Mieheni on nykysukupolven edustaja, jolle on yhtä luonnollista hoitaa ruokaostokset ja tehdä kotihommia sekä hoitaa lapsia kuin istua liimattuna tietokoneen tai television ääressä. Mutta yksi on pyhä, nimittäin aamukahvi ja -lehti.
Siinä missä minä hoitelen vauvan päiväkuntoon (= syötän, vaihdan vaipan sekä päivävaatteet), petaan petit ja availen sälekaihtimet, mies pistää puuronsa mikroon, kahvin tippumaan ja käy lehden. Hän käy aamupalansa ja lehtensä ääreen samalla, kun minä puen päälleni, huolehdin vauvalle vitamiinit ja tyhjennän omaa mikropuuroa odotellessani astianpesukoneen. Esikoinen onneksi osaa omatoimisesti vaatia isältäänkin palvelua aamupalan muodossa, mutta yleensä minä olen se, joka ehtii raivaamaan pöytää ennen kuin lehti on luettu ja kahvi juotu.
Joskus käy mielessä, että kunpa minäkin voisin aloittaa aamuni yhteen asiaan keskittyen, nimittäin itseeni. Toisaalta suon miehelle erityisen mielellään tämän ylellisyyden, sillä tiedän hänen nauttivan edes jokseenkin rauhallisesta lehdenluvusta vielä itseänikin enemmän. Minä olen aamuja lukuunottamatta auttamattoman laiska hoitamaan kotia, joten on vähintäänkin kohtuullista, että mies, joka jo nyt huolehtii monista kotiasioista työssäkäynnin lisäksi, saa hyvän alun päivälleen. Olkoon hänen aamuhetkensä pyhä, sillä arkea hänellä on kanssani aivan riittämiin.
[... ja sopivasti juuri tänä aamuna mies tuli lehdenhakureissultaan suoraan makuuhuoneeseen hakemaan esikoisen aamupalalle. Kun minä ehdin vauvan kanssa keittiöön asti, esikoinen oli aamupalassaan hyvällä alulla, mikä on sangen merkillepantavaa, sillä aamupala ei kuulu hänen suosikkitoimiinsa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti