La grasse matinée, ainakin melkein

Joskus keväällä keksin vihdoinkin, mitä voisin yrittää tehdä kahdesta vironvillavyyhdistä, joista toinen oli yksivärinen ja toinen liukuvärjätty vihreä: La grasse matinée yksivärisellä yläosalla ja liukuvärisellä alaosalla. Pitkät hihat, ei helman ja hihojen reikärivejä. Sopiva puikkokokokin (2,25 mm) oli valmiiksi tiedossa, olinhan neulonut joulukuussa vironvillaisen hulluraitatakin samalla tiheydellä.

XL-koon piti olla passeli, vaan ilmeisesti neuloin joulukuuta rennommin, sillä hieman hihojen erottamisen jälkeen alkoi näyttää siltä, että tuloillaan oli paidan sijaan soputeltta. Ei auttanut kuin purkaa ja tähdätä L-kokoon. Samalla napakoitin vähän neulekäsialaakin.

Projekti ei missään vaiheessa ottanut kunnolla tuulta alleen ja lähtenyt lentoon. Helmaosan värejä täsmäsin reiluhkon neuloo-purkaa -kierroksen voimin. Puoliväkisin väänsin paidan valmiiksi asti, että saisin jämät neulottavaksi peittotilku(i)ksi.

Koko on lopulta oikein passeli makkarankuori (niin kuin oli tarkoituskin, en siis halunnut alkuperäisen mallin tyyppistä lököilypaitaa), ja tumma osio osuu aika mukavasti (kadonneen) vyötärön seutuville. Vaan pääntie jää valitettavasti edestä hieman turhan ylös: vaikka neulepinta pehmeni taas oleellisesti reippalla marseillesaippuapesulla, tuo pääntie ahdistaa jotenkin kurkkua.

Niin, olisi tietysti aika paljon informatiivisempaa, jos saisi kuvautettua paidan päällänsä, vaan tätähän tämä on aina: minua ei huvita poseerata, eikä ketään saapuvilla olevaa huvita kuvata.

On se kumminkin aika kiva, ja ehkä tuon pääntien kanssakin voi elää ja olla, kunhan tottuu - tai nyhtää paitaa edestä epäpukevasti alaspäin. Pääasia, että minulla on nyt istuva ja ohuehko villapaita, ja lankavaraston vanhimmasta päästä olevia lankoja on taas saatu käyttökelpoisempaan muotoon. 

Paita ei muuten ole batiikkikirjava, kuten yläkuvasta voisi olettaa, efekti on ilta-auringon siivilöitymää mäntymetsikön läpi. Langankulutuksesta kiinnostuneille kerrottakoon vaa'an lukemat 315 g.