Joulukuun alkupuolella yritin innostaa nuorempaa lastani askartelemaan kanssani. Etsiskelin netistä ohjeita perinteisille lankatontuille, mutta kiireessä en löytänyt juuri sitä, mitä olin etsimässä. Sen sijaan törmäsin Perhosefektin tonttuaskartelusivulla veikeään malliin, jonka päätin ottaa kokeiluun. Lopulta kävi tietysti niin, että minä askartelin ihan itsekseni lapseni häivyttyä vähin äänin horisonttiin.
Näiden tontunpäiden runkona on mistä lie minulle päätyneet muovirinkulat; en kuolemaksenikaan muista, mistä ne olisin ottanut talteen, joten minulla ei ole mitään käsitystä, mitä virkaa ne ovat alunperin toimittaneet. Langoiksi kaivelin kaikenlaisia pieniä jämänperiä punaisia ja valkoisia villalankoja, olipa mukana myös yksi valkoinen tekokuitunöttönenkin. Koska rinkulat olivat melko pieniä (sisähalkaisijaltaan vain sentin ja ulkohalkaisijaltaan 2 cm), jätin suosiolla silmät ja nenät askartelematta. Näistä tulikin aika hauskoja kuusenkoristeita - ei ehkä ihan eleganteimmasta päästä, mutta eipä meidän jouluamme tarvitse minkään sisustuslehden sivuilla esitelläkään. Kaikkein parasta niissä on kuitenkin kierrätysaspekti: kaikki tarvittava löytyi heti ja helposti kotoa ex tempore -askartelutuokiota varten. Surkeinta tässä projektissa puolestaan oli kuvaaminen pääasiassa onnettomien valaistusolosuhteitten vuoksi.
Tonttuilua on näin joulun alla saanut harrastaa ihan koko vuoden tarpeiksi muutenkin kuin kuusenkoristeaskartelun merkeissä. Yksi tonttuilun muoto on joululahjapussien ompelu, sillä talostahan ei tänä vuonna löytynyt jouluista lahjapaperia käytännössä lainkaan. Olemme siis jo vuosi sitten tulleet siihen elämänvaiheeseen, jossa lapset eivät enää malta kuunnella äidin opastusta lahjojen varovaisesta avaamisesta. Sitä paitsi olemme olleet kaksi viimeistä vuotta joulun anoppilamummolassa, enkä minäkään sentään ole niin hullu, että a) käskyttäisin lapsia mummolassa sievään lahjanavaukseen ja b) lähtisin raahaamaan käytettyjä papereita sieltä kotiin.
Joskus aikaisemmin ompelemani lahjapussit eivät tietenkään olleet riittävän isoja näille lahjoille: yhdelle kauko-ohjattavalle autolle ja kahdelle NHL-pussilakanasetille. Niinpä sain vihdoin tartuttua jostain kaappiini eksyneeseen vihreä-punaruudulliseen puuvillakankaaseen, jossa oli vielä kullan kimallettakin. Mihinkään muuhun projektiin kyseistä kangasta ei olisi voinutkaan kuvitella. Ompelin tämänvuotisille lahjoille suurinpiirtein sopivia pusseja, lahjanaruksi sai kelvata hamppulanka, sillä olen mystisesti kadottanut punaisen ja harmaan satiininauhani (sellaiset kammottavat muoviset, joita ei voi käyttää askartelua kummempaan).
Eiväthän nämä nyt mitään kaunottaria ole, mutta ajanevat asiansa eli peittävät sisällön. Sitä paitsi kaikki ne muut (lähinnä isovanhemmilta tulevat) lahjat on joka tapauksessa paketoitu perinteisesti, joten eiköhän sitä paperisaastetta ole riittävästi tänäkin vuonna. Meiltä lähteneet lahjat pakkasin muuten ruskeaan pakkauspaperiin ja sidoin juuttinarulla. Vilauttaisin kuvaa paketeista, vaan siinä paljastuisi samalla seuraavan postauksenkin sisältö, joten jätän pakettien ulkonäön lukijan mielikuvituksen varaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti