keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Hepreaa ja sanskriittia

Voihan juuttaan käkimuna. Niin kovin kuin yritinkin perehtyä valmiin sivupohjan muokkaamiseen en onnistunut kuin haaskaamaan aikaani ja tulemaan alakuloiseksi. Html-koodi voisi aivan yhtä hyvin olla mandariinikiinaa, yhtä paljon ymmärrän molempia. Muiden blogien Page source -tiirailu ei sekään tehnyt juuri hullua hurskaammaksi. Päättelykykyni venyi sen verran, että pystyn halutessani erinäisiin ulkoasumuutoksiin (joita en kuitenkaan koe tarpeellisiksi), mutta nimenomaan käytettävyyteen liittyvät muutokset tuottavat ylitsepääsemätöntä päänvaivaa. Niinpä sisäinen arkistonhoitajani potee ahdistusta siitä, ettei kirjoituksia ole luokiteltu eikä niitä voi hakea aihealueittain.

Jos minä jotain vihaan niin sitä, että tunnen itseni tyhmäksi. Ja nyt tuntuu juuri siltä. Eli loppujen lopuksi asiani taitavat olla aika hyvin, vai mitä.

Edit 1.2.2008: Kyllä sitä ihminen on paitsi tyhmä, myös sokea. Heti kirjoitusikkunan allahan tuo kategoriamäärittely on. Hohhoijaa. Jos joku vielä keksii, miten kirjoituksen voi liittää moneen kategoriaan, toivon hänen jakavan tietonsa kanssani.

Arkeologisia kaivauksia äitini lankakaapilla

Viedessäni puikkopussin äidilleni päätin järjestellä saman tien puikot ja langat ojennukseen. Tehtävä osoittautui odotettua haasteellisemmaksi: neuletarpeita sisältäviä pusseja lainehti ainakin neljässä eri paikassa ja kukin pussi sisälsi paitsi pariaan etsiviä puikkoja, myös toisiinsa kietoutuneita langanpätkiä, orpoja vyötteitä, parikymmentä tyhjää tai puolityhjää muovipussia, satunnaisia muistiinpanoja sekä muutaman arveluttavan nenäliinan (joista ainakin yhden äitini ehti työntää hihansuuhunsa käyttöä odottelemaan). Riemastuttavinta oli törmätä noin 20 vuotta vanhoihin langanjämiin, jotka olivat peräisin ihan ensimmäisestä neulepuserostani, jonka toteutin joskus ala-asteella. Puikkopussikin oli jokseenkin sopivan kokoinen epäilyistäni huolimatta ja kuosi tuntui olevan saajan mieleen, joten sunnuntaisen iltayön hikoilu ja kiroilu ei mennytkään hukkaan.

Kaivausoperaation myötä järjestelin langat ja ilokseni äitini lahjoitti minulle kaikki itselleen tarpeettomiksi katsomansa langat, kaikki Novitaa, kuinkas muuten:




  • Mini 140 g tummansinistä, 20 g valkoista
  • Jättiraita 105 g
  • Cottonella 100g sammaleenvihreää, 42 g vihreänkirjavaa, 21 g mustaa, 20 g luonnovalkoista, 22 g ruskeaa, 11 g oranssia ja 5 g persikanväristä
  • Tennessee 76 g tummansinistä, 57 g vaaleanvihreää, 13 g valkoista, 20 g luonnonvalkoista, 9 g kanervanväristä ja 9 g punaista
  • Wool 50 g keltaista
Ei huono vaihtokauppa ollenkaan, etenkin kun olen ilmeisesti ollut entisessä elämässäni arkistonhoitaja ja nautin järjestyksen luomisesta sekasorron keskelle (tämä ei päde kuitenkaan varsinaiseen siivoukseen).

Mistä muuten tiesin tarkat määrät? Kunnia olkoon upouuden digitaalisen keittiövaa'an:




Ehdinkin haaveilla digitaalisesta (kirje)vaa'asta jo lähes 20 vuotta. Nuorena ja innokkaana kirjeenvaihtajana raaskin investoida kuitenkin vain mekaaniseen räpsyyn, joka on palvellut postilähetysten punnitsemisessa nähin päiviin saakka. Mies lopulta päätti, että tarvitsemme tarkemman vaa'an, koska tarpeetonta romua tulee kaupattua ja postitettua siinä määrin, että pakkausten painon optimointi suhteessa Itellan taksoihin on aiheellista. Minä keksin vaa'alle heti muutakin käyttöä eikä se liity mitenkään keittiöön. Arkistonhoitaja minussa hurrasi ja insinööri päätti optimoida lankojen käytön suhteuttamalla mahdollisten raitojen leveydet lankojen määriin.

Langat puhuttelivat heti ja suunnitelmia on riesaksi asti, jahka käsi alkaa kestää. Toistaiseksi puutuminen ja särky kuitenkin jatkuu.



tiistai 29. tammikuuta 2008

Sukkaa pukkaa

Rästikäsitöiden lista alkaa lyhentyä mukavasti. Kaksi vuotta retusointia odottaneet toppahousutkin tuli laitettua jonkinlaiseen kuosiin (kolminkertainen hurraa-huuto sille) ja eilinen Rakkautta vain -elokuva edisti nilkkaimien muuntumista sukiksi siihen malliin, että sain projektin loppuun tänään.



Varret olivat siis jo valmiina, terät tein harmaasta purkulangasta ja ribbipipon (tai paremminkin kaksien sukkien ja pipon) jämistä. Tähänkin projektiin piti väkisin ängetä pieni tyräys: kantalapusta tuli pari kerrosta liian korkea ja kannasta siis hieman liian väljä. Ajattelin (ei kannattaisi, pitäisi vain tehdä), että kun yleisesti ohjeissa neuvotaan neulomaan kantalappuun yhtä monta kerrosta kuin puikolla on silmukoita, neulon minäkin tällä kertaa pari kerrosta enemmän kuin se rutiinisti käyttämäni (0,75 x silmukkamäärä) krs. Joopa joo. No hyvät näistä kuitenkin tuli. Yhtäkkiä minulla onkin yksien ehjien ja kolmien risojen villasukkien sijaan viidet ehjät sukat!

Rasitusvamma oikeassa kädessä on nyt sitä luokkaa, että neulomiset ja virkkaamiset voi unohtaa ainakin viikoksi. Ompelukaan ei oikein kiinnosta, joten taidan lähipäivinä keskittyä luppoaikoina vatsalihasliikkeisiin (hah hah) ja aikakauslehtien pläräilyyn. Ja ainahan voi suunnitella seuraavia käsitöitä - tosin niitä suunnitelmiakin on jo jonoksi asti.

Nälkä kasvaa syödessä

Sitä se tekee konkreettisestikin, mutta samoja oireita on myös bloginpidossa. Tekisi mieli siirtyä valmiista sivupohjasta hieman yksilöllisempään suuntaan, mutta se vaatisi aikaa. Vasempaan reunaan mahtuisi ainakin palkki ja kirjoitusten kategorisointi olisi tosi näppärää. Nyt kun vielä joku kertoisi, miten nämä tehdään, niin ei menisi hermo koko perheeltä (esikoinen on jo aloittanut tämänpäiväisen valituskierroksen äidin koneella istumisesta).

Jos nyt kuitenkin keskittyisi edelleen niihin käsitöihin?

Sutta ja sekundaa

Tyhmästä päästä kärsii ja idioottimaisista ideoista syntyy vain sutta ja sekundaa. Pitäisihän sitä jo tähän ikään mennessä tietää, että mitään ei pitäisi ryhtyä tekemään väsyneenä ja nälkäisenä iltamyöhällä kelloa vastaan taistellen. Alunperin ajattelin vain etsiä kankaat valmiiksi ja selailla käsityölehdet läpi, sillä tiesin yhdessä lehdessä olevan puikkopussin ohjeet (Suuri Käsityölehti 11-12/2001) - mielestäni viisaasti ajattelin ottaa valmiit mitat ja säästää suunnittelun vaivan. Kun kankaat ja malli löytyivät, piru vei molemmat kädet ja kädet alkoivat leikata ja ommella.



Omasta puikkopussistani (vasemmalla) tuli aivan liian suuri: en omista puikkoja täyttämään puoliakaan lokeroista, jotka nekin ovat liian suuria. Pitäisi siis jaksaa vielä jakaa puikkolokerot kahtia ja joko lyhentää pussia toisesta päästä tai ostaa lisää puikkoja täytteeksi (ei huono idea huomioiden surkea puikkotilanteeni). Äitini pussukan ompelin vahingossa väärin päin, joten kankaan kauniimpi raitakuosi jäi sisälle. Kun vielä tästä versiosta tuli liian matala pitkille puikoille, piti suunnitelmaa vaihtaa lennossa ja kääntää pussukka vaihtoehtoiseen orientaatioon. Tästä johtuen puikkoja mahtuu todellakin vain rajallinen määrä - paradoksi sinänsä, sillä äidilläni on taatusti parempi puikkovarasto kuin minulla.

Miksen sitten ota pienempää itselleni ja anna isompaa äidilleni? Kas kun satuin tykästymään juuri tuohon kaapin kätköistä löytyneeseen hiekanväriseen verhoilukankaaseen, joka mukavasti riitti juuri ja juuri tähän tekeleeseen kangas "poikittain". Sen sijaan äitini puikkopussin farkkukangas (jonka ex-työkaverini minulle ystävällisesti lahjoitti) on omaan makuuni liian kirjava. Silkkaa itsekkyyttä siis.

Pitänee ns. paremmalla ajalla (mikä vitsi!) ommella paremmat versiot - ja tällä kertaa erikseen pussit pitkille ja sukkapuikoille. Ylimääräiset pussit voi aina lahjoittaa vaikkapa SPR:lle (tiedä sitten, miten iloisia ovat lahjoituksesta, eh).

maanantai 28. tammikuuta 2008

Varsinaisia pannumyssyjä

Viikonloppuna valmistui lopulta kaksi Pipoapu-ribbipipoa, kun virkkauskäteen iski "hiirikäsi". Samasta vaivasta kärsin aikanaan töissä, kun surffailin tuntitolkulla netissä ... eikun siis paiskoin koneella töitä hiiren rullaa keskisormella rullaillen. Tällä kertaa vaiva karkasi niin pahaksi, että keskisormi on edelleen hieman puuduksissa. Onneksi hiirikäsi ei estä esimerkiksi neulomista ja ompelua...



Raitapipo on sitä iänikuista Seiskaveikkaa 3,5 mm puikoilla, silmiä (ja hiukan sieluakin) kirvelevät värit jälleen Prisman alekorin antimia vuoden takaa. Lankaa työ söi jokseenkin 70 g. Kuten kuvasta voi päätellä, 6-8-vuotiaitten koko on jokseenkin reilu 5-vuotiaan mallin päähän, vaikka ko. päänympärys on jo aikaa sitten ylittänyt 56 cm - näin paksusta langasta tuli siis aikuiseen päähän sopiva pipo. Raidoituksessa on käytetty muistaakseni Altocumuluksen blogista bongaamaani vinkkiä: värinvaihtokerros on pelkkää oikeaa, jolloin nurjastakin tulee kauttaaltaan siisti - bloginpitäjä kiittää ja plagioi menetelmää jatkossakin härskisti.

Musta on anopin lahjoittamaa Novita Woolia samoilla puikoilla ja silmukkamäärillä, mutta hieman matalampana. Tämä menneekin Pipoavun sijaan alkuperäisen suunnitelman mukaan mieheni siskonpojalle. Koska lankaa kului vain 40 g, anopin lahjoittamista langoista vääntää vielä eräänkin päänlämmittimen.

Bloginpitäjä pyytää nöyrästi anteeksi heikkolaatuista kuvaa ja vetoaa paitsi 7 vuotta vanhaan digikameraan, myös alkeellisiin kuvankäsittelytaitoihin.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Kustannuslaskelmia

Esikoiselle viisi vuotta sitten hankitut Snug-to-fit -sisävaipat alkavat tulla tiensä päähän - vai mitä sanotte:
Esikoisen jälkeen ehdin poistaa epäkäytännöllisen lyhyen, taakse kiinnitetyn lisäimuläpän sekä vaihtaa tarrat ja kuminauhat. Nyt sisäkangas on kulunut puhki siinä määrin, että isompi (t)ulostettu muistio arkistoituu tehokkaasti kangaskerrosten väliin. Kangas on niin haperoa, että pelkkä reikien siksakkaaminen umpeen ei kesää tee, reikä vain siirtyy ompeleen verran sivummalle. Jokohan olisi aika siirtää nämä muinaisjäänteet kertakäyttövaippojen seuraksi kaatopaikalle?
Vaan oliko tämä taloudellisesti järkevä vaippaostos? Aikansa vaippaevoluution huippua edustanut snugi, joka ystäväpiirissä ehdittiin ristiä myös Snug-to-unfitiksi, maksoi noin 10 €/kpl. Esikoinen käytti snugeja arviolta 150 kertaa vaippaa kohti (reilut pari vuotta keskimäärin 1-1,5 krt/vko/vaippa), kuopukselle käyttökertoja kertynee noin 50 jokaiselle vaipalle. Käyttökerran hinnaksi tulee siis noin 5 snt, eikä tähän ole laskettu vielä pesukustannuksia (vesi, jätevesi, pesuaine, sähkö, periaatteessa myös pesukonen "kuluminen"). Ei ihan ilmaista, kun huhu kertoo eräästä saksalaisesta kauppaketjusta saatavan kertakäyttövaippoja jopa alle 10 snt/kpl.
Samaa kannattavuuslaskelmaa tein aikanaan esikoisen yövaippakuorille. Esikoinen ehti käyttää vaipatuskautenaan kahdet uutena hankitut villavaippakuoret käyttökelvottomaan kuntoon (ja parit käytettyinä ostetutkin vetelevät viimeisiä henkosiaan). Villaiset Bumpyt maksoivat noin 23 €/kpl, käyttökertoja ehti tulla satunnainen päiväkäyttökin mukaanlukien enintään 250 kertaa kuorta kohden. Yövaipatuksesta syntyi siis kustannuksia 10 snt/yö pelkästään kuoresta, siihen päälle pitäisi laskea myös sisävaipan pääomakustannukset sekä pesut. Käytetyt sisävaipat (Popolinin froteisen Ultrafit softit) eivät tosin harmaantumista lukuunottamatta menneet juuri miksikään.
Pistäähän se joskus pohtimaan kestovaipatuksen taloudellisuutta, kun juoksuttaa käsisuihkusta vettä täydellä paineella kuuratakseen vaippaan liiskautuneesta sementistä enimmät irti ennen varsinaista pesua. Meillä kun vielä harrastetaan ns. edullista vaipatusta: harsoja (edullisia ja kierrätettyjä), tsi-sisävaippoja (joko kierrätetyistä tai erittäin edullisesti hankituista uusista kankaista) ja ainakin osittain käytettynä hankittuja villahousuja, joita paikataan viimeiseen hengenvetoon saakka. Onneksi syyt kestovaipatukseen ovat paljolti muualla kuin taloudellisuudessa. Jätettä syntyy vähän ja itse kertakäyttösiteitä aikanaan käyttäneenä ja myöhemmin kestokuukautissuojiin siirtyneenä olen täysin vakuuttunut, että kangas tuntuu miellyttävämmälle lapsenkin iholla. Väheksyä ei sovi sitäkään, että kestovaipatus on tuonut paljon uusia ystäviä ja tuttavia sekä elvyttänyt vanhan käsityöharrastuksen. Eikä villaa voita mikään.
Eiköhän noistakin snugeista tule kuitenkin ratkottua imu talteen ja ommeltua se johonkin toiseen vaippaan. Pintakangaskin on vielä ehjä, joten siitä saa ihan hyvää materiaalia kestositeisiin. Pilalle pissittyjen yövaippakuorienkin hyväkuntoinen pyllypuoli päätyi erinomaiseksi eristeeksi patakintaitten kämmenosaan, joten eiköhän kustannustehokkuus ole joka tapauksessa maksimoitu.
Vaippaakaan en vaihtaisi pois, vai miten se meni... ehhee. Tosiasiassa aika montakin vaippaa on tullut vaihdettua (keskimäärin 10-12/vaippaa/vrk useamman vuoden ajan) ja monta vaippaa olisi voinut jäädä hankkimatta ja jokunen tekemättäkin...

lauantai 26. tammikuuta 2008

Terveisiä anoppilasta


Anoppilaan on hankittu kahden megan laajakaista, joka laajentaa oleellisesti mummolareissujen ajanvieterepertuaaria. Tämän viikonlopun lisäbonuksena anoppi kaivoi kätköistään neljä kerää mustaa Novita Woolia, jotka hän ystävällisesti lahjoitti minulle. Olivat kuulemma marinoituneet hetken jos toisenkin kaapin kätköissä odottaen lähinnä Kontin keräyslaatikkoon viemistä. Hilloamiset on hillottu, minä kun jo ehdin suunnitella neulovani Pipoavun ribbipipon mustana versiona mieheni siskonpojalle. Langat tulivat kuin tilauksesta - ilmaiseksi ja vaivatta!

Tunnustan, penkaisin myös äitini lankavarastoa. Siellä odottaisi neljä kerää Novitan Miniä tummansinisenä, aivan kuin pikkupojan slipoveria odottamassa. Kiitokseksi voisin ommella äidille (ja siinä sivussa itselleni) puikkopussit sekä pitkille että sukkapuikoille. Mikähän olisi paras tapa säilöä pyöröpuikot?

(S)purkulankaa

Luovuin lopullisesti huopuneen neulehupun saneeraamisesta (lähempi tarkastelu osoitti, etten ollut yrittänytkään neuloa sisäosaa uusiksi, sillä se olisi vaatinut koko neuleen purkamista ja uudelleen neulomista). Sisäosan puuvillaneule oli kuitenkin niin siistissä kunnossa, että se piti tietysti ottaa talteen ja kehittää hetimiten tarvekin sille. Koska purkulangasta ei sellaisenaan saa siistiä neulomalla, päätin tarttua virkkuukoukkuun ja toteuttaa vapaalla assosiaatiolla kaulahuivin.


Lanka on merseroitua puuvillaa, vastannee paksuudeltaan suunnilleen Novitan Kotiväkeä, joten omistamistani koukuista 2,00 oli lähinnä sopiva. Meneillään oleva anoppilaviikonloppu mahdollistaisi periaatteessa työn vauhdikkaankin etenemisen, mutta kädet eivät tunnu tottumattomuuttaan kestävän tuntitolkulla virkkaamista - vasemman käden etusormen ylin nivel ehti jo kipeytyä kiitettävästi. Onneksi pakkasin mukaan myös neulomisvehkeitä - ensimmäinen Pipoapu-pipo ehti jo valmistua, siitä(kin) kuva jahka kotiin ehditään. Neulomiseenkin pitäisi kehittää lisää turnauskestävyyttä, nyt oikean käden sormet tuppaavat puutumaan. Tekniikkalajeja nämä käsityöt...

torstai 24. tammikuuta 2008

Vaihdantataloutta

Farmaseuttiystäväni kertoi taannoin löytäneensä Farmasiapäiviltä paitsi kuukuppeja, myös kankaisia terveyssiteitä. Löydöstään innostuneena hän oli jo tilaamassa itselleen muutamia, kun minä ehdin väliin. [Käsittämätöntä, etten ollut koskaan hehkuttanut omia kestositeitäni lapsuudenystävilleni, kuukupin sentään olin jo kehunut kuplille.] Lupasin suoralta kädeltä ommella hänelle muutaman siteen materiaalikustannusten (= nepparin) hinnalla. Lopulta päädyimme vielä tätäkin tyydyttävämpään lopputulokseen, nimittäin vaihtokauppaan. Minä saisin vaihdossa erittäin hyväkuntoiset Eccon goretexit kokoa 26, ystäväni kolme kestosidettä. Aah, kuopuksen ensi syksyn kenkäongelma on ratkaistu!



Yllä vaihdokit - aika hyvä kauppa molemmin puolin kun ottaa huomioon, että ystävänikin oli ostanut kengät kirpputorilta. Ompelin varmuuden vuoksi neljä sidettä ja lupaan option vielä lisäkappaleisiin, kunhan selviää, mikä kokoonpano näistä on paras. Yhdessä on PULin tyyppistä kangasta kosteussulkuna, yhdessä fleeceä, kahdessa ei mitään.

Samalla kertaa päätin, etten enää koskaan koske pitkällä tikullakaan halpisneppareihin. Pihdit olivat tälläkin kertaa tarpeen, kun mielenterveyttäni uhaten vasaroin neppareita kolmanteen kertaan ja toivoin, että piikit vihdoinkin uppoaisivat vastakappaleeseensa. En  ole myöskään halpis-PUL-yhteensopiva, joten jatkossa keskityn  kosteussuluttomiin tai microfleecellisiin siteisiin hermoparkojani säästääkseni.


Jono lyhenee edelleen

Sain paikattua kuopuksen housunpolven: nyt perheessämme on toinenkin Batistini-mies. Paikka on nimittäin peräisin ehdan Dressmann-paidan mukana tulleesta tuotemerkistä. Se roikkui narun päässä ja oli upotettuna pahvikerrosten keskelle, mutta pienimuotoisen kaivausoperaation jälkeen "se" osoittautui pieneksi kangasmerkiksi, joka nyt siis päätyi polvipaikaksi. Myös kuopuksen pitkälahkeiset Ruskovillat saivat jälleen kerran lisäpaikan polviin. Onneksi postituslistatuttavani lahjoitti minulle pilalle huopuneet Ruskovillat, joista on syntynyt paitsi eräskin polvipaikka, myös eristekerros uusimpien patakintaitten kämmenosaan. Kuten isäni valisti: "Paikka paikan päälle, markka markan päälle", heh heh.

Eilettäin viimeistelin myös kaksien risojen villasukkien yhdistämisprojektin. Laiskuuksissani neuloin terän purkaen samalla lankaa toisesta sukasta. Lopputuloksen tietää, kiharasta langasta ei saa siistiä tekemälläkään. Mutta sukista tuli omalla tavallaan ihan viehättävät ja erittäin käytännölliset, kun pujottelin kärkiosan pohjaan vahvistuslankaa parsimisoperaatiota lykätäkseni. Hullun hommaa, mutta tulipahan kokeiltua. Tuli erityisen hyvä mieli siitä, että sain varsin käyttökelpoiset sukat melkein käyttökelvottomista ostamatta lainkaan tarvikkeita. Vielä jäi varsiosien verran lankaa, saisikohan noista pienet sukat vaikkapa Venäjälle?



tiistai 22. tammikuuta 2008

Villapolvisukat

Työlistan ylläpito blogissa näköjään edistää jononpurkukäsitöiden valmistumista oleellisesti. Ensin sain parsittua lempivillasukkani ja tänään sain valmiiksi villapolvisukat. Pitänee harkita myös pienien korjaustöiden listausta siinä toivossa, että saisin muutaman vuoden korjausta odottaneet housunpolvetkin viimein kursittua kasaan...



Varret neuloin sovita-ja-neulo -periaatteella. Lanka on seiskaveikkaa, puikot taisivat olla 3,5 mm ja aloitussilmukoita oli 54. Siitä pikkuhiljaa kaventelin 48 silmukkaan. Pohjaan on jälkikäteen sisäpuolelle neulottu toinen kerros ja ommeltu se sivuistaan kiinni. Muuten ihan hyvä, mutta koska kantalappu on yksinkertainen kun taas kantapään ja terän pohja on kaksinkertainen, ohuen kantalapun ja paksumman pohjan välinen sauma tuntuu vähän ikävältä paljaaseen jalkaan. Alussukan kanssa ei ole samaa ongelmaa, joten hyvät päiväsukat näistä tuli. Varsi kääntyy mukavasti myös kaksinkerroin. Pitkänä muistuttavat kyllä erehdyttävästi marjapuuron värisiä ratsastussaappaita...

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Työn alla



Päätin listata blogiini työn alla olevat projektit, josko ne siten edistyisivätkin joskus.

  • Toppahousujen lyhentäminen. Vuosi sitten kirpparilta ostamani toppapuvun housut ovat tietysti ylipitkät. Lyhennystä kaipaisivat sekä lumilukot että varsinainen lahje. En ole vielä päättänyt, tuleeko lahkeesta vain suora vai jaksanko tehdä alkuperäisen kaltaiset kiristettävät pyörökuminauhakujat.
  • Villasukkien parsiminen. Äitini Novitan Isoveli Colorista neulomat sukat on parsittu pohjasta jo pariin kertaan ja taas alkaa päivä paistaa läpi. Kohta pohjassa on enemmän parsinlankaa kuin alkuperäistä, mutta mitäpä sitä ei lempisukkiensa eteen tekisi.
  • Polvipituisten villasukkien neulominen loppuun. Kanervanväriset Novitan Seiskaveikat (suoraan Prisman poistovärialesta) ehtivät jo melko pitkälle, kunnes neulomisinto lopahti. Valmiina on toinen sukka ja toinen on kantapäässä. Näihin tulee kaksinkertainen pohja, jotta parsimishommiin ei tarvitsisi ryhtyä ihan heti.
  • Kaksien pohjasta puhkikuluneiden sukkien yhdistäminen yhdeksi ehjäksi pariksi. Kahdet Novitan Nallesta neulotut sukat ovat nekin pohjasta puhki. Suunnitelmissa on leikata molemmista pareista kuluneet kärkiosat pois ja purkaa toisesta parista langat toisen parin uusia kärkiä varten. Lankaa jäänee myös pohjan vahvistamiseen jo etukäteen. Toiset sukat ovat tosin sini-valkoraidalliset ja toiset punaista Nalle Coloria, mutta väliäkö tuolla.
  • Nilkkaimien osittainen purkaminen ja neulominen sukiksi. Äitini muinoin neulomat villasukat olivat liian isot, joten muutin ne kengän päälle laitettaviksi nilkkaimiksi. Tuolloin ainoat talvikenkäni olivat matalavartiset goretexit, joilla ei juuri lumihangessa lasten kanssa tehnyt mieli peuhata. Nyttemmin omistan pitkävartiset Sievin Jalkineen saappaat, joten nilkkaimet voisi muuttaa aina niin tarpeellisiksi villasukiksi. Purkutyö on tehty, enää tarvitsisi neuloa kantapää ja terä. Seiskaveikkaa voisi löytyä, ei tosin millään muotoa harmaa-punaraitaiseen varteen sopivaa väriä...
  • Huopuneen neulehatun saneeraus. Sisareni oli mennyt pilaamaan neulehuppunsa konepesussa. Päällisen villa oli huopunut lasten kokoon, sisäosan puuvillalle ei ollut käynyt kuinkaan. Purin puuvillaneuleen ja yritin ensin neuloa sisuksen päälliosan kokoon, mutta susihan siitä tuli. Ehkäpä keksin huopuneelle villalle jotain ihan muuta käyttöä, käkkärä puuvillalanka voisi sopia vaikkapa neulenuken tukaksi?
  • Sohvatyynyjen päälliset silkistä. Ex-työkaverini lahjoitti pari vuotta sitten ilmeisesti bourettesilkkiä. Vasta hiljattain keksin, että hiekanvärisestä voisi tehdä pestävät päälliset perusteellisesti kuolattujen koristetyynyjen päälle. Vetoketjutkin kävin ostamassa eilen. Jostain syystä 40 cm:n leninkivetoketjut maksoivat Eurokankaassa euron kappaleelta. En jäänyt ihmettelemään asiaa ääneen vaan luikin pikaisesti takavasemmalle. Edes Kontista ei löydy näin edullisia vetoketjuja...
  • Liivinsuojat ja kestositeet. Näitä tulee ommeltua jämätilkuista silkasta terapiasta. Pöydällä lainehtii epämääräinen kasa valmiiksi leikattuja kappaleita odottamassa sopivia vastinpareja. Muutamasta siteestä puuttuvat enää nepparit.
  • Vaippoja. Esikoisen vanhoista vaipoista viisi ensimmäistä ostovaippaa alkaa lahota käyttökelvottomaksi ja osa uudemmistakin on jäämässä kuopukselle pieneksi. Alkaisi pikkuhiljaa olla aika ommella lisää vaippoja, kun ystävä toi vaatimattomat viisi metriä joustofroteetakin tykötarpeiksi. Pitäytyäkö Mummuissa vai kokeillako uusinta Suuren Käsityölehden kaavaa, siinäpä pulma.
Toppahousujen lyhentämistä lukuunottamatta siis suoraviivaista ja simppeliä. Jononpurkukäsitöiden lisäksi voisi tietysti pyöräyttää Barbielle jakkupuvun mekkojen vastapainoksi. Ystävän esikoisen helletoppiinkin on jo kangas katsottuna kaapista ja malli etsittynä. Krokotiilipannukintaatkin tekisi mieli tehdä, tosin sekundalaatuinen tikkikangas alkaa olla lopussa enkä ole varma, haluanko tuhlata hyvää levyvanua tähän tarkoitukseen. Pohdinnan alla on myös se, raskinko vielä saneerata kahdet huonokuntoiset huopavillakuoret kämmenosan eristeeksi vai kuvittelenko jonkun käyttävän niitä vielä vaippahousuina.


lauantai 19. tammikuuta 2008

Korjausompelua

Pesin taannoin kuopuksen jo aikaa sitten hylkäämiä vauvaleluja koneessa sillä seurauksella, että ainoastaan käsinpesun kestävän kangaskirjan sisus pakeni kirjan nurkkiin. Sain kuningasidean purkaa kirjan ja vaihtaa sisukseen uudet täytteet. Kukaan täysjärkinen ei tähän tietenkään olisi ryhtynyt etenkään, kun omaan perheeseen ei välttämättä koskaan tule uutta kangaskirjanpurijaa, mutta Don Rosan Geronimoa vapaasti lainatakseni bloginpitäjän "wigwamin latvassa lienee hieman häkää"...

En erityisemmin nauti saumuriompeleen ratkomisesta varsinkaan kun sormenpääni ovat talvikaudelle tyypillisesti sekä kuivankarheat että haavaiset. Hommaan piti silti ryhtyä heti sen jälkeen, kun olin siksakannut palkeenkielen isännän pitkistä kalsareista. Kangaskirjan sisältä paljastui varsinaista ongelmajätettä: sähköistä purua, joka valtasi joka sopukan. Lopulta päädyin tunkemaan puretut kankaat imurin kitaan, mikä oli projektin ehkä paras idea.




Kaapista löytyi odotusteni mukaan riittävästi levyvanua, sen sijaan saumurilankojen kanssa piti jo käyttää mielikuvitusta (päädyin käyttämään jokaisessa kartiossa eri väristä lankaa). Kuten kuvasta näkyy pystytikkaukset eivät tokikaan osuneet molemmilla puolilla yhtä siististi linjaan, mutta en minäkään niin järkijättö ole, että olisin enää uudemman kerran lähtenyt saumurointeja purkamaan ja tähtäämään "sivuja" paremmin kohdikkain. En usko, että tuleva käyttäjä hylkää kirjan vinojen tikkausten vuoksi, vaan esimerkiksi kuopuksen tapaan selluloosanmaistelun alkaessa houkutella enemmän. Samasta syystä jätin alkuperäiset solmimisnauhat pois ja jemmasin ne mahdollisia tulevia käsityöprojekteja varten.

PS. Kuka älyn pikkujättiläinen on keksinyt valmistaa imeväisikäisille leluja, jotka saa pestä ainoastaan käsin? Vai tunnustaako joku tosiaan pesevänsä leluja nyrkkipyykillä? Kysyy eräs, joka tyytyväisenä hinkkaa villahousut lavuaarissa, vaikka ne kestäisivät konepesunkin, ehhheh.


Tarinaa kankaiden takaa


Olen useampaankin otteeseen viitannut käyttäneeni kirpputorikankaita, joten ehkäpä sananen niistä. Joitakin kankaita olen hankkinut SPR:n Kontista, mutta paikan hintapolitiikan muututtua varsin epäystävälliseksi kotihoidontukea päätulonaan nauttivalle olen jopa onnistunut ohittamaan Kontin kangaslaarit kopaisematta niitä kertaakaan. Sen sijaan tein uskomattomat kaupat puolitoista vuotta sitten: ilmoitin suosikkinettikirpputorillani ostavani kankaita ja käsityötarvikkeita edulliseen hintaan. Sen johdosta eräänä loppukesän 2006 iltana pihaamme pärähti auto takakontti täynnä kankaita. Ostin koko satsin pikavilkaisun perusteella 45 euron hintaan (enempää ei käteistä talosta löytynyt). Jos oikein muistan, kankaita oli puolenkymmentä pahvilaatikollista ja muovikassillista, värejä ja laatuja joka lähtöön. Tovi jos toinenkin tuli vietettyä kuistilla laatikoita ja pusseja peraten ja järjestellen, yksi laatikollinen meni suoraan Kontin keräyspisteeseen, loput päätyivät täyttämään yhden kaapin kodinhoitohuoneesta.

Voi mikä aarreaitta kangaskaappini nyt onkaan! Sisustuskankaita, vaatekankaita, tilkkuja, pitsejä, tekonahkaa, vakosamettia, vuorikankaita, villakankaita, tekoturkista, polyesterivelouria, enstexiä... ja paljon muuta. Tämä on nyttemmin koko pienen käsityöpajani perusta: mitä minulla ei ole, sitä ilmankin voinee tulla toimeen - ainakin suurimman osan aikaa.


Origamitaittelua

Viisivuotias esikoispoikani pyysi pari päivää sitten, että taittelisin hänelle paperista linnun (ei, hän ei ole katsonut MTV3:n Pako-sarjaa, vaikka isänsä onkin siihen koukussa!), joten kokeilin onneani Googlella ja löysin Origami Clubin oivalliset sivut. En tietenkään omista aitoa origamipaperia - enkä aio sellaista hankkia! -, mutta yhtä kaikki paperintaittelu on mukavaa ajanvietettä. Viihdytimme esikoisen kanssa toisiamme hyppivällä sammakolla ja voltteja tekevällä ponilla. Vaaleanpunaisesta kopiopaperista taittelin perinteisen iiriksen/liljan, johon laitoin varren puisesta varrastikusta. Verholehdet tein paperinarusta, jolla päällystin myös varren puutikun. Koska kukka on menossa tänään 14-vuotissynttäreitä viettävälle veljentyttärelleni, lisäsin terälehtiin vaaleanpunaista kimalleliimaa. Virheliike, origamitaittelun tietynlainen yksinkertaisuudesta kumpuava viehätys katoaa turhan glitterin alle. No, tulipahan kokeiltua.



Tässä muuten harvinainen esimerkki siitä, että olen sentään joskus jalallani astunut aitoon erikoisliikkeeseen tarvikkeita hankkiakseni: paperinaru lienee Sinooperista, ellei sitten ole Käsityömessuilta hankittua. Tiimarinkin "paperinarua" on tullut kokeiltua, mutta jokin raja se on minullakin...


Uusi alku

Käsityöinnostuksen vallatessa alaa ajattelin herätellä blogini uudelleen eloon. Pitkiäkin hiljaiselon hetkiä lienee tiedossa ajankäytön priorisoinnin takia ja jatkossa keskittynen raportoinnissani enemmän käden kuin pään tuotoksiin.

Mitä teinkään viime vuoden äitienpäivän ja tämän hetken välillä? Joitakin lastenvaatteita, ison kasan vaippoja kuopukselle, oman osani korjausompelua ja sukanneulontaa myös. Päätin myös kokeilla, osaisinko sittenkin valmistaa vaatteita Barbie-nukelle, sillä seurauksella, että hurahdin hommaan pahan kerran. Onneksi ystäväni tytöt ovat prinsessavaiheessaan ja leikkivät innoissaan äitinsä vanhoila Barbie-nukeilla, joten pelkäksi rekvisiitaksi vaatteet eivät jääneet. Päätin samalla, että keskityn nimenomaan valmistamaan vaatteita lasten leikkeihin, en keräilynukeille, viimeksi mainittu kun on aivan oma taiteenlajinsa. Toinen ystäväni lainasi minulle sovitusnukeksi aidon Mattel-Barbien suoraan 80-luvulta, itse en aitoa Barbie-nukkea koskaan omistanutkaan.



Yllä olevan iltapuvun sain valmiiksi eilen illalla. Se on jälleen kerran valmistettu tavallaan kierrätysmateriaaleista: kangas (joka on miehustassa oikea puoli ja helmassa nurja puoli ulospäin) on ostettu kirpputorilta ja miehustan "kultahelminauhan" sain lahjoituksena ystävältäni, jonka kaappiin se oli jäänyt muistona joistakin polttareista. Takana on tarranauhaa, jonka pehmopuoli oli varsinainen löytö torilta: kokonainen kiekko 5 cm leveää lenkkipuolta huikeaan kymmenen sentin kokonaishintaan!

Iltapuvun malli on jonkin vanhan Suuren Käsityölehden morsiuspukumalli monelta kantilta yksinkertaistettuna. Samaa kaavaa olen hyödyntänyt moniin erilaisiin kankaisiin hyvällä menestyksellä.






Tämän mekon kaavat ovat peräisin 90-luvun alun Suuresta Käsityölehdestä (lämmin kiitos kaavoista postituslistatuttavalleni!) ja se on virallisesti empirepuku - minulle vain tuli pakkomielle tuollaisesta kansanomaisesta mekosta. Vaalea kangas on peräisin aikanaan sisareltani joululahjaksi saamastamme aluslakanasta, joka hiutui keskeltä puhki, mutta jonka reunat ovat muuttuneet moneksi (mm. tyyny- ja nenäliinoiksi sekä patakintaitten vuoriksi). Ruutukangas on kirpputoriostoksia, kauluksesta pilkottava pitsi vuonna -95 Espanjan matkalle marketista ostamastani helletopista. Takana jälleen roisisti tarrakiinnitys.