Kävin tänään elämäni 16. kerran luovuttamassa verta. Edellisestä kerrasta ehti vierähtää yli kaksi vuotta. Viidestoista kerta oli pari kuukautta ennen positiivista raskaustestiä. Raskaus, synnytys ja imetys pitivät karenssissa yhteensä noin vuoden ja kymmenen kuukautta. Sen jälkeen alkoikin kuukausien jatkuva pikkuflunssa; vasta tänään pääsin ojentamaan auttavan käteni. Hilkulla oli, etten kelvannut luovuttamaan vieläkään poikkeuksellisen alhaisen hemoglobiiniarvon (128 g/l) vuoksi. Ilmankos olenkin ollut väsynyt, kun normaalisti hemoglobiiniarvoni keikkuu reilusti yli 140:n. Urani alkoi kesän 1997 ruusuviikolla ja uraputkeni tähtäimessä on 50 luovutuksen rajapyykki.
Verenluovutuksesta tulee kevyt ja puhdistunut olo, henkisesti ja fyysisesti. Ymmärrän entisaikojen suoneniskennän ja kuppauksen tuoman terveemmän olon. Nykyaikaisessa verenluovutuksessa laskettu veri vain ei ole pahaa, vaan se tekee hyvää monelle tuntemattomalle. Haastan siis kaikki luovutuskelpoiset blogini lukijat käärimään hihansa ja pistämään hetkeksi pitkäkseen Veripalvelun lepotuoliin.
Luovutuskeikkani oli muutoinkin onnistunut. Pikkupakkasen ja puoliaurinkoisen ilman kruunasi ensimmäinen Odessa-livebongaus. Olisin ilmaissut ilahtumiseni piponkantajalle henkilökohtaisesti, ellei tämä olisi puhunut intensiivisesti puhelimeensa.
Kotimatkalla sorruin sinänsä tarpeettomaan kangasostokseen:
SPR:n Kontista löytyi tämä flanellinen vauvalakana kokoa 90 x 110 cm. Kuosi iski kuin tuhat volttia, joten päätin kärsiä pyydetyn euron verran. Ehkäpä tästä jokunen vaippa ja side sekä liivinsuoja joskus syntyy. Tai ehkä ripustankin kankaan verhoksi kodinhoitonuoneeseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti