lauantai 31. lokakuuta 2009

Sukkia, sukkia, sukkia...


Ei, tämä ei ole muuttumassa yksinomaan sukkablogiksi, vaikka siltä saattaakin välillä vaikuttaa. Tänään on Sukkasadon viimeinen päivä, mutta koska päivitykset laahaavat koko ajan viikon-puolitoista perässä, tässä tulee arviolta (vasta) kolmanneksiviimeinen satokatsaus:



Veljeni pian 12-vuotiaalle kuopukselle neuloin Kangaskasan Terhot Gjestalin Maijasta, koko toivottavasti noin 39 (51 s, 3 mm puikot ja kulutus 80 g). Pidän edelleenkin tästä mallineuleesta, mutta Maijan kanssa en ole vieläkään päässyt samalle aaltopituudelle - jotta neulepinta näyttäisi siistille, pitäisi sukat varmasti pingottaa, mitä en koskaan tee. Siliävät sitten ensimmäisessä pesussa ja jalassa...



Saman perheen pian 16-vuotias esikoinen saa puolestaan nämä sukat, joiden mallineuleen ja asemoinnin otin Blackrose-sukista, muutoin säädin asetukset langalle ja puikoille sopiviksi. Kokoluokan pitäisi olla noin 40-41; silmukkamäärä sekä lanka, puikot ja langanmenekki olivat samat kuin pikkusiskon sukissa, joten aivan varmaa sukkien sopiminen ei ole. Mallineuleensa vuoksi nämä jälkimmäiset sukat ovat kuitenkin leveämmät ja antavat siten mielestäni periksi enemmän pituussuunnassa. Onneksi nämä sukat on aloitettu varresta, joten terän pidentäminen ei ole suurenkaan vaivan takana, jos sellaiseen operaatioon on tarvetta. Blackrose-alike-sukille olisi pingotus kyllä tehnyt eetvarttia, siitä ruttuun pitsineule jäi ilman käsittelyä.


Marraskuu onkin sitten Lapaskuu, ilmoittauduin mukaan sillä ajatuksella, että saisin neulottua kämmekkäät, joita olen suunnitellut lahjaksi ystävälleni. Lapasten neulomiseen en koukutu samalla tavalla kuin sukkiin, vaikka viime vuoden Lapaskuun ansioista taisin lopulta neuloa puolen tusinaa paria kädenlämmittimiäkin marras-joulukuussa (tosin vain kahdet varsinaisen Lapaskuun aikana).

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Pikahuivi iltapuvulle


En sitten mahtunut vanhaan iltapukuuni syksyn kahteen karonkkaan mennessä. Niinpä teetin ihanan yksinkertaisen ruskean iltapuvun naapurin ompelijalla. Koska karonkat olivat peräkkäisinä perjantaina samassa paikassa ja osittain samalla porukalla, halusin pukuuni jotain lisuketta jälkimmäiseksi illaksi. Kaikessa hässäkässä sain aikaiseksi vain tämän huivin:



Lanka on naapurilta saatua Hjertegarn Niceä, tikapuulankaa, jossa oli ruskeita ja kuparisia hiluja. Lanka oli todella karmeaa neulottavaa, tahkosin sitä 5,5 mm lyhyellä pyöröpuikolla. Malli on helppoakin yksinkertaisempi: 40 s aina oikein -neuletta, päät on viistottu (6 aloitussilmukkaa ja toisessa reunassa lisäys joka kerroksella neulomalla reunasilmukasta seuraava silmukka oikein etu- ja takareunoistaan; toisessa päässä vastaavat kavennukset). En tietenkään omista mitään säällistä huivineulaa ja 100 grammasta lankaa sai sen verran naftin huivin, ettei sitä käynyt solmiminen, joten keräsin huivin pronssisesta Kalevan Karhu -riipuksestani irrotettavalla rintaneulalla (muina koruina pidin Kalevan Karhu -käätyä ja -rannekorua).


Yksinkertaisuudestaan huolimatta huivi teki tehtävänsä: se asettui hartioille kauniisti ja pysyi siinä ongelmitta ja se myös näytti asialliselta. Kuvassa vaikutelma on liian oranssinkuparinen salamasta johtuen, todellisuudessa väri sointuu paljon mukavammin puvun tummanruskeaan silkkisamettiin ja taftiin. Puku on tyköistuva yläosastaan, mutta laajenee kellohelmaiseksi. Pidän puvusta todella paljon, onneksi en alkanut miettiä mitään hätävararatkaisua, vaan teetin puvun ammattilaisella mittojen mukaan. Hintakaan ei päätä huimannut, mutta summa pysyköön salassa. Näyttää siltä, että jatkossakin teetän paremmat vaatteeni naapurissa...

maanantai 26. lokakuuta 2009

Lohtupaketti


Hyvä ystäväni muisti meitä viime viikolla Parane pian -lohtupaketilla:



Raajarikolle oli kortti ja kirja "Lue ja kokoa kuorma-auto". Minä sain puolestani Suomalaisen alesta pelastetun virkkauskirjan (vihdoinkin saatoin palauttaa kirjaston kirjan kestolainasta muidenkin lainattavaksi!) sekä täytenä yllätyksenä kaksi vyyhteä Wetterhoffin Sivillaa upean tummanpunaisena. Suklaaherkut jaettiin koko perheen kesken.


Paketti tuli tarpeeseen: kipujen väistyessä pikku potilas on käynyt päivä päivältä kärsimättömämmäksi ja vaativammaksi. Yöt ovat olleet risaisia, uupumus on fyysistä ja psyykkistä, pinna kireällä suurimman osan ajasta. Päivät ovat yksinäistä puurtamista tunnista toiseen, mitään ei pysty tekemään ilman jatkuvia keskeytyksiä - ei syömään, petaamaan sänkyjä, ei ripustamaan pyykkejä, ei tyhjentämään astianpesukonetta. Välillä kertakaikkiaan mikään ei ole pienestä miehestä hyvin. Oman mausteensa soppaan tuo uhmaikä: mikä osa kapinoinnista ja kiukusta on kipsin aiheuttamaa tuskastumista, mikä iänmukaista uhmaa. Ymmärrys ja voimat eivät millään riitä suhtautumaan pitkämielisesti ihan kaikkeen.


Lohtupaketti lämmittikin sydänjuuria myöten: joku on ajatellut myös minua, ei pelkästään potilasta. Ajatellut jopa siinä määrin, että on osunut lohtuvalinnoissaan napakymppiin. Nyt minulla on himoitsemaani Sivillaa, josta taidan tehdä huivin Ihan Itselleni.


Samana päivänä appivanhempani toimittivat minulle kälyn viimeisimmät kirpparilöydöt:



Lisää lankaa! Koko satsin yhteishinta oli hintalappujen perusteella 2,20 € - aika hyvin siihen nähden, että langoista ainakin 200 g on merinovillaa ja 100 g oletettavasti huovuttuvaa Panda-villalankaa. Pidän myös tuon mohairsekoitteen punaisesta värimaailmasta. Harmaissa pyöreissä kerissä oli kaksi erilaista vyötettä, toisen mukaan nämäkin olisivat olleet 100 % villaa, toinen vyöte oli varmuudella väärä, sillä sen mukaan langassa olisi ollut 18% mohairia. Silkkisen sileältä lanka joka tapauksessa tuntui, joten olipa se akryyliä tai villaa, jotakin siitä taatusti syntyy. Ruskea puuvilla-viskoosikerä ei vielä kertonut, miksi se haluaa muotoutua, mutta virkkuukäsi alkoi heti lämmetä sille.


Olen nöyrän kiitollinen siitä, että lähelläni (vaikkakin osa fyysisesti kaukana) on niin paljon ihania ihmisiä, jotka ajattelevat minua.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Sukan kärjen päättely neuloen silmukoimalla


Bongasin Ravelryn Finnish Knitters -ryhmän keskusteluista vinkin, jota en voinut ohittaa kokeilematta: kuinka päätellä sukan kärki neuloen silmukoimalla. Tekniikan on ansiokkaasti kuvannut suomeksi Stitsailuja-blogin Tarja. Aikaisemmin olen käytellyt neulaa ja omaa päättelykykyäni (vaikkakin tähän ns. Kitchener stitch -tekniikkaan on myös sanallisia ja kuvallisia ohjeita), mutta useimmiten onnistun pujottelemaan langan tylpästä kanavaneulasta huolimatta jossain vaiheessa säikeiden välistä, jolloin tiedossa on ikävää purkamista ja äänetöntä kiroilua. Niinpä neuloen silmukointi kuullosti vastustamattomalta - sellaiseksi se osoittautuikin. Nämä lasten serkkutytölle menevät sukat toimivat ensimmäisinä testikappaleina uuden päättelytekniikan suhteen:






Kokoluokkaa 34-35 (48 s, 3 mm puikot ja noin 65 g Gjestal Maijaa). Joustinneule on 2 o, 1 n ja siinä on jokaisella kerroksella seuraavaan oikeaan "raitaan" siirtyvä langankierto, joka on nostettu oikeiden silmukoiden yli.



Kärjestä tuli aivan ommellen silmukoidun näköinen ja tekniikka oli helppo. Lähikuvassa näkyy myös tuo spiraalina kiertävä langankiertosysteemi. Se olisi ollut taatusti paljon parempi, jos nostoja olisi ollut samassa kohdassa kahdella peräkkäisellä kerroksella, nyt lopputulos jäi aika vaatimattomaksi. En kuitenkaan jaksanut purkaakaan ensimmäisen sukan vartta enää, olinhan aloittanut näitä lasten serkkutytön sukkia jo useamman kerran. Hän kun tilasi erilaisista ehdotuksistani huolimatta "ihan tavalliset villasukat", tämä vain vaivoin erottuva mallikuvio ei häirinne pahemmin.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Muutama kortti


Askarteluun minulla on ollut viime kuukausina harvinaisen vähän kipinää. Joitakin kortteja on kuitenkin tullut tehtyä, sillä olen  halunnut muistaa tiettyjä ihmisiä nimenomaan käsintehdyllä kortilla ostetun sijaan.


Ystävän ja työkaverin perheeseen syntyi elokuun lopulla toinen poika. Vauvalahjaksi annoimme kierrätyshenkiseen perheeseen kuopukseltamme jääneitä aarteita, lähinnä Ruskovillaa vauvalle ja muutamia sisä- ja ulkovaatteita isoveljelle. Kortin teko jäi viimetippaan, joten lopputulos oli sen mukainen:



Kierrätettyä kortissa on vain Puh-lahjapaperi, jonka perhosia korostin epäonnistuneesti kimalleliimalla, muut tarvikkeet kaivelin askartelutarvikevarastoistani. No, aina ei voi onnistua.


Entisen työpaikkani kaksi nuorta tutkijaa väittelivät viikon välein. Hankimme työkavereiden kanssa kimpassa väitöslahjat ja lupasin tehdä lahjojen mukaan kortit omin käsin. Kiire tuli jälleen kerran, mutta yritin punnertaa parhaani saadakseni korteista saajiensa näköiset.



Kuvan värisävyt ovat vääristyneet huonosta valaistuksesta johtuen, lila on luonnossa varsin heleä ja pitsinauha sekä virkattu kukka raikkaan luonnonvalkoiset. Kortin saaja on pirteällä tavalla "hörhö", joka pitää pastelleista ja arvostaa ekoasioita. Niinpä kortissa on häneltä itseltään saamaani pitsinauhaa, lahjoituslangasta virkattu kukka sekä jämänappeja. Lahjaksi vilukissalle hankimme uniikin käsintehdyn villashaalin, Pentikin Vanilja-sarjan teekannun (häälahjaksi hän sai saman sarjan tuoppeja työporukalta), käsin huovutetun pannunalusen ja Vanilja-teetä.


Nuorempi väittelijä on tyyliltään klassisempi, joten häntä lahjoimme Ritva-Liisa Pohjalaisen hopeisilla Kuutamo-riipuksella ja -rintakorulla. Korut oli pakattu tumman hopeanharmaaseen rasiaan ja lahjapussiin, joten lähdin suunnittelemaan korttia siltä pohjalta.



Jälleen huonosta valaistuksesta ja salamasta johtuen kuva on vain viitteellinen. Harmaalle korttipohjalle on liimattu hopeanhohtoinen pahvi, sen päälle koristepaperista leikattu kuvio ja virkattu ruusu, joka on tehty Virkkaajan käsikirjan ohjeella; Eija tunnistanee ainakin osan näistä tarvikkeista. Satiininauhoilla oli tarkoitus tasapainottaa virkatun ruusun aiheuttamaa voimakasta epäsymmetriaa. Hopeisella pahvilla on myös tummanharmaalla kirjoitettu "Onnea", joka ei näy kuvassa.


Kaikki kolme korttia jäivät mielestäni kaipaamaan "sitä jotain", viimeinen ehkä vähiten. Olen silti ihan tyytyväinen, että olen jaksanut pusertaa edes jonkinlaiset itse tehdyt kortit käytännössä kaikille niitä arvostaville lahjansaajille jo useamman vuoden ajan. Jospa se kadonnut askarteluinspiraatiokin löytyy, kunhan taas joskus on aikaa luovalle joutilaisuudelle.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Uusi Ulla on ilmestynyt


Siellä ne ovat, minun Verso-sukkani, Ullassa 3/09!



En ehkä keksinyt mitään uutta ja ihmeellistä, mutta innoissani ja vähän ylpeäkin olen kaikesta huolimatta!

lauantai 17. lokakuuta 2009

Sukkasatosukkia


Näistä Yliveto-blogin Tiiinan Kalajoki-sukkien innoittamista kokeilusukista (pyysin ja sain Tiiinalta luvan kaapata idean) oli tulossa aika hienot:



Aloitin kärjestä, jotta sain kuvion asettumaan haluamallani tavalla. Yritin silmukoiden luomista ensin tällä Kristel Nybergin ohjeella, mutta jostain syystä aloitus takkusi. Päädyin lopulta virkkaamaan ketjusilmukoita, joiden molemmista reunoista poimin aloitussilmukat. Onnistui ihan mukavasti, ainakin helpommin kuin aiemmin käyttämäni 8-aloitus. Kantapään neuloin ensimmäistä kertaa kuten tuossa Kristel Nybergin ohjeessa, pidin tekniikasta paljon enemmän kuin aikaisemmista viritelmistäni. Hieman eri mallinen kantapäästä tuli, mutta hyvin istuva ainakin omaan jalkaani. Nopeasti otetut kuvat, liian pieni sovitusjalka ja sukkien jämälankaluonne eivät tee oikeutta mallin yksinkertaiselle kauneudelle.


Langaksi näihin kokeilusukkiin valikoitui lahjoituksena tai vaihtokauppojen myötä minulle päätynyt Novitan Nalle, puikot 2,5 mm ja lopullinen silmukkamäärä 60. Lanka loppui kuitenkin pahasti kesken ja jouduin jatkamaan Gjestalin Siljalla, joka oli varastolangoista ainoa, joka sopi väriltään ja paksuudeltaan edes suurinpiirtein kanervanväriseen Nalleen (olisihan minulla ollut aroniavärjättyä Nallea, mutta sitä en raskinut korkata, sillä siitä uskoisin saavani juuri ja juuri yhdet täysmittaiset sukat).



Varren pituus määräytyi sen mukaan, mihin Siljan jämät riittivät, omaan makuuni varret jäivät vieläkin vähän tyngiksi. Sitä paitsi sukat ovat minulle ihan liian suuret, joten nämäkin menevät Joulusukat 2009 -tempaukseen. Jossain vaiheessa teen varmasti toiset Kalajoki-alike -sukat itselleni, osaanhan näiden sukkien myötä arvioida paremmin myös kantalapun aloituskohdan itselleni sopiviin sukkiin.


Kahdeksannet Joulutempaussukkani ovat puolestaan tällaiset:



Miesten sukat kokoa noin 45-46 (56 s, 3,5 mm puikot ja yhteensä 150 g Novitan Jussia, Seiskaveikkaa ja Nallea). Tarkoituksenani oli kokeilla Distant Knitterin blogista bongaamaani spiraalineuletekniikkaa, mutta koska sukat pyörivät mukana milloin missäkin (mm. lasten operatiivisella osastolla sairaalassa), langat kiertyivät välillä miten sattuivat. Jämälangat sai kuitenkin mukavasti hukutettua yhden kerroksen raitoihin: sukissa peruslankana kulkee harmaa Jussi, varsissa raitalankana tummanharmaa Seitsemän veljestä ja terissä vihreä Nalle. Siitä ei pääse mihinkään, että olipa tekniikka mikä hyvänsä, värinvaihtokohdassa joudun aina kiristämään silmukoita eikä varsinaiseen aivottomaan flow-fiilikseen voi päästä.


Vielä tekisi mieleni saada tehtyä ainakin parit Joulusukat, tasakymppi kuullostaisi aika mukavalle saldolle hyväntekeväisyystempausta ajatellen. Onneksi aikaa on vielä melkein pari kuukautta, onhan jonossa vielä myös ainakin neljät muut sukat, joista ensimmäiset ovat onneksi ehtineet puikoille saakka.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Lina-pipo esikoiselle


Esikoinen kieltäytyi käyttämästä Tiilimuuripipoaan sen jälkeen, kun joku oli kutsunut häntä koulussa pipon vuoksi mansikaksi. Ensihätään hän käytti minun raidallista jämälankapipoani, mutta lupasin neuloa hänelle mahdollisimman pian oman uuden, neutraalin myssyn. Niin syntyi neljäs Linani:



Pipo on neulottu 4 mm puikolla Tessiltä lunastamastani Rowanin RYC Cashcotton DK:sta (35 % puuvillaa, 25 % polyamidia, 18 % angoraa, 13 % viskoosia ja 9% kashmiria) 120 silmukalla; lankaa kului muutama metri toista kerää, ehkäpä noin 55 g. Palmikonkiertoja tein ensin viisi ennen päälakikavennuksia, mutta siten piposta tuli jopa itselleni liian syvä. Neljällä palmikonkierrolla hattu on pojan toiveiden mukaisesti korvat kokonaan peittävä ja reilusti niskaan asti tuleva, muttei kuitenkaan liian syvä.


Lanka on ihastuttavan pehmeää ja yllättävän lämpimän tuntuista ollakseen suurimmalta osaltaan puuvillaa ja tekokuituja. Lina puolestaan on yhä edelleen ihastuttava malli, jota kuitenkin on hieman tuskallista neuloa kierrettyjen oikeiden silmukoiden takia. Jonossa on kuitenkin viideskin Lina, tällä kertaa itselleni, sillä onnistuin pilaamaan pesussa vuosi sitten Novitan Luxus Windistä neulomani ja koko viime talven käyttämäni pipon. Varastolangoista puikolle hypännee luonnonvalkoinen Luxus Stone - vaan sitä ennen jonossa on vielä "muutamat" sukat sekä jotakin muuta pientä...

maanantai 12. lokakuuta 2009

Vähän erilainen sukka


Syysloman viettoon tuli sunnuntaina muutos:



Kuopus kaatui mummolassa jalkapallon perässä juostessaan sillä seurauksella, että sääri murtui kahdesta kohdasta. Onneksi leikkaukselta vältyttiin, vaikka senkin uhka leijui ilmassa lastenkirurgin päätökseen saakka. Nivusiin asti yltävän kipsin ja pyörätuolin kanssa elellään kuitenkin vähintään neljä seuraavaa viikkoa. Pikku potilas on ollut hämmästyttävän reipas ja erityisen taitavaksi hän on osoittautunut pyörätuolikelailussa. Tulevat viikot voivat kuitenkin käydä liikunnalliselle hulivilille ja samalla koko perheelle varsin tukaliksi. Jotenkin nuo varpaatkin pitäisi saada suojatuksi; äidin villasukka ei siihen virkaan kelvannut. Pitänee siis suunnitella uniikki kipsisukka...

lauantai 10. lokakuuta 2009

Taas sukkia


Näyttää siltä, että lokakuukin taittuu sukkien merkeissä, kestäähän Sukkasato vielä tämän kuun loppuun. Tahti on tosin hidastumaan päin, paksut sukkalangat alkavat lupaavasti vähetä ja kohtapuoliin on aika siirtyä aavistuksen ohuempien lankojen sekä aavistuksen vaativampien mallien seuraan. Välipalana neuloinkin esikoiseni pyynnöstä hänelle Petäjä-sukat:



Koon piti olla noin 34-35 (48 s, 3 mm puikot ja noin 60 g Gjestal Maijaa), vähän ehkä naftiksi jäi, mutta onneksi villasukka ja mallineule joustavat. Alkuperäisestä mallista poiketen tein pyöreän kantapään ja kärkeen sädekavennuksen. Poika oli tyytyväinen, niinpä siis äitikin.


Joulusukat 2009 -tempauksen kuudensista sukista tuli puolestaan tällaiset:



Miesten sukat kokoa noin 43-44 (56 s, 3,5 mm puikot ja noin 150 g männynkävyillä sävytettyjä Novitan Jussia ja Seiskaveikkaa). Ei mitään uutta eikä erikoista, vaalean langan sain kulutettua loppuun, harmaa- ja ruskeapohjaisia Seiskaveikkoja jäi vielä pikkupätkät hätävaroiksi tai patalappuvirkkauksiin. Näiden sukkien myötä muistin taas, miksen juurikaan neulo raitasukkia: inhoan lankojen selvittelyä, silmukoiden kiristämistä värinvaihtokohdissa ja vahtimista, ettei värinvaihtokohtaan jää reikää. Tulipahan taas kokeiltua, lopputulos on onneksi ihan onnistunut.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Lankaa. Paljon lankaa.


Olen tunnetusti jokseenkin harkitsevainen kuluttaja: sorrun harvoin heräteostoihin ja tarpeitanikin punnitsen useimmiten varsin tarkasti. Kirpputoreilla harkintakykyni kuitenkin välillä hämärtyy ja teen ostoksia tunnepainotteisesti. Tähän kategoriaan on kai laskettava viimeisimmät lankaostokseni syyskuulta, kaksi lankapakettia Huuto.netistä. Lankaa en varmasti olisi tarvinnut (ks. varasto), mutta jostain syystä juuri nämä lankapaketit puhuttelivat:



Ohuita sukkalankojahan minulla ei enää ollut kuin yksiin sukkiin, sillekin oli jo projekti katsottuna. Vaikka en mikään monivärilankojen ystävä olekaan, näiden kerien sävyt miellyttivät kuten myös se, että aikaisemmin olin kokeillut näistä vain Fortissima Sockaa ja Step Classicia, joista molemmista pidin.



Tämän lankapaketin myyjäksi paljastui Tess Haaveiden hahtuvat -blogista. Ihan minun oloiseni kokoelma lankoja sekä kevään ja kesän 2009 Novitat, jotka olivat minulla pitkäaikaislainassa naapurilta ja joista on edelleen toteuttamatta ainakin yksi tai kaksi mallia. Tässä satsissa näen hetimiten pipoja, huiveja, sukkia ja kenties yhdet pitsikämmekkäät. Seiskaveikat mennevät värjäyspataan, samaa sävyä minulla oli kerä jo ennestään. Suurin osa lankamerkeistä oli minulle entuudestaan tuttuja, mutta tämän kaupan myötä pääsen käsiksi myös pariin Rowanin lankaan sekä tietysti koko satsin helmeen, Ilun Handu Handdyed -perussukkalankaan.


Olen minä yrittänyt vajuttaa vanhaakin lankavarastoa. Sukkalankalaatikkoni onkin kokenut viime viikkoina aikamoisen muutoksen. Täynnä se on edelleen, mutta sisältö on suurelta osin vaihtunut tai vaihtumassa. Lähtöpassit sai myös lahjoituksina tulleet raita-Seiskaveikat:



Pistin taas kärjestä aloittaen, että pääsin eroon koko lankaerästä. Syntyi noin koon 38-39 sukat (48 s, 3,5 mm puikot ja noin 100 g raita-Seiskaveikkaa) Joulusukat 2009 -tempaukseen. Tarkoitukseni oli kokeilla taas jotain uutta, mutta jotenkin se unohtui ja tein taas tuollaisen pyöreän lappukantapään. Seuraavaksi kokeilen erilaista aloitusta ja kantapäätä kärjestä aloitettaviin sukkiin, osviittaa ajattelin ottaa tästä Ullan artikkelista.


P.S. Kuopuksemme täyttää tänään 3 vuotta. Hän on kaikessa 3-vuotiaan uhmakkuudessaankin valloittava liinatukka, joka rakastaa juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä sekä tietysti autoja kaikissa muodoissa. Kunpa saisin nauttia enemmän kuopukseni hellyttävistä, hykerryttävistä ja hurmaavista puolista sen sijaan, että toimisin (kuten äidit yleensä) turvallisena negatiivisten tunteiden kaatopaikkana...

lauantai 3. lokakuuta 2009

Huovutettuja patalappuja


Sukkasadon alkua odotellessa jouduin pidättelemään itseäni tarttumasta sukkalankoihin ja -puikkoihin. Jotakin sijaistoimintoa oli pakko keksiä, siispä jälleen kerran jämälankojen kimppuun. Käsittelyyn pääsivät vaihteeksi villalanganloput.



Kirpparilta vuosi sitten ostamani Fritidsgarnin lopuista virkkasin 9 mm koukulla pari patalappupohjaa, jotka huovutin 60 asteen konepesussa muun pyykin joukossa. Huovutuksen jälkeen lisäsin ilmettä pliisun värisiin lappuihin okranvärisen ja sammaleenvireän Mambon lopuilla sekä pätkällä tuntematonta ruosteenpunaista villalankaa. Kuva on järkyttävän huono surkeasta valaistuksesta johtuen, patalaput ovat luonnossa ihan mukiinmenevät ja varmasti toimivat, sen verran tiiviit ja isot niistä tuli. Molemmat lähtevät Patalapputalkoitten nimissä hyväntekeväisyyteen.


Vironvillan ja Kamenan lopuista syntyi pari pyöreää patalappua:



Ruskeasta harmaaseen liukuvan jämänöttösen olen saanut Tikrunmamilta, sen yhdistin Swallowtail Shawlista jääneeseen Kamenaan ja virkkasin kaksinkertaisen langan 4 mm koukulla. Musta on kaksinkertaista vironvillaa myös 4 mm koukulla virkattuna. Molemmat patalaput kävivät 60 asteen pesussa huopumassa; valko-harmaa lähtee hyväntekeväisyyteen, musta lahjaksi.


Ei näitä meikäläisen patalappuja kovin kauniiksi voi kehua parhaalla tahdollakaan, mutta mukava niitä on tehdä - ja erityisen mukavaa on saada kulutettua langanloppuja ihan viimeiseen metriin saakka loppuun.


Mutta että voikin olla surkeita kuvia, huh.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Mikä musta tulee isona?


Satuin taannoin katsoman pätkän keskusteluohjelmaa (Inhimillinen tekijä, ehkäpä?), jossa vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson puhui unelmien tavoittelemisen tärkeydestä, ainakin ammatillisesta näkökulmasta ellei laajemminkin. En muista keskustelusta juuri muuta kuin puheenvuorojen horroksesta herättämät ajatukset, ikuiset vainolaiset:


Entäpä kun näköpiirissä ei ole niitä vuorenhuippuja, joita tavoitella?


Jo vuosia on ollut selvää, ettei nykyinen ammattini sovi minulle pitkässä juoksussa. Minulta puuttuu tässä ammatissa viihtymiselle (ja menestymiselle) olennainen kunnianhimo. Lisäksi minua vaivaa epäily työni merkityksettömyydestä, suoranainen uskonpuute. Osa ongelmasta lienee siinä, että olen onnistunut hankkiutumaan kunnianhimottomuuteni huomioonottaen aivan liian suuriin saappaisiin. Pienempiinkään ei vain tahdo enää päästä, askeleita taaksepäin on melkein mahdoton ottaa.


Vaihda alaa! Hanki uusi ammatti!


Vaan entä kun ei keksi, mikä muu työ kiinnostaisi yhtään enempää? Paitsi se Pieni Neulekahvila, joka sijaitsisi jossakin ruutukaava-alueen vanhan talon kivijalassa. Minä voisin silitellä lankoja (joiden hankkimisen joku muu hoitaisi), myydä kahvia ja pullaa (jonkun muun leipomaa), siivota pöytiä, istua sohvannurkassa neulomassa ja virkkaamassa, takahuoneessa voisi olla pieni ompelupiste. Joku toinen hoitaisi markkinoinnin ja kirjanpidon, toimisi visionäärinä ja primus motorina. Aika kallis harrastus se olisi, ansiotyöksi sitä ei voisi kutsuakaan.


Joskus unelmoin, että minusta tulee Äiti. Nyt olen sitä, kiitollisena, mutta uupuneena jatkuvaan riittämättömyydentunteeseen. Haaveilin tukiperhetoiminnasta: lainalapsista, joiden perheitä auttaisimme heidän raskaina aikoinaan tarjoamalla lapsille tavallista arkea joinakin viikonloppuina ja loma-aikoina. Vaan entäpä kun voimavarat eivät tunnu riittävän edes omille lapsille? Kun on olo, ettei jaksa enää yhtään vinkumista, vonkumista, ripustautumista, tyhmä-äitittelyä, väsytys-, viivytys- ja torjuntataisteluja, rikkonaisia yöunia. Ei enää ikinä lisää lapsia, ei omia eikä lainattuja. Se siitä haaveesta; olen lähempänä tukiperheen tarvitsijaa kuin tarjoajaa.


Mitä muuta elämään mahtuu kuin työ ja perhe? Hetki harrastuksille siellä täällä, varastettuja tuokioita puikkojen ja langan kera, aina pois jostakin muusta. Aina väsyttää, syksyä kohti vielä enemmän.


Taitaa olla aika kaivaa kirkasvalolamppu esiin ja ottaa sarastusvalo käyttöön. Ehkäpä Suuri Oivallus odottaa aivan hetkisen päässä.