perjantai 12. heinäkuuta 2019

Valuva taivas

Valuva taivas on yksi niistä Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista, joita voin neuloa yhä uudelleen ja uudelleen erilaisina variaatioina. Jälleen kerran kaikki sai alkunsa aaltoilevasta kirjoneuleesta, jonka myötä sukansuun väri vaihtuu toiseen ja jälleen kärjessä takaisin. Oleellista oli jälleen kerran se, että kerroksen vaihtumiskohta on mahdollisimman huommamaton sekä kirjoneuleessa että sen muotoja toistavassa pintaneuleessa.

Ihan ensimmäisen parin neuloin valkoisesta ja hernekeitonvihreästä Novita Venlasta jo niin kauan aikaa sitten, että siitä parista otettu kuva on jäänyt edellisen tietokoneeni uumeniin (tai paremminkin jonnekin, johon mieheni on varmuuskopioinut tietokonevainaan tärkeimmät tiedostot). Sen sukkaparin sai ex-työkaverini osana työporukan kokoamaa läksiäislahjaa.

Ensimmäinen julkaisukelpoiseksi hyväksymäni sukkapari syntyi Lanitium ex Machinan Glitter Sockista värissä Ra (oranssi) ja Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Rust (ruosteenoranssi).



Rakastan tämän sukkaparin hehkuvia värejä, jotka olivat osasyynä siihen, että henkilökohtainen jukeboksini soitti korvieni välissä Neljää Ruusua "palava maa ja valuva taivas...". Kirjan pääkuvaksi valikoitui kuitenkin testineulojani upea pinkkivoittoinen sukkapari:



Kantapääksi neuloin Kanteletar-sukkamallistani tutun version, mikä jälkikäteen vähän harmitti, sillä kantapohjan alla olevan kantalapun kavennuslinja ei asetu loppuosastaan kauniisti suhteessa jalkapöydän päällä kulkevaan pintaneulekuvioon. Päätin kuitenkin sietää visuaalisen epäjatkuvuuden sen sijaan, että olisin lähtenyt neulomaan uusia mallisukkia; minulla ei enää ollut Kraftin Rustia jäljellä, ja lisälangan saatavuus oli epävarmaa. Mallin muokkaamisen sijaan neuloin toisenkin parin vaihtoehdoksi kuvauksia varten:


Tämä Lanitiumin langoista neulottu beige-harmaa pari ei koskaan päätynyt kirjaan asti, vaikka omasta mielestäni väriyhdistelmä on harmonisen kaunis. Hiekanruskea Alabaster on hienostunut, ja harmaan bambu-villasekoitesukkalangan hienostunut uniikkiväri suorastaan klassinen.

Kun viralliset, ohjeenmukaiset malliparit oli neulottu, saatoin neuloa samalla mallilla lisää kaikenlaisin muokkauksin, useimmiten korvaamalla pintamallineuleen sileällä ja vaihtamalla kantapäämallia.


iKKen vihreästä BFL Sockista (Plan 9 From Outer Space) ja petroolista Handun glittersukkalangasta neulotuissa sukissa on kantapäänä sama kuin kirjan Rakkautesi jäljet -mallissa. Nämä sukat menivät baby shower -lahjaksi työkaverilleni, jolle syntyi kevättalvella esikoinen.



Toisen työkaverin yllätin rakkaan ystäväni värjäämästä roosasta merinosukkalangasta (virallisesti Vole's Nest Merino Sock värissä Linnea Borealis) ja harmaasta Austermann Stepistä neulotuilla Valuva taivas -sukilla, joissa on kantapäänä mm. Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi- tai bumerangikantapää.



Anoppini puolestaan saanee osana 80-vuotislahjaansa tämän harmaaskaalan sukkaparin, jossa kantapäänä on jälleen kerran minikiilallinen tiimalasi/bumerangi ja lankoina iKKen ihanuuksia, vaaleanharmaa BFL Sock värissä Mithril ja tummanharmaakirjava Woolly Sock värissä Dorian Gray.

