tiistai 29. kesäkuuta 2010

Lady of Shalott


Ensimmäinen iso virkkaustyöni englanninkielisestä (ja vieläpä maksullisesta) ohjeesta on ollut valmiina jo parisen viikkoa. Saanko esitellä Lady of Shalottin (Ravelry-linkki):



Huivi on virkattu SYTinä saadusta Novitan Virkkauslangasta 3 mm koukulla, lankaa kului noin 80 g ja huivin siipiväliksi tuli voimakkaan pingotuksen ansiosta noin 150 cm. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun virkkasin melko ohutta lankaa suhteessa isolla koukulla saadakseni tarpeeksi pehmeän ja ilmavan lopputuloksen. Iso koukku ja ohut lanka olikin aika haastava yhdistelmä eikä lopputulos ole siistein mahdollinen, mutta eipä sitä kauempaa huomaa. Ohje oli perusteellinen, mutta aluksi melko raskas seurata. Pitkän mallikerran vuoksi meni aikansa, ennen kuin pystyin virkkaamaan huivia ilman ohjetta. Olin aikeissa virkata vielä yhden mallikerran verran lisääkorkeutta, mutta lanka olisi loppunut auttamattomasti kesken. Virkkausmaratonin ansiosta oikean käden ranne alkoi naksua, joten ehkä oli parempikin, että lanka alkoi loppua...



Lähikuvassa näkyy paremmin keskipaneelin ja sivujen mallivirkkaukset. Tämä huivimalli toimisi luultavasti paremmin joustavammalla (villa)langalla ja hieman vähemmän pingotettuna, nyt vaarana on luulla, että kyseessä on mummolta peritty pöytäliina, tosin varsin kaunis sellainen. Itse en ole edelleenkään huivi-ihmisiä eikä tällainen lehmuksenvihreä ole ollenkaan oma värini, joten lahjalaatikon täytteeksi tämäkin toistaiseksi joutuu. Pidän kuitenkin mallista siinä määrin paljon, että saatan palata aiheeseen toisen langan kera.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Pussukkaa pukkaa


SYT-hengessä ompelin tämän pussukan kiitokseksi taannoin saamistani langoista:



Viimeinen pala verhopellavaa (alunperin naapurilta peräisin), kaunista puuvillapitsinauhaa (muistaakseni Eijalta), kolme perusmuovinappia, purjerenkaat ja anorakkinyöri omista varastoista. Yksinkertainen, mutta ei hassumpi.


Lasten etelänserkkutyttö sai puolestaan nämä kännykkäpussit odottamaan ensi syksyä ja ekaluokan aloitusta:



Kukkapussukka oli ensimmäinen prototyyppi ja sen läppä jäikin paitsi aavistuksen lyhyeksi, myös vähän vinoon. Farkkukankainen onnistuikin jo sitten toivotusti, vaikka aivan priima ei tietenkään tämäkään ole. Molemmat päällyskankaat ovat "sikasäkkihankintaa" ja molemmat pussit on kokonaan vuoritettu kierrätyslakanakankaalla, kukat olen joskus ostanut Euronkankaasta puoli-ilmaiseksi.


Blogimies innostui hankkimaan lähes 10-vuotiaalle kamerallemme seuraajan, näppärän kokoisen Canonin pikkupokkarin. Sillehän piti tietysti ommella suojapussi.



Ensimmäinen pussi (vasemmalla) on sekundaa, läppä kun jäi lyhyeksi suhteessa varsin alas ommeltuun tarrakappaleeseen ja ideani muuttaa ompelujärjestystä osoittautui sekin huonoksi. Kakkosversiosta (keskellä) oli tulla liian syvä, mutta onneksi oli varaa ottaa pohjasta erilusti sisään ja pussista tuli ihan asiallinen. Samalla tulin ommelleeksi vielä yhden kännykkäpussin, joka tuskin jää viimeiseksi lajissaan. Farkkukangas on sikasäkistä, ruudullisesta nallekankaasta olen ommellut reilusti yli 10 vuotta sitten veljentyttärelle punaisella vuoritetun takin. Vuorina näissäkin on kierrätyslakana.


Tulkoon esitellyksi myös yksi pikakortti, jonka väsäsin kiireessä kuopukseni ystävän 4-vuotissynttäreille:



Laivamiehelle merihenkistä: pakkausaaltopahvia, kuva lahjapaperista sekä juuttinarua. Tämän kortin mukana meni Pelastuslaiva Elias -DVD, joten teemassa pysyttiin mukavasti.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Ulla 2/2010


Uusi Ulla on ilmestynyt ja siellä on ohje myös minun Virtauksia-pipoihini.



Ohut pipo on neulottu 2,5 mm puikolla Sandnesin Mandarin Petitistä, jota sain kerän naapuriltani juuri kun mietin, pitäisiköhän suunnitteilla olleeseen pipoon suorastaan ostaa lankaa.



Paksumpi versio on veivattu kanssaneulojan lahjoittamasta Garnstudion DROPS Parisista 5 mm puikolla.


Nämä molemmat pipot lähtivät jo huhtikuun lopulla OYSin sytomyssykampanjaan ja on siksi neulottu varsin syviksi.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Paitoja itselle ja yksi kuopuksellekin


Olen eittämättömän pönäkässä kunnossa, niinpä entiset paidat kinnaavat ja jäävät ikävän lyhyiksi.  Koska a) en ole jaksanut motivoitua painonpudotukseen, b) vihaan vaateostoksia ja c) kangaskaapissani oli useampaakin trikoota isommat palat, osasin vetää johtopäätökset ja ryhtyä itse toimiin. Onneksi tallessa oli aikaisempina vuosina piirrettyjä kaavoja, joiden uskoin olevan kokoluokaltaan suunnilleen sopivia.



Torilta hankitusta Nanson trikoopalasta tuli itselleni perusteeppari, kaava on muistaakseni Suuresta käsityölehdestä 6/2000 kokoa L ja se on - toisin kuin kuvan perusteella voisi kuvitella - hieman slimmattu. Hyvä peruspaita kesäksi ja taatusti tarpeeksi pitkä, sillä lisäsin helmaan vielä reilusti pituutta.



Lisää Nanson trikoota torilta, tällä kertaa vähän räväkämmässä kuosissa. Pala oli niin iso, että saatoin täsmäillä tähän tunikaan/mekkoon mieluisimpia värejä. Takana on vähän sinistäkin, mutta eteen halusin pelkkää vihreää. Hihojen keltainen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto sen jälkeen, kun etu- ja takakappaleet oli leikattu. Kaava on Suuresta käsityölehdestä 6/1999, siis sama kuin näiden suosikkimekkojeni. Tällä kertaa huolittelin pääntien resorikaitaleella. Ripustimellahan tuo näyttää ihan yöpaidalta, mutta päällä ollessa on sen verran istuva, että on oikein mukiinmenevä kesävaate.


Oranssi-valkoisesta trikoosta jäi juuri sopiva jämäpala kuopuksen paitaan, johon käytin aikaisemmin testaamaani Ottobren slim fit -teepparin kaavaa koossa 116 cm siitäkin huolimatta, että blogikäly lähetti pinon oivallisia paitoja, joista tuli heti kuopuksen suosikkeja.



Toisin kuin edelliset ompelemani paidat tämä pääsi heti suosioon ja kuvan pääsin ottamaan vasta pesua odottavasta paidasta. Malli on solakalle pojalle oikein mainio ja väritkin miellyttävät silmää, joten tällä kertaa onnistuin saamaan aikaan kolme käyttökelpoista vaatetta. Vielähän tuolla olisi muutamaan paitaan trikoota, josko nekin saisi tämän kesän aikana kangaskaapista päällä pidettävään muotoon.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Sytomyssyt nro 22 ja 23


Jämäkuun viimeinen projektini oli neuloa Haruni-huivista jäänyt 40 gramman mytty Novitan Kotiväkeä sytomyssyksi. Tämäkin lähtee Hepsin kautta Kymenlaakson myssykampanjaan.



Aloitin päälaelta 12 silmukalla SYTinä saamillani ebenpuisilla 2,5 mm sukkapuikoilla. Se oli rakkautta ensikosketuksella: kevyet, mutta tukevat, ja vaaleanpunaisen langan kontrastina todella kauniit puikot. Neuletuntuma oli bambupuikkoja liukkaampi, mutta metallipuikkoja nahkeampi, siis erinomainen. Lisäsin joka toinen kerros kuusi silmukkaa, kunnes silmukoita oli 126. Sen jälkeen aloitin yhden lisäyskohdan jatkoksi tuollaisen tähtineulekiilan. Loppulanganpätkästä virkkasin vielä koristeeksi kukan. Yleisön pyynnöstä harkitsen ohjeen kirjoittamista Ullan jämälankatyökisaan, vaikka omasta mielestäni tämä on kyllä niin helppo malli, ettei se oikein varsinaista ohjetta kaipaa.


Viimeisimmistä SYT-langoista valkoinen Tennessee suorastaan ponkaisi puikolle välittömästi kotiuduttuaan meille. Yhdessä illassa syntyi järjestyksessään 23. sytomyssy.



Vanha tuttu Odessahan se siinä, 3 mm puikolla ja ohjeenmukaisin silmukoin. Jouduin tosin aloittamaan päälaen kavennukset neulottuani vasta reilut 12 cm pipon runkoa, sillä lanka näytti hupenevan kovin nopeasti - lankahan oli peräisin ajalta, jolloin Tennesseetäkin myytiin 50 gramman kerissä. Päätos oli oikea, jäljelle jäi enää pieni nöttönen, josta olisi saanut neulottua korkeintaan kerroksen tai pari suoraa osuutta. Piposta tuli pienehkö, mutta syöpähän ei valikoi pelkästään isopäisiä uhrikseen, joten eiköhän tällekin ottaja aikanaan löydy.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lankaa lankaa lankaa


On minulla lankaa ennestäänkin, mutta mitään vähän ohuempaa virkkauskelpoista puuvillaa ei laatikoissa jämäkuun jäljiltä enää ollut. Niinpä käännyin Ravelry-kaheleiden puoleen ja katsokaa mitä sain Satunnaisina Ystävällisinä Tekoina! Lisäksi Teisa lahjoitti minulle himoitsemistani maksullisen Lady of Shalott -huivin (Ravelry-linkki) ohjeen, joten nyt on koko kesän puuvillaiset neuleet ja virkkuut turvattu.



Neljä (!) kerää auringonkeltaista Novitan Alabamaa, joka kuiskii haluavansa muotoutua joskus aivan tietyn pikkutytön boleroksi (tosin näen näissä aurinkoisissa langoissa myös esimerkiksi kesäisiä tiskirättejä). Kerä Novitan Tennesseetä: sytomyssyhän siinä aivan selvästi. Noin 80 g tummansinistä vähän ohuempaa ja tiukkakierteistä mysteeripuuvillaa puolestaan kutsuu virkkaamaan taas yhden pikkukassin. Sokerina pohjalla 200 gramman vyyhti ohutta, pehmeää, valkoista, merseroitua puuvillaa, ilmiselvää huivilankaa nyt, kun olen vihdoin ymmärtänyt puuvillankin sopivan pitsihuiveihin.



Toisessa lähetyksessä tuli kaksi iskemätöntä kerää Novitan Virkkauslankaa varsin herkullisissa väreissä. Vihreästä onkin alkanut pikkuhiljaa muotoutua kokeiluversio Lady of Shalott -huivista, vaaleanpunaisesta tulee aivan varmasti neulottua tai virkattua taas kerran jotakin lahjaksi ystävän tyttärille. Olen jälleen kerran onnesta ymmyrkäisenä: inspiroidun ja innostun paljon enemmän näistä sekalaisista, ennalta-arvaamattomista lahjoituksista kuin lankakauppojen loppumattomista mahdollisuuksista!


Värjäyskausikin on avattu. Raparperipuska lykkäsi julmetun kokoisia lehtiä, joista haaveilin saavani ihanaa hentoa vihreää. Liottelin kattilallisen lehtiä yön yli ja keittelin ulkogrillin päällä muusiksi, siivilöin liemen ja lisäsin alunaa, vaikka periaatteessa kai raparperin oma oksaalihappokin toimii puretteena. Tässä vaiheessa liemessä oli lupaavahko kellanvihreä sävy. Liemeen upotin kokeeksi täysin kuivat vyyhdit luonnonvalkoista purku-Seiskaveikkaa. Mitä sainkaan aikaiseksi...



