tiistai 30. syyskuuta 2008

Syntiinlankeemus eli lohtulankaa


Arki on tuntunut jo jonkin aikaa pelkältä selviytymiseltä aamusta iltaan. Niinpä päätin heittää hetkeksi järkevyyden nurkkaan ja ostaa itselleni kallista laatulankaa paikallisesta ompelutarvike- ja lankakaupasta, joka on niin ihana, että sitä haluaa tukea oman kukkaronsakin uhalla.



Siinä ne ovat, pikashoppailun tulokset. Ruskeaa chileläistä käsinvärjättyä Araucanía Ranco Solid -lankaa (12,50€ / 100g) , josta kuvittelen tekeväni itselleni Petäjä-sukat. Upean syvänpunaista Austermann Step classic -lankaa (9,95€ / 100g), jotka muuntuvat toivottavasti (joulu)sukiksi isosiskolleni - malli vain on vielä löytymättä. Etsin oikeastaan tietynlaista sinistä lankaa, joka olisi sopiva Pomatomus-sukkiin, mutta juuri oikeaa sävyä ei kaupasta löytynyt. Sain siitä hyvän syyn ostaa tuota upeaa punaista - ja yhtä hyvän syyn tilata Vuorelmalta Veto-langan värikartan, josko sieltä löytyisi juuri oikea sininen. No jaa, oikeastaan haluaisin tilata siniseni Villa Mokasta (miten olisi uusimmista värjäyseristä Puhallus?). Hinta (ja postikulut) vain hirvittävät. Asuapa lähempänä Hämeenlinnaa. Saattaisi lähteä mukaan myös Twice ja Herra Tossavainen.

Huoh.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti