maanantai 30. kesäkuuta 2014

Koulu loppui jo aikoja sitten

Muistettiinhan sitä tänäkin vuonna opettajia ja iltapäiväkerhon vetäjiä pienillä omatekoisilla kiitoslahjoilla. Koska kaikki lapsiamme kaitsevat opetus- ja kasvatushenkilöt ovat jälleen vaihtuneet, saatoin turvautua vanhaan ja hyväksi todettuun lahjaideaan: tiskirätteihin. Muistan toki, että joskus taannoin joku kommentoi vastaavaan blogipostaukseen jotenkin siihen tapaan, että on epäkohteliasta antaa opettajille pyyhkeitä ja että tiskirätin sijaan käytännöllisempi olisi tiskiharja vaihtopäillä. Kommentti herätti minussa kovasti hilpeyttä, enhän itsekään käytä tiskirättiä tiskaamiseen, vaan keittiön pöydän ja tasojen pyyhkimiseen. Niinpä laitoin näihin tiskirätteihin mukaan käyttöohjeen, jonka otsikkona oli "Tiskikukkaset eli kestävät ja pestävät keittiöluutut".


Rätin malli on sama kuin aina ennenkin, oma versioni The Windmill Dishclothista (väliaikainen aloitus, kokonaan aina oikein -neuletta ja lopuksi silmukointi sekä virkattu ripustuslenkki keskelle). Tällä kertaa tein jokaiselle kaksi rättiä, toisen oliivinvihreästä puuvilla-pellavaisesta Novitan Linneasta sekä täyspuuvillaisesta Novitan Alabamasta. Molemmat langat olen hankkinut second handina, Linnean vaihtokauppana projektipussukkaan ja Alabaman kirpparilta. Asettelin rätit sisäkkäin ja sidoin ne kimpuksi juuttinarulla, näin rättipari näyttää todellakin kukalta terä- ja verholehtineen.


Jotta kiitoskukkaefekti korostuisi, pakkasin rättikimpun sellofaaniin ja sidoin sen kuin kukkapaketin konsanaan. Jokaisen lahjan mukana annettiin sekä rättien käyttöohjeet että omatekoiset kortit. Esikoisen opettaja oli ensin hieman ihmetellyt lahjaansa, mutta esikoisen kerrottua mistä on kyse ja kenen tekemiä rätit ovat, opettaja oli todennut, ettei raaski niitä lainkaan käyttää, vaan laittaa pelkästään koristeeksi. Toivottavasti näin ei käy, sillä kyllä nämä rätit ovat ihan käyttöön tarkoitettuja.

Jos opettajat eivät vaihdu, ensi keväänä pitänee lahjoa heitä toisella vakioartikkelilla: kankaisilla kauppakasseilla!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tour-de-Sock: kolmas etappi

Sukkakisan kolmannen etapin ohje julkaistiin melko haasteelliseen aikaan: juhannusaattoaamuna klo 4. Moni suomalainen neuloja heräsi neulomaan sukkiaan heti aamuyöstä, mutta minä olin päättänyt ottaa tämän etapin juhannusmökkeilyn vuoksi leppoisammin. Uni karkasi kuitenkin joskus aamuviiden jälkeen, ja kävin kurkkaamassa Roll the Bones -ohjeen. Ilahduin kovasti, kun huomasin sukkien olevan ihan perinteistä kirjoneuletta pahaenteisistä ennakkoaavistuksista huolimatta. Langoiksi valikoituivat harmaakirjava Regia Allround color sekä semisolidi oranssi Inaya Creations Skinny Sock. Joskus aamupalan jälkeen ennen kahdeksaa loin silmukat L-koon sukkiin ja aloittelin sukkien neulomista mökkeilypakkaamisen lomassa.


Sukkien etuosan kuvio muodostuu 10 x 10 ruudun kirjoneulekuvioista, joita saattoi yhdistellä kaavionoppia heittämällä. Minä käytin ohjeessa olevia valmiita satunnaiskaavioita, sillä paperinoppien käyttäminen vaihtelevissa mökkiolosuhteissa olisi ollut melkoisen haastavaa; jo pelkkä kaaviosivukin oli kerran lentää järveen, kun yritin neuloa rantanuotion äärellä. Onneksi nuorempi lapsistani oli riittävän nopea koppaamaan tuulen riepotteleman paperin ennen sen joutumista veteen...


Rakastan kirjoneuletta, eikä tämä malli tehnyt poikkeusta. Juhannusaattona neuloskelin vähän silloin tällöin, vasta illalla istahdin vähän pidemmäksi aikaa sillä seurauksella, että minulla oli yksi sukka kärkeä vaille valmiina. Juhannuspäivänä innostuin entistä enemmän ja sukat valmistuivatkin melko tarkkaan puolessatoista vuorokaudessa juhannuksenvieton tai perheen siitä sen suuremmin häiriintymättä. Käsissä neulominen tuntui lähinnä pelkällä harmaalla neuloessa, sillä käytin aloitusjoustimessa, kantapäässä ja kärjessä 1,5 mm puikkoja kirjoneuleosuuksien 2,25 mm puikkojen sijaan.

Sukista tuli taas kerran selvästi omaan jalkaani liian isot. Harmi sinänsä, sillä pidän mallista ja väriyhdistelmästä. Tai ehkä sittenkin onni, sillä nyt näistä sukista on helppo luopua - ainahan minulla on mahdollisuus neuloa itselleni uudet, sopivamman kokoiset sukat (melkein) samalla mallilla.

Nelosetappi alkaa 1.7., jolloin olen jo valmiiksi mökillä ja meillä on pari ystäväperhettä siellä vieraina. Saapa nähdä, miten hyvin mökkeily, vieraat ja ennakkotietojen mukaan helmiä sisältävien sukkien neulominen sopivat yhteen.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Neuloo se perussukkiakin

Vielä minä neulon ihan tavallisia perussukkia paksustakin langasta. Tällä kertaa otin käsittelyyn neulojatoverin värjäämän oranssi-ruskeakirjavan Seiskaveikan ajatuksena neuloa siitä sukat joko omalle miehelle tai hyväntekeväisyyteen.


En ole yleensä kirjavien lankojen ystävä, mutta tämä värjäys tuotti jostain syystä omaa silmääni miellyttäviä kuvioita. Parasta käytetyssä värjäystavassa oli se, että värien asettuminen pysyi hämmästyttävän samankaltaisena riipumatta silmukkamäärän vaihteluista kantapäässä, kiilakavennusosassa ja kärjessä. Nämä sukat on neulottu löysän käsialani huomioiden 2,75 mm puikolla ja 54 silmukalla kokoon 45-46. Vieläkin napakampaa olisi saanut neuloa, mutta kädet eivät tahdo nykyisin kestää yhtään kiristelyä. Ehkä siirryn seuraavaksi neulomaan worsted-paksuisia lankoja vielä varttimillisen pienemmillä puikoilla.

Mies ei suoralta kädeltä ihastunut kirjaviin sukkiin, mutta hänelle villasukkien ulkonäöllä ei ole minkään valtakunnan merkitystä, joten eivätköhän nämä hänelle jää. Mies on nimittäin viimeinkin saanut kulutettua puhki äitini hänelle neulomat ja minun jo muutamaan kertaan parsimat paksulankasukkaparit, joten pääsen vihdoinkin neulomaan hänelle uusia sukkia.

Tätä postausta kirjoitellessa muistin neuloneeni miehelleni aikaisemmin keväällä kahdetkin paksulankaperussukat. Hiihtolomareissulla neulotuista jämälankasukista tuli niin susirumat, etten viitsinyt niitä edes kuvata, mutta toiset perussukat olen näemmä dokumentoinut:


Puikko- ja silmukkaspeksit lienevät samat kuin kirjavissa sukissa, mutta lankana näissä harmaissa käytin villatakkiprojektista yli jäänyttä Lauri-sukkalankaa, joka on tuntumaltaan nykyistä Seiskaveikkaa paksumpaa ja siten nämä sukat ovat kirjavia sukkia napakammat ja tiiviimmät. Koska mies toivoi lämpöä ja kulutuskestoa erityisesti sukkien pohjiin, pujottelin kantapään alle sekä kärkeen ja päkiän kohdalle nurjalle lankaa melko tiheästi (sen vuoksi päällimmäisen sukan kärjen pohjapuoli näyttää epätasaiselta kuvassa). Raitalangaksi anastin äidiltäni vanhoja siniharmaita Seiskaveikan jämiä, ne kun sointuivat mukavasti päävärin sävyyn.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Pellen paha päivä

Distant Knitter kyseli taannoin, tahtoisiko kukaan virkata peittopaloja konepestävistä langoista ja lahjoittaa ne päiväkodin torkkupeittoihin. Minä lupauduin puuhaan, vaikka sopivat villalangat vähissä olivatkin. Asia korjaantui retriitissä, kun minulle lahjoitettiin jämiä ja kokonaisia keriä sekä vyyhtejä peittoprojektiinkin sopivia lankoja. Toukokuun lopulla päätin pelkkien palojen sijaan virkata kokonaisen 70 palan peiton. Kuten pahoihin tapoihini kuuluu, päädyin virkkaamaan palasia niin maanisesti, että yhdistelypäivänä aikaisemmin jo melko hyvässä kunnossa ollut ranteeni oli irtisanoa työsopimuksensa. Sitkeästi kuitenkin yhdistelin palat virkkaamalla ja tein vielä pari kerrosta kiinteitä silmukoita peiton ympäri.

Koska olin saanut langat lahjoituksina, päätin pestä peiton ennen luovuttamista, jotta mahdolliset allergeenit vähenisivät ja lankojen pesunkestävyys tulisi testattua. Shokki oli aikamoinen, kun nostin koneesta peiton, joka näytti aivan rotansyömältä.


Yli puolesta paloja keskiosa oli purkautunut pahasti ja melkein kaikista lopuista vähintäänkin löystynyt. Minähän aloitan pyörövirkkauksen lähes poikkeuksetta kiristettävään lankalenkkiin, enkä yleensä jätä kovinkaan kummoista päättelylanganpäätä. Näidenkin palojen pikkuisen hännän pujotin uudemman kerran keskusympyrään sen kummemmin miettimättä. Vaan eipä se pitänytkään kunnon konepesua, vaan purkautui lähes poikkeuksetta. Olin jo heittää pyyhkeen kehään ja peiton roskikseen, mutta sisusta suomalainen tunnetaan: päätin kokeilla, saisinko kursittua palojen keskustat siedettävästi kokoon. Onnistuihan se sitkeydellä ja ajatuksella, että norsukin syödään pala kerrallaan.



Kokoon kursittu peitto on kauniisti sanoen värikäs ja rehellisesti sanoen sen näköinen, että sirkuspellellä on ollut todella paha päivä. Värisommittelun ainoat kriteerit olivat, ettei yksikään pala ole yksivärinen eikä vierekkäin ole kahta samanlaista palasta. Omaan silmääni peitto on oikeastaan melkoisen ruma, mutta toivottavasti päiväkodin lapset ovat toista mieltä. Ainakin se on lämmin ja suurella sitkeydellä kasattu.

Yltiöpositiivisuus on minusta yliarvostettua, mutta takkuisimmissa ja epämiellyttävimmissäkin projekteissa on aina myös jotakin hyvää. Tämä peittoprojekti opetti minulle sen, että ketjusilmukkalenkkialoituksellakin on puolensa. Lisäksi peittoon kului mukavasti lankoja, joiden työstäminen jollakin toisella tekniikalla olisi ollut mahdollisesti vielä tuskallisempi projekti. Esimerkiksi Kontista joskus muinoin edullisesti haalimani musta Novita Nalle, jolla palat on reunustettu ja virkattu yhteen, osoittauti todella muoviseksi ja karkeaksi neuloessani siitä yhdet miesten sukat. Nyt tuo uudemman vuosikerran Nalle tuli upotettua tähän kokonaan, eikä siitä tarvitse enää kärsiä puikoilla.

Ihan heti ei kuitenkaan huvita ryhtyä virkkaamaan yhtään mitään.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lucy in the Sky

Toukokuussa bongasin Ravelryn uusista malleista kauniin ja yksinkertaisen Lucy in the Sky -sukkamallin. Kirjoneuletekniikkani kaipasi hienosäätöä lähinnä taaemman langan kireyden säätelyn suhteen, joten ajattelin opetella uuden tavan pitää lankoja, ja siihen sopi parhaiten helppo kirjoneulemalli. Arvelin Lucy-sukkien kuvien riittävän ohjeeksi, mutta kuten niin usein nykyään, antelias virtuaalineuloja lahjoitti minulle alkuperäisen ohjeenkin. Langoiksi valikoituivat helposti Inaya Creationsin semisolidi oranssi Skinny Sock ja tummanruskea CEWEC California Salida.


Malli on suunniteltu 72 silmukalle, joten tein varrensuun joustimen 1,5 mm puikoilla, ohjeesta poiketen 1 oikein takareunasta, 1 nurin -neuleena. Kirjoneuleeseen vaihdoin 2,25 mm puikon ja kiilakavennukset tein joka kolmas kerros, jotta sukassa olisi riittävästi tilaa rintavalle jalalle. Terää posottelin menemään sitä tahtia, että jouduin jättämään muutaman viimeisen kerroksen kirjoneuleesta tekemättä, ettei sukista olisi tullut taas kerran kokoluokkaa 39-40 - sen kokoluokan kirjoneulesukkia on tullut vahingossa neulottua aika monet.


Näitä sukkia neuloessa minulle kävi klassisesti ja ruskea lanka loppui juuri ennen toisen sukan kärkeä. Lähdin hakemaan lisää lankaa pyörällä keskustan lankakaupasta, reilun 4 kilometrin päästä kotoa. Sieltä ruskeat Salidat olivat loppuneet, mutta saman ketjun toisessa liikkeessä niitä vielä oli, kun myyjä sinne soitti. Otin pyörän alleni ja polkaisin viitisen kilometriä toiseen lankakauppaan saadakseni puuttuvan langan sukkiini. Kotimatkalle oli vaihtoehtona kaksi reittiä, joko lyhyempi oikoreitti pururatoja pitkin tai pidempi asvaltoituja teitä myöten. Valitsin pururadan vain kääntyäkseni vahingossa yhdestä pururadan risteyksestä rankemmalle ja mutkikkaammalle reitille. Sateesta pehmeällä purulla pyörääni ylämäkiin lykkiessäni tuumasin, että ahneella on ja että pidempää reittiä pitkin olisin jo perillä. Vaan tulipahan kuntoiltua ja ostettua kerralla pari kerää lankaa, että riittää seuraaviinkin (kirjoneule)sukkiin. Ruskeaa kului näihin sukkiin siis hieman yli 50 g ja oranssia noin 45 g.

Tykkään väriyhdistelmästä todella paljon, kontrastia on riittävästi ja yksinkertainen kirjoneulemalli tuo käsinvärjätyn langan kauneuden erinomaisesti esiin. Uusi lankojenpitelytekniikkanikin toimi:


Neulomisote on omasta katsomissuunnastani sikäli sama kuin ennenkin, että dominoiva väri (tässä kuvassa keltainen) on lähempänä neulottavaa silmukkaa. Ei-dominantin värin (kuvassa oranssi) neulon tuosta dominantin yläpuolelta toisin kuin moni muu.


Varsinainen ongelmani oli, että ei-dominantti lanka tahtoi jäädä helposti liian löysäksi. Opettelin kietomaan sen kerran pikkusormen ympäri sen sijaan, että se olisi kulkenut pelkästään pikkusormen ali. Dominanttia väriä pidän kuvassa kuten pidän lankaa silloin, kun neulon vain yhdellä värillä. Tällä tavalla saan pidettyä langat sopivasti erillään toisistaan ja säädettyä molempien kireyttä riittävän hyvin. Olen kyllä kokeillut toisenlaisiakin tapoja pitää lankoja, mutta tämä on toistaiseksi minulle helpoin ja nopein tyyli. Vain ei-dominantin langan sitominen pitkissä lankajuoksuissa vaatii pientä koukkimista, mutta minähän en tunnetusti sido lankajuoksuja kuin vasta kuuden tai sitä useamman silmukan ylityksissä.

Palataanpa vielä hetkeksi Lucy-sukkiin. Kauniithan ne ovat ja mukavat jalassa, mutta ehkä sittenkin aavistuksen liian suuret? Olen napakoiden sukkien ystävä ja koska omistan jo niin monet villasukat, harkitsen tarkkaan, kannattaako minun pitää näitä itselläni vai etsisinkö niille vielä sopivammat jalat. Aika näyttää kumpaan päädyn; ei näin kauniita sukkia ainakaan kaappiin kannata jättää makaamaan.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Tour-de-Sock: toinen etappi

Sukkatourin toisen etapin ohje julkaistiin 10.6. klo 22 Suomen aikaa. Jälleen olin hyvissä ajoin odottelemassa ohjetta koneen ja lankalaatikoiden äärellä. Ensimmäinen reaktioni Kam Chu -ohjeesta oli jostain syystä plääh, olinhan odottanut jotakin kirjavalle langalle sopivaa ja vähän erilaista ohjetta, mutta tämä malli olikin ihan perinteinen pitsisukka. Hiukan innottomasti valikoin lankalaatikosta siniharmaan Regian kaveriksi 1,75 mm pyöröpuikolleni ja ryhdyin neulomispuuhiin. Neuloin jonkin matkaa vartta, mutta menin kohtuulliseen aikaan nukkumaan jatkaakseni aamulla. Kun aamulla ensimmäinen varsi oli valmis, lepuuttelin käsiä lueskelemalla Ravelryn kisasivuston keskusteluja vain tajutakseni, että olin tehnyt mallissa olevat valepalmikot väärin. Ihan pikkuisen otti poijuun, kun neulominen ei muutenkaan ollut oikein ottanut tuulta alleen.


Mikä pahinta, pikkuruiset valepalmikot oli tehty siten, että sukan purkaminen ei onnistunutkaan pelkästään langasta vetelemällä, vaan joka neljäs kerros piti nyppiä yli vedetty silmukka pois tieltä jokaisen pikkupalmikkoisen kohdalla. Varsin pian luovutin ja totesin, että otan toisen langan uuteen aloitukseen ja puran tämän ensimmäisen viritelmän saatuani sukat valmiiksi. Uudeksi langaksi valitsin Pirkanmaan kotityön Roosa Nauha -sukkalangan.

Ei ollut toinenkaan otto ihan ongelmaton, sillä ihanaisten neulojatoverien kyläillessä neuloin yhteen pitsikuvioon muutaman keskusrivin pariin kertaan. Purkaminen oli ihan yhtä hidasta kuin ensimmäisenkin sukan kanssa, mutta se oli paljon hauskempaa hyvässä seurassa. Sisukkaasti korjasin virheeni ja jotenkin kummasti terapeuttinen neulojaseura palautti innostukseni sukanneulontaan. Toinen sukka valmistuikin ennätysvauhtia ilman mitään kommelluksia.


Lopulta sukista tuli oikein kauniit ja yllätin itseni harkitsemalla sitä, että pitäisin nämäkin sukat itselläni, minulla kun ei ole yksiäkään pinkkejä sukkia. Se tosin vaatisi kärjen purkamista ja neulomista hieman lyhyemmäksi, mutta varaa siihen olisi, sillä tässä mallissa kärkikavennusten välillä on paljon välikerroksia. Lankaa kokoluokan 39 sukkiin kului reilut 70 g.


Myös takana kulkee sama pitsikuvio, kantalappu on keskeltä ristiinvahvistettu. Ohje oli selkeä ja hyvin laadittu, ja pidän kovasti siitä, että yksityiskohtia oli selvästi mietitty huolella. Voisin melkein harkita neulovani toisetkin Kam Chut, kenties jopa tuosta alkuperäisestä siniharmaasta Regiasta. Mutta sitä ennen lepuuttelen kättäni seuraavalle etapille saakka. Se alkaa juuri juhannusaattona, joten tällä kertaa varsinainen nopeusneulonta jää minulta kyllä minimiin. Tavoitteena on kuitenkin neuloa kolmosetapinkin sukat valmiiksi ennen seuraavan etapin alkamista, olipa malli minkälainen hyvänsä ja olipa minun fyysinen sijaintini keskellä-ei-mitään tai sivistyksen parissa.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Sukkaputkessa

Kesä ei ole mikään syy olla neulomatta villasukkia. Blogini onkin sujahtanut sujuvasti sukkaputkeen, jonne ei paljon muita käsitöitä mahdu.

Olen tunnetusti monivärilankavammainen. Niinpä haastoin toukokuussa itseni etsimään jonkin perinteisestä poikkeavan sukkaviritelmän, jossa Lellun värjäämä kelta-vihreä Seiskaveikka rauhoittuisi vähän. Perussukkaa neuloen lanka olisi muodostanut omaan makuuni kovin levottomalta näyttäviä 1-2 kerroksen raitoja. Löytyi Posey, josta sain inspiraation kokeilla ihan omaa dominopalamallia.


Aloitin sukat 2,75 mm puikoilla ja 48 silmukalla ihan perinteisesti 3 o, 1 n -joustinneuletta pyörönä neuloen. Sen jälkeen siirryin sileisiin dominopaloihin, joita on kuusi kerroksellaan ja joista viimeinen yhdistettiin ensimmäiseen neuloessa. Sen jälkeen oli tulla tenkkapoo: miten jatkaa niin, ettei tarvitsisi katkaista lankaa eikä muutenkaan kikkailla, vaan neulomisjärjestys pysyisi loogisena. Onneksi neuloin sukkia neuletapaamisessa, jossa Niina ideoi järjestystä ansiokkaasti. Minä jalostin järjestystä vielä vähän eteenpäin: varren jälkeen neulottiin pyöreä kantapää ja dominopalan korkeuden verran pohjaa tasona kiilakavennuksineen kaikkineen. Pohjan reunasta sain näppärästi silmukat jalkapöydän ensimmäisen dominopalan toiseen sivuun ja viimeisen palan sai yhdistettyä neuloessa pohjan toisesta reunasta poimittuihin silmukoihin. Sitten taas dominopalan korkeuden verran pohjaa tasona ja dominopalat, kunnes terä oli riittävän pitkä kärjen aloittamiseen. Kärjen neuloin taas pyörönä sädekavennuksin.

En nyt siitä värien rauhoittumisesta tiedä, mutta olipahan hauska projekti siitäkin huolimatta, että sukansuun joustinta ja kärkeä lukuunottamatta koko sukka neulottiin siis käytännössä tasona. Jos sukansuun olisi neulonut poikittain vaikkapa aina oikein -neuleena ja kärjen lyhennetyin kerroksin, olisi sukat voinut neuloa kokonaan kahdella sukkapuikolla. Se olisi tietysti vaatinut myös pientä silmukointisessiota niin varrensuun poikittaista rinkulaa yhdistäessä kuin kärjen tyven sulkemisessakin.

Sukat nielivät yllättävän paljon lankaa: koon 38 sukkiin meni reilusti yli 100 g. Dominopaloilla on myös selvä taipumus vetäytyä kurttuun, mutta reilu kastelu ja tasolla kuivattelu auttoi siihen selvästi.

Kirjavaa lankaa jäi siis ylikin, ja päätin kokeilla sen avulla pyöröneuleena tehtävää intarsiaa erittäin simppelillä, omasta päästä repäistyllä mallilla.


Harmaa on Lauri sukkalankaa, joka jäi yli taannoisesta Full Circle -villatakkiprojektista. Paksusta langasta huolimatta otin käyttöön perätin 2,5 mm puikot, niin löysäksi on neulekäsialani käynyt ja sen verran paljon pidän tiiviistä neuloksesta sukissa. Silmukoita oli taas 48 ja sukansuussa tuo sama 3 o, 1 n -joustinneule. Sukkien etupuolelle neuloin 7 silmukan levyisen pystyraidan, jossa Lellun värjäämän langan värit pääsevät erityisen hienosti oikeuksiinsa.

Itse intarsiatekniikkaan en jaksanut etsiä ohjeita enkä miettiä viimeiseen asti parasta mahdollista neulomisjärjestystä. Niinpä toisessa reunassa värit sidotaan langat toistensa kanssa kietomalla ja toisessa reunassa silmukoita yhteen neulomalla.


Nurjalla puolella näkyy selvästi eri tavalla toteutetut värien kytkennät. Tuo oikeanpuolimmainen tapa neuloa silmukoita yhteen syö värillisestä raidasta puolikkaan silmukan, ja sukat käsityöfoorumilla esiteltyäni minulle kerrottiinkin se neulomisjärjestys, jolla molempiin reunoihin olisi saanut sitomisen lankoja kietomalla. Olen silti ihan tyytyväinen kokeiluuni, joka tosin oli aivan erityisen tylsä.

Molemmat sukat menevät luonnollisesti johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen, kunhan sopiva osuu eteen. Toiveissa olisi toimittaa nämä ja monet muut tämän vuoden aikana syntyneet ja vielä syntyvät neuleet johonkin paikalliseen keräykseen, joko Joulupuuhun tai jopa suoraan sosiaalitoimistoon heidän asiakasperheilleen jaettavaksi. Minä en totta totisesti lisää villasukkia tarvitse...

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Tour-de-Sock: ensimmäinen etappi

Tour-de-Sock -kisan ensimmäinen ohje julkaistiin 1.6. klo 16 Suomen aikaa. Minäkin olin koneen ääressä passissa ja tulostin Wye-sukkien ohjeen välittömästi sen latauduttua. Hetken aikaa sukkalankalaatikkoa tutkailtuani päädyin juuri pari viikkoa sitten arvonnassa voittamaani tummanturkoosiin DROPS Fabeliin. Kun minimivaatimuksien mukaisessa koossa oli 64 silmukkaa terässä ja mallissa melko paljon palmikoita, päätin 1,75 mm puikon olevan sopiva valinta tähdätesseni suurin piirtein oman jalan kokoisiin sukkiin.


Sukat neulottiin varpaista aloittaen ja homma sujui varsin joutuisasti, vaikka jouduin pari kertaa korjaamaan väärään suuntaan lipsahtaneen palmikonkierron. Jos mallia olisi saanut modata, olisin kääntänyt toisen sivun palmikonkierrot peilikuviksi, mutta tässä kisassa lähes kaikki muutokset ovat kiellettyjä ja tämä kyseinen muutos kiellettiin, kun siitä joku kysyi.


Pidin mallista varsin paljon, se oli mielenkiintoinen ja melko nopea neulottava, vaikka etenkin varren yläosassa piti olla tarkkana, että palmikonkiertojen välikerroksia tuli oikea määrä ja siten taakse kaartuvan palmikkokuvion kierrot oikealla kerroksella. Kantapää tässä on muunnelma perinteisestä tiimalasista: kantapään takaosaan tuli ylimääräinen kiila, joka antaa lisää tilaa rintavammallekin jalalle. Moni koki tämän kantapäämallin hankalaksi ja huonosti istuvaksi, mutta minun jalkaani muoto sopi paljon tavallista tiimalasikantapäätä paremmin. Sain myös mielestäni tehtyä lyhennetyt kerrokset oikein siististi niin, ettei kääntymiskohtiin jäänyt minkäänlaisia reikiä. Myös kantapään logiikka oli minusta ihan selvä, kun muisti koko ajan laskea väheneviä tai lisääntyviä keskussilmukoita. Varren yläosaan tein muutamia ylimääräisiä ja sallittuja silmukkalisäyksiä, jotta pitkähköksi venähtänyt varsi mahtuisi levenevän pohkeen ympärille.


Käytin sukkien neulomiseen lopulta melko tarkkaan vuorokauden ja sillä irtosi etapin 4. sija. Olin alunperin ajatellut, että voisin neuloa vaikka läpi yön, sillä minusta kesällä kuuluukin joskus valvoa koko valoisa yö. Puolen yön jälkeen iski kuitenkin nälkä ja kyllästyminen, joten menin suosiolla nukkumaan ennen kuin sain ensimmäisen sukan valmiiksi. Toinen sukka valmistuikin nopeammin, olihan ohje jo tuttu, ja kahden aikaan iltapäivällä päätin, että neulon sukat valmiiksi ennen kuin mies tulee töistä - ja siihen tavoitteeseen ehdin. Viimeinen tunti oli aikamoista puristusta, käsien lihakset alkoivat olla hapoilla ja hienomotoriikka kärsi, mutta yllättäen nivel- ja rannekanavaoireet eivät juuri vaivanneet.

Langan väri on luonnossa hieman kuvia tummempi ja petrooliin taittava, eli todella kaunis ollakseen sininen. Sukista tuli juuri sopivan napakat minulle itselleni, joten taidan tavoistani poiketen pitää nämä kisasukat omassa käytössä.

Suomalaisedustus kisassa on mahtava: 647 rekisteröityneestä kilpailijasta 84 on suomalaisia, joten meitä on kansalaisuuksista yhdysvaltalaisten jälkeen eniten! Ja mikä startti suomalaisilla onkaan ollut: ensimmäisen etapin kympin sakissa suomalaiset nappasivat sijat 1-6 ja 8! Tänä vuonna suomalaisia joukkueita taitaa olla peräti 11, joista yksi on selkeästi liikkeellä kokonaiskisan voittojahdissa. Minä kuulun hupijoukkueeseen, jonka jäsenillä on kuitenkin tavoitteena neuloa kaikki kuudet sukat annetussa aikataulussa. Mutta tärkeintä on mahtava kisafiilis ja Speedy Finnsien kannustaminen voittoon tänäkin vuonna!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kutsutaan sitä vaikka suomalaiseksi sisuksi

Kahelineulojien Suuren asustehaasteen toukokuun teemana oli itsensä haastaminen; kukin osallistuja sai päättää, mikä olisi riittävän haasteellista neulottavaa. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kesälangan käyttäminen. Minä ehdin jo ajatella, etten keksi mitään uutta neuletekniikkaa opeteltavaksi, jolloin vaihtoehdoksi olisi jäänyt käytännössä puuvillaisten sytomyssyjen neulominen.

Sitten tuli tieto, että kesän Tour-de-Sock -kisan ilmoittautumisaika lähestyy. Olin jo päättänyt, etten tänä vuonna osallistu koko kisaan, lähinnä siksi, ettei innostukseni turhaan kävisi perheeni hermoille. Vaan sitten sukkaidolini Päivi pyysi minua samaan leikkimieliseen kisajoukkueeseen kanssaan. Eihän sellaisesta kunniasta voi kieltäytyä! Tour-innostus levähti valloilleen ja kun jokunen suomalainen kisaaja ehdotti, että neuloisimme porukalla lämmittelyksi parin vuoden takaisen Tourin viimeisen ja haastavimman Cushy Cables Brioche Socks -mallin, huomasin löytäneeni vastauksen toukokuun asustehaasteneulontaan. Kun virtuaalineulojatoveri vielä lahjoitti minulle ohjeen, päätös oli sinetöity. Langatkin löytyivät omista varastoista: tummanruskean CEWEC California Salidan olin ostanut vähän heräteostona joskus viime syksynä, vihreäkirjava Pirkanmaan Kotityön kirjo-pirkka taas oli hankinta taannoisen retriitin kirppispöydästä.

Kokeilin aluksi kaksivärisen patenttineuleen tekemistä pyörönä mallin M-koon silmukoilla ja 2 mm puikoilla. Pääsin nopeasti jyvälle tekniikasta, mutta varren alku näytti hurjan suurelta. Vaihdoin 1,75 mm puikkoon ja S-kokoon vain todetakseni, että ihan liian pienihän siitä tulee. Uusi yritys samalla puikolla ja M-koolla tuotti täsmälleen saman tuloksen: olin neulonut tavallista napakammin, eikä varsi edes yrittänyt mahtua kantapään yli. Purkaessani kokonaisen varren mietin, onko tässä hommassa mitään järkeä: neuloa nyt sukkaa tekniikalla, joka on vähintään puolet hitaampaa kuin tavallinen tahtini, koko ei tunnu osuvan millään lähellekään oikeaa eikä neuleen ulkonäkökään vakuuttanut täydellisesti.

Vaan en minä turhaan kuulu Tour de Sock -kisassa joukkueeseen, jonka nimi on Team Finnish Sisu. Neljännen aloituksen tein edelleen M-koon silmukoilla, mutta 2 mm puikolla, lisäksi päätin neuloa rennosti, jotta palmikonkierrot olisi mahdollisimman helppo tehdä. Valmista tuli alle viidessä päivässä, vaikka kävin tekemässä pari työvuoroakin toisella paikkakunnalla enkä voinut käsivaivojen takia muutenkaan neuloa pitkiä aikoja tauotta.


Ensimmäistä sukkaa neuloessani riesanani olivat lisäksi värivirheet kirjo-pirkassa. Nappasin langanpään tapojen mukaan kerän keskeltä, ja jossain vaiheessa langassa alkoi olla lyhyitä lähes valkoisia pätkiä. Katkoin ne pois kantapäähän saakka, minkä jälkeen arvelin, että ehkäpä langassa kuuluikin olla valkoisia raitoja, vaikkei siltä kerän päältä katsoessa vaikuttanutkaan. Niinpä annoin kantapään jälkeisen pitkän vaalean pätkän olla. Ei olisi kannattanut, loppukerässä ei nimittäin ollut enää yhtään lyhyttä eikä pitkää väritöntä pätkää - selvä värjäysvirhe langassa siis.


Ohje oli perusteellinen, looginen ja selkeä, eikä sen noudattamisessa ollut mitään vaikeuksia. Kaksivärisen patenttineuleen tekniikankin opin aika nopeasti, tosin neuloin sukat sitkeästi yksi väri kerrallaan, kun jotkut toiset neulojat olivat opetelleet neulomaan molempia värejä yhtä aikaa. Minäkin kokeilin kahden värin tekniikkaa, mutta totesin vuorottelun itselleni paljon nopeammaksi. Pohjassa on kaksivärinen ja kantapään pohjassa sekä kärjessä yksivärinen ristiin vahvistus, joten sukat ovat kauttaaltaan paksut ja muhkeat. Salidaa kului noin 55 g, kirjo-pirkkaa 45 g.

Mitäpä näistä muuta sanoisi? Sukista tuli lopulta itselleni hieman liian isot, joten niille on etsittävä jostain uusi, arvostava koti. En ole aivan vakuuttunut kaksivärisen patenttineuleen ulkonäöstäkään, vaikka mieleen nousseet assosiaatiot kynnöspellosta ja oraalle nousevasta viljasta positiivisia olivatkin. Oli kyllä sinänsä hauska haastaa itsensä, opetella uusi tekniikka ja ottaa se haltuun niin, ettei se lopulta tuntunut haasteelliselta lainkaan. Tuskinpa kuitenkaan kovin helposti palaan enää kaksivärisen palmikkopatenttineuleen pariin, ellei esimerkiksi jokin kisasukkaohje sitä vaadi.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tulppaaneja tulvillaan

Muutama vuosi sitten keksin antaa neulomani Lumi-huivin serkkuni esikoiselle ylioppilaslahjaksi. Huivia oli ihasteltu kovin, joten äitini kysäisi taannoin, voisinko neuloa huivin lahjaksi myös serkkuni keskimmäiselle lapselle, jonka lakkiaisia juhlitaan tänä keväänä. Hetken aikaa tuskailin sopivan langan ja mallin yhdistelmää, mutta viimein välähti: tummanruskeasta Silkbloom Extra Finosta tulisi varmasti hieno Liliopsida!


Neuloin oman versioni 4 mm puikolla ohjeen mukaisin kaaviotoiston. Lankaa kului noin 70 g ja huivista tuli ilmava, kauniisti laskeutuva ja reilun kokoinen. Pingotin sen yläreunastaan kaarevaksi kolmioksi, ja huivin puettavuus onkin erinomainen.


Ohje on erinomaisen selkeä ja pitsimallikerta nopeasti ulkoa opittu, joten huivin neulomisessa taisi mennä korkeintaan kolme päivää neulonta-aikaa.


Lopputulos on todella kaunis, neulomisprosessi rentouttavan ongelmaton ja lankaakin jäi vain muutama hassu gramma - mitä muuta neuloja voisikaan toivoa? No ehkä sen, että lahjan saaja pitää huivista edes puoliksi niin paljon kuin tekijä itse!