Taivaan ja maan rajalla

Vajaa vuosi sitten nappasin retriitin lahjoituspöydästä mukaani vironvillapalleron, jonka värit olivat kuin suunnitellut vartavasten muutama vuosi sitten naapurista muuttaneelle ystävälle. Olin jo mielessäni valinnut langalle sopivan huivimallinkin (Now in a Minute), mutta neulomaan tokeennuin vasta, kun ystäväni ilmoitti tulevansa meidän kulmille viikolla 9. Lankaa minulla oli vain noin 100 g, mutta arvelin 2,75 mm puikkokoon kompensoivan tilannetta sen verran, että selviäisin hommasta kunnialla. Vaan siinä vaiheessa, kun lanka uhkasi loppua, huivi oli pahasti kesken ja varttia vaille valmis tekele näytti ihan tyhmältä, otin järjen käteen ja kerin langan takaisin kakulle. Onneksi tein niin, sillä sain erinomaisen vision Nurmilintu-huivista, jossa olisi pitsiä vain lopussa.

Voi miten kauniisti värit asettuivatkaan, juuri niin kuin olin ajatellut, tai ehkä vielä kauniimmin. Tein pelkkää aina oikein -neuletta 2,75 mm puikoilla, kunnes tummansininen alkoi vaihtua ruskeaan ja olin pitsiosion kannalta sopivassa silmukkamäärässä 115. Sen jälkeen päätin neuloa pitsikaaviota niin pitkään, kunnes tummanruskea alkaisi osoittaa merkkejä vaihtumisesta vaaleampaan - lopulta tulin neuloneeksi pitsiä kahden kokonaisen mallikerran verran. Nirkkoreunassa väri alkaa jo vaihtua vaaleampaan, mutta vasta aavistuksenomaisesti, ei mitenkään häiritsevästi.

Puikkotuoreena karhea huivi pehmeni huimasti marseillesaippualla pestessä, minkä jälkeen levitin huivin kuivumaan kylppärin lattialle ilman varsinaista pingotusta, vain kevyesti muotoillen, pitsiosiota availlen ja nirkkoja esiin venytellen. Lopputulos muhkean ilmava, ja huivin voi asetella joko keveästi harteille tai kuvan tapaan kaulaan kietoen, siis mikäli iho ei säikähdä jäljelle jäänyttä rouheutta. Ellei huiville olisi ollut alusta asti saajaa selvillä, olisin pitänyt sen itse, niin paljon siihen ihastuin, vaikken yleensä suuri sinisen ystävä olekaan.