Olen siis laskujeni mukaan neulonut tällä samalla kirjoneuleidealla ainakin 6 paria sukkia, mahdollisesti enemmänkin, sillä on hyvin mahdollista, että olen unohtanut dokumentoida jonkin parin. Eikä tuo anopin harmaa pari varmaankaan viimeiseksi jää, sen verran leppoisaa ja kiitollista neulottavaa tämä malli on.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Kaikki loputon kauneus

Tämän sukkamallin suunnitteluprosessissa ensimmäisenä oli kirjoneule. Se oli alunperin laajempi, mutta lopulta iso kirjoneulepinta oli liiankin koristeellisen oloinen, joten päädyin itselleni tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: kirjoneuleraitoihin niin varressa kuin terässäkin.



Kirjoneuleraidan kaareva reuna suorastaan huusi sitä myötäilevää pintaneulekuviota kaverikseen. Kantapää olisi voinut olla käytännössä mikä tahansa, tähän valikoitui minikiiloin avarrettu tiimalasikantapää - vai kutsutaankohan tällaista lyhennettyjen kerrosten kantapäätä, jossa on pari välikerrosta käännöksessa, itse asiassa englanniksi nimellä boomerang heel.

Kaikki loputon kauneus on osoittautunut yhdeksi suosituimmista Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista. Se toimii kauniisti ilman pintamallineulettakin, eikä kukaan kiellä jättämästä päkiän kirjoneulettakaan pois. Tai vaihtamasta kantapäämallia. Olen suureksi iloksi huomannut niin Instagramissa kuin Ravelryn omassa Tiina Kuu Knitwear -keskusteluryhmässäkin, että neulojat todella ovat lähteneet muokkaamaan malleista itselleen vielä mieleisempiä. Se on juuri sitä, mitä kirjallani olen hakenut: että mallini toimisivat lähtökohtana johonkin vielä parempaan.

Tämä malli on siinä mielessä itsellenikin erityinen, että kappale, johon nimi viittaa, on hyvin henkilökohtaisesti merkittävä. Se nimittäin oli se kappale, jonka soitin isälleni viimeiseksi hänen kuolinvuoteellaan. Rakkaus käsitöihin on nimenomaan isältäni peritty, ja syvällä sisimmässäni tunnen voimakkaasti sen, miten ylpeä hän olisi ollut minun kirjaprojektistani. Juuri tänä vuonna, kun isäni kuolemasta on kulunut yli 3 vuotta, olen ajatellut (ja kaivannutkin) häntä tavallista enemmän. Minulle isä oli järjen ääni, se pimeyden reunalla vakaana loistava valo, joka merkitsi jotakin hyvin järkähtämättömän juurevaa ja turvallista silloinkin, kun kaikkialla muualla tuntui olevan pelkkää sumua tai pimeyttä.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Koneeseen kadonnut

Joskus sukkamallin lähtökohdaksi riittää yksi sana, tällä kertaa se oli testineulojani toive mallista, jossa olisi hammasrattaita. Hahmottelin ensin yhden hammasrattaan, sitten useamman vierekkäin. Sen jälkeen tuli ketjuja, ja pään sisäinen jukeboksini alkoi soittaa Apulannan Koneeseen kadonnut -kappaletta. Oli ihan pakko piilottaa tuo nimi taittoreunan sisään. Kukaan ei tosi estä neulomasta tekstiä taittoreunan sijaan näkyvälle paikalle, kuten yksi testineulojistani teki (kannatta käydä kurkkaamassa Koneeseen kadonnut -mallin sivut Ravelrysta).




Pelkkä mallikuvio ja piiloviestin sisältävä taittoreunus ei riittänyt, jotain muutakin piti keksiä. Kokeilin, miltä näyttäisi kantalapussa se, että vahvistetun neuleen aikana neulomaton lanka kulkisikin työn oikealla puolella nurjan sijaan. Syntyi kaunista, kudotun kankaan oloista pintaa, juuri sopivan rouheaa tekstuuria aihepiiriä ajatellen. Periaatteessa neuloksen pitäisi joustaa ihan yhtä hyvin kuin perinteisen vahvistetunkin, mutta jostain syystä työn oikealla puolella kulkevat poikittaislangat tuntuvat vähentävän kantalapun joustavuutta verrattuna siihen, että ne kulkisivat nurjalla puolella.

Ei siinä vielä kaikki. Päätin haastaa itseni suunnittelemaan kantapään jälkeisen kavennuskiilan kuviollliseksi niin, että se erottuisi muusta kirjoneuleesta mahdollisimman vähän.




Onnistuin mielestäni varsin hyvin. Jokaiseen ohjeen kolmesta koosta on oma kiilakaavionsa, joita voi toki hyödyntää ristiin, mikäli muuttaa kantalapun korkeutta ja poimittavien silmukoiden määrää.




Jälleen kerran olen nöyrän kiitollinen kuvaaja Kati Länsikylän ja kuvausjärjestelijänä ja mallina toimineen Johanna Ylistön yhteistyöstä. Tämä viimeisin kuva on yksi omia suosikkejani, ja ylipäänsä Koneeseen kadonnut -mallin kuvausmiljöö kertoo samaa tarinaa sukkien kanssa.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Suunnaton tie

Siihen aikaan, kun suunnittelin ja neuloin Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja, sukkamaailmassa tuntui olevan yksi trendi ylitse muiden: jälkijättöisesti neulottu kantapää. Minä mietin, mikä olisi sellainen syy, että haluaisin sellaisen sukkiini neuloa. Keksin äkkiseltään muutaman syyn:

1. Symmetrinen, kontrastivärinen kantapää. Lyhennetyin kerroksin neulottava tiimalasikantapää ilman välikerroksia on kyllä sellainen, mutta itse en saa lyhennettyjen kerrosten käännöksistä siistejä ilman välikerroksia. Välikerrokset aiheuttaisivat puolestaan kontrastivärisen raidan muiden raitojen väliin.

2. Raidallinen kantapää. Jos haluaisikin tasaraitasukkiin samalla tavalla raidallisen kantapään, sen saa kätevimmin neulomalla kantapään jälkijättöisesti.

3. Pystyraitainen kantapää kirjoneulesukkiin, mikäli haluaa kantapäästä vaikkapa kärjen kanssa identtisen. Moni muukin kirjoneuleinen kantapää voi olla kätevämpää neuloa jälkikäteen.

Kiilatonta jälkijättöistä kantapäätä en sen sijaan pystynyt kuvittelemaan, joten minikiilat piti tähänkin viritykseen kehittää. Samalla ajattelin ohjeistaa yhden tavan yrittää häivyttää raitasukkiinkin kerroksen vaihtumiskohtaan helposti syntyvää pykälää.

Ihan ensimmäinen kehitelmä oli samalla yritys kesyttää kirjava lanka yksivärisellä:


Kirjavan Louhittaren Luolan Väinämöisen (värinimeltään Orientti) ja auringonkieltaisen Jawollin kimppa oli kyllä kiva, mutta joustimen, kantapään ja kärjen pystyraidat olivat sittenkin liikaa, lopputulema oli rauhallisen sijaan levoton. Vaan onpahan tässä esimerkki siitä, miksi jälkijättöinen kantapää on tarpeen, jos haluaa kantapäästä identtisen kärjen kanssa.

Jotain rauhallisempaa siis, ja edelleen jokin hyvä syy neuloa kantapää jälkijättöisesti. Eikun vaan jämälankoja kehiin ja kokeilemaan.



Kolmesta Lanitium ex Machinan sukkalankajämästä syntyi kirjaan päätynyt versio. Jos olisin halunnut neuloa kantapään tummemalla vihreällä (Radioactive Swamp), olisin voinut tehdä sen tiimalasikantapäänä ja välikerroksin ilman, että raidoituksen rytmitys oisi kärsinyt. Mutta harmaa kantapää vihreän raidoituksen keskellä olisi vaatinut joko tiimalasikantapään ilman käännöksen välikerroksia tai harmaan raidan tuonne virheiden raitojen väliin, joista kumpikaan ei sovi minun neuloimstyyliini tai estetiikkaani.

Anna Puun Linnuton puu -laulun hengessä tämä malli saa kukoistuksensa vasta siitä, että kukin neuloja tuo siihen jotain omaansa. Se voi olla värivalintoja, neulomissuunnan muutos (kiilat ovat symmetriset kantapään molemmin puolin, joten aivan hyvin nämä sukat voi neuloa myös kärjestä aloittaen) tai vaikkapa jokin oma kirjoneulekuvio.


Näissä jouluisissa raitasukissa on unohdettu pystyraitakirjoneule ja lisätty varteen hiutalekuvio. Jälkijättöinen kantapää oli perusteltu, sillä en osannut arvioida, riittääkö harmaa lanka kärkiin, jos neulon myös harmaat kantapäät. Kun jätin kantapään neulottavaksi viimeisenä, minulla oli mahdollisuus tehdä harmaan riittäessä yksiväriset kantapäät tai raidoittaa kantapää tarvittaessa punaisella muun sukan tyyliin, kuten alla olevassa sukkaparissa.




Edellisessä parissa harmaa riitti yksivärisiin kantapäihin, tässä parissa tumma lanka ei olisi riittänyt. Kun kantapään apulanka oli asetettu raidan keskelle (kuten edellisessäkin parissa) eikä raitojen väliin, kuten kirjan ohjeessa, raidat sai jatkumaan kantapäässä täysin saumattomasti. Aivan yhtä saumattomasti jatkuvaa raitakantapäätä on käsittääkseni aika vaikea neuloa muuten kuin jälkikäteen. Tätä paria piristin (tai oikeammin mustanruskean ja punaisen langan loppumisen pelossa jatkoin niin varresta kuin terästäkin) ihan eri värisillä kirjoneuleraidoilla. Ei ehkä ihan heti uskoisi, että tämäkin pari on neulottu yhteensä viidestä eri jämälangasta, koska tummanpunaisiakin oli kahta eri laatua kahdelta eri värjäriltä. Eron huomaa vain luonnossa, jos tietää katsoa, tottumattomampi luulisi punaisen langan olevan koko matkaltaan samaa.

Kaikissa kuvissa taitaa hyvin näkyä kantapään molemmin puolin olevat kiilat, jotka tuovat lisätilaa rintavammallekin jalalle. Kiilat voi aivan hyvin jättää pois, jos kiilaton jälkijättöinen kantapää istuu paremmin. Itse ottamissani räpsyissä on näkyvillä myös kerroksen vaihtumiskohta, jossa raidat tekevät pienen mutkan, mutta varsinainen pykälä puuttuu.

Paljon tarinaa yksinkertaisesta mallista. Mutta pitihän minun perustella, miksi tällainen minun tyylistäni jonkin verran poikkeava malli on päätynyt kirjaan asti.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Merivesi lainehtii

HUOMIO! Kirjan ensimmäisessä painoksessa B-kaavioiden mallikertatoisto on virheellisesti rajattu kerroksille 2-10, kun sen pitäisi olla (kuten tekstissä sanotaan) kerrokset 3-10.

Tämä keskipaksuille sukkalangoille suunniteltu sukkamalli sai alkunsa pienestä kirjoneulekuviosta ja jämälangoista. Jostain syystä mallisukkien harmaa kirjoneulekuvio toi mieleen pohjalaiset helavyöt, ja kun siniseen osaan lähti muodostumaan veden pintaväreitä, alkoi päässäni soida vastustamattomasti Elastisen ja Lauri Tähkän Lempo-kappale.



Malli on kaikin puolin perinteinen, se neulotaan varresta varpaisiin ja kantapää on ranskalainen. Mallineuleet ovat vain neljän silmukan levyisiä, joten skaalaamismahdollisuudet ovat vallan loputtomat. Oma aikomukseni on neuloa tämä joskus malliparin Tukuwool Sockin sijaan ohuista sukkalangoista.

Testineulojani värivalinnat ovat suoraan kanervanummelta:



Näistä kahdesta malliparista minun neulomani eli nuo ensimmäisen kuvan sukat lähtevät mukaan Jyväskylän Neulefestareille, jossa niitä voi käydä hypistelemässä Titityyssä. Tai niin on ainakin tarkoitus, toivottavasti muistan pakata mukaan mukavan pinon Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallisukkia.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Täältä sinne

Täältä sinne -mallissa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, se on kertakaikkisen tavallinen kirjoneulesukka. Itse ohjeessa on kaikenlaista pientä säätöä, että kuvio kohdistuu symmetrisesti suhteessa kantalappuun ja kärkeen joka koossa, ja että kerroksen vaihtumiskohta pysyy kaavion vaihtumiskohdassa, mutta noin muuten varresta varpaisiin neulottava malli, jossa on ranskalainen kantapää - eihän sen tavanompaisempaa oikein olekaan.



Kirjan kanteen valikoidussa kuvassa on kuitenkin jotain hyvin puhuttelevaa. Siihen tiivistyy koko Tuhansien villasukkien maa -kirjan ydin: tarina, jossa sukkamalli, sen nimi ja kuva nivoutuvat yhteen. Ei ole sattumaa, miksi tämän mallin nimi on Täältä sinne, ja sen vuoksi olen erityisen tyytyväinen, että juuri tämä malli päätyi kannen kuvaan.




Testineulojani monivärinen toteutus on osoitus siitä, miten täydellisesti saman mallin tunnelma muuttuu värivalinnoilla. Oli kerrassaan huikea huomata, miten testineulojani luki ajatuksiani ja toteutti juuri sen värienvaihtovision, jota olin itsekin paperille hahmotellut ennen päätymistä klassiseen harmaa-harmaa -kombinaatioon.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Yksi pysyy kuitenkin

Yksi pysyy kuitenkin -malli sai alkusysäyksensä lintukuviosta, jonka löysin Ristipistoja-kirjasesta. Kukkilinnuissa on jotakin hyvin perinteistä, joten halusin mallin olevan muiltakin osin sellainen. Perinteisen vastapainoksi malli on kirjoitettu neulottavaksi varpaista aloittaen ja siinä on ns. Fleegle heel. Yhtä hyvin tämän sukkamallin voi neuloa varresta varpaisiin täsmälleen samaa kantapääohjetta käyttäen (toki silloin kantapään ulkonäkö on erilainen) tai siihen voi vaihtaa haluamansa kantapään.



Oman malliparini neuloin Lanitium ex Machinan Basic Sockista väreissä Perla (vaaleanharmaa) ja Radioactive Swamp (sammalenvihreä) sekä Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä Joulu (joulunpunainen) ja valkoisesta DROPS Fabelista.




Testineulojani ihastuttavat vihreät sukat ovat suurimmaksi osaksi Louhittaren Luolan Väinämöistä värissä Salonki, kirjoneuleraidan langat ovat Regia 4-fädigiä.

Tämän mallin kuvat kuuluvat omien suosikkieni joukkoon kirjassa. Kuvausmiljöö henkii samaa tunnelmaa kuin sukat, ja kuvissa säilyy tietty jännite ja mielenkiinto hyvin seesteisestä asettelusta huolimatta. Olen nöyrän kiitollinen paitsi kuvaajalle, myös Johanna Ylistölle hänen pettämättömästä silmästään neuleohjeeseen soveltuvan kuvan asettelun suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yksi pysyy kuitenkin on mielestäni niitä kirjan malleja, jotka toimivat myös yksivärisenä, mikäli kirjoneule ei innosta. Tai jos kukkilinnut ja sydämet ovat liian romanttisia, voi ihan hyvin neuloa varren yläosaan pelkästään kapean ruudukkokuvion.



keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Pohjoista viljaa

Minulta on joskus kysytty, mistä saan ideoita sukkamalleihini. Vastaus on yhtä yksinkertainen kuin minäkin: mistä tahansa, kaikkialta. Pohjoista viljaa -mallin alkuperä juontaa viskejä harrastavan serkkuni toiveeseen jotenkin viskiin liittyvistä sukista. Hän lähetti minulle aiheeseen liittyviä fiiliskuvia, ja niiden pohjalta ponnistin.

Ihan ensimmäisenä jo aikaisemmin tilaamani Eluded Fibresin Super Merino -sukkalangat väreissä Black on Black ja Coin puhuttelivat, ja hahmottelin jonkinlaisen mallin viskitynnyrin muotoja ja rautapantoja mukailleen.


Tässä ensimmäisessä tynnyrisukkaversiossa on jo tuo sama kantapäärakenne kuin lopullisessa mallissa eli kantapään lisäykset on hajautettu mallineuleen sekaan ilman, että syntyy erillisiä kiiloja. Serkkuni ei kuitenkaan tunnistanut tynnyriyhteyttä, joten hylkäsin sen. Totta puhuen en saanut raitasukista itsekään minkäänlaisia värinöitä. Vilja-aihe kolkutteli kuitenkin jo lupaavasti takaraivossa, ja onneksi samoja Eluded Fibresin lankoja riitti vielä toiseen pariin.



Oi miten innostuinkin yllä olevan kuvan parista! Kullankeltainen vilja ponnistaa varpaista kohti vartta, ja onhan väritys myös kunnianosoitus minun ja serkkuni umpisavolaisille juurille. Alkuperäisen taittoreunan sijaan tähän versioon sopi mainiosti perinteisempi joustinneule, toki rytmitettynä muuhun mallineuleeseen sopivaksi.

Tekipä mieleni kokeilla toisenlaistakin väriyhdistelmää, samalla päätin kokeilla myös toisenlaista kantapäävariaatiota.



Tumma turkoosi Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Black Wind, kellanvihreä Kraft Hand-Dyed BFL Sock värissä Chartreuse ja uniikkiruskea Hopeasäie Basic toimivat nekin yhteen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin. Myös kantapäämalli toimi, joten päätin kirjoittaa ohjeeseen molemmat kantapäävaihtoehdot.

Kerta kiellon päälle, joten neuloin vielä yhdet viljasukat, jotka matkasivat maailman toiselle puolelle kälylleni.


Kälyn sukkiin käytin samaa Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia kuin edellisiin sukkiin, mutta sukan suussa on ystäväni värjäämää tuntematonta sukkalankaa ja kärjessä Handun turkoosia Gimallesukkaa. Nämä sukat ovat jo moneen otteeseen lämmittäneet kälyni varpaita Malesian tehokkaasti ilmastoiduissa elokuvateattereissa.

Jostain syystä Pohjoista viljaa on yksi niistä kirjan malleista, joita jaksan itse neuloa uudelleen ja uudelleen. Suunnitteilla on ainakin jonkinlainen harmaa versio, kuinkas muuten!

lauantai 1. kesäkuuta 2019

Varjoa ja valoa

Tämän mallin nimi ja sen takana oleva lyriikka osoittautuivat enemmän itseään ennustavaksi kuin olisin uskonutkaan: Varjoa ja valoa -mallin ohjeeseen pääsi livahtamaan taittovaiheessa aika iso moka, kun eri kokojen kaaviot vaihtoivat paikkaa. Tokihan on niin, että kapeimmat kaaviot (25 s) ovat S-koolle, keskimmäiset (27 s) M-koolle ja leveimmät (29 s) L-koolle. Tämä sekaannus harmitti minua aluksi aivan suunnattomasti, tuntuihan koko kirjan ensipainos olevan sen vuoksi pilalla, virhettä kun ei voi millään painettuun kirjaan jälkikäteen korjata.

Vähitellen rauhoituin ja ajattelin, että ohjeessa on kyllä kaikki kaaviot ja ne ovat sinällään oikein, joten mitään neulomista kokonaan estävää ei ole tapahtunut, pientä takkuilua vain. Joka tapauksessa tein tänne blogiin omaksi sivukseen kirjalle ERRATA-sivun, jonne kokoan kaikki virheet ja niiden korjaukset. Ne löytyvät nyt tuosta sivupalkista (näkynee vain internet-versiossa, syötteenlukijat eivät taida erillisiä sivuja näyttää).

Myös Varjoa ja valoa -mallilla on oma syntytarinansa ja syynsä tulla suunnitelluksi. Halusin nimittäin suunnitella mallin, jossa sukan takaosa olisi etuosan negatiivi. Olisi ollut helppo suunnitella malli, jossa kärki, kantapää ja sukansuu olisivat olleet yhdellä värillä, mutta haastoin itseni kehittelemään ratkaisuja, joilla saisin kärjen ja sukansuun kaksivärisiksi. Tavoitteenani oli myös välttää intarsiatekniikkaa ja turhia langankatkaisuja. Eräänä talvisena aamuna, tarpoessani pimeässä ja viimassa töihin, keksin ratkaisun kärjen neulomiseksi. Siitä se sitten lähti.



En enää muista, miksi suunnittelin mallin juuri keskipaksuille sukkalangoille, mutta ensimmäisen parin neuloin joka tapauksessa harmaasta (Humu) ja punaruskeasta (Repo) Tukuwool Sockista. Värit eivät ehkä ihan soitelleet samaa säveltä itse mallin kanssa, mutta siihen hätään ne olivat ainoa vaihtoehto, joka minulla oli lankavarastossani. Olin pyytänyt kyseiset värit Titityystä sponsorimielessä ihan toista mallia varten, mutta tähän pariin ne lopulta menivät - eikä sen parin kuvista yksikään päätynyt lopulta kirjaan saakka. Ymmärrän sen, sillä olisihan tuo väriyhdistelmä totisesti voinut olla raikkaampikin. Pääasia kuitenkin, että kehitelmäni toimi: kärjen neulominen päkiän alta aloittaen lyhennetyin kerroksin, sen jälkeen päälliosa toisella värillä ja kärjen jälkeen siirtyminen ihan tavalliseen kirjoneuleeseen ja lopuksi sukansuun neulominen poikittain aina oikein -neuleena.

Myöhemmin päätin neuloa kuvauksiin toisen, vähän raikkaamman värisen parin.


Tähän pariin ostin vartavasten tummanharmaata ja roosaa Regia 6-fädigiä Tampereen Lankaideasta. Värikombinaatio on mielestäni kaunis, mutta tämäkään pari ei päätynyt mallin pääkuviin. Olenkin äärimmäisen iloinen, että testineulojani lähetti kuvauksiin alla olevissa kirjan kuvissa näkyvän parin.




Tämäkin, kuten niin monet muut kirjan kuvista, on kaunis ja informatiivinen. Siinä näkyvät lähes kaikki mallin olennaiset elementit, ja sen lisäksi rakastan tällaisia pienellä syväterävyydellä otettuja kuvia, joissa oikeastaan vain kohde on fokuksessa. Kuvan sukat on neulottu Du Store Alpakka Sterkistä.




On hienoa, että kirjaan mahtui myös kuva sukista edestäpäin. Siinä näkyy tuo kirjoneulekuvio, ja korostuu se, että suoraan edestä päin katsoen ei voi aavistaakaan, että sukan takana on se varjoisa puoli.

Varjoa ja valoa on niitä harvoja kirjan malleista, joita voi olla hieman haasteellista neuloa pelkästään sukkapuikoilla. Väliaikainen aloitus päkiän alla ja kärjen lyhennetyt kerrokset on merkittävästi helpompi neuloa pitkällä, notkeakaapelisella pyöröpuikolla, mutta kyllä se sukkapuikoillakin onnistunee.

Kuviot voisivat olla tässäkin mallissa melkein mitä tahansa, mutta olen erityisen tyytyväinen siitä, että lankoja ei tarvitse missään vaiheessa katkaista kesken työn, ja siten pääteltäviä langanpäitä on vain neljä molemmissa sukissa. Minua itseäni langanpäiden päättely ei sinänsä haittaa, mutta tiedän sen olevan monille neuleen valmistumista hidastava viimeinen koettelemus.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Reunalla

Aina siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran näin kuvan General Hogbufferin Norse-sukista, olen leikitellyt ajatuksella omasta mallista, jossa kantapään lisäykset olisi ripoteltu kirjoneuleen sekaan. Siinäpä sopiva haaste yhdeksi kirjan malliksi, ja niin syntyi Reunalla. Sain ujutettua samaan malliin vielä yhden suosikkikirjoneule-elementeistäni, eli sen, että varren alun taustaväri muuttuu kirjoneuleen kuvioväriksi.



Yllä oleva kuva, joka on kirjassa rajattu hieman toisin, on yksi ehdottomista suosikeistani koko laajassa kuvasarjassa. Siinä sukat ovat keskiössä, todellakin reunalla, mutta taustakaan ei ole mitäänsanomaton. Kuva, jota voi tuijottaa vaikka kuinka kauan - ja samalla kuva kertoo paljon itse sukkamallista. Lankoina tässä ensimmäisessä malliparissa on käytetyt iKKen Glitter Sockia värissä Ivory (norsunluunvalkoinen), KVG Woolworksin merinosukkalankaa värissä True Blood (verenpunainen) ja Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Foliage (ruohonvihreä).


Siinäpä vielä oma pikaräpsyni kantapään lisäyksistä, jotka sijoittuvat kirjoneulekuvion väleihin sukan/kantapään takana.

Toisenkin väriversion halusin neuloa, kun Lanitium ex Machinan Glitter Sock värissä Destinations Vancouver ja Basic Merino Sock värissä Waste Lands alkoivat huudella toistensa nimeä. Siihen kimppaan oli luonnollista tuupata vielä vähän lisää glitteriä eli iKKen Glitter Sockia värissä Ivory.



Ihan hauska, sellainen retrohenkinen väritys, ja samalla tuli testattua oma ohje uudemman kerran. Tämäkin malli on melko helposti muunneltavissa perinteisemmäksi vaihtamalla kantapääksi yksivärisen ranskalaisen ja sijoittamalla kavennuskiilan jalkapohjan keskelle, kuten monissa kirjoneulesukkamalleissani on tehty. Kukaan ei estä vaihtamasta nirkkoreunaakaan perinteiseen joustimeen, jos taittoreunan ährääminen tuntuu liian työläältä.

Ei kahta ilman kolmatta, joten pyöräytinpä vielä XL-koon sukatkin samalla mallilla.


Näissä anopille syntymäpäivälahjaksi menneissä sukissa ainakin harmaa ja musta lanka olivat Novita Venlaa, valkoinen luultavasti Regiaa tai Jawollia. Tällainen väliaikaisella aloituksella tehty ja työn edetessä yhteen neulottu taittoreuna kyllä sopii ikääntyvien ihmisten sukkiin, sillä se on takuuvarmasti joustava toisin kuin tavallinen silmukoiden luontireuna tai taittoreunan kiinnittäminen ommellen.