaa värivalintaani, ja kun lanka osoittautui yllättävän "kuolleeksi" eli puuvillamaiseksi, mietin hetken, mitähän tuli ostettua. Vaan sitten keksin täydellisen käyttökohteen: työkaverini oli täyttämässä 60 vuotta maaliskuun puolivälin tienoolla, ja hänelle pinkki glitter oli juuri oikea yhdistelmä. Sukat siis, ja vieläpä omalla Oi Ihana Toukokuu -mallilla.


Sukista tuli juuri saajansa näköiset, ja mikä parasta, hän totesi lahjan saadessaan salaa toivoneensa saavansa lahjaksi minun neulomani villasukat! Eihän neuloja sen parempaa kiitosta voi saadakaan.

Jokohan nyt olisin suurin piirtein ajan tasalla niiltä osin, kun neulomuksia voi esitellä. Kaikenlaista ohjevirityssäätöä on ollut menossa näiden jo esiteltyjen tekeleiden rinnalla, mutta niistä sitten enemmän, kun on ajankohtaisempaa. Olen myös neuloskellut muutamia kirjan malleja uudelleen ja uudelleen (pari kirjan malleista on sellaisia Arctic Dawnin tyyppisiä luottomalleja, joihin voi palata, kun ei muuta keksi tai huvita neuloa), niitä ei passanne esitellä ennen kesää. Sitä odotellessa siis.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kirjaa odotellessa

Odottavan aika on pitkä, ainakin siinä vaiheessa, kun neulekirjaa on hierottu kasaan pian puolitoista vuotta. Vihdoin ja viimein julkaisupäivä lähenee: tämänhetkinen arvio julkaisuajankohdalle on touko-keskäkuun vaihde. Kirja on jo ennakkomarkkinoinnissa ja näköjään kirjastoissakin varattavissa, vaikka viimeiset korjaukset ja tarkistukset on vielä tekemättä ja kirja siis vasta taittovedosvaiheessa.

Tuhansien villasukkien maa -sukkakirjan kansi on kuitenkin julkista riistaa, onhan kirja tosiaan ollut  ennakkomarkkinoinnissakin jo useamman viikon.


Kirjan tekoprosessi on ollut monella tapaa tuskastuttava, mutta ainakin kuvat ovat kerrassaan upeita. Kirjan on kuvannut forssalainen ammattivalokuvaaja Kati Länsikylä yhdessä kuvausjärjestelijänä ja mallinan toimineen Hippusia-blogin ja Petrichor Yarnsin Johanna Ylistön kanssa. En itse päässyt kuvauksiin, mutta ihana, ihana Johanna piti huolen siitä, että kuvissa on juuri sitä tyyliä, jota kirjaani halusin. Kun kuvauksissa on ollut mukana neuloja, joka tietää, minkälaiset kuvat palvelevat parhaiten neuleohjetta, kuvat eivät ole pelkästään kauniita katsella, vaan myös informatiivisia. Joitakin pieniä puutteita kuviinkin jäi, ja kirjan tyyli on lopulta tekijöidensä sekä kustantajan välinen kompromissi, mutta täydellisyyttä kai on tässä elämässä ylipäänsä turha tavoitella.

Niille, jotka pohtivat kirjan ennakotilaamista sanon, että odotelkaa rauhassa ja tutustukaa kirjaan ennen ostopäätöstä, ettei sitten tule pettymystä. Kaikissa malleissa on vähintäänkin vähän kirjoneuletta. Osa malleista tosin on muutettavissa helposti myös yksiväriseksi versioksi, mutta kyllä tuo kirjoneule on nykyään minun suuri rakkauteni, ja se näkyy malleissa. Ohjeet on kirjoitettu pitkälle pyöröpuikolle, mutta yhtä hyvin sukat voi neuloa sukkapuikoillakin. Malleja on sekä varresta että varpaista aloitettaviin sukkiin, ja tarjolla on useita eri kantapäärakenteita. Monia malleista on helppo yhdistellä ja kantapään mallia vaihtaa, jos ohjeeseen kirjoitettu versio ei houkuttele. Mikä tärkeintä, kaikista malleista on useita kokoja (yhdestä tosin vain kaksi, mutta toisaalta jostakin mallista jopa viisi).

Koska kirjaprosessi eteni jo syksyllä omalta osaltani siihen vaiheeseen, että mallit oli suunniteltu ja niitä enää testineulottiin, alkoi olla aikaa viritellä uusia sukkaohjeita. Jossain vaiheessa tulin luvanneeksi suunnitella Kierot Puikot 2019 -neuleretriittiin sukkaohjeen. Päätin, että tällä kertaa se olisi jotakin rentouttavan simppeliä pienellä twistillä. Syntyi Yhteen kiedotut, jonka ohje on nyt retriitin jo mentyä ostettavissa Ravelrysta sekä suomeksi että englanniksi. Retriittiläiset saivat toki ohjeen maksutta.

Kaikki alkoi oikeastaan jo marraskuussa, kun tarvitsin jotakin sopivaa neulottavaa koulutusreissulle pääkaupunkiseudulle. Päätin toteuttaa piirtelemäni pienen palmikkokaavion sukkiin, jotka neuloin iKKen limenvihreästä BFL Sockista värisävyssä Plan 9 from outer space.


