Erilaisia viivoja

Olen kääntänyt takkini täydellisesti, vaihtanut leiriä, syönyt sanani. Viimeistään nämä aina oikein -raidat veivät sydämeni.

Se on Veera Välimäen Different Lines. Langat ovat silkkaa luksusta: ruskea Hopeasäikeen Cashia, kullankeltainen Kujeen Kashperia, molemmat merinovillaa höystettynä ripauksella kashmiria ja polyamidia. Unelmanpehmeitä lankoja, ja miten mielettömän kauniisti värjättyjä!

Huivin ollessa loppusuoralla huomasin, että langat mitä suurimmalla todennäköisyydellä riittäisivät myös reilunkokoiseen myssyyn. Neuloinkin Rikke-myssyn kerien toisesta päästä niin, että sain lopulta kaikki langat käytettyä loppuun. Ihana, ihana setti, ja ihan vain minulle itselleni!

Tällaiseen täydelliseen onnistumisen kokemukseen on hyvä päättää käsityövuosi 2012.

Sarjatulella

Annoin reilu vuosi sitten ystäväperheelle tuparilahjaksi tiskirättejä. Jokunen aika sitten ystäväni kysyi, voisinko tehdä niitä muutaman lisääkin.

Neuloin kerralla 15 rättiä, kaikki novitalaisista langoista: kuusi vihreää Suvista, neljä ruskeaa Bambusta, neljä lilaa Alabamasta ja yhden beigen Luxus Cottonista. Lisääkin olisin voinut neuloa, vaan sopivat rättilangat loppuivat omista varastoistani.

Tiedän, hissini ei nouse aina vintille asti.

Joulumielellä

Alunperin päätin, etten lähetä tänä vuonna yhtään joulukorttia, vaan laitan nekin vähäiset postimerkkirahat johonkin mukavaan keräykseen. Hyvin nopeasti hoksasin, että pitäisihän minulla kuitenkin olla muutama kortti, edes lasten opettajille ja hoitajille. Tietäähän sen, miten siinä kävi: virkkasin kaiken jäljellä olleen valkoisen langan kuusenkoristehiutaleiksi ja tulin näin tehneeksi nekin kortit, joita ei ollut alunperin tarkoitus.

Lanka on merseroitua Francis-puuvillaa, josta olen aikaisemmin neulonut kolme huivia, ja jota nyt virkkasin muistaakseni 1,5 mm koukulla. Jämä riitti 19 lumihiutaleeseen, joista noin puolet on Chain loop snowflake (vasemmalla) ja puolet Open chain loop snowflake (oikealla) -mallilla virkattuja. Molemmat ilmaisohjeet löytyvät samalta sivulta. Varastostani löytyi sopivasti alelaarista haalimaani sinistä askartelupahvia, joka saa luvan kuvastaa tummenevaa taivasta. Taakse printtasin pätkän Minna Lasasen Joululaulusta:

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet

kimmeltäen matkallaan.

Hiljaa loistaa valot kynttilöiden

ne luovat joulun tunnelman.

Minulla ei ollut myöskään tarkoitus tehdä tänä vuonna yhtään joululahjaa käsin. Päätin korttien riittävän opettajille ja hoitajille, muille aikuisille en ole enää vuosiin lahjoja antanutkaan. Tänä vuonna sovimme myös ystäväni kanssa, että jätämme toistemme lasten lahjomisen väliin lahjastressiä vähentääksemme. Mutta sitten törmäsin villalankalaatikkoni pohjalla nököttävään orpokerään liukuvärjättyä villalankaa (luultavasti virolaista), joka ihan itse kertoi, minkälainen lahja siitä tulisi aivan tietylle ystäväperheelle, jolta usein saamme joulumuistamisena piparkakkutalon.

Syntyi kolme Ten Stitch Blanket -mallilla neulottua, kevyesti huovutettua pannulappua. Patalaput on neulottu 2,5 mm puikolla ja huovutettu 40 asteen pikapesussa froteepyyhkeen kanssa, ja ne painavat vain 20 g kappaleelta. Huovutus teki lappusista keveydestään huolimatta tiiviit, joten eivätköhän ne asiansa aja.

Itselleni joulu merkitsee nimenomaan antamisen iloa. Vaikka osallistun läpi vuoden erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin, joulun lähestyminen saa minut ajattelemaan erityisesti vähävaraisia lapsiperheitä. Tänä vuonna oma panokseni heidän hyväkseen oli tosin varsin vaatimaton, vain yksi lahja Joulupuu-keräykseen.

Neuloin pakettiin lahjoituksena saamastani Novita Isoveli -langasta tupsullisen Vertigo-myssyn ja ostin sen kaveriksi Roope-sedän joulu -kirjan. Ehkäpä joku pieni alakoululainen ilahtuu saadessaan nämä huomenna. Toivottavasti ensi vuonna jaksan taas panostaa enemmän myös näihin joulukeräyksiin.

Näiden pienten jouluvalmisteluideni myötä toivotan blogini lukijoille levollista joulunaikaa!

Neulojien pikkujoulu

Minulla on ollut tähänastisessa elämässäni harvinaisen vähän mahdollisuuksia osallistua pikkujoulujuhlintaan. Joskus entisessä elämässäni työpaikka ei järjestänyt moista viihdykettä lainkaan eikä minulla oikein ollut tuohon aikaan siviilissäkään sellaista sosiaalista verkostoa, joka olisi ollut otollinen pikkujouluilulle. Pikkujoulut ovat minun elämässäni useimmiten yhdistyneet tavalla tai toisella lapsiin. Niinpä onkin ollut erityisen mukavaa, kun muutamana viime vuonna olen löytänyt pikkujouluporukan, johon tunnen aidosti kuuluvani: paikalliset neulojat.

Tänäkin vuonna Lellu tarjosi kotinsa kokoontumispaikaksi, ja tänäkin vuonna lahjoimme toisiamme kaiken nauramisen, rupattelun, neulomisen ja herkuttelun lomassa. Sovimme pienen budjettiraamin, valmistelimme paketit ja saimme itse kukin poimia lahjasäkistä sattumanvaraisesti jonkin paketin.

Minä sujautin lahjasäkkiin tämän:

Vihreästä ja pinkistä pellavasta ommellun kääntöpussukan kyljessä on, kuinkas muuten, jämälankapöllö. Nyöritkin on pyöritelty jämälangoista, ja ne ovat eriparia keskenään. Pussukan sisään sujautin kolme kerää lämpimänpunaista DROPS Baby Alpaca Silkiä.

Pitihän lahja paketoidakin.

En ole enää vuosiin ostanut lahjapapereita, vaan kierrättänyt vanhoja ja hamstrannut ruskeaa "voimapaperia" milloin mistäkin pakkauksesta paketointi- ja askartelutarkoituksiin. Tällainen ruskea, juuttinarulla sidottu paketti viehättää minua paljon enemmän kuin kullankimalteiset tiimaripaperit. Hiukan juhlavuutta pakettiin tuo virkkaamani lumihiutale, jonka voi halutessaan ripustaa vaikkapa joulukuusen koristeeksi.

Jossain vaiheessa näytti siltä, että ihan kaikki eivät pystyisi tuomaan pikkujoulupakettia. Minä lupasin tuoda yhden ylimääräisen varmuuden vuoksi, ja jos lopulta yksi paketti jäisi jakamatta, sen voisi arpoa halukkaiden kesken. Ekstrapakettiinkin sujahti pöllöpussukka.

Tämänkin pussukan päällyskangas on pellavaa ja sisus pinkki, pöllö tietysti jämälangoista virkattu. Pussin täytteeksi hankin neljä kerää DROPS Alpacaa, kaksi tummanharmaata ja kaksi tummanpunaista, ikäänkuin joulun hengessä. Koristeekseen ekstrapaketti sai isoäidinkolmiokuusen.

Idea kuusivirkkaukseen ei ole omani, vaan Ravelrysta napattu, minä käytin tähän vihonviimeisen jämäpätkän Novitan Virkkauslankaa.

... Mutta mitä minä sain lahjaksi? Muutakin kuin aivan mahtavan terapeuttista seuraa? Satunnaisesti poimimastani paketista paljastui ihanaa tummanruskeaa suomenlampaan villalankaa, pieni kynttilä (ruskea!) ja sydänsaippua. Kertakaikkisen osuva paketti, aivan tuurilla!

Mutta pikkujoulupaketin lisäksi minut yllätettiin täysin. Paikalliset neulojat olivat kasanneet minulle aivan käsittämättömän, mielettömän upean yllätyslahjan, ihan noin vain, ilman mitään sen erityisempää syytä. Se ansaitsisi kokonaan oman postauksensa, mutta ehdin jo hajasijoittaa useimmat lahjan osista niiden ansaitsemille paikoille. Sain ihania, aivan minun värisiäni lankoja (mm. Hopeasäie Cashia upeassa sammalenvihreässä värissä), kauniin tiffanyenkelin (se pääsi heti toisen, pienemmän tiffanyenkelin viereen käsityönurkkani seinälle), terästettyä glögiä, herkkumanteleita, kynttilöitä, hurmaavia pöllökoristeita, herkänkauniin joulupallon (ruskeasävyisen!), puikot, tummaa suklaata ja lahjakortin ravintolaan. Ihana, ihana paketti, josta huokui se, että se oli kasattu juuri minua ajatellen. Tunnen olevani niin kovin etuoikeutettu, kun saan kuulua tällaiseen lämminhenkiseen yhteisöön, ihan omana itsenäni kaikkine kouhotuksineni ja vouhotuksineni. Kiitollisuus ei nouse pelkästään saamastani paketista, vaan koko kokonaisuudesta, kaikista paikallisista neulojista, joiden kanssa yhdessä oleminen on aina yhtä voimaannuttavaa ja terapeuttista.

Kiitos, kalakukkoneulojat. Olette parhaita. Ilman teitä elämäni olisi niin kovin paljon harmaampi ja köyhempi.

P.S. Täältä voi käydä kurkkaamassa tuokiokuvia pikkujouluistamme.

Oranssi rokkaa

Marraskuun alkupuolella eräs ex-työkaverini kysyi vienosti, voisinko harkita neulovani oranssit kämmekkäät toiselle ex-työkaverilleni nimipäivälahjaksi, hän kun kuulemma palelee toimistotyössään syksystä kevääseen. Minä innostuin asiasta ja diilasin Tuilta todennäköisesti käsinvärjättyä sukkalankaa lahjansaajan lempivärissä, oranssina.

Kämmekkäistä tuli aivan saajansa näköiset, oranssi väri tosin on todellisuudessa jonkin verran vaaleampi ja hieman murretumpi (en vieläkään ole jaksanut selvittää, voinko jotenkin säätää kamerasta sitä, miten tehokkaasti se nappaa juuri punaiset sävyt). Palmikkomalli on napattu Vancouver Fog -kämmekkäistä, muuten menin aivan omien mieltymysten mukaan. Aloitin ylhäältä, silmukoita oli 56 ja puikossa mittaa 2 mm, 8 kerroksen joustinneuleen ja sen jälkeen neulotun 20 kerroksen jälkeen jätin 4 silmukkaa hakaneulalle peukaloa varten ja loin tilalle (toisella langalla) 14 s. Kaventelin peukalokiilaa kolmen kerroksen välein, kunnes työssä oli jäljellä 52 s. Näin sain ranteesta sopivasti vähän kämmenosaa kapeamman.

Toimiston Anne on aika Rock, joten mikään herkkä pitsinpiiperrys ei olisi hänen tyyliinsä sopinutkaan. Nämä kämmekkäät ovat omasta mielestäni sekä mallinsa että värinsä puolesta juuri sopivasti käytännölliset ja kuitenkin näyttävät. Sprint Strumpf und Sportwolle oli oikein miellyttävää neulottavaa ja väri todellista terapiaa marraskuun harmauteen. Taidan jatkossa tarvita jotakin oranssia myös itselleni...

Pöllö karkasi käsistä

Niinhän siinä kävi, että pöllöjen virkkaaminen ei loppunut ihan yhteen tai kahteenkaan.

Esikoinen halusi ja sai koulureppunsa koristeeksi harmaa-mustan pöllön, jolla on toiveiden mukaiset keltaiset silmät. Virkkasin ripustuslenkin valmiiksi, joten pöllö oli helppo kiinnittää avaimenperälenksun avulla repun vetoketjun vetimeen.

Seuraavat pöllöt päätyivät koristamaan sekalaisia projektipusseja.

Sinisestä pellavasta ommeltu pussukka on osamaksu kanssaneulojalta parin viime vuoden aikana saaduista sekalaisista langoista. Vuorikankaana on sini-turkoosi-keltaista kuosipuuvillaa, ja pussukka on ommeltu siten, että sitä voi käyttää kumpi puoli päällä hyvänsä.

Toinen osamaksuerä on ensimmäistä pienempi pussukka, jonka sisus on violettia pellavasekoitetta ja päällinen pinkkiä puuvillaa (todellisuudessa hieman hillitympää kuin kuvassa; en ole vieläkään aivan sinut uuden kameran väritasapainon hakemisessa). Tämäkin on täysverinen kääntöpussukka.

Kolmannen pöllöpussukan arvoin halukkaiden virtuaalineuletoverien kesken Ravelryssa. Tässä pussissa sisus on pinkkiä pellavaa, päällinen samaa violettia pellavasekoitetta kuin edellisessä pussukassa. Nyörit pyörittelin DROPS Muskatin jämistä. Ja käännettävähän tämäkin on, ken haluaa pöllön ja violetin piiloon katseilta.

Eivät nämä pöllöt tähän lopu, eivätkä pussukatkaan. Enhän minä olisi minä, ellen hurahtaisi aina pienimuotoiseen liukuhihnatuotantoon. Näiden kässäpussien osalta tosin on todettava, että jokainen yksilö on uniikki, sillä pöllöt on virkattu sekalaisista jämälangoista ja pussukoiden kankaatkin on kaiveltu varastojen kätköistä. Pussien koot ovat määrittyneet pitkälti kangaspalojen kokojen mukaan niin, että olen saanut käytettyä kankaat mahdollisimman tarkkaan ilman turhia hukkapaloja.

P.S. Olen minä pöllöillyt askartelurintamallakin, nimittäin isänpäiväkortin merkeissä.

Oman isän korttiin lennähti Chinami Horiban pöllö, lasten toivomuksesta. Noin muutoin layout on minulle tyypillisesti niukkaeleinen.

Appiukko ei ole pöllömpi tapaus hänkään, mutta koska hän on kova ravimies, päätin Chinami Horiban yksisarvisen toimittavan hevosen virkaa - ilman sitä sarvea tietenkin. Vähän tuo heppa on hempeä ja tyttömäinen, mutta luulenpa appiukon kestäneen sen kuin ravimies konsanaan...

Eleanor

Olen intohimoiseksi neulojaksi aikalailla tiedostava kuluttaja myös lankojen suhteen. Joskus taannoin poikkesin kuitenkin totutuista tavoista ja ostin lankakaupasta lankoja yksinomaan värin ja materiaalin vuoksi ilman, että minulla oli niille mitään suunnitelmaa. Eivätkä langat olleet edes tarjouksessa! Niin minulle päätyi myös kaksi kerää kauniin vihreää Schachnmayr nomotta Extra Merino Premiumia, joista syntyi lopulta marraskuun alussa Eleanor-kauluri.

Malli vaati keskittymistä enkä erityisemmin rakastunut langan rakenteeseen, mutta lopputulos oli kyllä vaivan arvoinen.

Kauluri on pehmoinen ja riittävän kapea pysyäkseen melko mukavasti kaulan suojana. Vaikka väri ei ihan täydellisesti täsmääkään Mollyyni, olen käyttänyt tätä yhdistelmää tyytyväisenä kaulurin valmistumisesta saakka.

Välillä on ihan mukava neuloa jotakin myös itselle. Vielä mukavampaa on, kun saa otettua uudet asusteet myös aktiiviseen käyttöön.

Sekalaisia sytomyssyjä

Kävin marraskuun puolivälissä viemässä viimeisimmän satsin tekemiäni sytomyssyjä syöpäosastolle. Siinä erässä olivat myös nämä kolme päähinettä.

Vertigo on jo ennestään tuttu malli, tämä ruskea versio on neulottu kaksinkertaisesta, kälyn kirpparilta pelastamasta Novita Bambusta. Yhä vain pidän tästä mallista ja harkitsen, pitäisikö tehdä jonkinlainen Vertigo-variaatio itsellekin ihan vain kokeeksi.

Kaksivärisen pipon vaaleanpunainen on luultavasti Sandesin Duettia, violetti on puolestaan DROPS Muskatia. Neuloin pipon päälaelta alkaen sillä ajatuksella, että neulon Duettin loppuun ja mietin sitten, miten ratkaisen reunuksen kohtalon. Minun silmääni lopputulos on ihan siedettävä, vaikkei kumpikaan väri ole varsinaisesti omaan makuuni.

Kolmas hattu on saanut inspiraationsa Excess-myssystä, vaikkakin oma versioni poikkeaa alkuperäisestä aikalailla. Tämä minun tekemäni on neulottu Novita Tiinasta päälaelta aloittaen, aina oikein -sektori on vain kahdeksasosan myssyn leveydestä. Reunusta varten kavensin kahdeksan silmukkaa, että sain myssyyn vähän enemmän muotoa.

Viedessäni myssyt syöpäosaston ja infuusiopoliklinikan yhteiselle ilmoittautumisluukulle toimistosihteeri kysyi, enkö olekin tuonut myssyjä myös aikaisemmin. Todentotta, hän oli varmasti työvuorossa silloin toukokuun lopulla, kun poikkesin samoissa merkeissä osastolla ensimmäisen kerran. Tuntui mukavalle kun muistettiin, vaan vielä tärkeämpää oli kuulla, että myssyjä otetaan edelleen kiitollisena vastaan ja niille löytyy varmasti käyttäjiä.

Harmaata aina oikein

Käly huolehti taannoin kirpputorilta mukaansa pari kerää harmaata Novitan Mamboa, joista minä lupasin neuloa hänen tyttärelleen myssyn. Vertigo-huumassani pyöräytin aavistuksen pidemmän ja jyrkemmin päälaelta kaventuvan version. Kaveriksi päätin tehdä wham bam thank you lamb! -kaulurin.

Pahoittelen surkeaa kuvaa, mutta Vertigo on tässä blogissa jo aikaisemmin nähty, ja wham bam -kauluri on pelkkä suorakaiteen muotoinen aina oikein -neulottu kaistale, joka on ommeltu osittain päistään yhteen niin, että siihen jää taitettuna hauska kulma. Vähän tuo kaulurin asettelu vaatii kokeilemista, mutta eiköhän se asiansa ainakin aja. Tyyliltään nämä kaksi asustetta sopivat minusta joka tapauksessa mainiosti yhteen.

Setti on neulottu 5 mm puikolla ja kuten arvata saattaa, kaksi kerää ei olisi riittänyt koko settiin. Onneksi on Ravelry, jonka kautta löytyi omista jämistään pientä korvausta vastaan mielellään eroon halunnut kanssaneuloja. Saadut jämät olivat kyllä samaa lankaa ja samaa värinumeroa kuin kirppari-Mambo, mutta laatu oli aivan erilaista, paljon karheampaa ja vähän eri väristäkin, joten raidoitin kaulurin suosiolla kahden kerroksen välein. Eipä sitä raidoitusta huomaa, toivottavasti karheampi lanka ei myöskään kutita kaulalla.

Saaja halusi myssyynsä tupsun, mutta koska kaksi ensimmäistä omaa yritelmääni jäivät kovin pieniksi, päätin antaa loput langanjämistä tytölle itselleen, jotta hän saa tehdä niistä haluamansa kokoisen tupsun. Toivottavasti mallivalinta ei ollut liian tylsä 9-vuotiaalle tytölle - ainahan asusteita voi piristää värikkäillä irtokoristeilla, jos perusharmaa sellaisenaan oikein nappaa.

Ei pöllömpi juttu

Tiedättekö tunteen, kun alkaa tehdä jotakin käsityötä ihan vain siksi, että ohje on hauska, mutta jossain vaiheessa käsityö alkaakin elää omaa elämäänsä ja kertoa, kenelle kuuluu. Niin kävi tässä esiteltävän käsityön kanssa.

Ensin oli Paula Kristiinan blogissa ohje virkattuun pöllökoristeeseen. Minä päätin kokeilla ohjetta, siinä samalla muokkasinkin sitä ihan vähän (vain sen verran, että tein alotuksen kiristettävään lenkkiin, ensimmäiselle kerrokselle 10 ja toiselle 20 kiinteää silmukkaa), puuvillalankojen jämäpussista löytyi vielä mieluisen värisiä jämänöttösiäkin.

Heti valmistuttuaan pöllö huhuili kuuluvansa projektipussukan koristeeksi, niinpä minun ei auttanut kuin kaivella esiin sekä kauan kadoksissa ollut ompeluinnostus että pussukkakankaat. Ensin leikkelin neuletapaamisessa haltuuni annetun verhon kuviollisiin ja yksivärisiin palasiin. Kun sitten löysin yksivärisen ruskean kaveriksi syvän pinkkiä pellavaa, pussukan kohtalo oli sinetöity.

Pöllö on kertakaikkisen sympaattinen, herttaisen tarkoituksellisesti kallellaan, vähän haikeana, unisena tai hoomoilasena, miten sen nyt tulkitsee. Siinä se nakottaa.

Sisäpuolelta kurkistaa hehkuva pinkki, ihan vähän ja varkain vain. Vaan pussukka ja sen nyörikiinnitys on suunniteltu siten, että pussin voi kääntää halutessaan niin, että pöllö livahtaa piiloon ja pinkistä puolesta tuleekin ulkopinta. Nyörit pyörittelin DROPS Safranista ja lisäsin päihin vielä isohkot puuhelmet koristeiksi.

Ei tätä pikkuista projektipussukkaa voinut ajatella kenellekään muulle kuin Tiinalle. Tämä on se aito ja alkuperäinen pöllöpussukka, toista aivan samanlaista ei tule, vaikka pöllöpusseja syntyy varmasti lisääkin.

Kirjoneuleen sietämätön lumo

Ihailen niitä, jotka hallitsevat kirjoneuleiden teon. Tasaisin väliajoin minut valtaa halu opetella kirjoneuletta, ja kerta toisensa jälkeen päädyn harjoittelemaan sitä jollakin pienellä ja vaatimattomalla tavalla - niin tälläkin kertaa.

Ensin päätin soveltaa Superhelppo syyspipo -ohjetta puuvillalangalle, sillä tiesin, ettei SPR:n Kontista taannoin ostamani yksinäinen vihreä puuvillakerä tulisi yksin riittämään kokonaiseen pipoon. Niin valmistui kuvassa vasemmalla oleva päähine, jossa aloitusreuna on pyörönä neulottua aina oikein -neuletta ja loppukin vähän sovellettuna mainitun ohjeen inspiroimana. Valkoinen lanka on lahjoituksena saatua Novitan Tennesseetä.

Vihreää jäi nöttönen, ja koska pidin vihreän ja valkoisen yhdistelmästä, päätin neuloa perään valkoisen pipon vihreillä helminauhoilla. Ei se ehkä mikään maailman kaunein ole, mutta hyvää ja helppoa kirjoneuleharjoitusta kuitenkin.

Helmipiposta innostuneena jatkoin samalla tyylillä, vihreä vain vaihtui DROPS Muskatiin ja kirjoneulemalli omaan viritykseen, jota olin joskus hahmotellut luultavasti sukkia varten.

Seuraavaksi otin käsittelyyn tummansinisen Tennesseen ja petroolin Muskatin, kirjoneulekuvion nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta.

Kaikki nämä kirjoneuleharjoitukset menevät toki paikalliseen sairaalaan sytomyssyiksi. Moni Seijasiskon kyselyyn vastanneista on äänestänyt roikkuvampia myssymalleja, mutta eiköhän näille istuvammille pipoillekin ole oma käyttäjäkuntansa. Ja voi kuinka addiktoivaa onkaan neuloa pieniä kirjoneuleraitoja!

Peittopaloja jämälangoista

Sukkaputkessa syntyi kasa jämiä ja entisiäkin oli. Kaiken aivojumppaa vaativan neulonnan seassa oli pakko tehdä jotakin tosi simppeliä. Virtuaalineuletuttu kerää tilkkuja Ilotilkku-projektiin, jossa alunperin koottiin peittoja psykiatrisille osastoille ja nyttemmin laitoksissa elämänsä ehtoota viettäville vanhuksille. Kun nämä tosiasiat laski yhteen, syntyi pieni kokoelma neulottuja peittotilkkuja.

Osa tilkuista on kauniimpia, osa kerrassaan rumia, mutta yhtälailla ne lämmittävät peitossa. Sitä paitsi omituisemmatkin tilkut löytävät yleensä paikkansa kokonaisuudesta tavalla tai toisella. Minä nautin siitä, miten jämälankapussini vajui. Aina välillä mietin, kannattaisiko minun joskus jemmata jämälankoja, sillä oikeastaan tarvitsisimme uuden tilkkupeiton mökille ja olisi hauskaa myöhemmin muistella, mitä kaikkea langoista on alunperin tehty. Toistaiseksi hyväntekeväisyystempaukset ovat kuitenkin vetäneet pidemmän korren.

Olen minä myös virkannut peittotilkkuja. Lellu nimittäin polkaisi Ravelryssa käyntiin Ystävyyden peitto -projektin, jossa halukkaat voivat neuloa tai virkata aivan minkälaisia peittotilkkuja tahansa. Lellu kokoaa niistä aikanaan peiton, joka arvotaan tilkkuja väsänneiden kesken. Minä taisin innostua ajatuksesta vähän liikaakin.

Tällä kukkatilkkumallilla meillä on jo kokonainen puuvillapeitto, vieläpä aikalailla samoissa väreissä kuin tuo ylimmäinen tilkku. Näissä käytetyt langat ovat villaa tai villasekoitetta, pääosin Seiskaveikkaa, vaaleampi vihreä Cascade 220 Superwashia.

Pari tilkkua on vähän kolmiulotteisempia, malleina sovellukset Crocodile Stitch Afghan Block Dahliasta (oikealla) ja Eight Pointed Flowerista (vasemmalla) ja lankoina Seiskaveikkaa, Nallea ja Vilmaa. Dahlia-mallia taisin jonkin verran muuttaa alkukerrosten osalta, ohje kun oli sen suhteen melko monimutkainen ja mielestäni keksin helpomman tavan päästä suunnilleen samaan lopputulokseen.

Näiden palasten ohje on kirjasta 200 virkattua ruutua, joka minulla oli kyllä kesällä lainassa kirjastosta, mutta jonka ehdin palauttaa paljon ennen palasten virkkaamista. Niinpä katselin kuvia Ravelrysta ja virkkasin palat kuvien perusteella sellaisiksi kuin itse halusin. Näissä palasissa alkaa jo näkyä jämälankapussini vanhempaa osastoa: Wollmeisea, Sock-a-liciousia ja Jitterbugia. Lisänä on mustaa Nallea, Cascaden 220 Superwashia ja jotakin tuntematonta villalankaa.

Tämä yksinäinenkin palanen on virkattu pelkän kuvan perusteella, alkuperäismalli on muistaakseni samasta kirjasta kuin edellisten tilkkujen malli, langatkin taitavat olla samaa sarjaa. 

