sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Jos arpaonni ei suosi...

... niin ahkeruus kuitenkin palkitaan.

Sukkasatolaisten kesken arvottiin paljon palkintoja, minkä lisäksi muutama palkinto lahjoitettiin ahkerimmille neulojille. En tunnetusti ole onnettaren suosikkeja, mutta tällä kertaa olin ahkerin niin hyväntekeväisyys- kuin lastensukkienkin neuloja. Niinpä postilaatikkoni kolahti kahteen otteeseen tuoden nämä palkinnot:



Ihanaisen Knit and Purrrl -kangaskassin lahjoitti Worsted Knitt paita- ja kassikaupastaan kiitokseksi ahkerimmalle hyväntekeväisyyssukkien neulojalle. Tämä päätyi välittömästi reissuneulekassikseni entisen saadessa väistyä nöyrästi varastoon.

Pirre Tinttamarellista lahjoitti sukkalankaa eniten lasten sukkia neuloneelle: paketista paljastui kerä Fortissima Socka Mexiko Coloria. Olen jo jonkin aikaa haaveillut Fortissima Sockasta, mutta yksivärisenä; saamani värikimara Mexiko Coloria on tähän mennessä näkemistäni langoista ehkä kaikkein kammottavin (anteeksi suorasukaisuuteni). Jos kukaan ystävistä, tuttavista tai kylänmiehistä ei tunne vetoa tähän lankaan esimerkiksi vaihtokauppojen merkeissä, neulon siitä kyllä mieluusti sukkia - hyväntekeväisyyteen.

Vaan olipa ilo tulla palkituksi!

perjantai 28. marraskuuta 2008

Synttärikortit äidille ja tyttärelle

Kahden viimeisen bloggauksen lahjasetteihin piti tietysti liittää onnittelukortitkin. Viime tingassa ja toivottoman uupuneena unta vastaan taistellessa lopputulos jäi melko vaatimattomaksi:



Siivetön enkeli sai tälläkin kertaa tehdä prinsessan virkaa aivan kuten isosiskojenkin synttärikorteissa. Pikkusiskon korttiin en tosin jaksanut väkerrellä edes kruunua otsatähden peitoksi.

Äidin kortti on tarkoituksellisen epäsymmetrinen, kukkakuva suosikkilahjapaperistani peräisin. Tähän korttiin olen kohtalaisen tyytyväinen, vaikkakin onnitteluteksti olisi voinut olla paremmin asemoitu / suurempi / kauniimpi / jotakin muuta. Pidän itse kortin väreistä sekä rauhallisesta epäsymmetriasta.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Lina-setti

Hyvä ystäväni, jonka tyttärelle neuloin edellisen bloggauksen pipon ja kaulaliinan, toivoi taannoin kämmekkäitä. Ajattelin edellisestä Lina-piposta yli jääneen Wind-langan riittävän pienikätisen naisen kämmekkäisiin, ja niin aloitin elämäni ensimmäisten kämmekkäiden väsäämisen. Kymmenisen kerrosta ennen jälkimmäisen kämmekkään valmistumista lanka tosin loppui ja jouduin hankkimaan uuden kerän.



Kämmekkäät on neulottu 3,5 mm puikoilla ja 40 silmukalla. Tykästyneenä Linan mallineuleeseen päätin tehdä palmikkokuvion kämmenselän puolelle. Se näyttääkin istuvan käsineeseen ihan mukavasti; joiltakin toisilta osin sen sijaan jäi parantamisen varaa. Lanka on kyllä varsin miellyttävää myös käsissä!

Koska lankaa piti hankkia kerä muutamaa kerrosta varten, oli loogista neuloa kämmekkäiden pariksi vielä pipokin:



Saaja on varsin pienipäinen, joten vähensin reilusti välikerroksia pipon madaltamiseksi - ja samalla varmistin langan riittävyyden loppuun saakka. Toivottavasti myssy mahtuu saajalle, mutta löytyyhän perheestä kolme pienempääkin päätä, mikäli pipo osoittautuu sittenkin liian pieneksi perheen äidille.

