tiistai 31. elokuuta 2010

Anna hyvän kiertää: osa 1


Vaikka Napit puuttuu -blogin Tiina oli ensimmäinen haasteeseeni tarttunut, valmistui Menninkäisen Merjan lahjus ensin. Kävin kurkkimassa Merjan blogia ja huomasin hänen saaneen uuden upeanvihreän Marimekon kapan keittiöönsä - ja siitä se ajatus sitten lähti.



Omenasadon kypsyessä puissa päätin virkata Merjan keittiöön kestäviä ja pestäviäkin omenoita Amigurumi Apples -ohjeella ihanaisen pirteänvihreästä puuvillalangasta, joka oli jo tovin odottanut sopivaa käyttökohdetta. Jäin totaalisesti koukkuun ja niin syntyi kokonainen kulhollinen omppuja:



Punainen lanka on SYTinä saatua Steinbach Wolle -puuvillalankaa, jota kului yhteen omenaan 3 mm koukulla virkaten 10 g; ohuempaa vihreää mysteeripuuvillaa kului samalla koukulla vain 5 g. Ompun malli on minusta poikkeuksellisen onnistunut, se on alaosastaan hieman yläosaa kapeampi ja pohjaan syntyy aidonoloinen kantakuoppa, jonka ansiosta omena pysyy tarvittaessa kätevästi pystyssä.


Kattauskorin virkkasin 4 mm koukulla kaksinkertaisesta hahtuvalangasta ja huovutin 60 asteen pesussa tavallisen pyykin mukana. Nämä omenat soveltuvat paitsi koristeiksi, myös neulatyynyiksi, stressileluiksi, lasten kauppaleikkeihin tai vaikkapa muuten vaan heiteltäviksi pehmopalloina. Irtoavia osia ei ole ja vanutäytteensä ansiosta omput ovat sen verran pehmeitä, ettei niillä kovin suurta vahinkoa saa aikaan. Pesuakaan nämä omput eivät säikähtäne, onhan täytevanu vanhan pesunkestävän tyynyn sisuksista peräisin.


Kirjoitin mukaan vielä oman lempiomenapiirakkani ohjeen ja jäin jännittämään, aiheutinko enemmän iloa vai pettymystä jokseenkin höpsöllä lahjallani... Helpotus oli aikamoinen, kun Merja tuntui tykkäävän paketistaan!

lauantai 28. elokuuta 2010

Saatua ja hankittua


Vuoden alussa lankainventaarioni yhteydessä ajattelin, etten juurikaan hankkisi uusia lankoja. Kuvittelin sen olevan hyvinkin helppoa, sillä minlla ei ole vaikeuksia pysyä poissa lankakaupoista ja niihin poiketessanikin lähden yleensä tyhjin käsin. Vaan onhan sitä lankaa virrannut taloon kaikenlaisina second hand -hankintoina, joista viimeisimmät haksahdukseni seuraavassa.


Tulin ajatelleeksi, että voisin neuloa yhdelle ihanalle (pian ex-) työkaverille mustan pitsihuivin. Perinteiseen tapaan laitoin langasta ostoilmoituksen nettiin sen sijaan, että olisin lähtenyt metsästämään lankaa kivijalkakaupoista (saati netistä), ja sainkin oikein mainion tarjouksen haaveksimastani Girnascon Merinosilkistä. Paha vain, että ajattelen aina väistämättä postikuluja ja tulin maininneeksi, että minulle voi (melkein) samoilla postikuluilla markkinoida myös itselle puhumattomia sukkalankoja ja jämiä, ja niin haltuuni päätyi varsin kohtuulliseen hintaan kaikki nämä langat Tuin kutomosta:



Nyt on kuulkaas Sukkasato turvattu! Kirjavimmat langat neuloskelen luultavasti hyväntekeväisyyssukiksi, paksumpi valkoinen puuvilla on ihan selvästi sytomyssy, mutta näenpä tässä aineksia omankin perheen tai lahjaneuleisiin.


Kirppareiltakin olen pitkästä aikaa löytänyt jotain itsellenikin:



Kolme minulta puuttuvaa Suurta Käsityölehteä (yksi vuodelta 2007, kaksi vuodelta 2009) á 50 snt - ja kaikissa on vähintäänkin yksi neule- tai ompelumalli, jonka mieluusti toteuttaisin. Luonnonvalkoiset vyyhdit olivat myynnissä SPR:n Kontissa yhteishintaan 2,50 € ja vaikka vyötteet puuttuivat, ne tuntuivat käteen niin autenttisesti villalta, etten voinut vastustaa kiusausta langeta noin 170 grammaan potentiaalista huivilankaa. Lankarullakuvioinen kangas ei ole kirpparitavaraa, vaan yllätyslahja Tikrunmamilta. Hurmaava kangas, josta on pakko tehdä jotakin kivaa ihan itselle!


Eikä siinä vielä kaikki, voitin nimittäin taannoin Jämälankakuun kauneimman työn palkinnon, jonka Markka lähetti minulle pienellä helleviiveellä:



Lankaa! Suorastaan ylenpalttisesti Markkalankaa! Näistä suurin osa on kuulemma "eksyneitä vyyhtejä", joiden materiaaleista ja metreistä ei ole takuuta, mutta se ei ainakaan vähennä lankojen arvoa silmissäni. Oranssi vyyhti on jokatapauksessa 100% luomuvillaa ja paksut vihreät langat täysvillaa myös. Ohuempien lankojen koostumukseksi Markka veikkaili 80% alpakkaa ja 20% nylonia. Kerrassaan ihastuttavia lankoja, saas nähdä, mitä niistä raaskin ryhtyä neulomaan.


Tätä menoa tavoitteeni lankavaraston pienentämisestä alle viiden kilon vielä tämän vuoden puolella alkaa näyttää yhä mahdottomammalta. Onneksi Sukkasato on aivan kulman takana, josko sukkalankalaatikkoon tulisi sinä aikana hieman lisää väljyyttä...

torstai 26. elokuuta 2010

Pari pientä hyväntekeväisyyspipoa


Aina välillä sattuu, ettei kesken ole mitään neule- tai virkkausprojekteja. Sellaiseen saumaan tuli tehtyä nämä pari pipoa, kun Distant Knitter kyseli paikallisten neulojen halukkuudesta koota kimpassa jonkinlainen asustepaketti Ohi älä käy ry:lle.



Pipojen malleiksi valikoituivat jo selkäytimestä tulevat Odessa (Ravelry-linkki; 110 s, 3 mm puikko) ja Rinsessa (120 s, 3 mm puikko), lankana molemmissa Novita Wool, joista persikkainen on Tikrunmamin peruja ja vaaleanpunainen Kangaskaapin kätköistä. Totuuden nimissä näistä väreistä oli ihan mukava päästä pikkuhiljaa eroon, olisi vain pitänyt neuloa Odessakin 120 silmukalla, sillä nyt persikkaista jäi turhan iso nötterö jäljelle. Vaikka värit eivät omiin lemppareihini kuulukaan, toivottavasti pari virolaistyttöstä kuitenkin ilahtuu näistä.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ylösalaisin


Reilu vuosi sitten naapurini lahjoittamista keväänvihreistä Novita Tennesseistä oli boleron jäljiltä vielä 250 g lankaa varastossa. Viime talvena naapuri lykkäsi mukaani vielä pari kerää samaa sävyä, jolloinlangankäyttömahdollisuudet laajenivat oleellisesti ja päätin kokeilla tehdä itselleni Ylösalaisneuleen Ullasta. Pienimuotoisen mallitilkkukokeilun jälkeen päädyin L-kokoon ja 3 mm puikkoon. Helmaan päätin tehdä mielenkiinnon säilyttämiseksi pitsiä Vaapukka-puseron mallilla, joten kainaloiden jälkeen silmukoita on ohjeen 222 sijasta 225.



Pitsiosuus oli ehkä yllättäenkin melko takkuista neulottavaa, sillä en saanut mallineuleeseen kunnon otetta koko aikana. Pusero valmistui kuitenkin kohtuullisessa ajassa kuukauden sisällä, kun neuloskelin sitä aina silloin, kun mitään muuta projektia ei ollut kesken. Aika passeli siitä tuli, kun kulutin käytettävissä olevat 450 g mahdollisimman tarkkaan neulomalla hihat ennen helman päättelyä. Kaula-aukko on omaan makuuni ehkä hieman avara ja hihat puolestaan omille alleilleni melko niukat, mutta pienin modifikaatioin tämä on kyllä oikein passeli ylhäältä alaspäin neulottavan perusraglanin ohje. Tällaisenaanhan paidassa ei ole etu- eikä takapuolta, vaan paidan voi pukea päälle kummin päin vain.


Vaan saapa nähdä, tuleeko tällaista melko paksua, mutta lyhythihaista puuvillaneuletta käytettyä ollenkaan. Sitä paitsi tuo kuva taas muistuttaa siitä, että tämäkin neule näyttäisi kauniimmalle 10 kg hoikempana...

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kalakukkovaihto: paketti parilleni


Kalakukko-käsityövaihdossa omaksi lahjottavakseni tuli ArualMaria. Aluksi ilmassa oli rimakauhua, mutta kun ArualMaria toivoi erityisesti saavansa jonkin maksullisen ohjeen, lähdin tutkailemaan hänen Ravelry-toivejonoaan. Siellä komeili kärjessä Photosynthesis Shawl -huiviohje (Ravelry-linkki), josta koko paketin "teema" sai tavallaan alkunsa. Vaihtoemon avulla sain lahjoitettua ohjeen ilman, että paljastuin ennen aikojaan.


