maanantai 30. kesäkuuta 2008

Neuleita barbielle

Koska Stickatillbarbien sivulta ei löytynyt mieluisia neuletakkiohjeita, sain hyvän (teko)syyn harrastaa kokeilevaa neulesuunnittelua. Tuloksena oli tukku jos toinenkin purkulankaa, mutta lopulta syntyi jotakin säilytettävääkin.



Takit on tehty Altocumulukselta peritystä vauvalangasta ja molemmat on aloitettu kauluksesta. Vasemmanpuoleinen takki jäi leveydeltään vajaaksi, mutta tuumasin sen toimivan alustopin kanssa avoimenakin. Lyhythihainen versiokin kaipaisi eteen pientä kiinnitysmekanismia, sillä siinäkään ei ole riittävästi tilaa paidalle. Jätin kuitenkin ylimääräiset hakaset ja nauhat lisäämättä, sillä potentiaalisten leikkijöiden taidot ja kärsivällisyys eivät luultavasti riittäisi moiseen näpertelyyn. Oikeanpuoleiseen jäi harmittavasti kokeneemman neulojan silmään pistävä virhe, mutta huomasin sen vasta pääteltyäni langat, joten annoin asian olla. Virhe näkyy selvästi myös kuvassa.

Saumaton kotelomekkokin teki mieli suunnitella. Sekin vaati jokusen purkukerroksen, mutta valmistuihan se lopulta.



Edestä säädyllinen kotelomekko avautuu takana varsin antavaksi. Lanka on edelleen vauvalankaa, joka tuntuu soveltuvan riittävän hyvin barbien neuleisiin. Esikoinen tosin totesi, ettei pidä mistään neulomistani barbienvaatteista, joten saan lahjoittaa ne kaikki eteenpäin. Siitäkin huolimatta taidan jatkaa amatööriuraani miniatyyrineuleiden suunnittelijana.



perjantai 27. kesäkuuta 2008

Collegetakki



Välillä tulee tehtyä jotakin käytännöllistä ja tarpeellista kaikenmaailman askartelujen ja väkertelyjen lomassa. Kuopus tarvitsi kipeästi sopivaa collegetakkia ja kun Ottobressa 1/05 oli sopiva kaava, sain inspiraation ommella kyseisen takin, tosin ilman huppua.



Sininen collegekangas ja kauluksen resori ovat peräti kaupasta muutama vuosi sitten ostettuja, mutta etuosan kangasmerkki sentään on peräisin muutoin jo uusiokäytetystä abipaidastani (tässä kohtaa saattaa kuulla historian lehtien havinaa kaukaa menneeltä vuosituhannelta). Koko 92 cm osoittautui juuri sopivaksi ja nepparikiinnitys erittäin toimivaksi ratkaisuksi - sopivan pituista vetoketjua kun ei ollut enkä jaksanut ryhtyä napinläpien ompeluun.



Taakse innostuin ompelemaan puuvillakankaasta leikatun applikaation. Näitä nallepaloja oli aikanaan sikasäkissä kaksi, ilmeisesti kankaan edellinenkin omistaja oli ajatellut ne koristeiksi.

Tässä takissa testasin ensimmäisen kerran hiljattain ostamaani kaksoisneulaa. Rakastuin siihen välittömästi: vaatimatonkin malli näyttää muutamaa astetta ammattimaisemmalta siistien tikkausten ansiosta. Sitä paitsi kaksoistikkaus näyttää estävän helmapäärmeen kääntymisen rumasti ulospäin. Näitä takkeja olisi mukava tehdä lisääkin, mutta toistaiseksi itse pärjäilemme tällä yhdelläkin kappaleella.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Hääeleganssia



"Vieno on niin onnellinen, hän menee naimisiin..." Ei sentään, Vienohan on ikisinkku, mutta pukeutuu työn puolesta tarvittaessa myös häävetimiin. Tällä kertaa syntyi hääpuku suosikkikaavallani sekä huntu.



Puvun kangas on naapurin lahjoittamista kankaista löytynyt pienempi tekokuitupalanen, yläreunaa kiertää Eijan lahjoittamaa pitsiä. Sisäpuolelle oli pakko ommella päällystämätöntä kuminauhaa, sillä ilman sitä tai olkaimia liukas kangas olisi valahtanut alas. Helma on huoliteltu saumurin kiertopäärmeellä ja takana on tietysti tuhti tarrakiinnitys. Hunnun pitsi on parin vuoden takaisesta sikasäkki-kangashankinnastani; rypytetty pitsi on ommeltu kuminauhalenkkiin ja päälle on tikattu pätkä vanhasta topista ratkottua pitsinauhaa. Asukokonaisuus kirvoitti 5-vuotiaalta esikoiselta toivomuksen hankkia myös "miesbarbie", jotta hän voisi joskus leikkiä tyttövieraidensa kanssa barbiehäitä. Noinkohan sain tästä oivan syyn katsastella kirpputoreja Ken kiikarissa?

Hääeleganssia tuli täydennettyä muutamin lisävarustein:



Kesämorsian voi pukea viilenevässä illassa Altocumuluksen lahjoittamasta Novita Chenillestä neulotun boleron, johon otin mallia Stickatillbarbie-sivustolta, mutta jonka lopulta tein jokseenkin omasta päästä. Talvimorsian puolestaan lämmittelee (teko)turkkinsa sisällä. Jälkimmäisen tekoturkis on jälleen sikasäkkiosastoa, alkuperäinen malli vanhasta käsityölehdestä, tosin reilusti kavennettuna (vaikkakin edelleen liian suurena).

Mikäli ikisinkku-Vieno päätyisi alttarille kaason ominaisuudessa, hän saattaisi pukeutua vaikkapa näin:



Käytetty lanka on jälleen Altoculumuksen kätköistä löytynyttä vauvalankaa, neulotun mekon ja virkatun hatun mallit ovat suoraan omasta päästäni. Sisareni kommentoi kauluksen ottaneen selvästi vaikutteita Ril's-mallistosta, mikä oli minusta erittäin suuri kohteliaisuus.

Stickatillbarbie-sivusto on ollut erinomainen ideapankki, mutta sen neulemallien heikkoutena ovat saumat. Paitsi että inhoan kappaleiden yhdistelemistä (kuten käsinompelua yleensäkin), saumoista tahtoo vääjäämättä tulla paksut ja rumat. Niinpä keskityn omissa malleissani siihen, ettei neuleisiin tule yhtään saumaa eikä rumentavia tai hankalia kiinnitysmekanismeja ja ne ovat vähintäänkin melko helposti puettavissa. Siinäpä vasta haastetta kerrakseen barbien epäinhimillisen vartalomallin lisäksi, joten jatkoa seuraa.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Lisää lahjoituskankaita sekä vaihtokauppalankoja

Sen lisäksi, että naapuri on kiikuttanut meille jo viidesti miehensä kalastamia kuhia valmiiksi fileoituna, hän heivasi vielä kolmannenkin kangaserän takapihojamme erottavan aidan pohjoispuolelle eli suoraan minun haltuuni. Varastojen perkaus oli tällä kertaa viimeinen, mutta lahjoituserä ei ollut suinkaan vähäisin:



Uskomaton määrä vaatetus- ja sisustuskankaita silkistä villaan ja puuvillasta tekokuituihin, pääsääntöisesti isoja tai vielä isompia paloja. Kaikki lahjoitukset yhteenlaskien siis satojen eurojen arvosta laatukankaita, joista suurinta osaa ei tästä kaupungista saisikaan. Olen nöyrän mykistynyt ja teen parhaani laittaakseni hyvän kiertämään entistä tehokkaammin.

Altocumulus tarttui tarjoukseeni lahjoittaa kankaita. Vaihdossa puoleen metriin vihreää fleeceä ja samaan mittaan Rukan vuorikangasta sain nämä jämälangat Altocumuluksen lankavuoren uumenista:



Paria villaisempaa lankaa lukuunottamatta jämät ovat suurimmaksi osaksi peräisin Arska Akryylilampaan markkinointikoneistosta, mutten epäile hetkeäkään, ettenkö keksisi
lopulta käyttöä kaikille. Imelänväriset babylangat ovat jo pikkuhiljaa
muuntumassa barbien neuleiksi
samoin kuin valkoinen Novita Chenille.

