tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulunodotusta


Keskivertolapsiperheessä ei lie joulunodotusta ilman joulukalenteria. Muuttuneiden sisustusratkaisujen myötä vanhalle kestokalenterillemme ei löytynyt enää hyväksyttävää paikkaa, joten sain siitä hyvän syyn ommella uuden kalenterin vanhan, ruman ja epäkäytännöllisen tilalle:



Ompelin noin 7x12 cm pussukoita, jotka ripustettiin pyykkipojilla juuttinaruun. Punainen kangas lienee peruja yli kahdenkymmenen vuoden takaa, kun äitini ompelutti siitä itselleen feresin.



En edes yrittänyt tehdä pussukoista tasakokoisia, vaan leikkelin kangassoiroja käsivaralta, koristeeksi ompelin luultavasti entiseltä työkaveriltani saamaani koristenauhaa. Aivan kaikkiin pusseihin nauha ei riittänyt, joten muutamiin ompelin laatikosta löytynyttä satiinivinonauhaa. Esikoinen numeroi pyykkipojat suurella hartaudella ja ylpeydellä.


Pussukoihin voisi tietysti laittaa jotakin pientä tavaraa tai vaikkapa kolikon, mutta lapsemme ovat niin persoja suklaalle, ettei mikään muu täyte kelpaa. Niinpä kaivelin herkkukätköstämme jokaiseen pussukkaan kaksi keskenään samanlaista kääreellistä suklaakonvehtia, eikä ainakaan tänä aamuna kuulunut poikkipuolista sanaa kalenterin sisällöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti