Newgrange goes socks

Anoppi ihailee kovasti tekemiäni sukkia ja kertoi hartaasti parsineensa hänelle viime syksynä antamiani Kahlittu-sukkia. Siinäpä syytä kerrakseen neuloa hänelle uudet sukat. Tällä kertaa päätin tehdä kirjoneuletta, mutta otti tovin jos toisenkin löytää mieluinen malli, jossa olisi valmiiksi riittävän paljon silmukoita, jotta sukista tulisi vähän tavanomaista tilavammat ja siten helpommin jalkaan sujahtavat. Lopulta päädyin soveltamaan Newgrange Mittens -lapasten kirjoneulekuviota sukkiin. Langaksi valikoituivat Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Noki sekä kaurapuuronbeige Novita Pikkusisko.

Silmukoita sukissa on 76, sukansuun joustimeksi valikoitui tällä kertaa 3 o, 1 n, kantapää on vahvistettu ranskalainen ja kärjessä nauhakavennus. Perusspekseillä siis mentiin sekä tutuilla puikoilla (2,25-milliset kirjoneuleessa, 1,75-milliset yksivärisissä osissa), mutta jostain syystä valittu lankayhdistelmä neuloontui käsissäni tavallista löperömmäksi. Vähän harmittaa, sillä pidän napakasta kirjoneulepinnasta, ja pelkään sukkien olevan vähän turhankin isot, vaikka anoppini kengänkoko on pari-kolme numeroa suurempi kuin omani.

Väritykseltään ja tyyliltään sukat ovat kyllä ihan selvästi anoppini oloiset. Olen myös tyytyväinen jalkapohjan kuviointiin ja siihen, miten sain istutettua sen myös kiilakavennusten ajaksi. Pieni virhe pohjan puolelle jäi, sillä aloitin ilmeisesti kantapään jälkimmäisessä sukassa kerrosta liian aikaisin. Tällä kertaa annoin armon kuitenkin käydä oikeudesta enkä purkanut puolta sukkaa - virhettä tuskin kukaan muu huomaa kuin minä. Ja jos sukat liian isot ovatkin ainahan appiukko voi testata, kestääkö katsella kiehkuroita omissa jaloissaan...

Junnausvaihteella

Piti lopettaa se turkasen kassien ompelu. No lopetinko? Enpä tietenkään.

Sain päähäni leikellä loput ruskeakuvioisesta kirpparilöytökankaasta, josta olen jo kolme kassia ommellut aikaisemmin. Tuli kolme lisää, ja projektipussukka lisäksi. Eikä tarvinne kertoa, että vuorina on sitä samaista valkopohjaista Ikean lintukangasta, jota käytin niihin kolmeen ensimmäiseen kassiin, sekä muutamaan muuhun.

Mutta nyt se on loppu. Sekä päällis- että lintukangas nimittäin, ja tuurilla menivät vielä tasankin, parittomia kassinosia ei jäänyt. Kassienkin ompelu saisi loppua, mutta pitänee olla realisti ja tavoitella ensialkuun pelkkää onnistunutta katkoa päälle jääneeseen putkeen.

Tyhmästä päästä kärsii

... pahasti, oman mielenrauhan lisäksi perhe (koska neuloja on ärtynyt ei-motivoivan neuleen äärellä) ja neulomisesta ärtyilevä käsi. Piti silti neuloa taas jämälankasukat, ihan vain koska halusin päästä eroon kahdesta vähän isommasta oranssista sukkalankajämästä. Yhdessäkään ne eivät olisi riittäneet kokonaiseen sukkapariin, joten päätin väkerrellä varteen kirjoneuleraitoja muista jämistä.

Kirjoneuleen malli on ihan oman pään kehitelmiä ja alunperin vähän toisenlaiseen yhteyteen ajateltu. Vaan tuollaiseksi pikkujämien kuluttamiseen sopivaksi raidaksi kehitelmäni päätyi. Kuvio on jaollinen 12 silmukalla, joten näissä sukissa on 72 s, puikkoina 1,75- ja 2,25-milliset. Oranssit langat (Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Appelsiini ja Inaya Creationsin Skinny Sock, jonka värinimeä en enää muista) raidoitin yhden kerroksen välein, jotta saisin värin näyttämään yhdeltä käsinvärjätyltä langalta. Muut jämät ovat mitä sattuu: keltaista Opalia, luonnonvalkoista Roosa Nauhaa, turkoosia Hot Socksia (tai saattaa se olla Fabeliakin), vihreää Väiskiä ja ruskeaa Regiaa.

Vaan kylläpä olikin tylsää ja ärsyttävää neuloa perussileää kahdelta kerältä kerroksen välein raidoittaen. Eipä siis ihme, että sukkien valmistuminen vei melkein kolme viikkoa, varsinkin kun päätin tehdä sukat kerralla vähän reilumpaan kokoon, isommille sukille kun on nykymaailmassa selvästi suurempi tilaus kuin pienemmille. Mutta lopussa kiitos seisoo: sukkalankajämävarastoni pieneni taas 78 grammalla, eikä oransseja jäänyt kuin räsymattosukkiin sopiviksi raidoiksi.

P.S. Tässäpä vielä tuo kirjoneuleen malli, jos joku haluaa sitä omiin neulomuksiinsa soveltaa:

Nurkat siisteiksi

Keskeneräisten kassiompelusten loppuunsaattaminen käynnisti tutun tapahtumaketjun: parittomalle pussinpuolikkaalle piti leikellä päälliset/vuori, ja siinä samalla piti leikeillä tietysti käyttöön otettu kangas mahdollisimman tarkkaan loppuun. Uusille ylimääräisille kassinkappaleille piti taas leikellä jostain toisesta kankaasta vastinkappaleet ja sitä rataa, kunnes parit menisivät päikseen. Muutama kassi ja pussukka siitä karusellista taas pullahti ulos.

Ensialkuun piti oranssi-punakuvioiselle kassinpuolikkaalle saada toinen puoli. Siihen virkaan kelpuutin tummanruskean puuvillan, josta riitti ison kassin lisäksi useammankin alla olevan kuvan projektipussukan kääntöpuoleksi. Kankaita penkoessani törmäsin myös siniharmaaseen paneeliverhon pätkään, josta tuli vuoriton peruskauppakassi ihan vain koska siihen sain kulumaan koko kangaspalan tasan ja täsmälleen. Samassa rytäkässä hoksasin viininpuna-pellavaisen kukkakankaan riittävän sopivasti isoon kassiin; vuorikseen tuo kassi sai ohutta tummanharmaata ruutukangasta.

Ruskeita pussinpaloja paritin useampaankin eri kankaaseen, ja taas yli jääneitä paloja johonkin toiseen. Aina vaan jäi jokin vuori tai päällinen vaille sopivaa kaveria.

Vaan tulihan sekin hetki, että parit menivät tasan. Niin kävi näiden sinisävyisten pussien kanssa, kun leikkasin niille vuorit vanhoista lakananreunoista. Pienemmän pussin vaaleansininen lakana oli muilta osin jo sen verran hiutunut, että jouti rasvarättikassiin, isomman kassin valkoista lakanaa jäi vielä varalle. Nyt on ompelupöytä kassien osalta putsattu, ja voisi olla fiksua puuhailla jotain ihan muuta. Mitäpä jos vaihteeksi neuloisin jotain...?

Peitehommia

Heti kun sain tietää, että neulova ystävä odotti kauan kaivattua perheenlisää, tiesin neulovani tulokkaalle jotain niin kuin meillä neulojaporukassa on tapana. Aika pian lankavarastoja pöyhiessäni sain vision Undercover-peitosta, jossa keskiosan lehtikuvio olisi sammalenvihreää Wetterhoffin ryijylankaa ja helmineulereunus luonnonruskeaa villaa. Mallinimi natsasi projektiin täydellisesti, pitihän lahja pitää salassa vauvan syntymään saakka.

Noin neliön kokoiseen peittoon kului muistiinpanojen mukaan 260 g ryijylankaa - neuloin lehtikuviota niin pitkälle kuin vihreää lankaa suinkin piisasi - ja 150 g ruskeaa villalankaa. Muistiinpanot eivät kerro, minkä kokoista puikkoa käytin, mutta luulen koon olleen 3,5 mm. Saattoi se tosin olla puoli milliä isompikin, langat kun ovat suurin piirtein worsted-paksuisia.

Tuoreeltaan ryijylangasta neulottu pinta oli kovin karheaa, joten päätin antaa peitolle aika railakkaan marseillesaippuapesun siinä toivossa, että keskusosa huopuisi hiukan ja sen myötä pehmenisi. Niin kävikin, mutta kyllähän tuo peitto vieläkin aika rouhea on - mutta sellaisenaan varmasti ihan toimiva esimerkiksi vaunupeittona tai muuten käytettynä niin, ettei peitto ole suoraan ihoa vasten.

Parempi myöhään...

... kuin ei silloinkaan.

Muistaneeko kukaan, että lupasin tässä postauksessa arpoa projektipussukan tai pari kommentoineiden kesken? Nekin, jotka ovat muistaneet, ovat luultavasti luopuneet toivosta, että minä muistaisin. Vaan kyllä se on mielen päällä ollut, minä vain onnistuin rikkomaan saumuristani osan, ja uuden hankkiminen lykkääntyi lykkääntymistään. Lopulta mieheni yllätti minut eräänä päivänä tuomalla asiointireissuillaan ompelukoneliikkeestä hakemansa käytetyn varaosan - täsmälleen oikean! Niinpä pääsin vihdoinkin viimeistelemään keskeneräiset kassi- ja pussukkaompelut, ja siitä innostuneena päätin viedä arvontaprojektinkin loppuun saakka. Mallit ja osin kankaatkin on jo niin nähty, mutta mitäs sitä luopumaan hyviksi havaitsemistaan asioista.

Ensin valmistui kuvan pikkuinen knot bag, jonka päällinen on kirpparilta bongattua, luultavasti Ikean puuvillaa. Vuorikangas on saatu lahjoituksena ja se taitaa olla ihan aitoa retroa ajan patinasta päätellen. Tähän tuli pieni vekki vuoripuolelle kääntöaukon tikkaukseen, joten päätin lahjoittaa pussukan Ravelryn kautta.

Lopuista valmiiksi leikatuista ja osin jo ommelluistakin kassin- ja pussinosista syntyi vielä yksi kauppakassi ja neljä projektipussia. Oranssi-punakukallisissa vuorina on tuota samaa oranssivalkoista retrokukkakangasta, joka on päällipuolena kuvan oikean yläkulman pussukassa. Kolmessa pussukassa vuori on yksivärinen tummanharmaa.

Niin, ja ketäs se arvontakoneisto suosi? Kuvan pienimmän pussukan (keskellä ylhäällä) sai MiunMaun ja sen alapuolella olevan oranssikukkaisen Lotta.

Kiehkuralapaset

Niitä jämälankakirjoneuleita taas, tällä kertaa Kiehkuralapaset. Mallista käytin tosin vain kämmenselän kakkosversiokaaviota; rannekkeen, kämmenen ja peukalon kiiloineen suunnittelin itse. Lankoina käytin Lorna's Laces Shepherd Sockia värissä Christmas at Downton Abbey sekä luonnonvalkoista Novitan Bambinoa.

Rannekkeen neuloin kaksinkertaiseksi väliaikaisen aloituksen ja sileän neuleen keskellä olevan nurjan kerroksen avulla. Yksivärisen rannekkeen neuloin 1,75 mm puikoilla ja kirjoneuleosuudet 2,25-millisillä.

Peukalokiila on pari silmukkaa kämmenen puolella ja siinä on jonkinlainen kiehkurakuvio toisella puolella, sisäpuolella on vinoruudukkoa. Kämmeneen halusin tuollaista vähän vahvistettua vinoruudukkoa.

On se kumma, että sellainen löysäilijä kuin minä pystyy neulomaan kirjoneuleesta varsin napakkaa, niinpä näistä lapasista tuli todella naftin kokoiset. Lankavalinnatkaan eivät ehkä olleet parhaat mahdolliset, yksivärinen pohjaväri olisi tehnyt paremmin oikeutta kiehkuroille, nyt kokonaisilme on aika levoton. No, eiköhän nämäkin lapaset jollekulle kelpaa, minun kannaltani oleellisinta oli, että Bambino kului muutamaa metriä vaille loppuun ja Shepherd Sockiakin jäi enää kohtuullisen pieni jämä. Yhteensä lankoja kului inasen vajaa 70 g.

Kaikuja Karjalasta

Olen jäänyt totaalisesti kirjoneuleen pauloihin, mitään muuta ei huvittaisi neuloa. Kirjoneuleviehtymys yhdistettynä haluun kuluttaa jämälankoja tuotti tällä kertaa sukat, jotka kuvioidensa ja värivalintojensa puolesta tuovat mieleen karjalaismummot, ainakin minulle.

Tästä piti oikeastaan tulla pitkästä aikaa uusi sukkaohje, sillä tavoitteenani oli suunnitella mahdollisimman pienellä silmukkaluvulla jaollinen kuvio, jotta eri kokoihin sarjoittaminen onnistuisi. Sukkien kuviot ovatkin leveydeltään vain neljä silmukkaa, ja omat sukkani neuloin 72 silmukalla. Alkuperäinen ajatus oli, että sukansuun joustin ja kärki olisivat olleen ns. pääväriä (tässä vihreä), mutta tällä kertaa lankojen rajallinen määrä saneli kuvan mukaisen värityksen. Hieman sain jopa jännittää, riittääkö okrankeltainen loppuun saakka, eikä ruskeaa ja vihreäkään kovin montaa grammaa yli jäänyt. Lankoina näissä on siis käytetty suklaanruskeaa California Salidaa, okrankeltaista Hot Socksia, luonnonvalkoista Roosa Nauha -sukkalankaa ja vihreää Austermann Stepiä.

