keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ajatuksia käsitöistä



Seijasisko heitti minulle haasteen vastata yhteentoista käsityöaiheiseen kysymykseen. En yleensä innostu haasteista, mutta omaa suhdetta käsitöihin on aina mukava pohtia.


1. Mikä on kunnianhimoisin käsityöhaaveesi?

Haluan joskus ommella ryijyn. Se voisi olla vaikkapa Hilkka Eskelisen Suovilla.


 Tai Taina Otsamon Koivu, kuvan ryijyistä mieluummin tuo leveämpi.




Uskaltauduin kaappaamaan kuvat sivuilta, jonne linkit ohjaavat. Jos tämä on luvatonta, poistan kuvat ja jätän linkit - kuvat vain ovat niin paljon mielenkiintoisempia kuin pelkät sanat. Huomaan valinneeni kolmen suoralle kovasti vihreää. Mihinkäs sitä värimieltymyksistään pääsisi, ryijyjenkään suhteen.


2. Mikä on ollut kunnianhimoisin toteutuneista käsitöistäsi?

Eiköhän se ole ollut lukioaikana Novitan Floricasta intarsiana neulomani kirjoneulepusero.


Onhan se ehkä nykymittapuun mukaan leveä ja lyhyenläntä laatikkopaita, mutta pidin aikanaan paitaa paljonkin. Kunnianhimokriteerit täyttynevät jo sillä, että tasona neulotussa  kirjoneuleessa oli parhaillaan yli kymmenen lankaa kiinni. Minulla on edelleen tuo paita tallessa, vaikken sitä ole enää vuosiin pitänyt edes pakkaspaitana toppatakin alla.


3. Jos sinulla olisi aikaa ryhtyä tekemään käsitöitä, jääkö joskus aloittamatta, kun ei osaa päättää mitä?

Jää. Sitä tapahtuu itse asiassa melko usein, siitäkin huolimatta, että minulla on useimmiten pari-kolme käsityötä kesken yhtä aikaa. Joskus käy kuitenkin niin, ettei mikään keskeneräinen huvita, mikään lanka laatikossa ei puhuttele eikä mikään malli suunnitelmissa olevista käsitöistä huutele. Ja silti tekisi mieli tehdä jotakin. Niinä hetkinä seilaan levottomasti käsityöblogeissa ja Ravelryssa, pengon lankalaatikoitani ja saatan neuloa paremman puutteessa jotakin keskeneräistä vain lopettaakseni hetken kuluttua. Viime aikoina olen pyrkinyt tekemään niinä hetkinä jotain ihan muuta, vaikkapa palapeliä. Kyllä se inspiraatio sieltä lopulta iskee.


4. Mitä käsityötä teet mieluiten?

Neulon. Vaikka tasaisin väliajoin saan virkkaus- ja ompeluhulluuskohtauksia, suurin rakkauteni liittyy puikkoihin. Neulominen on minulle samalla tavalla elinehto kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminenkin.


5. Liittyykö ammattisi käsin tekemiseen?

Olen kolmatta vuotta opiskelija. Entinen ammattini liittyi laboratoriotyöhön, jossa nautin eniten juuri itse käsillä tekemisestä, pipetoinnista ja sensellaisesta. Vahinko vain, että työnkuvani painottui ajan kuluessa yhä enemmän suunnitteluun, kehittämiseen, delegointiin ja raportointiin, joista varsinkaan viimeksimainittu ei jaksanut motivoida. Tuleva ammattini on terveydenhoitoalalla ja vaatii paljon käden taitoja. Nautin siitä, että saan tehdä käsilläni ja voin nähdä välittömästi työni tuloksia. Vaikka en valmistu käsityöläisammattiin, käsillä tekeminen on siis tulevaisuudessa olennainen osa myös työidentiteettiäni - sikäli mikäli koskaan työllistyn nyt opiskelemalleni alalle.


