Arkistonhoitaja iskee nuppineuloihin

Viikonloppuna iski myös käsityöuupumus. Ompelukset jäivät sunnuntai-iltana melkein-valmiina lojumaan ompelupöydälle eikä niihin tehnyt mieli koskea pitkällä tikullakaan sen jälkeen, kun olin viettänyt vähemmän rattoisan kolmevarttisen kuopusta nukuttamassa.

Hidas ja tuskallinen kietaisuneuleen viimeistelykin tyssäsi suoranaiseen ryssimiseen ja sitä seuranneeseen purkuoperaatioon. Käsitöissä, kuten niin monessa muussakin pätee universaali peruslaki: jos sinulla ei ole aikaa tehdä sitä kunnolla, sinulla on aikaa tehdä se uudelleen. Lisäksi matematiikan perustaidoista voisi olla hyötyä esimerkiksi silloin, kun 21 kukkapalasta pitäisi jakaa järkevästi etu- ja takakappaleiden kesken. Työohjeen lukeminen ja noudattaminen voisivat nekin olla hyödyllisiä toimenpiteitä. Viimeksimainittu koskee myös omaa äitiäni, joka hoiti kietaisuneuleen neuleosat. Sovimme kyllä aluksi, että neuleesta tehdään 10 cm ohjetta pidempi, mutta jossain vaiheessa äitini unohti, että pidennys koskee kaikkia kappaleita. Nyt alempi etukappale on 10 cm liian lyhyt ja joudun viimeistellessä sooloilemaan, mikä lupaa neuleen valmistumisen kannalta kovinkaan hyvää.

Neuleen viimeistelyssä törmäsin vanhaan nuppineulaongelmaan. Sain kyllä taannoin lajiteltua neulat lyhyisiin teräviin, keskipitkiin teräviin ja pitkiin tylsiin; näistä jälkimmäiset joku jätti minulle vahingossa (?) muutama vuosi sitten, kun ompelimme kimpassa lahjoitusvaatteita sairaalaan lasten akuuttiosastolle ja keskolaan. Siitä asti olen kiroillut kyseisiä neuloja, jotka ovat suorastaan käyttökelvottomia kankaiden kanssa tunaroidessa. Lopulta hoksasin, että ne ovat oivallisia neuleiden viimeistelyssä. Sen sijaan neulojen käyttömukavuus oli kyseenalainen epäammattimaisen säilytystapansa vuoksi.

Ennen kaikki nuppineulani olivat muovilokerikon laatikossa (ainakin ne, joita ei ollut kylvetty esimerkiksi lattioille), kuvassa vasemmalla. Sitten tilasin messuilta käsityölehden ja sain kylkiäisenä oranssin, käteen pujotettavan neulatyynyn. Se onkin osoittautunut varsin käytännölliseksi ompeluhommissa, sillä siinä on kovike pohjassa estämässä säännöllisiä verinäytteenottoja käsivarresta. Siihen siis iskin lyhyet ja terävät neulani. Neulenuppineuloille ompelin viimein tänä aamuna joka ompelubloggaajan pakollisen tilkkutyön eli nuppineulatyynykukan. Aluksi epäilin, tuleeko tavallista neulatyynyä käytettyä, mutta onneksi tähän versioon saa helposti nappikuminauhalla ripustus- ja käteenpujottamislenkin.

Esikoinen muuten tykästyi kukkaseen siinä määrin, että toivoo omaa - ei tosin neulatyynyksi, vaan kauneudenhoitoon. Tässä meillä on kasvamassa uusi, ulkonäöstään tiedostavampi miessukupolvi. Saamansa siis pitää ja kuoseissakin pitäisi olla, mistä valita.