Viimeinen kolmen sarja valmistui vähän myöhemmin, kun olin ensin saanut aikaiseksi lisää jämälankaa. Näihin paloihin on haettu mallia Ravelrysta, lankoina Nallea, Schachenmayr nomotta Extra Merino Premiumia ja Lai-la-lai Yarnz Sockia sekä inaus Vilmaa. Osa tilkuista on keskenään eri kokoisia, joten Lellulla mahtanee olla melko mielenkiintoinen palapeli koottavana. Jännittävää nähdä, millainen peitosta lopulta tulee! Itse saatan virkkailla vieläkin lisää paloja, mikäli sopivia jämiä syntyy ennen ystävänpäivää.

Näiden kuvien myötä voin ylpeänä ilmoittaa, että meillä on nyt uusi lelu, Sony NEX-5N mikrojärjestelmäkamera. Se on jotakin oikean järjestelmäkameran ja digipokkarin välimaastosta, ja ominaisuuksiltaan vähintään riittävä tällaiselle satunnaiskuvaajalle. Ominaisuuksien käytön opettelu on pahasti kesken, kuten saattaa huomata esimerkiksi ylikorostuneesta joulunpunaisesta, mutta jo pelkän kokeilun perusteella kameralla saa huikean paljon helpommin siedettäviä kuvia kuin entisellä pokkarillamme. Ylin kuva on otettu sisätiloissa melko heikossa valaistuksessa ja silti kuva on riittävän tarkka ja värit toistuvat totuudenmukaisesti, kun älysin säätää valkotasapainon kohdalleen. Alempiin kuviin kokeiliin asetuksia, joissa kuva tarkentuu lähelle ja tausta sumentuu, mikä tekee aika kivan säväyksen (no, ei ehkä näissä peittotilkkukuvissa, mutta noin yleisesti ottaen). Jospa uusi kameramme pelastaa seuraavan puolen vuoden neulekuvaukseni ainakin sen suhteen, että tarkkoja kuvia saa huonommassakin valossa, vaikkei varsinaista asettelutaitoa tai -intoa kovin olisikaan.

Kontio

Olihan siellä uusimmassa Ullassa ohje myös minulta: Kontio-sukat.

Seiskaveikkaa, merimiehelle menossa. Eipä kai näistä sen kummempaa osaa sanoa, itse kyllä tykkään lopputuloksesta, vaikkei se mikään innovatiivisuuden ylistys olekaan. Ihan minun suunnittelemani näköinen siis.

Vertigo eli sukkaputken loppu

Molly oli ensioire sukkaputken päättymisestä, mutta lopullisesti hattuilu valtasi mielen Vertigo-ohjeen myötä.

Vertigo neulotaan tasona ja muoto syntyy lisäysten, lyhennettyjen kerrosten ja kavennusten myötä, lopuksi ommellaan tai silmukoidaan sauma ja kiristetään päälaki. Helppo ja silti mielenkiintoinen ohje, jolla syntyy yksinkertaisen elegantti myssyrakenne. Ensimmäinen kokeiluni on neulottu kanssaneulojan lahjoittamasta Novita Tiinasta 4 mm puikolla ja 45 silmukalla. Neuloin yhteensä yhdeksän sektoria, mikä söi 100 gramman lankakerän todella tarkkaan niin, että jouduin vähän kikkailemaankin sauman ompelussa. Hatusta tuli oikein sopiva keskikokoiseen aikuiseen päähän - sytomyssyksihän tämä on toki menossa.

Minulla oli käytössä toinenkin täysi kerä Tiinaa, joten siitä syntyi toinen Vertigo. Tällä kertaa vähensin silmukoita yhdellä varmistuakseni langan riittävyydestä, eikäpä sitä sauman ompelun jälkeen jäänytkään kuin parin metrin pätkä. Lanka oli miellyttävää neulottavaa ja lopputulos on ihanan pehmoinen, joten eivätköhän nämä ole oikein passeleita sytomyssyjä. Luulenpa, että haksahdan vielä kerran jos toisenkin neulomaan myssyjä tällä samalla mallilla...

P.S. Vielä ehtii vastata Seijasiskon suureen sytomyssykyselyyn!

Sukkaputken viimeiset sukat

Otin tavoitteekseni neuloa kaikki hyväntekeväisyyssukkiin korvamerkityt langat niin, että saisin toimitettua sukat tämän vuoden keräyksiin. Viimeisiä sukkia neuloessa homma alkoi jo kieltämättä maistua puulta.

Viimeisistä oransseista sekä punaisesta Seiskaveikasta tuli väriterapiasukat kokoluokkaa 38-39. Perstuntumalta suunniteltu raidoitus on mielestäni aika onnistunut ja mikä parasta, sain kulutettua kirkkaanoranssin langan kokonaan loppuun. Malli on peruskauraa ja käy hyvin ilmi kuvasta.

Sini-turkoosi-vihreäraidallisen Seiskaveikan neulominen tökki poikkeuksellisen paljon, vaikka ei näissä väreissä mitään erityisen epämieluisaa ole; luultavasti saavutin vain jonkinlaisen saturaatiopisteen sukkien neulomisen suhteen. Koska tiesin, että viimeinen kerä jäisi vainoamaan minua ellen neuloisi sitä pois alta, päätin keksiä jonkin helpon, mutta mielenkiintoisen mallineuleen vauhdittamaan viimeisten sukkien valmistumista. Sellainen löytyi Scribble Socks -sukkamallista (Rav-linkki ilmaisohjeeseen), jonka ohjetta tosin en viitsinyt avata, vaan käytin pelkkää ideaa ja istutin sen omiin tarpeisiini. Näissä sukissa on 56 silmukkaa ja kaksi diagonaalisesti vaeltavaa joustinneuleraitaa, joista toinen kulkee varren etuosasta ja kantalapun poikki, ja toinen kiertää varren takaosasta jalkaterän päälle. Sukat on toki neulottu toistensa peilikuviksi, kuten tapoihini kuuluu.

