Kiehkuralapaset

Niitä jämälankakirjoneuleita taas, tällä kertaa Kiehkuralapaset. Mallista käytin tosin vain kämmenselän kakkosversiokaaviota; rannekkeen, kämmenen ja peukalon kiiloineen suunnittelin itse. Lankoina käytin Lorna's Laces Shepherd Sockia värissä Christmas at Downton Abbey sekä luonnonvalkoista Novitan Bambinoa.

Rannekkeen neuloin kaksinkertaiseksi väliaikaisen aloituksen ja sileän neuleen keskellä olevan nurjan kerroksen avulla. Yksivärisen rannekkeen neuloin 1,75 mm puikoilla ja kirjoneuleosuudet 2,25-millisillä.

Peukalokiila on pari silmukkaa kämmenen puolella ja siinä on jonkinlainen kiehkurakuvio toisella puolella, sisäpuolella on vinoruudukkoa. Kämmeneen halusin tuollaista vähän vahvistettua vinoruudukkoa.

On se kumma, että sellainen löysäilijä kuin minä pystyy neulomaan kirjoneuleesta varsin napakkaa, niinpä näistä lapasista tuli todella naftin kokoiset. Lankavalinnatkaan eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, yksivärinen pohjaväri olisi tehnyt paremmin oikeutta kiehkuroille, nyt kokonaisilme on aika levoton. No, eiköhän nämäkin lapaset jollekulle kelpaa, minun kannaltani oleellisinta oli, että Bambino kului muutamaa metriä vaille loppuun ja Shepherd Sockiakin jäi enää kohtuullisen pieni jämä. Yhteensä lankoja kului inasen vajaa 70 g.

Kaikuja Karjalasta

Olen jäänyt totaalisesti kirjoneuleen pauloihin, mitään muuta ei huvittaisi neuloa. Kirjoneuleviehtymys yhdistettynä haluun kuluttaa jämälankoja tuotti tällä kertaa sukat, jotka kuvioidensa ja värivalintojensa puolesta tuovat mieleen karjalaismummot, ainakin minulle.

Tästä piti oikeastaan tulla pitkästä aikaa uusi sukkaohje, sillä tavoitteenani oli suunnitella mahdollisimman pienellä silmukkaluvulla jaollinen kuvio, jotta eri kokoihin sarjoittaminen onnistuisi. Sukkien kuviot ovatkin leveydeltään vain neljä silmukkaa, ja omat sukkani neuloin 72 silmukalla. Alkuperäinen ajatus oli, että sukansuun joustin ja kärki olisivat olleen ns. pääväriä (tässä vihreä), mutta tällä kertaa lankojen rajallinen määrä saneli kuvan mukaisen värityksen. Hieman sain jopa jännittää, riittääkö okrankeltainen loppuun saakka, eikä ruskeaa ja vihreäkään kovin montaa grammaa yli jäänyt. Lankoina näissä on siis käytetty suklaanruskeaa California Salidaa, okrankeltaista Hot Socksia, luonnonvalkoista Roosa Nauha -sukkalankaa ja vihreää Austermann Stepiä.

Miksi sitten luovuin ajatuksesta tehdä karjalaissukista ohjeen? Syy on yksinkertainen: ei huvita, ei motivoi. Neulomisinnostukseni on muutenkin laantunut hälyttävän vähiin, ja ohjeen kirjoittaminen on jo ajatuksena tuskaisen työläs. Voi olla, että minun suunnittelu-urani on toistaiseksi paketissa, ja jatkossa keskityn ähräämään ja tuhraamaan vain omaksi ilokseni. Mutta mistäs sitä tietää, jos innostus joskus vielä palaa; tällä hetkellä vain tuntuu paremmalle antaa olla.

Harhapoluilla

Tämän vuoden Tour-de-Sock on jo päättynyt, mutta minä sain viimeisen etapin sukat valmiiksi vasta hiljattain. Tai ehkä on parempi puhua kuudennen etapin inspiroimista sukista, sillä omaa versiotani tuskin tunnistaa alkuperäiseksi, sen verran harhauduin reitiltä piirtelemällä omia kuvioita ja tekemällä muitakin muutoksia malliin. Alkuperäinen mallihan oli Nordic Stripes, jonka kirjoneulekuviot eivät oikein innostaneet ja jälkikäteen tehty kantapääkin tökki vastaan. Ankaran tuhertelun ja sukkalankajämien penkomisen sekä satunnaisten neulontasessioiden jälkeen sain kuitenkin valmiiksi omanlaiseni kirjoneuleraitasukat.

Kyllä, olen tylsä ja ennalta-arvattava erityisesti värivalintojeni suhteen. Tummin, hieman kirjava lanka on Cascade Heritage Paintsia värissä Indian Summer, siis samaa, jota käytin toisena lankana Tourin kakkosetapin toisessa silmäsukkaparissa. Luonnonvalkoinen on Roosa Nauha -sukkalankaa, vihreänkirjava Kirjo-Pirkkaa ja yksiväriset vihreät Katia Laine Nylonia (varren kapeat raidat) ja Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Radioactive Swamp (terän leveät raidat). Yksiväriset osuudet neuloin 1,75 mm puikoilla ja kirjoneuleraidat 2,25-millisillä, kuten lähes aina.

Sukat on neulottu varresta varpaisiin, niissä on vahvistettu kantalappu ja pyöreä käännös, kiilakavennukset on piilotettu jalkapohjaan, jottei näkyville jäävä kirjoneulekuvio sotkeennu suotta. Kärjessä on tavallinen nauhakavennus.

Itsekkäästi totean, että näistä tuli kyllä paljon kauniimmat kuin alkuperäinen malli. Ja itselleni toki liian isot, kuinkas muuten, joten lipaston lahjoitussukkalaatikko sai taas kerran lisää täytettä. Eikä kai tarvitsisi ääneen sanoakaan itsestäänselvyyttä, mutta sanon kuitenkin: kyllä jämälankakirjoneuleraitasukkien neulominen soittelee sulosointuja sieluni näppäimillä! Miksi siis tehdä muuta, kun voi neuloa kirjoneuleasusteita...

Erlends, otot 1 ja 2

Kun neulomistahti on hidastunut melkein satunnaiseksi puuhasteluksi, tahtoo vähienkin valmistuneiden neulomusten bloggaaminen unohtua. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai mitä. Esiteltäköön tässä siis kahdet paksut kirjoneulelapaset, joissa molemmissa on samat langat (rusehtavan oranssi paksu Pirkkalanka ja harmaa Lauri) sekä pohjana sama Erlends Mitten -malli.

Malli koki käsittelyssäni tietysti muutamia muutoksia, lisäsin muun muassa latvialaiset kierreraidat ja vähän muitakin mausteita ranteeseen. Ensimmäiset lapaset neuloin jossain kummassa mielenhäiriössä peräti 4 mm puikoilla, ja niistä tuli omaan makuuni turhan löperöt. Virheitäkin onnistuin upottamaan mukaan omiksi ja muiden tarpeiksi, ja peukalot ovat suhteettoman väljät. Onneksi lasten teini-ikäinen serkkupoika kelpuutti nämä ensi talveksi itselleen käyttöön, joten ihan turhaa työtä ei tullut tehtyä.

Toisen parin neuloin 3,5 mm puikoilla ja korjasin kaikki ensimmäisessä parissa häirinneet asiat, joten tästä kakkosparista tuli ihan kelvollinen. Mikä parasta, molemmat langat kuluivat siihen pisteeseen, että saatoin neuloa loput jämät vaakapeittotilkkuihin. Eikä kuluneen heinäkuun aikana tuntunut yhtään tyhmälle neuloa paksuja villalapasia, sen verran vilpoisia kelejä oli välillä tarjolla. Ei sillä, että se olisi minua mainittavammin haitannut, minulle kyllä kelpaa keli kuin keli, säädän vain aktiviteettini kulloisellekin kelille sopivaksi. Ja aina on sopiva ilma neuloa, jos ei muuten niin sisällä lämpimässä (tai vaihtoehtoisesti sisällä viileässä).

Mustekalan paluu

Neuloin viime syksynä paikallisten neulojien jouluvaihtoon Hail Hydra -kämmekkäät. Malli oli sen verran hauskan näköinen, että päätin ottaa uusintakierroksen nyt, kun mustaa Novita Woolia oli kirjoneulelapastelun jäljiltä enää sen verran, että siitä oli pohjaväriksi korkeintaan kämmekkäisiin. Kontrastiväreiksi valikoituivat sinapinruskea Wollmeise Twin -jämä sekä sukkalankaminivyyhtivaihdossa saatu Kraft Hand-Dyed MerinoSilk Sock värissä Chartreuse. Puikoiksi otin yksivärisille kerroksille 2-milliset ja kirjoneulekerroksille 2,25-milliset.

Ihan kivathan niistä tuli, ja mikä tärkeintä, musta lanka riitti, mutta kului lähes loppuun asti. En minä tällaisilla kämmekkäillä mitään tee, joten nämäkin päätyivät täyttämään perintölipaston laatikkoa, jossa nykyisin säilytän kaikenlaiset lahja- ja ylimääräneuleet. Lipaston laatikko on mukava vetäistä auki sopivien vieraiden läsnäollessa, ja sieltä on melko helppo katsella soviteltavaa ja mukaan otettavaa neulomusta. Juuri näin mustekalakämmekkäät löysivät käyttäjänsä, kun ystävä kävi kylässä ja suostui ystävällisesti vajuttamaan sekä sukka- että lapaslaatikkoani.

Karkasi käsistä

Kirjoneulelapasten neulominen, nimittäin. Ruba'iyat-lapasten jälkeen mustaa Novita Woolia oli jäljellä sen verran reilusti, että sitä piisasi pohjaväriksi toiseenkin kirjoneulelapaspariin. Hetken sopivia ohjeita etsiskeltyäni ja jämälankoja pengottuani päädyin DROPSin Rainbow Mitts -malliin ja mustan Woolin lisäksi vihreään Sandes Garn Tove -nöttöseen sekä oranssiin ruotsalaiseen villalankajämään.

Päädyin taas kerran muokkaamaan mallia omiin tarpeisiini sopivammaksi. Tällä kertaa oleellisin muokkaus on ranneosassa, jonka kirjoneulekuviotoiston muokkasin 18-silmukkaiseksi, jolloin sain ranteeseen sopivat 54 s. Kapeamman kirjoneuleraidakkeen jätin kokonaan pois, samoin peukalon neuloin muutaman kerroksen lyhemmäksi kuin mallissa. Yksiväriset kerrokset neuloin 2,25-millisillä ja kirjoneuleet 2,5-millisillä puikoilla, jolloin lapasten koko asettui aika passelisti omaan käteeni sopivaksi. Oranssi lanka kului muutamaa metriä vaille loppuun, mustaa jäi vielä reilusti ja vihreääkin ihan kunnon jämä. Värilliset langat tosin neuloin suoraan vaakapeittotilkkuun, joten ne eivät jääneet tukkimaan sekalaisten villalankojen pussukkaani.

Huolettomasti neulomalla onnistuin tietysti piilottamaan rannekuvioon "etsi eroavaisuus" -tyyppisen yksityiskohdan, mutta sehän on vain pikantti lisä kauniisiin lapasiin. En ole aivan varma, tuleeko itselläni pidettyä tällaisia kukkalapasia, mutta eiköhän näillekin löydy tyytyväinen käyttäjä, jos ei muuten niin ensi joulun hyväntekeväisyyskeräysten kautta.

Ruba'iyat

Sukkainnostus on vaihteeksi ottanut ja kadonnut kokonaan, niinpä nähtiin sekin päivä, että jätin Tour-de-Sockin yhden etapin kokonaan väliin. Viidennen etapin malli oli ihan perusnätti ja pienin muutoksin se olisi ollut kohtuullisen kivaa neulottavaa, mutta ei vaan huvittanut, ei sitten yhtään. Sukkien sijaan neuloin taas kirjoneulelapaset, kun sain vision yhdistää mustan Novita Woolin ja sinapinkeltaisen Wollmeise Twinin jämän. Malliksi valikoitui maksuton Ruba'iyat Mittens, joka tosin koki käsittelyssäni jonkin verran muutoksia, sillä halusin pidemmän peukalokiilan. Uutta kiilaa piirrellessäni huomasin kaaviossa virheitä, jotka korjasin samalla omaan piirrokseeni.

Omassa versiossani lapasen suussa on muutama kerros aina oikein -neuletta joustimen sijaan. Pitkän peukalokiilan vuoksi kämmenselän pääkaavioonkin tuli puolikas ruutu lisää. Puikkoina käytin 2-millisiä yksivärisillä kerroksilla ja 2,25-millisiä kirjoneuleessä. Tulin neuloneeksi aika napakkaa, koska kuvittelin isohkon silmukkamäärän ja fingeringiä paksumpien lankojen tuottavan muuten valtavat patakintaat. Lapasista tulikin tiiviit ja napakat, melkein omaan käteeni sopivat, kenties vain sentin verran liian pitkät omaan käteeni (ja makuuni).

Monta asiaa jo muutin, mutta pari kohtaa jäi vielä harmittamaan. En hoksannut kohdistaa rannekuvion keskikohtaa kämmenselän kuvion keskelle (tai päinvastoin), nyt niissä on parin silmukan heitto. Harvinaisen ärsyttävää, jos tietää katsoa. Peukalokiilastakin tuli lopulta vähän turhan pitkä. Ja kärkikavennukset olisi pitänyt ehdottomasti aloittaa kerrosta myöhemmin, nyt tumma kavennuslinja syö toisen vaalean vinoraidan alleen. Suunnittelin hetken neulovani vielä parannellun version, mutten lopulta jaksanut.

Woolia kului punnituksen mukaan 51 g ja Wollmeisea 34 g, eli ihan tuhdit lapasethan näistä tuli. Pidän itse kuvioista ja värityksestä todella paljon, eikä istuvuudessakaan ole suurempaa moittimista, paitsi ehkä se yksi ylimääräinen sentti sormille. Vaan noinkohan kestän tietoisuutta tuosta kuviokohdistuksen puutteesta; jää siis nähtäväksi, hylkäänkö tämänkin lapasparin jemmalootaan odottamaan suurpiirteisempää käyttäjää, vai pystynkö sietämään epätäydellisyyttä ja käyttämään näitä itse.

Mutta voi miten minä rakastankaan kirjoneuletta!

Mitä pöllöä

Olen näemmä unohtanut raportoida yhden Tour-etappien välitöistä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Neuloin nimittäin joskus kesä-heinäkuun vaihteessa Night Owl Mittens -lapaset luonnonvalkoisesta Novita Bambinosta ja sammalenvihreästä ohuesta Pirkkalangasta.

Eipä näissä ole mitään sen erityisempää verrattuna keväällä neulottuun pöllölapaspariin, paitsi ettei rannejoustimen pohjaväri ole tumma vaan vaalea, vihreää lankaa kun oli varsin rajallinen jämä. Puikkospeksitkin olivat ihan samat; Bambinoa kului kirjanpidon mukaan 42 g, Pirkkalankaa vain 20 g. Lopun vihreän langan neuloin mukaan taas yhteen vaakapeittotilkkuun, valkoista jäi sen verran, että siitä saattaa vielä olla iloa jossakin kirjoneuleprojektissa.

Tämä nimenomainen lapasmalli on kyllä todella mukavaa neulottavaa, ja pidän väreistäkin, mutta auttamattoman pitkäthän nuo minulle ovat. Jemmalaatikkoon menevät odottamaan, josko ensi syksynä tai talvena alkaisi olla pitkäsormisempia tarvitsijoita.

Kauempaa kaikki näyttää samalta

Olen kadottanut Tour-innostuksen kokonaan. Niinpä ensireaktioni neljännen etapin From A Distance -malliin oli "ihan kiva, mutta en taida viitsiä vaivautua". Siinä vaiheessa, kun suomalaiset olivat jo miehittäneet etapin kärkikymmenikön melko tanakasti, päätin antaa mallille mahdollisuuden muutamien ilmeisten modausten siivittämänä. Langaksi nappasin vähän pitkin hampain Louhittaren Luolan Väinämöisen värissä Appelsiini ja helmiksi läpikuultavan harmaat tsekkiläiset siemenhelmet kokoa 8/0. Puikoksi tuttu 1,75-millinen Hiya Hiyan pyörö ja kooksi se pienempi 62-silmukkainen.

Päällisin puolin neulomani sukat näyttävät melkolailla autenttisilta, mutta kovin montaa kohtaa en jättänyt sorkkimatta. Loin silmukat ihan perinteisesti ristikkäin (long tail cast on), joustimen oikeat silmukat on neulottu kiertäen, sivupitsikaistaletta reunustavat nurjat on synkronoitu joustimen nurjien kanssa, päämallikuviossa keskuspalmikonkierto on korvattu kavennuksella ja langankierroilla...

... ja näkyvimpänä muutoksena ristiin vahvistettu (Eye of Partridge) kantalappu on korvattu sileällä sekä jalkaterän pienet sivupalmikot kapealla pitsintapaisella. Kärkikavennuksetkin tein oman mieleni mukaan eli aluksi joka toinen kerros ja loppua kohti joka kerros. Päällipuolella kavennukset on tehty pitsikaistaleiden sisäpuolella, jotta reikärivi pääsee jatkumaan varpaiden kärkeen saakka.

Sukista tuli oikein istuvat, mutta en minä helmisukilla mitään tee. Langan värikään ei ole yhtä herkullinen oranssi kuin kuvissa, vaan se taittaa todellisuudessa omaan makuuni ihan liikaa lohenpunaiseen / koralliin / persikkaan. Väri on vähän sellainen veriappelsiinin ja persikan risteytys, ei mikään raikas appelsiini tai porkkana. Niinpä lahjasukkalaatikko sai taas lisää täytettä, samoin kuin fingering-sukkalankojen jämäpussikin.

Näiden sukkien myötä lankavarastoni kokonaismassa putosi alle viiteen kiloon, joten sen takia kannatti kyllä jaksaa viikon päivät tahkota, vaikkei neulominen ole viime aikoina kovin paljon innostanutkaan.

La grasse matinée, ainakin melkein

Joskus keväällä keksin vihdoinkin, mitä voisin yrittää tehdä kahdesta vironvillavyyhdistä, joista toinen oli yksivärinen ja toinen liukuvärjätty vihreä: La grasse matinée yksivärisellä yläosalla ja liukuvärisellä alaosalla. Pitkät hihat, ei helman ja hihojen reikärivejä. Sopiva puikkokokokin (2,25 mm) oli valmiiksi tiedossa, olinhan neulonut joulukuussa vironvillaisen hulluraitatakin samalla tiheydellä.

XL-koon piti olla passeli, vaan ilmeisesti neuloin joulukuuta rennommin, sillä hieman hihojen erottamisen jälkeen alkoi näyttää siltä, että tuloillaan oli paidan sijaan soputeltta. Ei auttanut kuin purkaa ja tähdätä L-kokoon. Samalla napakoitin vähän neulekäsialaakin.

Projekti ei missään vaiheessa ottanut kunnolla tuulta alleen ja lähtenyt lentoon. Helmaosan värejä täsmäsin reiluhkon neuloo-purkaa -kierroksen voimin. Puoliväkisin väänsin paidan valmiiksi asti, että saisin jämät neulottavaksi peittotilku(i)ksi.

Koko on lopulta oikein passeli makkarankuori (niin kuin oli tarkoituskin, en siis halunnut alkuperäisen mallin tyyppistä lököilypaitaa), ja tumma osio osuu aika mukavasti (kadonneen) vyötärön seutuville. Vaan pääntie jää valitettavasti edestä hieman turhan ylös: vaikka neulepinta pehmeni taas oleellisesti reippalla marseillesaippuapesulla, tuo pääntie ahdistaa jotenkin kurkkua.

Niin, olisi tietysti aika paljon informatiivisempaa, jos saisi kuvautettua paidan päällänsä, vaan tätähän tämä on aina: minua ei huvita poseerata, eikä ketään saapuvilla olevaa huvita kuvata.

On se kumminkin aika kiva, ja ehkä tuon pääntien kanssakin voi elää ja olla, kunhan tottuu - tai nyhtää paitaa edestä epäpukevasti alaspäin. Pääasia, että minulla on nyt istuva ja ohuehko villapaita, ja lankavaraston vanhimmasta päästä olevia lankoja on taas saatu käyttökelpoisempaan muotoon. 

Paita ei muuten ole batiikkikirjava, kuten yläkuvasta voisi olettaa, efekti on ilta-auringon siivilöitymää mäntymetsikön läpi. Langankulutuksesta kiinnostuneille kerrottakoon vaa'an lukemat 315 g.