Näihin sukkiin neuloin vielä Arctic Dawnin kantapään, se kun nyt on niin helppo ja mutkaton neuloa missä vain ja milloin vain, ja se istuu minikiilojen ansiosta ihan hävyttömän hyvin myös rintavampaan jalkaan. Työkaverini tykästyi sukkiin siinä määrin, että annoin ne hänelle. Täytyy muuten todeta, että tällaiselle roiskevärjäysrajoitteiselle tämä kyseinen lanka ja värjäys oli todella mieluinen yllätys - aivan huippukivaa neulottavaa, ja kun roiskeet asettuivat tasaisesti, myös palmikkomalli erottuu, mutta simppelissä mallissa myös itse lanka pääsee oikeuksiinsa.

Lopulliseen retriittisukkamalliin piti keksiä jotakin vähän erilaista kantapään seutuun.


Päätin suunnitella kantapäälisäykset niin, että sukkiin syntyy illuusio kantalapusta ennen kantapääkäännöstä. Lisäyksien muodostama joustinneulekolmio mukailee varrensuun joustinta, kuinkas muuten. Virallisissa mallisukissa on käytetty iKKen Merino Sock 365:a pinkissä värisävyssä Petal. Näissä on aivan sama juttu kuin vihreiden sukkien langassa: roiskeet ovat kiva lisä, eivät häiritse mallineuletta ja toisaalta näyttävät kivan elävältä sileässä neuleessa.

Ei kahta paria ilman kolmatta - pitihän se ohjeen suurinkin koko eli 72 s testineuloa. Arvelin mallin soveltuvan myös miehiseen käyttöön, joten rykäisin sukat tummanharmaasta Novita Venlasta reiluun kokoluokkaan 44-45 kuopustani ajatellen.


Minusta näistä tuli oikein mainiot, mutta miesväeltä tuli tyly tuomio: Kuopus kommentoi sukkien olevan vihreät (ok, kyseinen Venlan harmaa ON vihreään taittava harmaa, etenkin keinovalossa) ja siksi hänelle käyttökelvottomat, sillä tekosynkkä esiteini ei nykyään pukeudu kuin mustaan, valkoiseen tai puhtaanharmaaseen. Mies puolestaan totesi palmikkokuvion "olevan kieltämättä vähän naisellinen". Hah! Teki mieleni ilmaista suorin sanoin, etten jatkossa herroille sukkia neulo, mutta valehan se uhkaus olisi ollut. Sillä jos joku rakkaimmistani minulta jotakin neulottua pyytää, ilolla sen hänelle neulon, sillä niin harvoin pyyntöjä tulee. Ehkä jemmaan nämäkin sukat lipastonlaatikon perimmäiseen nurkkaan ja kaivan ne esille siinä vaiheessa, kun joko kuopus tai mies ilmoittaa sukkiensa kuluneen puhki (esikoiselle nämä ovat auttamatta liian suuret, hänellä kun on siro kokoluokan 42 jalka).

P.S. Kirjateemaan palatakseni, vietän 3.5.2019 perjantai-iltapäivän ja alkuillan Järvenpäässä Lentävässä Lapasessa neuloskelemassa ja kahvittelemassa. Tulkaahan moikkaamaan ja jututtamaan - kirjasta ei siinä vaiheessa ole kuin ennakkotunnelmia tarjolla, varsinaiset julkkarit pidetään kenties Lapasessa tai jossain muualla, jahka kirja ilmiintyy fyysiseen muotoonsa.


perjantai 19. huhtikuuta 2019

Viestejä hiljaisuudesta

Blogi on vaipunut horrokseen, eikä säännöllisestä elämästä täällä ole enää takuita. Tuntuu, että neulon nykyään pääsääntöisesti omia virityksiä, joista saatan kirjoitella ohjeita, joten neuleiden valmistuttua niitä ei henno vielä esitellä. Toisaalta en haluaisi, että tästä blogista tulisi pelkkä omien ohjeiden mainosalusta.

Olen neulonut edelleen, paljon.


Totaalinollauksen jälkeen ostin proosallisesti lankaa Prismasta. Näistä yksi kerä oli harmahtavan sinistä Regian Pairfectia, jonka päätin soveltuvan vanhapoikaveljeni villasukkiin. Malli on omasta päästä, mutta kantapää mukailee ainakin kuvien perusteella Vanilla is the New Black -sukkien kantapäärakennetta. Jatkoin kantapään käännöksen linjaa jalkapöydän päälle niin, että sain joustinneuleen vaihdettua pikkuhiljaa sileäksi neuleeksi.

Tylsä, mutta onnistunut projekti, vaikka lanka uhkasikin loppua kesken. Sukissa on melko pitkä varsi (silmukkamäärää en enää muista, ehkä 76 varressa ja 72 terässä?), mutta jalkaterä on vain kokoluokkaa 42-43. Sukat painoivat melko tarkkaan 90 g, ja sinistä lankaa jäi jäljelle muutama metri. Keltaista merkkilankaa sen sijaan oli peräti 5 g. Huijausta, sanon minä: odotan, että 100 g:n kerässä on vain lyhyet pätkät väritoistoja erottavia merkkilankoja ja loput varsinaista väriä. No, veli oli tyytyväinen uusiin sukkiinsa, mikä on tietysti pääasia.