Halusin langasta mahdollisimman tarkkaan eroon, joten neuloin sukista isot, luultavasti kokoluokkaa 45-46. Jospa joku nuori jannu piristyisi näistä, sukat kun lähtivät Hyvän Mielen Sukat -keräykseen.

Nyt on sukkakiintiö totaalisesti täynnä vähäksi aikaa. Paha vain, että esikoiselle pitäisi oikeastaan neuloa ohuet sukat talven varalle. Jo pelkkä ajatus puuduttaa, sukkien kun toivotaan olevan mustat perussukat, joissa on varressa yksi leveä keltainen raita - yllätys yllätys... No, onneksi esikoisen jalka on suunnilleen saman kokoinen kuin omani, joten hätätilassa hän voi käyttää minun sukkiani.

Rakkauspeitto

Muistatteko Läjän?

Nyt lopputuote on toimitettu saajilleen, joten on aika paljastaa, mitä Läjä sisälsi ja mihin sisältöä tarvittiin.

Noin puolesta Läjän osia kuoriutui 20 x 20 cm kokoisia peittopaloja, jotka on neulottu 3 mm puikolla ja Paw-tiskirättiohjetta mukaillen (noin puolet ohjeen mukaan ja toinen puolikas peilikuvana).

Lopusta paljastui Halloween Cat Dishcloth -paloja, niistäkin noin puolet peilikuvana. Kumpaakin ohjetta jouduin muokkaamaan hieman korkeuden suhteen, että pääsin edes suunnilleen toivottuun kokoluokkaan. Pahoittelen vääristyneitä värisävyjä, todellisuudessa tuo ruskea on tämän kauden punaruskeaa Seiskaveikkaa, ei sitä vanhempaa tummempaa.

Neuloin yhteensä 17 palaa eli reilut 450 g lankaa, päättelin ja höyrytin palat. Siihen päättyi minun työpanokseni, vaan katsokaapa ja ihailkaa sitä, mihin palaset päätyivät:

Nekolassa nimittäin vaihdettiin taannoin siviilisäätyä, ja kaimani sekä Myyränpesän Vynne ideoivat neulojatoverien yhteisen häälahjan, neulotun tilkkupeiton. Palasten ulkonäölle ei asetettu muita rajoitteita kuin käytettävät värit, materiaalin osalta pitäydyttiin villavoittoisessa langassa.

Peitosta tuli kertakaikkisen hieno ja aivan mielettömän iso: 100 palasta eli 2 x 2 m! Siihen mahtuunee paitsi tuoreehko aviopari, myös perheen kissat niin halutessaan. Oli etuoikeus tulla kutsutuksi mukaan tähän yhteisprojektiin - tuokoon peitto mukanaan monia lämpimiä hetkiä Nekolaan! (Peittokuvat on luvan kanssa lainattu Vynneltä.)

Molly

Syyslomaviikolla lokakuun puolivälissä minulle tuli vastustamaton halu neuloa jotakin muuta kuin sukkia, jotakin ehkäpä ihan itselleni. Lankalaatikosta puikolle ponkaisi Cascade 220 Superwash, joka oli jo jokin aika sitten korvamerkitty Mollya varten.

Minulla oli omat epäilyni myssyttävän mallin sopivuudesta itselleni, mutta arvelin hatulle löytyvän ottajia, ellen itse pitäisi lopputuloksesta. Valmista päähinettä sovitellessani hoksasin, että se käy väriltään oivallisesti joskus vuoden alkupuolella neulomani Willow Cowlin kaveriksi. Eikäpä tuo myssy pöllömmältä näytä näin isossakaan päässä, vaikka pipoihmisenä asetteluun pitääkin vähän totutella. Jospa saisin sujautettua nämä vihreät asusteet arkikäyttöön, vaikkapa mustan nahkatakin kaveriksi.

Oli terapeuttista neuloa pitkästä aikaa jotakin valmiista ohjeesta. Sen verran sooloilin, että reunajoustimen oikeat neuloin kiertäen, muuten menin kirjaimellisesti ohjeen mukaan. Puikot 3 mm joustimessa, muuten 3,5 mm, langankulutus noin 90 g. Ja voi veljet, miten pehmeältä Cascade 220 Superwash tuntuikaan kaiken Seiskaveikka-neulonnan keskellä!

Raidallista

Olen vaihteeksi vuodattanut luovuudenlähteeni tyhjiin. Täyttymistä odotellessa olen neuloskellut tasaraitaa lahjoituksina saaduista sekalaisista Seiskaveikoista.

Miesten perussukat, silmukoita 54 ja puikko 3 mm, mallineuleena varressa ja jalkaterän päällä 2 o, 1 n, raidan leveys kolme kerrosta, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus. Sinnepä upposi mukavasti kaikki loput siniset jämät ja valtaosa viimeisestä mustasta keränperästä. Kooksi muotoutui jotakuinkin 45-46. Molemmat langat taisivat olla näitä tämän vuosikymmenen värejä, sillä sininen oli taas luokattoman karkeaa ja musta nitisevän muovista.

Oransseja sukkia sen sijaan oli erityisen miellyttävää neuloa, toinen oranssin sävyistä oli niinkin vanhaa, että vyöte oli vaaleanruskeavoittoinen (ehkä viime vuosituhannelta?) ja pehmeys sen mukaista. Näiden sukkien neulominen oli oikeaa väriterapiaa; raitojen lisäksi ylläpidin mielenkiintoa siirtelemällä 2 o, 2 n -joustinneuletta aina pari silmukkaa puoleensa värinvaihdon jälkeen. Silmukoita 48, puikko 3 mm, ranskalainen kantapää ja nauhakavennus, kokoluokka 38-39.