6. Vallitseeko työpisteessäsi totaalikaaos vai narskuvanpuhdas säntillisyys?


Useimmiten valtakunnassani vallitsee hallittu kaaos. Mitä kiihkeämpi käsityökausi, sitä enemmän sekalaista roinaa ajelehtii käsityöpöydilläni. Kaiken alla piilee kuitenkin selkeä organisaatio, kaikille tarvikkeille on oma paikkansa ja kaikki langat ja kankaat on järjestetty jonkinlaisen (minulle itselleni melko selkeän) logiikan mukaan. Kaaos on siis raivattavissa varsin nopeasti niin halutessani. Pyrin siihen, että muualla kuin käsityösopessani on vain yksi keskeneräinen neule, se sillä hetkellä aktiivisimmin työn alla oleva.


7. Mitä käsityömateriaalia sinulla on varastossa valmiina odottamassa, mutta et ole koskaan tehnyt siitä mitään? Kuinka kauan olet sitä säilönyt?

Minulla on varastoissani kaikenlaista, muttei mitään erityistä, joka olisi jäänyt kokonaan käyttämättä. Varastolangoistani vanhimmat ovat syksyltä 2011 (sen ainokaisen reilusti vanhemman lankaerän sain juuri neulottua pois varastoista; esittelen lopputuloksen sitten, kun neule on joskus saatu kuvattua). Kangasvarastoissani on lähes 10 vuotta vanhoja kankaita, mutta ei juurikaan itse ostamiani, sillä olen saanut lähes kaikki kankaani naapurin kotiompelijalta lahjoituksena. Oikeastaan ainoa selkeä huti on yksi oasis-sieni, jonka alkuperäisen käyttötarkoituksen olen unohtanut. Sieni näkyy olevan edelleenkin avaamattomassa myyntipakkauksessaan.


8. Millaisessa mielentilassa teet käsitöitä? 

Ei ole yhtä selkeää mielentilaa, joka johtaisi käsitöiden pariin. Käsityöt ovat minulle paitsi tapa kuluttaa aikaa (vaikkapa bussissa istuessa tai odotushuoneessa vuoroa odotellessa) tai keskittyä (luennoilla), myös tapa hallita tunteita. Puran ahdistusta neulomalla. Jos tunteeni kuohuvat, käsitöiden tekeminen tuo kaivattua mielenrauhaa. Käsitöiden avulla todistan itselleni ja ehkä vähän muillekin, että saan aikaan edes jotakin. Tasaisin väliajoin hurahdan, luiskahdan luovuuden kuohuihin, puhkun intoa ja onnistumisen riemua. Käsitöihin kietoutuu koko elämän tunneskaalan kirjo.


9. Oletko mielestäsi keksinyt joskus jonkin aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissäsi?

En ehkä ole keksinyt mitään aivan uutta ja ihmeellistä, mutta olen melko hyvä soveltamaan ja kehittelemään jo olemassa olevia ideoita. Olen suunnitellut paljon erilaisia pieniä neulemalleja, osa oivaltavampia kuin toiset, mutta mitään täysin uniikkia ideaa niissä ei ole ollut. Toistaiseksi tyytyväisin olen Fredrika-sukkiin.


Vaikka kantapään malli-idea ei ole omani, sain kehitettyä sitä itselleni mieluisampaan suuntaan ja suunniteltua sen ympärille tasapainoisen kokonaisuuden. Neulesuunnittelusta on pikkuhiljaa tullut melko oleellinen osa käsityöharrastustani, vaikka edelleen pidän itseäni täysin amatöörinä sillä saralla. Saan valtavasti mielihyvää siitä, että malleistani pidetään ja niitä neulotaan.


10. Minkä arvosanan antaisit käsityötaidoillesi?

9+. Parantamisen varaa olisi monellakin osa-alueella, mutta jo näin on erittäin hyvä.


11. Mikä on sinulle rakkain jonkun muun tekemä käsityö?

Äitini on neulonut minulle viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana ainakin boleron, pitsitunikan ja kietaisuvillapaidan. Arvostan niitä valtavasti, sillä äitini on minulle läheinen ja rakas, ja tiedän hänen ajatelleen minua lämmöllä neuleita tehdessään. Mutta ehkä sittenkin kaikkein rakkaimpien käsitöiden joukon kärkeä on isäni ompelema Karin Keitelin Viimeinen lämmin -ryijy.

1466084.jpg

Ryijyn ompeleminen on vaatinut valtavasti työtunteja. Värit ovat täydelliset, tunnelma on käsinkosketeltava. Ryijy on paraatipaikalla olohuoneemme seinällä. Meillä on myös toinen isäni ompelema ryijy, Vuokot, joka sekin on minulle hyvin tärkeä jo sen tekemisen ajankohtaan liittyvien muistojen vuoksi. Isäni on tehnyt ja kunnostanut meille myös muutamia huonekaluja, joilla on ryijyjen ohella valtava tunnearvo. Nimenomaan isäni on minun käsityöidolini, esimerkki siitä, miten ennakkoluulottomasti kaikkea voi kokeilla ja miten paljon käsillä pystyykään tekemään.


P.S. En yleensä pyydä kommentteja, vaikka niistä kovasti ilahdunkin, ja niistä on muodostunut yksi syy pitää blogia. Tällä kertaa olisi kuitenkin erityisen mukava tietää, haluaisitko juuri sinä lukea enemmänkin tämän tyylisiä kirjoituksia pelkkien valmistuneiden käsitöiden esittelyn lisäksi.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Pieniä lehtiä

Jossain myssyilypuuskan keskellä ajattelin, että olisi pitkästä aikaa mukava neuloa pitsihuivi, luksuslankalaatikossani kun on luvattoman monta huivilankaa ja jonossa lukuisia pitsihuiviohjeita.


Kolmessa päivässä syntyi 3 mm puikolla neulottuna Little Leaves 80 grammasta Hopeasäie Basicia, jonka olin ostanut ihan itse itselleni reilu vuosi sitten. Sen verran modasin mallia, että neuloin reunaan reikärivin rullaantumista estämään. Muuten ihan hyvä, mutta päättelin reunan turhan löysästi ja se jäi lörpöttämään pingottamisesta huolimatta.


Huivi on kaunis, se tuo mieleeni kevään ja hiirenkorvat koivuissa. Se on myös isompi kuin ajattelin, enkä ole ollenkaan varma, innostunko käyttämään sitä lainkaan. Kuvien oton jälkeen purin päättelykerroksen, joka oli tehty joustavasti, ja korvasin sen perinteisellä päättelyllä. Reunasta tuli paljon ryhdikkäämpi, jopa aavistuksen verran turhankin tiukka, mutta kuitenkin parempi kuin alkuperäinen. Nähtäväksi jää, onko huivin kohtalona hautautua kaapin perukalle, tulla omaan käyttöön vai päätyä joskus jonkun pahaa-aavistamattoman ystävän tai tuttavan lahjapakettiin.

torstai 21. helmikuuta 2013

Myssyjä - mössor

Myssyilykipinä roihahti liekkeihin, kun päätin käyttää puuvillajämät mahdollisimman tarkkaan loppuun. Sitä ennen piti kuitenkin neuloa tummansinistä Tennesseetä vähän vähemmäksi.


Syntyi Winter White Hat, tosin pienin muunnoksin: neulottujen nyppyjen sijaan tein nypyt langankiertojen avulla, päälakikavennukset tein viidessä kohdassa keskitetyillä kavennuksilla. Puikot 3 mm aloitusjoustimessa, muuten 3,5 mm, langankulutus noin 55 g. Tämä pipo menee kategoriaan "tulipahan kokeiltua".


Tummansinistä Tennesseetä riitti ja riitti, joten päätin valjastaa sen vaaleansinisen jämän kaveriksi: tavoitteena oli onnistua kuluttamaan vaaleansininen lanka kokonaan. Malli on omasta päästä, raidoituksen kehittelin neuleen edetessä. Tämä on vähän väljempi myssy, aika iso sellainen.


Siniraidallisen myssyn mallista innostuneena päätin yrittää kuluttaa kanervanvärisen Catanian loput vähän pienempään myssyyn, pohjalangaksi valikoitui tummanruskea DROPS Safran, jota minulla on naapurin lahjoituksen jäljiltä useampikin kerä. Eihän se Catania loppunut, mutta tästä myssystä tuli vähintään yhtä kiva kuin sinisestä isoveljestään.


Loppu Catania-jämä kului tähän myssyyn, raitakaveriksi otin nöttösen valkoista Alabamaa, pohjalanka on samaa kuin edellisessäkin myssyssä, tässä kuvassa lankojen väritkin toistuvat oikein. Tällä kertaa tein väriraidat kahden kerroksen korkuisina, jälkimmäinen kerros nurin. Korkeutta tein vähän edellistä enemmän ja päälakikavennukset vähän loivemmin. Onnistunut kombinaatio, ja mikä parasta, raitalankoja jäi tässä vaiheessa enää ihan pienet jämät.

Jämienkulutuspakkomielle ajoi minut virkkaamaan vielä muutaman pöllön.


Koska en halunnut enää hurahtaa pussukkaompelupuuhiin, päätin lahjoittaa pöllöt Satunnaisena Ystävällisenä Tekona Ravelryssa.

Pöllöjen jälkeen puuvillalankajämieni tilanne oli tämä:


Ylärivissä Tennesseetä ja Muskatia, alarivissä sekalaisia pikkupätkiä. Olisihan noista vielä jokusen pöllön virkannut, mutta päätin jättää ylärivin isommat jämät odottamaan sopivanpaksuista lisuketta, jonka kanssa näitä jämiä voisi raidoittaa. Tilanne ehti olla tämä vähän toista vuorokautta, kunnes sain taas kanssaneulojilta lahjoituksina lisää puuvillalankoja sytomyssyihin. Ja onhan minulla vielä reilusti ruskeaa Safrania sekä pöllöpussukkavaihtokaupoilla hankittu iso erä Novita Linneaa, joten myssyily jatkukoon niin pitkään kun intoa piisaa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Käsityöharrastaja on terve kun...

... se tekee käsitöitä, mutta sairas kun ei osaa lopettaa. Terveisiä kroonikolta:


Iso peruskauppakassi, naapurin lahjoittamaa värivirheellistä Marimekon paksua puuvillaa, niin jämäkkää kangasta, etten edes harkinnut kassin vuorittamista.


Pienempi kassi samasta kankaasta, pöllökoristeella. Ihan vain koska kangaspala sattui olemaan sopivan kokoinen juuri tällaiseen kassiin.


Projektipussukka mustavalkoista Ikean puuvillaa, vuorina violettia pellavaa/pellavasekoitetta, mustat nyörit Tennesseetä. Molemmat kankaat jostakin naapurin lukemattomista lahjoituseristä.


Projektipussi, tällä kertaa edellisen pussukan vuorina ollut violetti pellava(sekoite?) päällyskankaana, vuorina pinkkiä puuvillaa. Mustat Tennesseestä punotut nyörit. Mainitsemisen arvoista lienee, että pinkin puuvillan olen ihan itse ostanut - kirpputorilta.


Lähes identtinen pussukka edellisen kanssa, pöllön keskiosa mustan sijasta violetti ja nyörit vaalean lilaa Alabamaa.


Mitä, toistanko minä itseäni? En toki, tämän pussukan pinkki ei olekaan puuvillaa vaan pellavaa, vuori on kokonaan violetti.


Projektipussi, vuori täsmälleen samanlainen kuin päällyskin, kankaat pellavaa ja mahdollisesti puuvilla-pellavasekoitetta, nyörit tummanruskeaa DROPS Safrania. Molemmat kankaat naapurilta.


Projektipussi vihreää pellavaa, sisus puna-pinkkiä Marimekon pellavaa, nyörit tummanruskeaa DROPS Safrania. Vaihtelu virkistää, sillä tällä kertaa vain päällyskangas on naapurin lahjoittamaa, vuori sen sijaan on kanssaneulojan minulle tuuppaamaa.


... ja toinen lähes samanlainen pussukka, vain pöllön väritys vaihtui.

Joskohan tämä vimma vähäksi aikaa olisi taltutettu. Kangasvarastossa ompeluhulluuskohtaus ei näy vielä minkäänlaisena lovena, valitettavasti. Mutta ihan järjettömän hauskaa on parittaa pöllöjä ja kankaita, ja ainakin toistaiseksi kaikille pussukoille on ajan kanssa löytynyt ottajansa.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ystävällisin ajatuksin

Olen vaihteeksi saanut neulottua myös sytomyssyjä, kiitos Sytomyssyjä ystävänpäiväksi -tempauksen.


Vuoden ensimmäiseen Ullaan tulevasta myssymallistani neuloin kaksi puuvillaista versiota sytomyssyiksi, kuvan valkoisen sekä lisäksi mustan, molemmat Novitan Tennesseestä. Vaikka varsinainen ohje on kirjoitettu villasekoitelangalle, sopii se minusta vähintään yhtä hyvin myös puuvillalle. Löysän käsialani vuoksi käytin tässäkin myssyssä 3 mm puikkoa.


Huivihattuja on neulottu paljon sytomyssyiksi, niinpä minäkin ajattelin tehdä yhden. Koska käyttämäni langat (viime vuosituhannen valkoista Novita Alabamaa sekä jämät Algarve Colorista) olivat ohjelankaa ohuempia, loin peräti 105 silmukkaa 3 mm puikolle ja sovelsin ohjetta sen mukaan. Olen ihan tyytyväinen väritykseen, kirjava lanka piristää valkoista olematta liian levoton, mutta noin muuten menin vähän metsään. Minulla nyt vain on niin löysä neulekäsiala, että tästä huivihatusta tuli todella iso. Omassa isossa, noin 60-senttisessä päässäni se oli ihan OK, paitsi että näytin aivan lypsyllä olevalta karjakolta (kaikki kunnia karjakoille, mutta minä en itsessäni sellaista tunnista enkä tunnusta). No, ehkäpä joku tuntee tämänkin hatun omakseen ja piristyy siitä.


Zadig-myssyn mallin valitsin puolestaan ensisijaisesti mallinimen alkukirjaimen vuoksi, olihan minulla vielä Z-kirjain neulomatta aakkoshaasteeseen. Myssy on neulottu 3 mm ja 3,5 mm puikoilla DROPS Muskatista ohjeenmukaisin silmukoin, jolloin siitä tuli sopiva omaani pienempään päähän.

Näiden sytomyssyjen myötä muistin taas, miten koukuttavaa on neuloa päähineitä myös puuvillasta. Lisää siis on luultavasti luvassa tälläkin saralla.

Olen minä villaakin neulonut päänlämmikkeeksi. Sain nimittäin taannoin lahjoituksena Collision-pipon ohjeen, jota olin jo ehtinyt katsella sillä silmällä soviteltavaksi varastoissani lymynneeseen tummanruskeaan Adriafil Avantgardeen.


Valitsin pienemmän koon, lankani oli ohjeen suosituslankaa ohuempaa ja puikkokin pienempi (2,5 mm), mutta niin vain tästä hatusta tuli todella iso. Blogimiehen päänympärys on 63 cm ja hänelläkin pipo jää töpöttämään päälaelta. Yhden mallikerran purkaminen olisi tietysti auttanut asiaa, mutta kun perhekunnassa ei tuntunut olevan tarvetta tummanruskealle pipolle, päätin tyytyä tilanteeseen ja lahjoittaa tekeleen joskus johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Ehkä reilusti pienemmässä päässä tämän hatun saisi peräti myssyttämään melko topakoista palmikoista huolimatta. Tai ehkäpä jollekin toiselle ei ole niin nökönuukaa, jos pipon yläosa jääkin törölleen.

Myssyneulonnan lisäksi olen osallistunut myös kanssaneulojan vetämään tsemppi-/lohtupeittoprojektiin neulomalla kaksi peittopalasta:


Toiselle kanssaneulojalle menevään peittoon toivottiin punasävyisiä, 20 x 20 cm kokoisia palasia konepestävästä villa- tai villasekoitelangasta. Varastolangoistani ainoastaan viimeinen kerä punaista Viking of Norwayn Vilmaa täytti kriteerit, joten osallistumiseni jäi näihin kahteen suurinpiirtein Leaf Lace Washcloth -mallilla neulottuun tilkkuun. Toivottavasti peitto lämmittää ja ilahduttaa saajaansa edes puoliksi niin paljon kuin tämä ihan(an) kaheli ystävyyspeitto, jonka minä voitin omakseni!


lauantai 9. helmikuuta 2013

Note to self

Älä osta vapaaehtoisesti kirjavaa lankaa, vaikka se olisi tarjouksessa. Älä myöskään osta (ainakaan mustaa) Novitan Nallea. Ai miksikö?


Ostin viime syksynä Kontista peräti kolme kerää mustaa uusimman vyötemallin Novita Nallea, koska kerät maksoivat vain 2 €/kpl ja ajattelin, että mustaa tarvitaan meidän perhekuntamme miesten sukkiin. Kun sitten joulun alla ryhdyin neulomaan ensimmäisiä sukkia ostamistani langoista, petyin ja harmistuin todella: ihan asiallinen perussukkalanka olikin muuttunut kovaksi ja karheaksi, ja sen neulominen oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. Vaan kun lanka on kerran ostettu, se myös neulotaan, vaikka väkisin. Jos ei muuten, niin muistutukseksi ja rangaistukseksi virhearviosta.


Virikkeeksi päätin napata sukkiin mallineuleen Malachite Scarf -ohjeesta. Menettelihän se, mutta kyllä näistä sukista jäi päällimmäiseksi tunteeksi pettymys. Koko on miehinen, käyttötarve lähipiirissä kyseenalainen. Ehkä annan nämä johonkin keräykseen. En saanut sukkiin kulumaan kuin vähän toista kerää lankaa, joten vielä pitäisi parit mustavoittoiset Nalle-sukat vääntää. Tarvetta kyllä olisi, ainakin kuopuksella.

Viime vuoden alkupuolella hairahduin ostamaan vyyhdin farkunsinistä Opalia. Mikähän mielenhäiriö sekin oli, ehkä pääni sekosi vyötteessä olleesta oranssista hintalapusta. Tai muistanhan minä: ajattelin, että farkunsiniset sukat voisivat olla ihan kivat joko miehelle tai esikoiselle. Tai ihan kenelle tahansa muulle kuin minulle itselleni. Sitä paitsi halusin testata Opalia. Niinpä vuoden alussa tartuin lankaan ja päätin saada sen pois mieltäni häiritsemästä.


Ravelryssa pistettiin pystyyn Suuri Sukkahaaste vuodelle 2013, ja tammikuun haasteena oli neuloa joko sukat itselle vähemmän tavanomaisesta lankapaksuudesta tai vaihtoehtoisesti malli, jota on neulottu suhteellisen vähän. Koska minä neulon aikalailla tasapuolisesti kaikenpaksuisista langoista, päätin uudehkon (ja siten vielä toistaiseksi vähän neulotun) Walk like an Egyptian -mallin olevan riittävän simppeli kirjavalle Opalilleni.

Tämäkin projekti potki pahasti vastaan. Lanka on kyllä mukavaa neulottavaa, mutta vaikka yritin työn edetessä mittailla neuletiheyttäni ja tähdätä kokoon 40/41, ensimmäinen sukka oli lähinnä kokoa 38/39. Koska malli neulotaan varpaista varteen, koon muuttaminen vaatii melkoisen paljon enemmän purkamista kuin varresta varpaisiin neulottavissa sukissa. Niinpä annoin olla arvellen, että sukat voisivat olla sopivat esikoiselleni sen sijaan, että olisin antanut ne kälylleni tai hänen pojalleen.

Toista sukkaa neuloin pitkälti kyläillessäni ystävän luona ja niin vain kävi, että neuloin tiukempaa kuin ensimmäisessä sukassa. Vasemman jalan sukka uhkasi jäädä kokoon 36/37, mikä merkitsi käytännössä koko toisen sukan purkamista ja uudelleen neulomista (älysin sentään kokoeron ennen kuin olin neulonut varren toiseen sukkaan). Sisukkaasti otin uusintakierroksen ja sainkin oikean kokoisen parin ensimmäiselle sukalle.


Paha vain, että sukan kantapään malli ei sovi esikoisen jalalle lainkaan. Omaan rintavaan, pyöreäkantapäiseen jalkaani sukan kantapää istuu jonkin verran paremmin, mutta muuten sukat ovat minulle hieman liian isot. En muutenkaan ihastunut kantapään rakenteeseen, siitä kun puuttuu kokonaan lyhennetyin kerroksin tehty pyöristys. Niinpä onkin todennäköisintä, että nämäkin sukat päätyvät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen.

Aina ei voi voittaa eikä neulominen ole aina pelkkää iloa ja onnistumisen riemua.

tiistai 5. helmikuuta 2013

"Must on tullu ompeluhullu..."

Otsikko kertoo kaiken. Jos ei kerro, kertokoot seuraavat kuvat.


Projektipussi, sukka- tai huivikokoa. Vihreää pellavaa, sisällä kirpparilta ostettua Marimekon Anemone-kangasta. Jämälankapöllö, nyörit DROPS Muskatia.



Toinen projektipussi, muuten samat speksit, paitsi vuori ylijäämää keittiön verhosta.



Kolmas projektipussi, jossa edellisten pussien vihreään pellavaan on yhdistetty kukkakuosista tukevaa kangasta, joka on joko puuvillaa tai puuvilla-pellavasekoitetta. Kankaiden asettelun määritteli kuosikangas, jota oli juuri noin kapeaa soiroa metritolkulla. Vuori tummanruskeaa pellavaa, nyörit Novita Bambua. Eikä muuten pöllöä lainkaan, pelkkä tuotemerkki vain.



Neljäs projektipussi on jonkinverran isompi, tähän voisi mahtua ohuempi vaateneulekin. Päällys ruskeaa, vuori valko-ruskea-oranssia pellavaa, pöllö jämälangoista ja nyörit DROPS Safrania.


Viides projektipussi jälleen sukka- tai huivikokoa. Päällinen Tiinan verhoa, vuori ylijäämää omasta keittiön verhosta. Jämälankapöllö, nyörit DROPS Safrania.


Kuudes pussukka lähes samoin speksein kuin edellinen, vain vuori on samaa verhokangasta kuin päällinen, tosin yksivärisestä ruskeasta kohdasta. Tässä pussissa on muuten pöllö toisellakin puolella.