Käytin minä sen merkkilangankin, tietysti.


Samalla Prisma-reissulla olin ostanut tummanharmaata Novita Venlaa tarkoituksenani neuloa siitä kuopukselle uudet villasukat parissa viikossa pilalle huopuneiden Tommy Hilfiger -sukkien tilalle. Neuloinkin sukat (niistä tuota tuonnempana), ja jämästä yhdessä Regia Pairfectin keltaisen merkkilangan kanssa taas yhden Norwegian Sweet Baby Capin. Tämän piposen neuloskelin muuten KalPan ja Kässäkerho Pom Pomin järjestämässä tempauksessa, jossa KalPa-KooKoo -jääkiekkopelissä neulottiin kutsuttuna porukalla vauvapipoja ja -sukkia KYS:aan.

Totaalinollauksen jälkeen tilasin ilolla myös käsinvärjättyjä lankoja iKKeltä.

Turkoosista Merino Sock 365:sta (värinimeltään Hometown) pyöräytin huvikseni vielä yhdet Your Highness -sukat, tällä kertaa Arctic Dawn -mallin kantapäämallilla.


Turkoosin lisäksi tilasin Merino Sock 365:a myös pinkkinä värisävyssä Petal, sekä Woolly Sockia harmaana värisävyssä Dorian Gray (juu, ja vihreänä värisävyssä Ruth, ettei totuus unohtuisi). Pääosa pinkistä meni sukkiin, joista oma tarinansa myöhemmin, mutta niiden sukkien jälkeen teki mieli neuloa pinkit ja turkoosit pois kuljeksimasta. Niinpä neuloin järjestyksessään ehkä seitsemännet Arctic Dawnit.


Tämän parin neuloin varpaista aloittaen ja kärjen värikkään osan pidemmäksi kuin alkuperäisessä mallissa - oikeastaan vähän turhankin pitkäksi. Pinkkiä ja turkoosia oli vähän eri määrät, joten vaihtamalla värien järjestyksen toiseen sukkaan varmistuin siitä, että saisin jokseenkin tasapainoiset väripalkit aikaiseksi. Aika hauskat, ja mikä parasta, rakas ystävä ihastui näihin niin, että adoptoi ne omakseen.

Niin, eihän pinkki ja turkoosi lanka tietenkään loppunut, kuinkas muuten. Vaan eipä hätää, aina voi neuloa norjalaisvauvamyssyjä lopuista pikkujämistä.


Valkoisen Regian kaverina raidoittuu lanka kuin lanka, näissä siis nuo jo edellä mainitut iKKen Merino Sock 365:t ja viimeinen jämä harmaata Venlaa. Tällaista tämä minun neulojanelämäni on, yksi projekti vie toiseen lankojen myötä.

Joskus harvoin päätän etukäteen, mitä aion neuloa, ja etsin siihen langat. Yksi näistä neuleprojekteista oli huivi fibromyalgiakivuista kärsivälle työtoverilleni. Jyväskylän Talvifestareilta löysin Lanitium ex Machinan värjäämää suomenlampaan karitsanvillaa, jota ostin kahdessa harmahtavan sinisessä sävyssä. Niistä syntyi Stripe Study Shawl.


Yksi bloggaamisen este on kuvaaminen ja sen tuskaisuus. Tätäkin huivia yritin kuvata helmikuisena päivänä, kun joka paikka oli täynnä lunta, eikä mitään kivaa kuvauspaikkaa tahtonut löytyä. Kampesin lumen keskelle viereiseen leikkipuistoon vain todetakseni, että auringossa oli liian kirkasta ja varjossa liian hämärää.


Pässikeinun selkään oli ihan pakko laskostella huivi kuvattavaksi, olipa valaistusolosuhde hyvä tahi huono. Karitsanvilla oli jopa täällaiselle merinon pilaamalle kermapyllyneulojalle aivan ihastuttavaa neulottavaa, ja värit olivat mitä parhaimmat ystävääni ajatellen. Huivista olisi saanut tulla isompikin, 240 g paksuhkoa lankaa oli sittenkin vähän turhan nafti määrä hartiahuivia ajatellen. Vaan ystäväni oli silti iloinen ja kiitollinen tästäkin lämmikkeestä.

Jahas, jokohan tässä olisi päivitystä tältä erää riittävästi. Kuka näitä nyt jaksaa loputtomiin lukea, joten runsaahko sukkaraportti joskus myöhemmin. Jos olen oikein reipas, kirjoitan sen nyt samoilla lämmöillä ja ajastan muutaman päivän päähän. Ja jos olen superreipas, naputtelen menemään vielä pari muutakin postausta tuota tuonnemmaksi, sillä neulomuksia totisesti riittää esiteltäväksi ja tarinoita kerrottavaksi.