Ensimmäinen valmis joululahja

Ainoa ehdottoman pakollinen joululahjottavani on nyt 12-vuotias kummipoikani. Muistan omasta lapsuudestani, etten arvostanut kovinkaan mummoilta tulleita pehmeitä paketteja; samaa on ollut havaittavissa esikoiseni kohdalla. Niinpä olen tähän asti hankkinut kummipojallenikin kovia paketteja tai antanut kylmää käteistä. Käsityön arvostus on kuitenkin nuorison keskuudessa kasvanut selvästi tällä vuosituhannella, joten päätin tänä vuonna antaa jotakin käsintehtyä.

Penkoessani lankalaatikoita ideoiden toivossa huomasin, että kesällä heräteostona valkoisin vyöttein ostamieni (1 € / 50 g) sinisten villalankojen väri sointui kauniisti Tessiltä peräisin olevaan Vuorelman Satakieleen. Siitä se idea sitten lähti: otin käsiini Distant Knitteriltä lunastamani 80-senttisen 5 mm Addi-pyörön ja päätin opetella magic loop -tekniikan, sillä inhoan paksuja sukkapuikkoja, ne kun tuppaavat painonsa ja löysän neulekäsialani takia putoilemaan helposti neuleesta.

Arvoin aikani sopivaa aloitussilmukkamäärää ja päädyin 40:ään. Koko työ tuntui takkuavan, kuten jostain syystä aina huovutukseen menevät projektini: ensin aloitin peukalokiilan liian myöhään, sitten huomasin tehneeni kiilalisäykset osittain väärin, peukaloaukosta tuli aluksi liian pieni ja toiseen lapaseen tein epähuomiossa peukalokiilan samalle puolelle kuin ensimmäiseen. Sitkeästi purin jo korjasin virheet, sillä magic loopin ansiosta paksulla puikolla neulominen olikin oikein mukavaa. Lopulta peukalokiilaan tuli 5 lisäystä kahden välisilmukan molemmin puolin joka kolmas kerros, aukon jälkeen loin 6 silmukkaa tilalle, joista neljä kavensin pois joka kolmas kerros. Peukalossa oli lopulta kavennuksien jälkeen 16 silmukkaa.

Isothan niistä tuli ja tuumasin, että elleivät tumput huopuisi tarpeeksi pieniksi, kävisivät ne vaikkapa pannukintaista. Ensimmäinen pesu 60 asteessa päivittäispesussa huovutti tumput sopiviksi miehelleni, toinen kierros 60 asteen tehopesussa muun pyykin joukossa ja täydellä linkouksella tuotti suurinpiirtein sopivan kokoluokan.

Lopputulos on rajusta huovutuksesta johtuen melko kova, lanka myös lenkittyi jonkin verran huopuessaan, mutta ei kuitenkaan samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi Novitan Huopanen. Tuurilla nimetön villalanka ja Satakieli tuntuivat huopuvan kauniisti yhteen, mielestäni tumput ovat siinä suhteessa oikein onnistuneet. Lämpimät sekä tuulen- ja vedenpitävät nämä taatusti ovat!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan lahjan piti koostua vain tumpuista ja tumppujen sisään laitetusta setelistä sekä suklaapatukasta. Ahneus kuitenkin iski, kun huomasin villalankalaatikon siniset Novita Floricat (nekin Tessiltä peräisin), joiden sävymaailma oli tarpeeksi lähellä tumppuja. Niinpä puikoille livahti syksyn toinen melkein-Käänteinen.

Silmukoita pipossa on 125, puikossa oli mittaa 3 mm. Raidat ovat kymmenen kerroksen korkuisia, päälakikavennukset on aloitettu 22 cm suoran osuuden jälkeen ja tehty joka kolmas kerros. Suunnittelin neulovani pipoa raidallisena niin pitkään kuin vaaleamman sinistä riittäisi, lopulta se riitti juuri ja juuri aivan loppuun saakka. Mallailin pipoa omaan päähäni ja harmittelin, ettei tasaraidoitus tainnut sittenkään olla paras mahdollinen valinta. Melko syväkin tämä pipo on, voi olla, että pienipäisempi kummipoikani joutuu kääntämään reunaa kahdesti, ellei halua jättää päälakea hiipaksi. Niin hullu en kuitenkaan ollut, että olisin lähtenyt pipoa purkamaan, sillä ei ole mitään takeita, käyttääkö lahjansaaja tämäntyyppistä pipoa olipa se millainen hyvänsä.

Kuvissa näkyy muuten käsityöparatiisini uusin lisävaruste: "oma" kannettava. Blogimies tuli hankkineeksi itselleen uuden läppärin ja koska talossa on myös pöytäkone(ita), vanha läppäri sijoitettiin hyvässä yhteisymmärryksessä ompelupöytäni nurkalle kodinhoitohuoneeseen. Nyt voin vetäytyä etsimään uusia neule- ja virkkausmalleja netistä ja bloggaamaan tuotoksiani omaan rauhaani enkä vie kenenkään (pöytä-)koneaikaa. Tätä minä kutsuisin jo käsityöparatiisini luksusvarusteluksi...