Nämäkin kaksi paria ehtivät vielä Hyvän Mielen Sukat -keräykseen. Lahjoitettuja Seiskaveikkoja on vielä kahteen sukkapariin, joten tavoitteena on saada nekin neulottua ennen keräysajan päättymistä marraskuun alussa. Josko sen jälkeen jaksaisi taas tehdä jotain muutakin kuin perussukkia; joulun lähestyessä huovutettujen tumppujen neulominen on perinteisesti alkanut houkuttaa ja niihin olisi lankojakin valmiina.

Arkadian Ulla

Vastapainoksi opiskelukiireille kehittelin paikallisille neulojille mysteerisukkamallin, jonka neljä erillistä vihjettä lähetin viikon välein mukaan ilmoittautuneiden sähköpostiin. Nyt viimeinenkin vihje on lähetetty ja ensimmäiset parit saatu valmiiksi, joten on aika julkistaa malli ja koko ohje. Pahoittelen heikkolaatuisia kuvia, pokkarillani on erityisen hankalaa kuvata punaista, joka helposti "palaa" puuroksi.

Mallisukkiin valitsin Kaheleiden aurinkoisesta köyhäilyvaihdosta saadun Viking of Norway Vilman, joka vastaa paksuudeltaan Novitan Nallea, Gjestalin Maijaa ja Vuorelman Vetoa. Arkadian Ulla -sukat neulotaan kärjestä aloittaen toistensa peilikuviksi, jalkapöydän yli kulkee pieni palmikkokuvio.

Kantapään rakenne on tuttu Fredrika-sukista, se vain on käännetty neulottavaksi toisesta suunnasta.

Mallin kehittelyprosessi oli mielenkiintoinen: minulla oli kyllä jonkinlainen visio sukan etupuolesta ja kantapään rakenteesta, mutta takaosan palmikkomallia piti kokeilla monella eri tavalla. Myös sukan suu mietitytti, joten päädyin antamaan kaksi hieman erilaista vaihtoehtoa etupuolen lopettelemiseen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että tein tästä mysteeriohjeen yhteisneulontaa varten, sen verran kutkuttavaa oli seurata kalakukkoneulojien edistymistä.

Mallista on maksuton ohje saatavilla Ravelryssa. Parempia kuvia mallista on tarjolla esimerkiksi Villaviidakossa sekä kaimani neulomana. Minä neuloin mallisukat 2,5 mm puikolla, koon 38 sukkiin kului melkein kaksi täyttä kerää Vilmaa. Nämä mallisukat ehdin jo myydä entiselle työkaverilleni, minulla itselläni kun on vähintään riittävästi punaisia sukkia jo ennestään. Sukat menevät kuulemma ex-työkaverini eläköityvälle kollegalle läksiäislahjaksi.

Polkalla hyvää mieltä

Anteliaat neuletoverit ovat pitäneet huolen siitä, että minulla riittää lankoja hyväntekeväisyysneuleisiin. Kun sain lupaamani viisi sukkaparia valmiiksi suomalaisille merimiehille, huomasin ehtiväni neuloa vielä lisää sukkia Hyvän Mielen Sukat -keräykseen ennen tempauksen päättymistä marraskuun alussa.

Ensin tartuin kirjavimpaan Polkka-Seiskaveikkaan ja pyöräytin kokoluokan 38 sukat 48 silmukalla ja 3 mm puikolla. Koska minusta tuo täplikäs raita on sellaisenaan kertakaikkiaan ruma, halusin sekoittaa pilkuttumista Petäjä-sukkien mallineuleella. Eihän itse mallineule kirjavasta langasta erotu, mutta kyllä se vähän pilkkuja sotkee. Raitoja en viitsinyt yrittääkään kohdistaa, kelpaavat kenelle kelpaavat.

Vihreänsävyisestä Polkasta neuloin miesten sukat 54 silmukalla kokoluokkaan 43-44. Näissäkin on "mallineule": kuusi kerrosta 2 o, 1 n -joustinneuletta ja sen jälkeen kerros nurjaa, seuraavat kuusi kerrosta joustinta niin, että nurjan silmukan paikka siirtyi silmukan verran vasemmalle ja taas kerros nurjaa. Eihän sillä mallineuleella edelleenkään ole mitään sen suurempaa visuaalista virkaa kirjavassa raitalangassa, mutta tarkoituksena olikin ylläpitää omaa kiinnostusta neuleeseen - ja se onnistui. Tässä vihreässä versiossa pilkut eivät häiritse ollenkaan niin paljon kuin muissa vastaavissa langoissa, sillä väritys nostatti jonkin sortin mielikuvia koivikosta. Niin, ja vihreähän on aina vihreä, ei sitä saa täydellisesti pilattua edes raidoilla ja pilkuilla.

Neuletuntuma Polkassa oli merkittävästi pehmeämpi kuin merimiessukissa käyttämissäni yksivärisissä Seiskaveikoissa. Sääli sinänsä, sillä itse pidän paljon enemmän yksivärisistä kuin valmiiksi raidoitetuista langoista. Yksivärisissäkin karkeus vaihtelee värien välillä, toistaiseksi sininen ja harmaa ovat olleet viime vuosina karkeimpia, musta muovisimman oloinen. Omia sukkiani varten ostin pari kerää tämän syksyn vihreää ja kerän petroolia, niiden neuletuntuma on vielä testaamatta. Ensin pitää tietysti neuloa kaikki lahjoituslangat hyväntekeväisyyteen...