Tunnin keittelyn ja vuorokauden jäähtyvässä liemessä liottelun päätteeksi pesin langan, joka on kertakaikkisen keltaista. Kylmää, ehkä aavistuksen vihreään taittuvaa (kuvassa on sittenkin hieman liian lämmin sävy), melko voimakasta keltaista. Vieressä on vastaava värjäämätön purkuvyyhti ihan vain kontrastiksi.


En ole suuri keltaisen ystävä. Pidän kyllä lämpimistä, murretuista keltaisista, sellaisista okran tai sinapinsävyisistä tai oranssinkeltaisista, tai tietyissä projekteissa jopa tuollaisesta lämpimän auringonkeltaisesta kuin SYT-Alabama, mutta tämä keltainen ei ollut mitään niiden suuntaistakaan. Luultavasti sävyä olisi voinut saada muutettua toisenlaisella puretteella (rauta, kupari, viinikivi?), mutta sellaisia minulla ei ole toistaiseksi käytössä. Toisaalta, tämä kasvivärjäys on minulle lähinnä laiskanlaista kokeilua siitä, mitä pihapiiristä löytyvillä joutokasveilla voisi saada aikaiseksi helposti ja melko nopeasti, joten siinä mielessä kokeilu oli täysin onnistunut. Tästä langasta saa varmasti ihan hyvät sukat vaikkapa johonkin hyväntekeväisyyskampanjaan tai miksei itsellekin kotisukiksi.


Enköhän minä vielä nuo loputkin luonnonvalkoiset ja vaalean ruskeanharmaat Seiskaveikat johonkin kasviväripataan upota. Luulisin sieltä syntyvän ainakin jotakin maastoväristä, Sotilaskotiliittohan on päättänyt kerätä 25 000 paria villasukkia ensi vuonna asepalvelukseen astuville ja näiden sukkien värin tulisi sointua maastopukujen värimaailmaan...

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Pari lasten T-paitaa


Toukokuun helteiden aikana kuopukselle muodostui akuutti pula t-paidoista. Jonkin mielenhäiriön kourissa päätin korjata tilannetta Hennikseltä lunastamani tukevan interlock(?)-neuloksen turvin. Epämääräisten kaavojen kasasta löytyikin valmiiksi piirretyt ja leikatut kaavat koon 110/116 teeppariin, joten pistelin menemään enempiä ajattelematta. Sutta ja sekundaahan se tiesi.



Paidasta tuli ensinnäkin aivan liian suuri, se on paremminkin kokoluokkaa 122/128. Kauluksen kaitaletta en kiristänyt ommellessa tarpeeksi, joten se jäi lörpöttämään. Kuminen koristemerkki on jostakin vanhasta lastenvaatteesta purettu, mutta pelkään sen olevan aivan liian lapsellinen tuon kokoiseen paitaan. Kuopus kiukustui vallan liian isosta paidasta ja minä sisuunnuin etsimään uutta paitakaavaa. Sellainen löytyikin jostakin vanhasta Ottobre-lehdestä nimellä slim fit t-paita, kooksi valitsin 116 cm. Raitakangasta ei riittänytkään enää hihoihin, joten jouduin turvautumaan naapurini apuun. Häneltäkään ei löytynyt sopivaa kangasta, sen sijaan sain kouraani roskiin menevän topin, josta sain mukavasti yksiväriset hihat.


 


Vaan eihän tämäkään projekti ongelmitta sujunut. Ensiyrittämällä lopputulos oli kyllä kaunis, mutta pääntien kaitalehuolittelu oli niin tiukka, ettei kuopuksen pää mahtunut siitä lainkaan läpi. Leikkasin kaitaleen pois ja huolittelin pääntien uudelleen valkoisella trikookaitaleella, tuloksena aivan liian avara ja lörppä pääntie. Sisukkaasti purin saumuriompeleet ja päätin ommella pääntielle resorin. Se onnistuikin mukavasti ja helmaankin löytyi purkukangasmerkki (muistelen ottaneeni tämän talteen kuopuksen puhki hiutuneista pikkuhousuista!), joten olin tyytyväinen lopputulokseen. Kokokin oli aivan passeli - mutta kuopus kieltäytyi järjestelmällisesti laittamasta moista tyhmää paitaa päälleen.


Ei tämä nyt ainakaan lisännyt innostusta lastenvaatteiden ompeluun, hmpf.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Sekunda-Haruni


Lankalaatikossa jokusen vuoden marinoitunut, ystäväni lahjoittama vajaa kerä Novitan Kotiväkeä odotti ahaa-elämystä aina jämäkuun lopulle saakka. Kun lopulta tajusin, että myös puuvillasta voi neuloa huivin, rakkaussuhteeni neulomiseen koki hetkellisesti uuden lämpenemisen. Viidessä päivässä syntyi Haruni-huivi (Ravelry-linkki), johon tosin kaikessa innossa livahti virhe varsin keskeiselle paikalle.



Huivi on neulottu 3,5 mm puikolla, lankaa kului 125 g. Tuossa keskellä reunassa olisi kuulunut olla myös lehtiparin välissä verkkomainen kolmio, joka on sivuilla lehtiparin keskellä, mutta tulin neuloneeksi reunakaavion katsomatta lainkaan ohjeita pelkkää kaaviota käyttäen. Kaavio oli tietysti printattu mustavalkoisena, joten en tullut edes ihmetelleeksi, miksi "verkkokolmio" oli pohjaväriltään erilainen kuin peruskaavio. Päättelykerros virkkaamalla oli sen verran työläs, että huomattuani virheen en edes harkinnut purkamista ja reunan uudelleen neulomista. Onneksi kärkikin pingottui kohtuullisesti, vaikka kyllähän nuo keskimmäiset lehdet vetävät vähän suppuun. Pingotin huivin ylälaidan kaarevaksi, joten siinä mielessä tylppä reuna ikään kuin myötää muotoa - tai niin ainakin yritän uskotella itselleni.


Tästä huivista oli tarkoitus tulla joululahja pikkutytölle, mutta sellaiseksi huivi on ehkä sittenkin vähän liian suuri, siipiväli kun on 115-120 cm ja korkeuttakin vähintään riittävästi. Onneksi jouluun on vielä aikaa, joten ehdin vielä miettiä asiaa. Joka tapauksessa oli mukavaa saada neulomisen ilo takaisin ainakin tämän huivin ajaksi ja lopputuloskin oli virheestä huolimatta omaan silmääni oikein herkkä ja kaunis.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Pientä näpertelyä


Neulomis- ja virkkauslaman kourissa piti keksiä jotakin tekemistä käsille. Päätin tuunailla vanhoista ovikransseista yhden kesäkauteen sopivan.



Pohjana on jokunen vuosi sitten omenapuun piiskaoksista pyörittelemäni kranssi, josta purin sitä koristaneet kävyt ja paperinarut. Strömsö-ohjelmasta bongasin idean kieputtaa jonkinlaista narua kranssin päälle ja varastoistani löytyikin sopivasti ohuehkoa juuttinarua tähän tarkoitukseen. Virkatut perhoset ovat peräisin perhoskranssista, tällä kertaa kiinnitin ne mustilla nuppineuloilla epäsymmetrisyyttä tavoitellen.


Helteillä alkoi tuntua, että huovutetut kännykkäpussini olivat väärältä sesongilta peräisin. Kaivelin tilkkulootaani ja ompelin kesäisemmän kännykkäpussin. Tai oikeammin kolme, joista ensimmäinen epäonnistui ja tuli heitetyksi suoraan roskikseen, toinen oli liian pieni puhelimelleni ja vasta kolmas versio onnistui riittävän hyvin.



Kakkos- ja kolmosversio ovat Tikrunmamille ompelemastani kassista ylijääneistä pikkutilkuista, läpässä on sisäpuoli lakanasta, muuten pussit ovat vuorittomia. Kiinnityksenä tarranauhaa ja takana vinonauhasta ommeltu ripustuslenkki. Läppä on tarkoituksellisesti pitkä ja sen alla on reilu tarranauha, jotta puhelinta voi pitää pussissa läppä suljettuna silloinkin, kun puhelimen pohjaan on kiinnitetty melko tilaa vievä kuulokkeiden liitin. Kiitos käsityöyhteisön, liian pienellekin pussille löytyi onneksi nopeasti halukas vastaanottaja.