Tällainen paketista lopulta muodostui:



Fotosynteesi vei ajatukseni vihreään, joka murretuissa sävyissään oli myös yksi ArualMarian lempiväreistä. Niinpä ompelin hänelle Buttercup Bagin aikoinaan kirpputorilta osamastani vakosametista sekä naapurilla teetättämästäni paidasta yli jääneestä pellavasta. ArualMaria arvostaa reilua kauppaa ja luomua sekä pitää teestä, joten laitoin mukaan Clipperin Indian chai -teetä; parini vegaanius esti minua uskaltautumasta sen suuremmin herkkuostoksille.


ArualMarian toiveissa oli saada (mahdollisesti kasvikuituista) lankaa, jota ei saa paikkakunnalta ja jota hän ei ole aikaisemmin kokeillut. Mitään vaihtobudjettiin ja pakettini teemaan sopivaa kasvikuituista tilauslankaa en oikein löytänyt, joten päädyin "ostoksille" oman lankavarastoni uumeniin. Näin sain myös laskettua langan arvolle sopivan inflaation ja siten pysyin alkuperäisessä budjettisuunnitelmassa. Onneksi parini ilmoitti toistaiseksi huolivansa myös eläinkuituja puikoille vegaaniudestaan huolimatta, joten pakettiin päätyi toivottavasti mieluisen väristä vironvillaa, jota ei mielestäni ainakaan paksuudessa 8/2 taida tältä paikkakunnalta saada. Tämä kyseinen vihreä vironvilla saattaisi taipua kauniisti esimerkiksi Knittyn Citron-huiviksi.


ArualMaria mainitsi harrastavansa myös lukemista sekä toivoi saavansa mahdollisesti jotakin itse tehtyä sellaisella tekniikalla, jota hän harrastaa vähemmän. Niinpä lisäsin vaihtopakettiin vielä Pieni lankakauppa -pokkarin ja mustan virkatun Fan Bookmark -kirjanmerkin. Jotenkin uumoilen, ettei hömppäkirja ole aivan parini kirjallisuusmieltymysten mukainen, mutta se onkin kierrätysbonus, sillä luin pokkarin ensin itse ja toivon, että ArualMaria laittaa sen aikanaan eteenpäin seuraavalle neulojalle. Minusta tuo kirja vain toi niin elävästi mieleen neuletapaamiset paikallisessa lankakaupassa, etten voinut vastustaa kiusausta liittää sitä tähän pakettiin! Kierrätyskirjalle ei sitäpaitsi tarvinnut laskea arvoa lainkaan, joten pysyin jotakuinkin budjetissa, jos vironvillan "varastointi-inflaatio" otetaan sopivasti huomioon.


Itse olen ihan tyytyväinen paketin kokoonpanoon, tosin budjetti olisi tehnyt mieli ylittää reilummastikin, jotta olisi saanut paketista "täydellisemmän", mutta ainahan parantamisen varaa jää, teki mitä hyvänsä. Täällä ArualMarian oma postaus aiheesta.

lauantai 14. elokuuta 2010

Kalakukkovaihto


Ihanat Ravelry-aktiivit järjestivät paikallisten neulojien oman Kalakukko-käsityövaihdon pienellä 15 euron budjetilla. Säästyäksemme postikuluilta ja saadaksemme hyvän syyn kokoontua ihastelemaan toistemme paketteja pidimme meillä vaihtotapaamisen. Tämä oli ensimmäinen vaihtoni ja olin alunperin ajatellut, että hauskinta on paketin kasaaminen, ei sen saaminen, mutta Napit puuttuu -blogin Tiina todisti ennakkoluuloni iloisesti vääräksi. Ja mitä kaikkea sainkaan...



Lankoja! Eikä ihan mitä tahansa lankoja! Suurin aarre on tuo ruskea vyyhti, joka on 50-luvulla vanhoista villavaatteista uudelleen kehrättyä ja myöhemmin värjättyä lankaa. Väri on todella kaunis ja minusta on huikeaa ajatella, minkälainen tarina langalla on takanaan. Tästä tulee jotain erityistä minulle itselleni. Vaaleanvihreä vyyhti on vyötteettömänä Pohjanmaalta ostettua hamppua, josta ehdoteltiin neulottavaksi tai virkattavaksi kassin. Minun ihkaensimmäinen hamppuni! Kyllä tästä luultavasti virkattu kassi tulee, toivottavasti lankaa jää ylikin vaikkapa karkeampiin tiskirätteihin. Lisäksi oli Tiinan omista varastoista reilut kaksi kerää (musta ja tummanruskea) Sandnesin Tovea, joka on lempilankani huovutukseen. Suunnittelin jo näistä (itselleni!) huovutettuja tumppuja talveksi. Korikin on Tiinan varastoista ja tulee tarpeeseen, meiltä onkin puuttunut sopiva tarjoilukori patongeille. Arvostan kovasti myös käsinkirjoitettua kirjettä, jossa paketin eri osat oli taustoitettu, kiitos siitäkin!


Kysy pariltasi -keskusteluketjussa kerroin, etten jostain syystä erityisemmin nauti kämmekkäiden neulomisesta eikä minulla itselläni ole ensimmäisiäkään. Nytpä on - kahdet!



Nämä luonnonvalkoiset ovat ihanan pehmoiset, lankana on Gjestalin Bris (puoliksi villaa, puoliksi soijaa), ja tulevat siltään käyttöön jahka syksy alkaa viiletä. Sivumennen sanoen ne, jotka ovat tunteneet minut lähes patologisena kynsien pureskelijana, voivat kiinnittää huomiota kämmekkäitten lisäksi sormenpäihini. Päätin nimittäin Ravelryn Kahelit-keskusteluryhmän kynsienhoitokeskustelun innoittamana lopettaa kynsien järsimisen joskus huhti-toukokuussa. Päätös on pitänyt ja nyt minulla on hauskasti rapisevat kynnet!



Ruskeasta Nallesta neulotut kämmekkäät ovat pidemmät ja vähän reilummat muutenkin, joten näitä käytän sitten, kun on aika pukea nahkahanskat alle. Ihanan pitkävartiset ja koristeena tuollainen minun silmääni syydämen muotoinen mallikuvio.


Eikä siinä vielä kaikki, vaan rakkaussuhteeni pähkinöihin oli myös huomioitu runsain mitoin.



Kaksi tekstistä päätellen kreikkalaista pähkinäpatukkaa, joiden säästäminen luonnonvalossa kuvaamiseen oli lähes epäinhimillinen ponnistus, sekä luksusmanteleita ja peruspähkinäsekoitus, joka kadonnee ahnaisiin suihin, jahka joskus taas istumme blogimiehen kanssa kahden katsomaan elokuvaa lasten mentyä nukkumaan.


Sain mielestäni ihan itseni näköisen paketin, joka oli paljon enemmän kuin olin odottanut. Tiina oli päässyt ilmoittautumislomakkeen tarinoitani syvemmälle ja tosiaan nähnyt vaivaa kasatakseen paketin juuri minulle, iso kiitos siitä!


Oman vaihtopakettini kasasin ArualMarialle, siitä jonkinlainen raportti muutaman päivän päästä.


P.S. Tänään alkaa ilmoittautuminen Sukkasatoon. Vuonna 2008 neuloin 30 paria sukkia, viime vuonna 20, joten olisiko tänä vuonna 10 paria sopiva tavoite? Suunnitelmissa on tosin keskittyä määrän sijasta laatuun, hyväntekeväisyyssukkia unohtamatta.

torstai 12. elokuuta 2010

Pitkä, tylsä ja kuvaton reissupäiväkirja Lontoon-matkasta


Eija kyseli Lontoon-matkakertomuksen perään. En osaa kirjoittaa valloittavaa tarinaa tehokkaasta turistipyrähdyksestämme, joten tässäpä lähinnä äärimmäisen tylsä listaus siitä, missä tuli käytyä, enimmäkseen oman muistin tueksi myöhempää fiilistelyä varten. Lopuksi ehkä vähän matkan herättämiä ajatuksia, ne saattavat kiinnostaa varsinaista käyntikohdelistausta enemmän (nämä löytyvät ainoan lihavoidun väliotsikon jälkeen).


British Airways lennätti meidät aikataulunmukaisesti Heathrow'n lentokentälle, jonne saavuimme paikallista aikaa 9.30. Olimme tilanneet etukäteen kotiin sekä Lontoon "turistipassin" (London pass) että kolmen päivän matkakortin, joten pääsimme pelkin käsimatkatavaroin matkanneina suoraan koneesta metroon. Olipa helpotus, kun näki metrolippuluukuille kertyneet jonot! Metrolla köröttelimme Piccadillylle, sillä meillä ei ollut lainkaan Lontoon karttaa eikä Englannin puntia ja tiesimme Piccadillyltä löytyvän sekä rahanvaihtopaikkoja että matkailuinfon. Hetken aikaa Piccadillyn vilinä oli aika pökerryttävää, mutta pian päätimme hyödyntää hyvän sään ja lähdimme harhailemaan kohti Thamesia ajatuksena hypätä jokiristeilylle. Siinä samalla tuli nähtyä Big Ben ja parlamenttitalokin, tosin blogimies oli siinä vaiheessa sen verran hypoglykeeminen, ettei maisemien ihailu juurikaan kiinnostanut. Ensimmäinen reissugourmet olikin sataman nakkikioskin hodari ja hampurilainen...


