Merihevosten paluu ja muita ryijylankajämätöitä

Saatuani edellisessä postauksessa esitellyn peiton valmiiksi en päässyt irti ryijylankajämien työstämisestä. Peitosta hylkäämääni luonnonvalkoista sekä peittoon liian ohutta ruosteenoranssia oli sen verran paljon, että päätin kokeilla, taipuisivatko ne yhdessä merihevoslapasiksi.

Taipuivathan ne, mutta vain hädintuskin. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella poikittaisen kirjoneuleraidan alapuolelta ja neuloin lapaset peräti 2,5 mm puikoilla. Kun peukalotkin oli tehty, neuloin pin stripe -rannekkeet toiseen suuntaan, kunnes valkoinen lanka loppui. Lapasen suun neuloin rullaantuvaksi ruosteenoranssilla.

Löperöt ja todella isothan niistä tuli, sekä luokattoman epäsiistit. Mitä opin tästä: langan laadulla on väliä, ei ole ryijylankaa tarkoitettu kirjoneuleeseen. Onnetonta neulejälkeä ei pelastanut edes kunnon liottelu ja viruttelu. Pohdin vielä, yrittäisinkö lievää huovuttamista koneessa, vai kelpaisivatkohan nämä oman mieheni isoon lapiokouraankin mahtuvat lapaset johonkin keräykseen tällaisenaan. Aina ei voi voittaa, totisesti, mutta tulipahan tämäkin nyt kokeiltua.

Ryijylankajämien joukossa oli jo valmiiksi käyttöpituuteenkin leikattuja pätkiä muiden pikkujämien lisäksi. Kokoilin erilaisia omasta mielestäni kivoja väriyhdistelmiä ja virkkasin tuttuja kukkaneulatyynyjä, jotka täytin hyvin hillotuilla päättelylanganpätkillä.

Heikohko kuvausvalo ei anna oikeutta kauniille luonnonsävyille. Sekalaisten nappien laatikosta kaivelin edes etäisesti lankojen väreihin soveltuvia orpoja.

Toiset puolet ovat tietysti jokaisessa neulatyynyssä eri värisiä nekin. Eivätkä nämä kolme yksilöä ainokaisiksi jääneet, seuraava(t) vain odotta(v)a(t) täytteeksi sopivien päättelylanganpätkien kertymistä. Taidan itse pitää näistä vihreä-ruskean, mutta kaikille muille pitäisi ajan kanssa löytää loppusijoituspaikka.