Ystäväni täyttää vuosia piakkoin, joten olkoon tämä epävirallinen ja ennenaikainen syntymäpäivälahja hänelle.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Pikkutytön asustesetti

Hyvän ystäväni nuorin tytär täyttää tänään kaksi vuotta. Tein hänen isosiskoilleen syntymäpäivälahjoiksi nämä prinsessasetit, joten halusin väkertää pienimmällekin jotakin samansuuntaista. Lenkkikaverilta saatujen lankojen kalpean vanharoosa Wool ja Suuri Käsityölehti 9/2008 kohtasivat, ja niin sai alkunsa tämä asustesetti:



Pipo on mukailtu mainitun käsityölehden ohjeesta, kaveriksi neuloin pujotettavan kaulaliinan ainaoikein neuletta. Lilanroosa lanka ei olisi riittänyt koko kaulaliinaan, joten neuloin pipon reunan valkealla sekä kaulaliinan pujotusjoustimen päällysosan värillisellä yhdistämään osia toisiinsa. Lisäkoristeeksi ja -yhdisteeksi neuloin vielä ruusut Ullan Ninna-baskerin ohjeella.

Olen tyytyväinen, toivottavasti saajakin on!

perjantai 21. marraskuuta 2008

Ompeluseurat ja vaihtokauppaa

Emännöin menneenä sunnuntaina tuttujen kesken pidettyjä "ompeluseuroja". Kahvittelun ohella hypistelimme lankoja ja teimme vaihtokauppaa. Oma vaihtokauppasaaliini on tässä:



Kaksi ylintä riviä perussukkalankoja vaihtuivat kahteen kerään naapurilta saatua Hjertegarn Nice -efektilankaa (itselleni jätin toiset kaksi), metriin harmaata villasekoitekangasta (sekin naapurilta saatua) sekä lupaukseen ommella minulle toimitetuista kankaista kassi. Alimmat tekokuitulangat otin vastaan luvaten toimittaa ne esikoululle tai päiväkodille, jollen itse keksisi niille käyttöä. Luulen kokeilevani virkata sinisestä langasta ET-lehden kassin, jos löydän ohjeet jostakin Internetin syövereistä. Mikäli en löydä, pitänee etsiskellä jokin toinen ison virkatun kassin ohje ennen kuin luovun langoista. Keltaiset taidan selvitellä siisteiksi keriksi ja tarjota esikoisen eskariin.

Ihan heti ei pitäisi sukkalankojen loppua, tilasinhan juuri Tapion Kaupasta kahdeksan kerää Maijaa tarjoushintaan 1,40 €/kpl...

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Perussukat itse värjätystä Nallesta

Eipä se sukkaähky pitkään kestänyt. Tällä kertaa ylivoimaisen houkutuksen muodosti taannoinen elintarvikevärjätty Nalle, joka näytti kuivuttuaan ja kerittynä varsin lupaavalle. Koska värin kestosta ei ole mitään takeita, päätin tehdä itselleni käyttösukat asian selvittämiseksi. Samalla saisin hyvän (?) tekosyyn heittää roskiin paitsi ruman väriset, myös moneen kertaan paikatut ja nukkaantuneet kotivillasukkani.


Lopputulos, joka ei ole lainkaan noin punainen kuin kuvassa, on todella mieluinen. 2,5 mm puikot ovat käsialallani Nallelle juuri sopivat, samoin 54 silmukkaa. Tällä kertaa tein joustinosat 2o, 1n ja jatkoin sitä terän päällä. Istuvuus on lähes optimaalinen, vain kiilakavennukset olisi kannattanut tehdä kahdella välikerroksella yhden sijaan.


Jos vielä joskus olisi aikaa ja tilat ryhtyä kasvivärjäyshommiin... vaan se on todettava, että ei tästä sukkahulluudesta ihan helpolla eroon pääse. Onneksi sukankuluttajia on ilmaantunut pikkuhiljaa tuttavapiiristä, on mukava vaihteeksi antaa tekeleitään suoraan tarvitsijalle ilman välikäsiä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Maissikaulaliina

Valmistuihan se, patenttineulekaulaliina TeeTee Popparista:




Silmukoita 30, puikot 3,5 mm ja lankaa 200 g. Näin syntyi kolmatta metriä pitkä kaulaliina, joka on silkkisen pehmeä ja muutenkin mieluinen. Langan neulominen tosin oli rasittavaa, sillä varsin löyhäkierteisenä se säikeili todella helposti. Ei mikään telkkarineule siis, jos mieli välttää törröttäviä erillissäikeitä siellä täällä. Sen sijaan malli oli sopivan suoraviivainen kaiken pipertelyn ja näpertelyn lomaan.

Jospa minäki pikkuhiljaa oppisin käyttämään kaulaliinaa, edes takin päällä somisteena. Kuvaustakin muuten ostin pari viikkoa sitten heräteostona täysin vastoin tapojani - en olisi sitä oikeastaan tarvinnut, mutta -50% alennus yhdistettynä mieluiseen malliin sai minut tekemään silkan mielihyväostoksen. Lappujakaan en ole näemmä vielä raaskinut irrottaa...

torstai 13. marraskuuta 2008

Aina ei voi onnistua...



... ei edes joka kerta.

Lankojen värjäys on kiinnostanut minua aina. Oikeastaan haluaisin opetella kasvivärjäyksen, mutta se vaatisi paneutumista, aikaa ja hyvät tilat. Elintarvikeväreillä värjäämisen olin ohittanut Ullan ohjeet luettuani ja arvelutani, että lopputulos on liian räikeä tai pastellinen omaan makuuni. Kun sitten ystäväni sanoi omistavansa vanhoja elintarvikevärejä ja esitteli pienen nöttösen kauniisti murretun punaiseksi värjäytynyttä Nallea, päätin minäkin kokeilla onneani.

Sain samaiselta ystävältäni erät aniliininpunaista, perusvihreää ja auringonkeltaista elintarvikeväriä. Päättelin vihreää ja aniliinia sekoittamalla saatavan jonkin sortin ruskean sävyä. Niinpä vyyhditin loput vaaleankeltaiset Nallet ja pienen erän luonnovalkoista kokeilua varten, uitin ne ohjeiden mukaan etikkavedessä ja liuotin lämpimään veteen summassa reilusti vihreää ja hieman aniliininpunaista. Ei tullut ihan sitä mitä piti:



Minä, joka en erityisemmin pidä pätkävärjätyistä langoista, sain aikaiseksi enemmän tai vähemmän maastokuosista lankaa. Vuorokauden oksennuksenvärisiä lankoja katseltuani päätin kokeilla, josko puhdas vadelmanpunainen pelastaisi kokeiluni onnistumisen puolelle. Pelastihan se, ainakin osittain:



Olipa tuskaista yrittää säätää kuvan väritasapainoa siten, että lankojen väri vastaisi kuvassa edes etäisesti todellisuutta (vanha kameramme korostaa pahasti punaista ja keltaista), niinpä tausta on mitä kummallisimman värinen. Pienet vyyhdit ovat luonnossa hieman murretumpia punaisia, ruskea on melko lähellä tuollaista kirjavan punaruskeaa. Pidän kaikista kolmesta värisävystä paljon enemmän kuin ensimmäisen kokeilun maastokuoseista.
Muutaman opin ehdin saada ensimmäisistä värjäyskokeiluistani:

1. Pienetkin määrät elintarvikeväriä värjäävät talossa ja puutarhassa. Jauhetta on paras olla pöllyttelemättä pitkin keittiötä, ellei halua kuluttaa hetkeä jos toistakin (epätoivoisissa) siivouspuuhissa.

2. Väriä saa olla reilusti, jos aikoo saada kokonaisen vyyhdin värjätyksi edes etäisesti tasaväriseksi.

3. Kattilan on parasta olla tarpeeksi suuri, jotta vyyhti on helppo survaista (väljään) väriliemeen kerralla. Ensimmäiseksi liemeen kastettu osa imaisee tehokkaasti intensiivisimmän värin, lopulle osalle jää vähemmän. Niin, puolentoista litran kattila soveltuu lähinnä yhden kerän pätkävärjäykseen...

4. Lankoja voi värjätä monta kertaa, jos ensimmäinen värisävy ei miellytä. Lopputulos on aina kuitenkin arvoitus.

Oppia ikä kaikki. Tuskin nämä viimeisiksi värjäilyiksi jäivät, vielähän tuolla olisi auringonkeltaista karamelliväriä ja kerä luonnonvalkoista Nallea...


maanantai 10. marraskuuta 2008

Loput Sukkasato-sukat

Henkilökohtaisen Sukkasatoni loppusaldoksi muodostui 29 tai 30 paria sukkia, sniikereitä ja tossuja - menin jossain vaiheessa laskuissa sekaisin eikä tarkistuslaskentaan ole riittänyt motivaatiota. Tässä kuitenkin satokauden loputkin tuotokset, kaikki viimeisimmistä vaihtokauppa-Nalleista tehtyjä:



Terrakotat sukat kokoa noin 24, mallineule mukailtua Petäjää; vaaleankeltaiset Terho-sukat, kokoluokkaa 30-31. Molemmat parit lähtevät SPR:n Pipoapuun.



Näiden sukkien persikanvärinen lanka aiheutti takaumia yläkouluvuosiini, kun huoneeni seinät olivat persikanväriset ja muu sisustus valkoista, harmaata ja ripauksen verran mustaa. Terän raidoitukseen tuli lennosta (epäonnistunut) muutos, kun pelkäsin persikkalangan loppuvan kesken ja lisäsin väliin terrakottaa. Olisihan se persikkakin loppuviimein riittänyt, mutten viitsinyt enää purkaa ja raidoittaa uudelleen. Esikoinen yritti omia nämä kokoa 32 olevat sukat itselleen, mutta en taida sietää katsella kyseisiä värejä päivittäisessä käytössä, joten siirrän sukat kaikessa hiljaisuudessa hyväntekeväisyyspussiin.



Yllä olevassa kuvassa pienimmät ovat Tuulan sukat vauvalle, keskimmäisiin noin koon 24 Erittäin Rumiin Sukkiin käytin loput jämät terrakotasta ja persikasta ja jatkoin keltaisella, jota tuntuu riittävän ja riittävän. Nämä pikkusukat lähtevät luonnollisesti hyväntekeväisyyteen. Samaista keltaista on farkunsinisen kaverina isoimmissakin sukissa (kokoa 31), jotka tein esikoiseni hyvälle kaverille äitinsä toivomuksesta; toivottavasti värikombinaatio kelpaa pojalle. Kaksissa isommissa sukissa joustinneuleena on 2o, 1n ja se jatkuu terän päällä sädekavennuksen alkuun saakka. Ihastuin kyseiseen joustinversioon siinä määrin, että taidan viljellä sitä jatkossa 2o, 2n -joustimen sijaan yleisemminkin.
Nyt on sukkakiintiö vähäksi aikaa jokseenkin täynnä ja on aika neuloa jotain ihan muuta. Olen ilmoittautunut Lapaskuuhun, jonka Kinnaskoppaan minä bloggaan tuotokseni, mutta Lapaskuu-tavoitteenani on neuloa vain yhdet kämmekkäät, jotka lupasin tehdä ystävälleni. Jos oikein venyn, voisin tehdä esikoiselle hänen toivomansa huovutetut lapaset, mutta epäilen muiden käsityöprojektien kiinnostavan lapasten neulomista enemmän. Oletettavaa on, että tuotantotahti joka tapauksessa laantuu merkittävästi, keskeneräisenä ja suunnitteilla on sen verran isompia töitä, etteivät ne valmistu viikossa tai parissakaan (josko edes jouluksi).

Ja voisihan sitä elämässään kai muutakin tehdä kuin käsitöitä ehdottoman välttämättömien kotitöiden ja lastenvahtimisen lisäksi. Kuten esimerkiksi ryhtyä taas lukemaan sanomalehteä; kiitettävän ulalla olenkin ollut kodinulkopuolisista tapahtumista viimeisten kuukausien ajan.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Sukkia omalle perheelle

Olen sentään neulonut parit sukat omaankin perheeseen. Naapurilta saaduista, markkinoilta hankituista ja oletettavasti käsinvärjätyistä villapellavalangoista havunvihreät huokuivat Petäjä-henkeä, joten päätin kokeilla, josko lanka taipuisi sukiksi. Taipuihan se:



2,5 mm puikoilla ja 54 silmukalla syntyi omaan numeron 37 jalkaani juuri sopivat sukat. Puikoilla lanka tuntui kovin karkealta, mutta valmiina neuleena se oli yllättävänkin pehmeää, jopa paljaissa jaloissa pidettävää (ainakin näin parkkinahkaiselle kuin bloginpitäjä on). Vaikka havunvihreä ei varsinaisesti ole omin värini, tämä oletettavasti käsinvärjätty värierä asettui kauniisti rauhallisen eläväksi lopputulokseksi. Petäjän mallineule ei tosin erotu tummasta ja kirjavasta langasta siten kuin se ansaitsisi, mutta mielestäni lopputulos on kaunis joka tapauksessa. Koska langan kulutuskestävyydestä ei ole mitään tietoa, pujottelin nurjalle päkiän alle valmiiksi lankaa, jotta parsimispuuhiin ei tarvitsisi ryhtyä heti.

Vaikka äitini pitää perheemme lapset tukevasti villasukissa, päätin neuloa kuopukselle "herrasmiessukat" hiilenharmaasta vaihtokauppa-Nallesta:



Nämä on neulottu 42 silmukalla ja 3 mm puikoilla kokoon 24, pääosin Miss Potter -elokuvaa katsoessa. Varressa ja terän päällä on kahden silmukan ja viiden välikerroksen palmikkoa, palmikoiden välissä yksi nurja silmukka. Kuopus tykästyi sukkiinsa siinä määrin, että luisteli ne jalassaan koko sovitusillan.
Kuvaaminen oli lievästi ilmaistuna haasteellista, ainoa tarkahko kuva syntyi yllä olevasta epätyypillisestä kuvauskulmasta.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Elämäntapanuukailua ja keskeneräisyyksiä

Olen kehittänyt nuukailusta elämäntavan. Joskus ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää sen mielekkyyttä, kuten nyt esimerkiksi työn alla olevien villahousupaikkailujen suhteen:



Kuopuksemme päätti jo aikaa sitten ryhtyä päiväkuivaksi (pikkuhousuihin kakkimista lukuunottamatta), joten pitkälahkeiset Ruskovillat lojuivat aikansa loppuhuoltoa odottamassa. Sain ne viimein pestyä ja lanoliinitettua vain todetakseni, että kaikissa oli vähintään toisen polven paikat puhki. Päätin ratkoa kaikki paikat irti ja ommella vanhoista huopavillakuorista leikatut palaset tilalle. Projektin mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, sillä (mihinkään uskontokuntaan kuulumattomana) kaikkien uskontojen jumalat minua varjelkoot koskaan haluamasta lisää omia lapsia, joilla näitä villahousuja voisi pitää. Kovan käytön jäljet näkyvät housuissa siinä määrin, etteivät ne luultavasti paikattuinakaan kelpaa kenellekään muulle. Silti saan jonkinlaista kieroutunutta mielihyvää pöksyjen kunnostamisesta. Ruskovillat nyt vain ovat niin ihania, etenkin juuri pesun ja lanoliinituksen jäljiltä. Ja ehkäpä joku vaipattaja ne sittenkin huolii käyttöön, vaikkapa kokonaan veloituksetta.

Lasten myötä olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä. Harvoinpa nykyään on aikaa saattaa aloitettu projekti kerralla loppuun. Toiset hommat roikkuvat pidempään kuin toiset, jotkut uhkaavat ufoutua lopullisesti. Yksi potentiaalinen ikuisuusprojekti on tässä:



Se on ruosteenoranssi palmikkoneule koossa noin 130 cm. Etu- ja takakappaleet ovat valmiina, mutta en tahdo saada itsestäni irti aloittaa hihoja. Langan riittävyyskin on vielä kysymysmerkki, joten suunnittelen aloittavani hihat ylhäältä, jotta langan mahdollisesti loppuessa eri värillä neulottu osa sattuu hihansuihin (ja vielä neulomattomaan kaulukseen) ja on siis mielestäni jotenkin visuaalisesti siedettävämpi kuin väärän väriset hihan yläosat.

Sen sijaan patenttineulekaulaliina edistyy tasaisen varmasti:



Mitä pidemmälle työ edistyy, sitä vähemmän epäilen lopputulosta. Naapurilta saatu TeeTee Poppari (100% maissi) on inhottavaa neuloa, mutta lopputulos on suloisen silkkinen. Puoliväli häämöttää jo, tavoitteena on pari metriä - tai niin pitkälle kuin vajaa neljä kerää riittää.

Kodinhoitohuoneessa on nykyään pysyvä kaaos keskeneräisten ja selvittämättömien töiden suhteen:



Pinossa on korjausta odottavia vaatekappaleita - joskin pino on pikkuhiljaa pienentynyt. Ompelupöydälle kertyvät myös ne lehdet, joista olen etsinyt ja löytänytkin toteutettavia neule- ja ompelumalleja. Oman tilansa vievät myös lajittelemattomat leikkuujätetilkut, joille en ole keksinyt loogista paikkaa. Pöydällä on myös ne kangas- ja lankapussit, jotka odottavat perkaamista tai sopivaa loppusijoituspaikkaa. Yksi kasseista sisältää lisää keskeneräisyyksiä:



Ihanaakin ihanampia villapellavalankoja, naapurin lahjoituksia tietysti. Osa kerittynä, osa vielä sotkuisilla vyyhdeillä odottamassa hiljaisia iltoja, jolloin mikään muu käsityö ei innosta. Näistä minä teen vielä joskus jotakin ihan itselleni.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Elämä ei ole pelkkiä lahjoituksia...

... se on myös vaihtokauppaa. Tällä kertaa vaihdoin työtä sukkalankoihin. Minä sain nämä:



Noin 700 g vuosikerta-Nalleja jostakin 1990-luvun alkupuoliskolta. Luonnonvalkeasta ehdin jo tehdä edellisen postauksen Terhot, osasta teen hyväntekeväisyyssukkia ja lopuista itselle tai lahjoiksi.

Vaihdossa langoista annoin työpanokseni näihin kasseihin, joiden kankaat vaihtokaupan toinen osapuoli toimitti minulle mukavasti ompelupöydälle saakka:



Tuttu malli, uudet kuosit.. Musta-valkoinen kassi on tukevaa Ikean puuvillaa, vuori ohutta valkoista verhokangasta. Kirjavan kassin, jonka mieheni nimesi välittömästi Sirkuskassiksi, päällikangas on muistaakseni Finlaysonilta; vuoria ja hihnan alapuolta varten kaivelin yksiväristä kangasta omista varastoistani (sitä samaa, joista on ommeltu muutaman hellehatun lisäksi mm. nämä ruokailuessut). Molemmissa on reilut vetoketjulliset taskut sisäpuolella vuorin ja päällikankaan välissä. Sopivat vetoketjut löytyivät lopulta omista varastoistani, kiitos naapurin lahjoitusten.

Kumpikaan kassi ei välttynyt virheiltä, värikkäässä kassissa yritin olla kuosin suhteen liiankin pikkunäppärä, ja kompastuin lopulta omaan muka-älykkyyteeni. Onneksi virhe ei ole silmiinpistävä, joten en lähtenyt lähes valmista tekelettä purkamaan tai tekemään kokonaan uutta - kangasta olisi kyllä riittänyt -, mutta uuden tekisin kyllä hieman toisin. Musta-valkoisesta tuli sen verran mukavan oloinen, että tekisi mieli tehdä kankaanlopusta pikkukassi kaveriksi ja kokeilla samalla, osaisinko virittää siihen kassinsuuvetoketjun.

Kauppa se on, joka kannattaa. Nimittäin vaihtokauppa.

P.S. Kuvausrekvisiittana on muuten isäni upeasti kunnostama kiikku. Mieheni osti sen nettikirpputorin kautta 35 eurolla pahasti nitkuvana ja tuhdisti mustaksi maalattuna. Isäni purki kiikun osiin, poisti maalit, hioi osat ja kittasi kolot, liimasi kiikun kokoon sekä petsasi ja lakkasi antaumuksella. Lopputulos ei voisi olla parempi: kiikku ei ole kliinisen uusi, siinä näkyy jälkiä entisestä elämästä, mutta se on hartaudella kunnostettu kestämään niin käyttöä kuin katsetta.