Toisen ongelmajäte on toisen aarre. Minulla on nyt oikea aarreaitta.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Projekti "Miinus viisi"


Tällä kertaa viisi ei tarkoita prosentteja langoista eikä edes kiloja kankaista, vaan kellukemateriaalia bloginpitäjän ihon alla ja valitettavasti osittain myös sisäelinten ympärillä. Kyse on siitä laardista, joka on kertynyt vuodenaikana rasittamaan niin tuki- ja liikuntaelimiä, glukoosiaineenvaihduntaa kuin kanssaeläjien silmiäkin. Miinus viisi vie minut taas normaalipainoisten kirjoihin ja toivottavasti myös muutamiin tällä haavaa ahdistaviin housuihin. Koska ihra istuu tunnetusti tiukassa, projektin ensimmäiseen vaiheeseen on varattu aikaa vuoden loppuun saakka. Sen jälkeen olisi tarkoitus onnistua myös siinä loppuiän jatkuvassa kakkosvaiheessa.

Tuskallisinta on tietoisuus siitä, että tällä vuosituhannella olen onnistunut painonpudotuksessa vain kerran. Raskausdiabetesdieetillä lähti vanhaa läskiä seitsemän kiloa. Ehdin nauttia hyvän olon painosta reilun vuoden, mutta imetyksen loputtua alamäki - tai ylämäki - alkoi vaivihkaa. Viimeiset puoli vuotta olen ollut liian väsynyt todella välittääkseni.

En voisi juuri vähempää välittää ulkonäköseikoista, mutta ylipainoisena olen pian kakkostyypin diabeetikko. Sitä paitsi tuoreessa muistissa on viisi kiloa kevyempi olo. Ei auta, että strategiset mitat ovat 90 - 60 - 104, kun ensimmäinen mitta on vyötärönympärys ja keskimmäinen reidenympärys.

Tuokoon puolijulkisuus tarvittavaa lisäpontta projektiin.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Neulakirjoja


Vähintään puolet Blogistanian käsityöläisistä on väkertänyt itselleen neulakirjan ja esitellyt sen blogissaan. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että minulta jää neulakirjan kokoinen aukko käsityösivistykseen. Lopulta hermostuin kuitenkin niin pahasti epäkäytännölliseen neulojensäilytysrasiaani, että tunsin melkein pakottavaa tarvetta näperrellä itselleni huopakirjasen silmäneuloilleni.


Perusmateriaali on jälleen armeijan manttelisarkaa. Kansien lisäksi lehtiä on neljä, kannen reunat on huoliteltu pykäpistoin vihreällä langalla, jota jäi yli vielä tämän pipon ja näiden sukkien jälkeenkin. Kukat on leikattu kankaasta, jota on aikaisemmin vilahtanut ainakin lasten ja Vienon liivimekoissa. Napit ovat taattua kierrätyskamaa. Olen tyytyväinen, neulat ovat helposti saatavilla ja järjestyksessä. Vaan omistankohan ihan varmasti tarpeeksi Tiimarin ohuita halpissilmäneuloja (kuvassa)?

Koska neulakirjan väkertely tuntui mukavan terapeuttiselta, päätin tehdä toisenkin.


Myönnän, mopo karkasi koristelussa, joten pahoin pelkään, ettei kansi ole enää hyvän maun rajoissa. Materiaalit ovat suunnilleen samat, sininen kangaskin samanlaista kuin ensimmäisen neulakirjan vaaleanpunaisissa kukissa. Pykäpistolanka lienee pätkärääkättyä Novitan Nallea, josta joskus muinoin neuloin appiukolle sukat. Onpa lanka tainnut vilahtaa blogissani näiden sukkien korjauksen tiimoiltakin. Nyt se viimein loppui, samoin kuin vihreä Seiskaveikka, jonka viimeinen pätkä meni tämän neulakirjan kanteen kukkien "varreksi".

Sikäli mikäli joku blogini lukija tuntee suunnatonta vetoa jälkimmäiseen neulakirjaan, luovun siitä ilomielin. Lupaan olla kyselemättä, haluaako lukijani sen itselleen vai käyttääkö hän sitä kenties pahimman vihamiehensä kiduttamiseen. Omaa blogia ei tarvitse pilata neulakirjaa esittelemällä ja mikä parasta, lupaan maksaa mahdolliset lähetyskulut.

Väittääkö joku, että haluaisin tekeleestäni eroon? Mistä sellaista voisi päätellä...

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Sisustustekstiilejä ja lahjahattu


En ole erityisen innokas sisustaja ja sisustustekstiilien ompelu kuuluu sarjaan evvk. Verhot vaihtuvat korkeintaan viiden vuoden välein, koristetyynyjen päälliset yhtä harvoin ellei harvemmin. Viimeinen lämmin sai minut kuitenkin haaveilemaan uusista olohuoneen verhoista ja tyynynpäällisistä. Verhot sain ommeltua jo viikkoja sitten, mutta tyynynpäällisten mittaaminen ja ompelu antoi odottaa, kunnes sain mielenkiintoisemmat projektit pois alta.



Koska en erityisemmin pidä kangaskaupoista, sopiva kangas löytyi puolivahingossa Prismasta. Se oli alunperin leveä valmisverho, josta sain sopivasti kaksi paneelia ja kaksi tyynynpäällistä. Tyynynpäällisissä on sivussa vetoketju huoltoa helpottamassa. Nyt pitäisi löytää uusi, vaaleisiin sävyihin sopiva matto; kaupoissa kiertely ei vain yhtään innosta. No jaa, aika kyllä kuluu niin vauhdilla, että pianhan voi jo vaihtaa vanhat "talvitekstiilit" takaisin.

Ystäväni, sama jonka tyttärelle neuloin taannoin tämän setin, kaipaili itselleen kesähattua. En voinut vastustaa kiusausta tarttua mahdollisuuteen ommella jälleen kerran yhden kalastajahatun.



Kangas lienee puuvillatwilliä, olen ostanut sen joitakin vuosia sitten Kontista. Toistaiseksi olen ommellut siitä aikaisemmin ainoastaan siistimmän kesähatun itselleni. Tämä himpun pienempi kaksoiskappale oli sopiva ja mieluinen saajalleen. Pidettäköön tätäkin yhdenlaisena tapana laittaa hyvä kiertoon, sillä ystäviltäni en tietenkään ota minkäänlaista maksua tekeleistäni, vaikka valmistaisin ne tietyllä tapaa tilauksesta.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Välikoon kevyet kenttäharmaat


Armeijan harmaasta sarkakankaasta ommellut vaippakuoret ovat osoittautuneet niin toimiviksi, että päätin ommella vielä yhdet. Koska aikaisemmin ompelemistani pienemmät mahtuvat vain juuri ja juuri ja toisaalta suuremmat ovat aika reilut, tein uusista pöksyistä pienempiä korkeammat mutta suurempia kapeammat.



Näiden villakuorien osalta voi jo puhua tuntipalkoille pääsemisestä. Materiaalikustannukset jäävät reilusti alle euron kuorta kohti ja tehokasta työaikaa kuluu puolesta tunnista kolmeen varttiin. Kun (lähes) vastaavat kaupalliset villakuoret maksavat edullisimmillaankin yli 20 euroa, omalle työlle jää mukava tuntipalkka.

Sarkaa jäi vielä yksiin välikoon kuoriin, mutta koska akuuttia tarvetta niille ei ole, en raaskinut vielä leikellä viimeistä kangaspalaa. Asevarikon myymälä on nimittäin toistaiseksi suljettu henkilöstöpulan vuoksi: myymälän ylläpito ei kuulemma kuulu armeijan perustehtäviin. Ehkä ei, mutta moni (kestovaipattaja) kyllä jää harmittelemaan edullisen ja mielenkiintoisen ostospaikan puuttumista maailmankartalta.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Lahjoituskankaita ja lehtilöytöjä


Tänään se tapahtui: naapuri kysyi, haluaisinko penkoa taas puolta jätesäkillistä poistokankaita. Vastasin myöntävästi ja niin jätesäkki heilahti riuskasti aidan yli. Katsokaa ja kadehtikaa vapaasti:



Pari aivan ihanaa sisustuskangasta verhoiksi tai juhlapöytäliinoiksi. Toisen saattaisi jopa design-orientoitunut isosiskoni hyväksyä sisustuslehdessä esiteltäväksi kelpaavaan citykolmioonsa. Aivan autohullun kuopuksen näköistä fleeceä. Ihastuttavan lilahtavaa marjapuuronpunaista kangasta juhlamekoksi tai paremmaksi takiksi. Mustakirjavia trikoita aivan selvästi minun paidoikseni. Lastenvaatetrikoita, uskomattoman paksua suklaanruskeaa samettia, pellavaa, erilaisia tummanruskeita housukankaita, erikoiskankaita. Kuulemma vielä "ylälaatikot on selvittämättä". Tervetuloa tutut ja tuntemattomat penkomaan, nyt on mistä valita.

Käsityöpostituslistalla sain lisäksi vinkin, että Pikku-Pietarin torikujalla on myynnissä vanhoja Ottobre-lehtiä kahden euron kappalehintaan. Luulin lehtiä kirpputoritavaraksi, kunnes pyrähdin paikalle toteamaan niiden olevan aivan iskemättömiä. Oli aivan pakko ostaa viisi jo ihan yleissivistyksen vuoksi. En luultavasti malta pitää käpäliäni erossa lehdistä tulevana viikonloppuna, siitä kivoja malleja niissä oli tarjolla myös pojille.


Oikeanpuoleiset lehdet (yksi Novita ja kolme Kauneimmat Käsityöt -lehteä) pelastin äitini kaapista. Niissä tuskin on mitään kovin sykähdyttävää, mutta ne ovat kyllä riemastuttava läpileikkaus aikakautensa muodista vuosilta 1989 ja 1995. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin minäkin saan kasarivalaistuksen. Toivottavasti en ikinä.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Ikea tulee, oletko valmis


Minä en ole. Olen käynyt etelän Ikeassa kahdesti löytämättä mitään järjellistä ostettavaa. Sama ilmiö oli havaittavissa viime kesänä, kun kävimme tutustumassa Lempäälän Ideaparkiin. Siinä missä niin moni muu näki ostosparatiisin, minä näin pelkkiä kauppoja. Viihdyin lasten kanssa Pii Poossa ja reissun ainoaksi ostokseksi jäi lelukaupan tarjouskorista löytyneet katuliidut.

Prismakin laajensi viime vuonna. Nykyisellään se on omiaan laukaisemaan agorafobian. Eihän Prismasta löydä mitään haluamaansa ja etsiminen kuluttaa niin tossunpohjia, hermoja kuin kallisarvoista aikaa. Citymarket rakentaa kaupungin toiselle laidalle jo toisen hypermarketin. Bauhauskin neuvottelee sopivasta kauppapaikasta kaupungissa. Loppua kulutushysteriakeskittymien invaasiolle ei näy. Ja niihin kaikkiin on mentävä autolla.

On lähes epätodellista tajuta, että reilu vuosikymmen sitten ei ollut edes sitä Prismaa tai Citymarketia. Kaupungissa oli vain muutama huonekaluliike siinä missä Sokos, Anttila ja Carlson edustivat tavarataloja. Nykyisellään ne vaikuttavat melkeinpä erikoisliikkeiltä, siitä pieniä liiketilat keskustassa ovat periferiassa sijaitseviin ostoskeskuksiin verrattuna. Ihmiset ostivat huonekalunsa kestämään katsetta ja kulutusta eikä vaihtumaan trendien mukaan ja täyttämään kaatopaikkoja.

Onneksi on naapurilähiön S-market ja oma pikkuruinen Sale. S-marketista löytyy kaikki tarvittava pyörämatkan päässä kotoa ja mikä parasta, samalla reissulla voi käydä halutessaan kirjastossa ja apteekissa. Salessakin on oiva valikoima peruselintarvikkeita kompaktissa tilassa kivenheiton päässä kotoa.

Mihin ihmeeseen kaikki tuotettu tavara lopulta mahtuu?



maanantai 9. kesäkuuta 2008

Valmispaneeliverhosta (rooli)vaatteita


Esikoinen on lukenut tarkkaan uusinta Lego-kuvastoa ja löytänyt sieltä jo aikaa sitten Indiana Jones -legot. Erehdyimme valottamaan Indiana Jonesin taustoja, mikä innosti esikoista entisestään seikkailuleikkeihin. Eipä aikaakaan, kun hän esitti toiveita Indy-roolivaatteista: "Äiti, semmoinen ruskea takki ja ruskea lierihattu ainakin ja sitten semmoinen laukku ja ehkä vielä vaalean ruskeat housut myös."

Ruskean takin olin jo aiemmin suunnitellut tekeväni, sillä sain naapurilta erinomaista, vettähylkivää takkikangasta. Koska suunniteltu takkiprojekti vaatii kuitenkin varsin paljon paneutumista, päätin tarttua helpoimpaan toiveeseen, lierihattuun. Sopiva kangas löytyi jälleen naapurin hylkäämistä materiaaleista, tällä kertaa kyseessä oli puuvillainen valmispaneeliverho.



Mallin olin jo aikaisemmin bongannut Suuresta Käsityölehdestä 8/2003, onneksi ainoa annettu koko (noin 58 cm) oli riittävä Herra Suuripäälle. Lierissä on vahvikkeena kerros leikkaussaliliinaa, josta ompelin taannoin muutaman kauppakassin. Hatusta tuli odotuksia paljon indymäisempi, joten sekä tekijä että käyttäjä olivat tyytyväisiä.

Lara Croft on jäänyt hieman taka-alalle, mutta ei sentään unohtunut. Tilauslistalla oli siis myös ruskeat shortsit Tomb Raider -leikkeihin, mikä sopi yhteen muunkin shortsitarpeen kanssa. Samaisesta paneeliverhosta riitti juuri ja juuri koon 128 cm shortseihin.



Kengurutaskullinen malli on Suuresta Käsityölehdestä 6/2000. Hyödynsin paneeliverhon sivupäärmeet lahkeensuissa, kappaleet on siis leikattu kankaasta "poikittain". Vyötärö ei ole erityisen kaunis, kuminauhakuja on liian leveä tarjolla olleeseen kuminauhaan nähden, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä säätämään kujaa sen enempää. Shortsit ovat lähes bermudamittaiset, joten aivan laramaisia mikroshortseja näistä ei tullut. Lahkeet pari kertaa kääntämällä ne kuitenkin kelpasivat myös roolivaatteeksi.

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Vaihteeksi vaatetta barbeille

Esikoiselle ompelemistani housuista jäi yli vain kangastilkkuja. Koska barbienvaatteet syntyvät melkein tyhjästä, en voinut heittää niitäkään riekaleita roskiin kokeilematta ensin, taipuisivatko jäykemmätkin kankaat minivaatteiksi.



Ruskea kangas toimi kohtuullisesti, housuista tuli siistit ja sopivan kokoiset, jakun kanssa oli hieman säätämistä. Takki on tietysti tarrakiinnitteinen, napit ovat vain koristeena.

Farkkukangas oli asteen paksumpaa ja jäykempää, joten ajattelin jättää reunat huolittelematta ajatellen, että ajan kanssa kuluvat "muodikkaan ripsuisiksi". Takin tarrakiinnityksen ommel on suorastaan ruma, samoin housujen sepalus, ja housut ovat lisäksi varsin nihkeät pukea. Edes yritelmä piristää tylsää farkkutakkia parilla koneommellulla kukkakuviolla ei pelastanut asua plussan puolelle. Toivottavasti joku kuitenkin huolii nämäkin viritelmät leikkeihinsä.

Omista lökäpöksyistäni jäi kangasta vielä jonkun tytön kesähousuiksi, mutta koska mukana oli myös kapeita soiroja, joille ei ole käyttöä oikeiden vaatteiden valmistuksessa, niistä oli pakko viritellä jotakin barbielle. Samoin nahka huuteli siinä määrin, että istuin hetken jos toisenkin nyhräämässä pientä pukinetta.



