Tehtävien käsitöiden jonotuslistalla oli jo pitkään Super Self Pouching String Bag (pdf), virkattu verkkokassi, jonka saa sullottua kaksinkertaisen pohjakappaleen sisään. Puuvillalankalaatikkoa kaivellessani törmäsin erään The Cotton Gardenin Erica -lankaa, jonka olin taannoin saanut lahjoituksena - Laura Hi tunnistanee langan, mikäli vielä lukee blogiani -, ja jonka arvelin sopivan tyttömäisen verkkokassin materiaaliksi. Ensimmäinen ohjeenmukainen yritelmä oli katastrofi, joten purin sen ja tein uuden omilla mitoilla 3 mm koukulla. Syntyi reilun käsilaukun kokoinen verkkokassi:
Lankaa oli käytössä vajaa 70 g, joten tein pohjakappaleista pienemmät, samoin muutin jonkin verran ketjusilmukkakaarien kokoa ja lukumäärää. Näinollen myös kassinsuu on pienempi ja kantokahvat lyhyemmät. Kuvassa kassin sisälle on laitettu isokokoinen reijitin, nitoja ja teippiteline painoksi, enemmänkin tavaraa olisi mahtunut, mutta mikään varsinainen ostoskassi tämä ei ole.
Kassin juju on kaksinkertainen pohja, jonka yhteen reunaan on jätetty aukko, joten verkko-osan voi tunkea pohjakappaleiden väliseen pussukkaan. Minusta idea on mainio ja pakattuna kassinyssykkä on jokseenkin herttainen.
Alunperin ajattelin kassia osaksi ystäväni joululahjaa, mutta ehkä sittenkin teen hänelle jotain ihan muuta. Niinpä tämä kassi on vielä vailla omistajaa ja se päätyykin toistaiseksi muiden saajaa vailla olevien valmiiden käsitöiden laatikkoon.
Ystäväni kuopus täyttää tänään kolme vuotta. Hän saa lahjaksi tämän kassin, Hello Kitty -puuhakirjan ja puuvärikynät sekä kortin, jonka tein todella paniikissa tajuttuani, että lahja on saatava postiin melkein välittömästi.
Tarvikkeet ovat jälleen mallia "kaapista löytyy"; osasta saan kiittää kälyäni, joka oli taannoin pelastanut superalennuksesta useita askartelutarvikkeita nimenomaan minua ajatellen. Vaan kunpa taas joskus olisi aikaa antaa luovuuden kukkia myös askartelupuolella...
The violet bag is awesome.
VastaaPoista