Ensin oli kirpputorilta löytynyt Suuri Käsityölehti 9/2003, jonka liivihameen halusin toteuttaa varastokankaistani:
Ohjeita tavaillessani koin hetkellistä epätoivoa, sillä malliin olisi kuulunut ommella hihansuu- ja pääntiealavarat, mikä on melko kaukana terapiaompelukäsityksestäni. Päätin, että tarkoitukseen suunnittelemani kangas on niin paksua, että pelkkä saumurointi ja päärmäys riittäisivät yhdessä pykäpistojen kanssa. Lopulta luovuin myös pykäpistoista, sillä hihansuista ja pääntiestä tuli liian sievät ilmankin. Laiskuudellakin saattoi olla jotain tekemistä päätöksen kanssa.
Vanhan roosan väristä villasekoitekangasta riitti kokoon 104 cm, joten tässä lienee yksi ensi joulun lahjoista. Silittää en mekkoa viitsinyt, meneehän se vielä aikamoiseksi toviksi kaapin nurkkaan odottelemaan aikaa parempaa (selityshän se on tämäkin sille tosiasialle, että inhoan pingottamisen lisäksi myös silittämistä).
Somistukseksi ompelin kanervanvärisellä Seiskaveikalla käsivaraisesti kukkasia:
Omaan makuuni oikein sievä perusmekko. Joku onkin joskus sanonut, että meillä pitäisi olla tytär, jotta äiti voisi täysimittaisesti toteuttaa (todella) piileviä prinsessaunelmiaan käsitöiden kautta. Koska tytärtä saattaa joutua odottamaan hamaan maailman tappiin saakka (ainakin mikäli on uskominen miehen käsitykseen perheemme lopullisesta koosta), en jää omaa odottelmaan vaan lahjon lähipiirin pikkuprinsessoja mielin määrin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti