Beta-sukat

Päätin sivistää itseäni opettelemalla sekä tiimalasikantapään että sukan aloittamisen kärjestä. Kärjestä aloittaminen viehätti ajatuksena, se kun mahdollistaa langan käyttämisen tarkasti loppuun. Kun kerran kokeilujen tielle lähdettiin, niin samantien saattoi kokeilla vähän kaikkea. Alkuun koukkasin Ullan ohjearkiston kautta, mutta alkuun päästyäni sävelsin sukat lennosta. Langaksi valikoitui villapolvisukista yli jäänyt kanervan värinen Seiskaveikka, josta halusin päästä eroon ja joka vaikutti langalta, jonka perään en jäisi itkemään, vaikka tuloksena olisi käyttökelvotonta roskaa.

Kärjet väänsin kahdeksikkoaloituksella ja kärkilevennyksiksi valikoitui puikkojen ensimmäinen tai viimeinen silmukkaväli. Isovarpaan puolella levennyksiä on joka toinen kerros, ulkosyrjässä joka kerros. Näin kärjestä tuli aika mukavasti omaan jalkaani istuva.

Päällä ulkosyrjissä on Kerttu-sukista tuttu pitsiraita, kantapää on ehtaa tiimalasia, varren takaosa noudattaa 2 n, 2 s palmikko -periaatetta ja etuosa on sileää. Pohjelihaksen alkutienoilla jaoin yhden palmikon kahtia, jotta sukan suu levenisi muhkeapohkeiselle sopivaksi. Lankaa oli käytössä jokseenkin 100 g, joten varsi jäi välimittaiseksi 3,5 mm puikoilla ja 44 silmukalla (sukan yläosa 48 s) tikutettuna.

Sukat ovat todellinen betaversio, jälkikäteen ajatellen moni asia olisi kannattanut tehdä piirun verran toisin, vaikka lopputulos ylittikin odotukset. Ehkä toteutan vastaavan mallin jollakin laadukkaammalla sukkalangalla. Alan nimittäin hiljalleen ymmärtää hieman paremmin Tosineulojan sielunmaisemaa: Seiskaveikka on hienostunut kuin katujyrä. Tämä kanervaversio kärsii lisäksi luokattomasti käytössä nyppääntyen ja nöyhtäten valkoista vyyhtiä sukanpohjiin. Vaan en minä veikkasukkiani hylkää, vaan kulutan kaikki tyytyväisenä niiden lämmitystehoon.