lauantai 27. joulukuuta 2008

Joululahjaslipoveri

Sekalaisten lankojen kassissa pyörinyt 150 gramman kerä tummanruskeaa Novita Pirtaa (100 % akryyli) - naapurin lahjoitus tietysti - etsi aikansa sopivaa käyttökohdetta. Vasta joulun alla jostain alitajunnan perukoilta pongahti muistikuva siitä, miten ystäväni kertoi laittavansa mielellään nyt 2,5-vuotiaalle pojalleen slipoverin ohuen sisäpaidan päälle. Koska samainen ystäväni ei karsasta tekokuituja, päätin kaivella arkistoistani mieluisen neuleliivimallin. Se löytyi lopulta äitini vanhasta Novitasta (kevät 2007).



Koska ruskeaa lankaa oli vain yksi kerä, päätin tehdä resorit mustasta langasta, jonka olen aikanaan saanut (vyötteettä) lenkkikaveriltani vaihdossa/lahjoituksena, ja joka vaikutti niin tuntumaltaan kuin paksuudeltaankin hyvin samantyyppiseltä kuin Pirta. Mallitilkun perusteella laskeskelin sopivan silmukkamäärän 3,5 mm puikolle ja koon 98 cm liiviin, olihan alkuperäinen ohje merkittävästi ohuemmalle Woolille. Laiskuuksissani jätin myös mallineuleen palmikkoja lukuunottamatta väliin - eli lopulta huomasin käyttäneeni ohjeesta vain mittoja ja mittasuhteita.

Liivistä tuli aika tiivis, mutta toivottavasti kuitenkin käyttökelpoinen. Vaikka tapanani ei ole ollut lahjoa ystäviä yhtä ystäväperhettä lukuunottamatta, tällä kertaa halusin muistaa kuopukseni parasta kaveria ja samalla kiittää kotiäitiystävääni kaikesta henkisestä ja käytännön avusta kuluneena vuonna. Ilman häntä moni päivä olisi jäänyt kääntymättä valoisaan suuntaan.


keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Virkattua joulua


Lämmintä joulumieltä

niin blogini uskollisille kuin satunnaisillekin lukijoille
jouluksi virkkaamieni muistamisten myötä!


Modifioiden virkattu kukkapatalappu ja Iittalan vihreä Kivi-tuikkulyhty anoppila-mummolaan perinteisen joulukukan sijaan, lankoina luonnonvalkoinen vaihtokauppa-Seiskaveikka ja tummanvihreä villapellavalanka.



Äidilleni elintarvikeväreillä värjäämälläni vaihtokauppa-Nallella reunustettu Seiskaveikka-kukka sekä Iittalan vihreä Kivi-tuikkulyhty.



Sisareni Seiskaveikka-kukka on puolestaan reunustettu oranssinruskealla villapellavalangalla, Kivi-tuikkulyhdyn värinä on pomeranssi.




Loistaville naapureille kukka Seiskaveikasta ja ruskeasta Novita Malibusta sekä Iittalan hiekanvärinen Tris-tuikkulyhty.



Ystäväperheille pienet muistamiset: kumpaankin perheeseen kaksi Himppu-mummun patalappua (ruskeat langat purku-Seiskaveikkaa, valkoiset ja vihreät vaihtokauppa-Seiskaveikkaa ja -Nallea), pussit Reilun Kaupan Rooibosta ja pienet purkit maustettua hunajaa.



Kuusenkoriste-/lasinaluspipareita: tummimmanruskeat Novita Pirtaa ystäväperheiden joulukortteihin, alareunan vaaleammanruskeat jotakin tunnistamatonta puuvillalankaa esikarin opettajille ja lastenhoitajalle sekä kiiltävät Novita Malibua omaan kuuseen. Kaikissa reunukset valkoista Chenilleä. Piparien väreistä voisi päätellä, että...

"Joulupukin muorillekävi keittiössä nolosti,
liian kuuma leivinuuni,
piparkakut paloi poroksi.

No porojahan tarvitaan
joulupukin rekeä kiskomaan,
jotta lapset ajallaan
lahjansa saa.

No porojahan tarvitaan
joulupukin rekeä kiskomaan,
mutta muorin kohtalo
on olla poropeukalo."

- Mats Lillrank (Fröbelin Palikat) -














sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Karvalapasia


Mohariina vinkkasi taannoin, miten voisin käyttää hirviölangaksi haukkumani lahjoitus-Teddyn. Lapaskuun myötä tartuin vinkkiin ja neuloin itselleni Pirunnyrkit:



Varret neuloin 3 mm puikoilla ja 40 silmukalla Tiilimuuripiposta yli jääneestä mustasta Woolista. Terä on siis Teddyä 5,5 mm puikoilla ja 30 silmukalla. Vaikka en itse lapasihmisiä olekaan, näistä tuli niin veikeät, että ne ovat päässeet jo käyttöön.

Esikoinenkin tykästyi Pirunnyrkkeihini siinä määrin, että halusi välttämättä itselleen samanlaiset. Niinpä nitkuttelin kuusivuotiaan kouriin sopivat karvalapaset:



Tällä kertaa varsiin päätyi mustaa lahjoitus-Floricaa, puikot ja silmukat kuten isommissakin lapasissa lukuunottamatta karvalankaosaa, jossa silmukoita oli 25. Punainen loppui odotetusti kesken, mutta jatkoin sujuvasti mustalla Teddyllä. Lopputulos ilahdutti esikoista ja suru olikin suuri, kun lapaset katosivat kaverin luona kylässä käydessä - toivottavasti ne löytyvät kyseisestä kyläpaikasta viimeistään joulusiivouksen myötä.

Olin aivan unohtanut, miten nopeaa lapasia on neuloa. Suunnitelmissa on parit huovutettavat versiot, jahka lapasinspiraatio taas iskee. Vielä kerran kiitos Mohariinalle loistavasta langankäyttövinkistä, ilman sitä Teddyt olisivat luultavasti lähteneet muutamien muiden sekalaisten langanjämien mukana päiväkotilaisten iloksi.

torstai 18. joulukuuta 2008

Salomonin solmuja II


Tehtyäni taannoin tämän huivin olin varma, että palaisin vielä joskus Salomonin solmujen pariin ja niin tapahtuikin. Aloitin parisen viikkoa sitten tämän huivin neulomisen ruskeasta Kitten Mohairista vain purkaakseni tekeleen jo alkumetreillä pettyneenä mallineuleeseen. Siinä mohairlankoja setviessäni törmäsin yksinäiseen kerään vyötteetöntä lankaa, hiukan Kitten Mohairiani vaaleampaa ruskeaa, ja niin Salomonin solmut löysivät parinsa. Välipalatyönä syntyi siis tämä huivi:



Koukulla oli kokoa 3 mm ja lankaa käytettävissä noin 50 g, jolloin syntyi noin 15 cm leveä (seitsemän kahden solmun mittaista "lenkkiä") ja 150 cm pitkä huivi. Harkitsen vakavasti pitäväni huivin itse, vaikka - kuten kuvasta näkyy - huivin käyttö vaatii vielä paljon opettelua. Tämä sopisi kuitenkin oivallisesti avokauluksisen kevättakkini pariksi.

Lanka oli Kitten Mohairia asteen pörröisempää ja sitä myötä jollain tapaa jämäkämpää, joten mallivirkkaus pääsi oikeuksiinsa ilman pingotustakin. Löyhemmin kaulaan aseteltuna solmujen kauneus näkyisi yllä olevaa kuvaa paremmin. Tältä tämänkertaiset Salomonin solmut näyttävät lähikuvassa:



Kaunista, ainakin minusta, ja varsin koukuttavaa virkattavaa. Palannen taas uudemman kerran solmujen pariin tehtyäni välissä kaikenlaista muuta säätöä.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Sukkia serkuille

Kaiken hyväntekeväisyysneulonnan jälkeen hoksasin viimein kysyä, mahtaisivatko lastemme "etelänserkut" tarvita villasukkia. Vastaus oli myönteinen, joten tartuin innolla puikkoihin tarkoituksenani neuloa koon 35 poikien ja koon 32 tyttöjen sukat. Ensihätään syntyivät nämä:




Vaihtokauppa-Nalleista tikuttelin 2,5 mm puikoilla siniset Petäjä-versiot (tosin varren takaosa pelkkää 2o,1n -joustinta) 48 silmukalla ja 3 mm puikoilla kanervanväriset Terhot 44 (48) silmukalla. Sukat näyttävät epäilyttävän samankokoisilta, mutta esikoisen numeron 32-33 jalkaan sovitettuna kanervanväriset olivat passelit, siniset isot. Toiveissa siis on, että nämä ovat saajilleen sopivat; otan varalta jouluksi anoppilamummolaan mukaan lankoja ja teen mittojen mukaan uudet, jos sukat ovat sittenkin väärää kokoa.

Vaan mahtavatkohan pohjoisen ulottuvuuden serkut kaivata sukkia? Syntyisihän näitä näemmä vähitellen vaikka koko suvulle...

perjantai 12. joulukuuta 2008

Jouluaskarteluja

Perheessämme yritetään noudattaa kohtuullisuuden periaatetta myös joululahjoissa, joten niiden valmistus tai hankinta ei aiheuta stressiä - mutta ei myöskään ole luomassa joulumieltä ja odotuksen kihelmöivää tunnelmaa. Niinpä tänä vuonna ajattelin viritellä jonkin sortin jouluaskarteluja fiiliksen nostattamiseksi.

Eräänä aamupäivänä askartelin kaksivuotiaan kanssa muutaman joulukortin:





Minä väsäilin ruskean pellavasekoitekangaspalasen päälle tonttusia napeista, huovanpaloista ja parsinlankapätkistä virkatuista ketjusilmukoista. Sillä aikaa kuopus silppusi taitavasti saksilla yhden korttipohjan, tärväsi puoli puikollista liimaa toisen korttipohjan molemmin puolin (ja luultavasti myös suuhunsa sekä nappirasiaan), levitteli kourakaupalla nappeja pitkin ja poikin keittiötä - sekä lopulta asetteli pari nappia myös hyvin liimaiselle korttipohjalleen. Olin iloinen ja ylpeä pienestä askartelijastani, harmi että hän päätti repiä napit irti kortistaan liiman kuivuttua.

Jonkin toisen iltapäivän ratoksi otin esille piparimuotteja, huovutusvillaa, vettä ja astianpesuainetta. Yllätyksekseni kuusivuotiaskin innostui huovuttamisesta ja jaksoi hangata kahta muotillistaan kiitettävästi. Kuopus keskittyi pääasiassa veden kaateluun ja vapaahuovuttamiseen.



Huovutustemme tuloksiin (ylhäällä oikealla) virkkasin ripustusnauhat joulukuuseen ripustamista ajatellen, omaan huopasydämeeni ompelin lisäksi pykäpistoja ryhdistämään ilmettä. Myöhemmin innostuin virkkaamaan ruskean Maijan jämistä pipareita, joihin virkkasin "sokerikoristeet" valkoisella Chenillellä. Lopun punaisen vaihtokauppa-Nallen (sekä hiukan Chenilleä ja pari jämänappia) tärväsin virkkaamalla pari tonttulakkia ja sydämen joulukuusen koristeiksi. Esikoinen puolestaan kunnostautui askartelemalla täysin omatoimisesti kaksi upeaa joulukorttia, joista olen kertakaikkisen ylpeä ja iloinen.

Kuusenkoristeet (joita on kuvanottohetken jälkeen syntynyt reilut puoli tusinaa lisää) lähetän joulukorttien mukana Tärkeille Ihmisille - niille, joita haluaisi nähdä useammin, mutta joita en syystä tai toisesta tapaa kuin harvakseltaan. Sydämen virkkasin alusta alkaen blogimiehelle, joten se päätyy omaan kuuseen.

Jouluaskartelujen lisäksi pääsin tekemään vielä kerran yhden vauvakortin sekä onnittelukortin tuoreelle isoveljelle:



Kortit menivät perheeseen, jonka äidin ja pojan kanssa minulla on ollut onni ystävystyä tänä syksynä perhekerhon kautta - nyttemmin tapaamme muutenkin kuin vain kerhossa. Uusi pikkuveli sai kortin lisäksi tämän peiton, isoveli puolestaan pikkutraktorin leikkeihinsä. Korttien kuvat ovat kierrätyslahjapapereista, kuinkas muuten, design toistaa jo tutuksi tullutta kaavaa.

Jonkinlaisesta luopumisprosessista muuten kertonee se, ettei ensimmäisestä Puh-peitosta luopuminen tuntunut enää lainkaan haikealta eikä vaikealta, vaan pelkästään mukavalta. Minä, joka en entisessä elämässäni ollut sosiaalisesti kovinkaan taitava, olen lasten myötä huomannut löytäväni uusia hyviä ystäviä, jotka aivan aidosti tuntuvat pitävän minusta, ja se tuntuu joka kerta pieneltä ihmeeltä. Hyville ystäville on hienoa antaa jotakin itsetehtyä ja merkityksellistä, kuten tuo Puh-peitto.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Viljapaita

Ikuisuusprojekti nimeltä palmikkopaita kokoa 130 cm tuli saatettua päätökseen jo lähes kuukausi sitten. Paidan kuvaaminen käyttäjänsä päällä ottikin sitten aikansa, eikä kuvasta edes tullut kovinkaan edustava. Paita sen sijaan on sekä tekijän että käyttäjän mielestä varsin oiva:



Lankana oli naapurin lahjoittama Deco (80% akryyli, 20% villa), väri on luonnossa hieman kuvan oranssia ruskeampi. Malli on Suuresta Käsityölehdestä (1/2004), tosin lievästi modifioituna. Koska lankaa oli rajallinen määrä (400 g), neuloin hihat ylhäältä alas, hihapyöriön jälkeen pyöröneuleena, jotta langan loppuessa alkuperäisestä poikkeava väri olisi asettunut hihansuihin ja kaulukseen. Lanka kuitenkin riitti, ylikin jäi muutama metri.

Kuusivuotias nimesi paidan välittömästi Viljapaidaksi, sillä hänestä palmikkoryhmät näyttävät aivan viljantähkiltä. Itse olen tyytyväinen paitsi siihen, että paita viimeinkin valmistui (en ihan heti aio tehdä sukkia tai pipoja suurempia palmikkoneuleita!), myös toteutustapaan: kaikki mahdollinen pyöröneuleena ja mahdollisimman vähän poimittavia silmukoita (ts. en päätellyt kauluksen kavennuksiakaan, vaan keräsin ne keskisilmukoiden kanssa samalle pyöröpuikolle odottamaan kauluksen lopullista neulomista). Malli on oivallinen talvineule: se on kyllin niukka mahtuakseen ongelmitta toppatakin alle, mutta mallineuleensa ansiosta antaa myös periksi "miten paljon vain" eli leveydeltään mahtuu niin pitkään kuin hihoissa suinkin mittaa riittää (sitä tosin on langan rajallisuuden takia melko naftisti).

lauantai 6. joulukuuta 2008

Patalappuja

Jo Sukkasadon aikana neuloin paksuimmasta villasekoitelangasta 20 x 20 cm tilkkuja ajatuksena lähettää ne Vaaka ry:n Tilkkupeittoprojektiin. Hyvin pian tulin siihen tulokseen, etten jaksaisi tikutella tilkkuja kokonaiseen peittoon, joten törmättyäni Patalapputalkoisiin päätin muuttaa tilkut hyväntekeväisyyspatalapuiksi:



Reunat virkkasin vihreällä vaihtokauppa-Nallella tulevaa joulunaikaa ajatellen, toiseen pariin tein nirkkoreunan, toiseen pylväsryhmiä kaariksi.

Kun patalappuhommiin kerran ryhdyin, innostuin kokeilemaan myös kahta uutta mallia, joita olin jo jonkin aikaa katsellut sillä silmällä: kaikkien virkkaajienhan on tehtävä ainakin yksi Himppu-mummun patalappu eikäpä kukkapatalappukaan olisi huono lisä virkkaajan yleissivistykseen. Niin syntyivät nämä kaksi patalappua, nekin Vienon Kammarille lähetettäviksi:



Joulun värit löytyivät punaisesta vaihtokauppa-Nallesta, siitä samasta, josta tein edellisen postauksen Terho-sukat, sekä naapurin lahjoittamasta vihreästä villapellavalangasta, josta neuloin taannoin nämä sukat.

Molemmat mallit olivat hauskoja tuttavuuksia, Himppu-mummun patalappu suorastaan koukuttava, joten näitä syntynee jämälangoista joskus myöhemminkin. Kukkapatalapusta olisi tullut yksivärisenä punaisena hieno joulutähti, mutta näin ensimmäisellä kerralla päätin pysyä uskollisena alkuperäiselle mallille.

Näiden pienten välipalakäsitöiden myötä toivotan blogini lukijoille hyvää itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Lahjasukkia

Päätin jo aikaa sitten neuloa naapurin rouvalle Petäjä-sukat ruskeasta Gjestal Maijasta. Taannoinen tarjouskampanja Tapion Kaupassa sattui sopivaan saumaan, joten tulin tilanneeksi vähän enemmänkin Maijaa. Petäjät valmistuivat rentoutumisviikonloppuna, jonka vietin sinkkusisareni luona Joensuussa; samalla reissulla valmistuivat myös Terho-sukat lahjaksi ystävälleni. Neuloin bussimatkalla ja neuloin sisareni ihastuttavan kauniissa citykodissa. Kävin pyhiinvaellusmatkalla Taitokorttelissa ja Joen Langassa, joista jälkimmäinen osoittautui oikeaksi käsityöharrastajan karkkikaupaksi. Neuloin vielä koko bussimatkan kotiin - enkä vieläkään kyllästynyt.



Punaiset Terhot ovat vaihtokauppa-Nallea, kulutus 3 mm puikoilla sitä samaa noin 70 g:n luokkaa kuin aina tähänkin asti naisten sukissa. Ruskeisiin Petäjiin hurahtikin varaamani kaksi kerää lähes kokonaan eli noin 90 g, sen verran paksumpaa Maija on. Punaisten sukkien saaja ilahtui toivotusti ja sanoi sukkien sopivan täydellisesti jouluaattoasustukseensa. Naapurissa en ole vielä ehtinyt käymään, joten hänen reaktionsa on vielä näkemättä. Luulisin ainakin värin osuneen kohdalleen, onhan tummanruskea hänen ehdoton lempivärinsä.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Jos arpaonni ei suosi...

... niin ahkeruus kuitenkin palkitaan.

Sukkasatolaisten kesken arvottiin paljon palkintoja, minkä lisäksi muutama palkinto lahjoitettiin ahkerimmille neulojille. En tunnetusti ole onnettaren suosikkeja, mutta tällä kertaa olin ahkerin niin hyväntekeväisyys- kuin lastensukkienkin neuloja. Niinpä postilaatikkoni kolahti kahteen otteeseen tuoden nämä palkinnot:



Ihanaisen Knit and Purrrl -kangaskassin lahjoitti Worsted Knitt paita- ja kassikaupastaan kiitokseksi ahkerimmalle hyväntekeväisyyssukkien neulojalle. Tämä päätyi välittömästi reissuneulekassikseni entisen saadessa väistyä nöyrästi varastoon.

Pirre Tinttamarellista lahjoitti sukkalankaa eniten lasten sukkia neuloneelle: paketista paljastui kerä Fortissima Socka Mexiko Coloria. Olen jo jonkin aikaa haaveillut Fortissima Sockasta, mutta yksivärisenä; saamani värikimara Mexiko Coloria on tähän mennessä näkemistäni langoista ehkä kaikkein kammottavin (anteeksi suorasukaisuuteni). Jos kukaan ystävistä, tuttavista tai kylänmiehistä ei tunne vetoa tähän lankaan esimerkiksi vaihtokauppojen merkeissä, neulon siitä kyllä mieluusti sukkia - hyväntekeväisyyteen.

Vaan olipa ilo tulla palkituksi!

perjantai 28. marraskuuta 2008

Synttärikortit äidille ja tyttärelle

Kahden viimeisen bloggauksen lahjasetteihin piti tietysti liittää onnittelukortitkin. Viime tingassa ja toivottoman uupuneena unta vastaan taistellessa lopputulos jäi melko vaatimattomaksi:



Siivetön enkeli sai tälläkin kertaa tehdä prinsessan virkaa aivan kuten isosiskojenkin synttärikorteissa. Pikkusiskon korttiin en tosin jaksanut väkerrellä edes kruunua otsatähden peitoksi.

Äidin kortti on tarkoituksellisen epäsymmetrinen, kukkakuva suosikkilahjapaperistani peräisin. Tähän korttiin olen kohtalaisen tyytyväinen, vaikkakin onnitteluteksti olisi voinut olla paremmin asemoitu / suurempi / kauniimpi / jotakin muuta. Pidän itse kortin väreistä sekä rauhallisesta epäsymmetriasta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Lina-setti

Hyvä ystäväni, jonka tyttärelle neuloin edellisen bloggauksen pipon ja kaulaliinan, toivoi taannoin kämmekkäitä. Ajattelin edellisestä Lina-piposta yli jääneen Wind-langan riittävän pienikätisen naisen kämmekkäisiin, ja niin aloitin elämäni ensimmäisten kämmekkäiden väsäämisen. Kymmenisen kerrosta ennen jälkimmäisen kämmekkään valmistumista lanka tosin loppui ja jouduin hankkimaan uuden kerän.



Kämmekkäät on neulottu 3,5 mm puikoilla ja 40 silmukalla. Tykästyneenä Linan mallineuleeseen päätin tehdä palmikkokuvion kämmenselän puolelle. Se näyttääkin istuvan käsineeseen ihan mukavasti; joiltakin toisilta osin sen sijaan jäi parantamisen varaa. Lanka on kyllä varsin miellyttävää myös käsissä!

Koska lankaa piti hankkia kerä muutamaa kerrosta varten, oli loogista neuloa kämmekkäiden pariksi vielä pipokin:



Saaja on varsin pienipäinen, joten vähensin reilusti välikerroksia pipon madaltamiseksi - ja samalla varmistin langan riittävyyden loppuun saakka. Toivottavasti myssy mahtuu saajalle, mutta löytyyhän perheestä kolme pienempääkin päätä, mikäli pipo osoittautuu sittenkin liian pieneksi perheen äidille.

Ystäväni täyttää vuosia piakkoin, joten olkoon tämä epävirallinen ja ennenaikainen syntymäpäivälahja hänelle.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Pikkutytön asustesetti

Hyvän ystäväni nuorin tytär täyttää tänään kaksi vuotta. Tein hänen isosiskoilleen syntymäpäivälahjoiksi nämä prinsessasetit, joten halusin väkertää pienimmällekin jotakin samansuuntaista. Lenkkikaverilta saatujen lankojen kalpean vanharoosa Wool ja Suuri Käsityölehti 9/2008 kohtasivat, ja niin sai alkunsa tämä asustesetti:



Pipo on mukailtu mainitun käsityölehden ohjeesta, kaveriksi neuloin pujotettavan kaulaliinan ainaoikein neuletta. Lilanroosa lanka ei olisi riittänyt koko kaulaliinaan, joten neuloin pipon reunan valkealla sekä kaulaliinan pujotusjoustimen päällysosan värillisellä yhdistämään osia toisiinsa. Lisäkoristeeksi ja -yhdisteeksi neuloin vielä ruusut Ullan Ninna-baskerin ohjeella.

Olen tyytyväinen, toivottavasti saajakin on!

perjantai 21. marraskuuta 2008

Ompeluseurat ja vaihtokauppaa

Emännöin menneenä sunnuntaina tuttujen kesken pidettyjä "ompeluseuroja". Kahvittelun ohella hypistelimme lankoja ja teimme vaihtokauppaa. Oma vaihtokauppasaaliini on tässä:



Kaksi ylintä riviä perussukkalankoja vaihtuivat kahteen kerään naapurilta saatua Hjertegarn Nice -efektilankaa (itselleni jätin toiset kaksi), metriin harmaata villasekoitekangasta (sekin naapurilta saatua) sekä lupaukseen ommella minulle toimitetuista kankaista kassi. Alimmat tekokuitulangat otin vastaan luvaten toimittaa ne esikoululle tai päiväkodille, jollen itse keksisi niille käyttöä. Luulen kokeilevani virkata sinisestä langasta ET-lehden kassin, jos löydän ohjeet jostakin Internetin syövereistä. Mikäli en löydä, pitänee etsiskellä jokin toinen ison virkatun kassin ohje ennen kuin luovun langoista. Keltaiset taidan selvitellä siisteiksi keriksi ja tarjota esikoisen eskariin.

Ihan heti ei pitäisi sukkalankojen loppua, tilasinhan juuri Tapion Kaupasta kahdeksan kerää Maijaa tarjoushintaan 1,40 €/kpl...

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Perussukat itse värjätystä Nallesta

Eipä se sukkaähky pitkään kestänyt. Tällä kertaa ylivoimaisen houkutuksen muodosti taannoinen elintarvikevärjätty Nalle, joka näytti kuivuttuaan ja kerittynä varsin lupaavalle. Koska värin kestosta ei ole mitään takeita, päätin tehdä itselleni käyttösukat asian selvittämiseksi. Samalla saisin hyvän (?) tekosyyn heittää roskiin paitsi ruman väriset, myös moneen kertaan paikatut ja nukkaantuneet kotivillasukkani.


Lopputulos, joka ei ole lainkaan noin punainen kuin kuvassa, on todella mieluinen. 2,5 mm puikot ovat käsialallani Nallelle juuri sopivat, samoin 54 silmukkaa. Tällä kertaa tein joustinosat 2o, 1n ja jatkoin sitä terän päällä. Istuvuus on lähes optimaalinen, vain kiilakavennukset olisi kannattanut tehdä kahdella välikerroksella yhden sijaan.


Jos vielä joskus olisi aikaa ja tilat ryhtyä kasvivärjäyshommiin... vaan se on todettava, että ei tästä sukkahulluudesta ihan helpolla eroon pääse. Onneksi sukankuluttajia on ilmaantunut pikkuhiljaa tuttavapiiristä, on mukava vaihteeksi antaa tekeleitään suoraan tarvitsijalle ilman välikäsiä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Maissikaulaliina

Valmistuihan se, patenttineulekaulaliina TeeTee Popparista:




Silmukoita 30, puikot 3,5 mm ja lankaa 200 g. Näin syntyi kolmatta metriä pitkä kaulaliina, joka on silkkisen pehmeä ja muutenkin mieluinen. Langan neulominen tosin oli rasittavaa, sillä varsin löyhäkierteisenä se säikeili todella helposti. Ei mikään telkkarineule siis, jos mieli välttää törröttäviä erillissäikeitä siellä täällä. Sen sijaan malli oli sopivan suoraviivainen kaiken pipertelyn ja näpertelyn lomaan.

Jospa minäki pikkuhiljaa oppisin käyttämään kaulaliinaa, edes takin päällä somisteena. Kuvaustakin muuten ostin pari viikkoa sitten heräteostona täysin vastoin tapojani - en olisi sitä oikeastaan tarvinnut, mutta -50% alennus yhdistettynä mieluiseen malliin sai minut tekemään silkan mielihyväostoksen. Lappujakaan en ole näemmä vielä raaskinut irrottaa...

torstai 13. marraskuuta 2008

Aina ei voi onnistua...



... ei edes joka kerta.

Lankojen värjäys on kiinnostanut minua aina. Oikeastaan haluaisin opetella kasvivärjäyksen, mutta se vaatisi paneutumista, aikaa ja hyvät tilat. Elintarvikeväreillä värjäämisen olin ohittanut Ullan ohjeet luettuani ja arvelutani, että lopputulos on liian räikeä tai pastellinen omaan makuuni. Kun sitten ystäväni sanoi omistavansa vanhoja elintarvikevärejä ja esitteli pienen nöttösen kauniisti murretun punaiseksi värjäytynyttä Nallea, päätin minäkin kokeilla onneani.

Sain samaiselta ystävältäni erät aniliininpunaista, perusvihreää ja auringonkeltaista elintarvikeväriä. Päättelin vihreää ja aniliinia sekoittamalla saatavan jonkin sortin ruskean sävyä. Niinpä vyyhditin loput vaaleankeltaiset Nallet ja pienen erän luonnovalkoista kokeilua varten, uitin ne ohjeiden mukaan etikkavedessä ja liuotin lämpimään veteen summassa reilusti vihreää ja hieman aniliininpunaista. Ei tullut ihan sitä mitä piti:



Minä, joka en erityisemmin pidä pätkävärjätyistä langoista, sain aikaiseksi enemmän tai vähemmän maastokuosista lankaa. Vuorokauden oksennuksenvärisiä lankoja katseltuani päätin kokeilla, josko puhdas vadelmanpunainen pelastaisi kokeiluni onnistumisen puolelle. Pelastihan se, ainakin osittain:



Olipa tuskaista yrittää säätää kuvan väritasapainoa siten, että lankojen väri vastaisi kuvassa edes etäisesti todellisuutta (vanha kameramme korostaa pahasti punaista ja keltaista), niinpä tausta on mitä kummallisimman värinen. Pienet vyyhdit ovat luonnossa hieman murretumpia punaisia, ruskea on melko lähellä tuollaista kirjavan punaruskeaa. Pidän kaikista kolmesta värisävystä paljon enemmän kuin ensimmäisen kokeilun maastokuoseista.
Muutaman opin ehdin saada ensimmäisistä värjäyskokeiluistani:

1. Pienetkin määrät elintarvikeväriä värjäävät talossa ja puutarhassa. Jauhetta on paras olla pöllyttelemättä pitkin keittiötä, ellei halua kuluttaa hetkeä jos toistakin (epätoivoisissa) siivouspuuhissa.

2. Väriä saa olla reilusti, jos aikoo saada kokonaisen vyyhdin värjätyksi edes etäisesti tasaväriseksi.

3. Kattilan on parasta olla tarpeeksi suuri, jotta vyyhti on helppo survaista (väljään) väriliemeen kerralla. Ensimmäiseksi liemeen kastettu osa imaisee tehokkaasti intensiivisimmän värin, lopulle osalle jää vähemmän. Niin, puolentoista litran kattila soveltuu lähinnä yhden kerän pätkävärjäykseen...

4. Lankoja voi värjätä monta kertaa, jos ensimmäinen värisävy ei miellytä. Lopputulos on aina kuitenkin arvoitus.

Oppia ikä kaikki. Tuskin nämä viimeisiksi värjäilyiksi jäivät, vielähän tuolla olisi auringonkeltaista karamelliväriä ja kerä luonnonvalkoista Nallea...


maanantai 10. marraskuuta 2008

Loput Sukkasato-sukat

Henkilökohtaisen Sukkasatoni loppusaldoksi muodostui 29 tai 30 paria sukkia, sniikereitä ja tossuja - menin jossain vaiheessa laskuissa sekaisin eikä tarkistuslaskentaan ole riittänyt motivaatiota. Tässä kuitenkin satokauden loputkin tuotokset, kaikki viimeisimmistä vaihtokauppa-Nalleista tehtyjä:



Terrakotat sukat kokoa noin 24, mallineule mukailtua Petäjää; vaaleankeltaiset Terho-sukat, kokoluokkaa 30-31. Molemmat parit lähtevät SPR:n Pipoapuun.



Näiden sukkien persikanvärinen lanka aiheutti takaumia yläkouluvuosiini, kun huoneeni seinät olivat persikanväriset ja muu sisustus valkoista, harmaata ja ripauksen verran mustaa. Terän raidoitukseen tuli lennosta (epäonnistunut) muutos, kun pelkäsin persikkalangan loppuvan kesken ja lisäsin väliin terrakottaa. Olisihan se persikkakin loppuviimein riittänyt, mutten viitsinyt enää purkaa ja raidoittaa uudelleen. Esikoinen yritti omia nämä kokoa 32 olevat sukat itselleen, mutta en taida sietää katsella kyseisiä värejä päivittäisessä käytössä, joten siirrän sukat kaikessa hiljaisuudessa hyväntekeväisyyspussiin.



Yllä olevassa kuvassa pienimmät ovat Tuulan sukat vauvalle, keskimmäisiin noin koon 24 Erittäin Rumiin Sukkiin käytin loput jämät terrakotasta ja persikasta ja jatkoin keltaisella, jota tuntuu riittävän ja riittävän. Nämä pikkusukat lähtevät luonnollisesti hyväntekeväisyyteen. Samaista keltaista on farkunsinisen kaverina isoimmissakin sukissa (kokoa 31), jotka tein esikoiseni hyvälle kaverille äitinsä toivomuksesta; toivottavasti värikombinaatio kelpaa pojalle. Kaksissa isommissa sukissa joustinneuleena on 2o, 1n ja se jatkuu terän päällä sädekavennuksen alkuun saakka. Ihastuin kyseiseen joustinversioon siinä määrin, että taidan viljellä sitä jatkossa 2o, 2n -joustimen sijaan yleisemminkin.
Nyt on sukkakiintiö vähäksi aikaa jokseenkin täynnä ja on aika neuloa jotain ihan muuta. Olen ilmoittautunut Lapaskuuhun, jonka Kinnaskoppaan minä bloggaan tuotokseni, mutta Lapaskuu-tavoitteenani on neuloa vain yhdet kämmekkäät, jotka lupasin tehdä ystävälleni. Jos oikein venyn, voisin tehdä esikoiselle hänen toivomansa huovutetut lapaset, mutta epäilen muiden käsityöprojektien kiinnostavan lapasten neulomista enemmän. Oletettavaa on, että tuotantotahti joka tapauksessa laantuu merkittävästi, keskeneräisenä ja suunnitteilla on sen verran isompia töitä, etteivät ne valmistu viikossa tai parissakaan (josko edes jouluksi).

Ja voisihan sitä elämässään kai muutakin tehdä kuin käsitöitä ehdottoman välttämättömien kotitöiden ja lastenvahtimisen lisäksi. Kuten esimerkiksi ryhtyä taas lukemaan sanomalehteä; kiitettävän ulalla olenkin ollut kodinulkopuolisista tapahtumista viimeisten kuukausien ajan.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Sukkia omalle perheelle

Olen sentään neulonut parit sukat omaankin perheeseen. Naapurilta saaduista, markkinoilta hankituista ja oletettavasti käsinvärjätyistä villapellavalangoista havunvihreät huokuivat Petäjä-henkeä, joten päätin kokeilla, josko lanka taipuisi sukiksi. Taipuihan se:



2,5 mm puikoilla ja 54 silmukalla syntyi omaan numeron 37 jalkaani juuri sopivat sukat. Puikoilla lanka tuntui kovin karkealta, mutta valmiina neuleena se oli yllättävänkin pehmeää, jopa paljaissa jaloissa pidettävää (ainakin näin parkkinahkaiselle kuin bloginpitäjä on). Vaikka havunvihreä ei varsinaisesti ole omin värini, tämä oletettavasti käsinvärjätty värierä asettui kauniisti rauhallisen eläväksi lopputulokseksi. Petäjän mallineule ei tosin erotu tummasta ja kirjavasta langasta siten kuin se ansaitsisi, mutta mielestäni lopputulos on kaunis joka tapauksessa. Koska langan kulutuskestävyydestä ei ole mitään tietoa, pujottelin nurjalle päkiän alle valmiiksi lankaa, jotta parsimispuuhiin ei tarvitsisi ryhtyä heti.

Vaikka äitini pitää perheemme lapset tukevasti villasukissa, päätin neuloa kuopukselle "herrasmiessukat" hiilenharmaasta vaihtokauppa-Nallesta:



Nämä on neulottu 42 silmukalla ja 3 mm puikoilla kokoon 24, pääosin Miss Potter -elokuvaa katsoessa. Varressa ja terän päällä on kahden silmukan ja viiden välikerroksen palmikkoa, palmikoiden välissä yksi nurja silmukka. Kuopus tykästyi sukkiinsa siinä määrin, että luisteli ne jalassaan koko sovitusillan.
Kuvaaminen oli lievästi ilmaistuna haasteellista, ainoa tarkahko kuva syntyi yllä olevasta epätyypillisestä kuvauskulmasta.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Elämäntapanuukailua ja keskeneräisyyksiä

Olen kehittänyt nuukailusta elämäntavan. Joskus ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää sen mielekkyyttä, kuten nyt esimerkiksi työn alla olevien villahousupaikkailujen suhteen:



Kuopuksemme päätti jo aikaa sitten ryhtyä päiväkuivaksi (pikkuhousuihin kakkimista lukuunottamatta), joten pitkälahkeiset Ruskovillat lojuivat aikansa loppuhuoltoa odottamassa. Sain ne viimein pestyä ja lanoliinitettua vain todetakseni, että kaikissa oli vähintään toisen polven paikat puhki. Päätin ratkoa kaikki paikat irti ja ommella vanhoista huopavillakuorista leikatut palaset tilalle. Projektin mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, sillä (mihinkään uskontokuntaan kuulumattomana) kaikkien uskontojen jumalat minua varjelkoot koskaan haluamasta lisää omia lapsia, joilla näitä villahousuja voisi pitää. Kovan käytön jäljet näkyvät housuissa siinä määrin, etteivät ne luultavasti paikattuinakaan kelpaa kenellekään muulle. Silti saan jonkinlaista kieroutunutta mielihyvää pöksyjen kunnostamisesta. Ruskovillat nyt vain ovat niin ihania, etenkin juuri pesun ja lanoliinituksen jäljiltä. Ja ehkäpä joku vaipattaja ne sittenkin huolii käyttöön, vaikkapa kokonaan veloituksetta.

Lasten myötä olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä. Harvoinpa nykyään on aikaa saattaa aloitettu projekti kerralla loppuun. Toiset hommat roikkuvat pidempään kuin toiset, jotkut uhkaavat ufoutua lopullisesti. Yksi potentiaalinen ikuisuusprojekti on tässä:



Se on ruosteenoranssi palmikkoneule koossa noin 130 cm. Etu- ja takakappaleet ovat valmiina, mutta en tahdo saada itsestäni irti aloittaa hihoja. Langan riittävyyskin on vielä kysymysmerkki, joten suunnittelen aloittavani hihat ylhäältä, jotta langan mahdollisesti loppuessa eri värillä neulottu osa sattuu hihansuihin (ja vielä neulomattomaan kaulukseen) ja on siis mielestäni jotenkin visuaalisesti siedettävämpi kuin väärän väriset hihan yläosat.

Sen sijaan patenttineulekaulaliina edistyy tasaisen varmasti:



Mitä pidemmälle työ edistyy, sitä vähemmän epäilen lopputulosta. Naapurilta saatu TeeTee Poppari (100% maissi) on inhottavaa neuloa, mutta lopputulos on suloisen silkkinen. Puoliväli häämöttää jo, tavoitteena on pari metriä - tai niin pitkälle kuin vajaa neljä kerää riittää.

Kodinhoitohuoneessa on nykyään pysyvä kaaos keskeneräisten ja selvittämättömien töiden suhteen:



Pinossa on korjausta odottavia vaatekappaleita - joskin pino on pikkuhiljaa pienentynyt. Ompelupöydälle kertyvät myös ne lehdet, joista olen etsinyt ja löytänytkin toteutettavia neule- ja ompelumalleja. Oman tilansa vievät myös lajittelemattomat leikkuujätetilkut, joille en ole keksinyt loogista paikkaa. Pöydällä on myös ne kangas- ja lankapussit, jotka odottavat perkaamista tai sopivaa loppusijoituspaikkaa. Yksi kasseista sisältää lisää keskeneräisyyksiä:



Ihanaakin ihanampia villapellavalankoja, naapurin lahjoituksia tietysti. Osa kerittynä, osa vielä sotkuisilla vyyhdeillä odottamassa hiljaisia iltoja, jolloin mikään muu käsityö ei innosta. Näistä minä teen vielä joskus jotakin ihan itselleni.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Elämä ei ole pelkkiä lahjoituksia...

... se on myös vaihtokauppaa. Tällä kertaa vaihdoin työtä sukkalankoihin. Minä sain nämä:



Noin 700 g vuosikerta-Nalleja jostakin 1990-luvun alkupuoliskolta. Luonnonvalkeasta ehdin jo tehdä edellisen postauksen Terhot, osasta teen hyväntekeväisyyssukkia ja lopuista itselle tai lahjoiksi.

Vaihdossa langoista annoin työpanokseni näihin kasseihin, joiden kankaat vaihtokaupan toinen osapuoli toimitti minulle mukavasti ompelupöydälle saakka:



Tuttu malli, uudet kuosit.. Musta-valkoinen kassi on tukevaa Ikean puuvillaa, vuori ohutta valkoista verhokangasta. Kirjavan kassin, jonka mieheni nimesi välittömästi Sirkuskassiksi, päällikangas on muistaakseni Finlaysonilta; vuoria ja hihnan alapuolta varten kaivelin yksiväristä kangasta omista varastoistani (sitä samaa, joista on ommeltu muutaman hellehatun lisäksi mm. nämä ruokailuessut). Molemmissa on reilut vetoketjulliset taskut sisäpuolella vuorin ja päällikankaan välissä. Sopivat vetoketjut löytyivät lopulta omista varastoistani, kiitos naapurin lahjoitusten.

Kumpikaan kassi ei välttynyt virheiltä, värikkäässä kassissa yritin olla kuosin suhteen liiankin pikkunäppärä, ja kompastuin lopulta omaan muka-älykkyyteeni. Onneksi virhe ei ole silmiinpistävä, joten en lähtenyt lähes valmista tekelettä purkamaan tai tekemään kokonaan uutta - kangasta olisi kyllä riittänyt -, mutta uuden tekisin kyllä hieman toisin. Musta-valkoisesta tuli sen verran mukavan oloinen, että tekisi mieli tehdä kankaanlopusta pikkukassi kaveriksi ja kokeilla samalla, osaisinko virittää siihen kassinsuuvetoketjun.

Kauppa se on, joka kannattaa. Nimittäin vaihtokauppa.

P.S. Kuvausrekvisiittana on muuten isäni upeasti kunnostama kiikku. Mieheni osti sen nettikirpputorin kautta 35 eurolla pahasti nitkuvana ja tuhdisti mustaksi maalattuna. Isäni purki kiikun osiin, poisti maalit, hioi osat ja kittasi kolot, liimasi kiikun kokoon sekä petsasi ja lakkasi antaumuksella. Lopputulos ei voisi olla parempi: kiikku ei ole kliinisen uusi, siinä näkyy jälkiä entisestä elämästä, mutta se on hartaudella kunnostettu kestämään niin käyttöä kuin katsetta.


keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Terho-sukat

Nämä Kangaskasan ihanaiset Terho-sukat ansaitsevat ikioman bloggauksen:



Sukat on neulottu luonnonvalkoisesta vaihtokauppa-Nallesta 3 mm puikoilla ja 54 (59) silmukalla äidilleni, jonka jalka on kokoa 39; lankaa kului 73 g. Huono kuva ja pari numeroa liian pieni kuvausjalka eivät tee oikeutta mallin kauneudelle, varsinaista mallineuletta voi ihailla mallin alkuperäissivuilla (linkki alussa).

Isojen mallineulesukkien neulominen tuntui välillä puurtamiselta pienien perussukkien jälkeen, mutta kyllä lopputulos palkitsi moninverroin. Onpa ihanaa antaa äidilleni nämä "hienostelusukat", joita hän ei taatusti osaa odottaa saavansa!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Minttumaari-huivi

Teen käsitöitä pääsääntöisesti selkeä käyttötarkoitus mielessäni. Niinpä minun ei pitänyt koskaan neuloa kolmiohuivia, koska en keksinyt, kenelle sellaisen voisin antaa. Näin oli, kunnes naapurini lahjoituslangoista eräät tietyt valkoiset kerät (naapurin mukaan Floricaa) kertakaikkiaan ponnistivat puikoille tullakseen ensimmäiseksi kolmiohuiviyritelmäkseni. Malliksi valikoitui Minttumaari Ullasta.

Jo työn alkupuolella aloin epäillä langan olevan jotakin aivan muuta kuin (purku-)Floricaa. Se oli inhottavan nukkaista ja epäilyttävän tekokuituisen oloista. Siitä huolimatta tikkasin ensimmäisen kerän loppuun vain löytääkseni vyötteen, jonka ympärille purkulanka oli keritty:


Niittyvilla-lanka on Hämeen Kehräämön (liekö moista enää maailmankartalla lainkaan, ainakin vyöte vaikuttaa melko antiikkiselta) sekoitelankaa, jossa on 16% pellavaa, 20% viskoosia ja loput polyakryylia. Metrejä 50 grammassa on vyötteen mukaan noin 195 ja suosituspuikkokoko 2-2,5 mm. Omassa huiviyritelmässäni oli käytössä ainokainen 80 cm pitkä pyöröpuikkoni, jolla oli paksuutta 4 mm, mikä lienee työn luonteen huomioon ottaen varsin oikeansuuntainen koko.

Suurista epäilyistä välittämättä puskin loppuun saakka ja pingotin huivin toivoen parasta. Reunat kuitenkin käpristyivät pingotuksesta huolimatta ja päätin vielä virkata reunaan kerroksen kiinteitä silmukoita ja toisen rapuvirkkausta. Lankaa kului lopulta 96 g.




Lopputulos ei vastaa aivan toiveita ja unelmia eikä reuna virkattunakaan käyttäydy moitteettomasti, mutta sen laitan mieluummin langan kuin itseni syyksi. Huivi oli alunperinkin tarkoitettu sisarelleni ja hän sen myös saa - toivottavasti hän keksii sille myös jonkinlaista käyttöä.

Tämän huivin myötä meni siis neitsyys kolmiohuivien suhteen, joten eiköhän jatkoa seuraa joskus myöhemmin - paremmista langoista kylläkin.

torstai 23. lokakuuta 2008

Satokausi jatkuu


Toinen ja samalla viimeinen Sukkasatokuukausi taipuu loppuaan kohti. Olen uskollisesti nitkutellut hyväntekeväisyyssukkia niistä naapurin lahjoituslangoista, joiden suinkin saattoi kuvitella sopivan sukkiin.







Näissä sukissa lankana on Florica, jota neuloin 2,5 mm puikoilla. Yksiväriset ovat Tuulan sukkia, tosin vähennetyin silmukoin (9 s/puikko) ja kerroksin (9 krs 2o, 2n ja välissä 3 krs n + 3 krs o + 3 krs n), näillä parametreilla syntyi vauvalle (vaan ei sentään ihan vastasyntyneelle) sopivat sukat. Isommat sukat on mukailtu Igu*leen sivuilla olevan ohjeen mukaan 44 aloitussilmukalla, koko lienee passeli 1-2 -vuotiaalle. Kaksi kerää riitti ongelmitta kolmiin pikkusukkiin.




Musta-oranssit Tuulan sukat saivat värinsä perusteella heti nimekseen Sukulakusukat. Ne on neulottu kuten harmaat ja oranssitkin serkkunsa. Oranssi loppui kokonaan, mustaa jäi vielä toisiinkin pikkusukkiin. Valko-ruskeat sukat ovat naapurin jämä-Seiskaveikkaa, valkoinen olikin ilmeisesti sekundaa jo syntyessään, sen verran nukkaista se oli. 36 silmukalla ja 3 mm puikoilla kokoluokka lienee jossain 28:n tietämillä, kuvittelisin. Varret jäivät vähän nöpöiksi, ruskeaa olisi kyllä riittänyt muutamaan lisäkerrokseen, mutta kun puikoilla varsi näytti ihan riittävältä, tulin päätelleeksi vähän ennen aikojaan. Teräkin on vähän leveä eli oikeastaan tulossa olisi ollut isommatkin sukat. Näiden sukkien myötä opettelin kärjestä aloitettujen sukkien kiilakantapään, joka olikin tosi miellyttävä tuttavuus. Ensikertalaisena oli kuitenkin vähän hankala hahmottaa kiilalevennysten sopivaa aloituskohtaa, siitä tuo terän jonkin sortin epäsuhta suurimmaksi osaksi kai johtuu.
Näiden sukkien myötä hyväntekeväisyyssukkasaldo ylittänee jo 15 parin rajan. Hyvänä tavoitteena voisi pitää 20 parin rajapyykkiä Sukkasadon loppuun mennessä. Vielä ei ole sukkainto hiipunut, vaikka muitakin käsitöitä tekee mieli väkertää välillä. Vaan korjausompelupino sen kun kasvaa ja omenat tahtovat jäädä säilömättä, kun ei malta neuleita käsistään laskea kuin pakon edessä...

maanantai 20. lokakuuta 2008

Toinen pieni pellavakassi

Kaiken neulomisvimman keskellä sain inspiraation ommella taas laukun, tällä kertaa 15-vuotislahjaksi veljeni esikoistyttärelle yhdessä vihreiden sniikereiden kanssa.


Laukku on tutusti pellava(sekoite)kankaista, molemmat naapurin runsaudensarvesta aivan kuten vetoketjukin. Mustaa kangasta ei jäänyt tilkkuja enempää, pohjakin oli tehtävä ruskeasta, mutta minusta tästä tuli oikein mukava pikkuveska. Tiedä sitten, mitä mieltä teini on värivalinnasta - mutta sitä on joka tapauksessa mahdoton ennustaa. Pikkusiskolleen on varattu vaaleankeltaiset kankaat. Saas nähdä, koska laukkuompeluinnostus iskee taas kunnolla, jonossa kun on pikkukassin lisäksi pari isompaakin...

perjantai 17. lokakuuta 2008

Salomonin solmuja

Kopaistessani Googlea naapurin lahjalankojen innoittamana törmäsin Salomonin solmuihin. Kun Suuresta Käsityölehdestäkin (10/2007) löytyi ohje kyseisellä tekniikalla mohairlangasta virkattuun huiviin, en voinut vastustaa kiusausta tarttua naapurilta saatuun tummanruskeaan Sandnesin Kitten Mohairiin ja virkkuukoukkuun.



Kerästä lankaa syntyi 3 mm koukulla tämä huivi, joka on noin 25 cm leveä ja 140 cm pitkä. Se on - kuten alunperin toivoinkin - aivan naapurini oloinen, joten vien sen hänelle. Ammattikäsityöläinen saa luultavasti aika harvoin käsin tehtyjä lahjoja, joten toivon huivin olevan mieluinen yllätys. Vaikka naapurini ompelee ammatikseen ja neuloo harrastuksekseen, en usko hänen virkkaavan, sitä kun ei oikein pysty tekemään telkkaria katsoessa. Niinpä Salomonin solmut saattavatkin olla hänelle uusi tuttavuus.

Itse tekniikka tuntui aluksi hankalalta: miten saada venytetyistä ketjusilmukoista edes etäisesti saman mittaisia. Kuten useimmiten käy, muutaman (kymmenen) kerroksen jälkeen homma oli siinä määrin hallussa, että jälki oli melko tasalaatuista pienemmälläkin keskittymisellä. Lopputulos on siinä määrin viehättävä (kuva ei tee oikeutta venytettyjen ketjusilmukoiden ilmavuudelle), että saatan palata Salomonin solmujen pariin toistekin. Huivien pingottaminen tosin vaatii aikalailla motivaatiota - ja etenkin hyvän alustan, joka minulta puuttuu. Tämäkin huivi on pingotettu osin kaksinkerroin silityslaudalle ja kostutettu höyrysilitysraudalla.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Lisää jämälankasukkia

Lenkkikaverilta saatujen lahjoitussukkalankojen loput nylkyttelin hyväntekeväisyyssukiksi Sukkasadon nimissä.



Isompien lasten (kokoluokka 33-35) perussukkia kaksi paria Seiskaveikasta 3,5 mm puikoilla ja 44 silmukalla. Oikeanpuolimmaiset ovat ehkä maailman rumimmat, mutta 6-vuotias esikoiseni tuumasi jalomielisesti niiden saattavan olla jonkun mielestä ihan kauniitkin. Hetken taas mietin, onko moraalisesti arveluttavaa tyrkätä noin rumat sukat hyväntekeväisyyteen, mutta päädyin lopputulemaan "parempi rumatkin sukat kuin palelevat varpaat". Jälkikäteen tosin voi aina jeesustella, että rumien sukkien langoista olisi voinut saada kahdet ihan kivat pikkusukat, mutta minusta Seve on kyllä kertakaikkiaan liian paksua taaperoikäisen sukkiin. Sitä paitsi minusta on mukavampi neuloa isoja kuin pieniä sukkia. Itsekkyys sallittakoon myös hyvän tekemisessä.



Loppurääppeet tummanpunaisesta Sevestä sai luvan toimittaa kanoottisukkien (koko noin 46) kärjen virkaa. Vasta näiden kärjestä aloitettujen sukkien myötä tajusin, kuinka kärkilevennykset oikeastaan kannattaa neuloa, jotta niistä tulee kaikin puolin siistit ja symmetriset (näissä ne eivät vielä sitä ole). Tummansininen lanka on luultavasti Isoveljeä, joten 48 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla sukista tuli siis miesten kokoa. Näiden sukkien myötä opettelin myös lappukantapään neulomisen "nurinpäin". Koska katsoin vain puolella silmällä ohjeita ja kehitin loput kantapään mallista itse, siitä tuli ehkä hieman iso omaan makuuni. Koska varsi uhkasi jäädä kovin lyhyeksi, jatkoin sitä sinikirjavan Seven lopuilla ja vihonviimeiseksi (virheeksi) neuloin vielä muutaman kerroksen superpaksun sukkalangan jämillä. Viimeinen lanka olikin niin paksua, että lukuisista yrityksistä huolimatta sukan suu jäi vähän lerpaksi. Ei se tosin suuremmalti siltä vaikuta jalkaan vedettynä, mutta tuossa kuvassa virhe on suorastaan silmiinpistävä.



Woolin jämänöttösistä tuli vielä pyöräytettyä nämä pienet (ehkäpä vuoden ikäiselle sopivat) sukantekeleet 2,5 mm puikoilla ja 40 aloitussilmukalla (varren alaosa ja terä 36 s). Eihän tämäkään pari mikään käsityötaiteen riemuvoitto ole, mutta toisaalta kulkevathan omatkin lapseni (itseni lisäksi) mummon tekemissä jämälankasukissa, joissa väriyhdistelmiä tai raidoitusmalleja ei todellakaan ole harkittu viikkotolkulla. Lämmintä ja hyvää mieltä on siitä huolimatta (ja ehkä juuri siksi) piisannut.