Oma Aika

Sen arvon huomaa vasta sitten, kun sitä ei ole. Nuorena hupakkona (= parikymppisenä ennen lapsia) ihmettelin syvästi, miten pienten lasten äidit viitsivätkin inistä Oman Ajan puutetta. Paheksuntaa tihkuen hurskastelin, miten lasten kanssa vietetty aika on sitä äidin Omaa Aikaa, kun kerran lapsia on haluttu. Sittemmin Siperia on opettanut nöyräksi.

Oma Aika, mitä arjen harvinaista luksusta! Se on sitä, kun saa keskeyttämättä lukea sanomalehden alusta loppuun kenenkään häiritsemättä toiveillaan, tarpeillaan tai vaatimuksillaan. Tai kun voi aloittaa askarteluprojektin ja saattaa sen samalla istunnolla päätökseen. Pitkä, häiriötön puhelu ystävälle on harvinainen poikkeus, yleensä joku ehtii peräämään oikeuksiaan kesken kaiken (onneksi on handsfree - monta asiaa hoituu sujuvasti puhelun ohessa). Surffailukin käy hätätilassa Omasta Ajasta, tunnin vesijuoksu kerran viikossa sen sijaan hipoo jo ylellisyyttä. Jostakin on aina kuitenkin tingittävä, kaikkea ei vain ehdi tekemään. Niinpä minulta jää useimmiten lehti lukematta ja mieluisatkin sähköpostit roikkuvat luettuina, mutta vastaamattomina liian kauan.

Olen loputtomassa kiitollisuudenvelassa eläkkeellä oleville vanhemmilleni, joille henkinen ja fyysinen hyvinvointini on edelleen sydämen asia. Kerta toisensa jälkeen olemme tervetulleita mummolaan rentoutumaan kukin tavallamme. Sillä minä lataan akkuni, Omalla Ajalla.