Takaisin mukavuusalueelle

Kyllä se vain on niin, että kirjoneulesukat tiukkakierteisistä fingering-sukkalangoista ovat minun henkilökohtaisen mukavuusalueeni ytimessä. Aina parempi, jos kuvio on jollain tavalla toistuva ja siten helposti ulkoa opittavissa. Niinpä nautiskelin yhden sukkaparin verran vähän tuskaisemman lapasneulonnan välissä, jotta muistan, mikä harrastuksessani on kaikkein parasta. Näiden sukkien idea lähti siitä, kun huusin itselleni Ravelryn Lankalaatikko-ryhmän lankakarusellista itselleni kerän sinapinkeltaista Fabelia.

Tarvitseeko minun edes mainita, että sukat on neulottu varresta varpaisiin 1,75- ja 2,25-millisillä pyöröpuikoilla ja että niissä on vahvistettu ranskalainen kantapää? No, mainitsin silti. Silmukoita näissä sukissa on kuviomallikerran sanelemana 70. Kirjoneuleen malli on puolestaan napattu Mastering color knitting -kirjasta.

En uskaltanut luottaa yhden Fabel-kerän riittävän koko sukkapariin, joten neuloin varmuuden vuoksi joustimet lähes saman värisellä Cascade Heritage -jämällä niin pitkiksi kuin jämää suinkin riitti. Tummanharmaa lanka on Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä 26Fe, jota minulle oli jäänyt kohtuullinen jämä näistä sukista. Se ruoja loppuikin sitten kesken, mutta onneksi ystävällinen Rav-kanssaneuloja pelasti neulojan pulasta ja lähetti oman jämänsä minulle projektipussukkaa vastaan. Lopulta kävi ilmi, että Fabel olisi juuri ja juuri riittänyt yksinkin, sillä nyt sitä jäi hieman isompi jämä kuin mitä Heritagea alunperin oli, mutta samapa tuo, mikä sinapinkeltainen sukkalankajämä varastoihini jäi.

Olin tällä kertaa laiska, enkä viitsinyt miettiä jalkapohjan puolelle erilaista kuviointia. Tuttuun tapaani sijoitin pin stripe -kiilan jalkapohjaan, jossa se vähiten häiritsee muuta kirjoneulekuviota. Melkein kuin sattumalta sukista tuli omaan jalkaani sopivat, mutta vaikka pidän lopputuloksesta lähes yhtä paljon kuin sukkien neulomisesta, laitan valmiit sukat kiltisti lipaston lahja-/lahjoituslaatikkoon odottamaan tarvitsevampaa käyttäjää. Omassa villasukkalaatikossani on edelleen useampi pari sukkia, joita en ole ehtinyt käyttää vielä kertaakaan, joten sinne ei lisäsukkia kaivata.

Niin, se mukavuusalue. Kun ei tarvitse liikaa miettiä, vaan siistiä ja kaunista tulee puoliautomaatilla neuloessa. Joskus on toki mukava haastaa itseään opettelemaan uutta ja miettimään totutusta poikkeavia ratkaisuja, mutta niin kovin usein on kaikkein rentouttavinta pistellä menemään tutulla kaavalla. Taidan siis olla mieluummin juuttunut kuin muuttunut.

Syvällä harmaassa metsässä

Jo jokunen vuosi sitten sain paikallisten neulojien jouluvaihdossa Tuulia Salmelan Deep in the Forest Mittens -kirjoneulelapasohjeen. Tuolloin olin vielä aika noviisi kirjoneuleen kanssa, enkä vielä erityisemmin innostunut lapasten neulomisesta. Aikoja myöhemmin nappasin samaisen neulojaporukan kesken kierrätettävästä käsityövaihtolaatikosta tumman- ja vaaleanharmaan ohuen Pirkkalangan aikomuksenani neuloa niistä anopille raitahuivi. Raitahuivin neuloin, mutta aivan muista harmaista langoista, ja niin tuli se hetki, kun tajusin Pirkkalankojen soveltuvan oikein mainiosti myös lapasiin.

Tiesin mallin olevan työläs, sillä siinä ei ole mitään toistuvaa kuviota, jonka voisi oppia ulkoa, vaan kaaviota pitää seurata jokaisella rivillä lähes ruutu ruudulta. Kaukaa viisaasti otin langat, puikot (1,75 mm yksiväriseen osuuteen ja 2 mm kirjoneuleeseen) ja ohjeen anoppilaan vuodenvaihteessa, ja siellähän valmistui ensimmäinen lapanen, kun ei ollut juuri muita houkutuksia. Toinen lapanen ottikin sitten viikkotolkulla aikaa valmistuakseen, väliin kiilasi kaikki hiljattain esitellyt jämälankasukat ja vähän muutakin. Vaan sinnikkäästi taistellen urakoin lapaset vihdoin valmiiksi asti.

Kyllähän niistä ihan hienot tuli. Alkuperäisestä mallista poiketen neuloin lapasen suun tummalla vaalean sijaan, ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Peukalot ovat melkoisen kapeat ja pitkät, ja pitkät ovat lapaset muutenkin. Anopille näitä aluksi ajattelin, mutta noinkohan ovat hänellekin liian pitkät.

Omiin käsiin kokeillessa muistin taas, miksi en erityisemmin välitä lapasmalleista, joissa peukalokiila on sivusaumassa. Se nyt vaan on niin, että peukalo on anatomisesti hieman kämmenen puolella, ja näissä sivusaumapeukalolapasissa muu lapanen ja siten kärjen kavennuslinjat kiertyvät rumasti. Tämä lievää voimakkaampi epätyytyväisyyteni moiseen peukaloratkaisuun estää minua neulomasta monia hienoja malleja, ainakin sen aikaa, että saan ratkaistua peukalon sijoittelun ja mallineuleet uudelleen. Eniten pidän malleista, joissa peukalokiila on pari silmukkaa kämmenen puolella ja se kasvattaa lapasten silmukkamäärää niin, että ranteessa on vähemmän silmukoita kuin kämmenessä.

No jaa, lapaset kuluttivat vain noin 60 g lankaa (suurin piirtein suhteessa 35 g tummaa, 25 g vaaleaa tai jotain sinne päin), joten vielä niitä riittää useampiinkin lapasiin - etenkin kun menin hamstraamaan samaista ohutta Pirkkalankaa vielä yhden tiilenpunaisen vyyhdin viimeisimmältä vaihtolaatikkokierrokselta...

Voi mikä sirkus!

Saatoin vähän innostua, jämälangoista ja randomraidoista nimittäin. Tein ihanuusraitasukkien perään toisetkin, tällä kertaa kaikista mahdollisista kirkkaammista sukkalankajämistä.

Tulipahan aika päheet näistäkin! Taktisesti neuloin sukat itselleni vähän liian isoiksi (1,75 mm puikoilla ja 66 silmukalla varresta varpaisiin), ettei tule houkutusta pitää näitäkin sukkia itselläni. Oma sukkalaatikkoni on nimittäin edelleen sen verran runsas, etten totisesti tarvitse lisää sukkia vuosiin. Niinpä nämä iloiset sirkuksenkirjavat randomraitajämälankasukat päätyivät heti tuoreeltaan siihen lipastonlaatikkoon, jossa hilloan lahjoiksi tai lahjoitukseen meneviä ylimääräneuleita.

Vielä niitä sukkalankajämiä olisi, mutta malttaisikohan sitä neuloa jotain muutakin välillä kuin pelkkiä jämiä?

Yksinkertaisesti kaunista

Joskus yksinkertainen on se kaikkein paras valinta. Niin kuin esimerkiksi ihan tavallinen sileä perussukkamalli silloin, kun käytössä on tukku ihanaakin ihanamman värisiä sukkalankajämiä. Näillä spekseillä syntyivät ihanaakin ihanammat randomraitasukat ihan minulle itselleni.

Sukat on neulottu 64 silmukalla ja 1,75 mm puikoilla varresta varpaisiin, kantapää on tuttuakin tutumpi vahvistettu ranskalainen ja kärjessä sädekavennus, joka on edelleen oma suosikkini sileissä perussukissa. Sukkiin on käytetty jämänöttösiä muutamien metrien pätkistä isompiin palleroihin, joita pätkin fiiliksen mukaan pienempiin eriin, ja langat on yhdistetty Russian joinilla neulomisen edetessä. Useimmat nöttöset sain kulutettua kokonaan loppuun, vain paria-kolmea lankaa jäi vielä tähteeksi.

Rakastan näitä sukkia, en vähiten aivan hävyttömän ihanien värien vuoksi. Tarinoita sukat sisältävät lähes yhtä monta kuin eri lankojakin: tuon langan ostin retriitin kirppispöydästä ja neuloin siitä kälylle Oi Ihana Toukokuu -sukat; tuosta toisesta neuloin Tour-de-Sockilla ne sukat, jotka voittivat etappinsa kauneusäänestyksen; tuolla langalla neuloin ensimmäisen kerran kaksiväristä palmikkopatenttia ja noista kolmesta neuloin Sock Madness -sukkia; on Ullan kansikuvaäänestyksen voitosta saatua palkintolankaa, on lankoja sukkalankavaihdoista, on lankaa, josta on neulottu oman sukkamallin mallisukat ja niin edelleen.

Joskus harvoin neuloja on täydellisen tyytyväinen. Niin kuin minä nyt.

Perhosen kosketus

Etsiskelen jatkuvasti ohuille langoille suunniteltuja kirjoneulelapasmalleja, joihin on suunniteltu myös kuviollinen peukalokiila ja peukalo, mieluiten aavistuksen kämmenen puolelle eikä suoraan lapasen sivusaumaan. Yllättävän vähän on tullut vastaan sellaisia malleja, jotka todella houkuttavat. Niinpä olikin hienoa löytää Ravelrysta ruotsalainen suunnittelija JennyPenny, jolla on paitsi useita houkuttelevia kirjoneulesukkamalleja, myös peukalokiilallisia kämmekäs- ja lapasmalleja. Ja niin sitten kävi, että ystävällinen Ravelry-neuloja halusi ilahduttaa minua Gurli-ohjeella hieman joulun jälkeen. Minä kiitin neulomalla kämmekkäät parissa päivässä jämälangoista melko pian ohjeen saatuani.

Mallin juju on siinä, että kumpaankin lapaseen/kämmekkääseen neulotaan puolikas perhonen kämmenselän sisäsyrjään, jolloin kädet vierekkäin laitettaessa muodostuu kokonainen perhonen. Tämän hienon yksityiskohdan lisäksi minua viehätti erityisesti se, miten kukkakuvio vaihtui toisen väriseltä pohjalta toiselle. Ohjeessa on kaaviot kirjoneuleeseen ja jonkin verran sanallisia ohjeita, mutta mitään kovin tarkkaa ohjetta aloitus- ja lopetusreunoihin ei ole. Minä päätin tehdä aloituksen kaksinkertaiseksi väliaikaisen aloituksen avulla, ja lopussa kavensin reilusti silmukoita ennen parin kerroksen aina oikein -reunusta.

Peukalokiilassa ja peukalossakin on asiaankuuluva kuviointi ja kämmenpuolella ihan omansa. Peukalokiilan olisi voinut aloittaa vähän myöhemminkin, nyt ranneosa jäi aika lyhyeksi ja kämmen vastaavasti omiin töppösormiini pitkäksi. Vaan enhän näitä itselleni ajatellutkaan, lahjalootaanhan ne menevät. Lankoina käytin harmaata merinosilkkistä Katria ja auringonkeltaista Lanitium ex Machinan Twist Sockia, puikkoina tuttuja 1,75-millisiä (yksiväriset osuudet) ja 2,25-millisiä (kirjoneule).

Tämä se on se minun juttuni, kirjoneule ohuista, tiukkakierteisistä villa- ja villasekoitelangoista. Ja enköhän tule neulomaan useammankin JennyPennyn mallin, sen verran kivoja koukeromalleja hän on julkaissut ison liudan.

Merihevosten paluu ja muita ryijylankajämätöitä

Saatuani edellisessä postauksessa esitellyn peiton valmiiksi en päässyt irti ryijylankajämien työstämisestä. Peitosta hylkäämääni luonnonvalkoista sekä peittoon liian ohutta ruosteenoranssia oli sen verran paljon, että päätin kokeilla, taipuisivatko ne yhdessä merihevoslapasiksi.

Taipuivathan ne, mutta vain hädintuskin. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella poikittaisen kirjoneuleraidan alapuolelta ja neuloin lapaset peräti 2,5 mm puikoilla. Kun peukalotkin oli tehty, neuloin pin stripe -rannekkeet toiseen suuntaan, kunnes valkoinen lanka loppui. Lapasen suun neuloin rullaantuvaksi ruosteenoranssilla.

Löperöt ja todella isothan niistä tuli, sekä luokattoman epäsiistit. Mitä opin tästä: langan laadulla on väliä, ei ole ryijylankaa tarkoitettu kirjoneuleeseen. Onnetonta neulejälkeä ei pelastanut edes kunnon liottelu ja viruttelu. Pohdin vielä, yrittäisinkö lievää huovuttamista koneessa, vai kelpaisivatkohan nämä oman mieheni isoon lapiokouraankin mahtuvat lapaset johonkin keräykseen tällaisenaan. Aina ei voi voittaa, totisesti, mutta tulipahan tämäkin nyt kokeiltua.

Ryijylankajämien joukossa oli jo valmiiksi käyttöpituuteenkin leikattuja pätkiä muiden pikkujämien lisäksi. Kokoilin erilaisia omasta mielestäni kivoja väriyhdistelmiä ja virkkasin tuttuja kukkaneulatyynyjä, jotka täytin hyvin hillotuilla päättelylanganpätkillä.

Heikohko kuvausvalo ei anna oikeutta kauniille luonnonsävyille. Sekalaisten nappien laatikosta kaivelin edes etäisesti lankojen väreihin soveltuvia orpoja.

Toiset puolet ovat tietysti jokaisessa neulatyynyssä eri värisiä nekin. Eivätkä nämä kolme yksilöä ainokaisiksi jääneet, seuraava(t) vain odotta(v)a(t) täytteeksi sopivien päättelylanganpätkien kertymistä. Taidan itse pitää näistä vihreä-ruskean, mutta kaikille muille pitäisi ajan kanssa löytää loppusijoituspaikka.

Isältä tyttärelle

Isältä jäi toista kiloa ryijylankoja hänen ompelemistaan neljästä ryijystä: Valon varjo, Syysaamu, Vuokot ja Viimeinen lämmin. Näistä kaksi viimeistä on meidän kotimme seinällä, ensimmäinen äidilläni ja toinen sisarellani. Jo kesällä ryijylankapussin mökin aitasta löytäessäni päätin, että tekisin langoista isäni kuoltua jonkinlaisena surutyönä mökille peiton muistoksi. Koska eri värisiä lankoja oli todella paljon ja hyvin erilaisia määriä, päätin käyttää peittoon myös joskus aikoja sitten kirpputorilta löytämääni luonnonruskeaa villalankaa. Hetken jos toisenkin sopivaa mallia mietittyäni päätin tehdä ryijylangoilla mahdollisimman yksivärisiä neliöitä, jotka reunustaisin tummanruskealla.

Päädyin neulomaan palat 3 mm puikolla: aloitin 3 silmukalla ja lisäsin jokaisella kerroksella yhden silmukan keskellä kerrosta, kunnes silmukoita oli 60. Sen jälkeen poimin kahdelta muulta sivulta tarvittavat silmukat ja neuloin ruskean reunuksen aina oikein -pyöröneuleena. Kulmissa lisäsin joka toisella kerroksella kaksi silmukkaa. Kerroksia reunukseen tuli 8 ennen päättelyä.

Tummanruskeaa lankaa oli käytössä noin 500 g, ja sen määrä osoittautui peiton kokoa rajoittavaksi tekijäksi. Hyvä niin, sillä ryijylankojakin riitti täsmälleen 40 palaan niin, ettei yhtään palaa tarvinnut tehdä kaksivärisenä. Lopulta tummanruskea lanka kului niin tarkalle, että ainokaista kiintein silmukoin virkattua reunuskerrosta tehdessäni jouduin liittämään Russian joinilla kaikki vähänkin pidemmän langanpätkät, joita oli jäänyt yli palojen liittämisestä. Liittämisen tein ommellen, ja saumoista tulikin varsin huomaamattomat, kun palojen viimeiset kerrokset ennen päättelyä olivat nurjaa.

En ole noin keskimäärin mikään suuri palapeittojen ystävä, mutta tästä peitosta tuli kyllä kerrassaan ihana. Paloja neuloessani muistelin paljon isääni, ja itse neulominen oli väsyneelle mielelle terapeuttisen yksinkertaista ja palkitsevaa. Värimaailma on juuri niin minua kuin vain voi olla, jätinhän suoralta kädeltä peitosta pois kaikki siniset ja valkoiset. Pelkäsin peiton jäävän kooltaan turhan pieneksi, mutta kyllä tuo kokoluokka 105 cm x 170 cm on kuitenkin ihan kohtuullinen sohvallekäpertymispeitoksi. Nyt voin kääriytyä halutessani peittoon kuin isän lämpimään syliin konsanaan ja muistella kiitollisena niitä lähes 40 vuotta, jotka sain jakaa isäni kanssa.

Kraut omin maustein

Neuloinhan minä sukat myös sille toiselle työkaverille, joka jäi ensimmäisestä työpaikan taukohuoneen neuleidenjakosessiosta paitsi. Langoiksi valikoitui kaikenlaisia ihanuuksia kuten Lanitium ex Machinan ja Kraft Hand-Dyedin käsinvärjättyjä sukkalankoja. Päätin aloittaa sukat joidenkin omien kirjoneulesuunnitelmien perusteella ja jatkaa sitten sopivalla valmismallilla loppuun.

Aloitin 66 silmukalla ja 1,75 mm puikoilla, tein kaksinkertaisen pykäreunan ja siirryin sen jälkeen 2,25-millisiin puikkoihin ja kirjoneuleeseen. Kun kirjoneulomukset oli tehty, etsiskelin Ravelrysta Kraut-sukkamallin, joka sai luvan kelvata jatkoksi. Ihan orjallisesti en ohjetta tosin noudattanut, mutta noin pääpiirteissään kyllä.

Sukkien saajalla on varsin siro koon 35-36 jalka, joten jouduin luottamaan yksinomaan mittanauhaan sopivaa terän pituutta arpoessa. Aika napakat sukista taisi tulla, mutta paljaaseen jalkaanhan ne on tarkoitettu vedettäviksi, ja käytössähän ne vähän venähtävät.

Enkä sano enää mitään näistä onnettoman pimeistä kuvista. Muuta kuin että äh ja plääh.

Sairaan nopeet sukat

Kun asuu samassa taloudessa sekä ala- että yläkouluikäisen kanssa, saa takuuvarmasti rautaisannoksen nuorisokielenkäyttöä suoraan kotisohvalle tarjoiltuna. Niinpä opin, että liekkikuvioita kutsutaan täkäläisen nuorison keskuudessa termillä sairaan nopeet. Minä siis neuloin sairaan nopeet sukat veljelleni äidiltä haalimistani Nalle-jämistä.

Olisivathan nämä sukat olleet myös nopeat neuloa, ellei olisi tullut mutkia matkaan. Aloitin suunnitelmien mukaisesti kaurapuurobeigellä värillä, 66 silmukalla ja 2,25 mm puikoilla varrensuusta vain todetakseni ensimmäisen sukan kärkeä lähestyttäessä, ettei vaalea lanka tulisi riittämään toiseen sukkaan. Niinpä purin joustimen ja neuloin sen viininpunaisella toiseen suuntaan. Sama systeemi piti tietysti toistaa toiseenkin sukkaan, tosin purkamisoperaatiota ei tarvinnut tehdä, aloitin vain vaalean osan väliaikaisella aloituksella ja neuloin siitä joustimen lopuksi toiseen suuntaan. Ihan vain siksi, että sain sukista kaikin puolin symmetriset.

Sitten loppui musta lanka kesken; sitä onneksi löytyi Ravelry-neulojatoverilta, vaan postilakon vuoksi lanka teki matkaansa luokseni reilun viikon. Lopulta lanka kuitenkin löysi tiensä perille ja minä sain sukat neulottua loppuun. Lankoja kului kokoluokan 42-23 sukkiin vähän reilut 100 g.

Liekkikuvio on jostain Novitan vanhasta mallista, värien asetteluidean nappasin suomalaisen Ravelry-neulojan sukkaprojektista. Harmittamaan jäi vain se, että sukat olisivat olleet niin paljon hienommat, jos joustimetkin olisivat olleet vaaleat niin kuin oli alunperin tarkoitus. No, jämälangoilla toimiessa on omat rajoituksensa, enkäpä usko veljeni edes ymmärtävän moisen yksityiskohdan päälle. Hänen kannaltaan oleellisinta taitaa olla, että hänellä on nyt sukat, joissa on enemmän sukkaa kuin reikää...

Taas se pöllöili

Viime lauantaina tuli tilanne, että piti nopeasti keksiä jotain uutta neulottavaa varastolangoista. Niinpä nappasin projektipussukkaan harmaan merinosilkkisen Katri-jämän ja kerän luonnonvalkoista TeeTee Helmiä, tutun Night Owl Mittens -ohjeen sekä 1,75- js 2,25-milliset pyöröpuikot. Neuloin kirjaimellisesti kilpaa kuoleman kanssa isäni viimeisen vuoteen vierellä ja hävisin: isä kuoli, kun ensimmäinen lapanen oli peukaloa vaille valmis. Ehdin näyttää pöllökuvion isälle, mutta en tiedä, näkikö hän sitä enää. Minä neuloin lapasparin loppuun hissun kissun viikon varrella.

Semmoisethan niistä tuli, melkein samanlaiset kuin ensimmäisistä, jotka neuloin esikoiselleni ja jotka varastettiin koulussa tunnin aikana takin hihasta (tai mikäli lapaset olivat tipahtaneet hihasta lattialle, ne olivat kelvanneet siitä jonkun ohikulkijan matkaan). Valkoista lankaa kului 37 g ja harmaata 23 g, joten molempia jäi vielä reilut jämät jäljelle. Pahoittelen taas heikkoa kuvanlaatua, siitä on näköjään tulossa pimeän vuodenajan vakionormi, kun en jaksa täsmätä kuvaamista viikonloppuihin, jolloin olisin kotona vähiten hämärään vuorokaudenaikaan. Lapasiakaan en jaksanut kastella ja kuositella, päätin puikkotuoreen kirjoneulejäljen kelpaavan ainakin pikakuvausta varten.

Vaikka näihin lapasiin liittyykin merkittävä henkilökohtainen muisto, lähtevät nämä silti todennäköisesti Joulupuu-keräykseen. Luulenpa, että tulen muistamaan isän viimeisen viikonlopun ilman yhteisistä tunneista muistuttavia lapasiakin, ja toisaalta haluan muistaa hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli vielä ollessaan voimissaan kuin sairauden runtelemana, hauraana ja matkaansa jo väsyneenä. Rakkauteni käsitöihin on isäni perintöä, ja sen tuottamaa iloa haluan jakaa mahdollisimman laajalle.