Miksi sitten luovuin ajatuksesta tehdä karjalaissukista ohjeen? Syy on yksinkertainen: ei huvita, ei motivoi. Neulomisinnostukseni on muutenkin laantunut hälyttävän vähiin, ja ohjeen kirjoittaminen on jo ajatuksena tuskaisen työläs. Voi olla, että minun suunnittelu-urani on toistaiseksi paketissa, ja jatkossa keskityn ähräämään ja tuhraamaan vain omaksi ilokseni. Mutta mistäs sitä tietää, jos innostus joskus vielä palaa; tällä hetkellä vain tuntuu paremmalle antaa olla.

Harhapoluilla

Tämän vuoden Tour-de-Sock on jo päättynyt, mutta minä sain viimeisen etapin sukat valmiiksi vasta hiljattain. Tai ehkä on parempi puhua kuudennen etapin inspiroimista sukista, sillä omaa versiotani tuskin tunnistaa alkuperäiseksi, sen verran harhauduin reitiltä piirtelemällä omia kuvioita ja tekemällä muitakin muutoksia malliin. Alkuperäinen mallihan oli Nordic Stripes, jonka kirjoneulekuviot eivät oikein innostaneet ja jälkikäteen tehty kantapääkin tökki vastaan. Ankaran tuhertelun ja sukkalankajämien penkomisen sekä satunnaisten neulontasessioiden jälkeen sain kuitenkin valmiiksi omanlaiseni kirjoneuleraitasukat.

Kyllä, olen tylsä ja ennalta-arvattava erityisesti värivalintojeni suhteen. Tummin, hieman kirjava lanka on Cascade Heritage Paintsia värissä Indian Summer, siis samaa, jota käytin toisena lankana Tourin kakkosetapin toisessa silmäsukkaparissa. Luonnonvalkoinen on Roosa Nauha -sukkalankaa, vihreänkirjava Kirjo-Pirkkaa ja yksiväriset vihreät Katia Laine Nylonia (varren kapeat raidat) ja Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Radioactive Swamp (terän leveät raidat). Yksiväriset osuudet neuloin 1,75 mm puikoilla ja kirjoneuleraidat 2,25-millisillä, kuten lähes aina.

Sukat on neulottu varresta varpaisiin, niissä on vahvistettu kantalappu ja pyöreä käännös, kiilakavennukset on piilotettu jalkapohjaan, jottei näkyville jäävä kirjoneulekuvio sotkeennu suotta. Kärjessä on tavallinen nauhakavennus.

Itsekkäästi totean, että näistä tuli kyllä paljon kauniimmat kuin alkuperäinen malli. Ja itselleni toki liian isot, kuinkas muuten, joten lipaston lahjoitussukkalaatikko sai taas kerran lisää täytettä. Eikä kai tarvitsisi ääneen sanoakaan itsestäänselvyyttä, mutta sanon kuitenkin: kyllä jämälankakirjoneuleraitasukkien neulominen soittelee sulosointuja sieluni näppäimillä! Miksi siis tehdä muuta, kun voi neuloa kirjoneuleasusteita...

Erlends, otot 1 ja 2

Kun neulomistahti on hidastunut melkein satunnaiseksi puuhasteluksi, tahtoo vähienkin valmistuneiden neulomusten bloggaaminen unohtua. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai mitä. Esiteltäköön tässä siis kahdet paksut kirjoneulelapaset, joissa molemmissa on samat langat (rusehtavan oranssi paksu Pirkkalanka ja harmaa Lauri) sekä pohjana sama Erlends Mitten -malli.

Malli koki käsittelyssäni tietysti muutamia muutoksia, lisäsin muun muassa latvialaiset kierreraidat ja vähän muitakin mausteita ranteeseen. Ensimmäiset lapaset neuloin jossain kummassa mielenhäiriössä peräti 4 mm puikoilla, ja niistä tuli omaan makuuni turhan löperöt. Virheitäkin onnistuin upottamaan mukaan omiksi ja muiden tarpeiksi, ja peukalot ovat suhteettoman väljät. Onneksi lasten teini-ikäinen serkkupoika kelpuutti nämä ensi talveksi itselleen käyttöön, joten ihan turhaa työtä ei tullut tehtyä.

Toisen parin neuloin 3,5 mm puikoilla ja korjasin kaikki ensimmäisessä parissa häirinneet asiat, joten tästä kakkosparista tuli ihan kelvollinen. Mikä parasta, molemmat langat kuluivat siihen pisteeseen, että saatoin neuloa loput jämät vaakapeittotilkkuihin. Eikä kuluneen heinäkuun aikana tuntunut yhtään tyhmälle neuloa paksuja villalapasia, sen verran vilpoisia kelejä oli välillä tarjolla. Ei sillä, että se olisi minua mainittavammin haitannut, minulle kyllä kelpaa keli kuin keli, säädän vain aktiviteettini kulloisellekin kelille sopivaksi. Ja aina on sopiva ilma neuloa, jos ei muuten niin sisällä lämpimässä (tai vaihtoehtoisesti sisällä viileässä).