tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tulppaaneja tulvillaan

Muutama vuosi sitten keksin antaa neulomani Lumi-huivin serkkuni esikoiselle ylioppilaslahjaksi. Huivia oli ihasteltu kovin, joten äitini kysäisi taannoin, voisinko neuloa huivin lahjaksi myös serkkuni keskimmäiselle lapselle, jonka lakkiaisia juhlitaan tänä keväänä. Hetken aikaa tuskailin sopivan langan ja mallin yhdistelmää, mutta viimein välähti: tummanruskeasta Silkbloom Extra Finosta tulisi varmasti hieno Liliopsida!


Neuloin oman versioni 4 mm puikolla ohjeen mukaisin kaaviotoiston. Lankaa kului noin 70 g ja huivista tuli ilmava, kauniisti laskeutuva ja reilun kokoinen. Pingotin sen yläreunastaan kaarevaksi kolmioksi, ja huivin puettavuus onkin erinomainen.


Ohje on erinomaisen selkeä ja pitsimallikerta nopeasti ulkoa opittu, joten huivin neulomisessa taisi mennä korkeintaan kolme päivää neulonta-aikaa.


Lopputulos on todella kaunis, neulomisprosessi rentouttavan ongelmaton ja lankaakin jäi vain muutama hassu gramma - mitä muuta neuloja voisikaan toivoa? No ehkä sen, että lahjan saaja pitää huivista edes puoliksi niin paljon kuin tekijä itse!


12 kommenttia:

  1. Kaunis huivi ja hirrrrmuisen hyvä väri! Ihana antaa lahja johon on itse tyytyväinen!

    VastaaPoista
  2. Minullakin on pingotusta vaille valmis liliopsida ja mainio neuvo tuo kaarevaksi pingotus! Pitää tehdä samoin :) kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ihana Liliopsida, tää toimii kyllä jokavärissä!

    VastaaPoista
  4. Kaunis! Käyt nyysimässä takaisin, jos saaja ei sattuisi arvostamaan. ;D

    VastaaPoista
  5. Upea huivi tämäkin kuten nuo aiemmatkin! Sinulla on tainnut nyt jäädä huivivaihde päälle. ;)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihastuttava huivi! Kaunis väri!

    VastaaPoista
  7. Lanka ja malli kohtaavat upeasti! Aivan ihana huivi.

    VastaaPoista
  8. Lääh, on sulla mahtava huivitehdas siellä Kuopiossa! :) Kaunis tämäkin!

    VastaaPoista