Jokiristeily olisi voinut olla tylsä, ellei selostus ohikuljetuista nähtävyyksistä olisi ollut niin hävyttömän hauska. Laiva pysähtyi Tower of Londonin laiturilla ja suunnistimme suoraan Toweriin, jota kolusimme reppuinemme pari-kolme tuntia. Siellä nautimme myös matkan ensimmäiset erinomaiset erikoiskahvit. Paljon oli Tower muuttunut sitten viime näkemän (kävin paikassa ensimmäisen kerran lähes 19 vuotta sitten!), turistit kiersivät tehokkaasti haluttuun suuntaan, paluuta tulosuuntaan ei ollut.


Towerin jälkeen oli aika kirjautua hieman syrjemmässä sijaitsevaan hotelliin, joka ei muuten mahtunut turistikartalle laisinkaan. Tiesimme sentään, mille metropysäkille tähdätä ja mitä katua etsiä, joten hotelli löytyi melko pienellä vaivalla. Huone oli odotetusti vaatimaton, mutta onneksi siisti, lattiamaton sijaan oli laminaatti ja vessanpönttö veti. Suihkusta tosin tuli pelkästään tulikuumaa vettä ja sänkykin romahti kerran, mutta patja ja petivaatteet olivat oikein oivalliset, sisäpihalle antavan ikkunan sai auki yöksi ja aamupala oli mannermaisen asiallinen paahtoleipineen ja tuoremehuineen, joten perustarpeet hotelli tyydytti loistavasti. Vaan ei siellä aikaa tehnyt mieli viettää, joten lähdimme etsimään ruokapaikkaa.


King's Crossin metroaseman läheltä löytyikin oivallinen intialainen ravintola, jossa saimme matkan parasta ruokaa rennon kotoisassa ympäristössä. Sillä jaksoimme suunnata kävelemään Oxford Streetin edestakaisin ihan vain yleissivistyksen vuoksi, kauppoihin ei tehnyt mieli poiketa lainkaan. Matkalla metropysäkille bongasimme hotellin nurkille kulkevan bussin, johon hetken mielijohteessa hyppäsimme. Hidastahan sillä oli kulkea metroon verrattuna, mutta toisesta kerroksesta oli hienot maisemat läpi keskustan ajellessa.


Toisena päivänä suunnistimme Regent's Parkin eteläpuolelle ja kävelimme puiston läpi eläintarhaan. Puisto oli melkolailla tyhjä, joitakin yksittäisiä lenkkeilijöitä ja muita kuntoilijoita, muutoin oli hiljaista. Eläintarhassa isot kissat piilottelivat helteessä, mutta gorillat hauskuttivat siitäkin edestä. Eniten viehätti se, miten joidenkin eläinlajien kohdalla pääsi ikään kuin sisälle elinympäristöön, sinne rajattuun elintilaan. Noin muutoin... eläintarha mikä eläintarha, kaikkine kiertelevine koululaisryhmineen. Merkille pantavaa oli, että kaikilla kouluikäisillä lapsilla tuntui olevan oma digikamera mukana.


Eläintarhasta kävelimme Camden towniin, joka on kyllä elämys vertaansa vailla. Väriä, liikettä, ääntä. Kierreltyämme aikamme löysimme mukavan ruokapaikan, jossa tarjottiin seisovasta pöydästä kaukoidän herkkuja ja makeita jälkiruokia hävyttömän edulliseen hintaan siistissä ympäristössä. Samalla pidimme matkan pahinta sadetta.


Lounaan jälkeen ajelimme St. Paulin katedraalille. Pääovella oli järkyttävät jonot, onneksi turistipassimme opaskirjassa kehotettiin käyttämään kryptan sisäänkäyntiä, joten pääsimme sisään alle 10 min jonotuksella. Katedraalista teki erityisen kiipeäminen Stone Galleryyn, niin ylös torniin kuin kapeat ja jyrkät portaat suinkin veivät. Voi sitä jonotusta ja hikeä, ahtaan paikan kammosta kärsivät olisivat kyllä saaneet pahimmanlaatuisen paniikkikohtauksen. Itse näköala ei sykähdyttänyt, pelkkiä kattoja pikavilkaisulla, mutta kiipeäminen ylös ja alas oli kokemisen arvoinen ponnistus. Se tuli palkittua Pret A Mangerilla, ketjukahvilassa, josta tuli matkamme suosikki loistavien erikoiskahvien ja mielettömän laadukkaiden pähkinäpatukoittensa ansiosta. Tämän kahvilaketjun minäkin haluaisin Suomeen!


Kahvin jälkeen kävelimme Millennium Bridgeä pitkin Tate Moderniin ihmettelemään modernia taidetta. Ei se edelleenkään auennut meille, joten kävelimme Anchor-pubiin yksille ja suuntasimme metrolla Namco-pelikeskukseen, jossa sai turistipassilla pelailla muutaman kierroksen tiettyjä pelejä ilmaiseksi. Illan tiihetessä kävelimme Thamesin etelärantaa pitkin takaisin itään, ihailimme hienosti laitettua joenranta-aluetta ja nautimme matkan varrella esiintyneen katutaiteilijan esityksestä. Nälkä ajoi meidät metrolla "kotikulmille", jossa oli myöhään auki oleva leipomo, sieltä ostimme sen iltaisen iltapalamme.


Kolmas päivä oli viimeinen turistipassimme voimassaolopäivä, joten tarkoituksena oli hyödyntää loputkin mahdollisuudet. Niinpä kiipesimme Lontoon suuren tulipalon muistoksi rakennetun The Monumentin huipulle (311 askelmaa), kävimme London Bridge Experiencessä kokemassa keskiaikaisen Lontoon tunnelmia sekä "pelottelukierroksen", poikkesimme vanhalle sotalaivalle HMS Belfastille (joka muuten oli kiinnostavampi kuin ennalta kuvittelinkaan, kiitos oivaltavasti rakennetun vahanukkelavastuksen) sekä nousimme Tower Bridgen ylätasolle katsastamaan sinne kootun siltanäyttelyn. Tower Bridgeltä ajelimme kohti Petticoat Lane Marketia, joka oli sekin aivan oma elämyksensä. Vähän niin kuin Camden Marketin köyhempi velipuoli, enemmän etninen, vähemmän täynnä turisteja. Siellä söimme erinomaista intialaista ruokaa suoraan katukeittiöstä ennen lyhyttä siirtymää Old Spitalfield's Marketille. Matka kahden "torin" välillä ei ollut fyysisesti pitkä, mutta ympäristöltään välimatka oli valovuoden. Old Spitalfields oli alueenakin Lontooksi poikkeuksellisen moderni, katettu tori muistutti jonkin verran Camdenin katettuja "Stalleja", mutta oli fiilikseltään erilainen. Pret A Manger löytyi toki täältäkin lepopaikaksi.


Ajattelimme käydä turistipassillamme elokuvissa, joten siirryimme metrolla Sohon nurkille. Päästyämme paikalle mitään mielenkiintoista ei ollutkaan tarjolla, joten kuljeskelimme Chinatownin läpi, kunnes niinkin brutaali syy kuin vessahätä ajoi meidät National Galleryyn. Siellä innostuimme katselemaan perinteisempää taidetta ja lopulta etenkin erikoisnäyttely väärennöksistä ja tauluvariaatioista kiinnosti meitä pitkään. Loppuillan kuljeskelimme Sohossa, kunnes jalat sanoivat sopimuksensa irti. Valitsemamme metrolinjalle tuli jokin viivytys, joten vaihdoimme matkan varrella bussiin; matka oli aivan yhtä hauska kokemus kuin ensimmäisenäkin iltana, sillä tämä bussi kulki eri reittiä kuin ensimmäinen.


Viimeisenä päivänä kirjauduimme ulos hotellista heti aamulla ja suuntasimme reppuinemme Portobello Roadille. Olin kokonaan unohtanut, miten järkyttävän pitkä markkinakatu se onkaan ja miten paljon erilaista tavaraa siellä on tarjolla! Onneksi olimme liikkeellä hyvissä ajoin, sillä palatessamme katua takaisinpäin turistimäärä oli aivan mieletön. Kuumakin alkoi olla, joten kahvin jälkeen suunnistimme British Museumiin. Sekin oli positiivinen yllätys, mutta kuumuuden ja repun vuoksi jaloissa painoi jo niin paljon, etten oikein jaksanut keskittyä mihinkään muutamia tärppejä lukuunottamatta. Niinpä ajelimme jo hieman Heathrow'n suuntaan, poikkesimme Harrod'silla ihan vain periaatteesta (äh, sehän on vain tavaratalo!) ja yritimme sitten etsiä sopivaa ruokapaikkaa - turhaan. Päädyimme etenemään vielä muutaman pysäkinvälin Earl's Courtille asti, josta löysimmekin vaivattomasti, kas kummaa intialaisen ravintolan. Ruoka tosin oli lievä pettymys edellisten intialaisten jälkeen, mutta ravintolan omistaja oli ihan mukava tapaus ja ruoka kohtuuhintaista.


Vähäiset tuliaisostokset teimme lentokentältä, sillä kumpaakaan ei shoppailu matkan aikana kiinnostanut lainkaan. OK, minä olisin voinut ratsata tarkemmin sekä Camdenin katetut kojut että Old Spitalfieldsin ja olisin voinut löytää jotakin kivaa käsintehtyä, mutta oli niin paljon muutakin katseltavaa! Kotimaan kamaralle saavuimme puoliltaöin, blogimiehen lanko haki meidät kentältä ja kuulimme lasten viihtyneen hienosti koko reissumme ajan serkkujensa luona. Mitäpä muuta sitä reissulta enää olisi voinutkaan toivoa!


Ja mitä jäikään päällimmäiseksi mieleen?


Nyt tietäisin, missä viettäisin aikaani Lontoossa, kun pakolliset turistinähtävyydet on suunnilleen koluttu. Pyhittäisin enemmän aikaa National Gallerylle (kyllä, minä joka en taiteesta ymmärrä tuon taivaallista!) ja ehkäpä myös British Museumille. On hienoa, että nämä ovat maksuttomia paikkoja ihan kaikille. Koluaisin tarkemmin Camden Townia, Old Spitalfield's Marketia ja etsiskelisin kenties muitakin katettuja ja kattamattomia markkinoita/toreja. Thamesin ylittävät sillat ovat kaikkein parhaita näköalapaikkoja, Thamesin rannoilla kuljeskelu ja silloilla kävely on jo sinällään mukavaa.


Yllätyimme siitä, miten kohtuullisella hinnalla Lontoossa saattoi syödä erinomaista ruokaa. Ensimmäisen illan intialaista söimme peräti 40 punnalla, mutta siihen kuuluikin syöminen siistissä ravintolassa, pari olutta, riisit, ruuat ja naan-leipä sekä palvelumaksu. Katukeittiöstä söimme puolestaan juomineen yhteensä kuudella punnalla mahamme todella täyteen! Ja se Pret A Manger... että Englannista voi saada kahdella punnalla kertakaikkiaan loistavaa erikoiskahvia! Jään kaipaamaan jättimäistä ja elämäni toistaiseksi parasta lattea sekä Pretin mielettömiä patukoita, niin pähkinä-, hedelmä- kuin suklaaversioitakin. Kyseinen ketju mainostaa pyrkivänsä mahdollisimman puhtaaseen ja lisäaineettomaan (ja luomuun) ravintoon ja ainakin minuun hyväuskoiseen se uppoaa oivallisesti.


Positiivisten yllätysten lista kasvaa edelleen huomiolla yleisestä siisteydestä. Se lienee yhteydessä toiseen ihmetyksen aiheeseen, hurjan suureen työntekijöiden määrään (sekä kenties tuleviin Lontoon olympialaisiin vuonna 2012). Metroasemilla oli jatkuvasti siivoojia ja lippuporteilla vartijoita, eläintarhan porteilla oli pelkästään vastaanottamassa ja kyselemässä kuulumisia monta miestä. Intialaisia oli paljon, samoin iPhone oli joka toisella metrolla kulkevalla (tai ainakin iPhonen omistajat käyttivät laitettaan varsin avoimesti). Pommi-iskut metroasemille olivat jättäneet jälkeensä jatkuvia kuulutuksia siitä, miten kaikki epäilyttävä käytös ja vartiotta jätetyt matkatavarat pyydettiin raportoimaan henkilökunnalle. Silti olo oli hämmästyttävän turvallinen, kertaakaan en kokenut minkäänlaista uhkaa itseäni tai olkalaukkuani kohtaan.


Matka oli hieno, mutta ehkä sittenkin olen kasvanut 19 vuoden takaisesta maalaistytöstä ihan hiukkasen. Kaikesta huolimatta Lontoo oli vain länsimainen suurkaupunki, toki hyvin moni-ilmeinen ja kiinnostava, mutta kaukana siitä eksoottisestakin ahaa-elämyksestä, jonka koin taannoin teininä. Silloin pikkupaikkakunnan tyttöä kiehtoi ihmisten kirjo ja oma anonyymius, jotka nykyään ovat molemmat tulleet kovin paljon arkisemmiksi asioiksi. Lähtisinkö Lontooseen uudelleen? Kyllä. Lähtisinkö sinne lasten kanssa? Tuskin.


En käynyt yhdessäkään lankakaupassa, en edes tavaratalon lankaosastolla. Minulla ei ollut mukanani yhtään ainoaa neuletta. En kaivannut hetkeäkään lankaa tai käsityötä. Oli paljon parempaa pitää kädessään oman miehen kättä, monta tuntia päivässä. Sillä muistolla jaksaa aika pitkään.

tiistai 10. elokuuta 2010

Vielä yksi kassi


Päätin sittenkin ommella vielä yhden kassikokelaan Lontoon-matkaamme ajatellen.



Malli on tuttu ja turvallinen, hyväksi havaittu. Kangas on samaa Marimekkoa kuin blogikälylle ompelemassani kassissa, vuori naapurilta saadusta tummanruskeasta pellavapalasta. Ruskeita vetoketjuja minulla ei ollutkaan, jouduin tyytymään mustiin, mutta melko huomaamattomat ne onneksi ovat. Ompelen nämä tämäntyyppiset kassit niin, että niitä voi käyttää myös vuoripuoli ulospäin eli ovat tavallaan kääntökasseja. Toistaiseksi olen vuorittanut kassit valkoisella lakanalla, jolloin kääntöominaisuudesta ei ole mitään hyötyä, mutta tätä kassia voisi kuvitella käyttävänsä myös "nurinperin", mikäli varsinaisen päällikankaan valkoiset osat likaantuvat reissun päällä. Tykkään tästä kassista poikkeuksellisen paljon, kaikki mitat osuivat juuri kohdalleen ja Marimekon kangas todella tukevaa ja aivan ihanan väristä hyvin syvän tummanruskeaa. Tämä kassi pääsi lopulta Lontooseen ja osoittautui juuri niin käytännölliseksi kuin kuvittelinkin. Ihana kassi, ihana reissu, ei voi muuta sanoa.


Pahoin pelkään, ettei kassihulluus lopu vielä tähänkään, mutta itselleni en kyllä enää yhtään laukkua tarvitse!

perjantai 6. elokuuta 2010

Maailman yksinkertaisin hame sekä kässäpussi


Olen usein sivulauseessa maininnut naapurini, joka on tehnyt elämäntyönsä kotiompelijana ja jatkaa kuulemma "niin pitkään kuin silmä näkee ja kädet käyvät". Viime aikoina olen teetättänyt hänellä muutamia vaatteita ja kun viimeksi hain vajaamittaiset pellavahousut ja pitkän, lähes hihattoman tunikan (sivumennen sanoen puoli-ilmaiseksi), naapurini lykkäsi kaupanpäällisiksi mukaani kasan pääasiassa pellavakangaspaloja, jotka olivat jääneet häneltä yli omista tai asiakkaiden töistä. Alunperin ajattelin kankaista mitäpä muuta kuin kasseja, mutta yhtä palaa mallaillessani tajusin, että saisin siitä itselleni simppelin hameen. Ajatuksesta valmiiseen vaatteeseen meni ehkä puolisen tuntia.





Hame on ommeltu yhdestä suorakaiteen muotoisesta palasta, takana on sauma ja helmassa pieni halkio, vyötäröllä ohut kuminauha - siinä kaikki. Se on mukava, se on istuva, se on hyvännäköinen ja huoleton. Pidän kuosista, pidän materiaalista, pidän siitä, miltä hame tuntuu päällä. Harmi, etten viitsi kiusata ketään kuvauspyynnöillä, jotta saisin kuvan hameesta päälläni.


Saman istunnon aikana ompelin lopusta palasta pienen kässäpussin, siinä kulkee tarvittaessa virkkuu tai vaikkapa pieni neule. Pussinsuunauhaksi löytyi miehen vanha kengännauha.


En tietenkään heittänyt loppujakaan riekaleita roskiin, vielähän noista voisi vaikkapa kännykkäpusseja ommella. Puhumattakaan siitä, että minulla on taas aika mukava valikoima erilaisia puuvillaisia ja pellavaisia kassikankaita...

maanantai 2. elokuuta 2010

Taas yksi kassi


Pääsimme blogimiehen kanssa heinäkuun lopulla ensimmäisen kerran lasten syntymän jälkeen ihan kahdestaan ulkomaille, kiitos blogimiehen siskon, joka lupasi huolehtia lapsista nelipäiväisen Lontoon-matkamme ajan. Sanomattakin selvää, että jäämme tästä palveluksesta ikuisesti kiitollisuudenvelkaan! Matkaa varten päätin ommella itselleni uuden, hieman varasturvallisemman olkalaukun.





Kassi on melkolailla identtinen ArualMarian palkintokassin kanssa, jopa kukkakuosi on osunut näköjään melkein samaan kohtaan. Vain vetoketjut ovat erilaiset, tässä minun kassissani ne ovat paikallisen nappikaupan sekalaisten vetoketjujen pussista kymmenen sentin kappalehintaan lunastettuja. Ajatukseni oli, että avonaisessa kassiosassa voisi huoletta kuljettaa vesipulloa, sateenvarjoa, opaskirjaa ja karttaa, vetoketjullisiin taskuihin mahtuvat lompakko, kamera ja kännykkä. Taskut eivät yllä alas asti, joten ruuhkametrossa pohjan linkkuveitsellä auki viiltävä saa saaliikseen vain arvotonta tavaraa. Vetoketjut avautuvat samaan suuntaan, joten käsi olkahihnan tyvessä kulkiessa taskunsuutkin ovat jokseenkin suojassa vikkeläsormisilta pitkäkyntisiltä.