Osa pussukoista meni vaihtokauppoina lankoihin tai neulontatarvikkeisiin, loput ompelin silkasta pakkomielteestä. Tai oikeastaan ensin virkkasin pöllöjä jämälangoista hullunkiilto silmissä, sen jälkeen pöllöparvi lennähti melkein itsestään sortumaisillaan olevan kangaskasani päälle (sen kasan, joka ei mahdu mihinkään laatikkoon tai kaappiin, ja joka sisältää potentiaalisimmat pussukkakankaat). Jo nyt voin tunnustaa, että ei tässä vielä kaikki, ei pöllöistä eikä pussukoista.

"Ennen uskoin älyn voittoon, oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon..."

perjantai 1. helmikuuta 2013

Paininjalan alta

Olen korkannut tämänvuotisen ompelukauden oikein perinpohjaisesti, mutta siitä hulluuskohtauksesta tuonnempana. Jossain siinä tuoksinassa syntyi myös tarpeellisia luistinkasseja.


Punaisesta enstex-kankaasta esikoiselle ommeltu kassi toimi prototyyppinä, ja siihen onnistuin istuttamaan design-elementtinä ylimääräisen sauman (joku saattaisi puhua mittavirheestäkin, mutta mitään en tunnusta). Kassin leveys on 45 cm, syvyys 20 cm ja korkeus 37 cm, kantokahvoissa on mittaa noin 35 cm kassinsuusta mitattuna. Koko on mitoitettu niin, että kassiin mahtuu paitsi luistimet, myös ristikollinen kypärä ja hieman asettelemalla vielä jääkiekkohanskatkin. Kantokahvat on ommeltu kassin päälle ihan muuten vaan, tuomaan ilmettä muuten yksioikoiseen malliin.


Koska enstexiä ei ollut varastoissa sen enempää, jouduin tekemään arkeologisia kaivauksia selvittääkseni, omistanko mitään muuta luistinkasseihin sopivaa kangasta. Ilokseni löysin kiitettävän suuren palan ruskeaa öljykangasta, joka oli ehtinyt odottaa sopivaa käyttökohdetta jo hyvän tovin. Olen siitä kyllä joskus muinoin ommellut esikoiselle takin, mutta sittemmin vaatteitten ompelu on jäänyt kokonaan. Kuvassa oleva kassi on lasten serkkutytölle, joten koristelin sen jämälangoista virkatulla pöllöllä. Kangas on sen verran tukevaa, ettei kassi kaivannut vuorittamista, mutta pienen lisäryhdikkyyden nimissä ompelin pohjan reunoihin ja pystykulmiin pienet taitteet aivan kuten esikoisen enstex-kassiinkin.


Serkkupoika ei olisi luultavasti kiitellyt pöllökoristeesta, joten hänen kassiinsa ompelin jo aikoja sitten virkkaamani liskon. Siinäpä sisaruksille samanlaiset kassit, kuitenkin pienillä henkilökohtaisilla tunnisteilla varustettuna. Öljykangasta olisi vielä kahteen tai jopa kolmeen luistinkassiin, mutta hillitsin itseni, sillä tarvetta oli vain näille kolmelle.

Joku saattoi kiinnittää huomiota siihen, ettei kassien kankaita ole silitetty. Kävin itseni kanssa pienimuotoisen keskustelun aiheesta päätyen johtopäätökseen, että silittäminen olisi ollut vain ja ainoastaan toimenpide, jolla saada kassit näyttämään hienommille kuvissa. Pois se minusta, että stailaisin käsitöitäni pelkästään blogia varten! Nämä kassit ovat käyttötarvikkeita, jotka saavat ruttaantua ja suttaantua, joten mitä niitä siloittelemaan. Sitä paitsi olisi ollut aivan liian vaivalloista etsiä jotakin silitysliinaksi soveltuvaa, kumpikaan kangas kun ei liene yhteensopiva paljaan silitysraudan kanssa (ei nyt puhuta mitään siitä, että taloudessa on kyllä n+1 harsoa siivouskäytössä). Lahjaompelukset ja sisustustekstiilit ovat asia erikseen, ne on mukava silittää ihan itseä ja lahjansaajaa ajatellen.