Housukankaasta (jonka kuosi näkyy tässä kuvassa selvästi) syntyi mekko, jonka malli on suurimmaksi osaksi oma. Piristykseksi ompelin miehustaan roskiin joutuneista rintsikoistani pelastetun ruusun, takana on luonnollisesti tarrakiinnitys. Ellulla olevaa nahkaliiviä varten piirtelin ja kaventelin kaavaa siinä toivossa, että kerrankin saisin aikaan jotakin oikeasti istuvaa, ovathan valmiit barbienvaatekaavat lähes poikkeuksetta varsin väljiä, elleivät jopa muodottomia. Liivistä tuli vähintäänkin antava, joten eteen oli ommeltava hakanen, jotta liivi täyttää edes etäisesti säädyllisyyden kriteerit. Musta olkalaukku on mokkanahkaa ja sinne todella voi laittaa jotakin pientä.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Mokkasiinit ja tonttutossut

Naapurin hylkylastissa oli valtava määrä nahkapaloja, jotka tarkemmin penkomatta lajittelin omaksi säkikseen ja sijoitin tilanpuutteessa ullakolle. Ajattelin nimittäin, etten tähänkään asti ole tehnyt nahasta mitään enkä edes omista nahkaneulaa, joten nahkojen ei tarvitsisi olla käden ulottuvilla.

Kun ystäväni kertoi suunnittelevansa ratsastushousujen ompelua tyttärilleen ja puhe tuli (teko)nahkapaikoista, sain hyvän syyn raahata nahkasäkin ullakolta ja ryhtyä penkomaan. Samalla, kun valikoin eräänkin palasen aitoa mokkanahkaa ystävääni varten, huumaannuin nahan tunnusta ja tuoksusta. Muistelin nähneeni käsityölehdessä (Suuri Käsityölehti 9/2007) vauvan mokkasiinien ohjeen, joka oli lopulta pakko kaivaa esiin ja toteuttaa.



Materiaali on upean tummanpunaista mokkanahkaa. Alkuperäisessä mallissa on käytetty ompeluun napinläpisilkkiä, mutta koska minulla ei luonnollisestikaan ollut sitä (mitä ikinä napinläpisilkki onkaan) eikä minulla ollut minkäänlaista tarkoitusta hankkiakaan sitä, leikkasin nahasta kapeaa nauhaa, jolla ompelin tossut yhteen. Ehkä mokkasiinit eivät ole maailman käytännöllisin asuste edes paikallaan makoilevalle vauvalle enkä edes tiedä, kenelle nämä voisi antaa, mutta syötävän suloiset niistä tuli. Voi olla, että koen joskus pakottavaa tarvetta tehdä toisetkin mokkasiinit eri värisenä, kenties ilman reunahapsuja.

Käsityölehtiä selaillessani törmäsin huopakankaasta tehtyihin töppösiin (Suuri Käsityölehti 9/2002). Sain vision kokeilla mallia omista villakankaistani, vaikka ne ohjetta ohuempia ja notkeampia olivatkin. Syntyi toukokuun tonttutossut:



Päälliosa on punaista villa(sekoite?)kangasta, jota oli jäljellä juuri sopivat palaset koon 37-38 tossuihin. Pohja on armeijan harmaata sarkaa, tuttua näistä villakuorista. Kappaleet on ommeltu yhteen pykäpistoin punaisella purkuvillalangalla, joka on näiden sukkien varsien alkuperäisestä teräosasta. Kiharan langan käsinompelu villakankaaseen oli lähes masokistinen teko, mutta tyydytystä tuottavasti sain viimein kyseisen purkulangan kulutettua käytännössä loppuun.

Tossukoista tuli aika lötteröt ja varsin hupaisan näköiset, mutta ne toimivat mainiosti lutuisina yötöppösinä. Tuntuma on yllättäen jopa mukavampi kuin villasukilla ja tossut on helppo potkaista pois kesken yön, kun jalat ovat viimein peiton alla lämmenneet. Ei näistä mitään ensi joulun lahjahittiä tullut, sillä ollakseen oikeasti toimivat sisähuopatossut pitäisi hankkia jämäkämpää huopakangasta - ja minähän en osta mitään kangasta ennen kuin olen saanut tuhottua edes murto-osan kangaskaappini vallanneista "räteistä ja lumpuista".