keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Sukkasatoa

Sitä mukaa kun lasten sairastelujakso venyi ja paukkui, minä pyrin yhä useammin hukuttamaan uuvuttavan arkitodellisuuden neuleisiin. Hyväntekeväisyyskohteisiin neulominen on ammentanut iloa jo pelkästään siitä ajatuksesta, että voin kenties tuottaa hyvää mieltä jollekulle muulle, jolla asiat ovat taatusti paljon huonommin kuin itselläni. Niinpä olen tikutellut lenkkikaverini lahjoittamista langoista sukkia Sukkasadon innoittamana Pipoapu-lahjoitukseeni:



Seiskaveikan jämänöttösistä syntyivät nämä perussukat 40 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla, kokonsa puolesta mennevät arviolta 4-5 -vuotiaalle. Koska valmiiksi raidoitetun langan jämistä ei saanut enää aivan identtistä raidoitusta molempiin sukkiin, varret jäivät eriparisiksi. Toivottavasti sukat kuitenkin ilahduttavat saajaansa; taatusti lämpimät ne ainakin ovat. Langanmenekki oli 60 gramman luokkaa, yli jäi pieni mytty viininpunaista.



Kahdesta eri sinisensävyisestä Seiskaveikasta raidoitetut perussukat 48 silmukalla ja 3,5 mm puikoilla, koko omaan räpylääni sopiva 37-38. Näiden kanssa tuhrasin ja tuhrasin, ensimmäisen sukan jouduin purkamaan alkutekijöihinsä eikä toinenkaan välttynyt virheiltä. Valmista kuitenkin tuli ja ohikiitävän hetken pohdin, josko sittenkin pitäisin itse nämä sukat. Seiskaveikka on kuitenkin sen verran karkea lanka, että se kutittaa paljaalla iholla - ja minä pidän villasukista ensisijaisesti paljaissa jaloissa. Lankaa kului reilut 90 g, sinikirjavaa jäi yli vielä joidenkin sukkien raidoiksi asti.



Luulin näiden sukkien lankojen olevan Nallea, mutta ne lienevät kuitenkin ohuempaa laatua Seiskaveikkaa. Sukat on aloitettu vaihteeksi kärjestä ja niissä on tiimalasikantapää. Jalkapöydän päällä on 2o 2n -joustinneuletta, joka jatkuu varteen. Värin vaihtumiskohdassa koko kerros on neulottu oikein, jotta raidat ovat siistit myös nurjien silmukoiden kohdalla. Vaaleansininen lanka loppui ennen aikojaan, joten kaivelin omasta olemattomasta jämälankavarastostani hieman tummempaa vaaleansinistä, jotta varsista tuli omaan makuuni riittävän pitkät. Silmukoita näissäkin sukissa on 48 ja puikkokoko 3,5 mm, terän pituuden perusteella sukkien koko on noin 39-40. Lankaa kului yhteensä 105 g, jäljelle jäi lähinnä parsinlankapätkiä.

Tästä on hyvä jatkaa: lahjoituslangat kutsuvat seireenien lailla suunnittelemaan aina uusien sukkien väriyhdistelmiä. Välillä en voi vastustaa kiusausta neuloa jotakin lahjaksi omaan sukuun, mutta tavoitteena on tikuttaa vähintään joka toiset sukat tuntemattomille tarvitsijoille. Siinäpä sukkaterapiaa kerrakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti